Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kerro jokin elämääsi tai ajatteluasi mullistanut oivallus!
Voi olla jokin pitempi prosessikin.
Aloitan: Uskosta luopuminen. Sain hyvin uskonnollisen kasvatuksen, joka aiheutti paljon ongelmia elämääni. Ajatteleminen/kyseenalaistaminen oli tavallaan kiellettyä. Muistan vieläkin miltä tuntui ymmärtää, että moni muu ihminen esim pitää täysin absurdeina niitä pelkoja, jotka saivat minut pysymään pitkään uskossa. Voisin vaikka kirjoittaa kirjan tästä aiheesta, mutta tässä se on nyt hyvin tiivistettynä. :)
Kommentit (511)
Että anteeksi antaminen ei ole välttämätöntä. Hyvää ja kaunasta vapaata elämää voi elää myös silloin, kun on tietoisesti päättänyt olla antamatta anteeksi itseä kohtaan pahaa tehneille tahoille tai ihmisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se että ketsuppikupin voi avata.
Kun tajusin, itse asiassa ihan vähän aikaan sitten, että minun ei tarvitse aina pärjätä yksin. Ja että saan pyytää apua ja antaa jonkun välillä huolehtia minustakin, sen sijaan että minä aina huolehdin itseni lisäksi kaikista muista. Tätä on jotenkin vaikea selittää, mutta olen vaan jotenkin aina työntänyt ihmisiä pois koska olen ajatellut etten tarvitse ketään.
When you see a penny pick it up all day long you have good luck!
Vierailija kirjoitti:
Se että rakkaus ei voita kaikkea ja ihmisiä ei voi halia kilteiksi. Sellaista paskaa opetettiin kotona ja sen seurauksena minua on hyväksikäytetty ja alistettu koko elämäni ja olen vaan ajatellut että pitää rakastaa enemmän. Tämän oivalluksen jälkeen maailma on näyttänyt ihan karmealta. Koko maailmankuva romahti.
Feel you. Mulla on ihan samanlainen tarina, ja samaistun erityisesti tuohon että maailma näyttää karmealta. Tsemppiä meille. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Uskontoon liittyvä oivallus minullakin.
Istuin vl-seurapenkissä teininä pääsiäisenä, ja yhtäkkiä mieleeni juolahti, että eihän se Jeesus mitään uhrautunut ihmisten syntien puolesta, jos hän nousi kolmantena päivänä ylös kuolleista ja meni paratiisiin istumaan Jumalan oikealle puolelle. Moni ihminen kärsii maan päällä paljon enemmän. Jeesus oli vähän niin kuin pomon poika larppaamassa maan päällä. Ei mitään järkeä juhlia semmoista hemmoa vuosituhannet.
Aika isot seuraukset oli tuolla oivalluksella. Olin tosin aina inhonnut uskontoa, mutta tuon jälkeen oivalsin myös uskonnon käsittämättömän absurdiuden.
Minulla on ihan samantyylisiä oivalluksia. Ja se närkästyneisyys, että sellaista absurdia sontaa minulle yritettiin syöttää koko lapsuus.
Laihduttamisen suurin este on ihmisellä korvien välissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikista ihmisistä ei tarvitse pitää eikä kaikkien kanssa tarvitse yrittää tulla toimeen. Edes omien perheenjäsenten.
Mulla on parempi olo jos edes yritän jotain asiaa. Moni asia jää puolitiehen, mutta ainakin olen yrittänyt. Moni asia on myös onnistunut. Oli iso oivallus ymmärtää, että hiljaa hyvä tulee. Kertarytinällä harvoin saa kovin pysyviä tuloksia aikaiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhtenä päivänä yksi ihminen hymyili minulle. Siis ihan oikeasti minulle. Elämäni muuttui 99% . Tämä ihminen on edelleen elämässäni ja antaa valtavasti tukea ja voimaa. Rakkaus. Luulin ettei sellaista enää koskaan tule ja siinä se oli.
Olen ollut huonossa avioliitossa, johon on liittynyt yksin jättämistä, halveksuntaa, taloudellista hyväksikäyttöä ja väkivaltaakin. Vuosia yritin saada oikeudenmukaisuutta, ikään kuin tilejä tasan. Sitten tajusin luovuttaa ja lopulta ymmärsin päästää irti katkeruudestakin. Helpotti ja paljon! Katkeruus pilaa vain sen kokijan oman elämän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen erittäin itsekriittinen henkilö. Kun olen mokannut tai tunnen itseni riittämättömäksi, kuvittelen mitä sanoisin samassa tilanteessa olevalle ystävälle tai perheenjäsenelle. En kuuna päivänä sanoisi kellekään niin tuomitsevasti kuin itse itselleni pääni sisällä. Niinpä päätin opetella pois itseni soimaamisesta ja sen sijaan olla ystävällisempi itselleni. Hmmm... Enpäs olekaan pitkiin aikoihin itkenyt peiton alla pahan mielen syövereissä!
Se ihmetys kun pilvessä tajusin että koko maailma hengittää. Olen tietty luonnosta ja luonto- ohjelmista ollut aina kiinnostunut... Sellainen maailman mullistava kokemus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erään ydinfysiikan tohtorin motto ”kaikki on täydellistä ikuisesti”.
Ymmärrän sen niin, että se mitä on, vain on, ja sen on täydellinen ja juuri hyvä niin, ja jokainen nykyhetki on täydellinen, kokonainen, eikä voisi olla muunlainen, ja että aina tulee jatkumaan näin, aina uudessa hetkessä.
Tämä ajattelu ei ole estänyt minua yrittämästä vaikuttaa itseäni koskeviin asioihin tai ympäristöön, päinvastoin olen tosi kova tekemään :) Mutta tuossa on jotain aivan vastustamattoman hienoa, sen naiviuteen sisältyy suuri viisaus ja totuus. Ja sit tietty se, että se on ydinfyysikon suusta eikä jonkun yksisarvisenkelihoitajan.
Vierailija kirjoitti:
Se, että keskiluokkainen elämäntapa jättilainoineen, lapsineen, perheautoineen ja lemmikkeineen ei todellisuudessa ole kovin mukava tai edes tavoiteltava tila. Joka tuutista hoetaan: "lapset on hankittava nyt", "kai sinäkin paremman auton joskus ostat?", "kyllä ymmärrät sitten, kun...".
Tästä kaikesta vapautuminen on ollut itselleni elämäni suuri oivallus ja vapauttanut paljosta.
Sama. Onneksi tajusin tämän ennen kuin ryhdyin tavoittelemaan sitä, tai mikä vielä pahempaa, olisin onnistunut siinä. Ymmärsin esim että vanhemmuus ei ole ollenkaan minun juttuni.
Olen tyhmä, en ihan tajunnut tätä, mutta haluaisin ymmärtää. Osaisiko joku vielä avata juttua kaltaiselleni tampiolle?
Kuvittele maailma missä yhtäältä ei ole ketään, missä toisaalta mikään ei kestä yhtä hetkeä pidempään, mutta kaikkea seuraa uusi hetki, kuin loputon virta auki laskostuvia ruusun terälehtiä, kaikki vain tapahtuu nyt, eikä tämä tapahtuminen tarvitse tapahtumiseensa sen kummempaa syytä. Ja tämä tapahtuminen on kaikki, ja that’s it. :D
Täydelliseen tarkennukseen ”for the dummies” on vaikea pyrkiä, sillä ei ole ketään pyrkijää; pitää pyrkiä pyrkimättä :D Minämme on objekti, mutta kuinka heität itsesi pois? Asia on sama kuin ajatus veitsestä joka leikkaisi itseään: yhtä mahdoton kuin veden pitäminen aloillaan astiassa joka itsekin on tehty vedestä. Jokin sananlasku sanoo: kun pysähdyt, olet perillä. Samaan tapaan sinä hetkenä kun lahja on viimein paketoitu ja valmis, ei ole enää ketään vastaanottamassa sitä. :D tämän tajuamiseen ei ole mitään muuta keinoa kuin kokea se nyt, löytää se sieltä mistä se löytyy, nykyhetkestä. Ja tämän nykyhetken etsiminen on aluksi vähän kuin etsisi kadonneita aurinkolaseja kaikkialta, kun samaan aikaan ne ovat otsalla :D
Kuvaukset tästä maailmasta ovat parhaimmillaankin vain vertauksia. Kuvittele mielessäsi elokuva jota esitetään tyhjälle katsomolle. Mitä jos tavanomainen vaalimamme ajatuksemme minästä, se mikä antaa jatkuvuuden kaikille negatiivisille tunteillemme, onkin vain yhtä todellinen kuin elokuvan hahmon ajatus siitä että elokuvateatterin penkillä istuisi joku. Mitä jos tämä inhimillinen harhaluulo paljastuisi siksi miksi se on, inhimilliseksi harhaluuloksi?
Että minustakin voisi tulla hyvä isä. Tänä päivänä olen sellainen. :)
Ihmissuhteet itsessään eivät ole onnellisuuden tae. Pari- ja ystävyyssuhteissa ilmenee niin paljon toisen lyttäämistä, pilkkaamista, mitätöintiä, tietoista rajojen rikkomista, päsmäröintiä ja muuta, että ihmetyttää, mikä oikein saa nämä ihmiset pysymään tekemisissä toistensa kanssa. Ulospäin elämäni näyttää varmasti joidenkin silmiin onnettomalta ja yksinäiseltä mutta olen itse asiassa tasapainoisempi kuin koskaan aiemmin. Kiitos juuri tälle oivallukselle, että minulla ei ole mitään velvollisuutta sietää huonoja ihmissuhteita vain siksi, että ne nyt vain kuuluvat "normaalin" ihmisen elämään.
Että vanhemmat eivät ole asiantuntijoita omien lastensa kohdalla. Todella monet vanhemmat, kuten omani, vain heijastavat omia toiveitaan ja pelkojaan lapsiinsa. Olen näin päälle kolmekymppiseksi saakka elänyt siinä uskossa, että olen hankala ihminen, kuten äitini on aina minulle jaksanut tolkuttaa. Tosiasiassa olen pidetty ihminen mm. työpaikallani ja harrastuspiireissä. Vaikka en helposti sydänystäviä saakaan (onko se muuten kenellekään helppoa?), tulen hyvin juttuun kaikensorttisten ihmisten kanssa. Eräs ystäväni uskalsi alkaa käydä kuntosalilla vasta päälle viisikymppisenä, koska oli koko ikänsä joutunut kuulemaan vanhemmiltaan "sinä olet heikko ja epäurheilullinen, ei sinusta ole mihinkään".
Toinen arkisempi muttei suinkaan vähäisempi oivallus: kissat ovat pohjimmiltaan kilttejä, seurallisia ja helliä olentoja :)
Alue: Aihe vapaa
Kun kolmekymppisenä tajusin, etten olekaan sen tyhmempi kuin muutkaan, hain yliopistoon ja hakeuduin itseäni kiinnostavalle alalle.