Näin mieheni kirjoittaman viestin: "Akkakin on Turussa <3"
Olin viime viikonlopun Turussa kavereiden kanssa reissussa. Kotiudun eilen. Vaikka nautinkin suuresti ystävieni seurasta, oli minulla ikävä miestäni ja oli ihanaa tulla eilen sunnuntaina kotiin.
Lauantaina oli tullut änärimatsi prime timeen eli poikkeuksellisesti jo alkuillasta ja mieheni oli keskustellut tästä whatsappissa kavereidensa kanssa. Tätä tulevaa peliä oli yhdessä hehkutettu ja lopuksi mieheni oli kirjoittanut kavereilleen: "Akkakin on Turussa <3"
Minulle tuli tästä viestistä tosi paha mieli ja loukkaannuin kyllä ja näytin tämän myös miehelleni. Mieheni yritti selittää, että hän tietää, että se oli huono vitsi ja typerää.
En tiedä edes kumpi on mielestäni oksettavampaa, se, että hän oikeasti ajattelisi näin, vai se, että hänen pitää esittää kavereilleen ajattelevansa näin ja kutsuvansa avovaimoaan akaksi.
(En siis lukenut salaa mieheni viestiä vaan näin viestin vahingossa, kun hän illalla selasi puhelintaan.)
Olenko mielestänne liian herkkä vai loukkaantuisitteko te tällaisesta asiasta? Minua ärsyttää suunnattomasti jo se, että kutsui hän minua akaksi. Hän saa sitä paisti ihan vapaasti katsoa jääkiekkoa niin paljon kuin haluaa, sillä tykkään myös itse sitä seurata.
Kommentit (135)
Paljon melua tyhjästä... Naiset meuhkaa aivan typeristä asioista
No onhan tuo nyt varsin epäkorrektia kielenkäyttöä. Huono läppä, jos yritti olla sellainen.
Mutta huolestuin täällä ihmisten sisälukutaidosta: jos tuossa yhteydessä laittaa sydämen, niin eihän se nyt sitä tarkota, että se sydän olisi kavereille! Minusta tulkintavaihtoehtoja on kaksi:
1) on tyytyväinen, kun saa olla yksin eli siksi sydän
2) laittaa sydämen edellä mainitun akan takia
Jos kirjoitan, että "olen kipeä :(", niin enhän minä kaverille irvistele! Vaan taudille.
Alko just mietityttää, miten paljon vääriä käsityksiä hymiöt/emojit mahtavat aiheuttaa. Onneksi en ole suurkuluttaja.
Nyt onneksi täällä onkin jo puututtu tuohon sydänasiaan - yöllä kun ei voinut lähettää omaa viestiä.
Kenen kanssa miehesi pelaa - kavereiden? Aika jännä toi ❤️ viestin päätteeksi...
Vierailija kirjoitti:
Kenen kanssa miehesi pelaa - kavereiden? Aika jännä toi ❤️ viestin päätteeksi...
Mitä pelaa? Tässä on koko ajan puhuttu änärimatsista eli televisiosta tulevasta jääkiekko-ottelusta eikä mistään nintendo-pelistä.
Terveisin aloittaja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan ottaisi yhdeltäkään kumppanilta tällaista käytöstä. Minua kohdellaan kunnioittavasti, ja itse kunnioitan kumppaniani. Ei tulisi mieleenkään ikinä kirjoittaa kumppanistani mitään halventavaa. Se merkitsisi sitä, että suhde on loppu.
Sinun suhteesi loppui tosiasiassa jo ennen kuin se alkoikaan. Tuskin kukaan tuollaisen heinäseiväs perseessä kulkevan kanssa jaksaisi aikaansa viettää.
Jaa sinulle parisuhteen ehto on rahvaanomaisuus ja kumppanin halventaminen. Itselläsi se on heinäseiväs aika syvällä, etkä edes tajua sitä.
No onhan toi nyt aika hintahtava viesti ❤
En ns. henk. koht. loukkaantuis mutten haluais olla tollasen miehen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Minusta se on aina yhtä ihanaa kun puoliso kaivaa esiin mikroskoopin alle jonkun yksittäisen lauseen yksittäisen sanamuodon ikään kuin olisin kirjoittanut tai sanonut sen pitkällisen harkinnan jälkeen koko suhdettamme ja rakkautemme pohjaa reflektoiden .
Mitä väliä vaikka oltaisiin oltu 10 vuotta yhdessä, kestetty myrskyt ja tulvat, tehty pari lasta ja rakastettu täysillä? "Sanoit kavereillesi "akka" kun puhuit minusta!!!!!!"
Toivottavasti et ikinä etkä milloinkaan ole sanonut ystävillesi mitään miehestäsi mikä miehesi mielestä olisi saattanut olla loukkaavaa tai kiusaannuttavaa. Muutenhan olisit tekopyhä ja pikkumainen ihminen.
Ei naisille merkitse yhteinen historia yhtään mitään. Mies on aina vain niin hyvä kuin viimeiset 24 tuntia ja vaihdettavissa silmää räpäyttämättä. Et ole sitä vielä oppinut?
Kyllä muakin harmittaisi lukea tollainen viesti. Muutenkin miehillä tuntuu olevan tapana monella pitää tekosyynä esim. "muija ei päästä ny illanviettoon, muija suuttuu jos lähen" tms. kun ei itse vain jaksa/halua lähteä. En tiedä mikä siinä on niin vaikeeta myöntää ettei aina itsekään halua. Kyllä mä ainakin voin kavereilleni sanoa et ny ei jaksa tms. Sitten käytetään tekosyynä tuollaista, vaikka vaimo/tyttöystävä olisi sanonut että mee vaan. Siis ihan oikeasti tarkoittanut sitä ilman kiukutteluja
Eksä teki tätä jatkuvasti ja kaverinsa sai varmaan kuvan etten päästä sitä mihinkään vaikka itse oli vain sellainen nyhvö tässä asiassa 😂..
Akka on yleinen sana kaikista naisista joillakin murrealueilla. Toisaalla Suomessa se on taas haukkumasana. En jaksais tosta loukkaantua.
Vierailija kirjoitti:
Ap = nainen joka kaivaa draamaa vaikka tunkiosta.
Joo, miten näkee vahingossa toisen viestejä?! Minä en ainakaan ole koskaan nähnyt kenenkään viestejä vahingossa kun en muiden puhelimia kyylää
Aloittaja hei,
Vaikka nyt pahoitit asiasta mielesi, niin koita asettaa koko juttu oikeisiin mittasuhteisiin.
Sun miehes ei aivan taatusti ole halunnut pahoittaa sun mieltäs. Antaisit olla.
Ja kuulostaa muutenkin ihan suht mukavalta mieheltä. Aika moni mies ois samassa tilanteessa lähtenyt niiden kavereiden baariin katsomaan matsia. Ja sun mies ilmeisesti fiilisteli vaan sillä, että voi matsia katsoessaan vetää spagettia valkoisella sohvalla.
Ei se täysin lurjus oo. Anna sille vapaudut vankilasta kortti ja menkää yhessä ny katsoon finaalia.
T. Mies
Ei tuo nyt niin pahalta kuulosta, sen ymmärrän että parisuhteessa eläväkin tykkää olla yksin. Ehkä kulttuurijuttu, täällä Pohjanmaalla akaksi voi sanoa ihan arvostamaansa vaimoaan, se on yleisnimitys, ei haukkumasana. Olen kyllä kuullut että jossain sana akka on haukkumista.