Kerro jokin elämääsi tai ajatteluasi mullistanut oivallus!

Minun ei tarvitse selitellä esimieheni katteettomia lupauksia toisille työkavereille tai asiakkaille. Pomo saa ihan itse siivota omat sotkunsa.

Olen ihan vasta alkanut ajatella, että on oikeastaan ihan ok, että olen harvoin samaa mieltä kuin suuri enemmistö. Olen ainakin ajatellut mielipiteeni itse, enkä antanut sosiaalisten tekijöiden vaikuttaa ajatteluuni.

Vierailija kirjoitti:

Se että täällä kannattaa pitkissä viesteissä katsoa ensin ylä- ja alapeukut. Jos jälkimmäisiä reilusti enemmän viesti kannattaa jättää lukematta. Säästyy elämää.

Mahtavaa laumasieluisuutta!

Työ on loppujen lopuksi vain työtä. Niitä hurjia ylityötunteja ei hautaansa saa, joten kannattaa mennä aina helpoimman kautta, jos mahdollista.

Se että kaikki ihmiset ajattelee vain itseään (ja ehkä lapsiaan jos niitä on). Lisäksi moni toivoo ja tekisi toisille pahaa, etenkin jos siitä olisi itselle hyötyä, kunhan vain saisi siihen tilaisuuden ilman että jäisi kiinni. Tajusin myös ettei lääkäreitä tule kiinnostamaan auttaa mua harvinaisten sairauksieni kanssa, koska hekin toivovat pahaa ja heille helpointa on jos kuolisin vain pois. Nykyään elän omissa oloissani, odotan kuolemaa ja toivon että sen jälkeen koittaa jotain parempaa (vaikka en siihen parempaankaan kyllä usko, mutta ehkä olemattomuus on parempi kuin jatkuva sairastelu) 

"Eli ei ole luottamista uteliaisuuteen, rehellisyyteen eikä siihen mitä rakastamme. Niin, ääni sanoi, mutta ei se ole oikeastaan ollenkaan kauheaa, loppujen lopuksi se on huvittavaa." 

- Muut eivät ole juurikaan kiinnostuneita sinusta. Pääsääntöisesti eivät lainkaan.

- Se minkä kuvan muut sinusta saavat perustuu pitkälti siihen mitä itse viestit. 

Asiat järjestyvät aina, tavalla tai toisella.

Luovuin vihasta. Siis omasta.

Facebookia ei ole pakko käyttää. On helpompaa ja vähemmän kuormittavaa, kun ei tiedä joidenkin entisten opiskelukaverien asioita ym. turhaa. Eikä tarvi miettiä mihin painaa tykkäystä yms. Ja voi aidosti kysyä kaverin kuulumisia kun ei ole nähnyt asioita jo fb:stä.

Koskenee kaikkea somea; lähinnä fb:tä käytin itse.

Olen huono rahankäyttäjä, mutta tänä vuonna teen korjausliikkeen. Olen huomannut, miten vähällä pärjää, ja aion ostaa tänä vuonna ainoastaan lapsilleni tarpeellisia tavaroita ja vaatteita. Ongelmani on ollut halpojen kirppislöytöjen hamstraaminen. (Vaatteitakin voi olla liikaa, oli ne merkkivaatteita tai ei. Lisäksi eivät enää liiku kierrossa samalla tavalla kuin ennen, eli rahallista vastinetta tulee vähemmän kuin joskus aikaisemmin.) Tarve ostaa ihan vain ostamisen ilosta. Haluan siis saada tyydytyksen jostain muusta kuin itse ostamisesta. Tähän liittyy myös turha kahvi/leivos/pikaruokaostelu. Olen hirveän tyytyväinen jo siitä, että silmäni aukesivat ja pystyin myöntämään, että minulla on ongelma. Seuraava tavoite on suunnitelmallinen säästäminen ja sijoittaminen.

Kauppakeskuksessa kävellessä tajusin, että minäkin voin mennä mihin kauppaan tahansa ja saan ostaa itselleni millaisen vaatteen vaan. Se vapauden tunne on jotain selittämättömän ihanaa ja en usko, että sitä voi tajuta kuin vain toinen joka on elänyt vuosia alistetussa asemassa perhehel..sä.

Tajusin, että suurin syy onnettomuuteeni on yksinäisyys ja siitä kärsiminen. Elämä muuttui ja parani huomattavasti kun pakottauduin lopettamaan sen jatkuvan muiden ihmisten kaipaamisen ja ikävöimisen ja erakoiduin suosiolla ja opettelin samalla viihtymään enemmän itsekseni. Työelämässä saa onneksi olla yhä ekstrovertti, mutta siviilissä olen yksin. Yksinäisyys ja itse pärjääminen ovat valtavia voimavaroja ja niiden avulla olen saanut todella huomattavan paljon aikaiseksi, verrattuna entiseen. 

Yksinäistä paskaahan tämä silti on, mutta olenpahan edes tyytyväinen itseeni ja tiedän, etten enää tarvitse muita.

Painonpudotuksessa ja elämäntapamuutoksessa ne muutaman päivän "repsahdukset" ovat elämää ja kuuluvat siihen. Aina ei voi eikä tarvitse elää "dieetin" mukaan. Kun on herkutellut, seuravana päivänä voi taas jatkaa paremmilla valinnoilla. Tämä ei pitkäaikaisessa kokonaisuudessa vaikuta painon hallinnassa suuntaan eikä toiseen, mielialassa vain positiiveseti!

Kulunut ja kliseinen "mielummin yksin kuin huonossa seurassa" vapautti minut kaikista ystävyyssuhteistani- ja se oli pelkästään hyvä asia. En tiedä olenko autistinen vaiko vaan yksinäinen susi, mutta totesin jossain vaiheessa että en pidä yhdestäkään ystävästäni, ja minun oli vaikea suhtautua heihin kunnioituksella. Koska olen kiltti ja vilpitön luonne, ystävikseni päätyy helposti sellaisia vähän reppanoita, yksinkertaisia tapauksia. Mutta minä olen (yli)analyyttinen, älykäs, enkä pysty kunnioittamaan tämmöisiä ihmisiä pidemmän päälle. Olin siis erittäin paska ystävä heitä kohtaan, tein jatkuvasti ohareita tai ärsyynnyin itselleni, kun en nauttinut heidän tapaamisestaan. Niinpä kun lopulta tajusin että parempi olla yksin, oloni muuttui heti paremmaksi. Irtisanoin ystävyydet ja jatkoin omassa seurassani. Worth it!

Sen tajuaminen, että elämä ei nyt vaan aina ole reilua, oli iso helpotus ja lopetti osaltaan märehtimisen koskien kamalaa lapsuuttani. En tietenkään päässyt sillä yli mielenterveysongelmistani tai traumoistani, mutta opin suhtautumaan niihin sekä itseeni järkevämmin: niitä on turha märehtiä sen enempää, koska ne nyt vaan *ovat*. Ja mitään en voinut niille olosuhteille, joihin synnyin. Sillä hyvä. Elämä ei ole reilua. 

Minua kiusattiin nuorena mm. ulkonäöstäni. Olin ihan tavallisen näköinen, sen huomaa kuka tahansa joka katsoo kuviani. Kun oivalsin toisena terapiavuonna olevani arvokas ja kaunis nainen, tuntui että minun ei tarvinnut sen jälkeen murehtia mistään ulkonäkööni liittyvästä asiasta: meikkaamattomana ja lihavana astelin suoraselkäisenä uimahallin suihkutilassa, ja tunsin oloni kuningattareksi. :) Samalla totesin mielessäni, että onpa täällä paljon kauniita ihmisiä! 

Join itseni ennen aina sammumiskuntoon noin 3 kertaa kuukaudessa.

Aloitin tipattoman ja tajusin miten turhaa alkoholin juominen on. Varsinkin minulle kun alkoholi vahvisti negatiivisia piirteitäni ehkäpä tavallista enemmän.

Luulin tarvitsevani alkoholia että olisin kiinnostava. Vielä typerämpää!

Alkoholista oli elämässäni pelkkää haittaa.

Oivallus pienenä lapsena siitä, että aion itse olla täysin erilainen vanhempi omille lapsilleni. 

Siitä pidin kiinni, ja pidän edelleen: lapseni kasvavat turvallisessa, rakastavassa kodissa jossa ei läträtä nautintoaineilla, pidetä mykkäkoulua, opeteta syömään tunteisiinsa jne. 

Joka kerta kun muistelen sitä pettymyksen tunnetta, minkä koin kun mietin elämäni aikuisia, olen ylpeä siitä että kasvoin itse aivan toisenlaiseksi ja sain katkaistua sukupolvien kierteen. 

En voi vaikuttaa kaikkeen, mitä elämässäni tapahtuu mutta voin valita, miten siihen suhtaudun.

Sadan vuoden päästä eletyllä elämälläni ei ole mitään merkitystä. Kukaan ei edes tiedä olemassaolostani, eikä ketään kiinnosta. Olen pyyhkiytynyt kokonaan pois maailmankartalta, eikä minusta jää tänne mitään. Tai no, ei siihen tarvita edes sataa vuotta, viimeistään vuosi kuolemasta tapahtuu pyyhkiytyminen.

Läsnäolon taito. On vain tämä hetki. En voi elää missään muussa hetkessä kuin juuri nyt.

Elin sitä ennen menneisyydessä, eli sain myös oivalluksen, että oikeasti en voi elää menneisyydessä. Menneisyys on olemassa pelkästään muistoissa, eikä ole mitään järkeä elää muistoissa.