Oletko ihastunut mieheen miehen älykkyyden vuoksi?

Oman otin just siks että nuppi leikkaa. Hänen kanssaan on helppo ja hyvä ja mielenkiintoista keskustella. Sydämen sivistys on myös ollut syy miksi lähti jalat alta. Naamasta hän oli aluksi mielestäni oudon näköinen, mutta hän muuttui silmissäni komeaksi kun rakastuin häneen. Eihän se pärstä kenelläkään ikuisesti kaunis ole, vaikka täälläkin palstailee joku itseään huijaava "hopeakettu". Mieluummin olen hyvässä seurassa kuin jykeväpäisen laatikkoleuan kanssa vai mitkä ne palstan uliulimiehen kriteerit nyt oli.

En. En ole myöskään ihastunut mieheen kiltteyden, huumorintajun tai jännyyden takia. Raha se on joka ratkaisee.

Olen parhaillaan ihastunut tosi älykkääseen ja fiksuun mieheen :) Edellinen mies oli kusipää narsisti, tämä nykyinen ihastus on jotain aivan muuta, rakastan häntä ja aion saada hänet vielä omakseni !

Vierailija kirjoitti:

Millaisessa tilanteessa? Mitä loppujen lopuksi kävi?

Määrittele 'ihastunut'.

Älykkään ihmisen seurassa on kivaa - siis olettaen, että kyseinen älykkyys ilmenee sellaisella tavalla, että ihmisen seurasta nauttii; hän on nokkela, sanavalmis, oivaltava, tietävä, laajasti sivistynyt ja myös sosiaalisesti älykäs. Itselleni tuollainen älykkyys on ollut myös edellytys sille, että jostain miehestä ylipäänsä olen voinut kiinnostua. Mutta jos tarkoitetaan ihastumista parisuhde- tai edes seksuaalisessa mielessä, niin pelkkä älykkyys ei riitä. Lisäksi pitää olla myös "kemiaa".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, älykäs ja kiltti, josta kuoriutui alapäävitsejä viljelevä narsisti.. En tiedä mitä tapahtui O.o

Tyypillinen nörttimies. Opin onneksi tunnistamaan kaavan ja varoitusmerkit varhain. Heillä on kovat harhaluulot itsestään kiltteinä, en ymmärrä mistä se edes tulee. Varmaan siitä että ujous estää heitä ilmaisemasta luonnettaan.  Tai siitä että ovat niin totaalisen pihalla kaikesta inhimillisestä vuorovaikutuksesta etteivät tiedä mitä kiltteys on.

Sekoittavat kiltteyden ja pasiivisuuden, sen ettei uskalla olla aggressiviinen. Siihen tyyliin että olen niin kiltti koska en lyö, vain haukun naisia nimettömänä netissä aamusta iltaan. Olisin ihan ihanneaviomies koska en ikinä pettäisi. Tämä johtuisi siitä etten ikinä saisi ketään muuta. 

:-DDD Älä unohda, että näillä miehillä olisi myös aikaa olla kotona puolison ja perheen kanssa. Koska heillä ei ole ystäviä eikä minkäänlaisia sosiaalisia suhteita.

Vierailija kirjoitti:

Olen aina ihastunut ensisijaisesti älykkyyden vuoksi.

Tapaan työssäni paljon hyvännäköisiä miehiä, mutta hyvä ulkonäkö ei aiheuta minussa minkäänlaisia värinöitä. Ne miehet, joihin olen elämäni aikana ihastunut, taas eivät aina ole olleet hyvännäköisiä. Jokainen on kuitenkin ollut älykäs. Suurimmat rakkauteni ovat myös tämän joukon kaksi älykkäintä miestä.

Toiseen heistä ihastuin nettideittipalstalla, aikana jolloin ne olivat vielä uusi juttu, eikä kuviakaan ilmoitusteksteihin usein liitetty. En siis tiennyt miltä mies näyttää. Ihastuin jo tekstin perusteella ja sähköpostinvaihto lisäsi kiinnostusta. Ensitapaamisesta alkaen olimme pari. Onnellinen, reilusti yli kymmenen vuoden suhde päättyi, kun totesimme ettei yhdessäoloa kannata jatkaa kun perhehaaveemme eroavat niin paljon toisistaan (nämä kehittyivät eri suuntiin suhteen aikana: miehen lapsitoive vain vahvistui, kun taas itse olin vuosi vuodelta enemmän sillä kannalla, että en taida haluta lapsia ollenkaan). Mies on edelleen yksi parhaista ystävistäni.

Nykyisen mieheni tapasin Tinderissä. Kiinnostuin hänestä viestien perusteella, ja ensitapaamisella tunsin aivan ennenkokemattoman voimakasta mielenkiintoa häntä kohtaan, mutta en osannut arvioida onko se ihastusta vai jotain muuta. En yksinkertaisesti ollut kokenut vastaavaa aiemmin. Kerta kerralta hullaannuin häneen aina vain enemmän, kunnes useamman tapaamisen jälkeen en enää kestänyt, ja menimme sänkyyn. Silloin tajusin olevani niin syvästi rakastunut, että en ole vastaavaa koskaan ennen tuntenut. Nykyään suunnittelemme asunnon ostoa ja yhteisen yrityksen perustamista, ja kumpikin kokee elävänsä tähänastisen elämänsä onnellisinta vaihetta.

Disclaimerina sanottakoon, että tietenkään äly ei ole ainoa asia, johon näissä miehissä ihastuin. Kysymys on myös älykkyysprofiilista ja sen yhteensopivuudesta oman profiilini kanssa, ja myös sellaisista persoonallisuuden piirteistä, jotka eivät laajastikaan ymmärrettynä luokitu älykkyydeksi. Poikkeuksellisen korkea äly on kuitenkin minulle yksi niistä ominaisuuksista, joita ilman minkäänlainen viisari ei värähdä. Muita ovat korkea integriteetti, rehellisyys ja avoimuus, ja kyky nauttia elämästä.

Pakko jakaa ihan päinvastainen kokemus reilun 20 vuoden takaa:

Kansainvälisellä nettideittipalstalla (taisi olla match.com) tutustuin erittäin älykkääseen saksalaiseen mieheen. Muistan edelleen hänen profiilitekstistään, että se alkoi sanoilla "Carbon based human being". Siihen aikaan (1996-1997) ei vielä ollut tietoakaan autismista, aspergerista tms, ainakaan maallikoilla. Viehätyin tyypin älykkyydestä ja omalaatuisuudesta. Kirjoittelimme toista vuotta pitkiä viestejä (tosin sinä aikana tapailin ihan toista miestä toisesta maasta). Pitkän kirjoittelun jälkeen (erottuani tapailumiehestä) tapasimme ja voi elämä, mikä tyyppi! Ihan käsittämättömät vaatteet, ei minkäänlaisia sosiaalisia taitoja, siis ihan kirjaimellisesti ei minkäänlaisia, hän ei osannut livenä puhua juuri mitään.

Ja minusta se oli ollut jotenkin symppistä, että hän oli kirjoitellut kuinka hänen paras ja ainoa ystävänsä oli katon rajassa asunut hämähäkki ;´-DDD

Mutta älykäs hän oli, siitä ei ollut epäilystäkään. Menestyi sittemmin ihan kansainvälisesti tutkijana. Sitä ei liene tarpeen mainita, että emme tavanneet uudestaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen aina ihastunut ensisijaisesti älykkyyden vuoksi.

Tapaan työssäni paljon hyvännäköisiä miehiä, mutta hyvä ulkonäkö ei aiheuta minussa minkäänlaisia värinöitä. Ne miehet, joihin olen elämäni aikana ihastunut, taas eivät aina ole olleet hyvännäköisiä. Jokainen on kuitenkin ollut älykäs. Suurimmat rakkauteni ovat myös tämän joukon kaksi älykkäintä miestä.

Toiseen heistä ihastuin nettideittipalstalla, aikana jolloin ne olivat vielä uusi juttu, eikä kuviakaan ilmoitusteksteihin usein liitetty. En siis tiennyt miltä mies näyttää. Ihastuin jo tekstin perusteella ja sähköpostinvaihto lisäsi kiinnostusta. Ensitapaamisesta alkaen olimme pari. Onnellinen, reilusti yli kymmenen vuoden suhde päättyi, kun totesimme ettei yhdessäoloa kannata jatkaa kun perhehaaveemme eroavat niin paljon toisistaan (nämä kehittyivät eri suuntiin suhteen aikana: miehen lapsitoive vain vahvistui, kun taas itse olin vuosi vuodelta enemmän sillä kannalla, että en taida haluta lapsia ollenkaan). Mies on edelleen yksi parhaista ystävistäni.

Nykyisen mieheni tapasin Tinderissä. Kiinnostuin hänestä viestien perusteella, ja ensitapaamisella tunsin aivan ennenkokemattoman voimakasta mielenkiintoa häntä kohtaan, mutta en osannut arvioida onko se ihastusta vai jotain muuta. En yksinkertaisesti ollut kokenut vastaavaa aiemmin. Kerta kerralta hullaannuin häneen aina vain enemmän, kunnes useamman tapaamisen jälkeen en enää kestänyt, ja menimme sänkyyn. Silloin tajusin olevani niin syvästi rakastunut, että en ole vastaavaa koskaan ennen tuntenut. Nykyään suunnittelemme asunnon ostoa ja yhteisen yrityksen perustamista, ja kumpikin kokee elävänsä tähänastisen elämänsä onnellisinta vaihetta.

Disclaimerina sanottakoon, että tietenkään äly ei ole ainoa asia, johon näissä miehissä ihastuin. Kysymys on myös älykkyysprofiilista ja sen yhteensopivuudesta oman profiilini kanssa, ja myös sellaisista persoonallisuuden piirteistä, jotka eivät laajastikaan ymmärrettynä luokitu älykkyydeksi. Poikkeuksellisen korkea äly on kuitenkin minulle yksi niistä ominaisuuksista, joita ilman minkäänlainen viisari ei värähdä. Muita ovat korkea integriteetti, rehellisyys ja avoimuus, ja kyky nauttia elämästä.

Pakko jakaa ihan päinvastainen kokemus reilun 20 vuoden takaa:

Kansainvälisellä nettideittipalstalla (taisi olla match.com) tutustuin erittäin älykkääseen saksalaiseen mieheen. Muistan edelleen hänen profiilitekstistään, että se alkoi sanoilla "Carbon based human being". Siihen aikaan (1996-1997) ei vielä ollut tietoakaan autismista, aspergerista tms, ainakaan maallikoilla. Viehätyin tyypin älykkyydestä ja omalaatuisuudesta. Kirjoittelimme toista vuotta pitkiä viestejä (tosin sinä aikana tapailin ihan toista miestä toisesta maasta). Pitkän kirjoittelun jälkeen (erottuani tapailumiehestä) tapasimme ja voi elämä, mikä tyyppi! Ihan käsittämättömät vaatteet, ei minkäänlaisia sosiaalisia taitoja, siis ihan kirjaimellisesti ei minkäänlaisia, hän ei osannut livenä puhua juuri mitään.

Ja minusta se oli ollut jotenkin symppistä, että hän oli kirjoitellut kuinka hänen paras ja ainoa ystävänsä oli katon rajassa asunut hämähäkki ;´-DDD

Mutta älykäs hän oli, siitä ei ollut epäilystäkään. Menestyi sittemmin ihan kansainvälisesti tutkijana. Sitä ei liene tarpeen mainita, että emme tavanneet uudestaan.

Hauska kertomus! :D

En kyllä itse voisi kuvitella, että menisin ihastumaan mieheen, jonka älykkyys on noin kapea-alaista. Hämähäkkiläppää voisin pitää hassuna vitsinä, mutta aivan varmasti olisin jutellut miehen kanssa hänen ystävistään myös ihan vakavalta pohjalta, ja huolestunut jos olisi paljastunut ettei hänellä sellaisia ole. Jne. Olen aika haastava keskustelija ihmisiin tutustuessani, joten tuon tapaiset asiat eivät kauan pysy piilossa, ja kysyn vielä paljon henkilökohtaisempia ja "nolompiakin" kysymyksiä sumeilematta. Jo tuo tekstin aloitus on itse asiassa mielestäni aika hölmö, tai ainakin olisin kysynyt mieheltä, onko siis muunkinlaisia ihmisiä kuin hiilipohjaisia, kun asiasta pitää erikseen mainita. Monipuolisesti älykäs mies vastaisi tuohon jotain hassua ja oivaltavaa, mutta kaveriton nörtti tuskin.

Pelkkä "ihan minkälainen tahansa" älykkyys ei siis tosiaan vielä riitä, vaan profiilin (looginen, matemaattinen, sosiaalinen, tunneälykkyys, luova ajattelu, intrapsykologinen äly jne.) pitää olla oikeanlainen, jotta kiinnostun. Toisin sanoen: laskentateholla ei vielä tee oikein mitään, jos ei tiedä mitä laskea. :) Silti ne kaikkein vetoavimmat piirteet ovat kyllä minulla sellaisia, jotka voittopuolisesti voi luokitella älykkyydeksi. Tutkijana voi menestyä sillä kapea-alaisellakin älyllä, jos on valinnut sellaisen alan, jossa juuri tuosta yhdestä ominaisuudesta on huomattavaa etua ja muilla ei ole niin väliä.