Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko teillä erikseen "aikuisten asiat"?
14.04.2018 |
Kun olin lapsi, elämässä oli selkeästi erillään lasten ja aikuisten asiat. Esimerkiksi telkkaria ei saanut katsoa, kun sieltä tuli "aikuisten ohjelmia" eli vaikka joku leffa. Lapset saatettiin ohjata mehun ja keksien jälkeen leikkimään lastenhuoneeseen tai ulos, perusteluna oli, että kahvikupposen ääressä "keskustellaan aikuisten asioista". Homma oli sillä selvä ilman lisäperusteluja.
Nykyään olen monesti törmännyt siihen, että lapsille selitetään ummet ja lammet, miksi joku asia ei ole lapsille. Minusta vain ei ole järkevää sanoa vaikka viisivuotiaalle, ettei aikuisten elokuvia saa katsoa, koska niissä tapahtuu pahoja asioita. Kyseinen 5-v ramppasi illan olkkarin ovella. Jännitti, ja samalla halusi kurkkia. Moni taas puhuu parisuhde- ja muut ongelmat noin vain lasten kuullen. Ja pyöristelee sitten vastauksia lasten kysymykseen, kun oho, ne kuuntelivatkin!
Toki lapsille voi ja pitääkin avata asioita ikätason mukaan. Monessa kohtaa vain "tämä on aikuisten asia" olisi yksinkertainen ja helppo juttu, lasten joutumatta kuulemaan/pohtimaan hankalia juttuja ihan liian nuorena.
Kommentit (44)
Vierailija kirjoitti:
Mitä ongelmia/ asioita teillä on joista ei voi lasten kuullen puhua?
Olen kuullut lasten kuullen puhuttavan esimerkiksi
- sukulaisen ja kesämökin kunnosta vkl ryyppyputken jäljiltä, kuulijat 4 ja 7 v (eivät siis olleet nähneet tilannetta/olisi olleet muuten tietoisia)
- siitä, kun lasten äiti oli sössinyt raha-asioita ja pettänyt miestään (isä puhui avoimesti lastensa kuullen, 5 ja 7 v)
- arkaluontoista asiaa naapureista (alle kouluikäisille)
- mollannut lasten mummoa näiden kuullen, kun omat kemiat eivät kohdanneet
-kuvaillut Hostel-leffan kohtauksia isoon ääneen 3- ja 5-v omien lastensa kuullen.
-serkku sai mieheltään turpiin, tämäkään asia ei mielestäni kuulunut eskari-ikäisten korville.
Näitä tapahtuu ihan todella paljon. Ja sitten ihmetellään lasten ahdistusta ja painajaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen tehnyt aina siten, että ne aikuisten jutut tapahtuu silloin kun lapset eivät ole paikalla, esim elokuvat katsotaan silloin, kun lapset ovat nukkumassa tai vaikeista asioista puhutaan silloin kun lapset ovat ulkona. Ei ole tullut mieleenikään sanoa lapsille, että menkääs nyt pois, kun tapahtuu jotain aikuisten asioita. Sehän vasta heitä alkaakin kiinnostaa. Aikuiset elävät tässä kohtaa lasten ehdoilla, eikä lapsia tarvitse laittaa mihinkään hyllylle, vaan nämä sovitetaan arkeen jollain muulla tavalla.
Ystävälläsi on kriisi ja hän saapuu luoksesi vailla tukea. Miten ratkaiset ongelman?
Jujuhan "aikuisten asioissa" on se, että ne markkinoidaan jo pienille tosi tylsänä juttuna. ;)
Ratkaisen ongelman siten, että mies lähtee lasten kanssa ulos tai laitan videon pyörimään. Kuitenkaan ei ole mitään tarvetta kertoa lapsille, että pysykää poissa ja etteivät he saisi tulla luokseni, jos on jotain asiaa. Ystävieni pitää ymmärtää se tosiasia, että jos lapset ovat kotona, he voivat jotain kuulla ja jos haluaa puhua ehdottomassa rauhassa, se vaatii enemmän järjestelyjä. Pointti oli se, että koskaan ei ole ollut tarvetta sanoa lapsille, että nyt on jotain aikuisten asioita. Järjestelyjähän toki voidaan tehdä.
Näin on ollut meilläkin. Yleensä ystävät ensisijaisesti soittavat huolistaan kertoakseen eivätkä paukkaa yllättäen oven taakse (enhän ole välttämättä edes kotona) ja jos on tarvetta, pyrin järjestämään ystäväni kanssa tapaamisen niin, että lapset eivät ole mukana.
Tuossahan jo teet jaottelun lapsille ja aikuisille sopiviin asioihin, vain sanomatta sitä ääneen. Ethän kai selitä niille ipanoille, että "äidin ystävällä on tosi paha mieli, kun..." ja perustele sillä lähtöäsi tapaamiseen? Sanot kai vain käyväsi tapaamassa ystävääsi? Etkä ala tilanteen selittelyyn, vaikka muksu tahtoisi mukaan. Koska se ei kuulu lapsille.
En ole tuo, jolle kommentoit, mutta miksei kuulu? Kyllä mä ainakin selitän lapselle, jos jollakulla läheisellä on joku isompi juttu elämässään. Just tuolla tavalla, että "Heikillä" on tosi paha mieli ja sen takia menen hänen tuekseen.
Riippuu tietysti, kuinka läheinen ihminen on kyseessä. Pääosin silti en kertoisi, koska lapsi kuormittuu asiasta, jolle ei mahda mitään.
Ja kyllä, on tilanteita, kun asioita on pakko kertoa. Monesti vain ei ole - ja sellaisia tilanteita yllättävän moni ei tunnista.
Millähän tavalla se nyt sitten lasta erityisesti kuormittaa? Onko teidän lapsillenne nyt jotenkin erityisen hämmentävää, jos jollakulla on paha mieli? Eikö teidän lapsille sallita pahaa mieltä, vai miksi se järkyttäisi heitä?
Toki paha mieli kuuluu arkeen ja elämään. Moni vain sortuu kertomaan syistä liikaakin. Vaikka lapsi ei kysyisi. Kysymyksiin on syytä tietysti vastata, ettei selvä salailu ala epäilyttää lasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ongelmia/ asioita teillä on joista ei voi lasten kuullen puhua?
Olen kuullut lasten kuullen puhuttavan esimerkiksi
- sukulaisen ja kesämökin kunnosta vkl ryyppyputken jäljiltä, kuulijat 4 ja 7 v (eivät siis olleet nähneet tilannetta/olisi olleet muuten tietoisia)
- siitä, kun lasten äiti oli sössinyt raha-asioita ja pettänyt miestään (isä puhui avoimesti lastensa kuullen, 5 ja 7 v)
- arkaluontoista asiaa naapureista (alle kouluikäisille)
- mollannut lasten mummoa näiden kuullen, kun omat kemiat eivät kohdanneet
-kuvaillut Hostel-leffan kohtauksia isoon ääneen 3- ja 5-v omien lastensa kuullen.
-serkku sai mieheltään turpiin, tämäkään asia ei mielestäni kuulunut eskari-ikäisten korville.Näitä tapahtuu ihan todella paljon. Ja sitten ihmetellään lasten ahdistusta ja painajaisia.
Kyllä, tuttava puhuu tai huutaa aina lasten kuullen mistä tahansa asioista ja kun lapsi kysyy asiasta, alkaa huutaa, että ei kuulu lapsille. No hyvin kuului ja koko muulle maailmalle myös.
"Pienet korvat kotona, suuri suu kylässä". Näin oli äidilläni joskus tapana sanoa. Lasteni kavereista olen huomannut, että joissain perheissä tosiaan puhutaan aika avoimesti lasten kuullen asioista, jotka eivät mielestäni kuuluisi sen ikäisten lasten korville.
On myös aivan totta, että lapsia ei ole tarpeellista rasittaa kaikilla asioilla. Jos joku läheinen saa syöpädiagnoosin, ei sitä tarvitse olla ensimmäisenä kertomassa lapsille. Tai jos jollain läheisellä on rahavaikeuksia, yritys menossa konkurssiin, työpaikalla yt-neuvottelut tms, ovatko nämä asioita, jotka pitäisi selittää lapsille? Ylipäätään minusta muiden ihmisten asiat eivät kuulu lapsille eikä muillekaan aikuisille, joita asia ei millään tavalla koske. Vasta sitten, kun jollain asialla on vaikutusta lapsen elämään tai vähintään oman perheen elämään, voi asiasta tarpeen mukaan kertoa lapsen ymmärtämällä tavalla. Jokaista asiaa, mitä elämässä tapahtuu, ei ole tarpeen selittää.
En kuitenkaan ole älynnyt pitää omituisena, että mun oma aikani eli lapsivapaa aikani on nimenomaan silloin, kun lapset ovat menneet nukkumaan , eivät ole kotona tai minä olen ilman lapsia jossain. Ainakin omien ystävieni kanssa on ollut ihan tavallista, että soitellaan iltaisin, kun lapset molemmissa perheissä ovat jo nukkumassa. Saa puhua rauhassa ja mistä vain haluaa. Eikä kyse ole edes mistään "aikuisten asioista" puhumisesta vaan siitä, että yleensä työpäivän jälkeen on niin paljon tekemistä lasten nukkumaanmenoon asti, että jutellaan mieluummin ilman kiirettä kuin otetaan pikapuhelu jossain siinä välissä. Enkä ole kokenut ongelmalliseksi katsoa elokuvia tai muita tv-ohjelmia vasta lasten nukkumaanmenon jälkeen. Jos jokin kiinnostava ohjelma tulee telkkarista lasten hereilläoloaikaan eikä sitä näe mistään Areenasta, Ruutu.fi:stä tai Katsomosta, olen aina pistänyt ohjelman menemään tallenteelle ja katson sitten, kun siihen on aikaa. En nimittäin tykkää katsoa elokuviakaan niin, että joudun keskeyttämään katsomisen sen vuoksi, että on lasten iltatoimien aika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen tehnyt aina siten, että ne aikuisten jutut tapahtuu silloin kun lapset eivät ole paikalla, esim elokuvat katsotaan silloin, kun lapset ovat nukkumassa tai vaikeista asioista puhutaan silloin kun lapset ovat ulkona. Ei ole tullut mieleenikään sanoa lapsille, että menkääs nyt pois, kun tapahtuu jotain aikuisten asioita. Sehän vasta heitä alkaakin kiinnostaa. Aikuiset elävät tässä kohtaa lasten ehdoilla, eikä lapsia tarvitse laittaa mihinkään hyllylle, vaan nämä sovitetaan arkeen jollain muulla tavalla.
Ystävälläsi on kriisi ja hän saapuu luoksesi vailla tukea. Miten ratkaiset ongelman?
Jujuhan "aikuisten asioissa" on se, että ne markkinoidaan jo pienille tosi tylsänä juttuna. ;)
Ratkaisen ongelman siten, että mies lähtee lasten kanssa ulos tai laitan videon pyörimään. Kuitenkaan ei ole mitään tarvetta kertoa lapsille, että pysykää poissa ja etteivät he saisi tulla luokseni, jos on jotain asiaa. Ystävieni pitää ymmärtää se tosiasia, että jos lapset ovat kotona, he voivat jotain kuulla ja jos haluaa puhua ehdottomassa rauhassa, se vaatii enemmän järjestelyjä. Pointti oli se, että koskaan ei ole ollut tarvetta sanoa lapsille, että nyt on jotain aikuisten asioita. Järjestelyjähän toki voidaan tehdä.
Näin on ollut meilläkin. Yleensä ystävät ensisijaisesti soittavat huolistaan kertoakseen eivätkä paukkaa yllättäen oven taakse (enhän ole välttämättä edes kotona) ja jos on tarvetta, pyrin järjestämään ystäväni kanssa tapaamisen niin, että lapset eivät ole mukana.
Tuossahan jo teet jaottelun lapsille ja aikuisille sopiviin asioihin, vain sanomatta sitä ääneen. Ethän kai selitä niille ipanoille, että "äidin ystävällä on tosi paha mieli, kun..." ja perustele sillä lähtöäsi tapaamiseen? Sanot kai vain käyväsi tapaamassa ystävääsi? Etkä ala tilanteen selittelyyn, vaikka muksu tahtoisi mukaan. Koska se ei kuulu lapsille.
En ole tuo, jolle kommentoit, mutta miksei kuulu? Kyllä mä ainakin selitän lapselle, jos jollakulla läheisellä on joku isompi juttu elämässään. Just tuolla tavalla, että "Heikillä" on tosi paha mieli ja sen takia menen hänen tuekseen.
Riippuu tietysti, kuinka läheinen ihminen on kyseessä. Pääosin silti en kertoisi, koska lapsi kuormittuu asiasta, jolle ei mahda mitään.
Ja kyllä, on tilanteita, kun asioita on pakko kertoa. Monesti vain ei ole - ja sellaisia tilanteita yllättävän moni ei tunnista.
Millähän tavalla se nyt sitten lasta erityisesti kuormittaa? Onko teidän lapsillenne nyt jotenkin erityisen hämmentävää, jos jollakulla on paha mieli? Eikö teidän lapsille sallita pahaa mieltä, vai miksi se järkyttäisi heitä?
Toki paha mieli kuuluu arkeen ja elämään. Moni vain sortuu kertomaan syistä liikaakin. Vaikka lapsi ei kysyisi. Kysymyksiin on syytä tietysti vastata, ettei selvä salailu ala epäilyttää lasta.
Eli mistä tulee oletus, että lapselle joko vain sanotaan, että "aikuisten asioita" tai "Maijalla on nyt todella rankkaa, koska hänen puolisonsa on saattanut toisen naisen raskaaksi ja Maija yritti tehdä itsemurhan viiltämällä veitsellä ranteisiinsa"? Eikö olekaan kaikille itsestäänselvää, että lapselle asian selittäminen tarkoittaa sitä "Maija haluaa jutella huolistaan rauhassa, joten nyt en ota teitä mukaan" -osastoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen tehnyt aina siten, että ne aikuisten jutut tapahtuu silloin kun lapset eivät ole paikalla, esim elokuvat katsotaan silloin, kun lapset ovat nukkumassa tai vaikeista asioista puhutaan silloin kun lapset ovat ulkona. Ei ole tullut mieleenikään sanoa lapsille, että menkääs nyt pois, kun tapahtuu jotain aikuisten asioita. Sehän vasta heitä alkaakin kiinnostaa. Aikuiset elävät tässä kohtaa lasten ehdoilla, eikä lapsia tarvitse laittaa mihinkään hyllylle, vaan nämä sovitetaan arkeen jollain muulla tavalla.
Ystävälläsi on kriisi ja hän saapuu luoksesi vailla tukea. Miten ratkaiset ongelman?
Jujuhan "aikuisten asioissa" on se, että ne markkinoidaan jo pienille tosi tylsänä juttuna. ;)
Ratkaisen ongelman siten, että mies lähtee lasten kanssa ulos tai laitan videon pyörimään. Kuitenkaan ei ole mitään tarvetta kertoa lapsille, että pysykää poissa ja etteivät he saisi tulla luokseni, jos on jotain asiaa. Ystävieni pitää ymmärtää se tosiasia, että jos lapset ovat kotona, he voivat jotain kuulla ja jos haluaa puhua ehdottomassa rauhassa, se vaatii enemmän järjestelyjä. Pointti oli se, että koskaan ei ole ollut tarvetta sanoa lapsille, että nyt on jotain aikuisten asioita. Järjestelyjähän toki voidaan tehdä.
Näin on ollut meilläkin. Yleensä ystävät ensisijaisesti soittavat huolistaan kertoakseen eivätkä paukkaa yllättäen oven taakse (enhän ole välttämättä edes kotona) ja jos on tarvetta, pyrin järjestämään ystäväni kanssa tapaamisen niin, että lapset eivät ole mukana.
Tuossahan jo teet jaottelun lapsille ja aikuisille sopiviin asioihin, vain sanomatta sitä ääneen. Ethän kai selitä niille ipanoille, että "äidin ystävällä on tosi paha mieli, kun..." ja perustele sillä lähtöäsi tapaamiseen? Sanot kai vain käyväsi tapaamassa ystävääsi? Etkä ala tilanteen selittelyyn, vaikka muksu tahtoisi mukaan. Koska se ei kuulu lapsille.
En ole tuo, jolle kommentoit, mutta miksei kuulu? Kyllä mä ainakin selitän lapselle, jos jollakulla läheisellä on joku isompi juttu elämässään. Just tuolla tavalla, että "Heikillä" on tosi paha mieli ja sen takia menen hänen tuekseen.
Riippuu tietysti, kuinka läheinen ihminen on kyseessä. Pääosin silti en kertoisi, koska lapsi kuormittuu asiasta, jolle ei mahda mitään.
Ja kyllä, on tilanteita, kun asioita on pakko kertoa. Monesti vain ei ole - ja sellaisia tilanteita yllättävän moni ei tunnista.
Millähän tavalla se nyt sitten lasta erityisesti kuormittaa? Onko teidän lapsillenne nyt jotenkin erityisen hämmentävää, jos jollakulla on paha mieli? Eikö teidän lapsille sallita pahaa mieltä, vai miksi se järkyttäisi heitä?
Toki paha mieli kuuluu arkeen ja elämään. Moni vain sortuu kertomaan syistä liikaakin. Vaikka lapsi ei kysyisi. Kysymyksiin on syytä tietysti vastata, ettei selvä salailu ala epäilyttää lasta.
Eli mistä tulee oletus, että lapselle joko vain sanotaan, että "aikuisten asioita" tai "Maijalla on nyt todella rankkaa, koska hänen puolisonsa on saattanut toisen naisen raskaaksi ja Maija yritti tehdä itsemurhan viiltämällä veitsellä ranteisiinsa"? Eikö olekaan kaikille itsestäänselvää, että lapselle asian selittäminen tarkoittaa sitä "Maija haluaa jutella huolistaan rauhassa, joten nyt en ota teitä mukaan" -osastoa.
Ei mistään, ainakaan minulle. Kiinnostaisi lähinnä tietää, paljonko näitä ihmisiä on, jotka eivät ymmärrä suodattaa mitään lasten läsnäollessa, ja millä he sen perustelevat. Enemmistö ihmisistä luultavasti on fiksuja. Lopuista toivottavasti osa toivottavasti saisi pienen herätyksen.
Aloitus mahtoi olla huonosti muotoiltu. Jos tiivistän näin: suojellaanko perheissä lapsia ikätasoon nähden kuormittavalta materiaalilta/mitä voi tai ei voi puhua lasten aikana?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen tehnyt aina siten, että ne aikuisten jutut tapahtuu silloin kun lapset eivät ole paikalla, esim elokuvat katsotaan silloin, kun lapset ovat nukkumassa tai vaikeista asioista puhutaan silloin kun lapset ovat ulkona. Ei ole tullut mieleenikään sanoa lapsille, että menkääs nyt pois, kun tapahtuu jotain aikuisten asioita. Sehän vasta heitä alkaakin kiinnostaa. Aikuiset elävät tässä kohtaa lasten ehdoilla, eikä lapsia tarvitse laittaa mihinkään hyllylle, vaan nämä sovitetaan arkeen jollain muulla tavalla.
Ystävälläsi on kriisi ja hän saapuu luoksesi vailla tukea. Miten ratkaiset ongelman?
Jujuhan "aikuisten asioissa" on se, että ne markkinoidaan jo pienille tosi tylsänä juttuna. ;)
Ratkaisen ongelman siten, että mies lähtee lasten kanssa ulos tai laitan videon pyörimään. Kuitenkaan ei ole mitään tarvetta kertoa lapsille, että pysykää poissa ja etteivät he saisi tulla luokseni, jos on jotain asiaa. Ystävieni pitää ymmärtää se tosiasia, että jos lapset ovat kotona, he voivat jotain kuulla ja jos haluaa puhua ehdottomassa rauhassa, se vaatii enemmän järjestelyjä. Pointti oli se, että koskaan ei ole ollut tarvetta sanoa lapsille, että nyt on jotain aikuisten asioita. Järjestelyjähän toki voidaan tehdä.
Näin on ollut meilläkin. Yleensä ystävät ensisijaisesti soittavat huolistaan kertoakseen eivätkä paukkaa yllättäen oven taakse (enhän ole välttämättä edes kotona) ja jos on tarvetta, pyrin järjestämään ystäväni kanssa tapaamisen niin, että lapset eivät ole mukana.
Tuossahan jo teet jaottelun lapsille ja aikuisille sopiviin asioihin, vain sanomatta sitä ääneen. Ethän kai selitä niille ipanoille, että "äidin ystävällä on tosi paha mieli, kun..." ja perustele sillä lähtöäsi tapaamiseen? Sanot kai vain käyväsi tapaamassa ystävääsi? Etkä ala tilanteen selittelyyn, vaikka muksu tahtoisi mukaan. Koska se ei kuulu lapsille.
En ole tuo, jolle kommentoit, mutta miksei kuulu? Kyllä mä ainakin selitän lapselle, jos jollakulla läheisellä on joku isompi juttu elämässään. Just tuolla tavalla, että "Heikillä" on tosi paha mieli ja sen takia menen hänen tuekseen.
Riippuu tietysti, kuinka läheinen ihminen on kyseessä. Pääosin silti en kertoisi, koska lapsi kuormittuu asiasta, jolle ei mahda mitään.
Ja kyllä, on tilanteita, kun asioita on pakko kertoa. Monesti vain ei ole - ja sellaisia tilanteita yllättävän moni ei tunnista.
Millähän tavalla se nyt sitten lasta erityisesti kuormittaa? Onko teidän lapsillenne nyt jotenkin erityisen hämmentävää, jos jollakulla on paha mieli? Eikö teidän lapsille sallita pahaa mieltä, vai miksi se järkyttäisi heitä?
Toki paha mieli kuuluu arkeen ja elämään. Moni vain sortuu kertomaan syistä liikaakin. Vaikka lapsi ei kysyisi. Kysymyksiin on syytä tietysti vastata, ettei selvä salailu ala epäilyttää lasta.
Eli mistä tulee oletus, että lapselle joko vain sanotaan, että "aikuisten asioita" tai "Maijalla on nyt todella rankkaa, koska hänen puolisonsa on saattanut toisen naisen raskaaksi ja Maija yritti tehdä itsemurhan viiltämällä veitsellä ranteisiinsa"? Eikö olekaan kaikille itsestäänselvää, että lapselle asian selittäminen tarkoittaa sitä "Maija haluaa jutella huolistaan rauhassa, joten nyt en ota teitä mukaan" -osastoa.
Ei mistään, ainakaan minulle. Kiinnostaisi lähinnä tietää, paljonko näitä ihmisiä on, jotka eivät ymmärrä suodattaa mitään lasten läsnäollessa, ja millä he sen perustelevat. Enemmistö ihmisistä luultavasti on fiksuja. Lopuista toivottavasti osa toivottavasti saisi pienen herätyksen.
Aloitus mahtoi olla huonosti muotoiltu. Jos tiivistän näin: suojellaanko perheissä lapsia ikätasoon nähden kuormittavalta materiaalilta/mitä voi tai ei voi puhua lasten aikana?
Ap
Siinä tapauksessa minä ainakin ymmärsin aloituksen ihan väärin. Omaan silmääni pisti tuo, kun puhuit aloituksessa, että lapset laitetaan omaan huoneeseen siksi aikaa, kun aikuiset katsovat elokuvia ja nimenomaan sanotaan lapsille, että pysytte nyt siellä, koska tapahtuu aikuisten juttuja. Itse lähdin tässä nyt siitä näkökulmasta, että lapsille nimenomaan sanotaan, että nyt on kyse aikuisten jutuista ja siksi heidän pitäisi kuuliaisesti poistua ja jotenkin kunnioittaa ja pelätä niitä "aikuisten juttuja". Minä en ole vain koskaan ollut tuollaisessa tilanteessa, että tarvitsisi käyttää tuollaista sanontaa, vaan se perustelu on löytynyt paljon luontevammin ihan vain yksityisyyden kautta. Ja niitä asioita siis säätelevät aikuiset toimillaan itse, eikä sanota lapsille, että nyt on aikuisten juttuja, järjestä itsellesi jotain tekemistä.
Mutta nytkö siis halusitkin puhua siitä, että puhutaan rankoista aiheista lasten kuullen ja katsotaan väkivaltaelokuvia heidän aikanaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huokaus. Nykyään kai mielletään pahoinpitelyksi, jos perustelu on "koska minä sanon niin". Tekisi kyllä hyvää teille lapsentahtisille hissukoille joskus korottaa ääntä loputtoman keskustelun ja perustelemisen sijaan. No, itsepähän olette polkunne valinneet. Neuvottelut lasten kanssa tuppaavat johtamaan ainoastaan neuvottelutuokioiden eksponentiaaliseen lisääntymiseen.
Ahaa, tuossa siis ilmaisin huonosti. Ei lapsuudenkodissanikaan leffoja katsottu päiväsaikaan ja lapsia häädetty pois. Mutta vaikka illalla, kun minullakin oli jos vaikka mitä asiaa ennen unentuloa, äiti tuli huoneeseeni kuuntelemaan. Oli puhuttu näistä aikuisten ohjelmista, joita minun ei siis pitänyt nähdä ja tunkea olkkariin kurkkimaan samalla, kun sen asiani kertoisin. Joskus vesilasillista hakiessa muistan nähneeni telkkarissa ilmapalloja ja kurvasin ovesta sisään, että haluan katsella. Äiti sanoi, että ohjelma on aikuisille ja minun oli tyytyminen menemään nukkumaan. Ei siis enempiä selityksiä siitä, mitä muuta kuin niitä ilmapalloja leffassa kohta näkyisi.
Tarkoitan juurikin lasten suojaamista, en hae sinänsä mitään tottelevaisuus- tai pelottelunäkökulmaa. Aloitus vain ei muotoutunut kovin fiksuksi.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huokaus. Nykyään kai mielletään pahoinpitelyksi, jos perustelu on "koska minä sanon niin". Tekisi kyllä hyvää teille lapsentahtisille hissukoille joskus korottaa ääntä loputtoman keskustelun ja perustelemisen sijaan. No, itsepähän olette polkunne valinneet. Neuvottelut lasten kanssa tuppaavat johtamaan ainoastaan neuvottelutuokioiden eksponentiaaliseen lisääntymiseen.
En ole samaa mieltä tuosta "koska minä sanon niin", mutta olen samaa mieltä lasten kanssa neuvottelemisesta. Lasten kanssa neuvotellaan vain lasta koskevista asioista. Esimerkiksi silloin, kun valitaan lapselle harrastusta. Tuo "koska minä sanon niin" on mielestäni aika hedelmätön tapa kommunikoida lapsen kanssa. Parempi on perustella. "En saa varastaa kaupasta, koska äiti sanoi niin". Paljon järkevämpää on perustella lapselle, miksi kaupasta ei saa varastaa. Näin lapsi itsekin oppii perustelemaan ja tätä taitoa tarvitaan viimeistään teini-iässä, kun teini haluaisi tehdä asioita, joihin vanhemmilla on erilainen näkemys (esim harrastuksen lopettaminen, toisen asteen opintojen valitseminen jne).
Muistan kokeneeni tuon jaottelun lapsena simppeliksi ja jotenkin helpottavaksi. "Ai, tämä on taas jotain aikuisten juttua... Ei siis mitään kiinnostavaa eikä tarvitse käyttää tähän energiaa, menenpä leikkimään." Kaikkien luonteenlaadullehan tuo ei sovi. Minulle se toimi. Mieluummin menin tekemään kyläilykaverin kanssa jotain kivaa kuin jäin kuuntelemaan aikuisten jaaritteluja.
Aikuiset kyllä tuolloin aika yleisesti ottaen edellyttivät myös, etteivät muksut koko ajan keskeytä. Sekin on vuosien kuluessa muuttunut. Ilman muuta asiallisen asian sai sanoa, mutta pelkkä huomionhaku jäi yleensä yritykseksi ja tuli maininta, että aikuiset keskustelevat nyt, otapa tuosta vaikka lelu tai kirja. Silloin oli kyse enemmän käytöstavoista kuin siitä, että aikuisilla olisi ollut arkaluontoinen keskustelu menossa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ahaa, tuossa siis ilmaisin huonosti. Ei lapsuudenkodissanikaan leffoja katsottu päiväsaikaan ja lapsia häädetty pois. Mutta vaikka illalla, kun minullakin oli jos vaikka mitä asiaa ennen unentuloa, äiti tuli huoneeseeni kuuntelemaan. Oli puhuttu näistä aikuisten ohjelmista, joita minun ei siis pitänyt nähdä ja tunkea olkkariin kurkkimaan samalla, kun sen asiani kertoisin. Joskus vesilasillista hakiessa muistan nähneeni telkkarissa ilmapalloja ja kurvasin ovesta sisään, että haluan katsella. Äiti sanoi, että ohjelma on aikuisille ja minun oli tyytyminen menemään nukkumaan. Ei siis enempiä selityksiä siitä, mitä muuta kuin niitä ilmapalloja leffassa kohta näkyisi.
Tarkoitan juurikin lasten suojaamista, en hae sinänsä mitään tottelevaisuus- tai pelottelunäkökulmaa. Aloitus vain ei muotoutunut kovin fiksuksi.
Ap
Tuollaisessa tilanteessa minä tietysti vain sanon, että ohjelmassa on ikäraja eikä se sovi lapsille. Ja tuossakin tilanteessa tietysti estän itse lasta näkemästä mitään ja saatan hänet huoneeseen. En keksi oikeastaan mitään muuta tilannetta, jossa lapselle pitäisi erikseen sanoa, että tämä asia ei nyt sovi lapsille ja että lapsen pitäisi pysyä omassa huoneessa. Elokuvien ikärajat on helppo selittää ja muu toiminta menee ihan itse tekemällä (esim puhutaan asioista silloin kun lapset eivät ole kuulemassa) eikä lapsia käskyttämällä.
Tuo aloitusviestin viimeinen virke minua nyt hämmentää, etten tajua, miksi ja missä tilanteessa pitäisi lapselle erikseen sanoa, että hänen pitää toimia tietyllä tavalla, koska "aikusten jutut".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huokaus. Nykyään kai mielletään pahoinpitelyksi, jos perustelu on "koska minä sanon niin". Tekisi kyllä hyvää teille lapsentahtisille hissukoille joskus korottaa ääntä loputtoman keskustelun ja perustelemisen sijaan. No, itsepähän olette polkunne valinneet. Neuvottelut lasten kanssa tuppaavat johtamaan ainoastaan neuvottelutuokioiden eksponentiaaliseen lisääntymiseen.
En ole samaa mieltä tuosta "koska minä sanon niin", mutta olen samaa mieltä lasten kanssa neuvottelemisesta. Lasten kanssa neuvotellaan vain lasta koskevista asioista. Esimerkiksi silloin, kun valitaan lapselle harrastusta. Tuo "koska minä sanon niin" on mielestäni aika hedelmätön tapa kommunikoida lapsen kanssa. Parempi on perustella. "En saa varastaa kaupasta, koska äiti sanoi niin". Paljon järkevämpää on perustella lapselle, miksi kaupasta ei saa varastaa. Näin lapsi itsekin oppii perustelemaan ja tätä taitoa tarvitaan viimeistään teini-iässä, kun teini haluaisi tehdä asioita, joihin vanhemmilla on erilainen näkemys (esim harrastuksen lopettaminen, toisen asteen opintojen valitseminen jne).
Niinpä. Onhan nyt paljon järkevämpää selittää alusta asti, että varastaminen on kiellettyä, koska se tavara ei ole sinun, vaan jonkun muun oma kuin että "älä varasta, koska minä niin sanon". Mitäs sitten, kun lapsi käyttää samaa perustelua? "Tottakai minä saan tänään karkkia, koska minä sanon niin." Milläs siinä sitten lapselle selität, että se perustelu ei toimikaan hänen kohdallaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aikuiset elävät tässä kohtaa lasten ehdoilla, eikä lapsia tarvitse laittaa mihinkään hyllylle, vaan nämä sovitetaan arkeen jollain muulla tavalla.
Tässä on se iso ero entisaikaan. Itse olen sitä mieltä, että jos lapsia kehotetaan hetki leikkimään omassa huoneessa, kun aikuisilla on aikuisten asioita puhuttavana, ei ole suinkaan mitään lasten "hyllylle laittamista". Sillä suojataan lapsia niiltä aikuisten asioilta.
Olen sitä mieltä, että lapsille ei tarvitsisi aivan juurta jaksain selittää jokaista asiaa välittömästi kun lapsi sitä kysyy. Se nyt vaan tuntuu olevan tämän ajan trendi. Ehkä siksi lasten pahoinvointi on lisääntynyt? Olen monta kertaa kuullut sanottavan, että "eihän lapselle saa valehdella".
Pitäisi riittää, että "nyt puhtaan aikuisten asioita". Piste. Muutenkin ihmetyttää, että kuusivuotiaalle pitää selittää totuudenmukaisesti kaikki ihmissuhde- ja rahamurheet.
Itse totesin aikanaan pennuille vaan heidän kysyessään, että "aikuisten asiat" ovat devalvaatiofinanssiparadigmaproblematiikkaa, joka liittyy Suomen Pankin sodanaikaisiin poliittisiin arkistopapereihin. Useimmiten kiinnostus lopahti heillä siihen ja olivat tyytyväisiä kun saivat leikkiä keskenään.
Jotain järkeä nyt siihen touhuun kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikuiset elävät tässä kohtaa lasten ehdoilla, eikä lapsia tarvitse laittaa mihinkään hyllylle, vaan nämä sovitetaan arkeen jollain muulla tavalla.
Tässä on se iso ero entisaikaan. Itse olen sitä mieltä, että jos lapsia kehotetaan hetki leikkimään omassa huoneessa, kun aikuisilla on aikuisten asioita puhuttavana, ei ole suinkaan mitään lasten "hyllylle laittamista". Sillä suojataan lapsia niiltä aikuisten asioilta.
Olen sitä mieltä, että lapsille ei tarvitsisi aivan juurta jaksain selittää jokaista asiaa välittömästi kun lapsi sitä kysyy. Se nyt vaan tuntuu olevan tämän ajan trendi. Ehkä siksi lasten pahoinvointi on lisääntynyt? Olen monta kertaa kuullut sanottavan, että "eihän lapselle saa valehdella".
Pitäisi riittää, että "nyt puhtaan aikuisten asioita". Piste. Muutenkin ihmetyttää, että kuusivuotiaalle pitää selittää totuudenmukaisesti kaikki ihmissuhde- ja rahamurheet.
Itse totesin aikanaan pennuille vaan heidän kysyessään, että "aikuisten asiat" ovat devalvaatiofinanssiparadigmaproblematiikkaa, joka liittyy Suomen Pankin sodanaikaisiin poliittisiin arkistopapereihin. Useimmiten kiinnostus lopahti heillä siihen ja olivat tyytyväisiä kun saivat leikkiä keskenään.
Minä nyt lähinnä tarkoitin sitä, että sitä vastuuta "aikuisten asioiden" käsittelyn ei sysätä lasten niskaan, vaan on vanhemman vastuulla järjestää asia siten, että lapset eivät niissä ole mukana. Siis siten, että esimerkiksi ohjataan lapsi sinne leikkeihin tai aloitetaan juttelu, kun lapsi itse oma-aloitteisesti sinne leikkeihinsä menee eikä vain sanota, että nyt aikuiset puhuvat omia juttujaan, keksi itsellesi jotain tekemistä. En siis tajua, miksi lapselle pitää erikseen mainita se, että nyt tapahtuu jotain aikuisten juttua ja lapsen pitäisi siitä ymmärtää pysyä poissa. Muissakin yhteyksissä tuo onnistuu ihan helposti ihan vain nätisti sanomalla, eikä vetoamalla siihen, että lapsi on lapsi. Esimerkiksi jotain remonttia tehdessä ei tarvitse sanoa, että remontti on aikuisten juttu, vaan yksinkertaisesti sanotaan, että siinä on vaarallista ja että tunnin päästä voidaan sitten tehdä jotain muuta yhdessä. Tuo ilmaisu minua tässä nyt eniten ihmetyttää. Mihin tarvitaan käsitettä "aikuisten asiat", kun asiat voidaan ilmaista niin kuin ne ovat?
Vierailija kirjoitti:
Muistan kokeneeni tuon jaottelun lapsena simppeliksi ja jotenkin helpottavaksi. "Ai, tämä on taas jotain aikuisten juttua... Ei siis mitään kiinnostavaa eikä tarvitse käyttää tähän energiaa, menenpä leikkimään." Kaikkien luonteenlaadullehan tuo ei sovi. Minulle se toimi. Mieluummin menin tekemään kyläilykaverin kanssa jotain kivaa kuin jäin kuuntelemaan aikuisten jaaritteluja.
Aikuiset kyllä tuolloin aika yleisesti ottaen edellyttivät myös, etteivät muksut koko ajan keskeytä. Sekin on vuosien kuluessa muuttunut. Ilman muuta asiallisen asian sai sanoa, mutta pelkkä huomionhaku jäi yleensä yritykseksi ja tuli maininta, että aikuiset keskustelevat nyt, otapa tuosta vaikka lelu tai kirja. Silloin oli kyse enemmän käytöstavoista kuin siitä, että aikuisilla olisi ollut arkaluontoinen keskustelu menossa.
Ap
En nyt oikein ymmärrä, miksi olet lapsena ylipäätään olettanut, että kaikki kotonasi tapahtuva liittyisi sinuun ellei erikseen mainita, että tämä on nyt aikuisten juttu. Ja miksi et mennyt leikkimään kyläilykaverin kanssa elleivät aikuiset olisi puhuneet aikuisten juttuja. Kyllä minä ainakin huomasin, että aikuisten jutut ovat tylsiä ilman eri mainintaakin enkä olettanut, että minun olisi niihin pakko osallistua, jos kerran leikkiseuraakin oli.
Tottakai on erikseen aikuisten asiat. Niistä keskustellaan ja niitä tehdään kun lapset eivät ole paikalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan kokeneeni tuon jaottelun lapsena simppeliksi ja jotenkin helpottavaksi. "Ai, tämä on taas jotain aikuisten juttua... Ei siis mitään kiinnostavaa eikä tarvitse käyttää tähän energiaa, menenpä leikkimään." Kaikkien luonteenlaadullehan tuo ei sovi. Minulle se toimi. Mieluummin menin tekemään kyläilykaverin kanssa jotain kivaa kuin jäin kuuntelemaan aikuisten jaaritteluja.
Aikuiset kyllä tuolloin aika yleisesti ottaen edellyttivät myös, etteivät muksut koko ajan keskeytä. Sekin on vuosien kuluessa muuttunut. Ilman muuta asiallisen asian sai sanoa, mutta pelkkä huomionhaku jäi yleensä yritykseksi ja tuli maininta, että aikuiset keskustelevat nyt, otapa tuosta vaikka lelu tai kirja. Silloin oli kyse enemmän käytöstavoista kuin siitä, että aikuisilla olisi ollut arkaluontoinen keskustelu menossa.
Ap
En nyt oikein ymmärrä, miksi olet lapsena ylipäätään olettanut, että kaikki kotonasi tapahtuva liittyisi sinuun ellei erikseen mainita, että tämä on nyt aikuisten juttu. Ja miksi et mennyt leikkimään kyläilykaverin kanssa elleivät aikuiset olisi puhuneet aikuisten juttuja. Kyllä minä ainakin huomasin, että aikuisten jutut ovat tylsiä ilman eri mainintaakin enkä olettanut, että minun olisi niihin pakko osallistua, jos kerran leikkiseuraakin oli.
No itse ainakin olin itsekeskeinen ikävuosina 3-6 ja automaattisesti ajattelin että kun tulee vieraita, tulevat he minua(kin) tapaamaan! Olin sosiaalinen lapsi ja tykkäsin aikuisten seurasta. Usein aikuisetkin mielellään juttelivat minulle! Sain kuulla että Liisa-serkulla on pieni söpö vauva ja että Koistiset ovat hankkineet vahtikoiran. Jossain vaiheessa keskustelu kahvipöydässä kuitenkin saattoi kääntyä tylsempiin tai vakavampiin ns "aikuisten asioihin" jolloin ei minua oikein enää jaksettu huomioida. Tällöin koin huomautuksen "äiti ja Jaana keskustelevat vielä aikuisten juttuja" selkeäksi vihjeeksi siihen että saisin vähäksi aikaa keskittyä omiin leikkeihini ja olla häiritsemättä/huomiohuoraamatta aikuisten seurassa.
// Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan kokeneeni tuon jaottelun lapsena simppeliksi ja jotenkin helpottavaksi. "Ai, tämä on taas jotain aikuisten juttua... Ei siis mitään kiinnostavaa eikä tarvitse käyttää tähän energiaa, menenpä leikkimään." Kaikkien luonteenlaadullehan tuo ei sovi. Minulle se toimi. Mieluummin menin tekemään kyläilykaverin kanssa jotain kivaa kuin jäin kuuntelemaan aikuisten jaaritteluja.
Aikuiset kyllä tuolloin aika yleisesti ottaen edellyttivät myös, etteivät muksut koko ajan keskeytä. Sekin on vuosien kuluessa muuttunut. Ilman muuta asiallisen asian sai sanoa, mutta pelkkä huomionhaku jäi yleensä yritykseksi ja tuli maininta, että aikuiset keskustelevat nyt, otapa tuosta vaikka lelu tai kirja. Silloin oli kyse enemmän käytöstavoista kuin siitä, että aikuisilla olisi ollut arkaluontoinen keskustelu menossa.
Ap
En nyt oikein ymmärrä, miksi olet lapsena ylipäätään olettanut, että kaikki kotonasi tapahtuva liittyisi sinuun ellei erikseen mainita, että tämä on nyt aikuisten juttu. Ja miksi et mennyt leikkimään kyläilykaverin kanssa elleivät aikuiset olisi puhuneet aikuisten juttuja. Kyllä minä ainakin huomasin, että aikuisten jutut ovat tylsiä ilman eri mainintaakin enkä olettanut, että minun olisi niihin pakko osallistua, jos kerran leikkiseuraakin oli.
No itse ainakin olin itsekeskeinen ikävuosina 3-6 ja automaattisesti ajattelin että kun tulee vieraita, tulevat he minua(kin) tapaamaan! Olin sosiaalinen lapsi ja tykkäsin aikuisten seurasta. Usein aikuisetkin mielellään juttelivat minulle! Sain kuulla että Liisa-serkulla on pieni söpö vauva ja että Koistiset ovat hankkineet vahtikoiran. Jossain vaiheessa keskustelu kahvipöydässä kuitenkin saattoi kääntyä tylsempiin tai vakavampiin ns "aikuisten asioihin" jolloin ei minua oikein enää jaksettu huomioida. Tällöin koin huomautuksen "äiti ja Jaana keskustelevat vielä aikuisten juttuja" selkeäksi vihjeeksi siihen että saisin vähäksi aikaa keskittyä omiin leikkeihini ja olla häiritsemättä/huomiohuoraamatta aikuisten seurassa.
// Eri
Ehkä minä olen sitten ollut jotenkin harvinaisen fiksu lapsena, kun ymmärsin, että jos aikuiset puhuvat keskenään asioita, joita en ymmärrä eivätkä esim kysy minulta mitään, ne ovat silloin aikuisten asioita, joihin ei minun läsnäoloani tarvita. Tokihan sitä vierailun alussa voi olla innoissaan, mutta kyllä se siinä keskustelun edetessä aika äkkiä tuli huomattua.
Alue: Aihe vapaa
Lisään tähän, että lapset kuuntelevat kyllä aikuisten puheita, vaikka siltä ei näyttäisikään. Aikuiset ajattelevat, että lapsi on keskittynyt leikkeihinsä, mutta yhtäkkiä lapsi kommentoikin asiaa, josta aikuiset puhuvat. Olen todistanut tätä niin monta kertaa.
Kun aikuiset puhuvat aikuisten asioista, he puhuvat sellaisella tasolla, että se ei aukea lapsille. Tämä on todella altista maastoa väärinkäsityksille. Moni varmasti muistaa esimerkkejä omasta lapsuudestaan. Kannatan ehdottomasti sitä, että lapselle kerrotaan elämän varjopuolista alusta asti, mutta sellaisessa yhteydessä, jossa puhe on suunnattu lapselle, eli se on sellaista, jota lapsi ymmärtää. Suosittelen myös sitä, että lasten kuullen ei arvostele ja hauku muita ihmisiä, tai juorua arkaluontoisista asioista. Lapsi oppii noita kuuntelemalla samat huonot tavat.