Mies haluaa minun olevan väleissä anopin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä ovat vaikeita, itse olen taistellut samojen tunteiden kanssa. Kaipaan mieheltä tukea kun anoppi loukkaa, mutta yritän hyväksyä että äiti aina kuitenkin on loppupeleissä tärkein, vaimo tulee toisena. Näin on ollut kaikkien kolmen miehen kanssa, joiden kanssa olen vakavammin seurustellut. Minun aikani koittaa sitten joskus kun anopista aika jättää, siihen asti on vain nieltävä jossei eroa halua.

Toivon tulevalle miniällesi etukäteen kaiken tuen, jos kukaan nainen suostuu perheenne kynnysmatoksi. Teethän lapsellesi palveluksen kertomalla hänlle, että teidän suvussa kohdelleen miniöitä kaltoin ja että sinä tulet jatkamaan surullista perinneketjua. Näin lapsesi voi kertoa tulevalle seurustelukumppanilleen, mitä on odotettavissa. Älä hämmästy, vaikka lapsesi jäävät sinkuiksi ja ovat onnettomia.

En tosiaan ole jatkamassa ketjua, jos poikia olisi niin haluaisin todella että katkaisevat napanuoran minuun ja elävät itsenäistä onnellista elämää. Kaksi tytärtäni ovat vahvoja rohkeita naisenalkuja jotka tulevat pärjäämään elämässään loistavasti, mieluummin onnellisina sinkkuina kuin muuten mukavan mammanpojan vaimoina.

Halut ja toiveet eivät auta, jos itse toimii päinvastaisena esimerkkinä. Miksi et itse katkaise ketjua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No eihän miehesi voi sinun puolestasi mitään päättää. Toki voi toivoa mutta sinä itse teet päätökset.

Ei ole pakko antaa anteeksi tai luottaa. Asialliset välit helpottaa elämää.

Ymmärrän, mutta anoppi on tuonkin jälkeen vielä pyrkinyt kontrolloimaan minua. Tuntuu tosi vaikealta.

Ap

Asutteko lähekkäin ja tapaatteko usein?

Mies on jäänyt synnyinseuduilleen asumaan.

Ap

Näitä tyyppejä on usein tosi vaikeaa skada muuttamaan vanhempien lähistöltä minnekään.

Meidän pelastuksemme on pitkä välimatka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä ovat vaikeita, itse olen taistellut samojen tunteiden kanssa. Kaipaan mieheltä tukea kun anoppi loukkaa, mutta yritän hyväksyä että äiti aina kuitenkin on loppupeleissä tärkein, vaimo tulee toisena. Näin on ollut kaikkien kolmen miehen kanssa, joiden kanssa olen vakavammin seurustellut. Minun aikani koittaa sitten joskus kun anopista aika jättää, siihen asti on vain nieltävä jossei eroa halua.

Toivon tulevalle miniällesi etukäteen kaiken tuen, jos kukaan nainen suostuu perheenne kynnysmatoksi. Teethän lapsellesi palveluksen kertomalla hänlle, että teidän suvussa kohdelleen miniöitä kaltoin ja että sinä tulet jatkamaan surullista perinneketjua. Näin lapsesi voi kertoa tulevalle seurustelukumppanilleen, mitä on odotettavissa. Älä hämmästy, vaikka lapsesi jäävät sinkuiksi ja ovat onnettomia.

En tosiaan ole jatkamassa ketjua, jos poikia olisi niin haluaisin todella että katkaisevat napanuoran minuun ja elävät itsenäistä onnellista elämää. Kaksi tytärtäni ovat vahvoja rohkeita naisenalkuja jotka tulevat pärjäämään elämässään loistavasti, mieluummin onnellisina sinkkuina kuin muuten mukavan mammanpojan vaimoina.

Halut ja toiveet eivät auta, jos itse toimii päinvastaisena esimerkkinä. Miksi et itse katkaise ketjua?

Onko parempi tarjota lapsille eroperhe vai jatkaa muuten seesteistä ja onnellistakin elämää?

Vierailija kirjoitti:

Anoppi ei tässä niinkään jännitä, vaan oma mies, joka huokailee sitä, että miksi naiset tekevät asioista noin vaikeita yms. En tiedä mitä miehen kanssa oikein teen. En koe saavani häneltä tässä asiassa kaipaamaani tukea.

Ap

Älä jatka aiheesta enää miehen kanssa, todennäköisesti mies ei ymmärrä sinua tuossa asiassa ikinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anoppi ei tässä niinkään jännitä, vaan oma mies, joka huokailee sitä, että miksi naiset tekevät asioista noin vaikeita yms. En tiedä mitä miehen kanssa oikein teen. En koe saavani häneltä tässä asiassa kaipaamaani tukea.

Ap

Älä jatka aiheesta enää miehen kanssa, todennäköisesti mies ei ymmärrä sinua tuossa asiassa ikinä.

Tämä asia kuormittaa parisuhdettamme. Ellei mikään muutu, niin lopputuloksena saattaa olla joskus ero.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä ovat vaikeita, itse olen taistellut samojen tunteiden kanssa. Kaipaan mieheltä tukea kun anoppi loukkaa, mutta yritän hyväksyä että äiti aina kuitenkin on loppupeleissä tärkein, vaimo tulee toisena. Näin on ollut kaikkien kolmen miehen kanssa, joiden kanssa olen vakavammin seurustellut. Minun aikani koittaa sitten joskus kun anopista aika jättää, siihen asti on vain nieltävä jossei eroa halua.

Toivon tulevalle miniällesi etukäteen kaiken tuen, jos kukaan nainen suostuu perheenne kynnysmatoksi. Teethän lapsellesi palveluksen kertomalla hänlle, että teidän suvussa kohdelleen miniöitä kaltoin ja että sinä tulet jatkamaan surullista perinneketjua. Näin lapsesi voi kertoa tulevalle seurustelukumppanilleen, mitä on odotettavissa. Älä hämmästy, vaikka lapsesi jäävät sinkuiksi ja ovat onnettomia.

En tosiaan ole jatkamassa ketjua, jos poikia olisi niin haluaisin todella että katkaisevat napanuoran minuun ja elävät itsenäistä onnellista elämää. Kaksi tytärtäni ovat vahvoja rohkeita naisenalkuja jotka tulevat pärjäämään elämässään loistavasti, mieluummin onnellisina sinkkuina kuin muuten mukavan mammanpojan vaimoina.

Halut ja toiveet eivät auta, jos itse toimii päinvastaisena esimerkkinä. Miksi et itse katkaise ketjua?

Onko parempi tarjota lapsille eroperhe vai jatkaa muuten seesteistä ja onnellistakin elämää?

Niin että mustaa tai valkoista. Opetatko lapsiasi, että älä tee näin kun minä teen ja ohjeistat, mitä lapsen pitäisi tehdä ja tuntea?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä ovat vaikeita, itse olen taistellut samojen tunteiden kanssa. Kaipaan mieheltä tukea kun anoppi loukkaa, mutta yritän hyväksyä että äiti aina kuitenkin on loppupeleissä tärkein, vaimo tulee toisena. Näin on ollut kaikkien kolmen miehen kanssa, joiden kanssa olen vakavammin seurustellut. Minun aikani koittaa sitten joskus kun anopista aika jättää, siihen asti on vain nieltävä jossei eroa halua.

Toivon tulevalle miniällesi etukäteen kaiken tuen, jos kukaan nainen suostuu perheenne kynnysmatoksi. Teethän lapsellesi palveluksen kertomalla hänlle, että teidän suvussa kohdelleen miniöitä kaltoin ja että sinä tulet jatkamaan surullista perinneketjua. Näin lapsesi voi kertoa tulevalle seurustelukumppanilleen, mitä on odotettavissa. Älä hämmästy, vaikka lapsesi jäävät sinkuiksi ja ovat onnettomia.

En tosiaan ole jatkamassa ketjua, jos poikia olisi niin haluaisin todella että katkaisevat napanuoran minuun ja elävät itsenäistä onnellista elämää. Kaksi tytärtäni ovat vahvoja rohkeita naisenalkuja jotka tulevat pärjäämään elämässään loistavasti, mieluummin onnellisina sinkkuina kuin muuten mukavan mammanpojan vaimoina.

Halut ja toiveet eivät auta, jos itse toimii päinvastaisena esimerkkinä. Miksi et itse katkaise ketjua?

Onko parempi tarjota lapsille eroperhe vai jatkaa muuten seesteistä ja onnellistakin elämää?

Niin että mustaa tai valkoista. Opetatko lapsiasi, että älä tee näin kun minä teen ja ohjeistat, mitä lapsen pitäisi tehdä ja tuntea?

Uskon että lapseni tekevät ihan omat virheensä eivätkä toista omia virheitäni. Minut on 70-luvun alistavin kasvatusmetodein kasvatettu kiltiksi miellyttäjä-kympintytöksi, joka ilmeisesti helposti rakastuu noihin kiltteihin perhekeskeisiin mammanpoikiin kun tämä jo kolmas on. Tässä miehessä ei ole muita suurempia vikoja, minkä vuoksi olen tätä kestänyt, en usko täydellistä miestä mistään löytäväni.

Omat tyttöni ovat saaneet aivan toisenlaiset eväät elämään kuin itse sain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anoppi ei tässä niinkään jännitä, vaan oma mies, joka huokailee sitä, että miksi naiset tekevät asioista noin vaikeita yms. En tiedä mitä miehen kanssa oikein teen. En koe saavani häneltä tässä asiassa kaipaamaani tukea.

Ap

Älä jatka aiheesta enää miehen kanssa, todennäköisesti mies ei ymmärrä sinua tuossa asiassa ikinä.

Tämä asia kuormittaa parisuhdettamme. Ellei mikään muutu, niin lopputuloksena saattaa olla joskus ero.

Ap

Oman kokemukseni mukaan noita miehiä ei saa muutettua, joten on asennoituva siihen että asian joko hyväksyy tai valmistautuu eroon. Olisi mielenkiintoista kuulla, onko joku onnistunut tällaisen miehen käännyttämään esimerkiksi perheterapian avulla?

Vierailija kirjoitti:

Anoppi ei tässä niinkään jännitä, vaan oma mies, joka huokailee sitä, että miksi naiset tekevät asioista noin vaikeita yms. En tiedä mitä miehen kanssa oikein teen. En koe saavani häneltä tässä asiassa kaipaamaani tukea.

Ap

Tuo on pahempi juttu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä ovat vaikeita, itse olen taistellut samojen tunteiden kanssa. Kaipaan mieheltä tukea kun anoppi loukkaa, mutta yritän hyväksyä että äiti aina kuitenkin on loppupeleissä tärkein, vaimo tulee toisena. Näin on ollut kaikkien kolmen miehen kanssa, joiden kanssa olen vakavammin seurustellut. Minun aikani koittaa sitten joskus kun anopista aika jättää, siihen asti on vain nieltävä jossei eroa halua.

Toivon tulevalle miniällesi etukäteen kaiken tuen, jos kukaan nainen suostuu perheenne kynnysmatoksi. Teethän lapsellesi palveluksen kertomalla hänlle, että teidän suvussa kohdelleen miniöitä kaltoin ja että sinä tulet jatkamaan surullista perinneketjua. Näin lapsesi voi kertoa tulevalle seurustelukumppanilleen, mitä on odotettavissa. Älä hämmästy, vaikka lapsesi jäävät sinkuiksi ja ovat onnettomia.

En tosiaan ole jatkamassa ketjua, jos poikia olisi niin haluaisin todella että katkaisevat napanuoran minuun ja elävät itsenäistä onnellista elämää. Kaksi tytärtäni ovat vahvoja rohkeita naisenalkuja jotka tulevat pärjäämään elämässään loistavasti, mieluummin onnellisina sinkkuina kuin muuten mukavan mammanpojan vaimoina.

Halut ja toiveet eivät auta, jos itse toimii päinvastaisena esimerkkinä. Miksi et itse katkaise ketjua?

Onko parempi tarjota lapsille eroperhe vai jatkaa muuten seesteistä ja onnellistakin elämää?

Niin että mustaa tai valkoista. Opetatko lapsiasi, että älä tee näin kun minä teen ja ohjeistat, mitä lapsen pitäisi tehdä ja tuntea?

Uskon että lapseni tekevät ihan omat virheensä eivätkä toista omia virheitäni. Minut on 70-luvun alistavin kasvatusmetodein kasvatettu kiltiksi miellyttäjä-kympintytöksi, joka ilmeisesti helposti rakastuu noihin kiltteihin perhekeskeisiin mammanpoikiin kun tämä jo kolmas on. Tässä miehessä ei ole muita suurempia vikoja, minkä vuoksi olen tätä kestänyt, en usko täydellistä miestä mistään löytäväni.

Omat tyttöni ovat saaneet aivan toisenlaiset eväät elämään kuin itse sain.

Nyt lukiessani omaa ensimmäistä viestiäni ymmärrän miksi kävitte tästä inttämään. Kun kirjoitin että "äiti on aina tärkeämpi kuin vaimo" tarkoitin omia tapauksiani, en todellakaan mitenkään yleisesti! Tiedän että suurin osa miehistä laittavat vaimonsa lapsuudenperheen edelle ja olen todellakin sitä mieltä että se on oikea terve suhtautuminen, itselle vain sattuneet nämä toisenlaiset miehet joilta on itsenäistymisprosessi jotenkin häiriintynyt. Jotenkin varmaan tämä ominaisuus korreloi jonkun muun ominaisuuden kanssa, jonka koen viehättäväksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä ovat vaikeita, itse olen taistellut samojen tunteiden kanssa. Kaipaan mieheltä tukea kun anoppi loukkaa, mutta yritän hyväksyä että äiti aina kuitenkin on loppupeleissä tärkein, vaimo tulee toisena. Näin on ollut kaikkien kolmen miehen kanssa, joiden kanssa olen vakavammin seurustellut. Minun aikani koittaa sitten joskus kun anopista aika jättää, siihen asti on vain nieltävä jossei eroa halua.

Toivon tulevalle miniällesi etukäteen kaiken tuen, jos kukaan nainen suostuu perheenne kynnysmatoksi. Teethän lapsellesi palveluksen kertomalla hänlle, että teidän suvussa kohdelleen miniöitä kaltoin ja että sinä tulet jatkamaan surullista perinneketjua. Näin lapsesi voi kertoa tulevalle seurustelukumppanilleen, mitä on odotettavissa. Älä hämmästy, vaikka lapsesi jäävät sinkuiksi ja ovat onnettomia.

En tosiaan ole jatkamassa ketjua, jos poikia olisi niin haluaisin todella että katkaisevat napanuoran minuun ja elävät itsenäistä onnellista elämää. Kaksi tytärtäni ovat vahvoja rohkeita naisenalkuja jotka tulevat pärjäämään elämässään loistavasti, mieluummin onnellisina sinkkuina kuin muuten mukavan mammanpojan vaimoina.

Halut ja toiveet eivät auta, jos itse toimii päinvastaisena esimerkkinä. Miksi et itse katkaise ketjua?

Onko parempi tarjota lapsille eroperhe vai jatkaa muuten seesteistä ja onnellistakin elämää?

Niin että mustaa tai valkoista. Opetatko lapsiasi, että älä tee näin kun minä teen ja ohjeistat, mitä lapsen pitäisi tehdä ja tuntea?

Uskon että lapseni tekevät ihan omat virheensä eivätkä toista omia virheitäni. Minut on 70-luvun alistavin kasvatusmetodein kasvatettu kiltiksi miellyttäjä-kympintytöksi, joka ilmeisesti helposti rakastuu noihin kiltteihin perhekeskeisiin mammanpoikiin kun tämä jo kolmas on. Tässä miehessä ei ole muita suurempia vikoja, minkä vuoksi olen tätä kestänyt, en usko täydellistä miestä mistään löytäväni.

Omat tyttöni ovat saaneet aivan toisenlaiset eväät elämään kuin itse sain.

Nyt lukiessani omaa ensimmäistä viestiäni ymmärrän miksi kävitte tästä inttämään. Kun kirjoitin että "äiti on aina tärkeämpi kuin vaimo" tarkoitin omia tapauksiani, en todellakaan mitenkään yleisesti! Tiedän että suurin osa miehistä laittavat vaimonsa lapsuudenperheen edelle ja olen todellakin sitä mieltä että se on oikea terve suhtautuminen, itselle vain sattuneet nämä toisenlaiset miehet joilta on itsenäistymisprosessi jotenkin häiriintynyt. Jotenkin varmaan tämä ominaisuus korreloi jonkun muun ominaisuuden kanssa, jonka koen viehättäväksi.

Hyvä, että selvensit. Tokaisusi tosiaankin pisti silmään. Hienoa kuitenkin, että olet käsitellyt asiaa, jotkut eivät edes osaa käsitellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä ovat vaikeita, itse olen taistellut samojen tunteiden kanssa. Kaipaan mieheltä tukea kun anoppi loukkaa, mutta yritän hyväksyä että äiti aina kuitenkin on loppupeleissä tärkein, vaimo tulee toisena. Näin on ollut kaikkien kolmen miehen kanssa, joiden kanssa olen vakavammin seurustellut. Minun aikani koittaa sitten joskus kun anopista aika jättää, siihen asti on vain nieltävä jossei eroa halua.

Toivon tulevalle miniällesi etukäteen kaiken tuen, jos kukaan nainen suostuu perheenne kynnysmatoksi. Teethän lapsellesi palveluksen kertomalla hänlle, että teidän suvussa kohdelleen miniöitä kaltoin ja että sinä tulet jatkamaan surullista perinneketjua. Näin lapsesi voi kertoa tulevalle seurustelukumppanilleen, mitä on odotettavissa. Älä hämmästy, vaikka lapsesi jäävät sinkuiksi ja ovat onnettomia.

En tosiaan ole jatkamassa ketjua, jos poikia olisi niin haluaisin todella että katkaisevat napanuoran minuun ja elävät itsenäistä onnellista elämää. Kaksi tytärtäni ovat vahvoja rohkeita naisenalkuja jotka tulevat pärjäämään elämässään loistavasti, mieluummin onnellisina sinkkuina kuin muuten mukavan mammanpojan vaimoina.

Halut ja toiveet eivät auta, jos itse toimii päinvastaisena esimerkkinä. Miksi et itse katkaise ketjua?

Onko parempi tarjota lapsille eroperhe vai jatkaa muuten seesteistä ja onnellistakin elämää?

Niin että mustaa tai valkoista. Opetatko lapsiasi, että älä tee näin kun minä teen ja ohjeistat, mitä lapsen pitäisi tehdä ja tuntea?

Uskon että lapseni tekevät ihan omat virheensä eivätkä toista omia virheitäni. Minut on 70-luvun alistavin kasvatusmetodein kasvatettu kiltiksi miellyttäjä-kympintytöksi, joka ilmeisesti helposti rakastuu noihin kiltteihin perhekeskeisiin mammanpoikiin kun tämä jo kolmas on. Tässä miehessä ei ole muita suurempia vikoja, minkä vuoksi olen tätä kestänyt, en usko täydellistä miestä mistään löytäväni.

Omat tyttöni ovat saaneet aivan toisenlaiset eväät elämään kuin itse sain.

Nyt lukiessani omaa ensimmäistä viestiäni ymmärrän miksi kävitte tästä inttämään. Kun kirjoitin että "äiti on aina tärkeämpi kuin vaimo" tarkoitin omia tapauksiani, en todellakaan mitenkään yleisesti! Tiedän että suurin osa miehistä laittavat vaimonsa lapsuudenperheen edelle ja olen todellakin sitä mieltä että se on oikea terve suhtautuminen, itselle vain sattuneet nämä toisenlaiset miehet joilta on itsenäistymisprosessi jotenkin häiriintynyt. Jotenkin varmaan tämä ominaisuus korreloi jonkun muun ominaisuuden kanssa, jonka koen viehättäväksi.

Niin. Tällaiset miehet ovat usein huomaavaisia ja hyväsydämisiä. Asioissa on aina puolensa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anoppi ei tässä niinkään jännitä, vaan oma mies, joka huokailee sitä, että miksi naiset tekevät asioista noin vaikeita yms. En tiedä mitä miehen kanssa oikein teen. En koe saavani häneltä tässä asiassa kaipaamaani tukea.

Ap

Tuo on pahempi juttu.

Mies pelkää ihan kaikenlaisia konfliktitilanteita paljon. Välillä epäilen, että miehellä on jonkinasteinen sosiaalisten tilanteiden pelko. Käytös ajoittain viittaisi siihen (siis muussakin kuin tässä asiassa).

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anoppi ei tässä niinkään jännitä, vaan oma mies, joka huokailee sitä, että miksi naiset tekevät asioista noin vaikeita yms. En tiedä mitä miehen kanssa oikein teen. En koe saavani häneltä tässä asiassa kaipaamaani tukea.

Ap

Tuo on pahempi juttu.

Mies pelkää ihan kaikenlaisia konfliktitilanteita paljon. Välillä epäilen, että miehellä on jonkinasteinen sosiaalisten tilanteiden pelko. Käytös ajoittain viittaisi siihen (siis muussakin kuin tässä asiassa).

Ap

Kuuluu ”taudinkuvaan”: kiltti, herkkä, huomaavainen, ei hae/välttää konflikteja?

Minun entinen anoppi syköksyi aina minun ja sen aikaisen mieheni asuntoon joka pienenkin riidan aikana syyllistämään minua. Myös monesti tuli asuntoon "siivoamaan ja järjestelemään" ja penkoi kaikki henkilökohtaiset paperini läpi.

Syytteli minua koko ajan ja loukkaantui kun lopulta minulla meni kuppi nurin ja sanoin mitä todella ajattelin hänestä.

En kestänyt sitä että kun tulin töistä kotiin oli anoppini järjestänyt astia kaapit uusiksi niin ettei edes vesilasia löytänyt.

Ja silmälasinikin hän oli vessassa tiputtanut lavuaarin reunalta lattialle ja sinne ne jättänytkin.

Usutti lopulta appiukonkin minut haukkumaan puhelimessa narkkariksi siksi että syön unilääkkeitä (melatoniinia).

Onneksi ei tarvi enää kyseisten ihmisten kanssa olla tekemisissä.

Anoppini muutenkin aina vaati että minun pitäisi olla hänen poikaansa kohtaan myötätuntoinen ja ymmärtävä riitojen aikana (pojaltansa hän ei vaatinut samaa).

Henkistä ja fyysistä väkivaltaakin suhteessa oli viikottain mieheni puolelta minua kohtaan. Ja samalla anoppi ajamassa nurkkaan.

Itsepähän olin niin naiivi että luulin tilanteen joskus paranevan.

Kaikki vika oli anopin mielestä aina minussa, ei ikinä omassa pojassa. Kaikki mitä minulle tapahtui oli ansaittua anopin mielestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anoppi ei tässä niinkään jännitä, vaan oma mies, joka huokailee sitä, että miksi naiset tekevät asioista noin vaikeita yms. En tiedä mitä miehen kanssa oikein teen. En koe saavani häneltä tässä asiassa kaipaamaani tukea.

Ap

Tuo on pahempi juttu.

Mies pelkää ihan kaikenlaisia konfliktitilanteita paljon. Välillä epäilen, että miehellä on jonkinasteinen sosiaalisten tilanteiden pelko. Käytös ajoittain viittaisi siihen (siis muussakin kuin tässä asiassa).

Ap

Kuuluu ”taudinkuvaan”: kiltti, herkkä, huomaavainen, ei hae/välttää konflikteja?

Kyllä, juuri tällainen mies.

Ap

Kun puhun siitä, että nämä tilanteet anopin kanssa ovat minulle vaikeita, niin mies saattaa alkaa itkeä, että hän on aina jännittänyt ihmisten seurassa yms. En tosiaan tiedä mitä tehdä. Kovin helposti miestä ei tunnu saavan minnekään puhumaankaan asioista.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kun puhun siitä, että nämä tilanteet anopin kanssa ovat minulle vaikeita, niin mies saattaa alkaa itkeä, että hän on aina jännittänyt ihmisten seurassa yms. En tosiaan tiedä mitä tehdä. Kovin helposti miestä ei tunnu saavan minnekään puhumaankaan asioista.

Ap

Miten hänen jännittymisensä muiden ihmisten seurassa liittyy siihen, että hän ei suostu näkemään tunteitasi loukkaantuessasi anopille? Miehen reagointi vaikuttaa vastuun pakenemiselta, marttyyriksi heittäytymiseltä itkukohtauksineen. Miehesi pitäisi ymmärtää, että hänen itsensäkin vuoksi olisi syytä alkaa purkamaan vyyhtiä, varsinkin kotoa opittua käytösmallia. Vähättelemättä sinun tunteitasi ja teidän yhtenäisyyttä parisuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun puhun siitä, että nämä tilanteet anopin kanssa ovat minulle vaikeita, niin mies saattaa alkaa itkeä, että hän on aina jännittänyt ihmisten seurassa yms. En tosiaan tiedä mitä tehdä. Kovin helposti miestä ei tunnu saavan minnekään puhumaankaan asioista.

Ap

Miten hänen jännittymisensä muiden ihmisten seurassa liittyy siihen, että hän ei suostu näkemään tunteitasi loukkaantuessasi anopille? Miehen reagointi vaikuttaa vastuun pakenemiselta, marttyyriksi heittäytymiseltä itkukohtauksineen. Miehesi pitäisi ymmärtää, että hänen itsensäkin vuoksi olisi syytä alkaa purkamaan vyyhtiä, varsinkin kotoa opittua käytösmallia. Vähättelemättä sinun tunteitasi ja teidän yhtenäisyyttä parisuhteessa.

Olen samaa mieltä tästä. Minulla ei silti ole mitään käsitystä siitä, että miten miehen oikeasti saisi havahtumaan siihen, että tilanne on sen verran ongelmallinen, että sille pitäisi oikeasti tehdä jotakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun puhun siitä, että nämä tilanteet anopin kanssa ovat minulle vaikeita, niin mies saattaa alkaa itkeä, että hän on aina jännittänyt ihmisten seurassa yms. En tosiaan tiedä mitä tehdä. Kovin helposti miestä ei tunnu saavan minnekään puhumaankaan asioista.

Ap

Miten hänen jännittymisensä muiden ihmisten seurassa liittyy siihen, että hän ei suostu näkemään tunteitasi loukkaantuessasi anopille? Miehen reagointi vaikuttaa vastuun pakenemiselta, marttyyriksi heittäytymiseltä itkukohtauksineen. Miehesi pitäisi ymmärtää, että hänen itsensäkin vuoksi olisi syytä alkaa purkamaan vyyhtiä, varsinkin kotoa opittua käytösmallia. Vähättelemättä sinun tunteitasi ja teidän yhtenäisyyttä parisuhteessa.

Pelkää äitiään

Traumaattisuus johtanut tuohon sosiaalisten tilanteiden pelkoon