Lue keskustelun säännöt.
Voi luoja! Tuttu äiti pakeni pari kk sitten turvakotiin ja kerjäsi somessa tavaraa uuteen kotiin. Nyt...
14.04.2018 |
...on palannut yhteen lasten isän kanssa, vaikka uuden kodin piti olla mieheltä salassa.
Miehen tuntien tämä on jo myynyt lahjoituksena saadut huonekalut, lasten tavarat ym. joita äidille lahjoitettiin kasapäin.
En ajatellut enää auttaa tuota ihmistä missään enkä pitää yhteyttä, vaikka sydän särkyy lasten puolesta. Nyt on mielestäni ylitetty se raja, jossa ko. ihminen on kyllä kaivanut ihan itse oman kuoppansa. Ei tälläistä voi järjellä käsittää.
Kommentit (145)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
turh
Vierailija kirjoitti:
Jos on paennut turvakotiin ja jo julkisesti ilmoittanut että muuttaa omaan kämppään, siis kun pyysi apuja ihmisiltä, niin luulis että siinä vaiheessa ei enää palata yhteen vaan päätös on lopullinen.
Tuollaisen päätöksen tekeminen on vaikeaa, ja ihmiset ilmeisesti halusi auttaa, mutta perumalla päätöksen, ei ehkä ensi kerralla ole niin paljon niitä auttajia. Sanon "ensi kerralla" siksi, että tilanne harvoin paranee, pahenee vain tuollaisissa parisuhteissa.Tärkeintä (ja vaikeinta) on lähteminen.
Kun tässä tapauksessa nainen oli jo lähtenyt, tuon tyyppinen takapakki saa syystäkin ihmiset unohtamaan konkreettisen auttamisen seuraavalla kerralla. Kaikki hyvästä sydämestä annettu apu kun on valunut hukkaan.
Voi yrittää ymmärtää, mutta turha tarjota apua ennenkuin toinen aikoo oikeasti pysyä päätöksessään erota lopullisesti.
Lähteminen ei ole vaikeinta, vaan päätöksessä pysyminen. Monet lähtee monta kertaa ja joku niistä kerroista voi sitten olla se kerta, kun päätös pitää.
Auttajien hyvä sydän taas... siis ihan oikeasti? "Voi voi kun minä autoin ja annoin vanhoja huonekalujani ja rättejäni ja niin tuo kiittämätön vain perui päätöksensä".
Ei minulla ainakaan ole tarvetta kieriskellä työssä omassa hyväntekijän roolissani saati odottaa toiselta kiitollisuutta... sen joka palaa paskaan suhteeseen elämä on paljon pahemmalla tolalla kuin minun, jos olen muutamasta huonekalusta ja rievusta luopunut. Voi hyvää päivää taas tätä auttavien ihmisten erinomaisuutta... mummoni jo sanoi, että jos annat jollekin jotain, anna vain sen verran, ettei jää harmittamaan, jos se antamasi hyvä ei tulekaan takaisin....ja lainaa toiselle rahaa vain sen verran minkä olet valmis menettämään.
Ja minä lisään: vain pikkusieluinen antaja muistelee, mitä on antanut.
Olet kyllä harvinaisen typerä, jos luulet et auttajan turhautuminen johtuu materiasyistä. Mieti vähän.
No niistä tuossa kirjoitettiin. Pohjimmainen turhautuminen noilla auttajilla taisi liittyä siihen, kun autettava sössii elämänsä taas kerran, vaikka hyväntekijä on häntä NIIIN auttanut ja tukenut.
Auttajan väsymisen ja turhautumisen ymmärrän, mutta en marttyyrin leikkimistä ja turhaa moralisointia, josta kukaan ei hyödy. Sen saa kyllä autettavalle päin naamaa sanoa, ettei "Hei nyt sun lapset kärsii ja nuo voimat jotka sua vie on pahaksi teille kaikille", mutta jeesustelu ja yläpuolelle asettuminen on hanurista. Ja edelleen: ei hyödytä mitään .
Joo, uhrin marttyyriksi ristille asettautumista pitää vaan loputtomasti ymmärtää ja ymmärtää, mutta auttaja ei saa turhautua, koska uhrilla on oikeus valita tyhmästi..
Ihan vakavasti: totta kai siinä turhautuu, kun tekee kaiken ns. oppikirjan mukaan (kannustaa eroamaan, auttaa turvakotiin ja uuden elämän alkuun, on tukena, kuuntelee ja ymmärtää) ja toinen lähtee kuitenkin takaisin pahoinpitelevän hyväksikäyttäjän luo. Se satuttaa myös auttajaa. Ei sen takia, että auttaja olisi moraalisesti ylempänä vaan siksi, ettei kukaan halua läheisensä tai ystävänsä satuttavan itseään.
Osalla näin. Mutta mun vastaukseni olikin suunnattu näille moralisteille, jotka näkevät itsensä suurina hyväntekijöinä, joita on nyt suuresti kaltoinkohdeltu. Ei normaaleille läheisille, jotka huolissaan itselleen rakkaasta ihmisestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
turh
Vierailija kirjoitti:
Jos on paennut turvakotiin ja jo julkisesti ilmoittanut että muuttaa omaan kämppään, siis kun pyysi apuja ihmisiltä, niin luulis että siinä vaiheessa ei enää palata yhteen vaan päätös on lopullinen.
Tuollaisen päätöksen tekeminen on vaikeaa, ja ihmiset ilmeisesti halusi auttaa, mutta perumalla päätöksen, ei ehkä ensi kerralla ole niin paljon niitä auttajia. Sanon "ensi kerralla" siksi, että tilanne harvoin paranee, pahenee vain tuollaisissa parisuhteissa.Tärkeintä (ja vaikeinta) on lähteminen.
Kun tässä tapauksessa nainen oli jo lähtenyt, tuon tyyppinen takapakki saa syystäkin ihmiset unohtamaan konkreettisen auttamisen seuraavalla kerralla. Kaikki hyvästä sydämestä annettu apu kun on valunut hukkaan.
Voi yrittää ymmärtää, mutta turha tarjota apua ennenkuin toinen aikoo oikeasti pysyä päätöksessään erota lopullisesti.
Lähteminen ei ole vaikeinta, vaan päätöksessä pysyminen. Monet lähtee monta kertaa ja joku niistä kerroista voi sitten olla se kerta, kun päätös pitää.
Auttajien hyvä sydän taas... siis ihan oikeasti? "Voi voi kun minä autoin ja annoin vanhoja huonekalujani ja rättejäni ja niin tuo kiittämätön vain perui päätöksensä".
Ei minulla ainakaan ole tarvetta kieriskellä työssä omassa hyväntekijän roolissani saati odottaa toiselta kiitollisuutta... sen joka palaa paskaan suhteeseen elämä on paljon pahemmalla tolalla kuin minun, jos olen muutamasta huonekalusta ja rievusta luopunut. Voi hyvää päivää taas tätä auttavien ihmisten erinomaisuutta... mummoni jo sanoi, että jos annat jollekin jotain, anna vain sen verran, ettei jää harmittamaan, jos se antamasi hyvä ei tulekaan takaisin....ja lainaa toiselle rahaa vain sen verran minkä olet valmis menettämään.
Ja minä lisään: vain pikkusieluinen antaja muistelee, mitä on antanut.
Olet kyllä harvinaisen typerä, jos luulet et auttajan turhautuminen johtuu materiasyistä. Mieti vähän.
No niistä tuossa kirjoitettiin. Pohjimmainen turhautuminen noilla auttajilla taisi liittyä siihen, kun autettava sössii elämänsä taas kerran, vaikka hyväntekijä on häntä NIIIN auttanut ja tukenut.
Auttajan väsymisen ja turhautumisen ymmärrän, mutta en marttyyrin leikkimistä ja turhaa moralisointia, josta kukaan ei hyödy. Sen saa kyllä autettavalle päin naamaa sanoa, ettei "Hei nyt sun lapset kärsii ja nuo voimat jotka sua vie on pahaksi teille kaikille", mutta jeesustelu ja yläpuolelle asettuminen on hanurista. Ja edelleen: ei hyödytä mitään .
Joo, uhrin marttyyriksi ristille asettautumista pitää vaan loputtomasti ymmärtää ja ymmärtää, mutta auttaja ei saa turhautua, koska uhrilla on oikeus valita tyhmästi..
Ihan vakavasti: totta kai siinä turhautuu, kun tekee kaiken ns. oppikirjan mukaan (kannustaa eroamaan, auttaa turvakotiin ja uuden elämän alkuun, on tukena, kuuntelee ja ymmärtää) ja toinen lähtee kuitenkin takaisin pahoinpitelevän hyväksikäyttäjän luo. Se satuttaa myös auttajaa. Ei sen takia, että auttaja olisi moraalisesti ylempänä vaan siksi, ettei kukaan halua läheisensä tai ystävänsä satuttavan itseään.
Auttajathan ne juuri toivovat, että uhri olisi kiitollinen autettava - ideaaliuhri siis. Puhdas pulmunen, joka vain on joutunut pahaan tilanteeseen ja jonka elämä on heti raiteillaan, kun saa oikeanlaista apua. Autettavan raadollisuus ja epätäydellisyys on liikaa näille auttajille.
Lähisuhdeväkivalta noudattaa lähes aina samaa kaavaa: Ensin toinen on maailman ihanin ihminen, saa toisen rakastumaan itseensä aivan totaalisesti ja on yleensä ns. liian hyvää ollakseen totta. Hurmaa kaikki sukulaisista lähtien ja haluaa rakkauden huumassa edetä suhteessa nopeasti. Facebook täynnä söpöstelykuvia, romantiikkaa jne.
Kun tämä ihminen on saanut toisen osapuolen sitoutumaan itseensä (naimisiinmeno, mahdollisesti lapsi, asunnon ostaminen) nopealla aikataululla, hän aloittaa vähitellen nakertamaan tämän itsetuntoa. Pientä sättimistä, syyttelyä, mustasukkaisuutta. Sitten alkaa itsetunnon nujertaminen, haukkuminen, hermostuminen joka johtaa lopulta fyysiseen väkivaltaan. Tätä ennen tämä uhri on jo vähentänyt yhteydenpitoa muihin ihmisiin, koska mies hermostuu jos hänellä on omia menoja. Ja kaikki tämä tapahtuu hyvin salakavalasti, ottaen huomioon, että hän on vielä hetki sitten ollut unelmapuoliso ja on sitä edelleen kaikkien muiden silmissä.
Kun fyysinen väkivalta alkaa, on uhri jo menettänyt yhteyden ystäviinsä ja sitoutunut väkivallan tekijään. Häntä hävettää aivan hirveästi koko tilanne ja hänen itsetuntonsa on aivan nollissa kaiken sättimisen jäljiltä. Häntä ei kukaan enää halua ja tilanteesta ulospääsy vaikuttaa hyvin hankalalta, koska mies on luvannut vainota lopun elämäänsä, jos uskaltautuu eroamaan. Tai mies on sanonut löytävänsä heti uuden ja tuntuu kivuliaalta jättää elämänsä mies tietäen, että hän lähtee kostoksi heti toisen naisen sänkyyn.
Joka tapauksessa nämä uhrit tarvitsevat jonkun, jonka kanssa olla tekemisissä väkivallasta huolimatta. Aika moni jättää heidät yksin ja toteavat, etteivät halua olla missään tekemisissä ennen kuin väkivaltainen puoliso on poissa elämästä. Loppujen lopuksi kukaan muu ei sitä päätöstä voi puristaa ulos ihmisestä ja sitten kun se lopulta kypsyy omia aikojaan, on hyvä, että on joku jolle oikeasti voi soittaa ja sanoa että nyt olen valmis ja tarvitsen apua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
turh
Vierailija kirjoitti:
Jos on paennut turvakotiin ja jo julkisesti ilmoittanut että muuttaa omaan kämppään, siis kun pyysi apuja ihmisiltä, niin luulis että siinä vaiheessa ei enää palata yhteen vaan päätös on lopullinen.
Tuollaisen päätöksen tekeminen on vaikeaa, ja ihmiset ilmeisesti halusi auttaa, mutta perumalla päätöksen, ei ehkä ensi kerralla ole niin paljon niitä auttajia. Sanon "ensi kerralla" siksi, että tilanne harvoin paranee, pahenee vain tuollaisissa parisuhteissa.Tärkeintä (ja vaikeinta) on lähteminen.
Kun tässä tapauksessa nainen oli jo lähtenyt, tuon tyyppinen takapakki saa syystäkin ihmiset unohtamaan konkreettisen auttamisen seuraavalla kerralla. Kaikki hyvästä sydämestä annettu apu kun on valunut hukkaan.
Voi yrittää ymmärtää, mutta turha tarjota apua ennenkuin toinen aikoo oikeasti pysyä päätöksessään erota lopullisesti.
Lähteminen ei ole vaikeinta, vaan päätöksessä pysyminen. Monet lähtee monta kertaa ja joku niistä kerroista voi sitten olla se kerta, kun päätös pitää.
Auttajien hyvä sydän taas... siis ihan oikeasti? "Voi voi kun minä autoin ja annoin vanhoja huonekalujani ja rättejäni ja niin tuo kiittämätön vain perui päätöksensä".
Ei minulla ainakaan ole tarvetta kieriskellä työssä omassa hyväntekijän roolissani saati odottaa toiselta kiitollisuutta... sen joka palaa paskaan suhteeseen elämä on paljon pahemmalla tolalla kuin minun, jos olen muutamasta huonekalusta ja rievusta luopunut. Voi hyvää päivää taas tätä auttavien ihmisten erinomaisuutta... mummoni jo sanoi, että jos annat jollekin jotain, anna vain sen verran, ettei jää harmittamaan, jos se antamasi hyvä ei tulekaan takaisin....ja lainaa toiselle rahaa vain sen verran minkä olet valmis menettämään.
Ja minä lisään: vain pikkusieluinen antaja muistelee, mitä on antanut.
Olet kyllä harvinaisen typerä, jos luulet et auttajan turhautuminen johtuu materiasyistä. Mieti vähän.
No niistä tuossa kirjoitettiin. Pohjimmainen turhautuminen noilla auttajilla taisi liittyä siihen, kun autettava sössii elämänsä taas kerran, vaikka hyväntekijä on häntä NIIIN auttanut ja tukenut.
Auttajan väsymisen ja turhautumisen ymmärrän, mutta en marttyyrin leikkimistä ja turhaa moralisointia, josta kukaan ei hyödy. Sen saa kyllä autettavalle päin naamaa sanoa, ettei "Hei nyt sun lapset kärsii ja nuo voimat jotka sua vie on pahaksi teille kaikille", mutta jeesustelu ja yläpuolelle asettuminen on hanurista. Ja edelleen: ei hyödytä mitään .
Joo, uhrin marttyyriksi ristille asettautumista pitää vaan loputtomasti ymmärtää ja ymmärtää, mutta auttaja ei saa turhautua, koska uhrilla on oikeus valita tyhmästi..
Ihan vakavasti: totta kai siinä turhautuu, kun tekee kaiken ns. oppikirjan mukaan (kannustaa eroamaan, auttaa turvakotiin ja uuden elämän alkuun, on tukena, kuuntelee ja ymmärtää) ja toinen lähtee kuitenkin takaisin pahoinpitelevän hyväksikäyttäjän luo. Se satuttaa myös auttajaa. Ei sen takia, että auttaja olisi moraalisesti ylempänä vaan siksi, ettei kukaan halua läheisensä tai ystävänsä satuttavan itseään.
Osalla näin. Mutta mun vastaukseni olikin suunnattu näille moralisteille, jotka näkevät itsensä suurina hyväntekijöinä, joita on nyt suuresti kaltoinkohdeltu. Ei normaaleille läheisille, jotka huolissaan itselleen rakkaasta ihmisestä.
Eli siis... kenelle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
turh
Vierailija kirjoitti:
Jos on paennut turvakotiin ja jo julkisesti ilmoittanut että muuttaa omaan kämppään, siis kun pyysi apuja ihmisiltä, niin luulis että siinä vaiheessa ei enää palata yhteen vaan päätös on lopullinen.
Tuollaisen päätöksen tekeminen on vaikeaa, ja ihmiset ilmeisesti halusi auttaa, mutta perumalla päätöksen, ei ehkä ensi kerralla ole niin paljon niitä auttajia. Sanon "ensi kerralla" siksi, että tilanne harvoin paranee, pahenee vain tuollaisissa parisuhteissa.Tärkeintä (ja vaikeinta) on lähteminen.
Kun tässä tapauksessa nainen oli jo lähtenyt, tuon tyyppinen takapakki saa syystäkin ihmiset unohtamaan konkreettisen auttamisen seuraavalla kerralla. Kaikki hyvästä sydämestä annettu apu kun on valunut hukkaan.
Voi yrittää ymmärtää, mutta turha tarjota apua ennenkuin toinen aikoo oikeasti pysyä päätöksessään erota lopullisesti.
Lähteminen ei ole vaikeinta, vaan päätöksessä pysyminen. Monet lähtee monta kertaa ja joku niistä kerroista voi sitten olla se kerta, kun päätös pitää.
Auttajien hyvä sydän taas... siis ihan oikeasti? "Voi voi kun minä autoin ja annoin vanhoja huonekalujani ja rättejäni ja niin tuo kiittämätön vain perui päätöksensä".
Ei minulla ainakaan ole tarvetta kieriskellä työssä omassa hyväntekijän roolissani saati odottaa toiselta kiitollisuutta... sen joka palaa paskaan suhteeseen elämä on paljon pahemmalla tolalla kuin minun, jos olen muutamasta huonekalusta ja rievusta luopunut. Voi hyvää päivää taas tätä auttavien ihmisten erinomaisuutta... mummoni jo sanoi, että jos annat jollekin jotain, anna vain sen verran, ettei jää harmittamaan, jos se antamasi hyvä ei tulekaan takaisin....ja lainaa toiselle rahaa vain sen verran minkä olet valmis menettämään.
Ja minä lisään: vain pikkusieluinen antaja muistelee, mitä on antanut.
Olet kyllä harvinaisen typerä, jos luulet et auttajan turhautuminen johtuu materiasyistä. Mieti vähän.
No niistä tuossa kirjoitettiin. Pohjimmainen turhautuminen noilla auttajilla taisi liittyä siihen, kun autettava sössii elämänsä taas kerran, vaikka hyväntekijä on häntä NIIIN auttanut ja tukenut.
Auttajan väsymisen ja turhautumisen ymmärrän, mutta en marttyyrin leikkimistä ja turhaa moralisointia, josta kukaan ei hyödy. Sen saa kyllä autettavalle päin naamaa sanoa, ettei "Hei nyt sun lapset kärsii ja nuo voimat jotka sua vie on pahaksi teille kaikille", mutta jeesustelu ja yläpuolelle asettuminen on hanurista. Ja edelleen: ei hyödytä mitään .
Joo, uhrin marttyyriksi ristille asettautumista pitää vaan loputtomasti ymmärtää ja ymmärtää, mutta auttaja ei saa turhautua, koska uhrilla on oikeus valita tyhmästi..
Ihan vakavasti: totta kai siinä turhautuu, kun tekee kaiken ns. oppikirjan mukaan (kannustaa eroamaan, auttaa turvakotiin ja uuden elämän alkuun, on tukena, kuuntelee ja ymmärtää) ja toinen lähtee kuitenkin takaisin pahoinpitelevän hyväksikäyttäjän luo. Se satuttaa myös auttajaa. Ei sen takia, että auttaja olisi moraalisesti ylempänä vaan siksi, ettei kukaan halua läheisensä tai ystävänsä satuttavan itseään.
Osalla näin. Mutta mun vastaukseni olikin suunnattu näille moralisteille, jotka näkevät itsensä suurina hyväntekijöinä, joita on nyt suuresti kaltoinkohdeltu. Ei normaaleille läheisille, jotka huolissaan itselleen rakkaasta ihmisestä.
Eli siis... kenelle?
Vastaajat 41, 54 ja erityisesti 68 ovat hyviä esimerkkejä .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[/quote]
Usein auttajat ovat tukeneet uhria vuosien ajan myös henkisesti. Mahdollisesti jopa oman turvallisuutensa uhalla.[/quote]
Tästäkin tulee puhua asiallisesti ja avoimesti.
Eli missä menee auttamisen rajat ja onko syytä miettiä että mihin ko pahantekijä on kykenevä , joku vainoaja on todennäköisesti aika arvaamaton käänteissään.
Suomessakin tapahtui näin, että kauppakeskuksessa työskennellyt entisen kumppanin vainoama nainen surmattiin omalle työpaikalleen ja samalla mies ampui myös naisen neljä työkaveria siihen ja lopuksi itsensä.
Vierailija kirjoitti:
No noissa tilanteissahan se paha on juuri se mikä koukuttaa... usein traumaattisiin kuvioihin liittyy toistamispakko ja siitä koukusta on vaikea päästä irti.
Sen kyllä ymmärsin, että "hyväsydämiset auttajat" ovat tuossa loukkaantuneet itsensä vuoksi ja siksi peräänkuulutinkin suhteellisuudentajua. Ja sitä ettei pidä antaa itsestään liikaa. Koska liiallinen auttaminenhan sitoo myös auttajansa siihen sairaaseen kuvioon... tekee osaksi ongelmaa, ei sen ratkaisua. Monista on kiva ajatella itsensä jonain pelastavana enkelinä ja kun se toinen ei pelastukaan, se loukkaa pelastajan egoa.
Ei se minun egoa loukkaa enkä millään tavalla koe itseäni pelastavaksi enkeliksi. Pidän vaan aivan tavallisena käytöksenä sitä, että antaa apua sitä tarvitsevalle. Se on itse kunkin oma asia, ottaako sitä vastaan vai ei.
Kun apu on otettu vastaan mutta palattu takaisin omaan onneensa , auttaja tuntee tulleensa huijatuksi.
Se minua loukkaa, että joku vapaaehtoisesti jättää käyttämättä hänelle tarjotun tilaisuuden normaaliin elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Usein auttajat ovat tukeneet uhria vuosien ajan myös henkisesti. Mahdollisesti jopa oman turvallisuutensa uhalla.
Tästäkin tulee puhua asiallisesti ja avoimesti.
Eli missä menee auttamisen rajat ja onko syytä miettiä että mihin ko pahantekijä on kykenevä , joku vainoaja on todennäköisesti aika arvaamaton käänteissään.
Suomessakin tapahtui näin, että kauppakeskuksessa työskennellyt entisen kumppanin vainoama nainen surmattiin omalle työpaikalleen ja samalla mies ampui myös naisen neljä työkaveria siihen ja lopuksi itsensä.
Tämä on muuten tärkeä huomata myös silloin, kun uhri palaa tekijän luokse. Että kostaako tekijä silti auttajille kokemansa vääryyden. Yhteen tällaiseen kuvioon olen meinannut kerran erehtyä uhrin ystävänä, mutta kun kuulin, että mies oli uhkaillut muita tilanteessa auttaneita ja käynyt puhkomassa renkaat yhdeltä, vetäydyin pois. En uskaltanut olla enää tekemisissä ihan sen takia, että kannustin uhria eroamaan ja yritin olla tukena.
Vierailija kirjoitti:
Lähisuhdeväkivalta noudattaa lähes aina samaa kaavaa: Ensin toinen on maailman ihanin ihminen, saa toisen rakastumaan itseensä aivan totaalisesti ja on yleensä ns. liian hyvää ollakseen totta. Hurmaa kaikki sukulaisista lähtien ja haluaa rakkauden huumassa edetä suhteessa nopeasti. Facebook täynnä söpöstelykuvia, romantiikkaa jne.
Kun tämä ihminen on saanut toisen osapuolen sitoutumaan itseensä (naimisiinmeno, mahdollisesti lapsi, asunnon ostaminen) nopealla aikataululla, hän aloittaa vähitellen nakertamaan tämän itsetuntoa. Pientä sättimistä, syyttelyä, mustasukkaisuutta. Sitten alkaa itsetunnon nujertaminen, haukkuminen, hermostuminen joka johtaa lopulta fyysiseen väkivaltaan. Tätä ennen tämä uhri on jo vähentänyt yhteydenpitoa muihin ihmisiin, koska mies hermostuu jos hänellä on omia menoja. Ja kaikki tämä tapahtuu hyvin salakavalasti, ottaen huomioon, että hän on vielä hetki sitten ollut unelmapuoliso ja on sitä edelleen kaikkien muiden silmissä.
Kun fyysinen väkivalta alkaa, on uhri jo menettänyt yhteyden ystäviinsä ja sitoutunut väkivallan tekijään. Häntä hävettää aivan hirveästi koko tilanne ja hänen itsetuntonsa on aivan nollissa kaiken sättimisen jäljiltä. Häntä ei kukaan enää halua ja tilanteesta ulospääsy vaikuttaa hyvin hankalalta, koska mies on luvannut vainota lopun elämäänsä, jos uskaltautuu eroamaan. Tai mies on sanonut löytävänsä heti uuden ja tuntuu kivuliaalta jättää elämänsä mies tietäen, että hän lähtee kostoksi heti toisen naisen sänkyyn.
Joka tapauksessa nämä uhrit tarvitsevat jonkun, jonka kanssa olla tekemisissä väkivallasta huolimatta. Aika moni jättää heidät yksin ja toteavat, etteivät halua olla missään tekemisissä ennen kuin väkivaltainen puoliso on poissa elämästä. Loppujen lopuksi kukaan muu ei sitä päätöstä voi puristaa ulos ihmisestä ja sitten kun se lopulta kypsyy omia aikojaan, on hyvä, että on joku jolle oikeasti voi soittaa ja sanoa että nyt olen valmis ja tarvitsen apua.
Harvinaisissa tapauksissa saattaa olla noinkin, mutta tyypillisempi perinteinen vaimonhakkaaja ei kyllä osaa söpöillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No noissa tilanteissahan se paha on juuri se mikä koukuttaa... usein traumaattisiin kuvioihin liittyy toistamispakko ja siitä koukusta on vaikea päästä irti.
Sen kyllä ymmärsin, että "hyväsydämiset auttajat" ovat tuossa loukkaantuneet itsensä vuoksi ja siksi peräänkuulutinkin suhteellisuudentajua. Ja sitä ettei pidä antaa itsestään liikaa. Koska liiallinen auttaminenhan sitoo myös auttajansa siihen sairaaseen kuvioon... tekee osaksi ongelmaa, ei sen ratkaisua. Monista on kiva ajatella itsensä jonain pelastavana enkelinä ja kun se toinen ei pelastukaan, se loukkaa pelastajan egoa.
Ei se minun egoa loukkaa enkä millään tavalla koe itseäni pelastavaksi enkeliksi. Pidän vaan aivan tavallisena käytöksenä sitä, että antaa apua sitä tarvitsevalle. Se on itse kunkin oma asia, ottaako sitä vastaan vai ei.
Kun apu on otettu vastaan mutta palattu takaisin omaan onneensa , auttaja tuntee tulleensa huijatuksi.
Se minua loukkaa, että joku vapaaehtoisesti jättää käyttämättä hänelle tarjotun tilaisuuden normaaliin elämään.
Ne voimat jotka vie ihmistä tuossa tilanteessa, on vahvat. Harva onnistuu lähtemään ensimmäisellä yrityksellä. Naiivia auttajalta on muuta odottaa ja sitten pettyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No noissa tilanteissahan se paha on juuri se mikä koukuttaa... usein traumaattisiin kuvioihin liittyy toistamispakko ja siitä koukusta on vaikea päästä irti.
Sen kyllä ymmärsin, että "hyväsydämiset auttajat" ovat tuossa loukkaantuneet itsensä vuoksi ja siksi peräänkuulutinkin suhteellisuudentajua. Ja sitä ettei pidä antaa itsestään liikaa. Koska liiallinen auttaminenhan sitoo myös auttajansa siihen sairaaseen kuvioon... tekee osaksi ongelmaa, ei sen ratkaisua. Monista on kiva ajatella itsensä jonain pelastavana enkelinä ja kun se toinen ei pelastukaan, se loukkaa pelastajan egoa.
Ei se minun egoa loukkaa enkä millään tavalla koe itseäni pelastavaksi enkeliksi. Pidän vaan aivan tavallisena käytöksenä sitä, että antaa apua sitä tarvitsevalle. Se on itse kunkin oma asia, ottaako sitä vastaan vai ei.
Kun apu on otettu vastaan mutta palattu takaisin omaan onneensa , auttaja tuntee tulleensa huijatuksi.
Se minua loukkaa, että joku vapaaehtoisesti jättää käyttämättä hänelle tarjotun tilaisuuden normaaliin elämään.
Ne voimat jotka vie ihmistä tuossa tilanteessa, on vahvat. Harva onnistuu lähtemään ensimmäisellä yrityksellä. Naiivia auttajalta on muuta odottaa ja sitten pettyä.
Jos j*nnämies kiinnostaa enemmän kuin oma tai lasten hyvinvointi saati läheisten mielipiteet, niin menkööt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
...on palannut yhteen lasten isän kanssa, vaikka uuden kodin piti olla mieheltä salassa.
Miehen tuntien tämä on jo myynyt lahjoituksena saadut huonekalut, lasten tavarat ym. joita äidille lahjoitettiin kasapäin.En ajatellut enää auttaa tuota ihmistä missään enkä pitää yhteyttä, vaikka sydän särkyy lasten puolesta. Nyt on mielestäni ylitetty se raja, jossa ko. ihminen on kyllä kaivanut ihan itse oman kuoppansa. Ei tälläistä voi järjellä käsittää.
Ap, miksi olet kateellinen toisen onnesta.
Kyllä rakkauteen kuuluu pienet ylä- ja alamäet ja ystäväsi on varmasti löytänyt itsestään voimia voittaa nuo vastoinkäymiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähisuhdeväkivalta noudattaa lähes aina samaa kaavaa: Ensin toinen on maailman ihanin ihminen, saa toisen rakastumaan itseensä aivan totaalisesti ja on yleensä ns. liian hyvää ollakseen totta. Hurmaa kaikki sukulaisista lähtien ja haluaa rakkauden huumassa edetä suhteessa nopeasti. Facebook täynnä söpöstelykuvia, romantiikkaa jne.
Kun tämä ihminen on saanut toisen osapuolen sitoutumaan itseensä (naimisiinmeno, mahdollisesti lapsi, asunnon ostaminen) nopealla aikataululla, hän aloittaa vähitellen nakertamaan tämän itsetuntoa. Pientä sättimistä, syyttelyä, mustasukkaisuutta. Sitten alkaa itsetunnon nujertaminen, haukkuminen, hermostuminen joka johtaa lopulta fyysiseen väkivaltaan. Tätä ennen tämä uhri on jo vähentänyt yhteydenpitoa muihin ihmisiin, koska mies hermostuu jos hänellä on omia menoja. Ja kaikki tämä tapahtuu hyvin salakavalasti, ottaen huomioon, että hän on vielä hetki sitten ollut unelmapuoliso ja on sitä edelleen kaikkien muiden silmissä.
Kun fyysinen väkivalta alkaa, on uhri jo menettänyt yhteyden ystäviinsä ja sitoutunut väkivallan tekijään. Häntä hävettää aivan hirveästi koko tilanne ja hänen itsetuntonsa on aivan nollissa kaiken sättimisen jäljiltä. Häntä ei kukaan enää halua ja tilanteesta ulospääsy vaikuttaa hyvin hankalalta, koska mies on luvannut vainota lopun elämäänsä, jos uskaltautuu eroamaan. Tai mies on sanonut löytävänsä heti uuden ja tuntuu kivuliaalta jättää elämänsä mies tietäen, että hän lähtee kostoksi heti toisen naisen sänkyyn.
Joka tapauksessa nämä uhrit tarvitsevat jonkun, jonka kanssa olla tekemisissä väkivallasta huolimatta. Aika moni jättää heidät yksin ja toteavat, etteivät halua olla missään tekemisissä ennen kuin väkivaltainen puoliso on poissa elämästä. Loppujen lopuksi kukaan muu ei sitä päätöstä voi puristaa ulos ihmisestä ja sitten kun se lopulta kypsyy omia aikojaan, on hyvä, että on joku jolle oikeasti voi soittaa ja sanoa että nyt olen valmis ja tarvitsen apua.
Harvinaisissa tapauksissa saattaa olla noinkin, mutta tyypillisempi perinteinen vaimonhakkaaja ei kyllä osaa söpöillä.
Juuri näin. Eivätkä kaikki alistajat, narsistit tai sairaalloisen mustasukkaiset ole mitään hurmaavia Christian Greyitä. Huomattava osa turvakotien asiakkaista on alemman sosiaaliluokan porukkaa tai maahanmuutyajataustaisia naisia, ja persoonallisuushäiriöt, väkivaltaisuus, huonot perheolosuhteet sekä kouluttamattomuus kulkevat ns. suvussa periytyen polvelta toiselle. Valitettavasti juuri nämä ihmiset ovat heikoimmassa asemassa, koska sen alistajan ulkopuolista tukiverkkoa ei ole ja väärinkäytöksiä ei välttämättä edes tunnisteta tai tunnusteta, kun ei ole siihen kompetenssia sosioekonomisen taustan vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
...on palannut yhteen lasten isän kanssa, vaikka uuden kodin piti olla mieheltä salassa.
Miehen tuntien tämä on jo myynyt lahjoituksena saadut huonekalut, lasten tavarat ym. joita äidille lahjoitettiin kasapäin.En ajatellut enää auttaa tuota ihmistä missään enkä pitää yhteyttä, vaikka sydän särkyy lasten puolesta. Nyt on mielestäni ylitetty se raja, jossa ko. ihminen on kyllä kaivanut ihan itse oman kuoppansa. Ei tälläistä voi järjellä käsittää.
Ap, miksi olet kateellinen toisen onnesta.
Kyllä rakkauteen kuuluu pienet ylä- ja alamäet ja ystäväsi on varmasti löytänyt itsestään voimia voittaa nuo vastoinkäymiset.
Jeesuksen armosta ystäväsi voi eheyttää tuon miehen, jota hän on loukannut itsekkyydellään.
Ap voisi antaa kadehtimisen sijaan antaa tukea ystävälleen hänen rakkaudessaan ja yrityksessään auttaa perheenisä vaikeuksissaan.
Ap on vain kateellinen ystävänsä saamasta huomiosta ja tavaroista.
Vierailija kirjoitti:
Lähisuhdeväkivalta noudattaa lähes aina samaa kaavaa: Ensin toinen on maailman ihanin ihminen, saa toisen rakastumaan itseensä aivan totaalisesti ja on yleensä ns. liian hyvää ollakseen totta. Hurmaa kaikki sukulaisista lähtien ja haluaa rakkauden huumassa edetä suhteessa nopeasti. Facebook täynnä söpöstelykuvia, romantiikkaa jne.
Kun tämä ihminen on saanut toisen osapuolen sitoutumaan itseensä (naimisiinmeno, mahdollisesti lapsi, asunnon ostaminen) nopealla aikataululla, hän aloittaa vähitellen nakertamaan tämän itsetuntoa. Pientä sättimistä, syyttelyä, mustasukkaisuutta. Sitten alkaa itsetunnon nujertaminen, haukkuminen, hermostuminen joka johtaa lopulta fyysiseen väkivaltaan. Tätä ennen tämä uhri on jo vähentänyt yhteydenpitoa muihin ihmisiin, koska mies hermostuu jos hänellä on omia menoja. Ja kaikki tämä tapahtuu hyvin salakavalasti, ottaen huomioon, että hän on vielä hetki sitten ollut unelmapuoliso ja on sitä edelleen kaikkien muiden silmissä.
Kun fyysinen väkivalta alkaa, on uhri jo menettänyt yhteyden ystäviinsä ja sitoutunut väkivallan tekijään. Häntä hävettää aivan hirveästi koko tilanne ja hänen itsetuntonsa on aivan nollissa kaiken sättimisen jäljiltä. Häntä ei kukaan enää halua ja tilanteesta ulospääsy vaikuttaa hyvin hankalalta, koska mies on luvannut vainota lopun elämäänsä, jos uskaltautuu eroamaan. Tai mies on sanonut löytävänsä heti uuden ja tuntuu kivuliaalta jättää elämänsä mies tietäen, että hän lähtee kostoksi heti toisen naisen sänkyyn.
Joka tapauksessa nämä uhrit tarvitsevat jonkun, jonka kanssa olla tekemisissä väkivallasta huolimatta. Aika moni jättää heidät yksin ja toteavat, etteivät halua olla missään tekemisissä ennen kuin väkivaltainen puoliso on poissa elämästä. Loppujen lopuksi kukaan muu ei sitä päätöstä voi puristaa ulos ihmisestä ja sitten kun se lopulta kypsyy omia aikojaan, on hyvä, että on joku jolle oikeasti voi soittaa ja sanoa että nyt olen valmis ja tarvitsen apua.
Minun kohdalla oli aika pitkälti. Ehdin pakoon ennenkuin varsinainen fyysinen väkivalta alkoi. Sängyltä tönäisy riitti. Ei ollut ensimmäinen seurustelusuhde mutta ensimmäinen suhde miehen kanssa.
Eron jälkeen jäin yksin. Kaverit oli saatu häädettyä pois koska en koskaan käynyt missään. Vanhemmat auttoivat muuton kanssa. Muutin toiselle paikkakunnalle. Puoli vuotta muuton jälkeen alkoi tulemaan viestejä kuinka rakastaa minua ja haluaa minut takaisin. Viesteihin en vastannut. Minä muutin uudestaan. Kauemmaksi. Toistaiseksi olen saanut olla rauhassa.
Halusin kokeilla seurustelua uudestaan mutta en uskalla. En uskalla luottaa enää kehenkään, ainakaan tarpeeksi. Mieheen enkä naiseen.
Vierailija kirjoitti:
En ole itse kokenut väkivaltaista suhdetta. Ystävistäni pari on menneisyydessä. Vaikea on käsittää kun he siitä kertovat. Tai siis täysin mahdoton ymmärtää, miten ensimmäisen lyönnin jälkeen nainen ei laita suhteen jatkumisen ehdoksi, että mies hakee apua soittamalla Lyömättömään linjaan, menemällä terapiaan, tms.
Sitten toisen lyönnin jälkeen. Ei mitään.
Kumminkin varmasti jokainen tietää, ettei ole normaali asia tai hyväksyttävää, että mies lyö.
Varmasti mielipiteeni tuomitaan, mutta sen verran pitää olla selkärankaa, että lähtee.
Eräs kaverini pakeni välillä perinteisesti lumihankeen yövaatteissa. Lapset näkivä kaiken. Kun yritin sanoa, että lähtee, selitykset olivat 1. Mies on niin hyvä sängyssä ja 2. He eivät eroa - lasten takia!
Tämä tarina päättyi onnellisesti. Me kaverit tuettiin ja rohkaistiin. Kaverini lähti, vaikka mies uhkasi itsemurhalla. Kaverini löysi ihanan miehen ja on onnellinen. Kyllä meillä meinasi monesti usko loppua ja epätoivo iskeä. Mutta kannatti. Eihän se mies mitään itsemurhaa muuten tehnyt, hommasi uuden naisen ja samat kuviot jatkuivat uuden kanssa.
Mitä lapsille jäi tästä lapsuudesta, en uskalla edes ajatella.
"Kumminkin varmasti jokainen tietää, ettei ole normaali asia tai hyväksyttävää, että mies lyö."
No kun ei ole. Niin ristiriitaista, että täälläkin ketjuissa paasataan lasten fyysisen kurituksen puolesta, mutta samaan aikaan huuli pyöreänä ihmetellään, miten joku ei lähde suhteesta heti ekan lyönnin jälkeen.
Kun tottuu lapsuudessaan väkivaltaan kotona, ei se taikaiskusta aikuisena muutu epänormaaliksi. Kun ette käy käsiksi lapsiinne, niin suojelette heitä samalla myös joutumasta aikuisena perheväkivallan uhreiksi.
Metoo vouhottaminen ja miesten syyllistäminen on mennyt liian pitkälle. Miksei miesten anneta olla miehiä ja naisten naisia?
Miten näin pääsi käymään? Oliko niin ettei miehen väkivallasta ollut näyttöä, ja narsisti mies pääsi manipuloimaan valheillaan ja uskottelemaan sossulle ettet ole sopiva äidiksi tms? Kannattaisi soittaa poliisit joka kerran kun joutuu puolison pahoinpitelemäksi, näin jää ainakin todisteet väkivallasta, ja manipuloivan narsistin puheita ei enää helposti uskota. Lähestymiskiellon voi hakea myös heti.