sadistikätilön "raiskattavana"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis häh, ei mulla ollut kuin yksi kätilö ponnistusvaiheessakaan. Koko ajan oli vaan yksi. Tosin synnytin yöllä.

Kun lapsi syntyi, kutsui kätilö lastenhoitajan paikalle punnitsemaan ja mittaamaan lapsen.

Mulla on ainakin kaikissa kolmessa synnytyksessä soitettu toinen kätilö paikalle siinä vaiheessa kun vauva on lähellä syntymistä ponnistusvaiheen loppupuolella. Jossain synnytyksessä soitettiin paikalle jo heti ponnistusvaiheen alussa. Normisynnytyksiä, yksi syntyi yöllä ja kaksi päivällä.

Kaipa sitten voi olla sellainen tilanne että kaikki kätilöt varattuja. Viereisessä huoneessa joku äänestä päätellen synnytti samaan aikaan.

Mulla ponnistusvaiheessa mies piti toista jalkaa ylhäällä ja kätilö toista.

Saitko sentään terveen lapsen? Minun lapseni sai vakavan aivovamman, koska kätilö epäsi kipulääkityksen ja menin lopulta kipushokkiin, menetin tajunnan kokonaan. Lapsi oli syntymässä napanuoran kaulan ympärillä ja ennen kuin hänet saatiin ulos, hapenpuute aiheutti massiiviset vauriot. Osastolla todettiin, että olet vielä nuori ja voit tehdä lisää lapsia.

Synnytyskertomuksen mukaan normaali synnytys, ei tarvittu kipulääkitystä. Vauva tosin sai pisteitä vain 0/1.

No olisit ollut huutamatta ja kuunnellut neuvoja, mitä sitä karjumiseen energiaa tuhlaa.

Jos kyseessä on oikeasti syöksysynnytys, ei kivunlievitystä ehditä antaa. Epiduraalia ei voi laittaa, kun lapsi on jo syntymässä.

Minä sain kehuja upeasta ponnistuksesta, koska keskityin siihen enkä kiljumiseen. Tiesin, että sattuu, mutta ei se huuto sitä auta. Kolme kertaa synnytin ilman kivunlievitystä tai edes ilokaasua. Ja viimeinen tuli tosi nopeasti, alle 3 tunnissa siitä kuin kotoa lähdin.

Ap, sulla on synnytystrauma. Ota asia puheeksi jälkitarkastuksessa tai neuvolan tädin kanssa. Tarvittaessa pyydä päästä puhumaan neuvolan psykologille asiasta. Trauma pitää käydä läpi. Todennäköisesti olit todella kipeä ja poissa tolalta synnytyksen aikana. Se saattoi olla myös kätilölle haasteellista hoitaa synnytystä. Niin tai näin, asiaa on tärkeää käydä läpi, kunnes olo tasaantuu, ja voit objektiivisemmin ja rauhallisemmin ajatella tapahtunutta. Siten asia ei tulevaisuudessa jää painamaan sinua. Nyt asia on vielä tuore, ja tunteet käyvät kovina. Tulet pääsemään siitä yli, ja asia ei tunnu niin pahalta enää. Onnea vauvasta ja ihanaa kevättä ja kesää!

Vierailija kirjoitti:

No olisit ollut huutamatta ja kuunnellut neuvoja, mitä sitä karjumiseen energiaa tuhlaa.

Jos kyseessä on oikeasti syöksysynnytys, ei kivunlievitystä ehditä antaa. Epiduraalia ei voi laittaa, kun lapsi on jo syntymässä.

Minä sain kehuja upeasta ponnistuksesta, koska keskityin siihen enkä kiljumiseen. Tiesin, että sattuu, mutta ei se huuto sitä auta. Kolme kertaa synnytin ilman kivunlievitystä tai edes ilokaasua. Ja viimeinen tuli tosi nopeasti, alle 3 tunnissa siitä kuin kotoa lähdin.

No mutta, siinäpä sinulle mitali hienosta suorituksesta, SuperSynnyttäjä ja Uniikki Lumihiutale.

itku pitkästä kivusta kirjoitti:

Synnytin 3 yötä sitten ihanan terveen vauvan. Mutta 4 tuntia sitä ennen kestänyt syöksysynnytys (mikä on erittäin kivulias muutenkin) oli hirveä. kätilö epäsi epiduraalin vaikka etukäteen sanoin etten halua poissulkea sitä.ainoa kivunlievitys alussa oli amme ja ilokaasu jonka letku irtoili jatkuvasti, ja hän nihkeili ilokaasunkin kanssa"kokeile jos kestäisit ilman" hän sanoi, mutta sanoin että haluan ilokaasua"no mä laitan 50 prosenttia sitä". Siinä vaiheessa kun en enää kyennyt puhumaan, vain huutamaan, hän sitten kyseli "no nostanko ilokaasua? nostanko? nostanko"en tiedä nostiko kun kerran en kyennyt sanomaan "joo".tosin irtoileva letku vei senkin avun. kesken hirveän kivun kätilö pakotti minut ammeesta selälleni vuoteelle jotta antaisi pudentaalipuudutuksen. selällään oo oli jo hirveä tuska, mutta hirvein hetki seurasi:ketarat levälleen ja piikillä pisto emättimeen, joka sattui järjettömästi eikä puuduttanut yhtään. Huusin kivusta. "Mun pitää antaa vielä toinen toisellekin puolelle, kätilö ilmoitti. "Mä annan sen supistuksen aikana." ja toinen kidutuspiikki. "No, nyt ponnistat. jos et ponnista, kipu ei lopu. ala ponnistamaan. Tajuatko että tämä on ohi heti kun vain nyt ponnistat.älä nyt huuda, se vie energiaa ponnistamiselta."Hän hoki kuin idiootille näitä lauseita loppuun asti. Sen ohessa hän yritti että ponnistaisin selälleen vuoteessa. yritin kammeta puoli-istuvaan asentoon mutten kyennyt, ja sanoin etten halua synnyttää selälläni,ja kätilö totesi vain että "no, sä itse valut siihen." Sitten hän yritti saada minut synnytysjakkaralle mistä kieltäydyin koska olen kokeillut eikä se sovi minulle, sain todella taistella vastaan hirveän kivun keskellä. En kyennyt ponnistamaan kun kipu oli niin järjetön. Taistelin että pääsin takaisin ammeeseen kun tajusin etten mitään muuta lievitystä tule saamaan. Suuta kuivasi järjettömästi ja pyysin vettä."Ei käy. Nyt me ponnistetaan."kätilö sanoi. Tämä oli kaikista hetkistä se järjettömin. "Miksen saa edes vettä? Miksi?" En saanut vastausta. Kuitenkin hän alussa ilmoitti että ammeessa ollessa on tärkeää juoda. Mutta kertaakaan hän ei tarjonnut vettä."tajuatko että kipu lakkaa heti kun sinä nyt vain uskaltaisit ponnistamaan."Hän hoki ja hoki. En voinut kuin itkeä ja huutaaTuolla hetkellä taannuin yksivuotiaaksi joka koki olevansa kidutettavana ja raiskattavana, tuomittuna rikoksesta jota ei ymmärrä tehneensä. Hänelle ollaan rajattoman vihaisia ja häntä syytetään ja satutetaan. Lapsi kyllä yrittää mutta se ei kelpaa. En tiedä miten sain tuon syvimmän henkisen ja fyysisen rääkkäyksen keskeltä työnnettyä lapseni jotenkin tähän maailmaan. Hän voi hyvin ja siitä olen onnellinen. Mutta minä en pysty muuhun kuin itkemään.

Mikä on syöksysynnytys? Esikoisen kanssa pääsin synnytyshuoneeseen klo. 20.00 joskus vähän ennen ysiä ammeeseen ja 22.00 tasan oli vauva sylissä.

Ei siinä ehtinyt mitään puudutusta saamaan. Olihan se kipu kova eikä ilokaasu vaikuttanut mitenkään. Anelin mitä vaan kipuun, mutta oli myöhäistä. Näin jälkikäteen oliko se sittenkään niin paha? Yhtä paljon kiipeilin pitkin seiniä kun mätä irrotti kynnen peukalosta.

Kätilö kävi välillä pyörähtämässä ja ehkä max 20 min ennen syntymää oli läsnä eikä enään poistunut huoneesta.

Oli kylläkin asiallinen ja mukava:)

Vaikea sanoa ap:n tapauksessa  onko kätilö ollut vain tiukka vai oikeasti natsinarttu, itselläni on kokemuksia molemmista. Ensimmäinen synnytys oli ok, mukava kätilö ja sitä rataa. Mutta toinen...tämä naama norsun veellä rymistelevä justiina mm. veti minulta kädestä juustonaksupussin ja heitti roskiin, oli miehen pussi josta otin pari, kun juttelimme ja naureskelimme huuteli käytävältä vihaiseen sävyyn että "  nyt hiljempaa siellä!" Ravasi jatkuvasti jossain muualla ja ensikertalaisena olisin ollut paniikissa kun kätilö katoilee. Loppuhuipennuksena potkaisin , vahingossa kylläkin, tätä kätilöä nenään kun repi jalkaani niin että sattui ja yritin saada jalan takaisin ! 

Huutava kätilö ja pelokas, kivusta sekaisin oleva synnyttäjä ovat pahin mahdollinen yhtälö.

Itse muistan oman kätilöni tiukalla äänenpainolla, mutta  normaalilla puhvolyymillä lausutun komennon lopettaa kiljuminen ja hengittää, jos tuo käsky olisi esitetty karjuen olisin mennyt paniikkiin, itkenyt ja varmaan pyörtynytkin!

Anteeksi mutta jos et ole alkanut ponnistaa, on sinulta evätty veden juonti, niinkuin moneltakin muulta äidiltä, joilla on riski hätäsektioon. Normaali käytäntö. Varsinkin kun ilmeisen selkeästi on näyttänyt siltä, ettet pysty synnyttämään.

Toisekseen hoitaja ei sanonut sinulle mitään rumaa tai pahantahtoista. Ohjeisti lyhyesti ja ytimekkäästi niin kuin synnytyksessä aina. Oletin, että olisi sanonut jotain oikeasti rumaa tai hirveää. Esimerkiksi "ala nyt vi#tu ponnistaa."

Kuulostaa ihan normaalilta synnytykseltä. Luuletko että on ihmisiä, joita esim kohdunkaulanpuudutus ei satu?

Jestas sentään miten vieraantuneita ihmiset on.

Tuo aloittaja ei nyt oikein tunnista kätettäviä termejä ja sanontoja. Syöksysynnytys .... 

Ei taida nyt aloittaja ymmärtää sitä, että lopputulos saatiin kuitenkin aikaan, vaikka Äiti Maata ei otettu silkkihansikkain huomioon. Synnytys nyt on kovaa ja rankkaa puuhaa. MItähän hän oikein kuvitteli?

Synnytys tähtää lapsen maailmaansaattamiseen. Äiti on siinä vähän kuin sivutuote ja alusta.

Jos synnyttäjä havaitaan esmes hukassa olevaksi, ainoa konsti palauttaa hänet maan pinnalle on todella komentaa häntä, joskus kovastikin. Liemessä ollaan, jos synnyttäjä pahoittaa mielensä ja lopettaa ponnistamiset ja muut ja alkaa ulista.

Itse olen synnyttänyt kaksi lasta. Kummankaan synnytyksessä en saanut epiduraalia, ainoastaa aquarakkuloita, kipulääkettä  ja ilokaasua.

Ekan kanssa istukka ei irronnut, vaikka kätilöt ruhjoivat vatsaani (siis yrittivät irroittaa istukan) todella kovaa. Leikkaussaliin vietiin. Sairaalasta lähtiessä hemppa oli jo noussut 92:een.

Suosittelen aloittajalle keisarileikkausta ensi kerralle. Vatsa auki on vaikea hoitaa vauvaa.

Vierailija kirjoitti:

Se nyt vaan menee niin, että syntyvän lapse terveys on etusijalla äidin oloon verrattuna.

Näinhän se tietysti on, ja onneksi henkilökunnan fokus on syntyvässä lapsessa myös siinä vaiheessa, kun synnyttäjä ei halua muuta kuin, että "kidutus" loppuu. Tästä huolimatta ymmärrän ap:tä, sillä myös minun synnytyskokemukseni oli traumaattinen. Vaikka kaikki päättyi lopulta onnellisesti ja vaikka kaikesta tästä on aikaa 30 vuotta, muistijälki on edelleen vahvana minussa.

Vaikean endometroosin vuoksi tehtyjen leikkausten jälkeen meikäläisen kohtu oli kiinnittyneenä virtsarakkoon, suolistoon... ties minne (tätä ei ymmärretty etukäteen ottaa huomioon). Kun tulin sairaalaan, minulle ryhdyttiin antamaan supistuksia voimistavaa lääkettä, sillä raskaus oli melkoisesti yliaikainen. Olin tässä lääketipassa liki kaksi vuorokautta. Supistukset olivat rajuja. Sain kaksi epiduraalia ja ilokaasua. Loppuvaiheessa olin aivan poikki. Kohdunsuu ei vain auennut. Yhtäkkiä lapsiveden väri muuttui, sikiön sydänäänet heikkenivät. Minut vietiin kiireellä leikkaussaliin. Siellä ymmärsin, että mitään puudutusta ei enää voida/ehditä antaa, ymmärsin, että lapsi vain otetaan pois. Siinä hetkessä minut valtasi järkyttävä pakokauhu! Yritin nousta ylös. Pari lääkintävahtimestaria piti minua aloillaan, kunnes lapsi saatiin ulos ja minulta taju kankaalle (tässä järjestyksessä).

Ihan normaalilta synnytykseltä minusta kuulostaa. Mulla myös syöksysynnytys takana. Sairaalaan päästyäni, olin kokonaan auki,suoraan siis saliin ja ponnistamaan. Ei keretty antaa mitään lääkityksiä ja ponnistaa vaan piti,vaikka kipiää teki. Taidat olla vaan hieman järkkynyt nopeasta synnytyksestä ja hormoonit myös herkistävät tilannetta. Kun on nopea synnytys,niin ei silloin kätilötkään välttämättä huomaa kaikkea kun tilanne on päällä. Onneksi sulla ja vauvalla on kaikki hyvin kuitenkin.

En ole koskaan kuullut ihmisestä joka kieltäytyy ponnistamasta ja vaatii vettä kun ilmeisesti infernaalinen kivun päälle olet kuitenkin huomannut että kurkku on kuiva? No, nyt olen.

Ja taas kerran olen iloinen että hankin lapseni sektiolla...

Vierailija kirjoitti:

Äiti on siinä vähän kuin sivutuote ja alusta.

Niin, kokonainen toinen ihminen on alusta, sivutuote ja hautomo, joka leikellään, revitään ja traumatisoidaan.

Vähän niin kuin joku siemennetty lehmä karsinassa.

Vielä ihmetellään miksi kukaan nainen ei nykyään halua enää äidiksi, kukapa ei haluaisi olla joku hiton alusta.

Vierailija kirjoitti:

No miten sen nyt ottaa. Melko normaalilta tuo synnytys minustakin kuulostaa, mutta minäkin neuvoisin käymään asian läpi ja pyytämään, että asia tutkitaan tuoreeltaan.

Itse menin sairaalaan ekassa kun vedet meni. Ei alkanut tapahtua muuta koko päivänä, joten tipalla käynnistys. Sattuihan se, mutta ei mahdottomasti. Sitten sain epiduraalin (oli elämäni epämukavimmat 45min sitä odotella) jonka jälkeen kaikki kipu lähti, mutta olin edelleen tietoinen, missä mikäkin lihas on. Sitten avauduttiin vielä muutama tunti, ponnistettiin 3 kertaa (kesti 8min) ja lapsi ulkona. Ei huutoa, traumoja tai muuta. Oikein hyvä. Epparin leikkasivat, joka oli toki arka. Ainoastaan oman kropan adrenaliini ja epiduraali sai aikaan että värisin ja tärisin ennen tositoimia kuin horkassa. Mutta sekään ei sattunut. Sairaalassa oltiin 18 tuntia, ennen kuin poika syntyi. Siitä 14 tuntia vain odoteltiin, että alkaako tapahtua mitään kun vedet oli menneet ja sitten loput neljä tuntia käynnistystipan saatua synnyteltiin.

Toisessa lapsessa supistukset alkoi ja olivat jo tosi säännölliset. Odottelin kotona, että vedet menisivät. No ei ne menneet ja lopulta oli niin jo tukalaa, että pakko oli lähteä sairaalaan. Siellä vasta kuulin, että ei ne vedet aina tosiaan mene. No olin jo 6cm auki ja synnytys kunnolla käynnissä, nestetippaa ja sitten spinaalipuudutus. Siinä vaiheessa vähän vielä oksitosiinia, että saatiin vauhtia. Kymmenen minuutin ponnistus ja tyttö ulkona, ei tullut repeämiä tai tarvinut leikata epparia. Sairaalassa ehdittiin olla kaksi tuntia, että tuli valmista. Ei huutoa tai ylivoimaista kipua. Oikein hyvä tämäkin.

Ihan vain siksi oman tarinani kerron, että ei se aina ihan kamalaa ole se synnyttely.

Ja tämä auttoi ap:tä miten?

Vierailija kirjoitti:

Vaikea sanoa ap:n tapauksessa  onko kätilö ollut vain tiukka vai oikeasti natsinarttu, itselläni on kokemuksia molemmista. Ensimmäinen synnytys oli ok, mukava kätilö ja sitä rataa. Mutta toinen...tämä naama norsun veellä rymistelevä justiina mm. veti minulta kädestä juustonaksupussin ja heitti roskiin, oli miehen pussi josta otin pari, kun juttelimme ja naureskelimme huuteli käytävältä vihaiseen sävyyn että "  nyt hiljempaa siellä!" Ravasi jatkuvasti jossain muualla ja ensikertalaisena olisin ollut paniikissa kun kätilö katoilee. Loppuhuipennuksena potkaisin , vahingossa kylläkin, tätä kätilöä nenään kun repi jalkaani niin että sattui ja yritin saada jalan takaisin ! 

Ai kamalaa! Joltain vietiin juustonaksutkin synnytyksessä!!! Tähän verrattuna janon valittaminen on jo ihan normaalia.

Täysin normaali synnytys. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se nyt vaan menee niin, että syntyvän lapse terveys on etusijalla äidin oloon verrattuna.

Näinhän se tietysti on, ja onneksi henkilökunnan fokus on syntyvässä lapsessa myös siinä vaiheessa, kun synnyttäjä ei halua muuta kuin, että "kidutus" loppuu. Tästä huolimatta ymmärrän ap:tä, sillä myös minun synnytyskokemukseni oli traumaattinen. Vaikka kaikki päättyi lopulta onnellisesti ja vaikka kaikesta tästä on aikaa 30 vuotta, muistijälki on edelleen vahvana minussa.

Vaikean endometroosin vuoksi tehtyjen leikkausten jälkeen meikäläisen kohtu oli kiinnittyneenä virtsarakkoon, suolistoon... ties minne (tätä ei ymmärretty etukäteen ottaa huomioon). Kun tulin sairaalaan, minulle ryhdyttiin antamaan supistuksia voimistavaa lääkettä, sillä raskaus oli melkoisesti yliaikainen. Olin tässä lääketipassa liki kaksi vuorokautta. Supistukset olivat rajuja. Sain kaksi epiduraalia ja ilokaasua. Loppuvaiheessa olin aivan poikki. Kohdunsuu ei vain auennut. Yhtäkkiä lapsiveden väri muuttui, sikiön sydänäänet heikkenivät. Minut vietiin kiireellä leikkaussaliin. Siellä ymmärsin, että mitään puudutusta ei enää voida/ehditä antaa, ymmärsin, että lapsi vain otetaan pois. Siinä hetkessä minut valtasi järkyttävä pakokauhu! Yritin nousta ylös. Pari lääkintävahtimestaria piti minua aloillaan, kunnes lapsi saatiin ulos ja minulta taju kankaalle (tässä järjestyksessä).

Jatkan vielä vähän. Ihan mielenkiinnosta olisi kiva tietää, miksi saan vain alapeukkuja... ? Siksikö, että murruin siellä leikkaussalissa? Sillä hetkellä olin vain niin totaalisen loppu, että en enää kyennyt ajattelemaan selkeästi. Asuin vielä koko raskausajan ulkomailla. Olin Suomessa vain synnyttämässä, joten en ollut käynyt äitiysneuvolassakaan (a long story). Uskon, että mikäli taustalla ollut erittäin vaikea endometrioosini olisi ymmärretty ottaa huomioon, olisi päädytty suunniteltuun sektioon. Ne endometrioosileikkausten seurauksena syntyneet kiinnikkeet aiheuttivat sen, että kohdunsuu ei auennut kuin neljä, viisi senttiä. Tämä ymmärrettiin vasta jälkikäteen. En missään vaiheessa, edes mielessäni, ole syyttänyt henkilökuntaa! Vuosia jopa häpesin sitä, että olin yrittänyt vaarantaa lapseni terveyden. Olen viimein ymmärtänyt, että tuo traumaattinen tapahtumasarja olisi kuitenkin melko pian pitänyt purkaa jonkun ammattilaisen kanssa. Loppu hyvin, kaikki hyvin: surkeasta synnyttäjästä huolimatta maailmaan tupsahti yhdeksän apgar -pisteen vauva, joka menee naimisiin ensi kuussa. :)

Osassa sairaaloissa on päivystämässä vain yksi nukutuslääkäri. Jos nukutuslääkäri on akuutissa sektioleikkauksessa niin epiduraalia saa odottaa tai jää ilman kun lapsi syntyy.