Lue keskustelun säännöt.
Patistatteko te lapsia harrastamaan liikuntaa?
13.04.2018 |
Mies on sitä mieltä ettei lasta pidä lainkaan patistaa harrastamaan liikuntaa, jos se ei lasta kiinnosta. Itse oon hieman eri mieltä. Mun mielestä on hyvä olla joku liikunnallinen harrastus vaikka edes kerran viikossa. Olisin toivonut itse omassa lapsuudessa, että vanhemmat olisi kannustaneet enemmän vapaa-ajalla tapahtuvaan urheiluun, koska olin kömpelö ja hidas ja häpesin silmät päästäni koulun liikkatunneilla. Mut valittiin aina viimeisenä jokkueisiin jne. En halua, että mun lapset joutuu kokemaan saman. Ja tarkoitan sitä, että olisi edes se YKSI kevyt liikuntaharrastus jos ei muuten kiinnosta. Oon huomannut, että muutoin nykylapset istuu hyvin pitkälti elektroniikan äärellä.. Himpun verran ärsyttää, kun mies on täysin eri mieltä ja puhuu lapsillekin ettei tarvitse urheilla, jos ei halua. On kyllä heti ostamassa uusia videopelejä ja puhelimia lapsille, kun nämä pyytää.
Kommentit (48)
Pienempiä lapsia ei tarvinnut patistaa, heidän kanssaan tehtiin paljon yhdessä. Ohjattuja harrastuksia eivät minusta niinkään tarvitse. Ihan perustekemistä oli yhdessä ja taitojen opettelua kuten pyöräily, luistelu, hiihto, pallopelit, kiipeily, yleinen liikkuminen vaikka koirien kanssa ja pulkkamäessä, tai laskettelurinteessä ja ehdottomasti uintia kesäisin. Kaikkea sopivasti ja liikunnan perustaitoja helpottamaan koululiikuntaan.
Kouluikäisenä ala-asteen ekoilla luokilla ovat sitten aloittaneet ne liikuntaharrastukset, joita kaksi kolmesta ihan itse ehdotteli ja halusi. Sen yhden vähän hitaammin lämpiävän kanssa sitten me vanhemmat ehdottelimme ja hän joko suostui kokeilemaan tai ei. Jokainen löysi oman lajinsa ja nämä ovat jatkuneet kilpalajina (kaksi vanhinta jo täysi-ikäisiä ja lajit jatkuvat edelleen ja nuorin jatkaa nyt yläasteikäisenä).
Ala-asteella vielä lasten kanssa ehti ja heillä oli intoa liikkua yhdessä perheen kanssa edes vähän harrastusten lisäksi. Talvella lasketeltiin, kesällä pelattiin lentopalloa, sulkapalloa tai harjoiteltiin pesäpalloa. Mitä enemmän heille tuli ikää, niin sitä vähemmän tehtiin yhdessä. Koulupäivät pitenivät ja läksyt veivät aikaa, sekä kilpaharrastus vei aikaa paljon. Hyvä jos siinä ohessa jäi aikaa edes vähän kavereille.
Mitä vanhemmaksi lapset tulivat, sitä enemmän liikunnallisuus tuntui olevan harrastuksesta kiinni. Nuoret harvemmin viettivät vapaa-aikaansa keskenään liikkuen, tosin harrastuskavereiden ja muiden urheilua harrastavien kanssa jonkun verran saattoivat puuhaillakin jotain (niiden ei harrastavien kiinnostus ja kunto ei sitten olisi riittänyt samaan tekemiseen). Mutta liikuntaharrastuksen myötä liikunnasta tuli elämäntapa, johon ovat kasvaneet kiinni. Samalla ovat oppineet huomaamaan liikunnan ja terveellisten elämäntapojen vaikutuksen. Suhtauminen omaan kehoon on myös enemmän käytännönläheinen, eikä niin ulkonäkökeskeinen.
Ja sitten lopuksi tekisi mieli sanoa että niiden kilpailu-urheilulajien osalta on ollut myös vaikeita hetkiä. Sekään ei itsessään ole aina niin tervettä, mutta kasvattavaa kyllä. Joskus on ollut paineita ja stressiä, toisinaan taas fyysisesti tullut loukkaantumisia ja rasitusvammoja. Kyllä siinä se nuorikin joutuu puntaroimaan omaa tekemistään ja motivaatiota, sekä miettimään mille tasolle tähtää. Lopetuskin voi tulla eteen, mutta silloinkin olisi hyvä olla mietinnässä mitä sitten jos lopettaa, niin hyvä olisi olla jotain.
Joku liikuntaharrastus olisi hyvä olla silloin kun liikuntamäärä muuten putoaa vähäiseksi ja jos vanhempien kanssa tekeminen ei enää innosta iän myötä. Mutta sen harrastuksen ei tarvitse täyttää koko elämää ja liikunnan lisäksi on hyvä olla muutakin. Ja harrastaa voi muutakin kuin liikuntaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä on minimi ollut aina kaksi liikuntaharrastuskertaa viikossa. Kesäisin painotettu liikunnallisia leirejä. Koulumatkoista on sanottu, että aamulla voi mennä bussilla, mutta iltapäivällä sään salliessa mieluiten se 1,5 kilsaa kävellen. Ja aina patistellaan ulos, puistoon jne.
1,5 km bussilla? :D 15 minuutin kävely.
Kehotan ainakin veljeksiä ulkoilemaan, jos meno sisällä yltyy hurjaksi. Keksivät kyllä ulkona kavereiden kanssa liikunnallisia juttuja.
Asutaan maalla ja meillä 4-8v lapset ulkoilevat ja saavat liikuntaa monta tuntia päivässä, jatkuvasti saa olla laittamassa hiihtomonoja ja suksia jalkaan, pyöräilevät, touhuavat koiran kanssa, potkitaan palloa, kiikutaan, frisbee. monesti miettinyt että mitä hittoa lapset tekevät kaupungissa kun ei ole edes omaa pihaa minne mennä riehumaan tai vaikka hiihtämään?
Lisäksi koulumatka 2,7km pyörällä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on 3 kouluikäistä lasta ja oma näppituntumani on, että lasten välillä alkaa olla järkyttävän isoja kuiluja liikunnallisten ja "ei liikunnallisten" lasten välillä. Toiset harrastavat hyvin aktiivisesti ja liikkuvat lisäksi todella paljon myös omaehtoisesti vapaa-ajallaan ja toinen ääripää on hyvin huonossa fyysisessä kunnossa ja jo kevyt arkiliikunta on vierasta ja haastavaa. Ajattelen, että jos lapsi olisi ajautumassa tuohon jälkimmäiseen suuntaan, tekisin mitä tahansa innostaakseni hänet liikunnan pariin. Nykyään on onneksi hyvin paljon erilaisia lajeja ja mahdollisuuksia, joten aikuisen avulla ja tuella uskoisin että miltei lapselle kun lapselle voi löytää sopivan ja mukavan liikuntaharrastuksen.
Myös paljon ulkoilevat, vaikka koiran kanssa lenkkeilevä pyöräilevä ja kovasti ulkoilusta pitävä lapsi on liikunnallinen, voi silti hyvin olla että ei osaa pitää sählymailaa kädessä, mutta on liikunnallinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En patista, mutta kannustan.
Teen tätä myös työkseni, valtaosa lapsista hyppii, juoksee, pyörii ja hyörii ihan luonnostaan. Sitten on niitä, joille liikunta tuntuu olevan jo päiväkoti-ikäisenä tosi vastenmielistä, nämä tulevat usein harrastuksiin vanhemman raahaamina, joilla selvästi on asiasta huoli. Heidän kohdalla yritän tehdä liikunnasta extra kivaa leikkiä, koska heistä ei ihan oikeasti tule urheilijoita, vaan lopettavat sen harrastuksen saman tien, kun aletaan varsinaisesti harjoitella jotain, mutta tässä kohtaa on vielä sauma tehdä siitä liikkumisesta muutoin kivaa, jotta se lapsi kuitenkin omaksuisi hieman aktiivisemman elämäntavan ja kävisi itsekin liikkumassa vaikka leikkipuistossa tai kiipeilemässä siellä puissa.
Varsinaisen liikuntaharrastuksen pariin ei kannata pakottaa, ohjaajana ja valmentajana nään heti, kuka on vanhempien pakottamana eikä oikeasti halua liikuntaharrastusta ja se on kurjaa kaikille muillekin lapsille, kun yksi velttoilee ja mököttää treeneissä. Näihin leikkimielisempiin harrastuksiin kannattaa kuitenkin lapsi viedä mahdollisimman aikaisin, juuri siksi, että siellä se liikkuminen on vielä leikkiä ja hyvällä tuurilla sitä jatketaan sitten omatoimisestikin.
Vierailija kirjoitti:
^Kyllä lapsen on hyvä saada tuntumaa joukkuelajeihin jo ennen virallista kouluikää. Liikunnan lisäksi oppii yhteistyötä toimimalla osana joukkuetta. Minä olen se, jonka 4-vuotias harrastaa jalkapalloa kaksi kertaa viikossa. Jalkapalloharrastus on myös nostanut lapseni itsetuntoa, ja ohjattujen harjoitusten lisäksi hän menee nykyisin rohkeasti pelaamaan puistossakin itselleen vieraiden (ja jopa isompien) lasten kanssa. Oikeastaan koko ihmisen loppuelämä on yhtä suurta joukkuelajia, ei vain urheilussa vaan myös koulussa ja työelämässä. Kyllä näitä taitoja on hyvä harjoitella jo pienestä pitäen muutakin kuin nahistelemalla jossain leikkipuistossa. Ohjatuissa joukkuelajeissa lappi oppii myös kurinalaisuutta ja toimimaan oikein.
Meidän 4v potkii palloa vanhempien ja isosisaruksien kanssa, ja melkoiseksi tykiksi on kehittynytkin.
Vähän väliä tulee joku kyselemään että milloin hän aloittaa seurassa. Ei todellakaan ainakaan ennen kouluikää!
Hei haloo. Kumpi on laiska, 7 v joka katsoo telkkua ja herkuttelee, vai sinä joka katselet sitä 7-vuotiasta?