Köyhät lapsiperheet, miten kohdistettua apua?

Vierailija kirjoitti:

Aina on ollut köyhien perheitten lapsia. Ja sitten niitä parempituloisten lapsia.

En mitenkään voi ymmärtää, mistä nykyajan ihmiset on saaneet päähänsä että kaikki pitää saada "yhteiskunnalta", ts. veronmaksajilta? 

Pitää saada rahaa elämiseen, vuokraan, vapaa-ajan kuluihin, harrastuksiin, vaatteisiin, lomamatkoihin..... Mistä se raha otetaan? Missä on se Sampo joka sitä jauhaa?

Aina on ollut ihmisiä jotka ovat syntyneet parempiin oloihin. Aina on ollut ihmisiä jotka ovat opiskelleet  hyvän ammatin ja menestyneet. Se nyt vain on niin! Demokratiassa se on.

Eri asia sitten jos perustettaisiin Suomeen kolhoosit eikä kukaan saisi omistaa  mitään ja kaikki olisi yhteistä. Kaikilla olisi saman verran tai yhtä vähän. Olisitteko sitten onnellisia? Onhan meillä hyvä esimerkki ja vertailukohde ihan nurkan takana. Olivatko asiat heillä hyvin? Sitäkö itse haluatte ja tavoittelette? 

Se nyt on vain niin, että siitä elämästä joka meille on annettu olemme itse vastuussa ja meidän itse on tehtävä siitä paras mahdollinen. Ok, jos naapurin tyttö käy ratsastamassa ja hänellä on oma hevonen. Heillä on siihen varaa. Voihan meidänkin tyttö mennä talleille ja hengailla porukassa. On mahdollisuus päästä osallistumaan kaikkeen kivaan heppojen kanssa ja joskus jopa sinne selkäänkin! Niin se oli minun nuoruudessani. Olin kiitollinen kun yhden maksetun tunnin viikossa sain ratsastaa, muu aika menikin tallilla puuhaillessa. Ja jos jalkapallo- tai jääkiekkoseuraan ei pääsekään, välineitä voi ostaa käytettynä ja kerätä oman porukan lähimälle luistinradalle. Jne.

Ei lapsi siihen kuole eikä saa traumaa jos kotoa ei kaikkeen olekaan rahaa syytää. Hyvin me entisajan kakarat ainakin siitä selvittiin, ja tajuttiin kun selvästi sanottiin että nyt ei valitettavasti ole. Keksittiin sitten itse kaikkea. Kaikki ei tullut valmiina pakkauksena käteen. Valmiiksi ajateltuna ja tuliterä hienona. Nyt ihmiset osaavat vain vaatia.

Joo ja ennen syötiin perunaa ja läskisoosia, silti se ei poista sitä, että elämme vuotta 2018 ja yhdessä maailman kehittyneimmässä maassa lapset ovat yhä enenevässä määrin köyhiä ja epätasa-arvoisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin kauan teidän hyvätuloisten on helppo ilkkua kun teillä ei ole kokemusta perheellisenä pienituloisena elämisestä.

En ole mielestäni puhunut kohtuuttomista vaatimuksista vaan yhdestä kohtuuhintaisesta harrastuksesta.

Tottakai otan vastuun perheestäni ja siksi opiskelenkin nyt uutta alaa, jossa pääsee palkoille. Ala ei ole kutsumus, mutta ainoa syy opiskeluun on, että niillä palkoilla on mahdollisuus elättää perhe.

Ei mun ole tarkoitus ilkkua. Toki saatat pitää realismia ilkkumisena. Kysymys on siitä, miten kaikki rahoitetaan? Koko ajan lasten elämään tulee kaikkea uutta ja alussa se uusi on kallista. 20 vuotta sitten vain harvalla alakoululaisella oli oma kännykkä ja oli aika cool, jos sellaisen omisti. Nykyisin lähes kaikilla alakoululaisilla on oma kännykkä ja nyt ero tuleekin siinä, miten kallis ja hieno kännykkä ja miten nopeasti lapsi saa uuden, kun uudempia malleja tulee markkinoille. Jos nyt yhteiskunta alkaisi maksamaan köyhille harrastuksen X, hyvin pian tulisi uusi harrastus Y, jota muut lapset alkaisivat harrastaa. Ja köyhän perheen lapsi ei olisi enää tyytyväinen harrastukseensa X, kun kaikki kaveritkin harrastavat Y:tä. 

Ajat muuttuvat toki. Puhelin vertaus on huono. Sinulla ei näytä edelleenkään olevan tajua köyhän realismista. Esim. lapseni on ainoa luokassa, jolla ei edelleenkään ole puhelinta. Hän käy toista luokkaa. Siitäkin on useasti käyty keskustelua milloin se voidaan hankkia. Sitten tulee lisäkuluna puhelinlaskutkin.

Kyllä mulla on käsitys köyhän realismista. Siitä mulla ei ole käsitystä, miten köyhyyden ongelmat lasten osalta voitaisiin poistaa. Harrastuksen X maksaminen olisi varmaan ihan kiva juttu tasan siihen asti, kun sitä alettaisiin pitää köyhien harrastuksena (koska kaikilla köyhilläkin on varaa siihen) ja lasten mielestä harrastus X alkaisikin olla nolo. Aivan kuten joku tietty halpa kännykkä on lasten mielestä nolo. Ainoa, mitä keksin ratkaisuksi tuohon itseään ruokkivaan kehään on, että downshiftaamisesta, ekologisuudesta yms tulisikin varakkaiden ja keskituloisten keskuudessa arvostettua ja tavoiteltua, jolloin köyhien arki ei enää juurikaan eroaisi muiden arjesta. 

Luuletko että esim jalkapallo, salibandy ym edullisimmat joukkuelajit menettäisivät suosionsa, jos köyhillekin tulisi mahdollisuus osallistua niihin? Aika epätodennäköistä mielestäni. Nämä ovat vain nyt näitä hakemalla haettuja selityksiä.

Lajin suosio ei varmaan menettäisi suosiotaan, mutta seuran suosio voisi menettää. Aivan kuten nyt jo perusopetuksen suhteen vanhemmat valitsevat lapsilleen mieluiten koulun, jossa on mahdollisimman vähän tai ei lainkaan huono-osaisten lapsia, tuossa voisi käydä seurojen suhteen samalla tavalla. Olisi yhteiskunnan säätelemät ja rahoittamat seurat ja sitten kalliimmat seurat, joissa harrastaminen ylittäisi kohtuullisten kustannusten rajan. Pidän erittäin ikävänä ilmiönä, että nykyisin hyväosaiset haluavat "pitää hajurakoa" huono-osaisiin ja tämä erottelu koskee jo lapsiakin. On tavallaan "rupulapset" ja "eliittilapset". Väliin jää suuri joukko lapsia, jotka kuitenkin halutaan mieluummin "eliittilasten" kuin "rupulasten" joukkoon. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykypäivän lasten köyhyys on sitä, ettei lapsi pääse osallistumaan samoihin asioihin kuin muut lapset eikä heillä ole samoja asioita kuin muilla lapsilla. Yhteiskunta ei voi loputtomasti rahoittaa köyhien elämää. Tarkoitan tällä, että jos lapsen kaverit ratsastavat ja heillä  on omat hevoset, yhteiskunta ei voi hankkia köyhän perheen lapsellekin omaa hevosta sekä maksaa siitä aiheutuvia kuluja. Tai jos kaverit harrastavat jääkiekkoa, yhteiskunta ei voi loputtomiin maksaa välineitä, kisareissuja jne. 

Oikeasti tarvittaisiin asennemuutosta ja sen hyväksymistä, että kaikki lapset eivät ole tasa-arvoisia. Ikävä kyllä joillain on varakkaat vanhemmat/isovanhemmat/kummit ja joillain ei ole. Peruskoulu aikoinaan vääristi tasa-arvon käsitystä. Tarkoitushan oli vain, että kaikki lapset saavat samantasoisen perusopetuksen. Eikä suinkaan sitä, että kaikki lapset saisivat yhtä hienoja vaatteita, tavaroita, harrastuksia, ulkomaanmatkoja jne. 

Olipa hieno ajatus köyyydestä, mutta jos nyt ei kuitenkaan mentäisi noin pitkälle. Köyhyys on sitä, että rahoja pitää venyttää äärimmilleen, ja loppukuusta ennen rahojen tuloa pitää karsia menoja todella äärimmilleen. Lapsi huomaa kyllä, kun tällaisessa rahatilanteessa hajoaa pesukone, auto tai muu välttämättömyys ja se näkyy ruokapöydässä ja muualla lapsen elämässä kun ylimääräistä ei yksinkertaisesti ole. Ei ole varaa osallistua koulun retkille, ei ole varaa edes leffalippuun. Pienituloisissa perheissä alkaa kasaantumaan toisenlaisetkin ongelmat, eivätkä ne ole sitä että harmittaa kun ei pääse ratsastamaan omalla hevosella. Elämä kapeutuu ja kalkkeutuu uomiinsa ja näköalat alkavat huveta niin että tuntuu ettei ulospääsyä ole.

Kyllä mä tuon tiedän. Ystävistäni kaksi on juuri tuollaisessa elämäntilanteessa eikä toivoa paremmasta ole näköpiirissä. Elävät jatkuvasti veitsenterällä. Käytännöllisesti katsoen mitään ei jää säästöön, koska aina tulee jotain, joka vie rahat. Tili on nollilla jo ennen seuraavaa rahapäivää. Ja tämä vaikuttaa lapsiin juuri siten, että he eivät pääse osallisiksi samoista asioista kuin mistä heidän kaverinsa pääsevät. Jos heidän kaverinsa olisivat yhtä köyhistä perheistä kuin he itsekin, tätä ongelmaa ei olisi. Mutta kun kavereilla on mahdollisuus paljon enempään kuin heillä. Olen koittanut auttaa sen mitä pystyn esim ostamalla leffaan sarjalippuja ja postittamalla heille. Samoin lahjakortteja esim Raxiin, jotta nämä lapset pääsisivät joskus itsekin nk osalliseksi ja jopa niin, että voisivat tarjota jollekin toiselle pienituloisen perheen lapselle leffan tai sapuskat Raxissa. Ei nämä mun pienet satunnaiset lahjoitukseni kuitenkaan muuta heidän kokonaistilannettaan yhtään miksikään.

Silti et näe sitä kuinka tärkeää heillekin olisi saada lapsilleen jotkut kohtuuhintaiset harrastukset vaan sanot että vanhempien pitäisi ottaa vastuu lastensa elämästä ja muuttaa asenteitaan.

Nyt sotket mut toiseen palstailijaan :) En ole se, joka käski ottaa vastuuta lastensa elämästä. Sen sijaan peräänkuulutan asennemuutosta. Koska paluuta entiseen ei enää ole vaan ihmiset nauttivat mahdollisuuksiensa mukaan kuluttamisesta ja se näkyy myös heidän lastensa elämässä, ei ole oikeasti muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä se, että kaverilla voi olla jotain enemmän tai jopa paljon enemmän kuin mitä itsellä on. 

Kulutuksesta viis, sillä ei ole niin väliä kunhan on välttämättömät asiat arjessa ja ruokaa. Puhun lähinnä harrastuksista, jotka koen tärkeäksi lapsille. Itse niistä jäin myös lapsena osattomaksi vanhempieni taloudellisen tilanteen vuoksi.

Ymmärrän ihan hyvin. Mutta miten sun mielestä voitaisiin estää tilanne, jossa seura A:n sijasta vanhemmat haluavatkin lapsensa seuraan B, koska seura B on kalliimpi, siellä on paremmat valmentajat jne? Seura B:n maksut olisivat kuitenkin enemmän kuin seura A:n ja yhteiskunta maksaisi köyhän lapselle harrastuksen vain seurassa A, mutta seura B olisi liian kallis. Kommentissani 62 kuvasin tarkemmin, mitä tarkoitan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykypäivän lasten köyhyys on sitä, ettei lapsi pääse osallistumaan samoihin asioihin kuin muut lapset eikä heillä ole samoja asioita kuin muilla lapsilla. Yhteiskunta ei voi loputtomasti rahoittaa köyhien elämää. Tarkoitan tällä, että jos lapsen kaverit ratsastavat ja heillä  on omat hevoset, yhteiskunta ei voi hankkia köyhän perheen lapsellekin omaa hevosta sekä maksaa siitä aiheutuvia kuluja. Tai jos kaverit harrastavat jääkiekkoa, yhteiskunta ei voi loputtomiin maksaa välineitä, kisareissuja jne. 

Oikeasti tarvittaisiin asennemuutosta ja sen hyväksymistä, että kaikki lapset eivät ole tasa-arvoisia. Ikävä kyllä joillain on varakkaat vanhemmat/isovanhemmat/kummit ja joillain ei ole. Peruskoulu aikoinaan vääristi tasa-arvon käsitystä. Tarkoitushan oli vain, että kaikki lapset saavat samantasoisen perusopetuksen. Eikä suinkaan sitä, että kaikki lapset saisivat yhtä hienoja vaatteita, tavaroita, harrastuksia, ulkomaanmatkoja jne. 

Olipa hieno ajatus köyyydestä, mutta jos nyt ei kuitenkaan mentäisi noin pitkälle. Köyhyys on sitä, että rahoja pitää venyttää äärimmilleen, ja loppukuusta ennen rahojen tuloa pitää karsia menoja todella äärimmilleen. Lapsi huomaa kyllä, kun tällaisessa rahatilanteessa hajoaa pesukone, auto tai muu välttämättömyys ja se näkyy ruokapöydässä ja muualla lapsen elämässä kun ylimääräistä ei yksinkertaisesti ole. Ei ole varaa osallistua koulun retkille, ei ole varaa edes leffalippuun. Pienituloisissa perheissä alkaa kasaantumaan toisenlaisetkin ongelmat, eivätkä ne ole sitä että harmittaa kun ei pääse ratsastamaan omalla hevosella. Elämä kapeutuu ja kalkkeutuu uomiinsa ja näköalat alkavat huveta niin että tuntuu ettei ulospääsyä ole.

Kyllä mä tuon tiedän. Ystävistäni kaksi on juuri tuollaisessa elämäntilanteessa eikä toivoa paremmasta ole näköpiirissä. Elävät jatkuvasti veitsenterällä. Käytännöllisesti katsoen mitään ei jää säästöön, koska aina tulee jotain, joka vie rahat. Tili on nollilla jo ennen seuraavaa rahapäivää. Ja tämä vaikuttaa lapsiin juuri siten, että he eivät pääse osallisiksi samoista asioista kuin mistä heidän kaverinsa pääsevät. Jos heidän kaverinsa olisivat yhtä köyhistä perheistä kuin he itsekin, tätä ongelmaa ei olisi. Mutta kun kavereilla on mahdollisuus paljon enempään kuin heillä. Olen koittanut auttaa sen mitä pystyn esim ostamalla leffaan sarjalippuja ja postittamalla heille. Samoin lahjakortteja esim Raxiin, jotta nämä lapset pääsisivät joskus itsekin nk osalliseksi ja jopa niin, että voisivat tarjota jollekin toiselle pienituloisen perheen lapselle leffan tai sapuskat Raxissa. Ei nämä mun pienet satunnaiset lahjoitukseni kuitenkaan muuta heidän kokonaistilannettaan yhtään miksikään.

Silti et näe sitä kuinka tärkeää heillekin olisi saada lapsilleen jotkut kohtuuhintaiset harrastukset vaan sanot että vanhempien pitäisi ottaa vastuu lastensa elämästä ja muuttaa asenteitaan.

Mikä on käsityksesi kohtuuhintaisesta harrastuksesta ja mihin kaikkeen muuhun rahojen pitäisi riittää? Pitäisikö sen kohtuuhintaisen harrastuksen lisäksi päästä edes kerran kesässä jätskikiskalle ja huvipuistoon, omistaa marsu tai koira ja ties mitä muuta?

Kuten sanottu, kohtuuhintainen on nykypäivänä n. 300-400€/vuosi esim. edullisissa joukkuelajeissa. Jalkapallo säbä jne. ainakin pk-seudulla.

Kohtuullista on myös että loma-aikana saisi kokea jonkin ei niin arkisen asian. Esimerkiksi se huvipuistossa käynti. Aina toitotetaan köyhille, että menkää kirjastoon, puistoilkaa ym. ilmaistapahtumat. Ne tiedetään kyllä ja niitä tehdään koko vuosi.

Onpa kallis käsitys kohtuuhintaisesta.

Meidän lapsi harrastaa yhtä budolajia, jonka junnutreenit on 2 kertaa viikossa ja koko vuosi maksaa 90 €. Puku maksaa uutena muutaman kympin ja käytettynä paljon vähemmän. Aikuisilla on enemmän treenejä ja vuosimaksu alle 200 €, joten kustannukset ei pääse karkaamaan käsistä missään vaiheessa.

Ei lasten köyhyys ole vain sitä että ei ole varaa harrastuksiin tai muotivaatteisiin.

Se on sitä että loppukuusta perhe syö kaurapuuroa ja makaronia kun tili on melkein tyhjillään, pitää kulkea liian pienissä kengissä kun uusiin ei ole varaa ja vaatteet ovat kuluneita, liian pieniä tai rikkinäisiä. Koulumatkat pitää kävellä vaikka kaatosateessa kun polkupyörään tai bussilippuun ei ole rahaa. Vaikka matka olisi pitkä.

Ja jos jotain menee rikki (esim. puhelin tai koululaukku) niin sitten pitää olla ilman siihen asti että vanhemmat saavat tukirahoistaan raavittua rahaa kasaan uutta varten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykypäivän lasten köyhyys on sitä, ettei lapsi pääse osallistumaan samoihin asioihin kuin muut lapset eikä heillä ole samoja asioita kuin muilla lapsilla. Yhteiskunta ei voi loputtomasti rahoittaa köyhien elämää. Tarkoitan tällä, että jos lapsen kaverit ratsastavat ja heillä  on omat hevoset, yhteiskunta ei voi hankkia köyhän perheen lapsellekin omaa hevosta sekä maksaa siitä aiheutuvia kuluja. Tai jos kaverit harrastavat jääkiekkoa, yhteiskunta ei voi loputtomiin maksaa välineitä, kisareissuja jne. 

Oikeasti tarvittaisiin asennemuutosta ja sen hyväksymistä, että kaikki lapset eivät ole tasa-arvoisia. Ikävä kyllä joillain on varakkaat vanhemmat/isovanhemmat/kummit ja joillain ei ole. Peruskoulu aikoinaan vääristi tasa-arvon käsitystä. Tarkoitushan oli vain, että kaikki lapset saavat samantasoisen perusopetuksen. Eikä suinkaan sitä, että kaikki lapset saisivat yhtä hienoja vaatteita, tavaroita, harrastuksia, ulkomaanmatkoja jne. 

Olipa hieno ajatus köyyydestä, mutta jos nyt ei kuitenkaan mentäisi noin pitkälle. Köyhyys on sitä, että rahoja pitää venyttää äärimmilleen, ja loppukuusta ennen rahojen tuloa pitää karsia menoja todella äärimmilleen. Lapsi huomaa kyllä, kun tällaisessa rahatilanteessa hajoaa pesukone, auto tai muu välttämättömyys ja se näkyy ruokapöydässä ja muualla lapsen elämässä kun ylimääräistä ei yksinkertaisesti ole. Ei ole varaa osallistua koulun retkille, ei ole varaa edes leffalippuun. Pienituloisissa perheissä alkaa kasaantumaan toisenlaisetkin ongelmat, eivätkä ne ole sitä että harmittaa kun ei pääse ratsastamaan omalla hevosella. Elämä kapeutuu ja kalkkeutuu uomiinsa ja näköalat alkavat huveta niin että tuntuu ettei ulospääsyä ole.

Kyllä mä tuon tiedän. Ystävistäni kaksi on juuri tuollaisessa elämäntilanteessa eikä toivoa paremmasta ole näköpiirissä. Elävät jatkuvasti veitsenterällä. Käytännöllisesti katsoen mitään ei jää säästöön, koska aina tulee jotain, joka vie rahat. Tili on nollilla jo ennen seuraavaa rahapäivää. Ja tämä vaikuttaa lapsiin juuri siten, että he eivät pääse osallisiksi samoista asioista kuin mistä heidän kaverinsa pääsevät. Jos heidän kaverinsa olisivat yhtä köyhistä perheistä kuin he itsekin, tätä ongelmaa ei olisi. Mutta kun kavereilla on mahdollisuus paljon enempään kuin heillä. Olen koittanut auttaa sen mitä pystyn esim ostamalla leffaan sarjalippuja ja postittamalla heille. Samoin lahjakortteja esim Raxiin, jotta nämä lapset pääsisivät joskus itsekin nk osalliseksi ja jopa niin, että voisivat tarjota jollekin toiselle pienituloisen perheen lapselle leffan tai sapuskat Raxissa. Ei nämä mun pienet satunnaiset lahjoitukseni kuitenkaan muuta heidän kokonaistilannettaan yhtään miksikään.

Silti et näe sitä kuinka tärkeää heillekin olisi saada lapsilleen jotkut kohtuuhintaiset harrastukset vaan sanot että vanhempien pitäisi ottaa vastuu lastensa elämästä ja muuttaa asenteitaan.

Mikä on käsityksesi kohtuuhintaisesta harrastuksesta ja mihin kaikkeen muuhun rahojen pitäisi riittää? Pitäisikö sen kohtuuhintaisen harrastuksen lisäksi päästä edes kerran kesässä jätskikiskalle ja huvipuistoon, omistaa marsu tai koira ja ties mitä muuta?

Kuten sanottu, kohtuuhintainen on nykypäivänä n. 300-400€/vuosi esim. edullisissa joukkuelajeissa. Jalkapallo säbä jne. ainakin pk-seudulla.

Kohtuullista on myös että loma-aikana saisi kokea jonkin ei niin arkisen asian. Esimerkiksi se huvipuistossa käynti. Aina toitotetaan köyhille, että menkää kirjastoon, puistoilkaa ym. ilmaistapahtumat. Ne tiedetään kyllä ja niitä tehdään koko vuosi.

Ohis...on paljon ilmaisia harrastusmahdollisuuksia. Miksi ne eivät kelpaa? Ai niin, koska ne ovat ilmaisia. 

Ohis, kerro esim. mitä? Kyllä se on aika eri asia kokea kuuluvansa johonkin joukkueeseen tai porukkaan kuin pelata satunnaisesti fudista koulun kentällä.

Ainakin seurakunnat, SPR ja monet muut yhdistykset järjestää lapsille ilmaisia kerhoja. Osa urheiluseuroista antaa vapautuksen harrastusmaksuista köyhille lapsille, ainakin jos lasten vanhemmat sitoutuu tekemään jotain talkoohommaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei lasten köyhyys ole vain sitä että ei ole varaa harrastuksiin tai muotivaatteisiin.

Se on sitä että loppukuusta perhe syö kaurapuuroa ja makaronia kun tili on melkein tyhjillään, pitää kulkea liian pienissä kengissä kun uusiin ei ole varaa ja vaatteet ovat kuluneita, liian pieniä tai rikkinäisiä. Koulumatkat pitää kävellä vaikka kaatosateessa kun polkupyörään tai bussilippuun ei ole rahaa. Vaikka matka olisi pitkä.

Ja jos jotain menee rikki (esim. puhelin tai koululaukku) niin sitten pitää olla ilman siihen asti että vanhemmat saavat tukirahoistaan raavittua rahaa kasaan uutta varten.

Mikä ongelma on perheessä joka ei osaa jakaa tuloja niin, että ne riittävät koko kuukaudeksi? Tukien pienuus on vanha virsi, eikä kelpaa syyksi. Olen nimittäin kokenut lapsiperhearjen tt-tuella, rahat riittävät kyllä peruselämiseen oikeinkin hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin kauan teidän hyvätuloisten on helppo ilkkua kun teillä ei ole kokemusta perheellisenä pienituloisena elämisestä.

En ole mielestäni puhunut kohtuuttomista vaatimuksista vaan yhdestä kohtuuhintaisesta harrastuksesta.

Tottakai otan vastuun perheestäni ja siksi opiskelenkin nyt uutta alaa, jossa pääsee palkoille. Ala ei ole kutsumus, mutta ainoa syy opiskeluun on, että niillä palkoilla on mahdollisuus elättää perhe.

Ei mun ole tarkoitus ilkkua. Toki saatat pitää realismia ilkkumisena. Kysymys on siitä, miten kaikki rahoitetaan? Koko ajan lasten elämään tulee kaikkea uutta ja alussa se uusi on kallista. 20 vuotta sitten vain harvalla alakoululaisella oli oma kännykkä ja oli aika cool, jos sellaisen omisti. Nykyisin lähes kaikilla alakoululaisilla on oma kännykkä ja nyt ero tuleekin siinä, miten kallis ja hieno kännykkä ja miten nopeasti lapsi saa uuden, kun uudempia malleja tulee markkinoille. Jos nyt yhteiskunta alkaisi maksamaan köyhille harrastuksen X, hyvin pian tulisi uusi harrastus Y, jota muut lapset alkaisivat harrastaa. Ja köyhän perheen lapsi ei olisi enää tyytyväinen harrastukseensa X, kun kaikki kaveritkin harrastavat Y:tä. 

Ajat muuttuvat toki. Puhelin vertaus on huono. Sinulla ei näytä edelleenkään olevan tajua köyhän realismista. Esim. lapseni on ainoa luokassa, jolla ei edelleenkään ole puhelinta. Hän käy toista luokkaa. Siitäkin on useasti käyty keskustelua milloin se voidaan hankkia. Sitten tulee lisäkuluna puhelinlaskutkin.

Kyllä mulla on käsitys köyhän realismista. Siitä mulla ei ole käsitystä, miten köyhyyden ongelmat lasten osalta voitaisiin poistaa. Harrastuksen X maksaminen olisi varmaan ihan kiva juttu tasan siihen asti, kun sitä alettaisiin pitää köyhien harrastuksena (koska kaikilla köyhilläkin on varaa siihen) ja lasten mielestä harrastus X alkaisikin olla nolo. Aivan kuten joku tietty halpa kännykkä on lasten mielestä nolo. Ainoa, mitä keksin ratkaisuksi tuohon itseään ruokkivaan kehään on, että downshiftaamisesta, ekologisuudesta yms tulisikin varakkaiden ja keskituloisten keskuudessa arvostettua ja tavoiteltua, jolloin köyhien arki ei enää juurikaan eroaisi muiden arjesta. 

Luuletko että esim jalkapallo, salibandy ym edullisimmat joukkuelajit menettäisivät suosionsa, jos köyhillekin tulisi mahdollisuus osallistua niihin? Aika epätodennäköistä mielestäni. Nämä ovat vain nyt näitä hakemalla haettuja selityksiä.

Luuletko sinä, että nuo harrastukset pysyisivät kohtuuhintaisina eikä seurat nostaisi jäsenmaksujaan, jos yhteiskunta alkaisi tukea harrastusta? Siis että ei kävisi kuten vuokrille eli vuokrat nousevat, koska yhteiskunta mahdollistaa köyhienkin asumisen kohonneista vuokrista huolimatta.

Edustusjoukkueessa urheilun pitäisi olla ilmaista. Monilla köyhillä ei ole siihen varaa jos lapsi menestyy. Lapsi voi lopettaa urheilun. Pitäis ottaa mallia muiden maiden urheiluseuroista. Luuletteko että esim Espanjassa menestyneet jalkapallo lapset maksavat harrastuksestaan itsensä kipeiksi?

Luuletko, että Espanjassa jalkapallon harrastaminen on ilmaista? Tai että vanhemmat maksavat sen sosiaaliturvasta? Eiköhän siellä rahoitus järjesty stipendeillä ja sponsoreilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykypäivän lasten köyhyys on sitä, ettei lapsi pääse osallistumaan samoihin asioihin kuin muut lapset eikä heillä ole samoja asioita kuin muilla lapsilla. Yhteiskunta ei voi loputtomasti rahoittaa köyhien elämää. Tarkoitan tällä, että jos lapsen kaverit ratsastavat ja heillä  on omat hevoset, yhteiskunta ei voi hankkia köyhän perheen lapsellekin omaa hevosta sekä maksaa siitä aiheutuvia kuluja. Tai jos kaverit harrastavat jääkiekkoa, yhteiskunta ei voi loputtomiin maksaa välineitä, kisareissuja jne. 

Oikeasti tarvittaisiin asennemuutosta ja sen hyväksymistä, että kaikki lapset eivät ole tasa-arvoisia. Ikävä kyllä joillain on varakkaat vanhemmat/isovanhemmat/kummit ja joillain ei ole. Peruskoulu aikoinaan vääristi tasa-arvon käsitystä. Tarkoitushan oli vain, että kaikki lapset saavat samantasoisen perusopetuksen. Eikä suinkaan sitä, että kaikki lapset saisivat yhtä hienoja vaatteita, tavaroita, harrastuksia, ulkomaanmatkoja jne. 

Olipa hieno ajatus köyyydestä, mutta jos nyt ei kuitenkaan mentäisi noin pitkälle. Köyhyys on sitä, että rahoja pitää venyttää äärimmilleen, ja loppukuusta ennen rahojen tuloa pitää karsia menoja todella äärimmilleen. Lapsi huomaa kyllä, kun tällaisessa rahatilanteessa hajoaa pesukone, auto tai muu välttämättömyys ja se näkyy ruokapöydässä ja muualla lapsen elämässä kun ylimääräistä ei yksinkertaisesti ole. Ei ole varaa osallistua koulun retkille, ei ole varaa edes leffalippuun. Pienituloisissa perheissä alkaa kasaantumaan toisenlaisetkin ongelmat, eivätkä ne ole sitä että harmittaa kun ei pääse ratsastamaan omalla hevosella. Elämä kapeutuu ja kalkkeutuu uomiinsa ja näköalat alkavat huveta niin että tuntuu ettei ulospääsyä ole.

Kyllä mä tuon tiedän. Ystävistäni kaksi on juuri tuollaisessa elämäntilanteessa eikä toivoa paremmasta ole näköpiirissä. Elävät jatkuvasti veitsenterällä. Käytännöllisesti katsoen mitään ei jää säästöön, koska aina tulee jotain, joka vie rahat. Tili on nollilla jo ennen seuraavaa rahapäivää. Ja tämä vaikuttaa lapsiin juuri siten, että he eivät pääse osallisiksi samoista asioista kuin mistä heidän kaverinsa pääsevät. Jos heidän kaverinsa olisivat yhtä köyhistä perheistä kuin he itsekin, tätä ongelmaa ei olisi. Mutta kun kavereilla on mahdollisuus paljon enempään kuin heillä. Olen koittanut auttaa sen mitä pystyn esim ostamalla leffaan sarjalippuja ja postittamalla heille. Samoin lahjakortteja esim Raxiin, jotta nämä lapset pääsisivät joskus itsekin nk osalliseksi ja jopa niin, että voisivat tarjota jollekin toiselle pienituloisen perheen lapselle leffan tai sapuskat Raxissa. Ei nämä mun pienet satunnaiset lahjoitukseni kuitenkaan muuta heidän kokonaistilannettaan yhtään miksikään.

Silti et näe sitä kuinka tärkeää heillekin olisi saada lapsilleen jotkut kohtuuhintaiset harrastukset vaan sanot että vanhempien pitäisi ottaa vastuu lastensa elämästä ja muuttaa asenteitaan.

Mikä on käsityksesi kohtuuhintaisesta harrastuksesta ja mihin kaikkeen muuhun rahojen pitäisi riittää? Pitäisikö sen kohtuuhintaisen harrastuksen lisäksi päästä edes kerran kesässä jätskikiskalle ja huvipuistoon, omistaa marsu tai koira ja ties mitä muuta?

Kuten sanottu, kohtuuhintainen on nykypäivänä n. 300-400€/vuosi esim. edullisissa joukkuelajeissa. Jalkapallo säbä jne. ainakin pk-seudulla.

Kohtuullista on myös että loma-aikana saisi kokea jonkin ei niin arkisen asian. Esimerkiksi se huvipuistossa käynti. Aina toitotetaan köyhille, että menkää kirjastoon, puistoilkaa ym. ilmaistapahtumat. Ne tiedetään kyllä ja niitä tehdään koko vuosi.

Johan on kumma, jos veronmaksajien pitäisi kustantaa köyhille lapsille yli 30 €/kk maksava harrastus eikä sekään riitä, vaan joka kesä pitäisi päästä vielä huvipuistoonkin. Miksei voisi tyytyä vähempään?

Köyhiä ei saisi syyllistää, mutta sanon nyt kuitenkin suoraan: Vanhempien oma asenne vaikuttaa paljon siihen, millaisena lapsi köyhyyden kokee. Jos vanhemmat ajattelee, että on huutava vääryys kun meidän Jenna-Stiinalla ei ole kalliita harrastuksia ja hienoja pelejä ja vehkeitä, lapsi kokee varmasti jäävänsä paljosta paitsi. Lapsen köyhyys tuntuu ihan erilaiselta jos vanhemmat ajattelee, että on se kiva kun Jenna-Stiina voi sentään käydä teatterinuorissa (50 €/lukukausi), saa touhuta koirien kanssa kavereidensa luona ja pääsee taas kesällä kuuntelemaan useampaakin ilmaiskonserttia.

Omat vanhempani auttoi puolituttuja köyhiä lapsiperheitä kutsumalla niiden lapsia meidän kesämökille pariksi kolmeksi päiväksi kerrallaan. Lapset sai ilmaisen maaseutuloman järven rannalla, niiden vanhemmat pienen hengähdystauon, ja mä sain vaihtelua leikkikavereihin ja yhden hyvän ystävän, jonka kanssa olen edelleen yhteyksissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykypäivän lasten köyhyys on sitä, ettei lapsi pääse osallistumaan samoihin asioihin kuin muut lapset eikä heillä ole samoja asioita kuin muilla lapsilla. Yhteiskunta ei voi loputtomasti rahoittaa köyhien elämää. Tarkoitan tällä, että jos lapsen kaverit ratsastavat ja heillä  on omat hevoset, yhteiskunta ei voi hankkia köyhän perheen lapsellekin omaa hevosta sekä maksaa siitä aiheutuvia kuluja. Tai jos kaverit harrastavat jääkiekkoa, yhteiskunta ei voi loputtomiin maksaa välineitä, kisareissuja jne. 

Oikeasti tarvittaisiin asennemuutosta ja sen hyväksymistä, että kaikki lapset eivät ole tasa-arvoisia. Ikävä kyllä joillain on varakkaat vanhemmat/isovanhemmat/kummit ja joillain ei ole. Peruskoulu aikoinaan vääristi tasa-arvon käsitystä. Tarkoitushan oli vain, että kaikki lapset saavat samantasoisen perusopetuksen. Eikä suinkaan sitä, että kaikki lapset saisivat yhtä hienoja vaatteita, tavaroita, harrastuksia, ulkomaanmatkoja jne. 

Olipa hieno ajatus köyyydestä, mutta jos nyt ei kuitenkaan mentäisi noin pitkälle. Köyhyys on sitä, että rahoja pitää venyttää äärimmilleen, ja loppukuusta ennen rahojen tuloa pitää karsia menoja todella äärimmilleen. Lapsi huomaa kyllä, kun tällaisessa rahatilanteessa hajoaa pesukone, auto tai muu välttämättömyys ja se näkyy ruokapöydässä ja muualla lapsen elämässä kun ylimääräistä ei yksinkertaisesti ole. Ei ole varaa osallistua koulun retkille, ei ole varaa edes leffalippuun. Pienituloisissa perheissä alkaa kasaantumaan toisenlaisetkin ongelmat, eivätkä ne ole sitä että harmittaa kun ei pääse ratsastamaan omalla hevosella. Elämä kapeutuu ja kalkkeutuu uomiinsa ja näköalat alkavat huveta niin että tuntuu ettei ulospääsyä ole.

Kyllä mä tuon tiedän. Ystävistäni kaksi on juuri tuollaisessa elämäntilanteessa eikä toivoa paremmasta ole näköpiirissä. Elävät jatkuvasti veitsenterällä. Käytännöllisesti katsoen mitään ei jää säästöön, koska aina tulee jotain, joka vie rahat. Tili on nollilla jo ennen seuraavaa rahapäivää. Ja tämä vaikuttaa lapsiin juuri siten, että he eivät pääse osallisiksi samoista asioista kuin mistä heidän kaverinsa pääsevät. Jos heidän kaverinsa olisivat yhtä köyhistä perheistä kuin he itsekin, tätä ongelmaa ei olisi. Mutta kun kavereilla on mahdollisuus paljon enempään kuin heillä. Olen koittanut auttaa sen mitä pystyn esim ostamalla leffaan sarjalippuja ja postittamalla heille. Samoin lahjakortteja esim Raxiin, jotta nämä lapset pääsisivät joskus itsekin nk osalliseksi ja jopa niin, että voisivat tarjota jollekin toiselle pienituloisen perheen lapselle leffan tai sapuskat Raxissa. Ei nämä mun pienet satunnaiset lahjoitukseni kuitenkaan muuta heidän kokonaistilannettaan yhtään miksikään.

Silti et näe sitä kuinka tärkeää heillekin olisi saada lapsilleen jotkut kohtuuhintaiset harrastukset vaan sanot että vanhempien pitäisi ottaa vastuu lastensa elämästä ja muuttaa asenteitaan.

Mikä on käsityksesi kohtuuhintaisesta harrastuksesta ja mihin kaikkeen muuhun rahojen pitäisi riittää? Pitäisikö sen kohtuuhintaisen harrastuksen lisäksi päästä edes kerran kesässä jätskikiskalle ja huvipuistoon, omistaa marsu tai koira ja ties mitä muuta?

Kuten sanottu, kohtuuhintainen on nykypäivänä n. 300-400€/vuosi esim. edullisissa joukkuelajeissa. Jalkapallo säbä jne. ainakin pk-seudulla.

Kohtuullista on myös että loma-aikana saisi kokea jonkin ei niin arkisen asian. Esimerkiksi se huvipuistossa käynti. Aina toitotetaan köyhille, että menkää kirjastoon, puistoilkaa ym. ilmaistapahtumat. Ne tiedetään kyllä ja niitä tehdään koko vuosi.

Johan on kumma, jos veronmaksajien pitäisi kustantaa köyhille lapsille yli 30 €/kk maksava harrastus eikä sekään riitä, vaan joka kesä pitäisi päästä vielä huvipuistoonkin. Miksei voisi tyytyä vähempään?

Köyhiä ei saisi syyllistää, mutta sanon nyt kuitenkin suoraan: Vanhempien oma asenne vaikuttaa paljon siihen, millaisena lapsi köyhyyden kokee. Jos vanhemmat ajattelee, että on huutava vääryys kun meidän Jenna-Stiinalla ei ole kalliita harrastuksia ja hienoja pelejä ja vehkeitä, lapsi kokee varmasti jäävänsä paljosta paitsi. Lapsen köyhyys tuntuu ihan erilaiselta jos vanhemmat ajattelee, että on se kiva kun Jenna-Stiina voi sentään käydä teatterinuorissa (50 €/lukukausi), saa touhuta koirien kanssa kavereidensa luona ja pääsee taas kesällä kuuntelemaan useampaakin ilmaiskonserttia.

Harrastusmaksut vaihtelee varmasti paikkakunnittain. Kalliimpaa varmasti pk seudulla kuin jossain perähikiällä. Puhun meidän hintatasosta, jalkapallo maksaisi sen 300-400€/vuosi näillä seuduilla. Se on mielestäni edullinen jos vertaa esim. koripalloon, joka olisi 900€/vuosi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykypäivän lasten köyhyys on sitä, ettei lapsi pääse osallistumaan samoihin asioihin kuin muut lapset eikä heillä ole samoja asioita kuin muilla lapsilla. Yhteiskunta ei voi loputtomasti rahoittaa köyhien elämää. Tarkoitan tällä, että jos lapsen kaverit ratsastavat ja heillä  on omat hevoset, yhteiskunta ei voi hankkia köyhän perheen lapsellekin omaa hevosta sekä maksaa siitä aiheutuvia kuluja. Tai jos kaverit harrastavat jääkiekkoa, yhteiskunta ei voi loputtomiin maksaa välineitä, kisareissuja jne. 

Oikeasti tarvittaisiin asennemuutosta ja sen hyväksymistä, että kaikki lapset eivät ole tasa-arvoisia. Ikävä kyllä joillain on varakkaat vanhemmat/isovanhemmat/kummit ja joillain ei ole. Peruskoulu aikoinaan vääristi tasa-arvon käsitystä. Tarkoitushan oli vain, että kaikki lapset saavat samantasoisen perusopetuksen. Eikä suinkaan sitä, että kaikki lapset saisivat yhtä hienoja vaatteita, tavaroita, harrastuksia, ulkomaanmatkoja jne. 

Olipa hieno ajatus köyyydestä, mutta jos nyt ei kuitenkaan mentäisi noin pitkälle. Köyhyys on sitä, että rahoja pitää venyttää äärimmilleen, ja loppukuusta ennen rahojen tuloa pitää karsia menoja todella äärimmilleen. Lapsi huomaa kyllä, kun tällaisessa rahatilanteessa hajoaa pesukone, auto tai muu välttämättömyys ja se näkyy ruokapöydässä ja muualla lapsen elämässä kun ylimääräistä ei yksinkertaisesti ole. Ei ole varaa osallistua koulun retkille, ei ole varaa edes leffalippuun. Pienituloisissa perheissä alkaa kasaantumaan toisenlaisetkin ongelmat, eivätkä ne ole sitä että harmittaa kun ei pääse ratsastamaan omalla hevosella. Elämä kapeutuu ja kalkkeutuu uomiinsa ja näköalat alkavat huveta niin että tuntuu ettei ulospääsyä ole.

Kyllä mä tuon tiedän. Ystävistäni kaksi on juuri tuollaisessa elämäntilanteessa eikä toivoa paremmasta ole näköpiirissä. Elävät jatkuvasti veitsenterällä. Käytännöllisesti katsoen mitään ei jää säästöön, koska aina tulee jotain, joka vie rahat. Tili on nollilla jo ennen seuraavaa rahapäivää. Ja tämä vaikuttaa lapsiin juuri siten, että he eivät pääse osallisiksi samoista asioista kuin mistä heidän kaverinsa pääsevät. Jos heidän kaverinsa olisivat yhtä köyhistä perheistä kuin he itsekin, tätä ongelmaa ei olisi. Mutta kun kavereilla on mahdollisuus paljon enempään kuin heillä. Olen koittanut auttaa sen mitä pystyn esim ostamalla leffaan sarjalippuja ja postittamalla heille. Samoin lahjakortteja esim Raxiin, jotta nämä lapset pääsisivät joskus itsekin nk osalliseksi ja jopa niin, että voisivat tarjota jollekin toiselle pienituloisen perheen lapselle leffan tai sapuskat Raxissa. Ei nämä mun pienet satunnaiset lahjoitukseni kuitenkaan muuta heidän kokonaistilannettaan yhtään miksikään.

Silti et näe sitä kuinka tärkeää heillekin olisi saada lapsilleen jotkut kohtuuhintaiset harrastukset vaan sanot että vanhempien pitäisi ottaa vastuu lastensa elämästä ja muuttaa asenteitaan.

Mikä on käsityksesi kohtuuhintaisesta harrastuksesta ja mihin kaikkeen muuhun rahojen pitäisi riittää? Pitäisikö sen kohtuuhintaisen harrastuksen lisäksi päästä edes kerran kesässä jätskikiskalle ja huvipuistoon, omistaa marsu tai koira ja ties mitä muuta?

Kuten sanottu, kohtuuhintainen on nykypäivänä n. 300-400€/vuosi esim. edullisissa joukkuelajeissa. Jalkapallo säbä jne. ainakin pk-seudulla.

Kohtuullista on myös että loma-aikana saisi kokea jonkin ei niin arkisen asian. Esimerkiksi se huvipuistossa käynti. Aina toitotetaan köyhille, että menkää kirjastoon, puistoilkaa ym. ilmaistapahtumat. Ne tiedetään kyllä ja niitä tehdään koko vuosi.

Johan on kumma, jos veronmaksajien pitäisi kustantaa köyhille lapsille yli 30 €/kk maksava harrastus eikä sekään riitä, vaan joka kesä pitäisi päästä vielä huvipuistoonkin. Miksei voisi tyytyä vähempään?

Köyhiä ei saisi syyllistää, mutta sanon nyt kuitenkin suoraan: Vanhempien oma asenne vaikuttaa paljon siihen, millaisena lapsi köyhyyden kokee. Jos vanhemmat ajattelee, että on huutava vääryys kun meidän Jenna-Stiinalla ei ole kalliita harrastuksia ja hienoja pelejä ja vehkeitä, lapsi kokee varmasti jäävänsä paljosta paitsi. Lapsen köyhyys tuntuu ihan erilaiselta jos vanhemmat ajattelee, että on se kiva kun Jenna-Stiina voi sentään käydä teatterinuorissa (50 €/lukukausi), saa touhuta koirien kanssa kavereidensa luona ja pääsee taas kesällä kuuntelemaan useampaakin ilmaiskonserttia.

Harrastusmaksut vaihtelee varmasti paikkakunnittain. Kalliimpaa varmasti pk seudulla kuin jossain perähikiällä. Puhun meidän hintatasosta, jalkapallo maksaisi sen 300-400€/vuosi näillä seuduilla. Se on mielestäni edullinen jos vertaa esim. koripalloon, joka olisi 900€/vuosi.

Niin ja koripallo on varmasti edullista, jos sitä vertaa esim. taitoluisteluun tai kilparatsastukseen... mutta mitä sellainen vertailu hyödyttää?

Köyhien on turha vaatia kalliita harrastuksia lapsilleen sillä perusteella, että jotkut maksaa lastensa harrastuksista vielä paljon enemmän. 300-400 € vuodessa on iso summa missä päin Suomea tahansa.