Lue keskustelun säännöt.
Miksi anorektikkojen sairaalahoitojaksot voivat kestää jopa useita kuukausia?
13.04.2018 |
Mietityttää vaan, kun itse tulin osastolle toissapäivänä itsemurhayrityksen takia ja ovat jo ensi viikolla kotiuttamassa, vaikka edelleen on tosi huono olo. Sitten täällä on myös yksi anorektikko, joka on ollut tällä osastolla jo puoli vuotta ja on kotiutumassa vasta kuukauden päästä... Jotenkin taas tuntuu, ettei minun vointini kiinnosta ketään. Toki syömishäiriökin on vakava sairaus, en sitä tarkoita...
Kommentit (52)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko yrityksesi millainen ja olisiko oikeasti ollut tappava?
En halua kertoa siitä netissä, ettei kukaan saa vinkkejä. Olisi ollut, mutta yritykseen liittyi lääkkeitä enkä niiden vaikutuksen alaisena onnistunut viemään juttua loppuun. En tiennyt, että lääkkeet vaikuttaisivat minuun niin voimakkaasti. Seuraavalla kerralla huomioin tämän ja teen valmistelut niin, ettei haittaa, vaikka olenkin lääkkeiden vaikutuksen alaisena.
Ap
Tuosta kuvauksesta saisin hoitajana sellaisen kuvan että vedit vain lääkkeitä ei-tappavan määrän, ja menisi tasolle "haen huomiota". Odota niitä hoitokäyntejä ja pura oloosi siellä.
Totta, vedin lääkkeitä ei-tappávan määrän. Se oli vain tae siitä, että uskaltaisin tehdä sen varsinaisen teon, joka tappáisi minut. Vaikutat aika ikävältä hoitajalta. :(
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko yrityksesi millainen ja olisiko oikeasti ollut tappava?
En halua kertoa siitä netissä, ettei kukaan saa vinkkejä. Olisi ollut, mutta yritykseen liittyi lääkkeitä enkä niiden vaikutuksen alaisena onnistunut viemään juttua loppuun. En tiennyt, että lääkkeet vaikuttaisivat minuun niin voimakkaasti. Seuraavalla kerralla huomioin tämän ja teen valmistelut niin, ettei haittaa, vaikka olenkin lääkkeiden vaikutuksen alaisena.
Ap
Tuosta kuvauksesta saisin hoitajana sellaisen kuvan että vedit vain lääkkeitä ei-tappavan määrän, ja menisi tasolle "haen huomiota". Odota niitä hoitokäyntejä ja pura oloosi siellä.
Suosittelen sinullekin jonkinnäköistä hoitoa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko yrityksesi millainen ja olisiko oikeasti ollut tappava?
En halua kertoa siitä netissä, ettei kukaan saa vinkkejä. Olisi ollut, mutta yritykseen liittyi lääkkeitä enkä niiden vaikutuksen alaisena onnistunut viemään juttua loppuun. En tiennyt, että lääkkeet vaikuttaisivat minuun niin voimakkaasti. Seuraavalla kerralla huomioin tämän ja teen valmistelut niin, ettei haittaa, vaikka olenkin lääkkeiden vaikutuksen alaisena.
Ap
Tuosta kuvauksesta saisin hoitajana sellaisen kuvan että vedit vain lääkkeitä ei-tappavan määrän, ja menisi tasolle "haen huomiota". Odota niitä hoitokäyntejä ja pura oloosi siellä.
Et kai oikeasti ole hoitaja?
Höh :( Tilanteesi kuulostaa tosi kamalalta
Jännä miten välillä sinne osastolle pääsee... Itse pääsin (omasta mielestäni) hyväkuntoisena osastolle, olisin saanut olla jopa kuukauden, mutta lähdin jo alle kahdessa viikossa. Myöhemmin olin tekemäisilläni itsemurhaa, (omasta mielestäni) todella huonossa kunnossa. Lähettivät kotiin rauhottavien kanssa. Noin 1vk sen jälkeen takaisin osastolle vaihtamaan lääkkeitä, sain olla 10 päivää, en kokenut tarpeelliseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jännä miten välillä sinne osastolle pääsee... Itse pääsin (omasta mielestäni) hyväkuntoisena osastolle, olisin saanut olla jopa kuukauden, mutta lähdin jo alle kahdessa viikossa. Myöhemmin olin tekemäisilläni itsemurhaa, (omasta mielestäni) todella huonossa kunnossa. Lähettivät kotiin rauhottavien kanssa. Noin 1vk sen jälkeen takaisin osastolle vaihtamaan lääkkeitä, sain olla 10 päivää, en kokenut tarpeelliseksi.
Taisit olla hyväkuntoinen vain omasta mielestäsi. Bipo?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä miten välillä sinne osastolle pääsee... Itse pääsin (omasta mielestäni) hyväkuntoisena osastolle, olisin saanut olla jopa kuukauden, mutta lähdin jo alle kahdessa viikossa. Myöhemmin olin tekemäisilläni itsemurhaa, (omasta mielestäni) todella huonossa kunnossa. Lähettivät kotiin rauhottavien kanssa. Noin 1vk sen jälkeen takaisin osastolle vaihtamaan lääkkeitä, sain olla 10 päivää, en kokenut tarpeelliseksi.
Taisit olla hyväkuntoinen vain omasta mielestäsi. Bipo?
Tuolloin ensimmäisellä osastojaksolla diagnosoitiin vaikea-asteinen masennustila, PTSD ja määrittelemätön ahdistuneisuushäiriö. Olo koheni lääkkeiden alotuksesta nopeasti ja lähtiessä oli lievä - keskivaikea masennus ja ahdistus helpottanut huomattavasti (söin tosin rauhoittavia). Aiempien ylienergisten hetkien - muutamien päivien takia bipoa on pidetty koko ajan mietinnässä. Enemmän kuitenkin viitteitä dissosiaatiosta, ja sekä lievät hypomaniat, että kaikki muu oikeastaan sopi PTSD:n oireiluun.
Vaan eipä sieltä alta bipoa paljastunut ja dissotkin on mennyttä, kun myöhemmällä osastojaksolla vaihdettiin lääkitys Voxraan ja hieman myöhemmin Concertaan. ADHD ja PTSD nykyiset diagnoosit. Olin todella onnekas, että sain hoitoa näin hyvin ja mahdollisuuden kokeilla turvallisesti lääkettä, joka todennäköisesti olisi laukaissut manian jos kyseessä olisikin ollut bipo.
Siltikin olen sitä mieltä, että tuo kerta kun en päässyt osastolle, oli se jolloin olisin oikeasti sitä tarvinnut. Se oli myös ainoa kerta, kun itse ehdotin sitä.
Niin ja aloittaja. Monet anorektikoista saivat sähköä ainakin siellä missä olin, mikä johtaa pidempään osastojaksoon. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valitettavasti mielenterveyshoidon resurssit ovat rajalliset. On pakko priorisoida. Anoreksia on ihan todella tappava sairaus, jos sitä ei hoideta. Sen hoito on hidasta ja paranemisprosessi on todella pitkä ja kivinen. Itsemurhayrityksen taustalla voi olla monia syitä, ja taustasyy vaikuttaa siihen, miten vakavasti asiaan suhtaudutaan - onko se epävakaa persoonallisuus, masennus, psykoottinen sairaus vai päihdehäiriö liitännäissairauksineen.
Jos esim. kaikki päihdehäiriöiset tai epävakaat, jotka täyttävät itsemurhauhkauksineen päivystyspisteet viikonloppuisin pää tönkkönä erinäisistä aineista, niin ei meillä muita sairaaloita olisikaan, kuin psykiatrisia. Jos yritys on neljäskymmeneskuudes "otin seitsemän Panadolia ja pullon viinaa", niin ei siihen kauheasti resursseja voida laittaa eikä sairaalassa säilöminen auta mitään.
Se on toki ihan totta, että viime vuosikymmenen avohoitopainotteinen suuntaus on vienyt todella tarpeellisia sairaalapaikkoja, ja olisi hyvä, että vaikeista psykiatrisista sairauksista kärsivät pääsisivät riittävän pitkään osastohoitoon, jos sille on tarvetta. Joka tilanteessa tarvetta ei kuitenkaan ole (ap:n tilanteeseen en ota mitään kantaa, toivotan vain tsemppiä). Ja jos tarvetta joskus tosiaan on, niin anoreksia on yksi niistä sairauksista. Ne nuoret ihmiset ovat oikeasti hengenvaarassa ja vaativat nimenomaan vahtimista ja valvontaa. Ei kannata anorektikkoja kadehtia.
Vierailija kirjoitti:
En osaa sanoa tuosta hoitoaikojen määräytymisestä, mutta tilanteesi kuulostaa surulliselta.
Miksi sinä haluat tappaa itsesi?
Eihän AP haluakaan, miksi hän haluaisi hoitoa, jos kuolee mieluummin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä miten välillä sinne osastolle pääsee... Itse pääsin (omasta mielestäni) hyväkuntoisena osastolle, olisin saanut olla jopa kuukauden, mutta lähdin jo alle kahdessa viikossa. Myöhemmin olin tekemäisilläni itsemurhaa, (omasta mielestäni) todella huonossa kunnossa. Lähettivät kotiin rauhottavien kanssa. Noin 1vk sen jälkeen takaisin osastolle vaihtamaan lääkkeitä, sain olla 10 päivää, en kokenut tarpeelliseksi.
Taisit olla hyväkuntoinen vain omasta mielestäsi. Bipo?
Tuolloin ensimmäisellä osastojaksolla diagnosoitiin vaikea-asteinen masennustila, PTSD ja määrittelemätön ahdistuneisuushäiriö. Olo koheni lääkkeiden alotuksesta nopeasti ja lähtiessä oli lievä - keskivaikea masennus ja ahdistus helpottanut huomattavasti (söin tosin rauhoittavia). Aiempien ylienergisten hetkien - muutamien päivien takia bipoa on pidetty koko ajan mietinnässä. Enemmän kuitenkin viitteitä dissosiaatiosta, ja sekä lievät hypomaniat, että kaikki muu oikeastaan sopi PTSD:n oireiluun.
Vaan eipä sieltä alta bipoa paljastunut ja dissotkin on mennyttä, kun myöhemmällä osastojaksolla vaihdettiin lääkitys Voxraan ja hieman myöhemmin Concertaan. ADHD ja PTSD nykyiset diagnoosit. Olin todella onnekas, että sain hoitoa näin hyvin ja mahdollisuuden kokeilla turvallisesti lääkettä, joka todennäköisesti olisi laukaissut manian jos kyseessä olisikin ollut bipo.
Siltikin olen sitä mieltä, että tuo kerta kun en päässyt osastolle, oli se jolloin olisin oikeasti sitä tarvinnut. Se oli myös ainoa kerta, kun itse ehdotin sitä.
Niin ja aloittaja. Monet anorektikoista saivat sähköä ainakin siellä missä olin, mikä johtaa pidempään osastojaksoon. :)
Ei välttämättä. Mä olen ollut sähköhoitojaksoilla niin, että olen ollut osastohoidossa vain juuri sen ajan, mitä sähköhoitosarjan antaminen kestää. Uloskirjautuminen heti viimeistä hoitokertaa seuraavana päivänä.
Monet käy polikliinisestikin, mullakin oli kerran tämä mahdollisuus, mutta koska asun yksin enkä saanut ketään kotiin seurakseni seuraavaan aamuun asti (tätä vaaditaan nukutuksen vuoksi), piti jäädä yöksi osastolle. Homma meni sitten niin, että tulin osastolle aina hoitopäivän aamuna, sain sähköä, olin yön osastolla ja lähdin seuraavana aamuna kotiin. Sitten taas seuraavan hoitopäivän aamuna osastolle...
Vierailija kirjoitti:
Mietityttää vaan, kun itse tulin osastolle toissapäivänä itsemurhayrityksen takia ja ovat jo ensi viikolla kotiuttamassa, vaikka edelleen on tosi huono olo. Sitten täällä on myös yksi anorektikko, joka on ollut tällä osastolla jo puoli vuotta ja on kotiutumassa vasta kuukauden päästä... Jotenkin taas tuntuu, ettei minun vointini kiinnosta ketään. Toki syömishäiriökin on vakava sairaus, en sitä tarkoita...
Sairaalassa ei parannuta, mutta sieltä voi saada tukea prosessin aloittamiseen. Anoreksiaa sairastavan on ensin saatava painoa takaisin, jotta muista hoidoista (terapia) voi edes ola hyötyä, ja painon kerääminen on hidasta. Samalla lailla anorektikot ovat kateellisia niille, jotka saavat kuntoutusta heti, kun heille sanotaan, että terapiaa voi ees harkita vasta, kun painoa on tarpeeksi. Siihen asti vain turvataan elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
ei ongelma ole siinä, että anorektikkoja hoidetaan paremmin, vaan siinä että masennuksen hoitoon ei ole tarvittavia resursseja. masennusta on tosin myös joissain tapauksissa periaatteessa mahdollista hoitaa kotoa päin, anoreksiaa oikein ei.
Anoreksiaa, etenkin alaikäisten lasten anoreksiaa on ihan mahdollista hoitaa kotona ilman sairaalajaksoja. Itse asiassa perhepohjainen kotihoito on itse asiassa etenkin nuorena sairastuneilla todettu tehokkaimmaksi hoitokeinoksi. Tutustu Maudleyn metodiin jos asia kiinnostaa.
Oisko siksi kun anorektikot usein varakkaista perheistä. On suhteita ja rahaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anorektikoilla on todella pinttynyt, vuosia kestänyt, sairaalloinen lihomisen pelko josta ei pääse kovin helposti eroon. Itsemurhayritykset ovat tähän verrattuna melko spontaaneja tekoja, eivät kroonista itsensä pahoinpitelyä.
Ja juu, tiedän että Suomessa on asiat todella huonosti mitä tulee itsemurhaa yrittäneisiin.
No olen minäkin itsemurhaa pyöritellyt päässäni jo pari vuotta ja se totta tosiaan tuntuu ainoalta vaihtoehdolta. :( Tiedän jo että kotona ollessani jatkan vaan sen itsarin suunnittelua ja sopivan päivämäärän etsimistä. En jaksa ainakaan kotona edes miettiä muita vaihtoehtoja, koska se kuolema vaan houkuttaa niin paljon.
Ap
"Sopivan päivämäärän etsimistä", siis mitä? 🤔
Ja miksi anorektikot mainostaa parannuttuaankin sairauttaan. Onko se niin hienoa? Ei ole varmaan ihmistä joka ei tätä diagnoosia tietäisi.
Uskomatonta että täällä aikuiset ihmiset viitsiikin jopa anorektikoille olla kateellisia
Ihan kuin anoreksia olisi vakavampi ja tappavampi sairaus kuin itsemurhan suunnittelu. Sanoisin kyllä että päin vastoin... haloo lääkärit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anorektikoilla on todella pinttynyt, vuosia kestänyt, sairaalloinen lihomisen pelko josta ei pääse kovin helposti eroon. Itsemurhayritykset ovat tähän verrattuna melko spontaaneja tekoja, eivät kroonista itsensä pahoinpitelyä.
Ja juu, tiedän että Suomessa on asiat todella huonosti mitä tulee itsemurhaa yrittäneisiin.
No olen minäkin itsemurhaa pyöritellyt päässäni jo pari vuotta ja se totta tosiaan tuntuu ainoalta vaihtoehdolta. :( Tiedän jo että kotona ollessani jatkan vaan sen itsarin suunnittelua ja sopivan päivämäärän etsimistä. En jaksa ainakaan kotona edes miettiä muita vaihtoehtoja, koska se kuolema vaan houkuttaa niin paljon.
Ap
"Sopivan päivämäärän etsimistä", siis mitä? 🤔
Itsemurhan ajattelu ja suunnittelu jotain lasten leikkiä vai?
Ihminen joka miettii vuosikaudet enemmän itsemurhaa kuin elämää, tarvitsee kipeästi apua. Kummallista että heitä halveksitaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oliko yrityksesi millainen ja olisiko oikeasti ollut tappava?
En halua kertoa siitä netissä, ettei kukaan saa vinkkejä. Olisi ollut, mutta yritykseen liittyi lääkkeitä enkä niiden vaikutuksen alaisena onnistunut viemään juttua loppuun. En tiennyt, että lääkkeet vaikuttaisivat minuun niin voimakkaasti. Seuraavalla kerralla huomioin tämän ja teen valmistelut niin, ettei haittaa, vaikka olenkin lääkkeiden vaikutuksen alaisena.
Ap
Tuosta kuvauksesta saisin hoitajana sellaisen kuvan että vedit vain lääkkeitä ei-tappavan määrän, ja menisi tasolle "haen huomiota". Odota niitä hoitokäyntejä ja pura oloosi siellä.
Et kai oikeasti ole hoitaja?
Saattaa hyvinkin olla. Aika huonolla tasolla liikutaan.
Tuosta kuvauksesta saisin hoitajana sellaisen kuvan että vedit vain lääkkeitä ei-tappavan määrän, ja menisi tasolle "haen huomiota". Odota niitä hoitokäyntejä ja pura oloosi siellä.