Mitä herkkujen tilalle, en vain voi olla syömättä/himoitsematta niitä
Niin, mitä voisin tehdä kun kokoajan tekee mieli jotain herkkuja, joka suolaista tai makeaa! Olen kokeillut syödä hedelmiä, marjoja, kuivattuja hedelmiä jne. Mutta ei vaan auta! Olen siis kyllä ollut esimerkiksi nyt vähän päälle viikon ilman niitä mutta SILTI tekee kokoajan mieli. Loppuuko tämä ikinä ja jos ei voisiko herkut korvata jollain järkevällä?
Kommentit (416)
Vierailija kirjoitti:
Täällä kans yksi, jolla kans jatkuvasti herkkuhimo. On tää yhtä helvettiä. Help me!
Ala syömään rasvaa.
Lähde kävelylle. Kävele ja ota tavoitteeksi 10 000 askelta päivässä. Sitä ei tarvitse tehdä kerralla, vaan sen voi kävellä ihan osissa. Lupaan, että se vähentää herkkuhimoa.
Proteiinipirtelöt, minttusuklaa tai suklaaappelsiini esim. Nam! Tai tofujäätelö
Ihmiskeho tavitsee jonkin verran sokeria ja rasvaa. Luultavasti kokkaamalla itse saa vähemmän rasvaa ja sokeria kuin teollisessa tuotteessa. Ja silloin ostaa -vähemmän- kaupan versioita. Itse tehty voi olla täyttävämpi, saa riittävän annoksen, ettei tee vähään aikaan mieli (samantyyppistä). Laittaa loput pakkaseen tai kaappiin. Laatuun kannattaa panostaa itsetehdyissä ja että on aina saatavilla. -Ellei joku sitten osta kaupasta ja vedä koko pakkauksen, voi se hetkeksi hillitä, ehkä ei kauaa.
reseptit esiin kirjoitti:

Ihmiskeho ei tarvitse yhtään sokeria.
Mulla on koko ajan hillitön ruoanhimo, auttaisiko jos söisin "herkkuja"? Kävisin vaikka ostamassa puoli kiloa irtokarkkeja.
En jaksanut koko ketjua lukea, joten pahoittelut jos tulee toistoa. Mutta ite käytän välillä sellasta kikkaa, että saan syödä vaan yhdenlaista herkkua, vaikka nyt esim. Fazerin sinistä. Kun se himo tulee, tiedän että saan halutessani ottaa sitä suklaata, mutta kun sitä yhtä ja samaa syö niin alkaa kyllästyä eikä sitten teekään mieli sitä.
Päätä että kuukaudessa on yksi suklaapäivä, yksi sipsipäivä ja yksi jäätelöpäivä. Tai mitkä ne pahimmat herkut itselläsi onkaan. Eli saat syödä niitä eniten himoitsemiasi juttuja vain yhtenä päivänä kuussa. Tietenkin siten, ettei joka päivä ole herkkupäivä. Muina päivinä voi syödä jotain ei niin hyvää herkkua pikkuisen, mutta sitäkin syömistä hiljalleen vähentäen. Ensin viikkoon pari herkkupäivää, ja sitten lopulta enää yksi. Laita päivät ihan kalenteriin ylös, ja valmistaudu henkisesti siihen, että joinain päivinä on vaan sinniteltävä. Jos hyvin käy, niin tästä muodostuu automaattinen tapa, jolloin on itsestään selvää jättää herkkujen syönti vain niille muutamalle kuukauden herkkupäivälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarkoitin kysyä, että millaisia määriä herkkuja ap syö. Pystytkö syömään niitä vain vähän ja sitten lopettamaan? Vai meneekö jotain jättikarkkipusseja, suklaalevy kerralla, ym?
Itse olen kamppaillut syömiseni ja ylipainon kanssa koko ikäni. Ei oo helppoja noi hommat. :(
Liikunta kuluttaa kaloreita. Jos liikut paljon, paino voi vähän tippua ja saat silti herkutella.
No siis viime aikoina olen päässyt siihen asti, että otan kaupasta yhden herkun ja syön vain sen. Mutta sitten sen jälkeen se herkkuhimo vaan jatkuu :( Syön esimerkiks suklaapatukan/pullan/sellasen pienen sipsipussin nykyään. Ennen meni tyyliin just karkkipussi/suklaalevy/sipsipussi kerralla tai suklaapatukka, pulla JA pieni sipsipussi. Liikun siis about tunnin lenkin päivässä, joskus vähän pidemmän.
Hiiva.
Eli se vähähiilihydraattinen auttaisi? Ehkä mä nyt kokeilen sitä ja jos ei tuloksia synny, niin sokeri kokonaan pois niin kauan ettei enää himota, vaikka kuinka mieli tekis jotain syödä :D
Vhh on tosiaan hyvä tapa päästä makeanhimosta. Perehdy kuitenkin hyvin siihen ennen aloitusta.
Joo, tottakai. Pitää nyt katsoa kun olen tosiaan kasvissyöjä että miten onnistuisi :)
No hyvähän se olisi saada eläinkunnan rasvaakin, mutta avokadot, pähkinät ja siemenet, kookosöljyt eri muodoissaan, lesitiini, camelina- ja oliiviöljy.
Joo, muita noista tuleekin jo syötyä, paitsi lesitiiniä. Miten sitä kannattaisi syödä tai mihin ruokaan mukaan, maistuuko se kovin (oon ymmärtänyt että se on jauhetta?) esim puuron seassa?
Vierailija kirjoitti:
Sori, en nyt jaksa lukea ihan koko ketjua läpi, enkä tiedä onko tämä jo sanottu, mutta mulla ainoa apu herkkunälkää vastaan oli ja on kova treeni. Pari tuntia kuntosalilla ja niin että se tuntuu, eikä todellakaan tee mieli herkkuja. Enkä sano, että sali olisi se ainoa oikea tapa, vaan ylipäätään kunnon hikiliikunta - vaikka sitten riehuisit takapihalla tai olohuoneessa itsesi piippuun :)
Toimii kuin häkä ja tavallaan tulee lyötyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla; liikunta tekee aina hyvää ja herkut jää vähän niinkuin automaattisesti pois.
Itse keikuin jossain BED:n rajoilla, ahmimiskohtauksia ja rajatonta herkuttelua, tuntui etten voi lopettaa ollenkaan - näköjään se kuitenkin on mahdollista :)
Mä lähden aika usein lenkille, jos tulee makeanhimo. Välillä kyllä toimii hyvin, kun saa muuta tekemistä ja tulee hyvä olo niin ei tee mieli syödä herkkuja :)
Vierailija kirjoitti:
Lähde kävelylle. Kävele ja ota tavoitteeksi 10 000 askelta päivässä. Sitä ei tarvitse tehdä kerralla, vaan sen voi kävellä ihan osissa. Lupaan, että se vähentää herkkuhimoa.
Mulla tulee päivässä vähintään 15 000 askelta, kun käyn vähintään tunnin lenkillä kerran päivässä :)
Loppuu kun seinään kun päätät ettet osta niitä herkkuja. Et mene kaupassa ko hyllyjen lähellekään. Kassojen lähellä on usein suklaapatukoita yms. Pidä näpit kurissa ja keskity omien ostosten maksamiseen. Kun kotona ei ole näitä herkkuja niin herkutteluhimon hallitseminen on helppoa. Syö kunnon annoksia ravitsevaa ruokaa. Vatsa täyteen joka aterialla ei tarvitse napostella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähde kävelylle. Kävele ja ota tavoitteeksi 10 000 askelta päivässä. Sitä ei tarvitse tehdä kerralla, vaan sen voi kävellä ihan osissa. Lupaan, että se vähentää herkkuhimoa.
Mulla tulee päivässä vähintään 15 000 askelta, kun käyn vähintään tunnin lenkillä kerran päivässä :)
Tähän 15000 lasket siis koko päivän askeleet. Millaista tahtia askellat sen tunnin lenkin? Itse olen huomannut juurikin sen, ettei rauhallinen tallustaminen tapa herkkuhimoa, vaan hengästyttävä hikiliikunta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ole kuukausi ilman, ja jos vielä tekee mieli niin jokin puute kyllä sitten on ruokavaliossa varmaan
Tässä on vaan sellainen ongelma, että mieliteko on niin vahva, että vuorokausikin ilman tuntuu lähes mahdottomalta. En oo ap, mutta kärsin samasta. Ei me täällä kyseltäisi jos pystyisi olemaan kuukauden ilman.
On niin pitkä ketju, etten jaksa lukea joten joku on varmaan sanonut tämän ja ehkä moneen kertaan.
Mutta jättäkää ainakin joksikin aikaan pois leivät, pastat, peruna ynnä muu "terveellinen kotiruoka". Mun herkkuhimo helpotti vasta sitten. Tärkeää on tietenkin sitten syödä muuten tarpeeksi, ettei energiavajeen takia himoitse herkkuja.
Se, että ap:n tapaan syö makeanhimon helpottamiseksi jotakin vähän terveellisempää makeaa ei tietenkään auta. Vaan kannattaisi joksikin aikaa harkita hiilareiden syöminen tosi tarkkaan. Vain mahdollisimman hitaita hiilareita, ei missään nimessä esim. perunaa tai pastaa, jotka voivat insuliinivaikutukseltaan olla kuin karkkia, jolloin ne vaan ylläpitävät kierrettä.
Vieroittautumisvaiheessa siis vaan kunnolla hiilarit alas, sitten pikkuhiljaa tuoden hitaita hiilareita takaisin.

Lisään vielä, että tällä metodilla menen itse jo kohta neljättä vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Jos AP alkaa syömään rasvaa enemmän, hän lihoo. Muistakaahan, että rasvassa on aivan järkyttävä määrä kaloreita. Esim. 100ml öljyssä on 900-1000kcal! Aika paljon saa juosta ja urheilla tuon määrän eteen! :)
Totta!
Täällä ehdoteltiin aikaisemmin jopa sellaista dieettiä, että rasvaa pitäisi olla 70 prosenttia kaikesta ruuasta.
Noin suuresta rasvamäärästä - ja vähemmästäkin - tulee rasvaripuli.
Samoin sappirakko tykkää huonoa noin epäterveellisestä ruokavaliosta. Kerronko, millaisia helvetillisiä kipuja tulee sappikohtauksen aikana? Kerron kuitenkin. Siinä vatsaa vääntää ja oksennus lentää. Synnytyskään ei tunnu yhtä kipeältä. Lopulta et pysty syömään muuta kuin kaurapuuroa ja vettä päälle, kun kaikki muut ruuat aiheuttavat sappikohtauksen.
Sappivaivoista pääsee tietenkin leikkauksella, paitsi ei kaikki. Rasvaripulia esiintyy leikkauksenkin jälkeen hiemankin rasvaisesta ruuasta. Että silleen.
Vieläkö löytyy niitä, jotka suosittelevat 70 prosentin rasvalisää?
Onko kukaan ehdottanut ap:lle kromilisää makeanhimoon?
Söin kromia purkista, kun makeanhimo oli pahimmillaan. Se auttoi. Tämän jälkeen olikin helpompi kontrolloida syömisiäni.
Myös sinkkiä suositellaan vegaaneille. Sinkin puute aiheuttaa monenlaisia oireita, mm. makuaistin heikkenemistä.
Samoin magnesiumia kannattaa syödä. Keliakikot eivät saa magnesiumia tarpeeksi ruuasta.
Vierailija kirjoitti:
Vähähiilarinen auttoi mulla. Luultavasti oli jotain hiivaa kropassa joka sitä sokeria huusi, ja kun en antanut hiivalle syötävää niin se kuihtui ja makeanhimo hävisi.
Kuvittelin usein makeanhimossa että sisälläni oli yököttävä parasiitti joka sitä makeaa halusi niin tuli olo etten halua sitä syöttää.
Hedelmät ja kuivatut hedelmät joutuu myös siinä alkuvaiheessa vetämään vähiin, voivat pitää makeanhimoa yllä.
Omasta kokemuksesta tässä teoriassa on jotain paikkansapitävää. Kannattaa ehkä yrittää vähitellen lisätä kuitua ja vähentää makeita, niin se ei ole niin vaikeaa. Maitohappobakteerit myös voivat auttaa.
Omalla kohdallani olen huomannut, että "pullaputki" tuo herkästi hiivatulehduksen ja toisaalta hiivalääke katkaisee sokeri-/höttöhiilarihimon. Psyykkisesti myös auttaa se ajatus, että sokerilla vain ruokkii hiivoja, kuin parasiittia, sisällään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka tää rasvasta puhuva on? Hae apua ongelmiisi. Rasvaa ei saa syödä paljoa. Ihminen tarvitsee kaikista ravintoaineista VÄHITEN rasvaa!
Ja tästä syystä läntinen maailma hukkuu kakkostyypin diabetekseen.
Sinunko mielestäsi kakkostyypin diabetes on nykyään yleistä, koska ihmiset syövät liian vähän rasvaa? Ymmärsinkö kommenttisi oikein?
Luotan enemmän Duodecimin tietoihin kuin sinun antamiisi. 2-tyypin diabetesta hoidetaan nykyään terveellisellä ruokavaliolla ja laihduttamisella. On tärkeää saada kehon rasvamäärää pienemmäksi. Siihen ei auta rasvan lisääminen.
Lisää voi lukea täältä:
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00775
Miten kadulla eläminen liittyy tähän, kun ei täällä varmaan kenenkään elämä ole tuollaista, että suurin haaste olisi saada tarpeeksi energiaa hengissä pysymiseen?