sadistikätilön "raiskattavana"
Synnytin 3 yötä sitten ihanan terveen vauvan. Mutta 4 tuntia sitä ennen kestänyt syöksysynnytys (mikä on erittäin kivulias muutenkin) oli hirveä. kätilö epäsi epiduraalin vaikka etukäteen sanoin etten halua poissulkea sitä.ainoa kivunlievitys alussa oli amme ja ilokaasu jonka letku irtoili jatkuvasti, ja hän nihkeili ilokaasunkin kanssa"kokeile jos kestäisit ilman" hän sanoi, mutta sanoin että haluan ilokaasua"no mä laitan 50 prosenttia sitä". Siinä vaiheessa kun en enää kyennyt puhumaan, vain huutamaan, hän sitten kyseli "no nostanko ilokaasua? nostanko? nostanko"en tiedä nostiko kun kerran en kyennyt sanomaan "joo".tosin irtoileva letku vei senkin avun. kesken hirveän kivun kätilö pakotti minut ammeesta selälleni vuoteelle jotta antaisi pudentaalipuudutuksen. selällään oo oli jo hirveä tuska, mutta hirvein hetki seurasi:ketarat levälleen ja piikillä pisto emättimeen, joka sattui järjettömästi eikä puuduttanut yhtään. Huusin kivusta. "Mun pitää antaa vielä toinen toisellekin puolelle, kätilö ilmoitti. "Mä annan sen supistuksen aikana." ja toinen kidutuspiikki. "No, nyt ponnistat. jos et ponnista, kipu ei lopu. ala ponnistamaan. Tajuatko että tämä on ohi heti kun vain nyt ponnistat.älä nyt huuda, se vie energiaa ponnistamiselta."Hän hoki kuin idiootille näitä lauseita loppuun asti. Sen ohessa hän yritti että ponnistaisin selälleen vuoteessa. yritin kammeta puoli-istuvaan asentoon mutten kyennyt, ja sanoin etten halua synnyttää selälläni,ja kätilö totesi vain että "no, sä itse valut siihen." Sitten hän yritti saada minut synnytysjakkaralle mistä kieltäydyin koska olen kokeillut eikä se sovi minulle, sain todella taistella vastaan hirveän kivun keskellä. En kyennyt ponnistamaan kun kipu oli niin järjetön. Taistelin että pääsin takaisin ammeeseen kun tajusin etten mitään muuta lievitystä tule saamaan. Suuta kuivasi järjettömästi ja pyysin vettä."Ei käy. Nyt me ponnistetaan."kätilö sanoi. Tämä oli kaikista hetkistä se järjettömin. "Miksen saa edes vettä? Miksi?" En saanut vastausta. Kuitenkin hän alussa ilmoitti että ammeessa ollessa on tärkeää juoda. Mutta kertaakaan hän ei tarjonnut vettä."tajuatko että kipu lakkaa heti kun sinä nyt vain uskaltaisit ponnistamaan."Hän hoki ja hoki. En voinut kuin itkeä ja huutaaTuolla hetkellä taannuin yksivuotiaaksi joka koki olevansa kidutettavana ja raiskattavana, tuomittuna rikoksesta jota ei ymmärrä tehneensä. Hänelle ollaan rajattoman vihaisia ja häntä syytetään ja satutetaan. Lapsi kyllä yrittää mutta se ei kelpaa. En tiedä miten sain tuon syvimmän henkisen ja fyysisen rääkkäyksen keskeltä työnnettyä lapseni jotenkin tähän maailmaan. Hän voi hyvin ja siitä olen onnellinen. Mutta minä en pysty muuhun kuin itkemään.
Kommentit (229)
Vierailija kirjoitti:
Täysin normaali synnytys.
Kätilö olisi voinut olla asiallisempi synnyttäjää kohtaan ja perustella ratkaisunsa, ettei ap:n tarvitsisi niitä ihmetellä. Selvästikään synnyttäjän ja kätilön kemiat eivät toimineet.
Ensimmäisessä sain epiduraalin, silti se ponnistusvaihe sattui. Toisessa en ehtinyt saamaan, kätilö ehdotti ilokaasua. Ekassa voin pahoin ilokaasusta. Toisessa synnytyksessä kätilö selitti alussa (eli ennen kuin olin kivun lamaannuttama) että kannattaa antaa ensin vähän vähemmän sitä ilokaasua ja enemmän happea. Ja siitä sitten nostaa ilokaasun osuutta, näin voidaan välttää se huono olo. Toisilla kestää siihen kaasuun tottuminen jokunen aika.
Toisekseen kun ponnistusvaihe on käsillä, ei siinä muuta tehdä kuin ponnisteta. Ja jos synnyttäjä vaikuttaa hysteeriseltä, pitää kätilön saada synnyttäjä keskittymään olennaiseen eli siihen ponnistamiseen. Omista synnytyksistä muistan, että se kipu vie suurimmaksi osaksi huomion kaikesta muusta. Ei siinä hirveän tarkkoja muistikuvia seuraavana päivänä ollut. Sitä on niin keskittynyt siihen kipuun että ympäristön huomioiminen on haastavaa.
Ja toivottavasti ap muistaa, että kätilö ei saa antaa epiduraalia. Sen voi antaa vain anestesialääkäri. Ja yöllä erityisesti se anestesialääkäri voi olla leikkauksessa. Tuolloin synnyttäjä ei yksinkertaisesti saa epiduraalia, vaikka vetäisi itkupotkuraivarit lattialla. Eikä se epiduraali tarkoita että ponnistus olisi kivutonta.
MISSÄ kaupungissa/sairaalassa tää tapahtui???
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No miten sen nyt ottaa. Melko normaalilta tuo synnytys minustakin kuulostaa, mutta minäkin neuvoisin käymään asian läpi ja pyytämään, että asia tutkitaan tuoreeltaan.
Itse menin sairaalaan ekassa kun vedet meni. Ei alkanut tapahtua muuta koko päivänä, joten tipalla käynnistys. Sattuihan se, mutta ei mahdottomasti. Sitten sain epiduraalin (oli elämäni epämukavimmat 45min sitä odotella) jonka jälkeen kaikki kipu lähti, mutta olin edelleen tietoinen, missä mikäkin lihas on. Sitten avauduttiin vielä muutama tunti, ponnistettiin 3 kertaa (kesti 8min) ja lapsi ulkona. Ei huutoa, traumoja tai muuta. Oikein hyvä. Epparin leikkasivat, joka oli toki arka. Ainoastaan oman kropan adrenaliini ja epiduraali sai aikaan että värisin ja tärisin ennen tositoimia kuin horkassa. Mutta sekään ei sattunut. Sairaalassa oltiin 18 tuntia, ennen kuin poika syntyi. Siitä 14 tuntia vain odoteltiin, että alkaako tapahtua mitään kun vedet oli menneet ja sitten loput neljä tuntia käynnistystipan saatua synnyteltiin.
Toisessa lapsessa supistukset alkoi ja olivat jo tosi säännölliset. Odottelin kotona, että vedet menisivät. No ei ne menneet ja lopulta oli niin jo tukalaa, että pakko oli lähteä sairaalaan. Siellä vasta kuulin, että ei ne vedet aina tosiaan mene. No olin jo 6cm auki ja synnytys kunnolla käynnissä, nestetippaa ja sitten spinaalipuudutus. Siinä vaiheessa vähän vielä oksitosiinia, että saatiin vauhtia. Kymmenen minuutin ponnistus ja tyttö ulkona, ei tullut repeämiä tai tarvinut leikata epparia. Sairaalassa ehdittiin olla kaksi tuntia, että tuli valmista. Ei huutoa tai ylivoimaista kipua. Oikein hyvä tämäkin.
Ihan vain siksi oman tarinani kerron, että ei se aina ihan kamalaa ole se synnyttely.
Ja tämä auttoi ap:tä miten?
Varmaan niin, että annetun neuvon mukaan käy asian hoitohenkilökunnan kanssa läpi ja traumat ehkä jäävät pienemmiksi. Ajatteletko ennen kuin postaat?
Kauheaa, tee valitus sairaalaan kätilöstä. Ajattele se niin että kun sinä nyt teet asialle jotain joku toinen pääsee helpommalla.
Minulla oli molempina kertoina hyvä ja ihana kätilö ja vaikka viimeisin synnytys oli nopea ja raju , koin että kätilö oli siellä minua varten ja halusi ja osasi auttaa minua. Hyvinkään sairaalan kätilöille terkkuja!
Mistähän ap sen valituksen tekee? Kivuista? En ole kuullut kivutomasta synnytyksestä.
Hysteeriselle huutajalle, jonka pitäisi ponnistaa lapsi ulos ei voi olla kuin jämäkkä. Ponnistusvaiheessa ei muuta ole tehtävissä kuin ponnistaa ja olla huutamatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se nyt vaan menee niin, että syntyvän lapse terveys on etusijalla äidin oloon verrattuna.
Näinhän se tietysti on, ja onneksi henkilökunnan fokus on syntyvässä lapsessa myös siinä vaiheessa, kun synnyttäjä ei halua muuta kuin, että "kidutus" loppuu. Tästä huolimatta ymmärrän ap:tä, sillä myös minun synnytyskokemukseni oli traumaattinen. Vaikka kaikki päättyi lopulta onnellisesti ja vaikka kaikesta tästä on aikaa 30 vuotta, muistijälki on edelleen vahvana minussa.
Vaikean endometroosin vuoksi tehtyjen leikkausten jälkeen meikäläisen kohtu oli kiinnittyneenä virtsarakkoon, suolistoon... ties minne (tätä ei ymmärretty etukäteen ottaa huomioon). Kun tulin sairaalaan, minulle ryhdyttiin antamaan supistuksia voimistavaa lääkettä, sillä raskaus oli melkoisesti yliaikainen. Olin tässä lääketipassa liki kaksi vuorokautta. Supistukset olivat rajuja. Sain kaksi epiduraalia ja ilokaasua. Loppuvaiheessa olin aivan poikki. Kohdunsuu ei vain auennut. Yhtäkkiä lapsiveden väri muuttui, sikiön sydänäänet heikkenivät. Minut vietiin kiireellä leikkaussaliin. Siellä ymmärsin, että mitään puudutusta ei enää voida/ehditä antaa, ymmärsin, että lapsi vain otetaan pois. Siinä hetkessä minut valtasi järkyttävä pakokauhu! Yritin nousta ylös. Pari lääkintävahtimestaria piti minua aloillaan, kunnes lapsi saatiin ulos ja minulta taju kankaalle (tässä järjestyksessä).
Jatkan vielä vähän. Ihan mielenkiinnosta olisi kiva tietää, miksi saan vain alapeukkuja... ? Siksikö, että murruin siellä leikkaussalissa? Sillä hetkellä olin vain niin totaalisen loppu, että en enää kyennyt ajattelemaan selkeästi. Asuin vielä koko raskausajan ulkomailla. Olin Suomessa vain synnyttämässä, joten en ollut käynyt äitiysneuvolassakaan (a long story). Uskon, että mikäli taustalla ollut erittäin vaikea endometrioosini olisi ymmärretty ottaa huomioon, olisi päädytty suunniteltuun sektioon. Ne endometrioosileikkausten seurauksena syntyneet kiinnikkeet aiheuttivat sen, että kohdunsuu ei auennut kuin neljä, viisi senttiä. Tämä ymmärrettiin vasta jälkikäteen. En missään vaiheessa, edes mielessäni, ole syyttänyt henkilökuntaa! Vuosia jopa häpesin sitä, että olin yrittänyt vaarantaa lapseni terveyden. Olen viimein ymmärtänyt, että tuo traumaattinen tapahtumasarja olisi kuitenkin melko pian pitänyt purkaa jonkun ammattilaisen kanssa. Loppu hyvin, kaikki hyvin: surkeasta synnyttäjästä huolimatta maailmaan tupsahti yhdeksän apgar -pisteen vauva, joka menee naimisiin ensi kuussa. :)
Alapeukutin tuolle "onneksi lapsi on etusijalla" -ajattelulle. Mielestäni on järkyttävää, että kivuissa kärsivä äiti on aivan toissijainen "emakko", jonka voi leikata elävältä auki. Monissa muissa länsimaissa synnyttäjän kivunlievitykseen kiinnitetään enemmän huomiota.
Toki synnytys on hieman "mitäs läksit" -tyylinen skenaario, ei kenenkään ole pakko tehdä lapsia. Mutta ainakin itselleni yksi suuri syy vapaaehtoiseen lapsettomuuteen on tämä, ettei ole mitään takeita saatko sektiota, puhumattakaan edes epiduraalista.
Kauheinta, kokemuksesi lisäksi on nämä "kuulostaa normaalilta, heh heh, tommosta se on".
Niin, että koska on nainen ja ainoa sukupuoli joka kykenee synnyttämään, niin kärsippä siinä. Pakkohan ei ole tietty raskaaksi hankkiutua, mutta sitten lopetetaan nämä "suomalaiset kuolevat sukupuuttoon"-puheet ja annetaan ihmisten rauhassa jäädä lapsettomiksi.
Kuinkahan paljon tämmöiset kauhusynnytykset ovat vähentäneet ihmisten lapsilukumäärää? Pitäisikö syyttävä sormi synnytyksien vähyyksiin kohdistaa sairaalahenkilökuntaan, eikä keksiä jotain "lapsettomat ovat itsekkäitä"-höpinöitä.
Kätilön ja synnyttäjän kommunikaatio ei ole pelannut aloittajan synnyttäessä lainkaan. Vaikka synnytys oli normaali, kätilö teki työnsä asiallisesti (vaikka ei varmaan siltä tuntunut) ja vauva syntyi terveenä, synnyttäjälle on jäänyt tilanteesta selvästi trauma.
Ammattitaitoinen kätilö saa synnyttäjän luottamaan itseensä ja noudattamaan ohjeitaan sekä tukeutumaan kivuissaan kätilöön. Tässä tapauksessa synnyttäjä ei ole tuntenut luottamusta kätilöön ja ei ole ymmärtänyt kätilön tarkoitusperiä ja kätilön sekä synnyttäjän yhteistyö on huonontunut koko ajan synnytyksen edetessä.
Minusta on väärin, että täällä vähätellään aloittajan saamaa traumaa. Synnytys on kivuliasta, mutta ei sen pidä tuntua kidutukselta eikä varsinkaan siltä, että synnyttäjää ei kuunnella, eikä hänelle selitetä miksi mikäkin asia tehdään, miksi jokin asia evätään eikä häntä varoiteta jos jokin toimenpide tulee olemaan kivulias.
Synnytys on herkkä tapahtuma, kivulias ja pelottava sekä vaativa. Se on myös kätilön ja synnyttäjän yhteistyötä. Jos synnyttäjä tuntee jääneensä ilman apua, siinä on ammattilaiselle miettimisen paikka, mitä seuraavalla kerralla voisi tehdä toisin. Ikävä kyllä nyt on saatu aikaiseksi taas yksi nainen, joka pelkää lähteä synnyttämään uudelleen.
Missäs sun mies oli kun synnytit?
Vierailija kirjoitti:
En tiedä mitä kuvittelit, mutta kyllä tuo nyt suht normaalilta vain kuulostaa. Aika jännää, että muistat omat ja kätilön repliikit noin tarkasti. Minä en muista juuri mitään, koska jouduin synnyttämään pelkällä ilokaasulla.
This is life.
Mä en saanut edes ilokaasua.Synnytin vuonna 1968
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No miten sen nyt ottaa. Melko normaalilta tuo synnytys minustakin kuulostaa, mutta minäkin neuvoisin käymään asian läpi ja pyytämään, että asia tutkitaan tuoreeltaan.
Itse menin sairaalaan ekassa kun vedet meni. Ei alkanut tapahtua muuta koko päivänä, joten tipalla käynnistys. Sattuihan se, mutta ei mahdottomasti. Sitten sain epiduraalin (oli elämäni epämukavimmat 45min sitä odotella) jonka jälkeen kaikki kipu lähti, mutta olin edelleen tietoinen, missä mikäkin lihas on. Sitten avauduttiin vielä muutama tunti, ponnistettiin 3 kertaa (kesti 8min) ja lapsi ulkona. Ei huutoa, traumoja tai muuta. Oikein hyvä. Epparin leikkasivat, joka oli toki arka. Ainoastaan oman kropan adrenaliini ja epiduraali sai aikaan että värisin ja tärisin ennen tositoimia kuin horkassa. Mutta sekään ei sattunut. Sairaalassa oltiin 18 tuntia, ennen kuin poika syntyi. Siitä 14 tuntia vain odoteltiin, että alkaako tapahtua mitään kun vedet oli menneet ja sitten loput neljä tuntia käynnistystipan saatua synnyteltiin.
Toisessa lapsessa supistukset alkoi ja olivat jo tosi säännölliset. Odottelin kotona, että vedet menisivät. No ei ne menneet ja lopulta oli niin jo tukalaa, että pakko oli lähteä sairaalaan. Siellä vasta kuulin, että ei ne vedet aina tosiaan mene. No olin jo 6cm auki ja synnytys kunnolla käynnissä, nestetippaa ja sitten spinaalipuudutus. Siinä vaiheessa vähän vielä oksitosiinia, että saatiin vauhtia. Kymmenen minuutin ponnistus ja tyttö ulkona, ei tullut repeämiä tai tarvinut leikata epparia. Sairaalassa ehdittiin olla kaksi tuntia, että tuli valmista. Ei huutoa tai ylivoimaista kipua. Oikein hyvä tämäkin.
Ihan vain siksi oman tarinani kerron, että ei se aina ihan kamalaa ole se synnyttely.
Ja tämä auttoi ap:tä miten?
Varmaan niin, että annetun neuvon mukaan käy asian hoitohenkilökunnan kanssa läpi ja traumat ehkä jäävät pienemmiksi. Ajatteletko ennen kuin postaat?
Kyllä ajattelen, sinä nähtävästi et. Viestisi jota lainasin, oli vain täynnä itsekehua siitä, kuinka helposti ja hienosti synnytit eikä mitään revennyt ja kaikki oli loistavasti. Vastasit noin ap:lle, jolle synnytys oli ihan kauhea kokemus ja kätilökään ei tehtäviensä tasalla. Muten todella ajattelit oman ihanan kokemuksesi auttavan traumatisoitunutta ap:tä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se nyt vaan menee niin, että syntyvän lapse terveys on etusijalla äidin oloon verrattuna.
Näinhän se tietysti on, ja onneksi henkilökunnan fokus on syntyvässä lapsessa myös siinä vaiheessa, kun synnyttäjä ei halua muuta kuin, että "kidutus" loppuu. Tästä huolimatta ymmärrän ap:tä, sillä myös minun synnytyskokemukseni oli traumaattinen. Vaikka kaikki päättyi lopulta onnellisesti ja vaikka kaikesta tästä on aikaa 30 vuotta, muistijälki on edelleen vahvana minussa.
Vaikean endometroosin vuoksi tehtyjen leikkausten jälkeen meikäläisen kohtu oli kiinnittyneenä virtsarakkoon, suolistoon... ties minne (tätä ei ymmärretty etukäteen ottaa huomioon). Kun tulin sairaalaan, minulle ryhdyttiin antamaan supistuksia voimistavaa lääkettä, sillä raskaus oli melkoisesti yliaikainen. Olin tässä lääketipassa liki kaksi vuorokautta. Supistukset olivat rajuja. Sain kaksi epiduraalia ja ilokaasua. Loppuvaiheessa olin aivan poikki. Kohdunsuu ei vain auennut. Yhtäkkiä lapsiveden väri muuttui, sikiön sydänäänet heikkenivät. Minut vietiin kiireellä leikkaussaliin. Siellä ymmärsin, että mitään puudutusta ei enää voida/ehditä antaa, ymmärsin, että lapsi vain otetaan pois. Siinä hetkessä minut valtasi järkyttävä pakokauhu! Yritin nousta ylös. Pari lääkintävahtimestaria piti minua aloillaan, kunnes lapsi saatiin ulos ja minulta taju kankaalle (tässä järjestyksessä).
Jatkan vielä vähän. Ihan mielenkiinnosta olisi kiva tietää, miksi saan vain alapeukkuja... ? Siksikö, että murruin siellä leikkaussalissa? Sillä hetkellä olin vain niin totaalisen loppu, että en enää kyennyt ajattelemaan selkeästi. Asuin vielä koko raskausajan ulkomailla. Olin Suomessa vain synnyttämässä, joten en ollut käynyt äitiysneuvolassakaan (a long story). Uskon, että mikäli taustalla ollut erittäin vaikea endometrioosini olisi ymmärretty ottaa huomioon, olisi päädytty suunniteltuun sektioon. Ne endometrioosileikkausten seurauksena syntyneet kiinnikkeet aiheuttivat sen, että kohdunsuu ei auennut kuin neljä, viisi senttiä. Tämä ymmärrettiin vasta jälkikäteen. En missään vaiheessa, edes mielessäni, ole syyttänyt henkilökuntaa! Vuosia jopa häpesin sitä, että olin yrittänyt vaarantaa lapseni terveyden. Olen viimein ymmärtänyt, että tuo traumaattinen tapahtumasarja olisi kuitenkin melko pian pitänyt purkaa jonkun ammattilaisen kanssa. Loppu hyvin, kaikki hyvin: surkeasta synnyttäjästä huolimatta maailmaan tupsahti yhdeksän apgar -pisteen vauva, joka menee naimisiin ensi kuussa. :)
Veikkaan alapeukkujen syyksi, että tuskin sinua vain silvottiin auki ilman puudutteita. Hätäsektiossa äiti nukutetaan, jotta vauva saadaan äkkiä ulos, kiireellisessä sektiossa taas annetaan puudutteet kuten suunnitellussa sektiossa.
Mutta en vaan jaksa uskoa, että lääkäri leikkaa puuduttamattoman äidin vatsan auki, kun häntä pidetään väkisin paikoillaan ja huutaa tuskassa. Johan tuo olisi shokkiuutis-ainesta, lisäksi syytteet tulisi leikkaajalle.
Kiireellisessä sektiossa olen ollut itse, itse asiassa sama tilanne kuin sinulla, eli vauvan sykkeet laskivat ja lapsevesi muuttui vihreäksi. Vauhdilla saliin, annettiin kunnon koktailit lääkkeitä ja koko ajan juteltiin rauhoittavasti, kukaan ei todellakaan ollut pitämässä kiinni. Laitettiin myös sermit, etten näe leikkausta.
Ei jäänyt traumoja, päinvastoin.
Ja tämän kaiken sinä sait itkusi keskellä kirjoitetuksi av-palstalle, mutta et älyä kirjoittaa sen sairaalan johtavalle lääkärille, potilasasiamiehelle ja Valviralle?
Vierailija kirjoitti:
Kätilön ja synnyttäjän kommunikaatio ei ole pelannut aloittajan synnyttäessä lainkaan. Vaikka synnytys oli normaali, kätilö teki työnsä asiallisesti (vaikka ei varmaan siltä tuntunut) ja vauva syntyi terveenä, synnyttäjälle on jäänyt tilanteesta selvästi trauma.
Ammattitaitoinen kätilö saa synnyttäjän luottamaan itseensä ja noudattamaan ohjeitaan sekä tukeutumaan kivuissaan kätilöön. Tässä tapauksessa synnyttäjä ei ole tuntenut luottamusta kätilöön ja ei ole ymmärtänyt kätilön tarkoitusperiä ja kätilön sekä synnyttäjän yhteistyö on huonontunut koko ajan synnytyksen edetessä.
Minusta on väärin, että täällä vähätellään aloittajan saamaa traumaa. Synnytys on kivuliasta, mutta ei sen pidä tuntua kidutukselta eikä varsinkaan siltä, että synnyttäjää ei kuunnella, eikä hänelle selitetä miksi mikäkin asia tehdään, miksi jokin asia evätään eikä häntä varoiteta jos jokin toimenpide tulee olemaan kivulias.
Synnytys on herkkä tapahtuma, kivulias ja pelottava sekä vaativa. Se on myös kätilön ja synnyttäjän yhteistyötä. Jos synnyttäjä tuntee jääneensä ilman apua, siinä on ammattilaiselle miettimisen paikka, mitä seuraavalla kerralla voisi tehdä toisin. Ikävä kyllä nyt on saatu aikaiseksi taas yksi nainen, joka pelkää lähteä synnyttämään uudelleen.
Erittäin hyvin kirjoitettu. Tämän voisi jokainen kommentoija lukea ajatuksella. Kätilön ammattitaitoon kuuluu myös turvallisen tunnelman luominen ja se, että tarvittaessa tosiaan vaikka selitetään, miksi sitä vettä ei voida antaa. Niin herkässä tilassa kuin synnytys jopa kätilön äänensävyllä voi olla merkitystä, saati sitten sanoilla ja teoilla.
Aivan kamala kokemus, kaikki myötätuntoni Sinulle. Siitä huolimatta, voisitko käyttää enteriä. Olisi niin paljon helhompi lukea. Anteeksi.
Vierailija kirjoitti:
Kätilön ja synnyttäjän kommunikaatio ei ole pelannut aloittajan synnyttäessä lainkaan. Vaikka synnytys oli normaali, kätilö teki työnsä asiallisesti (vaikka ei varmaan siltä tuntunut) ja vauva syntyi terveenä, synnyttäjälle on jäänyt tilanteesta selvästi trauma.
Ammattitaitoinen kätilö saa synnyttäjän luottamaan itseensä ja noudattamaan ohjeitaan sekä tukeutumaan kivuissaan kätilöön. Tässä tapauksessa synnyttäjä ei ole tuntenut luottamusta kätilöön ja ei ole ymmärtänyt kätilön tarkoitusperiä ja kätilön sekä synnyttäjän yhteistyö on huonontunut koko ajan synnytyksen edetessä.
Minusta on väärin, että täällä vähätellään aloittajan saamaa traumaa. Synnytys on kivuliasta, mutta ei sen pidä tuntua kidutukselta eikä varsinkaan siltä, että synnyttäjää ei kuunnella, eikä hänelle selitetä miksi mikäkin asia tehdään, miksi jokin asia evätään eikä häntä varoiteta jos jokin toimenpide tulee olemaan kivulias.
Synnytys on herkkä tapahtuma, kivulias ja pelottava sekä vaativa. Se on myös kätilön ja synnyttäjän yhteistyötä. Jos synnyttäjä tuntee jääneensä ilman apua, siinä on ammattilaiselle miettimisen paikka, mitä seuraavalla kerralla voisi tehdä toisin. Ikävä kyllä nyt on saatu aikaiseksi taas yksi nainen, joka pelkää lähteä synnyttämään uudelleen.
Liioitteleva otsikko saa erään vähättelemään.
Niinhän sinäkin teet. Vai onko sinun mielestäsi asiallista toimintaa olla edes kertomatta, mistä syystä synnyttäjä ei saa juoda vettä? En minä tiedä, mikä se syy voisi olla. Kertokaa te jotka tiedätte.
Mistä syystä synnytyksen avustaminen on nykyään niin mahdottoman vaikeaa? Siinä voi olla ristiriita, että synnyttäjän pitäisi tuntea ja kuulostella itseään, omia tuntemuksiaan ja toimia sen mukaan, mutta kätilö on lääketieteellisen ohjeistuksen ja työergonomian orja. Ei synnyttäjä voi olla sellaisessa asennossa, että kätilön ergonomia kärsii - mutta kuka piittaa synnyttäjän ergonomisesta asennosta?
Sen ymmärrän, että ammattitaitoinen ja asiallisesti työtään tekevä kätilö voi olla tarvittaessa hyvinkin topakka, mutta ei silti tarvitse olla suorastaan sadistiselta vaikuttava silloin, kun toinen on niin ilmiselvästi tuskissaan.
Kyllä näitä sadistikätilöitä on. Onhan muillakin aloilla ihmisiä jotka eivät sovellu työhönsä.
Itselle sattui ensisynnytyksessä kätilö joka tiuski, ilkeili ja itketti sekä haukkui ja syyllisti minua mm. synnytyksen pitkästä kestosta, ei suostunut antaman kivunlievitystä ja oli tarpeettoman kovakourainen käsitellessään minua.
Seuraavaan synnytykseen meininkin sitten pelkopolin kautta, pyysin ja sainkin ihmisarvoista kohtelua. En mitään ihmeitä vaatinut - ihan vaan että toinen ei kiusaisi ja lisäisi tahallaan tuskaani kun itken kivusta ja pelosta.