Voi luoja! Tuttu äiti pakeni pari kk sitten turvakotiin ja kerjäsi somessa tavaraa uuteen kotiin. Nyt...

Vierailija kirjoitti:

Jos voit, jos suinkin voit, pysy sinä kuitenkin ystävänään. Erehtyminen on inhimillistä. Sillä niitä ystäviå hän todella tulee myöhemmin tarvitsemaan kun tilanne taas eskaloituu. Mieti mikä häpeä ja syyllisyys hänellä silloin on... Jokainen tekee virheitä. Hänen virheensä voi hyvin maksaa hänen oman hengen, ainakin hyvinvoinnin, ei kenenkään teidän loukkaantuneiden ystävien. Itseään hän rikkoo. Auttamisessakaan ei saisi olla motiivina se että pyrkii hallitsemaan. Hän on vapaa valitsemaan tyhmästi.

Riippuvuudessa kuin riippuvuudessa auttajan on hyvä muistaa perusasiat:

-Aseta rajat sietokykysi mukaan (mutta älä mielellään mahdollista toisen huonoa käytöstä)

-Toista et voi muuttaa, päätöksen on tultava itsestä

-Lapset turvaan!!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Usein ne läheiset tai auttajat ei näitä jaksakaan. Ja vielä useammin niitä läheisiä tai omaisia ei edes ole - siksi ollaan niin riippuvaisia väkivaltaisesta puolisosta.

Läheisiä ja omaisia ei ENÄÄ ole, koska heidän apunsa on hylätty niin monta kertaa, ja suututtu asioihin sekaantumisesta.

Väittääkö joku, että väkivaltaisessa suhteessa pysyminen ei ollut tässäKIN tapauksessa oma valinta?

Ihan tasan tarkkaan tuo nainen kuten muutama muu tähän ketjuun omasta kokemuksestaan kirjoittanut on ihan itse päättänyt sittenkin valita miehen ja väkivallan kuin omaiset ja ystävät, jotka yrittivät auttaa.

Ja pahimmassa tapauksessa apu kääntyy tällöin auttajaa vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

turh

Vierailija kirjoitti:

Jos on paennut turvakotiin ja jo julkisesti ilmoittanut että muuttaa omaan kämppään, siis kun pyysi apuja ihmisiltä, niin luulis että siinä vaiheessa ei enää palata yhteen vaan päätös on lopullinen.

Tuollaisen päätöksen tekeminen on vaikeaa, ja ihmiset ilmeisesti halusi auttaa, mutta perumalla päätöksen, ei ehkä ensi kerralla ole niin paljon niitä auttajia. Sanon "ensi kerralla" siksi, että tilanne harvoin paranee, pahenee vain tuollaisissa parisuhteissa.

Tärkeintä (ja vaikeinta) on lähteminen.

Kun tässä tapauksessa nainen oli jo lähtenyt, tuon tyyppinen takapakki saa syystäkin ihmiset unohtamaan konkreettisen auttamisen seuraavalla kerralla. Kaikki hyvästä sydämestä annettu apu kun on valunut hukkaan.

Voi yrittää ymmärtää, mutta turha tarjota apua ennenkuin toinen aikoo oikeasti pysyä päätöksessään erota lopullisesti.

 

Lähteminen ei ole vaikeinta, vaan päätöksessä pysyminen. Monet lähtee monta kertaa ja joku niistä kerroista voi sitten olla se kerta, kun päätös pitää. 

Auttajien hyvä sydän taas... siis ihan oikeasti?  "Voi voi kun minä autoin ja annoin vanhoja huonekalujani ja rättejäni ja niin tuo kiittämätön vain perui päätöksensä". 

Ei minulla ainakaan ole tarvetta kieriskellä työssä omassa hyväntekijän roolissani saati odottaa toiselta kiitollisuutta... sen joka palaa paskaan suhteeseen elämä on paljon pahemmalla tolalla kuin minun, jos olen muutamasta huonekalusta ja rievusta luopunut. Voi hyvää päivää taas tätä auttavien ihmisten erinomaisuutta... mummoni jo sanoi, että jos annat jollekin jotain, anna vain sen verran, ettei jää harmittamaan, jos se antamasi hyvä ei tulekaan takaisin....ja lainaa toiselle rahaa vain sen verran minkä olet valmis menettämään.

Ja minä lisään: vain pikkusieluinen antaja muistelee, mitä on antanut.

Olet kyllä harvinaisen typerä, jos luulet et auttajan turhautuminen johtuu materiasyistä. Mieti vähän.

Vierailija kirjoitti:

Lähteminen ei ole vaikeinta, vaan päätöksessä pysyminen. Monet lähtee monta kertaa ja joku niistä kerroista voi sitten olla se kerta, kun päätös pitää. 

Auttajien hyvä sydän taas... siis ihan oikeasti?  "Voi voi kun minä autoin ja annoin vanhoja huonekalujani ja rättejäni ja niin tuo kiittämätön vain perui päätöksensä". 

Ei minulla ainakaan ole tarvetta kieriskellä työssä omassa hyväntekijän roolissani saati odottaa toiselta kiitollisuutta... sen joka palaa paskaan suhteeseen elämä on paljon pahemmalla tolalla kuin minun, jos olen muutamasta huonekalusta ja rievusta luopunut. Voi hyvää päivää taas tätä auttavien ihmisten erinomaisuutta... mummoni jo sanoi, että jos annat jollekin jotain, anna vain sen verran, ettei jää harmittamaan, jos se antamasi hyvä ei tulekaan takaisin....ja lainaa toiselle rahaa vain sen verran minkä olet valmis menettämään.

Ja minä lisään: vain pikkusieluinen antaja muistelee, mitä on antanut.

Ei tässä ole kyse antamisesta vaan siitä, että ystävä hylkää meidät "hyväsydämiset" auttajat ja valitsee meidän sijastamme väkivaltaisen miehen.

Me loukkaannumme siitä, että me olemme sen ihmisen mielestä huonompia ja mitättömämpiä ihmisiä kuin se mies. Me emme oikeasti käsitä, miksi joku onneton valitsee huonon, ahdistava ja vaarallisen elämän, vaikka tarjolla olisi parempaa.

Onhan sitä läheisriippuvuutta tässä eräät yrittäneet avata. Mutta miksi ei voi olla läheisriippuvainen auttavaisesta ja hyväsydämisestä ihmisestä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

turh

Vierailija kirjoitti:

Jos on paennut turvakotiin ja jo julkisesti ilmoittanut että muuttaa omaan kämppään, siis kun pyysi apuja ihmisiltä, niin luulis että siinä vaiheessa ei enää palata yhteen vaan päätös on lopullinen.

Tuollaisen päätöksen tekeminen on vaikeaa, ja ihmiset ilmeisesti halusi auttaa, mutta perumalla päätöksen, ei ehkä ensi kerralla ole niin paljon niitä auttajia. Sanon "ensi kerralla" siksi, että tilanne harvoin paranee, pahenee vain tuollaisissa parisuhteissa.

Tärkeintä (ja vaikeinta) on lähteminen.

Kun tässä tapauksessa nainen oli jo lähtenyt, tuon tyyppinen takapakki saa syystäkin ihmiset unohtamaan konkreettisen auttamisen seuraavalla kerralla. Kaikki hyvästä sydämestä annettu apu kun on valunut hukkaan.

Voi yrittää ymmärtää, mutta turha tarjota apua ennenkuin toinen aikoo oikeasti pysyä päätöksessään erota lopullisesti.

 

Lähteminen ei ole vaikeinta, vaan päätöksessä pysyminen. Monet lähtee monta kertaa ja joku niistä kerroista voi sitten olla se kerta, kun päätös pitää. 

Auttajien hyvä sydän taas... siis ihan oikeasti?  "Voi voi kun minä autoin ja annoin vanhoja huonekalujani ja rättejäni ja niin tuo kiittämätön vain perui päätöksensä". 

Ei minulla ainakaan ole tarvetta kieriskellä työssä omassa hyväntekijän roolissani saati odottaa toiselta kiitollisuutta... sen joka palaa paskaan suhteeseen elämä on paljon pahemmalla tolalla kuin minun, jos olen muutamasta huonekalusta ja rievusta luopunut. Voi hyvää päivää taas tätä auttavien ihmisten erinomaisuutta... mummoni jo sanoi, että jos annat jollekin jotain, anna vain sen verran, ettei jää harmittamaan, jos se antamasi hyvä ei tulekaan takaisin....ja lainaa toiselle rahaa vain sen verran minkä olet valmis menettämään.

Ja minä lisään: vain pikkusieluinen antaja muistelee, mitä on antanut.

Olet kyllä harvinaisen typerä, jos luulet et auttajan turhautuminen johtuu materiasyistä. Mieti vähän.

Minäkin ymmärsin tavara-asian lähinnä niin, että nainen oli ikään kuin julkisesti kuuluttanut eronneensa lopullisesti miehestä. Eikä niin, että ap surisi nyt jotain lakanaa jonka on antanut pois. Varsinkin, jos tavaraa on haettu jossain Facebookin kirppisryhmästä, jos siis tässä ketjussa arvaillut tiedot osuvat oikeaan..?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

turh

Vierailija kirjoitti:

Jos on paennut turvakotiin ja jo julkisesti ilmoittanut että muuttaa omaan kämppään, siis kun pyysi apuja ihmisiltä, niin luulis että siinä vaiheessa ei enää palata yhteen vaan päätös on lopullinen.

Tuollaisen päätöksen tekeminen on vaikeaa, ja ihmiset ilmeisesti halusi auttaa, mutta perumalla päätöksen, ei ehkä ensi kerralla ole niin paljon niitä auttajia. Sanon "ensi kerralla" siksi, että tilanne harvoin paranee, pahenee vain tuollaisissa parisuhteissa.

Tärkeintä (ja vaikeinta) on lähteminen.

Kun tässä tapauksessa nainen oli jo lähtenyt, tuon tyyppinen takapakki saa syystäkin ihmiset unohtamaan konkreettisen auttamisen seuraavalla kerralla. Kaikki hyvästä sydämestä annettu apu kun on valunut hukkaan.

Voi yrittää ymmärtää, mutta turha tarjota apua ennenkuin toinen aikoo oikeasti pysyä päätöksessään erota lopullisesti.

 

Lähteminen ei ole vaikeinta, vaan päätöksessä pysyminen. Monet lähtee monta kertaa ja joku niistä kerroista voi sitten olla se kerta, kun päätös pitää. 

Auttajien hyvä sydän taas... siis ihan oikeasti?  "Voi voi kun minä autoin ja annoin vanhoja huonekalujani ja rättejäni ja niin tuo kiittämätön vain perui päätöksensä". 

Ei minulla ainakaan ole tarvetta kieriskellä työssä omassa hyväntekijän roolissani saati odottaa toiselta kiitollisuutta... sen joka palaa paskaan suhteeseen elämä on paljon pahemmalla tolalla kuin minun, jos olen muutamasta huonekalusta ja rievusta luopunut. Voi hyvää päivää taas tätä auttavien ihmisten erinomaisuutta... mummoni jo sanoi, että jos annat jollekin jotain, anna vain sen verran, ettei jää harmittamaan, jos se antamasi hyvä ei tulekaan takaisin....ja lainaa toiselle rahaa vain sen verran minkä olet valmis menettämään.

Ja minä lisään: vain pikkusieluinen antaja muistelee, mitä on antanut.

Just. Että niitä auttajia sitten päälle haukutaan ja halveksitaan "mitäs annoit vanhoja rättejä". Ei ihme että moni kokee saaneensa paskaa niskaan, vaikka on vain halunnut auttaa.

Moni auttaja antaa oikeasti vähästään silkkaa hyväsydämisyyttään, ei se hyvältä tunnu jos itse on tiukilla ja erehtyy auttamaan kiittämätöntä kun on luullut toisen tarvitsevan aidosti apua. Eikä ne tavarat ole mitään paskasia rättejä, vaikka sinä niin haluat uskotella.

Liekkö olet itse se pahoinpitelijä tai sitten vastaava "aina laari auki avustuksille kerta toisensa jälkeen -hyväksikäyttäjä". Niin tai näin: sinä olet oksettava.

 

En ole kumpikaan olettamasi. Olen antanut usein vähästänikin, mutta noudattanut antamisessani tuota omaa ohjettani. 

Minusta vain tarkastelun painopiste on silloin väärä, jos odotat toisen tuntevan sinua kohtaan kiitollisuutta ja petytyt, jos toinen sortuu. Mulle se, jos joku palaa väkivaltaiseen parisuhteeseen on merkki siitä, että huonosti menee.... ei kiittämäättömyyttä minua kohtaan, minun hyväksikäyttämistäni, paskan lappaamista minun niskaani... kyse ei siinä ole minusta, minusta ja minun elämästäni, vaan siitä toisesta ihmisestä. Jolla selvästi menee helkutin huonosti, kun palaa. 

Räteillä en viitannut niiden paskaisuuteen vaan asioiden suhteellisuuteen - turpiin saaminen on kirjoissani edelleen pahempi asia kuin hyvistä, ehjistä ja puhtaista vaatteista luopuminen.

Kyse on siitä, et esim. luulet antamasi avun menevän nälkäisille katulapsille ja meneekin jonkun narkin nappeihin.

Ei ole kyse siitä, että odotat saavasi katulapselta kiitosta, vaan siitä, että ihminen tuntee itsensä petetyksi. Narkki on myös säälittävä ja ongelmainen ja toivotaan kaikkea hyvää hänelle, mut kyllä se saa vituttaa, ettei oma apu (oli se vähäistä tai enemmän) kohdennu oikein.

Voi olla, et tuo taloudellinen avustus voi jopa välillisesti jopa pahentaa asioita! (Esim saavat enemmän rahaa -> päihteisiin. Tai oppivat mallin hyväksikäyttää ihmisiä vastaisuudessa?

Toivois niille lapsille nimittäin parempaa ja mikään ei muuttunut. Ehkä mahdollisesti joutuu vaan miettimään onko mahdollistanut jopa jotain pahaa..

Kyllä siinä ihminen saa tuntea ihan ansaitusti negatiivisia tuntemuksia!

Itse tiedän vähän vastaavan tapauksen vuosien takaa. Oli väkivaltainen mies, pakeneva nainen ja sitten empaattinen auttaja. Lopputuloksena auttaja makasi sairaalassa aivovamman saaneena ja nöyryytettynä ja tämä väkivaltainen mies ja pakeneva nainen menivätkin takaisin kimppaan. Nainen ei sitten kertaakaan osoittanut huoltaan auttajan voinnista, vaan unohti tämän sinne letkujen keskelle sairaalaan ja meni hullun miehensä mukaan ottamaan lisää turpaansa.

Pysykää erossa tällaisista ihmistyypeistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähteminen ei ole vaikeinta, vaan päätöksessä pysyminen. Monet lähtee monta kertaa ja joku niistä kerroista voi sitten olla se kerta, kun päätös pitää. 

Auttajien hyvä sydän taas... siis ihan oikeasti?  "Voi voi kun minä autoin ja annoin vanhoja huonekalujani ja rättejäni ja niin tuo kiittämätön vain perui päätöksensä". 

Ei minulla ainakaan ole tarvetta kieriskellä työssä omassa hyväntekijän roolissani saati odottaa toiselta kiitollisuutta... sen joka palaa paskaan suhteeseen elämä on paljon pahemmalla tolalla kuin minun, jos olen muutamasta huonekalusta ja rievusta luopunut. Voi hyvää päivää taas tätä auttavien ihmisten erinomaisuutta... mummoni jo sanoi, että jos annat jollekin jotain, anna vain sen verran, ettei jää harmittamaan, jos se antamasi hyvä ei tulekaan takaisin....ja lainaa toiselle rahaa vain sen verran minkä olet valmis menettämään.

Ja minä lisään: vain pikkusieluinen antaja muistelee, mitä on antanut.

Ei tässä ole kyse antamisesta vaan siitä, että ystävä hylkää meidät "hyväsydämiset" auttajat ja valitsee meidän sijastamme väkivaltaisen miehen.

Me loukkaannumme siitä, että me olemme sen ihmisen mielestä huonompia ja mitättömämpiä ihmisiä kuin se mies. Me emme oikeasti käsitä, miksi joku onneton valitsee huonon, ahdistava ja vaarallisen elämän, vaikka tarjolla olisi parempaa.

Onhan sitä läheisriippuvuutta tässä eräät yrittäneet avata. Mutta miksi ei voi olla läheisriippuvainen auttavaisesta ja hyväsydämisestä ihmisestä?

Ei kannata omistaan antaa, ohjaa sosiaalitoimistoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitenkäs lastensuojelu suhtautuu tuohon, että joutuu turvakotiin menemään miestä pakoon, mutta sitten palaa yhteen tämän kanssa? Eikö tuo ole huostaanoton peruste?

On.

Seuraavaksi naisen tulee valita:

a) lapset ja huoltajuus

b) mies

Yllättävän moni valitsee miehen ja lapset viedään pois.

  Ja sitten tehdään lisää näitä "rakkauslapsia" ja kierre jatkuu.

Kuinkahan salassa nainen on halunnut pysyä, jos kerran on hakenut apua somessa julkisesti? Olen aiemmin nähnyt vastaavia ilmoituksia, joissa apua haetaan ystävälle tai läheiselle. Näin voidaan seuloa avuntarjoajista mahdolliset feikkiprofiilit (ts. tekijä, jota uhri pakenee) pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos voit, jos suinkin voit, pysy sinä kuitenkin ystävänään. Erehtyminen on inhimillistä. Sillä niitä ystäviå hän todella tulee myöhemmin tarvitsemaan kun tilanne taas eskaloituu. Mieti mikä häpeä ja syyllisyys hänellä silloin on... Jokainen tekee virheitä. Hänen virheensä voi hyvin maksaa hänen oman hengen, ainakin hyvinvoinnin, ei kenenkään teidän loukkaantuneiden ystävien. Itseään hän rikkoo. Auttamisessakaan ei saisi olla motiivina se että pyrkii hallitsemaan. Hän on vapaa valitsemaan tyhmästi.

Eli loputon empatia naiselle, joka tietoisesti vaarantaa lapsensa? Sairasta.

Tuossa tilanteessa kun ollaan, kyllä siinä toimintaa ohjaa jotkin aivan muut asiat kuin tietoiset. Järjellä jokainen varmasti tietää, ettei lapsia saisi niin vaarantaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

turh

Vierailija kirjoitti:

Jos on paennut turvakotiin ja jo julkisesti ilmoittanut että muuttaa omaan kämppään, siis kun pyysi apuja ihmisiltä, niin luulis että siinä vaiheessa ei enää palata yhteen vaan päätös on lopullinen.

Tuollaisen päätöksen tekeminen on vaikeaa, ja ihmiset ilmeisesti halusi auttaa, mutta perumalla päätöksen, ei ehkä ensi kerralla ole niin paljon niitä auttajia. Sanon "ensi kerralla" siksi, että tilanne harvoin paranee, pahenee vain tuollaisissa parisuhteissa.

Tärkeintä (ja vaikeinta) on lähteminen.

Kun tässä tapauksessa nainen oli jo lähtenyt, tuon tyyppinen takapakki saa syystäkin ihmiset unohtamaan konkreettisen auttamisen seuraavalla kerralla. Kaikki hyvästä sydämestä annettu apu kun on valunut hukkaan.

Voi yrittää ymmärtää, mutta turha tarjota apua ennenkuin toinen aikoo oikeasti pysyä päätöksessään erota lopullisesti.

 

Lähteminen ei ole vaikeinta, vaan päätöksessä pysyminen. Monet lähtee monta kertaa ja joku niistä kerroista voi sitten olla se kerta, kun päätös pitää. 

Auttajien hyvä sydän taas... siis ihan oikeasti?  "Voi voi kun minä autoin ja annoin vanhoja huonekalujani ja rättejäni ja niin tuo kiittämätön vain perui päätöksensä". 

Ei minulla ainakaan ole tarvetta kieriskellä työssä omassa hyväntekijän roolissani saati odottaa toiselta kiitollisuutta... sen joka palaa paskaan suhteeseen elämä on paljon pahemmalla tolalla kuin minun, jos olen muutamasta huonekalusta ja rievusta luopunut. Voi hyvää päivää taas tätä auttavien ihmisten erinomaisuutta... mummoni jo sanoi, että jos annat jollekin jotain, anna vain sen verran, ettei jää harmittamaan, jos se antamasi hyvä ei tulekaan takaisin....ja lainaa toiselle rahaa vain sen verran minkä olet valmis menettämään.

Ja minä lisään: vain pikkusieluinen antaja muistelee, mitä on antanut.

Olet kyllä harvinaisen typerä, jos luulet et auttajan turhautuminen johtuu materiasyistä. Mieti vähän.

No niistä tuossa kirjoitettiin.  Pohjimmainen turhautuminen noilla auttajilla taisi liittyä siihen, kun autettava sössii elämänsä taas kerran, vaikka hyväntekijä on häntä NIIIN auttanut ja tukenut. 

Auttajan väsymisen ja turhautumisen ymmärrän, mutta en marttyyrin leikkimistä ja turhaa moralisointia, josta kukaan ei hyödy. Sen saa kyllä autettavalle päin naamaa sanoa, ettei "Hei nyt sun lapset kärsii ja nuo voimat jotka sua vie on pahaksi teille kaikille", mutta jeesustelu ja yläpuolelle asettuminen on hanurista. Ja edelleen: ei hyödytä mitään .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähteminen ei ole vaikeinta, vaan päätöksessä pysyminen. Monet lähtee monta kertaa ja joku niistä kerroista voi sitten olla se kerta, kun päätös pitää. 

Auttajien hyvä sydän taas... siis ihan oikeasti?  "Voi voi kun minä autoin ja annoin vanhoja huonekalujani ja rättejäni ja niin tuo kiittämätön vain perui päätöksensä". 

Ei minulla ainakaan ole tarvetta kieriskellä työssä omassa hyväntekijän roolissani saati odottaa toiselta kiitollisuutta... sen joka palaa paskaan suhteeseen elämä on paljon pahemmalla tolalla kuin minun, jos olen muutamasta huonekalusta ja rievusta luopunut. Voi hyvää päivää taas tätä auttavien ihmisten erinomaisuutta... mummoni jo sanoi, että jos annat jollekin jotain, anna vain sen verran, ettei jää harmittamaan, jos se antamasi hyvä ei tulekaan takaisin....ja lainaa toiselle rahaa vain sen verran minkä olet valmis menettämään.

Ja minä lisään: vain pikkusieluinen antaja muistelee, mitä on antanut.

Ei tässä ole kyse antamisesta vaan siitä, että ystävä hylkää meidät "hyväsydämiset" auttajat ja valitsee meidän sijastamme väkivaltaisen miehen.

Me loukkaannumme siitä, että me olemme sen ihmisen mielestä huonompia ja mitättömämpiä ihmisiä kuin se mies. Me emme oikeasti käsitä, miksi joku onneton valitsee huonon, ahdistava ja vaarallisen elämän, vaikka tarjolla olisi parempaa.

Onhan sitä läheisriippuvuutta tässä eräät yrittäneet avata. Mutta miksi ei voi olla läheisriippuvainen auttavaisesta ja hyväsydämisestä ihmisestä?

No noissa tilanteissahan se paha on juuri se mikä koukuttaa... usein traumaattisiin kuvioihin liittyy toistamispakko ja siitä koukusta on vaikea päästä irti. 

Sen kyllä ymmärsin, että "hyväsydämiset auttajat" ovat tuossa loukkaantuneet itsensä vuoksi ja siksi peräänkuulutinkin suhteellisuudentajua.  Ja sitä ettei pidä antaa itsestään liikaa.  Koska liiallinen auttaminenhan sitoo myös auttajansa siihen sairaaseen kuvioon... tekee osaksi ongelmaa, ei sen ratkaisua. Monista on kiva ajatella itsensä jonain pelastavana enkelinä ja kun se toinen ei pelastukaan, se loukkaa pelastajan egoa.

Onhan se noinkin mutta yleensä narsistinen/ mies saa säälit ja empatiat, ja siitä uhrista puhutaan vaan pahaa., Tehdään lasuja ja kiusataan. Tungetellaan käymään, tarkoituksena puhua paskaa hänestä muille, entiselle puolisolle ym. Uskokaa tai älkää. Minkälaisia rikosnimikkeitä ko kiusaaminen teidän mielestä sisältää?? Kunnianloukkaus, kotirauhan häirintä....yksityisen tiedon ja valheellisen sellaisen levittäminen.. Tarkoitan tarkoitusperäistä kiusaamista ja vainoa siitä hyvästä että eroaa jostain lahopäästä joka kiusaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

turh

Vierailija kirjoitti:

Jos on paennut turvakotiin ja jo julkisesti ilmoittanut että muuttaa omaan kämppään, siis kun pyysi apuja ihmisiltä, niin luulis että siinä vaiheessa ei enää palata yhteen vaan päätös on lopullinen.

Tuollaisen päätöksen tekeminen on vaikeaa, ja ihmiset ilmeisesti halusi auttaa, mutta perumalla päätöksen, ei ehkä ensi kerralla ole niin paljon niitä auttajia. Sanon "ensi kerralla" siksi, että tilanne harvoin paranee, pahenee vain tuollaisissa parisuhteissa.

Tärkeintä (ja vaikeinta) on lähteminen.

Kun tässä tapauksessa nainen oli jo lähtenyt, tuon tyyppinen takapakki saa syystäkin ihmiset unohtamaan konkreettisen auttamisen seuraavalla kerralla. Kaikki hyvästä sydämestä annettu apu kun on valunut hukkaan.

Voi yrittää ymmärtää, mutta turha tarjota apua ennenkuin toinen aikoo oikeasti pysyä päätöksessään erota lopullisesti.

 

Lähteminen ei ole vaikeinta, vaan päätöksessä pysyminen. Monet lähtee monta kertaa ja joku niistä kerroista voi sitten olla se kerta, kun päätös pitää. 

Auttajien hyvä sydän taas... siis ihan oikeasti?  "Voi voi kun minä autoin ja annoin vanhoja huonekalujani ja rättejäni ja niin tuo kiittämätön vain perui päätöksensä". 

Ei minulla ainakaan ole tarvetta kieriskellä työssä omassa hyväntekijän roolissani saati odottaa toiselta kiitollisuutta... sen joka palaa paskaan suhteeseen elämä on paljon pahemmalla tolalla kuin minun, jos olen muutamasta huonekalusta ja rievusta luopunut. Voi hyvää päivää taas tätä auttavien ihmisten erinomaisuutta... mummoni jo sanoi, että jos annat jollekin jotain, anna vain sen verran, ettei jää harmittamaan, jos se antamasi hyvä ei tulekaan takaisin....ja lainaa toiselle rahaa vain sen verran minkä olet valmis menettämään.

Ja minä lisään: vain pikkusieluinen antaja muistelee, mitä on antanut.

Olet kyllä harvinaisen typerä, jos luulet et auttajan turhautuminen johtuu materiasyistä. Mieti vähän.

 

No niistä tuossa kirjoitettiin.  Pohjimmainen turhautuminen noilla auttajilla taisi liittyä siihen, kun autettava sössii elämänsä taas kerran, vaikka hyväntekijä on häntä NIIIN auttanut ja tukenut. 

Auttajan väsymisen ja turhautumisen ymmärrän, mutta en marttyyrin leikkimistä ja turhaa moralisointia, josta kukaan ei hyödy. Sen saa kyllä autettavalle päin naamaa sanoa, ettei "Hei nyt sun lapset kärsii ja nuo voimat jotka sua vie on pahaksi teille kaikille", mutta jeesustelu ja yläpuolelle asettuminen on hanurista. Ja edelleen: ei hyödytä mitään .

Joo, uhrin marttyyriksi ristille asettautumista pitää vaan loputtomasti ymmärtää ja ymmärtää, mutta auttaja ei saa turhautua, koska uhrilla on oikeus valita tyhmästi..

Ihan vakavasti: totta kai siinä turhautuu, kun tekee kaiken ns. oppikirjan mukaan (kannustaa eroamaan, auttaa turvakotiin ja uuden elämän alkuun, on tukena, kuuntelee ja ymmärtää) ja toinen lähtee kuitenkin takaisin pahoinpitelevän hyväksikäyttäjän luo. Se satuttaa myös auttajaa. Ei sen takia, että auttaja olisi moraalisesti ylempänä vaan siksi, ettei kukaan halua läheisensä tai ystävänsä satuttavan itseään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitenkäs lastensuojelu suhtautuu tuohon, että joutuu turvakotiin menemään miestä pakoon, mutta sitten palaa yhteen tämän kanssa? Eikö tuo ole huostaanoton peruste?

Tuskinpa on, jos tässä maassa lapsia luovutetaan narkkarivanhemmille palkinnoksi parin kuukauden kuivillaolostakin.

Mua lastensuojelu rupesi kiusaamaan lapsen sijoituksella (josta olisi tullut automaattisesti huostaanotto), kun en suostunut eksä-miehen (alkkiksen) kanssa palaamaan yhteen. Ei ollut heille mikään ongelma silloin, kun asuimme yhdessä ja eksä hakkasi minua lapsen nähden (oli viranomaisten tiedossa). Vasta turvakodin jälkeen, kun vaihdoin lukot kämppään ja heitin ukon pihalle, ja lapsi oli vihdoin  turvassa, alkoi sossujen temppuilut.

Vierailija kirjoitti:

Todella surullinen ja toivoton olo tulee kun lukee näistä tilanteista ja alkaa ymmärtää,

että kaikki eivät saa olla rauhassa ja turvassa omassa kodissa lastensa kanssa. 

Kaikille kuuluisi koti missä ihminen saa olla rauhassa kuin turvasatamassa levähtämässä maailman vaatimuksilta ja odotuksilta.

Kodin tulee olla paikka missä rakastetaan ja ymmärretään sellaisena kuin on ja missä voi levätä ja vahvistua, eikä tarvitse mitään tai ketään jännitellä. Saa rakastaa rauhassa ja olla rakastettu.

Siksi mä elän nykyään yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos voit, jos suinkin voit, pysy sinä kuitenkin ystävänään. Erehtyminen on inhimillistä. Sillä niitä ystäviå hän todella tulee myöhemmin tarvitsemaan kun tilanne taas eskaloituu. Mieti mikä häpeä ja syyllisyys hänellä silloin on... Jokainen tekee virheitä. Hänen virheensä voi hyvin maksaa hänen oman hengen, ainakin hyvinvoinnin, ei kenenkään teidän loukkaantuneiden ystävien. Itseään hän rikkoo. Auttamisessakaan ei saisi olla motiivina se että pyrkii hallitsemaan. Hän on vapaa valitsemaan tyhmästi.

Mielestäni turvakotiin pakenemisen jälkeen yhteen palaaminen ei ole mikään inhimillinen erhe vaan silkkaa typeryyttä/sairautta. Eikö tuossa vaiheessa olla usein jo erottu ja palattu yhteen useasti, kunnes turvakodista tulee se viimeinen mahdollisuus päästä toisesta?

Todella surullista, koska juuri näiden tapausten takia esim. poliisi ei suhtaudu perheväkivaltaan riittävän vakavasti. Kun tarpeeksi usein joutuu käymään samassa asunnossa, saman uhrin apuna...

Ei poliisi saa lannistua. Se on niiden duuni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos voit, jos suinkin voit, pysy sinä kuitenkin ystävänään. Erehtyminen on inhimillistä. Sillä niitä ystäviå hän todella tulee myöhemmin tarvitsemaan kun tilanne taas eskaloituu. Mieti mikä häpeä ja syyllisyys hänellä silloin on... Jokainen tekee virheitä. Hänen virheensä voi hyvin maksaa hänen oman hengen, ainakin hyvinvoinnin, ei kenenkään teidän loukkaantuneiden ystävien. Itseään hän rikkoo. Auttamisessakaan ei saisi olla motiivina se että pyrkii hallitsemaan. Hän on vapaa valitsemaan tyhmästi.

Mielestäni turvakotiin pakenemisen jälkeen yhteen palaaminen ei ole mikään inhimillinen erhe vaan silkkaa typeryyttä/sairautta. Eikö tuossa vaiheessa olla usein jo erottu ja palattu yhteen useasti, kunnes turvakodista tulee se viimeinen mahdollisuus päästä toisesta?

Todella surullista, koska juuri näiden tapausten takia esim. poliisi ei suhtaudu perheväkivaltaan riittävän vakavasti. Kun tarpeeksi usein joutuu käymään samassa asunnossa, saman uhrin apuna...

Mikäli pahoinpidelty äiti haluaa palata kotiinsa turvakodista, se hänelle suotakoon, mutta lapsia ei saisi päästää takaisin moisiin oloihin pelkäämään. 

Mä lähdin turvakodista lapsen kanssa vanhempieni luo. Kuljin sadan kilsan työmatkaa päivittäin. Kunnes sain asiat kuntoon ja miehen pihalle. Kaikista hirveintä oli, että mua seurattiin sinne vanhempieni luo. Tunnistin kyllä mieheni kaverin auton. Mutta isäni vaan kylmästi sanoi, että hänen metsästysaseensa ovat kaiken varalta ladattuina, jos tulevat pihaan. Eli vaatii kyllä todella paljon sekä jättäjältä että hänen läheisiltään.

Ja olen aina ollut todella vahva ja itsepäinen henkilö, en mikään läheisriippuvainen. Ja olin taloudellisesti ihan hyvässä asemassa, kävin töissä ja elätin itseni ja lapseni. Ymmärrän jos jättäminen ei kaikilta onnistu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulee mieleen Chisun "Sama nainen"

"Luvattu on paljon

Rikottu enemmän

Vierelläsi valvon

Ja kauniina sut nään

Sä oot se jonka

Löydän aina uudelleen

Taas tässä oon ja valmis

Uuteen kierrokseen

Mut mussa ei oo mitään

Mussa ei oo mitään uutta

Oon vielä samanlainen

Sama mieli sama sydän

Sama nainen

Mä muistan kyllä

Ne kirosanat ja syyttelyn

Ja anteeksi annan

Jopa sen pahoinpitelyn

Mut mä en lupaa mitään

Mä en lupaa mitään muuta

Oon vielä samanlainen

Sama mieli sama sydän

Sama nainen

Mä en lupaa mitään

En enää lupaa mitään muuta

Oon vielä samanlainen

Sama mieli sama sydän

Sama nainen

Sanonut oon kaiken

Yö vaihtuu aamuun

Jos sä vielä haluut

Takas mä tuun"

Itsekunnioituksen puutetta. Minua lyödään vain kerran.

Muakaan ei saa lyödä.