Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kerro jokin elämääsi tai ajatteluasi mullistanut oivallus!
Voi olla jokin pitempi prosessikin.
Aloitan: Uskosta luopuminen. Sain hyvin uskonnollisen kasvatuksen, joka aiheutti paljon ongelmia elämääni. Ajatteleminen/kyseenalaistaminen oli tavallaan kiellettyä. Muistan vieläkin miltä tuntui ymmärtää, että moni muu ihminen esim pitää täysin absurdeina niitä pelkoja, jotka saivat minut pysymään pitkään uskossa. Voisin vaikka kirjoittaa kirjan tästä aiheesta, mutta tässä se on nyt hyvin tiivistettynä. :)
Kommentit (511)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskontoon liittyvä oivallus minullakin.
Istuin vl-seurapenkissä teininä pääsiäisenä, ja yhtäkkiä mieleeni juolahti, että eihän se Jeesus mitään uhrautunut ihmisten syntien puolesta, jos hän nousi kolmantena päivänä ylös kuolleista ja meni paratiisiin istumaan Jumalan oikealle puolelle. Moni ihminen kärsii maan päällä paljon enemmän. Jeesus oli vähän niin kuin pomon poika larppaamassa maan päällä. Ei mitään järkeä juhlia semmoista hemmoa vuosituhannet.
Aika isot seuraukset oli tuolla oivalluksella. Olin tosin aina inhonnut uskontoa, mutta tuon jälkeen oivalsin myös uskonnon käsittämättömän absurdiuden.
Minulla on ihan samantyylisiä oivalluksia. Ja se närkästyneisyys, että sellaista absurdia sontaa minulle yritettiin syöttää koko lapsuus.
Sama täällä. Uskotaan sen vuoksi että pääsisi taivaaseen. Eikös se ole hirveän itsekästä? Miksi juuri minun pitäisi päästä taivaaseen. Koko elämä on ikäänkuin vakuutusta sen varalle, mitä sitten ehkä joskus tapahtuu kuoltuamme. Ja jokaisen taivas on kuitenkin erilainen. En halua samaan kuin moni tuntemani uskovainen, se paikka ei olisi taivas, jos hän on siellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se, kun tajusin, ettei helvettiä ole olemassa. Sen seurauksena Raamatun opetukset loksahtivat paikoilleen.
Kun tekee mieli jotain hyvää, ei tarvitse ostaa koko levyä suklaata tai pakettia jäätelöä. Patukka tai tötterö on aivan riittävä.
Itselleni jotenkin kolahti, sillä ostin aina automaattisesti paljon ja mulle ei ole ongelma syödä kaikkea kerralla. Oikeastaan aina koko nautinto katosi morkkikseen ja urheilurääkkiin.
Tajusin ettei mun aina tarvitse olla himoaktiivinen vanhempainyhdistyksissä tai -toimikunnissa, tai lasten urheilujoukkueiden varainkeruussa yms. Osallistun jonkin verran mutta en aina ja koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
7
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se kun tajusin millaista toimintaa tuen käyttämällä tehotuotettuja eläinperäisiä elintarvikkeita. Mullisti ainakin minun ruokailutottumukseni.
Luomutuotetut eivät ole juuri sen kummempia. Minäkin ajattelin kauan noin kuin sinä. Nykyään olen vegaani ja se on ollut elämäni suurin ahaa-elämys. Eli meillä ei ole mitään oikeuttaa tappaa muita eläviä olentoja syötäväksemme, eikä varsinkaan kasvattaa niitä ruuaksi. Ei eläimet halua kärsiä ja kuoll, ne haluavat nauttia elämästä, ne haluavat elää. Veganismi on muuttanut mua ihmisenä kaikintavoin parempaan suuntaan ja kaupanpäälle olen saanut terveyteni takaisin. Ja toivon kovasti, että muutkin ihmiset heräisivät ja ymmärtäisivät saman minkä itse olen ymmärtänyt.
Itse haluaisin luopua lihatuotteista mutta vatsa ei kestä melkein mitään kasvikunnan proteiineja. Soijallekin olen kaiken lisäksi allerginen.
En saa koostettua terveellistä ruokavaliota jolla jaksaisin ilman lihaa.
Otan ehdotuksia vastaan todella mielelläni.
Tuskinpa sä ihan hirveästi lihaa syöt nytkään. Esimerkiksi itse syön todella usein jauheliharuokia, mutta en silloinkaan syö kuin 100 grammaa päivässä. Leivälle ei ole tapana laittaa metukkaa eikä muutakaan lihaa, joten käytännössä jää alle tuon 100 gramman, kun joka päivä ei ole liharuokia.
Tuossa 100 grammassa on kuitenkin vain 168 kcal (naudan 10 % jauheliha), joten jostain aivan muualta kuin lihasta tulee kulutukseni ~2000-2500 kcal. Tähän nähden tuo 168 kcal on aivan mitätöntä, joten voisin sen yksinkertaisesti jättää syömättä ja syödä vähän enemmän mitä ikinä se muu sitten onkaan.
Keskivertosuomalainen kaiketi syö 79 kiloa lihaa vuodessa (tuosta tulee 216 grammaa lihaa per päivä), mutta tuohon mahdollisesti laskettu mukaan kaikenmaailman hävikki, luut, jne. Joten puhutaan keskivertosuomalaisen kohdalla joka tapauksessa alle 10 % energiasta lihasta. Ei pitäisi olla erityisen hankalaa järjestää tilalle mitä tahansa muuta, vaikka falafelia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tajusin että oman mielenterveyteni parhaaksi on jättää omaan arvoonsa negatiiviset ihmiset ja opetella vetämään rajat. Tajusin että olen itse oman itseni pahin vihollinen ja että epäonnistumisen pelko on pilannut monta mahdollisuutta.
Nämä oivallukset ovat muuttaneet maailmani.
Tajusin joskus päälle parikymppisenä että minun ei ole pakko ajatella koko ajan kaikkia niitä ikäviä juttuja joita pää oli pullollaan. Että voi lopettaa, ajatella jotain muuta tai en mitään. Kuulostaa yksinkertaiselta jutulta mutta oli todella mullistava minulle. Olin aina ollut siinä käsityksessä että jos murheita ja huolia on niin niitä täytyy vatvoa koko ajan että ne joskus selviävät. Tämä sama asiahan on jokaisen idän filofian ja new age -liikkeen ydin. Älä ajattele, sinä et ole sama kuin ajatuksesti. Päästä irti ja ole vaan, se riittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokainen on oman onnensa seppä. Ja täytyy hyväksyä se, että on asioita joille ei mahda mitään.
En ole vastuussa toisten ihmisten onnesta. Onnellisuus tulee sisältä. Minun ei tarvitse järjestää viihdettä ja ohjelmaa kenellekään. Jos jollakulla on jatkuvasti tylsää, se ei johdu minusta.
Ja ihmisistä voi irrottautua, ei ole minun velvollisuuteni pitää yhteyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Että ei ole väärin ihastua "mahdottomaan" ts. varattuun, "liian nuoreen tai liian vanhaan", ihmiseen - kaikkea ei tarvitse tavoitella eikä varsinkaan saada. Voi vaan nauttia siitä ihanasta tunteesta, mitä toinen saa aikaan. Tunne on tunne - sen pohjalta ei tarvitse tehdä yhtään mitään :)
Tunne ei ole vain tunne, vaan sarja tuntemuksia. Se jos huomaa tunnelmoivansa peiton alla varatusta tai muuten vain mahdottomasta, on jo askel pettämiseen. En uskonut ennenkuin tuli kohdalle. Ihastumisentunteella mässäily voi hämärtää todellisuudentajua. Kun tilaisuus koittaa, mahdollisuus lohduttaa, kosketus meneekin liian pitkälle.
Varmasti samaa ajatustapaa käyttävät myös liian nuoriin sekaantuvat. Ei se ole oikein, se tunne täytyy selvittää eikä vain nautiskella kielletystä.
Terveiset sille naiselle, joka tunnusti olleensa ihastunut mieheeni jo vuoden ajan kunnes menetti kontrollin ja kävi toimeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se, että saa uskoa Jumalaan eikä sitä ole kukaan kieltämässä minulta. Terkut ap:lle! <3
Kyllä väärästä uskonnollisuudesta voi ja saa irtautua, vaikka sinä muuta väittäisitkin...
Höpö höpö, eihän tuo edellinen kommentoija väittänyt yhtään mitään. Sanoi vaan, että hän saa uskoa, eikä sitä kukaan kiellä. Moni on uskossaan onnellinen ja jotkut onnettomia. Annetaan niiden uskoa jotka haluaa ja niiden olla uskomatta, jotka ei halua. Niin yksinkertaista. Kun et kanna huolta toisten uskomisesta tai muustakaan toisten ihmisten henkilökohtaisista asioista, voit itse paremmin. Ei kannata tressata/ajaa itseään vihaan joidenkin vieraiden ihmisten elämäntavoilla. Se on hyvin vapauttavaa ja voit itsekin huomattavasti paremmin. Kun oivaltaa, ettei kannata ottaa henkilökohtaisena loukkauksena muiden ihmisten valintoja/mielipiteitä on huomattavasti onnellisempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tajusin että joskus sadan vuoden päästä kukaan tuskin muistaa, että olen edes ollut elossa. Yritän muistaa tämän aina kun tapahtuu jotain noloa, mikä jäisi vaivaamaan lähinnä itseäni. Tuskin ketään muuta paljoa kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
Se, kun tajusin, ettei helvettiä ole olemassa. Sen seurauksena Raamatun opetukset loksahtivat paikoilleen.
Avaisitko hieman, kiitos
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tajusin että ihmiset ajattelevat vain itseään. Kaikki ovat pohjimmiltaan pieniä lapsia.
Se, kun ymmärsin ettei mun tarvitse yrittää enää jaksaa silloisia appivanhempiani. Kymmenen vuotta yritin, siedin loukkauksia jotka oli joskus heitetty vitsillä sisään, joskus suoraan ja loukkaustarkoituksessa ja kun asiasta huomautti vika oli silti minussa. Ja kun mut oli kasvatettu siihen ettei vanhemmille ihmisille sanota pahasti, päätin sanoa heille hyvästi.
Se oli ihan loistava päätös. Ei ollut enää tuskaisia sunnuntailounaita miehen sukulaisten kanssa jossa olisi pitänyt kuunnella kälyn name-droppingia ja appiukon vittuilua.
Toinen minkä tajusin oli se, että olen riittävän vahva ja hyvä ihminen kasvattamaan lapset yksin.
Se oli vielä parempi päätös kuin ensimmäinen, niin lasten kuin minunkin mielenterveyden kannalta.
-Keskinkertaisuus riittää. Minun ei tarvitse olla paras kaikessa.
-Tulevaisuuden murehtiminen ei auta minua
-Saan hyvää mieltä, kun voin auttaa läheisiäni, mutta samalla -saan sanoa ei, ja osaa tehdä sen lempeän jämäkästi.
-Elämä on lahja!
Vierailija kirjoitti:
Hautausmaalla kaikki näyttäbät samalta. Mistään ei enää tunnista oliko tämä henkilö miljönääri toimitusjohtaja vai siivooja.
Näin ei ole aina ollut. Tasapäistämisen kulttuuri on saanut hautausmaammekin näyttämään lähiöltä neuvostokuutioineen.
Kuinka hienoja keskieurooppalaiset hautausmaat ovatkaan niiden rinnalla.
Että jossakin asiassa - oli se sitten kielet, matematiikka, tanssi - voi olla TODELLA hyvä, vaikka joutuisikin taistelemaan "ymmärtääkseen" jotakin tai osatakseen tietyn rytmikuvion. Jotenkin nuorena kuvittelin, että matemaattisesti tai musikaalisesti lahjakkaat eivät ikinä joutuneet umpikujaan tai epäilleet taitojaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että ketään ei oikeastaan kiinnostaa muut kuin omat asiat. Tämä vapauttaa mm. ujoudesta. Kukaan ei tarkkaile tai katsele sinua, se porukka siellä kauempana ei naura juuri sinulle, vastaantuleva ei "tuomitse" sinua katseellaan. Sinä olet vain ihminen muiden joukossa, etkä erityisen kiinnostava.
Kaikki jännittävät. Jopa esiintyvät ihmiset. Sellaiset jotka ovat hyviä esiintymään. Se on hyvä asia ja osoittaa, että välität yleisöstäsi ja haluat parasta.
Voi olla, että jonkun vuoden kuluttua sinulla on demetia tai hullun lehmän tauti, eivätkä aivosolusi enää kohtaa etkä muista asioita. Millään ei siis oikeasti ole väliä, olet vapaa. Elämään just tässä, olemaan suorittamatta, nauttimaan.
On ok nauttia pienistä höpsöistä asioista. On ihan ok tuntea väristyksiä vaikka tuoksusta, ruuasta, tuulenvireestä ihan kuin jostain "suuremmasta" taiteesta. On hyvä nauttia asioista. Nautinto on tärkeää.
Voit uida vastavirtaan tai myötävirtaan tai sitten vaan kellua. Minä kellun. Se on helppoa ja mukavaa, asiat lutviintuvat, hyvin kaikki menee.
Ihmisistä suurin osa on tosi kivoja ja kaikki haluavat hyvää.
Olipas ihanan naiivia:)
Oletko koskaan miettinyt miksi jotkut juorulehdet ym. vastaavat formaatit porskuttavat vuodesta toiseen? Ihmiset eivät ole pääsääntöisesti ' hyviä '. Ihmiset ovat itsekkäitä, uteliaita, juoruilevia ja hyviä peittämään todelliset ajatuksensa. Suurin osa ihmisistä vain sietää toisiaan ja pyyteettä kunnioittaa ja välittää muutamista ihmisistä elämässään. Jotkut yksilöt eivät välitä kenestäkään ja jotkut sitten kuvittelevat olevansa maailmaa ja ihmisiä suvaitsevaisia hörhelöitä:)
Ohimennen sanoen, voitte molemmat olla oikeassa. Molemmilla teillä on oma todellisuus, jonka itse luotte ajatuksillanne. Ensimmäisen kirjoittajan on varmaan helpompi antaa anteeksi, olla lempeä ja luottavainen; maailmassa on hyvä olla. Toisella kirjoittajalla kenties elämä vaan on ikäviä ihmisiä pullollaan, ties millä tekosyillä hyötymässä, ainakin salaa ajatuksissaan. Ehkä hänen on vaikeampi luoda ympäristöönsä (muihin ihmisiin) turvallista, luottavaista ja miellyttävää kontaktia. Maailma on kova paikka, ja parhaiten pärjää, kun on vähän fiksumpi, askeleen edellä. Tähän viittaa myös toisen ihmisen ajatusmaailman suora väheksyminen heti alkuun (luulot pois! olet naiivi, ja se on faktaa koska).
Molemmat kirjoittajat toivottavasti elävät itselleen hyvää ja elämää ja pärjäävät. Olette vain eri maailmoista.
Alue: Aihe vapaa
Täällä on niin filosofisia ajatuksia että alkaa ihan päätä pakottaa. Minä olen minä ja saan olla minä. Ei tarvi ajatella niin eikä näin. Ihan hienoa.
Minulle yksi elämääni mullistanut oivallus oli, että selluliitti ei lähde hieromalla, hankaamalla, jumppaamalla, hölkkäämällä, hyppimällä, ei kylmillä eikä kuumilla kääreillä, ei voiteilla ei erikoissaippuoilla, ei piru millään. Kaikkea tätä aloin tehdä n. 16-vuotiaasta alkaen, kun huomasin, että mulla on sellua. Yli 20 v. rääkkäsin itseäni hullun lailla ja kuvittelin aina, että en vaan tee tarpeeksi, ei muuta kuin lisättävä kaikkea! Laihdutin itseni yhdessä vaiheessa alipainoiseksi, 43 kg, 165 senttiä. Entinen opettajani pysäytti minut tiellä ja kysyi, onko minulle tapahtunut jotain ikävää, kun olen niin kurjan ja kuihtuneen näköinen. No naamassa ei ollutkaan paljon muuta kuin nenä. Reisissä, mahassa, takapuolessa ja lantiossa kukki selluliitti entistä näkyvämpänä.
Samaan aikaan paras ystäväni löhöili ja ahmi sipsejä ja joi limsaa, kävi kenties kerran viikossa pienellä kävelylenkillä, joka yleensä johti jätskikioskille tai kahvilaan, nautti mukavasta elämästä ilman tippaakaan selluliittia, vain hitunen ylipainoa ja iho sileä ja kimmoisa. Kiitos vaan Luojani.
Lakkasin huolehtimasta, ihanan vapauttavaa tajuta, että rääkkään itseäni kuinka vaan, sellu ei lähde, joten miksi rääkätä. Eletään sen kanssa. Kyllä olen kelvannut ihmisille näinkin ja miehelleni oikein hyvin.
Eikös se ole joku sananlaskukin sellainen, että turha potkia tutkainta vastaan. Jos jollekin on selluhoidot auttaneet, olkoon onneksi. Tätäkin on ehkä sitten useampaa lajia.