Miksi anorektikkojen sairaalahoitojaksot voivat kestää jopa useita kuukausia?

Kaverini oli osastolla 2v¨pv itsetuhoisuuden vuoksi, samana päivänä kun pääsi pois käveli junan alle. Jos kaverilla olisi ollut anoreksia, olisi  mahdollisuus että olisimme saaneet pitää hänet luonamme. 

Mikä aloittaja on siis nyt ongelmasi?

Suomessa itsemurha ei ole rikos, joten sellaisen saa kyllä tehdä. Aikuisia anorektikkoja ei pidetä pakkohoidossa, vaan he ovat hoidossa koska haluavat eroon anoreksiasta.

Mikäli sinulla on pakkoajatuksia  kuolemisesta, kannattaa sinun kertoa niistä hoitohenkilökunnalle. Vai onko nyt niin, että haluaisit mielelläsi vain osastolle, jossa saisit huomiota ja jonkun pitämään kädestä kiinni 24/7? Osasto nimittäin ei ole sellaista varten, vaan sitä varten pitäisi olla omia ihmissuhteita. Itsemurhanhan voi tehdä myös niin että siinä onnistuu. Mikäli soittaa itse apua, tai kertoo jollekin että nyt vedän pillereita ja olen täällä kotona, niin että hän vois soittaa apua , ei kysymys ole siitä että haluaa kuolla, vaan siitä että haluaa huomiota omalle pahalle ololleen. Tätä määrittelemätöntä pahaa oloa ei tarvitse hoitaa raskaimmalla mahdollisella tavalla, eli osastolla, vaan siihen riittää ryhmät, ja polityöskentely.  Osasto on tarkoitettu ihmisille joilla on mielisairaus, esim skitsofrenia, akuutti psykoosi, kaksisuuntainen mielialahäiriö, vaikea pakko-oireisuus, anoreksia(joka muuten tappaa eniten mielensairauksista).

Akuutti sekoaminen vaikeassa elämäntilanteessa jne.

Se että masentaa, ja tekee itsariyrityksiä toisensa perään päästäkseen osastolle, ei ole tila joka menee näiden sairauksien yli.

Voit saada apua vertaisryhmistä, tai muusta ammattilaisen vetämästä päivätyöskentelystä ryhmissä, joista saa myös sitä sosiaalista kanssakäymistä, mikäli se elämästä puuttuu.

Mitä jos ajattelisit, että et enää halua psyk.osastolle, vaan että haluat opetella elämä'n toisella tavalla kuin nyt?

Vierailija kirjoitti:

Kaverini oli osastolla 2v¨pv itsetuhoisuuden vuoksi, samana päivänä kun pääsi pois käveli junan alle. Jos kaverilla olisi ollut anoreksia, olisi  mahdollisuus että olisimme saaneet pitää hänet luonamme. 

Niin? Sairaudet ovat erilaisia.

Jos ystäväälläni olisi ollut jalka poikki, eikä haimasyöpä, niin olisi ollut mahdollisuus ollut pitää hänet luonamme.

Vierailija kirjoitti:

Ja miksi anorektikot mainostaa parannuttuaankin sairauttaan. Onko se niin hienoa? Ei ole varmaan ihmistä joka ei tätä diagnoosia tietäisi.

Nähtävästi pitäisi puhua vielä enemmän. Niin huonolla tolalla näyttää tässäkin keskustelussa olevan tietotaso anoreksiasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietityttää vaan, kun itse tulin osastolle toissapäivänä itsemurhayrityksen takia ja ovat jo ensi viikolla kotiuttamassa, vaikka edelleen on tosi huono olo. Sitten täällä on myös yksi anorektikko, joka on ollut tällä osastolla jo puoli vuotta ja on kotiutumassa vasta kuukauden päästä... Jotenkin taas tuntuu, ettei minun vointini kiinnosta ketään. Toki syömishäiriökin on vakava sairaus, en sitä tarkoita...

Sairaalassa ei parannuta, mutta sieltä voi saada tukea prosessin aloittamiseen. Anoreksiaa sairastavan on ensin saatava painoa takaisin, jotta muista hoidoista (terapia) voi edes ola hyötyä, ja painon kerääminen on hidasta. Samalla lailla anorektikot ovat kateellisia niille, jotka saavat kuntoutusta heti, kun heille sanotaan, että terapiaa voi ees harkita vasta, kun painoa on tarpeeksi. Siihen asti vain turvataan elämää.

Jep. Nälkiintyneellä ei ole mitän mahdollisuutta parantua oikein yhtään mistään. Ensin kehoa ja aivot tarvitsevat ravintoa, jotta ajattelu outside of the box on ylipäätään mahdollista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anorektikoilla on todella pinttynyt, vuosia kestänyt, sairaalloinen lihomisen pelko josta ei pääse kovin helposti eroon. Itsemurhayritykset ovat tähän verrattuna melko spontaaneja tekoja, eivät kroonista itsensä pahoinpitelyä.

Ja juu, tiedän että Suomessa on asiat todella huonosti mitä tulee itsemurhaa yrittäneisiin.

No olen minäkin itsemurhaa pyöritellyt päässäni jo pari vuotta ja se totta tosiaan tuntuu ainoalta vaihtoehdolta. :( Tiedän jo että kotona ollessani jatkan vaan sen itsarin suunnittelua ja sopivan päivämäärän etsimistä. En jaksa ainakaan kotona edes miettiä muita vaihtoehtoja, koska se kuolema vaan houkuttaa niin paljon.

Ap

Mitä haluaisit? Että sinua pidetään ostastolla ja saat aamu- ja iltalääkkeet ja jutteluaikoja hoitajien kanssa? Haluatko sähköhoitoa, terapiaa, vahvan lääkityksen? Haluatko että joku osaisi sinulle selittää miksi elämä on elämisen arvoista?

Jos ihminen haluaa kuolla niin siihen on toisilla todella vähän sanomista/tekemistä pidemmän päälle.

Olen itsekin miettinyt itsemurhaa jo 15 vuoden ajan ja tiedän ettei siihen muut voi oikein vaikuttaa. En ole kuitenkaan yrittänyt itseäni tappaa koska kuolla ehtii aina.

Haluaisin, että joku muu ottaisi edes hetkeksi vastuuta minusta. En jaksa huolehtia itsestäni kunnolla ja se tietysti vaikuttaa myös mielialaan, kun ei saa oikein mitään aikaan. Haluaisin, että elämä ei tuntuisi niin vastenmieliseltä ja kamalalta.

Mutta ilmeisesti nuo on liikaa vaadittu. En jaksa enää pitää itseäni pinnalla. Aion tappaa itseni heti, kun minut "potkitaan" täältä pihalle. Olen nämä pari päivää yrittänyt vakuuttaa hoitajia ja lääkäriä pahasta olostani ja siitä että todellakin aion tappaa itseni ja tällä kertaa myös onnistua siinä heti kun täältä pois pääsen. Tästä huolimatta sovittiin uloskirjauspäivä ja vastaanottoaika kotiutushoitajalle siitä seuraavalle päivälle. En jaksa enää.

Ap

Ymmärrän. Mutta ymmärrätkö sinä miten paljon on Suomessa ihan samanlaisessa tilassa olevia ihmisiä?

Esimerkiksi minulla asiat ovat paljon huonommin kuin sinulla, enkä silti voi mennä mihinkään osastolle niin että joku mystinen muu ottaisi minusta vastuun. Itse se pitää aikuisen ihmisen tehdä. Hae tukea itsellesi, sitä saa myös ilman osastolla asustelua.

Harvinainen sairaus on anoreksia, mutta ilmeisen mediaseksikäs. Onko naistenlehteä, jossa tätä tarinaa ei hehkutettaisi?

Syömishäiriöstä paraneminen kestää erittäin pitkään ja puolen vuoden sairaalajaksot ovat vasta alku parantumiselle. Vaikein työ tehdään kotona. Syömishäiriöön sairastutaan usein nuorena, jolloin siihen kasvetaan kiinni. En olisi itse parantunut ilman raskaaksi tuloa ja lastani. Vauva pakottaa pitämään elämässä kiinni ja tsemppaamaan silloin, kun ei itse enää jaksaisi.

T: 11-vuotiaana sairastunut, nyt 20-vuotiaana lähes parantunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oliko yrityksesi millainen ja olisiko oikeasti ollut tappava?

En halua kertoa siitä netissä, ettei kukaan saa vinkkejä. Olisi ollut, mutta yritykseen liittyi lääkkeitä enkä niiden vaikutuksen alaisena onnistunut viemään juttua loppuun. En tiennyt, että lääkkeet vaikuttaisivat minuun niin voimakkaasti. Seuraavalla kerralla huomioin tämän ja teen valmistelut niin, ettei haittaa, vaikka olenkin lääkkeiden vaikutuksen alaisena.

Ap

Tuosta kuvauksesta saisin hoitajana sellaisen kuvan että vedit vain lääkkeitä ei-tappavan määrän, ja menisi tasolle "haen huomiota". Odota niitä hoitokäyntejä ja pura oloosi siellä.

Törkeä kommentti, lääkkeet saattoivat tehdä yllättävän vaikutuksen joka esti itsemurhan onnistumisen. Tämän tajusin vaikka en päivääkään ole opiskellut mielenterveysalaa. Olen kyllä kuullut että empaattisuus ja ymmärrys on siellä vajaata. Ihmisiä luokitellaan parempiin ja huonompiin potilaisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anorektikoilla on todella pinttynyt, vuosia kestänyt, sairaalloinen lihomisen pelko josta ei pääse kovin helposti eroon. Itsemurhayritykset ovat tähän verrattuna melko spontaaneja tekoja, eivät kroonista itsensä pahoinpitelyä.

Ja juu, tiedän että Suomessa on asiat todella huonosti mitä tulee itsemurhaa yrittäneisiin.

No olen minäkin itsemurhaa pyöritellyt päässäni jo pari vuotta ja se totta tosiaan tuntuu ainoalta vaihtoehdolta. :( Tiedän jo että kotona ollessani jatkan vaan sen itsarin suunnittelua ja sopivan päivämäärän etsimistä. En jaksa ainakaan kotona edes miettiä muita vaihtoehtoja, koska se kuolema vaan houkuttaa niin paljon.

Ap

Mitä haluaisit? Että sinua pidetään ostastolla ja saat aamu- ja iltalääkkeet ja jutteluaikoja hoitajien kanssa? Haluatko sähköhoitoa, terapiaa, vahvan lääkityksen? Haluatko että joku osaisi sinulle selittää miksi elämä on elämisen arvoista?

Jos ihminen haluaa kuolla niin siihen on toisilla todella vähän sanomista/tekemistä pidemmän päälle.

Olen itsekin miettinyt itsemurhaa jo 15 vuoden ajan ja tiedän ettei siihen muut voi oikein vaikuttaa. En ole kuitenkaan yrittänyt itseäni tappaa koska kuolla ehtii aina.

Haluaisin, että joku muu ottaisi edes hetkeksi vastuuta minusta. En jaksa huolehtia itsestäni kunnolla ja se tietysti vaikuttaa myös mielialaan, kun ei saa oikein mitään aikaan. Haluaisin, että elämä ei tuntuisi niin vastenmieliseltä ja kamalalta.

Mutta ilmeisesti nuo on liikaa vaadittu. En jaksa enää pitää itseäni pinnalla. Aion tappaa itseni heti, kun minut "potkitaan" täältä pihalle. Olen nämä pari päivää yrittänyt vakuuttaa hoitajia ja lääkäriä pahasta olostani ja siitä että todellakin aion tappaa itseni ja tällä kertaa myös onnistua siinä heti kun täältä pois pääsen. Tästä huolimatta sovittiin uloskirjauspäivä ja vastaanottoaika kotiutushoitajalle siitä seuraavalle päivälle. En jaksa enää.

Ap

Ymmärrän. Mutta ymmärrätkö sinä miten paljon on Suomessa ihan samanlaisessa tilassa olevia ihmisiä?

Esimerkiksi minulla asiat ovat paljon huonommin kuin sinulla, enkä silti voi mennä mihinkään osastolle niin että joku mystinen muu ottaisi minusta vastuun. Itse se pitää aikuisen ihmisen tehdä. Hae tukea itsellesi, sitä saa myös ilman osastolla asustelua.

Olen muuten samaa mieltä, mutta..

AP ei ole avannut omaa tilannettaan sen tarkemmin, joten on todella tahditonta alentaa hänen kokemaansa pahaa oloa.

”Äitini kuoli eilen”

- Mitä sitten, minä sentään menetin siskoni!

Näitä asioita on vain yksinkertaisesti mahdotonta vertailla.

Keskustelu jatkuu vilkkaana😂. Oltuaan tauolla puoli vuotta.

Trollihan se !

Sinänsä tympeää kun kommentteja poistetaan välistä. Itse tunnen yhden entisen anorektikon, joka on erittäin tekopyhä kermaperse, sossutäti joka saanut koulutukset ja asumiset itsestään selvyytenä ja osittain myös sairautensa siivellä. Eikö prinsessa Victoriallakin ollut tämä kultalusikoiden pätemissairaus.