Lue keskustelun säännöt.
Kuinka paljon sinulla on ystäviä ja...
16.04.2018 |
Ja muita kontakteja kodin ulkopuolelle työn lisäksi? Kuinka paljon soittelet ja viestittelet ja kenelle?
Tuntuu, että ympärillä ihmisillä on jatkuvasti menoa ja puhelin pirisee. Ona miesystäväkin aina menossa ja läpättää puhelimessa monta tuntia viikossa. Yksinäinen olo on usein.
Kommentit (39)
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole ystäviä osittain ihan omaa syytäni. En koskaan soita kellekään enkä juuri viestittele. Meillä ei käy vietaita. Olen itse tyytyväinen vallitsevaan tilanteeseen, mutta lapseni puolesta harmittaa.
Hän ei ole löytänyt ystäviä ja kärsii tilanteesta. Olen yrittänyt kannustaa ystävien hankkimiseen, mutta ilmeisesti mörökölligeeni on istutettu häneen liian syvälle, eikä kehtaa kysyä kavereita esim. viettämään peli-iltaa tmv.
Meillä teinillä ei myöskään yhtään ystävää. Tekee niin pahaa katsoa, kun menee nuoruus hukkaan kotona nyhjätessä. Koulussa ja harrastusporukassa onneksi sosiaalisia kontakteja, mutta vapaa-ajalla ei ketään kenen kanssa viettäisi aikaa. Ei itse näytä asiasta huolestuvan, mutta pelkään että sisimmissään kärsii asian vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mullakin kaverit käyneet vähiin ihan vain siksi, että vaikuttavat olevan minä minä ihmisiä.
Mies on paras ystäväni. Ja se riittää hyvin.Vierailija kirjoitti:
Puoliso ainoastaan,eikä kyllä ole yhtään ikävä "kavereita",menkööt mäkeen,pelkkiä itsekkäitä minäminäminä ihmisiä
Miten tämä ”minäminäminä” ilmenee?
Aina kerrotaan vain omista huolistaan,mutta sitten kun minä kerron niin johan vaihtuu puheenaihe,ei edes jakseta kuunnella,osa taas ottaa yhteyttä kun tarvitsee baariseuraa,muuten ei sitten kiinnostakaa nähdä tai jos itse pyytää että lähe baariin niin ei kiinnosta,
parempi olla ilman tuollaisia
Ei ketään. Yksin jo 10 vuotta, vaikka nuori olenkin. Hyvä, kun kauppaan kehtaa enää mennä ,kun on tarpeeksi monta kertaa kuullut olevansa v*tun ruma. Välillä sitä ajattelee, että en usko sitä puhetta, mutta sitten putoaa taas kuoppaan. Joku vika tässä naamassa varmaan on. Ja silti kadehdin niitä ihmisiä, jotka ovat sinut itsensä kanssa virheineen. Jos itse olisin vielä ylipainoinen en voisi enää ulkona liikkua. Silti hyvä, että on niitä jotka uskaltavat olla oma itsensä, kun minä en siihen enää pysty. Toisaalta olen turtunut jo kaikkeen ja mikään muu ei enää yllätä kuin se, että joku sanoisi jotain hyvää. Ettei aina jotain pahaa. Anteeksi valitus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mullakin kaverit käyneet vähiin ihan vain siksi, että vaikuttavat olevan minä minä ihmisiä.
Mies on paras ystäväni. Ja se riittää hyvin.Vierailija kirjoitti:
Puoliso ainoastaan,eikä kyllä ole yhtään ikävä "kavereita",menkööt mäkeen,pelkkiä itsekkäitä minäminäminä ihmisiä
Miten tämä ”minäminäminä” ilmenee?
Aina kerrotaan vain omista huolistaan,mutta sitten kun minä kerron niin johan vaihtuu puheenaihe,ei edes jakseta kuunnella,osa taas ottaa yhteyttä kun tarvitsee baariseuraa,muuten ei sitten kiinnostakaa nähdä tai jos itse pyytää että lähe baariin niin ei kiinnosta,
parempi olla ilman tuollaisia
Jos haluat kavereita ja ystäviä, on olemassa muunkinlaisia ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Ei ketään. Yksin jo 10 vuotta, vaikka nuori olenkin. Hyvä, kun kauppaan kehtaa enää mennä ,kun on tarpeeksi monta kertaa kuullut olevansa v*tun ruma. Välillä sitä ajattelee, että en usko sitä puhetta, mutta sitten putoaa taas kuoppaan. Joku vika tässä naamassa varmaan on. Ja silti kadehdin niitä ihmisiä, jotka ovat sinut itsensä kanssa virheineen. Jos itse olisin vielä ylipainoinen en voisi enää ulkona liikkua. Silti hyvä, että on niitä jotka uskaltavat olla oma itsensä, kun minä en siihen enää pysty. Toisaalta olen turtunut jo kaikkeen ja mikään muu ei enää yllätä kuin se, että joku sanoisi jotain hyvää. Ettei aina jotain pahaa. Anteeksi valitus.
Ei tee hyvää olla noin ulkonäkökeskeinen ja riippuvainen muiden mielipiteistä. Käypä kirjastossa tai kirjakaupassa hakemassa itsellesi henkisen hyvinvoinnin kirjallisuutta. Sulla on vain yksi elämä eikä sitä kannata viettää valittaen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaksi ystävää, 0 kaveria. Toisen kanssa viestittelen päivittäin, toisen kanssa muutaman kerran kuussa. Toinen asuu toisella puolella suomea joten näemme harvoin, toisen kanssa kerran viikossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei yhtään ystävää eikä kyllä kavereitakaan oikeastaan ole.
Oletko Sinä minä?
Vai oletteko Te minä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystäviä ei ole yhtään. Käyn jumpassa 2-3 kertaa viikossa, joissa olen muutaman ihmisen kanssa jutellut. Käyn myös järjestötoiminnassa kerran viikossa ja eräässä toisessa kerran kuukaudessa. Nämä ovat pieniä ja näissä näkee vain muutamia ihmisiä, mutta onpahan jotain - nämä on sellaisia, mihin kuka tahansa saa mennä mukaan, harrastustoimintaa. Mies on kuitenkin ja miehen kanssa lenkkeilen. Minä olen vain arka tutustumaan ja soittelemaan, kun pelkään aina että häiritsen.
Onko toi jonkin sortin mt-ongelma jos ei ole kavereita eikä haluakaan niitä? Eipå tuo kyllä nyt ole ihan rakentavaa elämän kannalta. Esim jos joutuu jonkin sortin ongelmiin, tai muuten vaan tarvii neuvoa. Myös parisuhdemarkkinoilla ja työelämässä luulisi sujuvan helpommin. Tosin ihme kyllä tuon sorttisetkin usein onnistuvat pariuitumaan ja saamaan työpaikan. Onneksi on google ja tinderi nykyisin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomessa laskisin jotain 2-4 kavereikseni. Aika moni on suoraan sanoen niin mulkku etten siedä olla heidän kanssa tekemisissä vaikka olen yrittänyt olla kärsivällinen ja ymmärtäväinen. Monia muita taas ei ollenkaan kiinnosta olla kaveri. Sitten vielä v-mäiset vanhemmat kaupan päälle jotka aina ovat syyllistämässä minua epäsosiaaliseksi. Jepjep.
Ulkomailla taas niitä kavereita on niin paljon ettei ole aikaa nähdä kaikkia riittävän usein. Mutta minussahan vika on joo kun suomessa ei ole juuri kavereita.
Viihdynpä jostain syystä sitten paljon paremmin ulkomailla. Ei tarvii siellä niitä vanhempiakaan silloin nähdä.
Ystäviä on muutamia, kavereita ja tuttuja on tietysti enemmän.
Ystävien kanssa soitellaan muutaman kerran kuukaudessa, parin kanssa soitamme säännöllisesti kerran viikossa. Kauempana asuvien kirjoitetaan "oikeita", pitkiä s-postikirjeitä. Yritetään tavata niin usein kuin muu elämä sallii, käydään esim syömässä lounasta työpäivän lomassa tai kutsutaan ruokakylään. Hyvin harva on somessa, joten sitä kautta emme pidä yhteyttä.
Läheisimmät ystävät ovat kulkeneet mukana vuosikymmenet, lapsuudesta, koulusta, opinnoista (olen 48). Välillä ollaan oltu erossa vuosia ja sitten taas löydetty toisemme.
Kavereita näkee satunnaisesti, tuttaviin saattaa törmätä kaupassa tai kotirapussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystäviä/kavereita 5 ja nuoruuden iso kaveriporukka, jonka kanssa tekemisissä 1-2 kertaa vuodessa. Kolme tuttavaperhettä, tavataan muutaman kerran vuodessa.
Ainakin yhden ystävän kanssa käyn leffassa, syömässä tai nähdään kerran kuussa. Yhden kanssa kuntoilen säännöllisesti.
Oma mies ja alakoululaiset lapset. Heidän kanssa tehdään juttuja yhdessä ja puhutaan paljon kaikesta myös. Olisi ahdistavaa, jos sosiaalinen elämä olisi perheen varassa. Kannustan lapsi olemaan kaverien kanssa.
Miehelläni yksi kaveri, jota tapaa kerran vuodessa. Suhteen alussa lopahti yhteydenpito opiskelukavereihin. Minun kaveripiirissäni tavataan 90% naisporukalla. Mies käy viihteellä aikuisten kanssa lähinnä työporukalla 2-3 kertaa vuodessa.
Lähipiirissä yksi perhe, joissa vanhemmilla ei ole kavereita ja he ovat tekemisissä vain sisarustensa ja omien vanhempiensa kanssa. Yksi sisarus molemmilla vanhemmilla. Perheen teini-ikäisten lasten parhaat kaverit ovat vanhemmat. Se on mielestäni surullista. Vanhempien kaverittomuus siirtyy helposti lapsille.
Kaksi hyvää ystävää joiden kanssa viestitellään viikottain. Nähdään kerran pari kuussa. Olen yli 40 ja monet kaverit on jääneet jossain vaiheessa elämää. Ihan hyvä näin. Perhe, työ ja harrastukset vie paljon aikaa. Osa vanhoista kaverisuhteista aiheutti enemmän pahaa mieltä ja turhautumista kuin hyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
koulukavereita pari, toinen pari entisiä koulukavereita, yksi hyvä ystävä jota näen harvoin mutta jonka kanssa juttelen päivittäin. hyvin olen pärjäillyt. en koe tarvitsevani lisää seuraa.
Vierailija kirjoitti:
Onko toi jonkin sortin mt-ongelma jos ei ole kavereita eikä haluakaan niitä? Eipå tuo kyllä nyt ole ihan rakentavaa elämän kannalta. Esim jos joutuu jonkin sortin ongelmiin, tai muuten vaan tarvii neuvoa. Myös parisuhdemarkkinoilla ja työelämässä luulisi sujuvan helpommin. Tosin ihme kyllä tuon sorttisetkin usein onnistuvat pariuitumaan ja saamaan työpaikan. Onneksi on google ja tinderi nykyisin...
Rakentavaa olisi jakaa elämäänsä selkäänpuukottaja "ystävien" kanssa? Kiitos ei enää minulle.
No, pari kaveria, näen heitä about kerran vuodessa, eri paikkakunnilla. Toisen kans viestittelen usein, toisen kans harvoin. Ei lähisukua, kuolleet, muiden sukulaisten kans ei tekemisissä, paitsi yhtä tätiä näen joskus ja toisen kans viestittelen pari kertaa vuodes. Ei puolisoa, lapsia, lemmikkejä. En ole sosiaalisessa mediassa.
Yks työkaveri on myös siviilissä kaveri, laitellaan viestejä wa useamman kerran viikossa, käydään syömässä ja kahvilla.
Satunnaisempia kavereita/lapsuudenkavereita on ehkä viisi joiden kansa laitellaan viestiä harvemmin.
Sitten on tuttuja/kavereita, jopa pari ystävää harrastuksen ym. kautta vaihteleva lauma, ydinporukassa joku 10. Osan kanssa kerran vuoteen, osan kanssa viikoittain, osan kanssa on taukoja mutta sitten tiiviimpää. Meitä kuitenkin yhdistää lähinnä harrastukset, vain joidenkin kanssa syvenee.
Mutta harmillisesti sitä oikeaa bestistä ei ole tällä hetkellä, siis sitä jolle voisi soittaa ja kertoa kaikesta ja jonka kanssa matkustella ja viettää iltoja. Vaikka suhteemmme ex-bestiksen kanssa oli läheinen, oli se myös melko kompleksinen ja konflikti oli välttämätön, oli kertynyt niin paljon kaikkea taustalle. Viestittelemme enää silloin tällöin. Oltiin siis ennen sitä riitaa 10v melko tiiviisti tekemisissä.
Lemmikeistä: Minulla oli joskus aivan ihana kissa, ja sen nukuttua pois olen huomannut itsessäni tyhjän kolon. Miten paljon elämää se täyttikään ja miten oli läsnä hyvässä ja huonossa, paremmin kuin jotkut ihmiset ja aina oli sylissä lämmittämässä, puskemassa ja kehräämässä. Vaikka kissan kuolemasta on jo aikaa niin sitä koloa ei vielä mikään ole täyttänyt, ehkä täytyy sitten hankkia uusi kissa.
Mitäs oot tollanen uhriutuja