Lue keskustelun säännöt.
Patistatteko te lapsia harrastamaan liikuntaa?
13.04.2018 |
Mies on sitä mieltä ettei lasta pidä lainkaan patistaa harrastamaan liikuntaa, jos se ei lasta kiinnosta. Itse oon hieman eri mieltä. Mun mielestä on hyvä olla joku liikunnallinen harrastus vaikka edes kerran viikossa. Olisin toivonut itse omassa lapsuudessa, että vanhemmat olisi kannustaneet enemmän vapaa-ajalla tapahtuvaan urheiluun, koska olin kömpelö ja hidas ja häpesin silmät päästäni koulun liikkatunneilla. Mut valittiin aina viimeisenä jokkueisiin jne. En halua, että mun lapset joutuu kokemaan saman. Ja tarkoitan sitä, että olisi edes se YKSI kevyt liikuntaharrastus jos ei muuten kiinnosta. Oon huomannut, että muutoin nykylapset istuu hyvin pitkälti elektroniikan äärellä.. Himpun verran ärsyttää, kun mies on täysin eri mieltä ja puhuu lapsillekin ettei tarvitse urheilla, jos ei halua. On kyllä heti ostamassa uusia videopelejä ja puhelimia lapsille, kun nämä pyytää.
Kommentit (48)
Mun lapseni liikkuvat ihan vapaaehtoisesti, joten vähän vaikea sanoa. En ehkä kovin kovasti patistaisi - liialla pakottamisella voisi pilata sen vähäisenkin riemun, mitä harrastamisesta voisi saada. Oma esimerkki on varmaan paras apu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Ollaan pidetty huoli että jokaisella muksulla on ainakin yksi joukkuelaji jossa on ohjattua toimintaa vähintään kaksi kertaa viikossa, useasti on kolme tai jopa neljä. Oppii muksut toimimaan ryhmässä jos ei muuta. Onhan se melkoista kuskaamista paikasta toiseen, mutta ei haittaa pätkääkään, eihän ne lapset omin neuvoin (varusteineen) harkkoihin pääse.
Mitä ne lapses harrastaa?
Kyllä me kuljettiin pesis- ja lentisharkkoihin ihan pyörällä (ja kuljen vieläkin). Ja näimpä tuossa yks päivä, kun joku napero tuli lätkäharkoista pyörällä ja pyörillä varustettu lätkäkassi oli kiinnitetty fillariin. Siinä se kassi tuli perässä :).
En oikeastaan, maksetaan niille harrastukset, jos ne haluaa. Jos taas ei, niin ei todellakaan tarvitse harrastaa mitään. Noi liikkuvat muutenkin aika paljon, hyppivät keväästä syksyyn trampalla, pyöräilevät (nytkin jossain pyöräilemässä) ja peuhaavat. Riittää, että rajaan yhdelle vähän herkemmin peliriippuvaiselle peliaikoja, niin liikkuvat jo ihan luonnostaan.
Mua painostettiin lapsena tosi paljon erilaisiin harrastuksiin.Vanhemmilla oli varmasti ihan hyvä ajatus siinä taustalla, mutta itse en halua toimia samalla tavalla, koska koin sen aika ahdistavaksi ja turhaksi.
Vierailija kirjoitti:
Voisi olla kuin minun kirjoittama. Odotan nyt esikoistamme, joten aihe ei vielä ole ajankohtainen. Harrastan itse nykyään lenkkeilyä ja salia, haluaisin olla tämän suhteen hyvä esimerkki lapselle pienestä pitäen. Puolapuut lastenhuoneeseen, yhteisiä retkiä metsäpoluille, kotitreenit, jalkapallon potkimista ulkona, jne. On eri asia innostuuko lapsi näistä, mutta elän toivossa jos sen alusta asti kasvattaa tällaiseen, niin se tuntuisi osalta elämää eikä vain pakkosuoritukselta. Ja jos jokin laji tuntuu hänelle mieluisalta, pyrin kannustamaan häntä siihen parhaani mukaan.
Vanhempien pitää pienestä pitäen luoda ne raamit sille liikunnalla. Eikä sitten kouluiässä ase ohimolla uhata, että kyllä sinun nyt pitää liikkua kun äiti tahtoo.
Niille älylaitteillekin pitää luoda raamit ensi koskeutuksesta lähtien. Jos ne alkaa vetämään liikaa puoleensa siitä pitää ohjata pois sillä yhteisellä tekemisellä, eikä uhkailemalla, kiristämisellä ja lahjonnalla.
Nyt ap sitä esimerkkiä ja yhteistä arkiliikuntaa.
Millaista liikuntaa itse harrastat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on 3 kouluikäistä lasta ja oma näppituntumani on, että lasten välillä alkaa olla järkyttävän isoja kuiluja liikunnallisten ja "ei liikunnallisten" lasten välillä. Toiset harrastavat hyvin aktiivisesti ja liikkuvat lisäksi todella paljon myös omaehtoisesti vapaa-ajallaan ja toinen ääripää on hyvin huonossa fyysisessä kunnossa ja jo kevyt arkiliikunta on vierasta ja haastavaa. Ajattelen, että jos lapsi olisi ajautumassa tuohon jälkimmäiseen suuntaan, tekisin mitä tahansa innostaakseni hänet liikunnan pariin. Nykyään on onneksi hyvin paljon erilaisia lajeja ja mahdollisuuksia, joten aikuisen avulla ja tuella uskoisin että miltei lapselle kun lapselle voi löytää sopivan ja mukavan liikuntaharrastuksen.
Patistamisen sijaan lapsen kanssa voisi lähteä vaikka yhdessä tutustumaan erilaisiin liikuntamuotoihin ihan vaan hauskan yhdessäolon vuoksi ja katsoa innostuuko muksu mistään. Ainakin täällä pääkaupunkiseudulla on melkoinen runsaudensarvi mistä valita. On sirkuskoulua, rugbya, kamppailulajeja, tansseja hip hopista balettiin, keilailua, palloilulajeja, vesiurheilua, suunnistusta, juoksukouluja ja yleisurheilukouluja, golfia, ratalaskukouluja, lasten ja nuorten crossfit ryhmiä, joogaa, parkouria, skeittausta, telinevoimistelua, ratsastusta, miekkailua, jääkiekkoa, pingistä jne. jne. Jokainen varmasti innostuu jostain kun vaan löytyy sopiva laji ja mukava harrastusporukka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä patistan 4-vuotiasta liikuntaharrastuksiin. Lapsi on kuitenkin vielä niin pieni, ettei osaa itse tahtoa eri juttuja. Lapselle on kaksi kertaa viikossa ohjatut jalkapallotunnit ja kaksi kertaa viikossa ohjatut uimakoulutunnit. Joskus iskee kiukkukohtaus eikä harrastukseen lähdöstä meinaa tulla mitään, mutta en kuitenkaan luovuta... Enempää ohjattuja harrastuksia ei ole, sillä neljä arki-iltaa viikossa on ihan tarpeeksi tässä vaiheessa. Vapaa-ajalla harrastetaan sitten perheen kesken liikuntaa eri muodoissaan... Mielestäni tärkeintä on tutustuttaa lasta eri lajeihin. Jos lapsi tykkää, niin jatketaan siitä. Jos ei tykkää, niin otetaan tilalle jotain muuta. Tärkeintä, että harrastaa edes jotain urheilua.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä patistan 4-vuotiasta liikuntaharrastuksiin. Lapsi on kuitenkin vielä niin pieni, ettei osaa itse tahtoa eri juttuja. Lapselle on kaksi kertaa viikossa ohjatut jalkapallotunnit ja kaksi kertaa viikossa ohjatut uimakoulutunnit. Joskus iskee kiukkukohtaus eikä harrastukseen lähdöstä meinaa tulla mitään, mutta en kuitenkaan luovuta... Enempää ohjattuja harrastuksia ei ole, sillä neljä arki-iltaa viikossa on ihan tarpeeksi tässä vaiheessa. Vapaa-ajalla harrastetaan sitten perheen kesken liikuntaa eri muodoissaan... Mielestäni tärkeintä on tutustuttaa lasta eri lajeihin. Jos lapsi tykkää, niin jatketaan siitä. Jos ei tykkää, niin otetaan tilalle jotain muuta. Tärkeintä, että harrastaa edes jotain urheilua.
Ja muistaa myös se lepo. Neljä kertaa viikossa on noin pienelle aika hurja määrä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En patista harrastamaan liikuntaa mutta huomioin, kehun ja vaivihkaa kannustan liikkumaan. Tarjoudun viemään lapsia uimaan ja annan palkinnon ja ui pitkän matkan leikin lisäksi.
Vierailija kirjoitti:
Voisi olla kuin minun kirjoittama. Odotan nyt esikoistamme, joten aihe ei vielä ole ajankohtainen. Harrastan itse nykyään lenkkeilyä ja salia, haluaisin olla tämän suhteen hyvä esimerkki lapselle pienestä pitäen. Puolapuut lastenhuoneeseen, yhteisiä retkiä metsäpoluille, kotitreenit, jalkapallon potkimista ulkona, jne. On eri asia innostuuko lapsi näistä, mutta elän toivossa jos sen alusta asti kasvattaa tällaiseen, niin se tuntuisi osalta elämää eikä vain pakkosuoritukselta. Ja jos jokin laji tuntuu hänelle mieluisalta, pyrin kannustamaan häntä siihen parhaani mukaan.
Itse en jaksanut olla sisällä lapsen kanssa. Olimme aina ulkona ja liikkeessä. Myös lapsi oli liikkeessä eikä vain juoksurattaissa. En myöskään auttanut lasta kiipelypuistoissa. Jos hän ei päässyt telineeseen vaikka muut oli sinne nostettu sai hän odottaa kasvamistaan. Oli muuten hienoa sitten kun hän pääsi itse ja muut edelleen nostettuna. Hän oppi luistelemaan, pyöräilemään lähinnä kaikki ennen ikäisiään. Hän on motorisesti valtavan taitava ja monipuolinen. Liikkuu paljon ja mielellään. Ja on ulkona säällä kuin säällä. Niin eli lapsesta kasvaa se mihin hän tottuu. En usko, että tuo johtuu geeneistä. Aamulla lähdettiin eväiden kanssa kauppaan kävellen, rattaat mukana. Leikittiin puistoissa yms. Sitten lapsi rattaisiin eväät kouraan ja kauppaan. Lapsi nukkui ja kauppareissu sujui nopeasti loppuun. Kotona tein ruokavalmistelut. Lapselle välipala ja taas pihalle. Ruoka hautumaan uuniin tai se oli muuten jo puolivalmis. Ehkä jos lapsi olisi pihalla istunut paikoillaan, niin meidän tahti olisi ollut toinen. Ei voi varmasti sanoa onko liikkuminen syy vai seuraus. Itse ajattelen, että liikkumisen mahdollisuudesta on tullut seuraus liikunnallisesti lapsesta nyt jo teinistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kierrättänyt lastani eri harrastuksissa pienestä pitäen. Hän on aina aluksi lähtenyt mielellään kokeilemaan ja jokaisessa tykännyt olla. Sitten osui kohdalle laji josta tuli lapsen suosikki. Nykyään on treenit 6 kertaa viikossa ja siltikin tosi harvoin kuulee että hän ei haluaisi lähteä.
Onhan ne omat harrastuksetkin sellaisia, että sinne odottaa pääsevänsä.
Mahdollisimman monien lajien kokeilua, niin se oma löytyy.
Se harmittaa, että yhdessä lajissa lapsi on selkeästi valtavan lahjakas, mutta se ei häntä kiinnosta. Olisin mielelläni ollut Suomenmestarin äiti😉
Enhän missään sanonutkaan ettenkö liikkuisi yhdessä lasten kanssa. Käydään uimassa, pyöräilemässä jne. En vain osaa kaikkia niitä taitoja opettaa, jotka tuo lapselle tiettyjä motorisia taitoja, esim pallon käsittelyä, nopeutta, joukkueen kanssa toimimista. Kaikkea tuota voi urheiluharrastuksessa oppia. Joku sanoi että yritän elää lasten kautta.. Onko väärin etten halua lasten kokevan tiettyjä nöyryyttäviäkin juttuja, joita itse koin? Joku kysyi, mitä itse harrastan. Harrastan spinningiä, juoksua ja lukemista. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
^Kyllä lapsen on hyvä saada tuntumaa joukkuelajeihin jo ennen virallista kouluikää. Liikunnan lisäksi oppii yhteistyötä toimimalla osana joukkuetta. Minä olen se, jonka 4-vuotias harrastaa jalkapalloa kaksi kertaa viikossa. Jalkapalloharrastus on myös nostanut lapseni itsetuntoa, ja ohjattujen harjoitusten lisäksi hän menee nykyisin rohkeasti pelaamaan puistossakin itselleen vieraiden (ja jopa isompien) lasten kanssa. Oikeastaan koko ihmisen loppuelämä on yhtä suurta joukkuelajia, ei vain urheilussa vaan myös koulussa ja työelämässä. Kyllä näitä taitoja on hyvä harjoitella jo pienestä pitäen muutakin kuin nahistelemalla jossain leikkipuistossa. Ohjatuissa joukkuelajeissa lappi oppii myös kurinalaisuutta ja toimimaan oikein.
Se on vanhempien tehtävä patistaa liikkumaan, jos lapsi ei tee muuta kuin on naama kiinni kännykässä, tabletissa tai muussa teknisessä laitteessa. Nykyisin kasvatetaan ihan liikaa kaikenlaisia sohvaperunoita ja se tulee näkymään erilaisina sairauksina sitten aikuisena.
Lapsi pyöräilee/kävelee koulumatkat 2,5 km suuntaansa ja käy kerran viikossa uimassa. Satunnaisesti sitten muutakin,kuten pyöräretkiä, pitkiä luontoretkiä, sulkapalloa yms. Ei tykkää ohjatuista harrastuksista, joten emme ole pakottaneet, kun kumpikin meistä vanhemmista on pitkälti samanlaisia.
Vierailija kirjoitti:
^Kyllä lapsen on hyvä saada tuntumaa joukkuelajeihin jo ennen virallista kouluikää. Liikunnan lisäksi oppii yhteistyötä toimimalla osana joukkuetta. Minä olen se, jonka 4-vuotias harrastaa jalkapalloa kaksi kertaa viikossa. Jalkapalloharrastus on myös nostanut lapseni itsetuntoa, ja ohjattujen harjoitusten lisäksi hän menee nykyisin rohkeasti pelaamaan puistossakin itselleen vieraiden (ja jopa isompien) lasten kanssa. Oikeastaan koko ihmisen loppuelämä on yhtä suurta joukkuelajia, ei vain urheilussa vaan myös koulussa ja työelämässä. Kyllä näitä taitoja on hyvä harjoitella jo pienestä pitäen muutakin kuin nahistelemalla jossain leikkipuistossa. Ohjatuissa joukkuelajeissa lappi oppii myös kurinalaisuutta ja toimimaan oikein.
Silloin, kun minä olin lapsi, tuo pyhä lehmä oli klassinen musiikki. Lapsi piti pistää 4-vuotiaana viulutunneille, koska se kehitti älyä ja pitkäjänteisyyttä ja oli osoitus perheen statuksesta. Lapsen itsensä kiinnostuksella ei väliä, koska eihän niin nuori voi ymmärtää klassisen musiikin tärkeyttä.
Nykyään musiikin paikan on ottanut joukkueurheilu. Mutta edelleen kyse on ensisijaisesti vanhempien itsetunnon pönkityksestä.
7-v. aloitti tanssibaletin talvella, 2krt/vko. On aika laiskan sorttinen, joten jotain muutakin tulisi olla. Joukkuelajit, uimakoulu tai leirit ei kiinnosta ujoa likkaa. Tekee hieman pahaa katsoa kun kotona vain katsoo telkkaria tai herkuttelee tai vain "on". En haluaisi lapsen sortuvan ylipaino-ongelmiin, sokeritautiin tms.
Jos lapsi ei tykkää liikunnasta, niin miksi se pitää ulkoistaa? Liiku itse lapsesi kanssa.