Köyhät lapsiperheet, miten kohdistettua apua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykypäivän lasten köyhyys on sitä, ettei lapsi pääse osallistumaan samoihin asioihin kuin muut lapset eikä heillä ole samoja asioita kuin muilla lapsilla. Yhteiskunta ei voi loputtomasti rahoittaa köyhien elämää. Tarkoitan tällä, että jos lapsen kaverit ratsastavat ja heillä  on omat hevoset, yhteiskunta ei voi hankkia köyhän perheen lapsellekin omaa hevosta sekä maksaa siitä aiheutuvia kuluja. Tai jos kaverit harrastavat jääkiekkoa, yhteiskunta ei voi loputtomiin maksaa välineitä, kisareissuja jne. 

Oikeasti tarvittaisiin asennemuutosta ja sen hyväksymistä, että kaikki lapset eivät ole tasa-arvoisia. Ikävä kyllä joillain on varakkaat vanhemmat/isovanhemmat/kummit ja joillain ei ole. Peruskoulu aikoinaan vääristi tasa-arvon käsitystä. Tarkoitushan oli vain, että kaikki lapset saavat samantasoisen perusopetuksen. Eikä suinkaan sitä, että kaikki lapset saisivat yhtä hienoja vaatteita, tavaroita, harrastuksia, ulkomaanmatkoja jne. 

Olipa hieno ajatus köyyydestä, mutta jos nyt ei kuitenkaan mentäisi noin pitkälle. Köyhyys on sitä, että rahoja pitää venyttää äärimmilleen, ja loppukuusta ennen rahojen tuloa pitää karsia menoja todella äärimmilleen. Lapsi huomaa kyllä, kun tällaisessa rahatilanteessa hajoaa pesukone, auto tai muu välttämättömyys ja se näkyy ruokapöydässä ja muualla lapsen elämässä kun ylimääräistä ei yksinkertaisesti ole. Ei ole varaa osallistua koulun retkille, ei ole varaa edes leffalippuun. Pienituloisissa perheissä alkaa kasaantumaan toisenlaisetkin ongelmat, eivätkä ne ole sitä että harmittaa kun ei pääse ratsastamaan omalla hevosella. Elämä kapeutuu ja kalkkeutuu uomiinsa ja näköalat alkavat huveta niin että tuntuu ettei ulospääsyä ole.

Tämä on se mitä olen tarkoittanut sanoa. Huonosta ulosannista johtuen siihen kuitenkaan kykenemättä ymmärrettävästi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykypäivän lasten köyhyys on sitä, ettei lapsi pääse osallistumaan samoihin asioihin kuin muut lapset eikä heillä ole samoja asioita kuin muilla lapsilla. Yhteiskunta ei voi loputtomasti rahoittaa köyhien elämää. Tarkoitan tällä, että jos lapsen kaverit ratsastavat ja heillä  on omat hevoset, yhteiskunta ei voi hankkia köyhän perheen lapsellekin omaa hevosta sekä maksaa siitä aiheutuvia kuluja. Tai jos kaverit harrastavat jääkiekkoa, yhteiskunta ei voi loputtomiin maksaa välineitä, kisareissuja jne. 

Oikeasti tarvittaisiin asennemuutosta ja sen hyväksymistä, että kaikki lapset eivät ole tasa-arvoisia. Ikävä kyllä joillain on varakkaat vanhemmat/isovanhemmat/kummit ja joillain ei ole. Peruskoulu aikoinaan vääristi tasa-arvon käsitystä. Tarkoitushan oli vain, että kaikki lapset saavat samantasoisen perusopetuksen. Eikä suinkaan sitä, että kaikki lapset saisivat yhtä hienoja vaatteita, tavaroita, harrastuksia, ulkomaanmatkoja jne. 

Olipa hieno ajatus köyyydestä, mutta jos nyt ei kuitenkaan mentäisi noin pitkälle. Köyhyys on sitä, että rahoja pitää venyttää äärimmilleen, ja loppukuusta ennen rahojen tuloa pitää karsia menoja todella äärimmilleen. Lapsi huomaa kyllä, kun tällaisessa rahatilanteessa hajoaa pesukone, auto tai muu välttämättömyys ja se näkyy ruokapöydässä ja muualla lapsen elämässä kun ylimääräistä ei yksinkertaisesti ole. Ei ole varaa osallistua koulun retkille, ei ole varaa edes leffalippuun. Pienituloisissa perheissä alkaa kasaantumaan toisenlaisetkin ongelmat, eivätkä ne ole sitä että harmittaa kun ei pääse ratsastamaan omalla hevosella. Elämä kapeutuu ja kalkkeutuu uomiinsa ja näköalat alkavat huveta niin että tuntuu ettei ulospääsyä ole.

Kyllä mä tuon tiedän. Ystävistäni kaksi on juuri tuollaisessa elämäntilanteessa eikä toivoa paremmasta ole näköpiirissä. Elävät jatkuvasti veitsenterällä. Käytännöllisesti katsoen mitään ei jää säästöön, koska aina tulee jotain, joka vie rahat. Tili on nollilla jo ennen seuraavaa rahapäivää. Ja tämä vaikuttaa lapsiin juuri siten, että he eivät pääse osallisiksi samoista asioista kuin mistä heidän kaverinsa pääsevät. Jos heidän kaverinsa olisivat yhtä köyhistä perheistä kuin he itsekin, tätä ongelmaa ei olisi. Mutta kun kavereilla on mahdollisuus paljon enempään kuin heillä. Olen koittanut auttaa sen mitä pystyn esim ostamalla leffaan sarjalippuja ja postittamalla heille. Samoin lahjakortteja esim Raxiin, jotta nämä lapset pääsisivät joskus itsekin nk osalliseksi ja jopa niin, että voisivat tarjota jollekin toiselle pienituloisen perheen lapselle leffan tai sapuskat Raxissa. Ei nämä mun pienet satunnaiset lahjoitukseni kuitenkaan muuta heidän kokonaistilannettaan yhtään miksikään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin kauan teidän hyvätuloisten on helppo ilkkua kun teillä ei ole kokemusta perheellisenä pienituloisena elämisestä.

En ole mielestäni puhunut kohtuuttomista vaatimuksista vaan yhdestä kohtuuhintaisesta harrastuksesta.

Tottakai otan vastuun perheestäni ja siksi opiskelenkin nyt uutta alaa, jossa pääsee palkoille. Ala ei ole kutsumus, mutta ainoa syy opiskeluun on, että niillä palkoilla on mahdollisuus elättää perhe.

Ei mun ole tarkoitus ilkkua. Toki saatat pitää realismia ilkkumisena. Kysymys on siitä, miten kaikki rahoitetaan? Koko ajan lasten elämään tulee kaikkea uutta ja alussa se uusi on kallista. 20 vuotta sitten vain harvalla alakoululaisella oli oma kännykkä ja oli aika cool, jos sellaisen omisti. Nykyisin lähes kaikilla alakoululaisilla on oma kännykkä ja nyt ero tuleekin siinä, miten kallis ja hieno kännykkä ja miten nopeasti lapsi saa uuden, kun uudempia malleja tulee markkinoille. Jos nyt yhteiskunta alkaisi maksamaan köyhille harrastuksen X, hyvin pian tulisi uusi harrastus Y, jota muut lapset alkaisivat harrastaa. Ja köyhän perheen lapsi ei olisi enää tyytyväinen harrastukseensa X, kun kaikki kaveritkin harrastavat Y:tä. 

Ajat muuttuvat toki. Puhelin vertaus on huono. Sinulla ei näytä edelleenkään olevan tajua köyhän realismista. Esim. lapseni on ainoa luokassa, jolla ei edelleenkään ole puhelinta. Hän käy toista luokkaa. Siitäkin on useasti käyty keskustelua milloin se voidaan hankkia. Sitten tulee lisäkuluna puhelinlaskutkin.

Kyllä mulla on käsitys köyhän realismista. Siitä mulla ei ole käsitystä, miten köyhyyden ongelmat lasten osalta voitaisiin poistaa. Harrastuksen X maksaminen olisi varmaan ihan kiva juttu tasan siihen asti, kun sitä alettaisiin pitää köyhien harrastuksena (koska kaikilla köyhilläkin on varaa siihen) ja lasten mielestä harrastus X alkaisikin olla nolo. Aivan kuten joku tietty halpa kännykkä on lasten mielestä nolo. Ainoa, mitä keksin ratkaisuksi tuohon itseään ruokkivaan kehään on, että downshiftaamisesta, ekologisuudesta yms tulisikin varakkaiden ja keskituloisten keskuudessa arvostettua ja tavoiteltua, jolloin köyhien arki ei enää juurikaan eroaisi muiden arjesta. 

Luuletko että esim jalkapallo, salibandy ym edullisimmat joukkuelajit menettäisivät suosionsa, jos köyhillekin tulisi mahdollisuus osallistua niihin? Aika epätodennäköistä mielestäni. Nämä ovat vain nyt näitä hakemalla haettuja selityksiä.

Luuletko sinä, että nuo harrastukset pysyisivät kohtuuhintaisina eikä seurat nostaisi jäsenmaksujaan, jos yhteiskunta alkaisi tukea harrastusta? Siis että ei kävisi kuten vuokrille eli vuokrat nousevat, koska yhteiskunta mahdollistaa köyhienkin asumisen kohonneista vuokrista huolimatta.

Edustusjoukkueessa urheilun pitäisi olla ilmaista. Monilla köyhillä ei ole siihen varaa jos lapsi menestyy. Lapsi voi lopettaa urheilun. Pitäis ottaa mallia muiden maiden urheiluseuroista. Luuletteko että esim Espanjassa menestyneet jalkapallo lapset maksavat harrastuksestaan itsensä kipeiksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin kauan teidän hyvätuloisten on helppo ilkkua kun teillä ei ole kokemusta perheellisenä pienituloisena elämisestä.

En ole mielestäni puhunut kohtuuttomista vaatimuksista vaan yhdestä kohtuuhintaisesta harrastuksesta.

Tottakai otan vastuun perheestäni ja siksi opiskelenkin nyt uutta alaa, jossa pääsee palkoille. Ala ei ole kutsumus, mutta ainoa syy opiskeluun on, että niillä palkoilla on mahdollisuus elättää perhe.

Ei mun ole tarkoitus ilkkua. Toki saatat pitää realismia ilkkumisena. Kysymys on siitä, miten kaikki rahoitetaan? Koko ajan lasten elämään tulee kaikkea uutta ja alussa se uusi on kallista. 20 vuotta sitten vain harvalla alakoululaisella oli oma kännykkä ja oli aika cool, jos sellaisen omisti. Nykyisin lähes kaikilla alakoululaisilla on oma kännykkä ja nyt ero tuleekin siinä, miten kallis ja hieno kännykkä ja miten nopeasti lapsi saa uuden, kun uudempia malleja tulee markkinoille. Jos nyt yhteiskunta alkaisi maksamaan köyhille harrastuksen X, hyvin pian tulisi uusi harrastus Y, jota muut lapset alkaisivat harrastaa. Ja köyhän perheen lapsi ei olisi enää tyytyväinen harrastukseensa X, kun kaikki kaveritkin harrastavat Y:tä. 

Ajat muuttuvat toki. Puhelin vertaus on huono. Sinulla ei näytä edelleenkään olevan tajua köyhän realismista. Esim. lapseni on ainoa luokassa, jolla ei edelleenkään ole puhelinta. Hän käy toista luokkaa. Siitäkin on useasti käyty keskustelua milloin se voidaan hankkia. Sitten tulee lisäkuluna puhelinlaskutkin.

Kyllä mulla on käsitys köyhän realismista. Siitä mulla ei ole käsitystä, miten köyhyyden ongelmat lasten osalta voitaisiin poistaa. Harrastuksen X maksaminen olisi varmaan ihan kiva juttu tasan siihen asti, kun sitä alettaisiin pitää köyhien harrastuksena (koska kaikilla köyhilläkin on varaa siihen) ja lasten mielestä harrastus X alkaisikin olla nolo. Aivan kuten joku tietty halpa kännykkä on lasten mielestä nolo. Ainoa, mitä keksin ratkaisuksi tuohon itseään ruokkivaan kehään on, että downshiftaamisesta, ekologisuudesta yms tulisikin varakkaiden ja keskituloisten keskuudessa arvostettua ja tavoiteltua, jolloin köyhien arki ei enää juurikaan eroaisi muiden arjesta. 

Luuletko että esim jalkapallo, salibandy ym edullisimmat joukkuelajit menettäisivät suosionsa, jos köyhillekin tulisi mahdollisuus osallistua niihin? Aika epätodennäköistä mielestäni. Nämä ovat vain nyt näitä hakemalla haettuja selityksiä.

Luuletko sinä, että nuo harrastukset pysyisivät kohtuuhintaisina eikä seurat nostaisi jäsenmaksujaan, jos yhteiskunta alkaisi tukea harrastusta? Siis että ei kävisi kuten vuokrille eli vuokrat nousevat, koska yhteiskunta mahdollistaa köyhienkin asumisen kohonneista vuokrista huolimatta.

Riippuu siitä, miten lainsäädännöllä tuo suojattaisiin. Yhdistystoiminnan kautta järjestettynä hintojen nostaminen ei onnistuisi ja lapset saisi harrastaa. Lisäksi mistä tiedät kuka on köyhien ja kuka taas ei köyhien lapsi, joten melko erikoinen asennemaailma. Täällä on niin asenteellisia kirjotuksia et huhhu

Maailma on muuttunut asenteelliseksi. Mä olen ikionnellinen, että sain kasvattaa lapseni aikana, jolloin ei vielä kilpavarusteltu eikä oltu asenteellisia. Aikana, jolloin kaikki alueen lapset vanhempiensa varallisuudesta riippumatta kävivät samaa lähikoulua ja menivät kouluun samanlaisissa tai lähes samanlaisissa Anttilan tai Elloksen vaatteissa. Ei silloin vielä lasten kouluvalintaa tehty sillä perusteella, miten paljon koulussa on huono-osaisten perheiden lapsia. Eikä tarvinnut tuntea lapsensa luokkakaverin vanhempia voidakseen antaa lapsen leikkiä kaverinsa kanssa. Ihan sama, oliko kaverin äiti lääkäri vai siivooja, asuiko kerrostalossa kaupungin vuokra-asunnossa vai hienossa omakotitalossa. Eikä verrattu, kenellä on hienoin ja kallein polkupyörä vaan jokainen lapsi huristeli just sillä fillarilla, mikä sattui olemaan. Lapset eivät siihen aikaan oikeasti edes tienneet, mitä mikäkin itsellä tai kaverilla ollut oli maksanut. Ja jos olisivat tienneetkin, sillä ei olisi ollut kaverisuhteisiin mitään merkitystä. Arkiruokakin oli lähes samaa kaikissa lapsiperheissä: perunamuusia ja makkarakastiketta, makaroonilaatikkoa, hernekeittoa jne eikä niitä ruokia pidetty köyhien ruokana eikä käsitettä "hiilaripaska" ollut vielä keksittykään. 

Mä uskon, että vähävaraisten perheiden lapsilla oli tuohon aikaan elämä paljon helpompaa ja mukavampaa, kun ei lasten keskuudessa ollut vielä kilpailua materiasta. Ainakin omilla lapsillani oli. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin kauan teidän hyvätuloisten on helppo ilkkua kun teillä ei ole kokemusta perheellisenä pienituloisena elämisestä.

En ole mielestäni puhunut kohtuuttomista vaatimuksista vaan yhdestä kohtuuhintaisesta harrastuksesta.

Tottakai otan vastuun perheestäni ja siksi opiskelenkin nyt uutta alaa, jossa pääsee palkoille. Ala ei ole kutsumus, mutta ainoa syy opiskeluun on, että niillä palkoilla on mahdollisuus elättää perhe.

Ei mun ole tarkoitus ilkkua. Toki saatat pitää realismia ilkkumisena. Kysymys on siitä, miten kaikki rahoitetaan? Koko ajan lasten elämään tulee kaikkea uutta ja alussa se uusi on kallista. 20 vuotta sitten vain harvalla alakoululaisella oli oma kännykkä ja oli aika cool, jos sellaisen omisti. Nykyisin lähes kaikilla alakoululaisilla on oma kännykkä ja nyt ero tuleekin siinä, miten kallis ja hieno kännykkä ja miten nopeasti lapsi saa uuden, kun uudempia malleja tulee markkinoille. Jos nyt yhteiskunta alkaisi maksamaan köyhille harrastuksen X, hyvin pian tulisi uusi harrastus Y, jota muut lapset alkaisivat harrastaa. Ja köyhän perheen lapsi ei olisi enää tyytyväinen harrastukseensa X, kun kaikki kaveritkin harrastavat Y:tä. 

Ajat muuttuvat toki. Puhelin vertaus on huono. Sinulla ei näytä edelleenkään olevan tajua köyhän realismista. Esim. lapseni on ainoa luokassa, jolla ei edelleenkään ole puhelinta. Hän käy toista luokkaa. Siitäkin on useasti käyty keskustelua milloin se voidaan hankkia. Sitten tulee lisäkuluna puhelinlaskutkin.

Kyllä mulla on käsitys köyhän realismista. Siitä mulla ei ole käsitystä, miten köyhyyden ongelmat lasten osalta voitaisiin poistaa. Harrastuksen X maksaminen olisi varmaan ihan kiva juttu tasan siihen asti, kun sitä alettaisiin pitää köyhien harrastuksena (koska kaikilla köyhilläkin on varaa siihen) ja lasten mielestä harrastus X alkaisikin olla nolo. Aivan kuten joku tietty halpa kännykkä on lasten mielestä nolo. Ainoa, mitä keksin ratkaisuksi tuohon itseään ruokkivaan kehään on, että downshiftaamisesta, ekologisuudesta yms tulisikin varakkaiden ja keskituloisten keskuudessa arvostettua ja tavoiteltua, jolloin köyhien arki ei enää juurikaan eroaisi muiden arjesta. 

Luuletko että esim jalkapallo, salibandy ym edullisimmat joukkuelajit menettäisivät suosionsa, jos köyhillekin tulisi mahdollisuus osallistua niihin? Aika epätodennäköistä mielestäni. Nämä ovat vain nyt näitä hakemalla haettuja selityksiä.

Luuletko sinä, että nuo harrastukset pysyisivät kohtuuhintaisina eikä seurat nostaisi jäsenmaksujaan, jos yhteiskunta alkaisi tukea harrastusta? Siis että ei kävisi kuten vuokrille eli vuokrat nousevat, koska yhteiskunta mahdollistaa köyhienkin asumisen kohonneista vuokrista huolimatta.

Riippuu siitä, miten lainsäädännöllä tuo suojattaisiin. Yhdistystoiminnan kautta järjestettynä hintojen nostaminen ei onnistuisi ja lapset saisi harrastaa. Lisäksi mistä tiedät kuka on köyhien ja kuka taas ei köyhien lapsi, joten melko erikoinen asennemaailma. Täällä on niin asenteellisia kirjotuksia et huhhu

Maailma on muuttunut asenteelliseksi. Mä olen ikionnellinen, että sain kasvattaa lapseni aikana, jolloin ei vielä kilpavarusteltu eikä oltu asenteellisia. Aikana, jolloin kaikki alueen lapset vanhempiensa varallisuudesta riippumatta kävivät samaa lähikoulua ja menivät kouluun samanlaisissa tai lähes samanlaisissa Anttilan tai Elloksen vaatteissa. Ei silloin vielä lasten kouluvalintaa tehty sillä perusteella, miten paljon koulussa on huono-osaisten perheiden lapsia. Eikä tarvinnut tuntea lapsensa luokkakaverin vanhempia voidakseen antaa lapsen leikkiä kaverinsa kanssa. Ihan sama, oliko kaverin äiti lääkäri vai siivooja, asuiko kerrostalossa kaupungin vuokra-asunnossa vai hienossa omakotitalossa. Eikä verrattu, kenellä on hienoin ja kallein polkupyörä vaan jokainen lapsi huristeli just sillä fillarilla, mikä sattui olemaan. Lapset eivät siihen aikaan oikeasti edes tienneet, mitä mikäkin itsellä tai kaverilla ollut oli maksanut. Ja jos olisivat tienneetkin, sillä ei olisi ollut kaverisuhteisiin mitään merkitystä. Arkiruokakin oli lähes samaa kaikissa lapsiperheissä: perunamuusia ja makkarakastiketta, makaroonilaatikkoa, hernekeittoa jne eikä niitä ruokia pidetty köyhien ruokana eikä käsitettä "hiilaripaska" ollut vielä keksittykään. 

Mä uskon, että vähävaraisten perheiden lapsilla oli tuohon aikaan elämä paljon helpompaa ja mukavampaa, kun ei lasten keskuudessa ollut vielä kilpailua materiasta. Ainakin omilla lapsillani oli. 

Ai niin ja vielä...siihen aikaan asuntolainojen korot olivat huomattavan korkeat ja takaisinmaksuajat lyhyet. Sen vuoksi parempituloisetkaan eivät hassanneet rahojaan lasten ylikalliisiin juttuihin. Jos rahaa jäi yli, sillä maksettiin asuntolainaa nopeammin pois. Tälläkin oli merkitystä siihen, miten paljon ihmiset käyttivät rahojaan mihinkään ylellisyyteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin kauan teidän hyvätuloisten on helppo ilkkua kun teillä ei ole kokemusta perheellisenä pienituloisena elämisestä.

En ole mielestäni puhunut kohtuuttomista vaatimuksista vaan yhdestä kohtuuhintaisesta harrastuksesta.

Tottakai otan vastuun perheestäni ja siksi opiskelenkin nyt uutta alaa, jossa pääsee palkoille. Ala ei ole kutsumus, mutta ainoa syy opiskeluun on, että niillä palkoilla on mahdollisuus elättää perhe.

Ei mun ole tarkoitus ilkkua. Toki saatat pitää realismia ilkkumisena. Kysymys on siitä, miten kaikki rahoitetaan? Koko ajan lasten elämään tulee kaikkea uutta ja alussa se uusi on kallista. 20 vuotta sitten vain harvalla alakoululaisella oli oma kännykkä ja oli aika cool, jos sellaisen omisti. Nykyisin lähes kaikilla alakoululaisilla on oma kännykkä ja nyt ero tuleekin siinä, miten kallis ja hieno kännykkä ja miten nopeasti lapsi saa uuden, kun uudempia malleja tulee markkinoille. Jos nyt yhteiskunta alkaisi maksamaan köyhille harrastuksen X, hyvin pian tulisi uusi harrastus Y, jota muut lapset alkaisivat harrastaa. Ja köyhän perheen lapsi ei olisi enää tyytyväinen harrastukseensa X, kun kaikki kaveritkin harrastavat Y:tä. 

Ajat muuttuvat toki. Puhelin vertaus on huono. Sinulla ei näytä edelleenkään olevan tajua köyhän realismista. Esim. lapseni on ainoa luokassa, jolla ei edelleenkään ole puhelinta. Hän käy toista luokkaa. Siitäkin on useasti käyty keskustelua milloin se voidaan hankkia. Sitten tulee lisäkuluna puhelinlaskutkin.

Kyllä mulla on käsitys köyhän realismista. Siitä mulla ei ole käsitystä, miten köyhyyden ongelmat lasten osalta voitaisiin poistaa. Harrastuksen X maksaminen olisi varmaan ihan kiva juttu tasan siihen asti, kun sitä alettaisiin pitää köyhien harrastuksena (koska kaikilla köyhilläkin on varaa siihen) ja lasten mielestä harrastus X alkaisikin olla nolo. Aivan kuten joku tietty halpa kännykkä on lasten mielestä nolo. Ainoa, mitä keksin ratkaisuksi tuohon itseään ruokkivaan kehään on, että downshiftaamisesta, ekologisuudesta yms tulisikin varakkaiden ja keskituloisten keskuudessa arvostettua ja tavoiteltua, jolloin köyhien arki ei enää juurikaan eroaisi muiden arjesta. 

Luuletko että esim jalkapallo, salibandy ym edullisimmat joukkuelajit menettäisivät suosionsa, jos köyhillekin tulisi mahdollisuus osallistua niihin? Aika epätodennäköistä mielestäni. Nämä ovat vain nyt näitä hakemalla haettuja selityksiä.

Luuletko sinä, että nuo harrastukset pysyisivät kohtuuhintaisina eikä seurat nostaisi jäsenmaksujaan, jos yhteiskunta alkaisi tukea harrastusta? Siis että ei kävisi kuten vuokrille eli vuokrat nousevat, koska yhteiskunta mahdollistaa köyhienkin asumisen kohonneista vuokrista huolimatta.

Riippuu siitä, miten lainsäädännöllä tuo suojattaisiin. Yhdistystoiminnan kautta järjestettynä hintojen nostaminen ei onnistuisi ja lapset saisi harrastaa. Lisäksi mistä tiedät kuka on köyhien ja kuka taas ei köyhien lapsi, joten melko erikoinen asennemaailma. Täällä on niin asenteellisia kirjotuksia et huhhu

Maailma on muuttunut asenteelliseksi. Mä olen ikionnellinen, että sain kasvattaa lapseni aikana, jolloin ei vielä kilpavarusteltu eikä oltu asenteellisia. Aikana, jolloin kaikki alueen lapset vanhempiensa varallisuudesta riippumatta kävivät samaa lähikoulua ja menivät kouluun samanlaisissa tai lähes samanlaisissa Anttilan tai Elloksen vaatteissa. Ei silloin vielä lasten kouluvalintaa tehty sillä perusteella, miten paljon koulussa on huono-osaisten perheiden lapsia. Eikä tarvinnut tuntea lapsensa luokkakaverin vanhempia voidakseen antaa lapsen leikkiä kaverinsa kanssa. Ihan sama, oliko kaverin äiti lääkäri vai siivooja, asuiko kerrostalossa kaupungin vuokra-asunnossa vai hienossa omakotitalossa. Eikä verrattu, kenellä on hienoin ja kallein polkupyörä vaan jokainen lapsi huristeli just sillä fillarilla, mikä sattui olemaan. Lapset eivät siihen aikaan oikeasti edes tienneet, mitä mikäkin itsellä tai kaverilla ollut oli maksanut. Ja jos olisivat tienneetkin, sillä ei olisi ollut kaverisuhteisiin mitään merkitystä. Arkiruokakin oli lähes samaa kaikissa lapsiperheissä: perunamuusia ja makkarakastiketta, makaroonilaatikkoa, hernekeittoa jne eikä niitä ruokia pidetty köyhien ruokana eikä käsitettä "hiilaripaska" ollut vielä keksittykään. 

Mä uskon, että vähävaraisten perheiden lapsilla oli tuohon aikaan elämä paljon helpompaa ja mukavampaa, kun ei lasten keskuudessa ollut vielä kilpailua materiasta. Ainakin omilla lapsillani oli. 

Ennen oli mm. Lapsilisät 30% suuremmat ostovoimaltaan. Voisko siinä olla yksi syy että oli varaa syödä suht samaa ruokaakin. Ja en usko että ennenkään olisi vertailulta vältytty. Se on paskapuhetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykypäivän lasten köyhyys on sitä, ettei lapsi pääse osallistumaan samoihin asioihin kuin muut lapset eikä heillä ole samoja asioita kuin muilla lapsilla. Yhteiskunta ei voi loputtomasti rahoittaa köyhien elämää. Tarkoitan tällä, että jos lapsen kaverit ratsastavat ja heillä  on omat hevoset, yhteiskunta ei voi hankkia köyhän perheen lapsellekin omaa hevosta sekä maksaa siitä aiheutuvia kuluja. Tai jos kaverit harrastavat jääkiekkoa, yhteiskunta ei voi loputtomiin maksaa välineitä, kisareissuja jne. 

Oikeasti tarvittaisiin asennemuutosta ja sen hyväksymistä, että kaikki lapset eivät ole tasa-arvoisia. Ikävä kyllä joillain on varakkaat vanhemmat/isovanhemmat/kummit ja joillain ei ole. Peruskoulu aikoinaan vääristi tasa-arvon käsitystä. Tarkoitushan oli vain, että kaikki lapset saavat samantasoisen perusopetuksen. Eikä suinkaan sitä, että kaikki lapset saisivat yhtä hienoja vaatteita, tavaroita, harrastuksia, ulkomaanmatkoja jne. 

Olipa hieno ajatus köyyydestä, mutta jos nyt ei kuitenkaan mentäisi noin pitkälle. Köyhyys on sitä, että rahoja pitää venyttää äärimmilleen, ja loppukuusta ennen rahojen tuloa pitää karsia menoja todella äärimmilleen. Lapsi huomaa kyllä, kun tällaisessa rahatilanteessa hajoaa pesukone, auto tai muu välttämättömyys ja se näkyy ruokapöydässä ja muualla lapsen elämässä kun ylimääräistä ei yksinkertaisesti ole. Ei ole varaa osallistua koulun retkille, ei ole varaa edes leffalippuun. Pienituloisissa perheissä alkaa kasaantumaan toisenlaisetkin ongelmat, eivätkä ne ole sitä että harmittaa kun ei pääse ratsastamaan omalla hevosella. Elämä kapeutuu ja kalkkeutuu uomiinsa ja näköalat alkavat huveta niin että tuntuu ettei ulospääsyä ole.

Kyllä mä tuon tiedän. Ystävistäni kaksi on juuri tuollaisessa elämäntilanteessa eikä toivoa paremmasta ole näköpiirissä. Elävät jatkuvasti veitsenterällä. Käytännöllisesti katsoen mitään ei jää säästöön, koska aina tulee jotain, joka vie rahat. Tili on nollilla jo ennen seuraavaa rahapäivää. Ja tämä vaikuttaa lapsiin juuri siten, että he eivät pääse osallisiksi samoista asioista kuin mistä heidän kaverinsa pääsevät. Jos heidän kaverinsa olisivat yhtä köyhistä perheistä kuin he itsekin, tätä ongelmaa ei olisi. Mutta kun kavereilla on mahdollisuus paljon enempään kuin heillä. Olen koittanut auttaa sen mitä pystyn esim ostamalla leffaan sarjalippuja ja postittamalla heille. Samoin lahjakortteja esim Raxiin, jotta nämä lapset pääsisivät joskus itsekin nk osalliseksi ja jopa niin, että voisivat tarjota jollekin toiselle pienituloisen perheen lapselle leffan tai sapuskat Raxissa. Ei nämä mun pienet satunnaiset lahjoitukseni kuitenkaan muuta heidän kokonaistilannettaan yhtään miksikään.

Olet muuten ihana ihminen <3 Olen itse tuollaisen perheen lapsi. Muistan että ilahduin valtavasti pienistäkin muistamisista. En saanut kylläkään leffalippuja, mutta sain barbievaatteita (yhden hameen), pinnejä tai jotain sellaista pientä. Niillä oli mulle valtava merkitys silloin ja se on syöpynyt mieleeni että muistan ne vielä aikuisenakin. Vaikka se ei kokonaiskuvaa muuttaisikaan, niin niille lapsille se on iso asia. Kiitos <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin kauan teidän hyvätuloisten on helppo ilkkua kun teillä ei ole kokemusta perheellisenä pienituloisena elämisestä.

En ole mielestäni puhunut kohtuuttomista vaatimuksista vaan yhdestä kohtuuhintaisesta harrastuksesta.

Tottakai otan vastuun perheestäni ja siksi opiskelenkin nyt uutta alaa, jossa pääsee palkoille. Ala ei ole kutsumus, mutta ainoa syy opiskeluun on, että niillä palkoilla on mahdollisuus elättää perhe.

Ei mun ole tarkoitus ilkkua. Toki saatat pitää realismia ilkkumisena. Kysymys on siitä, miten kaikki rahoitetaan? Koko ajan lasten elämään tulee kaikkea uutta ja alussa se uusi on kallista. 20 vuotta sitten vain harvalla alakoululaisella oli oma kännykkä ja oli aika cool, jos sellaisen omisti. Nykyisin lähes kaikilla alakoululaisilla on oma kännykkä ja nyt ero tuleekin siinä, miten kallis ja hieno kännykkä ja miten nopeasti lapsi saa uuden, kun uudempia malleja tulee markkinoille. Jos nyt yhteiskunta alkaisi maksamaan köyhille harrastuksen X, hyvin pian tulisi uusi harrastus Y, jota muut lapset alkaisivat harrastaa. Ja köyhän perheen lapsi ei olisi enää tyytyväinen harrastukseensa X, kun kaikki kaveritkin harrastavat Y:tä. 

Ajat muuttuvat toki. Puhelin vertaus on huono. Sinulla ei näytä edelleenkään olevan tajua köyhän realismista. Esim. lapseni on ainoa luokassa, jolla ei edelleenkään ole puhelinta. Hän käy toista luokkaa. Siitäkin on useasti käyty keskustelua milloin se voidaan hankkia. Sitten tulee lisäkuluna puhelinlaskutkin.

Kyllä mulla on käsitys köyhän realismista. Siitä mulla ei ole käsitystä, miten köyhyyden ongelmat lasten osalta voitaisiin poistaa. Harrastuksen X maksaminen olisi varmaan ihan kiva juttu tasan siihen asti, kun sitä alettaisiin pitää köyhien harrastuksena (koska kaikilla köyhilläkin on varaa siihen) ja lasten mielestä harrastus X alkaisikin olla nolo. Aivan kuten joku tietty halpa kännykkä on lasten mielestä nolo. Ainoa, mitä keksin ratkaisuksi tuohon itseään ruokkivaan kehään on, että downshiftaamisesta, ekologisuudesta yms tulisikin varakkaiden ja keskituloisten keskuudessa arvostettua ja tavoiteltua, jolloin köyhien arki ei enää juurikaan eroaisi muiden arjesta. 

Luuletko että esim jalkapallo, salibandy ym edullisimmat joukkuelajit menettäisivät suosionsa, jos köyhillekin tulisi mahdollisuus osallistua niihin? Aika epätodennäköistä mielestäni. Nämä ovat vain nyt näitä hakemalla haettuja selityksiä.

Luuletko sinä, että nuo harrastukset pysyisivät kohtuuhintaisina eikä seurat nostaisi jäsenmaksujaan, jos yhteiskunta alkaisi tukea harrastusta? Siis että ei kävisi kuten vuokrille eli vuokrat nousevat, koska yhteiskunta mahdollistaa köyhienkin asumisen kohonneista vuokrista huolimatta.

Riippuu siitä, miten lainsäädännöllä tuo suojattaisiin. Yhdistystoiminnan kautta järjestettynä hintojen nostaminen ei onnistuisi ja lapset saisi harrastaa. Lisäksi mistä tiedät kuka on köyhien ja kuka taas ei köyhien lapsi, joten melko erikoinen asennemaailma. Täällä on niin asenteellisia kirjotuksia et huhhu

Maailma on muuttunut asenteelliseksi. Mä olen ikionnellinen, että sain kasvattaa lapseni aikana, jolloin ei vielä kilpavarusteltu eikä oltu asenteellisia. Aikana, jolloin kaikki alueen lapset vanhempiensa varallisuudesta riippumatta kävivät samaa lähikoulua ja menivät kouluun samanlaisissa tai lähes samanlaisissa Anttilan tai Elloksen vaatteissa. Ei silloin vielä lasten kouluvalintaa tehty sillä perusteella, miten paljon koulussa on huono-osaisten perheiden lapsia. Eikä tarvinnut tuntea lapsensa luokkakaverin vanhempia voidakseen antaa lapsen leikkiä kaverinsa kanssa. Ihan sama, oliko kaverin äiti lääkäri vai siivooja, asuiko kerrostalossa kaupungin vuokra-asunnossa vai hienossa omakotitalossa. Eikä verrattu, kenellä on hienoin ja kallein polkupyörä vaan jokainen lapsi huristeli just sillä fillarilla, mikä sattui olemaan. Lapset eivät siihen aikaan oikeasti edes tienneet, mitä mikäkin itsellä tai kaverilla ollut oli maksanut. Ja jos olisivat tienneetkin, sillä ei olisi ollut kaverisuhteisiin mitään merkitystä. Arkiruokakin oli lähes samaa kaikissa lapsiperheissä: perunamuusia ja makkarakastiketta, makaroonilaatikkoa, hernekeittoa jne eikä niitä ruokia pidetty köyhien ruokana eikä käsitettä "hiilaripaska" ollut vielä keksittykään. 

Mä uskon, että vähävaraisten perheiden lapsilla oli tuohon aikaan elämä paljon helpompaa ja mukavampaa, kun ei lasten keskuudessa ollut vielä kilpailua materiasta. Ainakin omilla lapsillani oli. 

Ennen oli mm. Lapsilisät 30% suuremmat ostovoimaltaan. Voisko siinä olla yksi syy että oli varaa syödä suht samaa ruokaakin. Ja en usko että ennenkään olisi vertailulta vältytty. Se on paskapuhetta.

Takuulla oli yksi syy ja vielä se, että lapsilisä tuli vain neljä kertaa vuodessa, jolloin kertasumma oli suurempi kuin jos se olisi jaettu kolmelle kuukaudelle. Ja mitä vertailuun tulee, niin toki lapset vertailivat, mutta eivät vertailleet hintoja. Jollain saattoi olla jokin ihana juttu, mutta ei sitä tehnyt ihanaksi sen kallis hinta tai siinä oleva logo. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykypäivän lasten köyhyys on sitä, ettei lapsi pääse osallistumaan samoihin asioihin kuin muut lapset eikä heillä ole samoja asioita kuin muilla lapsilla. Yhteiskunta ei voi loputtomasti rahoittaa köyhien elämää. Tarkoitan tällä, että jos lapsen kaverit ratsastavat ja heillä  on omat hevoset, yhteiskunta ei voi hankkia köyhän perheen lapsellekin omaa hevosta sekä maksaa siitä aiheutuvia kuluja. Tai jos kaverit harrastavat jääkiekkoa, yhteiskunta ei voi loputtomiin maksaa välineitä, kisareissuja jne. 

Oikeasti tarvittaisiin asennemuutosta ja sen hyväksymistä, että kaikki lapset eivät ole tasa-arvoisia. Ikävä kyllä joillain on varakkaat vanhemmat/isovanhemmat/kummit ja joillain ei ole. Peruskoulu aikoinaan vääristi tasa-arvon käsitystä. Tarkoitushan oli vain, että kaikki lapset saavat samantasoisen perusopetuksen. Eikä suinkaan sitä, että kaikki lapset saisivat yhtä hienoja vaatteita, tavaroita, harrastuksia, ulkomaanmatkoja jne. 

Olipa hieno ajatus köyyydestä, mutta jos nyt ei kuitenkaan mentäisi noin pitkälle. Köyhyys on sitä, että rahoja pitää venyttää äärimmilleen, ja loppukuusta ennen rahojen tuloa pitää karsia menoja todella äärimmilleen. Lapsi huomaa kyllä, kun tällaisessa rahatilanteessa hajoaa pesukone, auto tai muu välttämättömyys ja se näkyy ruokapöydässä ja muualla lapsen elämässä kun ylimääräistä ei yksinkertaisesti ole. Ei ole varaa osallistua koulun retkille, ei ole varaa edes leffalippuun. Pienituloisissa perheissä alkaa kasaantumaan toisenlaisetkin ongelmat, eivätkä ne ole sitä että harmittaa kun ei pääse ratsastamaan omalla hevosella. Elämä kapeutuu ja kalkkeutuu uomiinsa ja näköalat alkavat huveta niin että tuntuu ettei ulospääsyä ole.

Kyllä mä tuon tiedän. Ystävistäni kaksi on juuri tuollaisessa elämäntilanteessa eikä toivoa paremmasta ole näköpiirissä. Elävät jatkuvasti veitsenterällä. Käytännöllisesti katsoen mitään ei jää säästöön, koska aina tulee jotain, joka vie rahat. Tili on nollilla jo ennen seuraavaa rahapäivää. Ja tämä vaikuttaa lapsiin juuri siten, että he eivät pääse osallisiksi samoista asioista kuin mistä heidän kaverinsa pääsevät. Jos heidän kaverinsa olisivat yhtä köyhistä perheistä kuin he itsekin, tätä ongelmaa ei olisi. Mutta kun kavereilla on mahdollisuus paljon enempään kuin heillä. Olen koittanut auttaa sen mitä pystyn esim ostamalla leffaan sarjalippuja ja postittamalla heille. Samoin lahjakortteja esim Raxiin, jotta nämä lapset pääsisivät joskus itsekin nk osalliseksi ja jopa niin, että voisivat tarjota jollekin toiselle pienituloisen perheen lapselle leffan tai sapuskat Raxissa. Ei nämä mun pienet satunnaiset lahjoitukseni kuitenkaan muuta heidän kokonaistilannettaan yhtään miksikään.

Silti et näe sitä kuinka tärkeää heillekin olisi saada lapsilleen jotkut kohtuuhintaiset harrastukset vaan sanot että vanhempien pitäisi ottaa vastuu lastensa elämästä ja muuttaa asenteitaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykypäivän lasten köyhyys on sitä, ettei lapsi pääse osallistumaan samoihin asioihin kuin muut lapset eikä heillä ole samoja asioita kuin muilla lapsilla. Yhteiskunta ei voi loputtomasti rahoittaa köyhien elämää. Tarkoitan tällä, että jos lapsen kaverit ratsastavat ja heillä  on omat hevoset, yhteiskunta ei voi hankkia köyhän perheen lapsellekin omaa hevosta sekä maksaa siitä aiheutuvia kuluja. Tai jos kaverit harrastavat jääkiekkoa, yhteiskunta ei voi loputtomiin maksaa välineitä, kisareissuja jne. 

Oikeasti tarvittaisiin asennemuutosta ja sen hyväksymistä, että kaikki lapset eivät ole tasa-arvoisia. Ikävä kyllä joillain on varakkaat vanhemmat/isovanhemmat/kummit ja joillain ei ole. Peruskoulu aikoinaan vääristi tasa-arvon käsitystä. Tarkoitushan oli vain, että kaikki lapset saavat samantasoisen perusopetuksen. Eikä suinkaan sitä, että kaikki lapset saisivat yhtä hienoja vaatteita, tavaroita, harrastuksia, ulkomaanmatkoja jne. 

Olipa hieno ajatus köyyydestä, mutta jos nyt ei kuitenkaan mentäisi noin pitkälle. Köyhyys on sitä, että rahoja pitää venyttää äärimmilleen, ja loppukuusta ennen rahojen tuloa pitää karsia menoja todella äärimmilleen. Lapsi huomaa kyllä, kun tällaisessa rahatilanteessa hajoaa pesukone, auto tai muu välttämättömyys ja se näkyy ruokapöydässä ja muualla lapsen elämässä kun ylimääräistä ei yksinkertaisesti ole. Ei ole varaa osallistua koulun retkille, ei ole varaa edes leffalippuun. Pienituloisissa perheissä alkaa kasaantumaan toisenlaisetkin ongelmat, eivätkä ne ole sitä että harmittaa kun ei pääse ratsastamaan omalla hevosella. Elämä kapeutuu ja kalkkeutuu uomiinsa ja näköalat alkavat huveta niin että tuntuu ettei ulospääsyä ole.

Kyllä mä tuon tiedän. Ystävistäni kaksi on juuri tuollaisessa elämäntilanteessa eikä toivoa paremmasta ole näköpiirissä. Elävät jatkuvasti veitsenterällä. Käytännöllisesti katsoen mitään ei jää säästöön, koska aina tulee jotain, joka vie rahat. Tili on nollilla jo ennen seuraavaa rahapäivää. Ja tämä vaikuttaa lapsiin juuri siten, että he eivät pääse osallisiksi samoista asioista kuin mistä heidän kaverinsa pääsevät. Jos heidän kaverinsa olisivat yhtä köyhistä perheistä kuin he itsekin, tätä ongelmaa ei olisi. Mutta kun kavereilla on mahdollisuus paljon enempään kuin heillä. Olen koittanut auttaa sen mitä pystyn esim ostamalla leffaan sarjalippuja ja postittamalla heille. Samoin lahjakortteja esim Raxiin, jotta nämä lapset pääsisivät joskus itsekin nk osalliseksi ja jopa niin, että voisivat tarjota jollekin toiselle pienituloisen perheen lapselle leffan tai sapuskat Raxissa. Ei nämä mun pienet satunnaiset lahjoitukseni kuitenkaan muuta heidän kokonaistilannettaan yhtään miksikään.

Silti et näe sitä kuinka tärkeää heillekin olisi saada lapsilleen jotkut kohtuuhintaiset harrastukset vaan sanot että vanhempien pitäisi ottaa vastuu lastensa elämästä ja muuttaa asenteitaan.

Mikä on käsityksesi kohtuuhintaisesta harrastuksesta ja mihin kaikkeen muuhun rahojen pitäisi riittää? Pitäisikö sen kohtuuhintaisen harrastuksen lisäksi päästä edes kerran kesässä jätskikiskalle ja huvipuistoon, omistaa marsu tai koira ja ties mitä muuta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin kauan teidän hyvätuloisten on helppo ilkkua kun teillä ei ole kokemusta perheellisenä pienituloisena elämisestä.

En ole mielestäni puhunut kohtuuttomista vaatimuksista vaan yhdestä kohtuuhintaisesta harrastuksesta.

Tottakai otan vastuun perheestäni ja siksi opiskelenkin nyt uutta alaa, jossa pääsee palkoille. Ala ei ole kutsumus, mutta ainoa syy opiskeluun on, että niillä palkoilla on mahdollisuus elättää perhe.

Ei mun ole tarkoitus ilkkua. Toki saatat pitää realismia ilkkumisena. Kysymys on siitä, miten kaikki rahoitetaan? Koko ajan lasten elämään tulee kaikkea uutta ja alussa se uusi on kallista. 20 vuotta sitten vain harvalla alakoululaisella oli oma kännykkä ja oli aika cool, jos sellaisen omisti. Nykyisin lähes kaikilla alakoululaisilla on oma kännykkä ja nyt ero tuleekin siinä, miten kallis ja hieno kännykkä ja miten nopeasti lapsi saa uuden, kun uudempia malleja tulee markkinoille. Jos nyt yhteiskunta alkaisi maksamaan köyhille harrastuksen X, hyvin pian tulisi uusi harrastus Y, jota muut lapset alkaisivat harrastaa. Ja köyhän perheen lapsi ei olisi enää tyytyväinen harrastukseensa X, kun kaikki kaveritkin harrastavat Y:tä. 

Ajat muuttuvat toki. Puhelin vertaus on huono. Sinulla ei näytä edelleenkään olevan tajua köyhän realismista. Esim. lapseni on ainoa luokassa, jolla ei edelleenkään ole puhelinta. Hän käy toista luokkaa. Siitäkin on useasti käyty keskustelua milloin se voidaan hankkia. Sitten tulee lisäkuluna puhelinlaskutkin.

Kyllä mulla on käsitys köyhän realismista. Siitä mulla ei ole käsitystä, miten köyhyyden ongelmat lasten osalta voitaisiin poistaa. Harrastuksen X maksaminen olisi varmaan ihan kiva juttu tasan siihen asti, kun sitä alettaisiin pitää köyhien harrastuksena (koska kaikilla köyhilläkin on varaa siihen) ja lasten mielestä harrastus X alkaisikin olla nolo. Aivan kuten joku tietty halpa kännykkä on lasten mielestä nolo. Ainoa, mitä keksin ratkaisuksi tuohon itseään ruokkivaan kehään on, että downshiftaamisesta, ekologisuudesta yms tulisikin varakkaiden ja keskituloisten keskuudessa arvostettua ja tavoiteltua, jolloin köyhien arki ei enää juurikaan eroaisi muiden arjesta. 

Luuletko että esim jalkapallo, salibandy ym edullisimmat joukkuelajit menettäisivät suosionsa, jos köyhillekin tulisi mahdollisuus osallistua niihin? Aika epätodennäköistä mielestäni. Nämä ovat vain nyt näitä hakemalla haettuja selityksiä.

Luuletko sinä, että nuo harrastukset pysyisivät kohtuuhintaisina eikä seurat nostaisi jäsenmaksujaan, jos yhteiskunta alkaisi tukea harrastusta? Siis että ei kävisi kuten vuokrille eli vuokrat nousevat, koska yhteiskunta mahdollistaa köyhienkin asumisen kohonneista vuokrista huolimatta.

Riippuu siitä, miten lainsäädännöllä tuo suojattaisiin. Yhdistystoiminnan kautta järjestettynä hintojen nostaminen ei onnistuisi ja lapset saisi harrastaa. Lisäksi mistä tiedät kuka on köyhien ja kuka taas ei köyhien lapsi, joten melko erikoinen asennemaailma. Täällä on niin asenteellisia kirjotuksia et huhhu

Maailma on muuttunut asenteelliseksi. Mä olen ikionnellinen, että sain kasvattaa lapseni aikana, jolloin ei vielä kilpavarusteltu eikä oltu asenteellisia. Aikana, jolloin kaikki alueen lapset vanhempiensa varallisuudesta riippumatta kävivät samaa lähikoulua ja menivät kouluun samanlaisissa tai lähes samanlaisissa Anttilan tai Elloksen vaatteissa. Ei silloin vielä lasten kouluvalintaa tehty sillä perusteella, miten paljon koulussa on huono-osaisten perheiden lapsia. Eikä tarvinnut tuntea lapsensa luokkakaverin vanhempia voidakseen antaa lapsen leikkiä kaverinsa kanssa. Ihan sama, oliko kaverin äiti lääkäri vai siivooja, asuiko kerrostalossa kaupungin vuokra-asunnossa vai hienossa omakotitalossa. Eikä verrattu, kenellä on hienoin ja kallein polkupyörä vaan jokainen lapsi huristeli just sillä fillarilla, mikä sattui olemaan. Lapset eivät siihen aikaan oikeasti edes tienneet, mitä mikäkin itsellä tai kaverilla ollut oli maksanut. Ja jos olisivat tienneetkin, sillä ei olisi ollut kaverisuhteisiin mitään merkitystä. Arkiruokakin oli lähes samaa kaikissa lapsiperheissä: perunamuusia ja makkarakastiketta, makaroonilaatikkoa, hernekeittoa jne eikä niitä ruokia pidetty köyhien ruokana eikä käsitettä "hiilaripaska" ollut vielä keksittykään. 

Mä uskon, että vähävaraisten perheiden lapsilla oli tuohon aikaan elämä paljon helpompaa ja mukavampaa, kun ei lasten keskuudessa ollut vielä kilpailua materiasta. Ainakin omilla lapsillani oli. 

Ennen oli mm. Lapsilisät 30% suuremmat ostovoimaltaan. Voisko siinä olla yksi syy että oli varaa syödä suht samaa ruokaakin. Ja en usko että ennenkään olisi vertailulta vältytty. Se on paskapuhetta.

Takuulla oli yksi syy ja vielä se, että lapsilisä tuli vain neljä kertaa vuodessa, jolloin kertasumma oli suurempi kuin jos se olisi jaettu kolmelle kuukaudelle. Ja mitä vertailuun tulee, niin toki lapset vertailivat, mutta eivät vertailleet hintoja. Jollain saattoi olla jokin ihana juttu, mutta ei sitä tehnyt ihanaksi sen kallis hinta tai siinä oleva logo. 

Pääpointti että vertailua on ollut iät ja ajat, mutta vertailukohteet vain muuttuvat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykypäivän lasten köyhyys on sitä, ettei lapsi pääse osallistumaan samoihin asioihin kuin muut lapset eikä heillä ole samoja asioita kuin muilla lapsilla. Yhteiskunta ei voi loputtomasti rahoittaa köyhien elämää. Tarkoitan tällä, että jos lapsen kaverit ratsastavat ja heillä  on omat hevoset, yhteiskunta ei voi hankkia köyhän perheen lapsellekin omaa hevosta sekä maksaa siitä aiheutuvia kuluja. Tai jos kaverit harrastavat jääkiekkoa, yhteiskunta ei voi loputtomiin maksaa välineitä, kisareissuja jne. 

Oikeasti tarvittaisiin asennemuutosta ja sen hyväksymistä, että kaikki lapset eivät ole tasa-arvoisia. Ikävä kyllä joillain on varakkaat vanhemmat/isovanhemmat/kummit ja joillain ei ole. Peruskoulu aikoinaan vääristi tasa-arvon käsitystä. Tarkoitushan oli vain, että kaikki lapset saavat samantasoisen perusopetuksen. Eikä suinkaan sitä, että kaikki lapset saisivat yhtä hienoja vaatteita, tavaroita, harrastuksia, ulkomaanmatkoja jne. 

Olipa hieno ajatus köyyydestä, mutta jos nyt ei kuitenkaan mentäisi noin pitkälle. Köyhyys on sitä, että rahoja pitää venyttää äärimmilleen, ja loppukuusta ennen rahojen tuloa pitää karsia menoja todella äärimmilleen. Lapsi huomaa kyllä, kun tällaisessa rahatilanteessa hajoaa pesukone, auto tai muu välttämättömyys ja se näkyy ruokapöydässä ja muualla lapsen elämässä kun ylimääräistä ei yksinkertaisesti ole. Ei ole varaa osallistua koulun retkille, ei ole varaa edes leffalippuun. Pienituloisissa perheissä alkaa kasaantumaan toisenlaisetkin ongelmat, eivätkä ne ole sitä että harmittaa kun ei pääse ratsastamaan omalla hevosella. Elämä kapeutuu ja kalkkeutuu uomiinsa ja näköalat alkavat huveta niin että tuntuu ettei ulospääsyä ole.

Kyllä mä tuon tiedän. Ystävistäni kaksi on juuri tuollaisessa elämäntilanteessa eikä toivoa paremmasta ole näköpiirissä. Elävät jatkuvasti veitsenterällä. Käytännöllisesti katsoen mitään ei jää säästöön, koska aina tulee jotain, joka vie rahat. Tili on nollilla jo ennen seuraavaa rahapäivää. Ja tämä vaikuttaa lapsiin juuri siten, että he eivät pääse osallisiksi samoista asioista kuin mistä heidän kaverinsa pääsevät. Jos heidän kaverinsa olisivat yhtä köyhistä perheistä kuin he itsekin, tätä ongelmaa ei olisi. Mutta kun kavereilla on mahdollisuus paljon enempään kuin heillä. Olen koittanut auttaa sen mitä pystyn esim ostamalla leffaan sarjalippuja ja postittamalla heille. Samoin lahjakortteja esim Raxiin, jotta nämä lapset pääsisivät joskus itsekin nk osalliseksi ja jopa niin, että voisivat tarjota jollekin toiselle pienituloisen perheen lapselle leffan tai sapuskat Raxissa. Ei nämä mun pienet satunnaiset lahjoitukseni kuitenkaan muuta heidän kokonaistilannettaan yhtään miksikään.

Silti et näe sitä kuinka tärkeää heillekin olisi saada lapsilleen jotkut kohtuuhintaiset harrastukset vaan sanot että vanhempien pitäisi ottaa vastuu lastensa elämästä ja muuttaa asenteitaan.

Nyt sotket mut toiseen palstailijaan :) En ole se, joka käski ottaa vastuuta lastensa elämästä. Sen sijaan peräänkuulutan asennemuutosta. Koska paluuta entiseen ei enää ole vaan ihmiset nauttivat mahdollisuuksiensa mukaan kuluttamisesta ja se näkyy myös heidän lastensa elämässä, ei ole oikeasti muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä se, että kaverilla voi olla jotain enemmän tai jopa paljon enemmän kuin mitä itsellä on. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin kauan teidän hyvätuloisten on helppo ilkkua kun teillä ei ole kokemusta perheellisenä pienituloisena elämisestä.

En ole mielestäni puhunut kohtuuttomista vaatimuksista vaan yhdestä kohtuuhintaisesta harrastuksesta.

Tottakai otan vastuun perheestäni ja siksi opiskelenkin nyt uutta alaa, jossa pääsee palkoille. Ala ei ole kutsumus, mutta ainoa syy opiskeluun on, että niillä palkoilla on mahdollisuus elättää perhe.

Ei mun ole tarkoitus ilkkua. Toki saatat pitää realismia ilkkumisena. Kysymys on siitä, miten kaikki rahoitetaan? Koko ajan lasten elämään tulee kaikkea uutta ja alussa se uusi on kallista. 20 vuotta sitten vain harvalla alakoululaisella oli oma kännykkä ja oli aika cool, jos sellaisen omisti. Nykyisin lähes kaikilla alakoululaisilla on oma kännykkä ja nyt ero tuleekin siinä, miten kallis ja hieno kännykkä ja miten nopeasti lapsi saa uuden, kun uudempia malleja tulee markkinoille. Jos nyt yhteiskunta alkaisi maksamaan köyhille harrastuksen X, hyvin pian tulisi uusi harrastus Y, jota muut lapset alkaisivat harrastaa. Ja köyhän perheen lapsi ei olisi enää tyytyväinen harrastukseensa X, kun kaikki kaveritkin harrastavat Y:tä. 

Ajat muuttuvat toki. Puhelin vertaus on huono. Sinulla ei näytä edelleenkään olevan tajua köyhän realismista. Esim. lapseni on ainoa luokassa, jolla ei edelleenkään ole puhelinta. Hän käy toista luokkaa. Siitäkin on useasti käyty keskustelua milloin se voidaan hankkia. Sitten tulee lisäkuluna puhelinlaskutkin.

Kyllä mulla on käsitys köyhän realismista. Siitä mulla ei ole käsitystä, miten köyhyyden ongelmat lasten osalta voitaisiin poistaa. Harrastuksen X maksaminen olisi varmaan ihan kiva juttu tasan siihen asti, kun sitä alettaisiin pitää köyhien harrastuksena (koska kaikilla köyhilläkin on varaa siihen) ja lasten mielestä harrastus X alkaisikin olla nolo. Aivan kuten joku tietty halpa kännykkä on lasten mielestä nolo. Ainoa, mitä keksin ratkaisuksi tuohon itseään ruokkivaan kehään on, että downshiftaamisesta, ekologisuudesta yms tulisikin varakkaiden ja keskituloisten keskuudessa arvostettua ja tavoiteltua, jolloin köyhien arki ei enää juurikaan eroaisi muiden arjesta. 

Luuletko että esim jalkapallo, salibandy ym edullisimmat joukkuelajit menettäisivät suosionsa, jos köyhillekin tulisi mahdollisuus osallistua niihin? Aika epätodennäköistä mielestäni. Nämä ovat vain nyt näitä hakemalla haettuja selityksiä.

Luuletko sinä, että nuo harrastukset pysyisivät kohtuuhintaisina eikä seurat nostaisi jäsenmaksujaan, jos yhteiskunta alkaisi tukea harrastusta? Siis että ei kävisi kuten vuokrille eli vuokrat nousevat, koska yhteiskunta mahdollistaa köyhienkin asumisen kohonneista vuokrista huolimatta.

Riippuu siitä, miten lainsäädännöllä tuo suojattaisiin. Yhdistystoiminnan kautta järjestettynä hintojen nostaminen ei onnistuisi ja lapset saisi harrastaa. Lisäksi mistä tiedät kuka on köyhien ja kuka taas ei köyhien lapsi, joten melko erikoinen asennemaailma. Täällä on niin asenteellisia kirjotuksia et huhhu

Maailma on muuttunut asenteelliseksi. Mä olen ikionnellinen, että sain kasvattaa lapseni aikana, jolloin ei vielä kilpavarusteltu eikä oltu asenteellisia. Aikana, jolloin kaikki alueen lapset vanhempiensa varallisuudesta riippumatta kävivät samaa lähikoulua ja menivät kouluun samanlaisissa tai lähes samanlaisissa Anttilan tai Elloksen vaatteissa. Ei silloin vielä lasten kouluvalintaa tehty sillä perusteella, miten paljon koulussa on huono-osaisten perheiden lapsia. Eikä tarvinnut tuntea lapsensa luokkakaverin vanhempia voidakseen antaa lapsen leikkiä kaverinsa kanssa. Ihan sama, oliko kaverin äiti lääkäri vai siivooja, asuiko kerrostalossa kaupungin vuokra-asunnossa vai hienossa omakotitalossa. Eikä verrattu, kenellä on hienoin ja kallein polkupyörä vaan jokainen lapsi huristeli just sillä fillarilla, mikä sattui olemaan. Lapset eivät siihen aikaan oikeasti edes tienneet, mitä mikäkin itsellä tai kaverilla ollut oli maksanut. Ja jos olisivat tienneetkin, sillä ei olisi ollut kaverisuhteisiin mitään merkitystä. Arkiruokakin oli lähes samaa kaikissa lapsiperheissä: perunamuusia ja makkarakastiketta, makaroonilaatikkoa, hernekeittoa jne eikä niitä ruokia pidetty köyhien ruokana eikä käsitettä "hiilaripaska" ollut vielä keksittykään. 

Mä uskon, että vähävaraisten perheiden lapsilla oli tuohon aikaan elämä paljon helpompaa ja mukavampaa, kun ei lasten keskuudessa ollut vielä kilpailua materiasta. Ainakin omilla lapsillani oli. 

Ennen oli mm. Lapsilisät 30% suuremmat ostovoimaltaan. Voisko siinä olla yksi syy että oli varaa syödä suht samaa ruokaakin. Ja en usko että ennenkään olisi vertailulta vältytty. Se on paskapuhetta.

Takuulla oli yksi syy ja vielä se, että lapsilisä tuli vain neljä kertaa vuodessa, jolloin kertasumma oli suurempi kuin jos se olisi jaettu kolmelle kuukaudelle. Ja mitä vertailuun tulee, niin toki lapset vertailivat, mutta eivät vertailleet hintoja. Jollain saattoi olla jokin ihana juttu, mutta ei sitä tehnyt ihanaksi sen kallis hinta tai siinä oleva logo. 

Pääpointti että vertailua on ollut iät ja ajat, mutta vertailukohteet vain muuttuvat.

Juuri näin. Omien lasteni lapsuudessa ruma ruskea penaali ei olisi muuttunut ihanaksi ja halutuksi, jos siinä olisi ollut merkkiliikkeen logo ja hintalappu osoittamassa kallista hintaa. Halpa pinkki Tiimarin penaali olisi ollut silti ihanampi ja halutumpi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykypäivän lasten köyhyys on sitä, ettei lapsi pääse osallistumaan samoihin asioihin kuin muut lapset eikä heillä ole samoja asioita kuin muilla lapsilla. Yhteiskunta ei voi loputtomasti rahoittaa köyhien elämää. Tarkoitan tällä, että jos lapsen kaverit ratsastavat ja heillä  on omat hevoset, yhteiskunta ei voi hankkia köyhän perheen lapsellekin omaa hevosta sekä maksaa siitä aiheutuvia kuluja. Tai jos kaverit harrastavat jääkiekkoa, yhteiskunta ei voi loputtomiin maksaa välineitä, kisareissuja jne. 

Oikeasti tarvittaisiin asennemuutosta ja sen hyväksymistä, että kaikki lapset eivät ole tasa-arvoisia. Ikävä kyllä joillain on varakkaat vanhemmat/isovanhemmat/kummit ja joillain ei ole. Peruskoulu aikoinaan vääristi tasa-arvon käsitystä. Tarkoitushan oli vain, että kaikki lapset saavat samantasoisen perusopetuksen. Eikä suinkaan sitä, että kaikki lapset saisivat yhtä hienoja vaatteita, tavaroita, harrastuksia, ulkomaanmatkoja jne. 

Olipa hieno ajatus köyyydestä, mutta jos nyt ei kuitenkaan mentäisi noin pitkälle. Köyhyys on sitä, että rahoja pitää venyttää äärimmilleen, ja loppukuusta ennen rahojen tuloa pitää karsia menoja todella äärimmilleen. Lapsi huomaa kyllä, kun tällaisessa rahatilanteessa hajoaa pesukone, auto tai muu välttämättömyys ja se näkyy ruokapöydässä ja muualla lapsen elämässä kun ylimääräistä ei yksinkertaisesti ole. Ei ole varaa osallistua koulun retkille, ei ole varaa edes leffalippuun. Pienituloisissa perheissä alkaa kasaantumaan toisenlaisetkin ongelmat, eivätkä ne ole sitä että harmittaa kun ei pääse ratsastamaan omalla hevosella. Elämä kapeutuu ja kalkkeutuu uomiinsa ja näköalat alkavat huveta niin että tuntuu ettei ulospääsyä ole.

Kyllä mä tuon tiedän. Ystävistäni kaksi on juuri tuollaisessa elämäntilanteessa eikä toivoa paremmasta ole näköpiirissä. Elävät jatkuvasti veitsenterällä. Käytännöllisesti katsoen mitään ei jää säästöön, koska aina tulee jotain, joka vie rahat. Tili on nollilla jo ennen seuraavaa rahapäivää. Ja tämä vaikuttaa lapsiin juuri siten, että he eivät pääse osallisiksi samoista asioista kuin mistä heidän kaverinsa pääsevät. Jos heidän kaverinsa olisivat yhtä köyhistä perheistä kuin he itsekin, tätä ongelmaa ei olisi. Mutta kun kavereilla on mahdollisuus paljon enempään kuin heillä. Olen koittanut auttaa sen mitä pystyn esim ostamalla leffaan sarjalippuja ja postittamalla heille. Samoin lahjakortteja esim Raxiin, jotta nämä lapset pääsisivät joskus itsekin nk osalliseksi ja jopa niin, että voisivat tarjota jollekin toiselle pienituloisen perheen lapselle leffan tai sapuskat Raxissa. Ei nämä mun pienet satunnaiset lahjoitukseni kuitenkaan muuta heidän kokonaistilannettaan yhtään miksikään.

Silti et näe sitä kuinka tärkeää heillekin olisi saada lapsilleen jotkut kohtuuhintaiset harrastukset vaan sanot että vanhempien pitäisi ottaa vastuu lastensa elämästä ja muuttaa asenteitaan.

Mikä on käsityksesi kohtuuhintaisesta harrastuksesta ja mihin kaikkeen muuhun rahojen pitäisi riittää? Pitäisikö sen kohtuuhintaisen harrastuksen lisäksi päästä edes kerran kesässä jätskikiskalle ja huvipuistoon, omistaa marsu tai koira ja ties mitä muuta?

Kuten sanottu, kohtuuhintainen on nykypäivänä n. 300-400€/vuosi esim. edullisissa joukkuelajeissa. Jalkapallo säbä jne. ainakin pk-seudulla.

Kohtuullista on myös että loma-aikana saisi kokea jonkin ei niin arkisen asian. Esimerkiksi se huvipuistossa käynti. Aina toitotetaan köyhille, että menkää kirjastoon, puistoilkaa ym. ilmaistapahtumat. Ne tiedetään kyllä ja niitä tehdään koko vuosi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykypäivän lasten köyhyys on sitä, ettei lapsi pääse osallistumaan samoihin asioihin kuin muut lapset eikä heillä ole samoja asioita kuin muilla lapsilla. Yhteiskunta ei voi loputtomasti rahoittaa köyhien elämää. Tarkoitan tällä, että jos lapsen kaverit ratsastavat ja heillä  on omat hevoset, yhteiskunta ei voi hankkia köyhän perheen lapsellekin omaa hevosta sekä maksaa siitä aiheutuvia kuluja. Tai jos kaverit harrastavat jääkiekkoa, yhteiskunta ei voi loputtomiin maksaa välineitä, kisareissuja jne. 

Oikeasti tarvittaisiin asennemuutosta ja sen hyväksymistä, että kaikki lapset eivät ole tasa-arvoisia. Ikävä kyllä joillain on varakkaat vanhemmat/isovanhemmat/kummit ja joillain ei ole. Peruskoulu aikoinaan vääristi tasa-arvon käsitystä. Tarkoitushan oli vain, että kaikki lapset saavat samantasoisen perusopetuksen. Eikä suinkaan sitä, että kaikki lapset saisivat yhtä hienoja vaatteita, tavaroita, harrastuksia, ulkomaanmatkoja jne. 

Olipa hieno ajatus köyyydestä, mutta jos nyt ei kuitenkaan mentäisi noin pitkälle. Köyhyys on sitä, että rahoja pitää venyttää äärimmilleen, ja loppukuusta ennen rahojen tuloa pitää karsia menoja todella äärimmilleen. Lapsi huomaa kyllä, kun tällaisessa rahatilanteessa hajoaa pesukone, auto tai muu välttämättömyys ja se näkyy ruokapöydässä ja muualla lapsen elämässä kun ylimääräistä ei yksinkertaisesti ole. Ei ole varaa osallistua koulun retkille, ei ole varaa edes leffalippuun. Pienituloisissa perheissä alkaa kasaantumaan toisenlaisetkin ongelmat, eivätkä ne ole sitä että harmittaa kun ei pääse ratsastamaan omalla hevosella. Elämä kapeutuu ja kalkkeutuu uomiinsa ja näköalat alkavat huveta niin että tuntuu ettei ulospääsyä ole.

Kyllä mä tuon tiedän. Ystävistäni kaksi on juuri tuollaisessa elämäntilanteessa eikä toivoa paremmasta ole näköpiirissä. Elävät jatkuvasti veitsenterällä. Käytännöllisesti katsoen mitään ei jää säästöön, koska aina tulee jotain, joka vie rahat. Tili on nollilla jo ennen seuraavaa rahapäivää. Ja tämä vaikuttaa lapsiin juuri siten, että he eivät pääse osallisiksi samoista asioista kuin mistä heidän kaverinsa pääsevät. Jos heidän kaverinsa olisivat yhtä köyhistä perheistä kuin he itsekin, tätä ongelmaa ei olisi. Mutta kun kavereilla on mahdollisuus paljon enempään kuin heillä. Olen koittanut auttaa sen mitä pystyn esim ostamalla leffaan sarjalippuja ja postittamalla heille. Samoin lahjakortteja esim Raxiin, jotta nämä lapset pääsisivät joskus itsekin nk osalliseksi ja jopa niin, että voisivat tarjota jollekin toiselle pienituloisen perheen lapselle leffan tai sapuskat Raxissa. Ei nämä mun pienet satunnaiset lahjoitukseni kuitenkaan muuta heidän kokonaistilannettaan yhtään miksikään.

Olet muuten ihana ihminen <3 Olen itse tuollaisen perheen lapsi. Muistan että ilahduin valtavasti pienistäkin muistamisista. En saanut kylläkään leffalippuja, mutta sain barbievaatteita (yhden hameen), pinnejä tai jotain sellaista pientä. Niillä oli mulle valtava merkitys silloin ja se on syöpynyt mieleeni että muistan ne vielä aikuisenakin. Vaikka se ei kokonaiskuvaa muuttaisikaan, niin niille lapsille se on iso asia. Kiitos <3

Mä muuten kymmenisen vuotta sitten ompelin aika paljon Barbien vaatteita ja lahjoitin niitä netissä eteenpäin erään keskustelupalstan kautta. Nykyään ei taida Barbiet olla enää lasten suosiossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykypäivän lasten köyhyys on sitä, ettei lapsi pääse osallistumaan samoihin asioihin kuin muut lapset eikä heillä ole samoja asioita kuin muilla lapsilla. Yhteiskunta ei voi loputtomasti rahoittaa köyhien elämää. Tarkoitan tällä, että jos lapsen kaverit ratsastavat ja heillä  on omat hevoset, yhteiskunta ei voi hankkia köyhän perheen lapsellekin omaa hevosta sekä maksaa siitä aiheutuvia kuluja. Tai jos kaverit harrastavat jääkiekkoa, yhteiskunta ei voi loputtomiin maksaa välineitä, kisareissuja jne. 

Oikeasti tarvittaisiin asennemuutosta ja sen hyväksymistä, että kaikki lapset eivät ole tasa-arvoisia. Ikävä kyllä joillain on varakkaat vanhemmat/isovanhemmat/kummit ja joillain ei ole. Peruskoulu aikoinaan vääristi tasa-arvon käsitystä. Tarkoitushan oli vain, että kaikki lapset saavat samantasoisen perusopetuksen. Eikä suinkaan sitä, että kaikki lapset saisivat yhtä hienoja vaatteita, tavaroita, harrastuksia, ulkomaanmatkoja jne. 

Olipa hieno ajatus köyyydestä, mutta jos nyt ei kuitenkaan mentäisi noin pitkälle. Köyhyys on sitä, että rahoja pitää venyttää äärimmilleen, ja loppukuusta ennen rahojen tuloa pitää karsia menoja todella äärimmilleen. Lapsi huomaa kyllä, kun tällaisessa rahatilanteessa hajoaa pesukone, auto tai muu välttämättömyys ja se näkyy ruokapöydässä ja muualla lapsen elämässä kun ylimääräistä ei yksinkertaisesti ole. Ei ole varaa osallistua koulun retkille, ei ole varaa edes leffalippuun. Pienituloisissa perheissä alkaa kasaantumaan toisenlaisetkin ongelmat, eivätkä ne ole sitä että harmittaa kun ei pääse ratsastamaan omalla hevosella. Elämä kapeutuu ja kalkkeutuu uomiinsa ja näköalat alkavat huveta niin että tuntuu ettei ulospääsyä ole.

Kyllä mä tuon tiedän. Ystävistäni kaksi on juuri tuollaisessa elämäntilanteessa eikä toivoa paremmasta ole näköpiirissä. Elävät jatkuvasti veitsenterällä. Käytännöllisesti katsoen mitään ei jää säästöön, koska aina tulee jotain, joka vie rahat. Tili on nollilla jo ennen seuraavaa rahapäivää. Ja tämä vaikuttaa lapsiin juuri siten, että he eivät pääse osallisiksi samoista asioista kuin mistä heidän kaverinsa pääsevät. Jos heidän kaverinsa olisivat yhtä köyhistä perheistä kuin he itsekin, tätä ongelmaa ei olisi. Mutta kun kavereilla on mahdollisuus paljon enempään kuin heillä. Olen koittanut auttaa sen mitä pystyn esim ostamalla leffaan sarjalippuja ja postittamalla heille. Samoin lahjakortteja esim Raxiin, jotta nämä lapset pääsisivät joskus itsekin nk osalliseksi ja jopa niin, että voisivat tarjota jollekin toiselle pienituloisen perheen lapselle leffan tai sapuskat Raxissa. Ei nämä mun pienet satunnaiset lahjoitukseni kuitenkaan muuta heidän kokonaistilannettaan yhtään miksikään.

Silti et näe sitä kuinka tärkeää heillekin olisi saada lapsilleen jotkut kohtuuhintaiset harrastukset vaan sanot että vanhempien pitäisi ottaa vastuu lastensa elämästä ja muuttaa asenteitaan.

Mikä on käsityksesi kohtuuhintaisesta harrastuksesta ja mihin kaikkeen muuhun rahojen pitäisi riittää? Pitäisikö sen kohtuuhintaisen harrastuksen lisäksi päästä edes kerran kesässä jätskikiskalle ja huvipuistoon, omistaa marsu tai koira ja ties mitä muuta?

Kuten sanottu, kohtuuhintainen on nykypäivänä n. 300-400€/vuosi esim. edullisissa joukkuelajeissa. Jalkapallo säbä jne. ainakin pk-seudulla.

Kohtuullista on myös että loma-aikana saisi kokea jonkin ei niin arkisen asian. Esimerkiksi se huvipuistossa käynti. Aina toitotetaan köyhille, että menkää kirjastoon, puistoilkaa ym. ilmaistapahtumat. Ne tiedetään kyllä ja niitä tehdään koko vuosi.

Ohis...on paljon ilmaisia harrastusmahdollisuuksia. Miksi ne eivät kelpaa? Ai niin, koska ne ovat ilmaisia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykypäivän lasten köyhyys on sitä, ettei lapsi pääse osallistumaan samoihin asioihin kuin muut lapset eikä heillä ole samoja asioita kuin muilla lapsilla. Yhteiskunta ei voi loputtomasti rahoittaa köyhien elämää. Tarkoitan tällä, että jos lapsen kaverit ratsastavat ja heillä  on omat hevoset, yhteiskunta ei voi hankkia köyhän perheen lapsellekin omaa hevosta sekä maksaa siitä aiheutuvia kuluja. Tai jos kaverit harrastavat jääkiekkoa, yhteiskunta ei voi loputtomiin maksaa välineitä, kisareissuja jne. 

Oikeasti tarvittaisiin asennemuutosta ja sen hyväksymistä, että kaikki lapset eivät ole tasa-arvoisia. Ikävä kyllä joillain on varakkaat vanhemmat/isovanhemmat/kummit ja joillain ei ole. Peruskoulu aikoinaan vääristi tasa-arvon käsitystä. Tarkoitushan oli vain, että kaikki lapset saavat samantasoisen perusopetuksen. Eikä suinkaan sitä, että kaikki lapset saisivat yhtä hienoja vaatteita, tavaroita, harrastuksia, ulkomaanmatkoja jne. 

Olipa hieno ajatus köyyydestä, mutta jos nyt ei kuitenkaan mentäisi noin pitkälle. Köyhyys on sitä, että rahoja pitää venyttää äärimmilleen, ja loppukuusta ennen rahojen tuloa pitää karsia menoja todella äärimmilleen. Lapsi huomaa kyllä, kun tällaisessa rahatilanteessa hajoaa pesukone, auto tai muu välttämättömyys ja se näkyy ruokapöydässä ja muualla lapsen elämässä kun ylimääräistä ei yksinkertaisesti ole. Ei ole varaa osallistua koulun retkille, ei ole varaa edes leffalippuun. Pienituloisissa perheissä alkaa kasaantumaan toisenlaisetkin ongelmat, eivätkä ne ole sitä että harmittaa kun ei pääse ratsastamaan omalla hevosella. Elämä kapeutuu ja kalkkeutuu uomiinsa ja näköalat alkavat huveta niin että tuntuu ettei ulospääsyä ole.

Kyllä mä tuon tiedän. Ystävistäni kaksi on juuri tuollaisessa elämäntilanteessa eikä toivoa paremmasta ole näköpiirissä. Elävät jatkuvasti veitsenterällä. Käytännöllisesti katsoen mitään ei jää säästöön, koska aina tulee jotain, joka vie rahat. Tili on nollilla jo ennen seuraavaa rahapäivää. Ja tämä vaikuttaa lapsiin juuri siten, että he eivät pääse osallisiksi samoista asioista kuin mistä heidän kaverinsa pääsevät. Jos heidän kaverinsa olisivat yhtä köyhistä perheistä kuin he itsekin, tätä ongelmaa ei olisi. Mutta kun kavereilla on mahdollisuus paljon enempään kuin heillä. Olen koittanut auttaa sen mitä pystyn esim ostamalla leffaan sarjalippuja ja postittamalla heille. Samoin lahjakortteja esim Raxiin, jotta nämä lapset pääsisivät joskus itsekin nk osalliseksi ja jopa niin, että voisivat tarjota jollekin toiselle pienituloisen perheen lapselle leffan tai sapuskat Raxissa. Ei nämä mun pienet satunnaiset lahjoitukseni kuitenkaan muuta heidän kokonaistilannettaan yhtään miksikään.

Silti et näe sitä kuinka tärkeää heillekin olisi saada lapsilleen jotkut kohtuuhintaiset harrastukset vaan sanot että vanhempien pitäisi ottaa vastuu lastensa elämästä ja muuttaa asenteitaan.

Nyt sotket mut toiseen palstailijaan :) En ole se, joka käski ottaa vastuuta lastensa elämästä. Sen sijaan peräänkuulutan asennemuutosta. Koska paluuta entiseen ei enää ole vaan ihmiset nauttivat mahdollisuuksiensa mukaan kuluttamisesta ja se näkyy myös heidän lastensa elämässä, ei ole oikeasti muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä se, että kaverilla voi olla jotain enemmän tai jopa paljon enemmän kuin mitä itsellä on. 

Kulutuksesta viis, sillä ei ole niin väliä kunhan on välttämättömät asiat arjessa ja ruokaa. Puhun lähinnä harrastuksista, jotka koen tärkeäksi lapsille. Itse niistä jäin myös lapsena osattomaksi vanhempieni taloudellisen tilanteen vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykypäivän lasten köyhyys on sitä, ettei lapsi pääse osallistumaan samoihin asioihin kuin muut lapset eikä heillä ole samoja asioita kuin muilla lapsilla. Yhteiskunta ei voi loputtomasti rahoittaa köyhien elämää. Tarkoitan tällä, että jos lapsen kaverit ratsastavat ja heillä  on omat hevoset, yhteiskunta ei voi hankkia köyhän perheen lapsellekin omaa hevosta sekä maksaa siitä aiheutuvia kuluja. Tai jos kaverit harrastavat jääkiekkoa, yhteiskunta ei voi loputtomiin maksaa välineitä, kisareissuja jne. 

Oikeasti tarvittaisiin asennemuutosta ja sen hyväksymistä, että kaikki lapset eivät ole tasa-arvoisia. Ikävä kyllä joillain on varakkaat vanhemmat/isovanhemmat/kummit ja joillain ei ole. Peruskoulu aikoinaan vääristi tasa-arvon käsitystä. Tarkoitushan oli vain, että kaikki lapset saavat samantasoisen perusopetuksen. Eikä suinkaan sitä, että kaikki lapset saisivat yhtä hienoja vaatteita, tavaroita, harrastuksia, ulkomaanmatkoja jne. 

Olipa hieno ajatus köyyydestä, mutta jos nyt ei kuitenkaan mentäisi noin pitkälle. Köyhyys on sitä, että rahoja pitää venyttää äärimmilleen, ja loppukuusta ennen rahojen tuloa pitää karsia menoja todella äärimmilleen. Lapsi huomaa kyllä, kun tällaisessa rahatilanteessa hajoaa pesukone, auto tai muu välttämättömyys ja se näkyy ruokapöydässä ja muualla lapsen elämässä kun ylimääräistä ei yksinkertaisesti ole. Ei ole varaa osallistua koulun retkille, ei ole varaa edes leffalippuun. Pienituloisissa perheissä alkaa kasaantumaan toisenlaisetkin ongelmat, eivätkä ne ole sitä että harmittaa kun ei pääse ratsastamaan omalla hevosella. Elämä kapeutuu ja kalkkeutuu uomiinsa ja näköalat alkavat huveta niin että tuntuu ettei ulospääsyä ole.

Kyllä mä tuon tiedän. Ystävistäni kaksi on juuri tuollaisessa elämäntilanteessa eikä toivoa paremmasta ole näköpiirissä. Elävät jatkuvasti veitsenterällä. Käytännöllisesti katsoen mitään ei jää säästöön, koska aina tulee jotain, joka vie rahat. Tili on nollilla jo ennen seuraavaa rahapäivää. Ja tämä vaikuttaa lapsiin juuri siten, että he eivät pääse osallisiksi samoista asioista kuin mistä heidän kaverinsa pääsevät. Jos heidän kaverinsa olisivat yhtä köyhistä perheistä kuin he itsekin, tätä ongelmaa ei olisi. Mutta kun kavereilla on mahdollisuus paljon enempään kuin heillä. Olen koittanut auttaa sen mitä pystyn esim ostamalla leffaan sarjalippuja ja postittamalla heille. Samoin lahjakortteja esim Raxiin, jotta nämä lapset pääsisivät joskus itsekin nk osalliseksi ja jopa niin, että voisivat tarjota jollekin toiselle pienituloisen perheen lapselle leffan tai sapuskat Raxissa. Ei nämä mun pienet satunnaiset lahjoitukseni kuitenkaan muuta heidän kokonaistilannettaan yhtään miksikään.

Silti et näe sitä kuinka tärkeää heillekin olisi saada lapsilleen jotkut kohtuuhintaiset harrastukset vaan sanot että vanhempien pitäisi ottaa vastuu lastensa elämästä ja muuttaa asenteitaan.

Mikä on käsityksesi kohtuuhintaisesta harrastuksesta ja mihin kaikkeen muuhun rahojen pitäisi riittää? Pitäisikö sen kohtuuhintaisen harrastuksen lisäksi päästä edes kerran kesässä jätskikiskalle ja huvipuistoon, omistaa marsu tai koira ja ties mitä muuta?

Kuten sanottu, kohtuuhintainen on nykypäivänä n. 300-400€/vuosi esim. edullisissa joukkuelajeissa. Jalkapallo säbä jne. ainakin pk-seudulla.

Kohtuullista on myös että loma-aikana saisi kokea jonkin ei niin arkisen asian. Esimerkiksi se huvipuistossa käynti. Aina toitotetaan köyhille, että menkää kirjastoon, puistoilkaa ym. ilmaistapahtumat. Ne tiedetään kyllä ja niitä tehdään koko vuosi.

Ohis...on paljon ilmaisia harrastusmahdollisuuksia. Miksi ne eivät kelpaa? Ai niin, koska ne ovat ilmaisia. 

Ohis, kerro esim. mitä? Kyllä se on aika eri asia kokea kuuluvansa johonkin joukkueeseen tai porukkaan kuin pelata satunnaisesti fudista koulun kentällä.

Näkyy siinä miten asutaan. Useimmat luokkalaiset asuvat omakotitaloissa ja heillä on oma huone. Sitten se ettei koskaan käydä lomamatkoilla. Vaatteet halvinta mahdollista. Jos tämä haittaa lasta, niin sitten tuntee kateutta tai muuta epämukavuutta, ei ole vielä tajunnut asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykypäivän lasten köyhyys on sitä, ettei lapsi pääse osallistumaan samoihin asioihin kuin muut lapset eikä heillä ole samoja asioita kuin muilla lapsilla. Yhteiskunta ei voi loputtomasti rahoittaa köyhien elämää. Tarkoitan tällä, että jos lapsen kaverit ratsastavat ja heillä  on omat hevoset, yhteiskunta ei voi hankkia köyhän perheen lapsellekin omaa hevosta sekä maksaa siitä aiheutuvia kuluja. Tai jos kaverit harrastavat jääkiekkoa, yhteiskunta ei voi loputtomiin maksaa välineitä, kisareissuja jne. 

Oikeasti tarvittaisiin asennemuutosta ja sen hyväksymistä, että kaikki lapset eivät ole tasa-arvoisia. Ikävä kyllä joillain on varakkaat vanhemmat/isovanhemmat/kummit ja joillain ei ole. Peruskoulu aikoinaan vääristi tasa-arvon käsitystä. Tarkoitushan oli vain, että kaikki lapset saavat samantasoisen perusopetuksen. Eikä suinkaan sitä, että kaikki lapset saisivat yhtä hienoja vaatteita, tavaroita, harrastuksia, ulkomaanmatkoja jne. 

Olipa hieno ajatus köyyydestä, mutta jos nyt ei kuitenkaan mentäisi noin pitkälle. Köyhyys on sitä, että rahoja pitää venyttää äärimmilleen, ja loppukuusta ennen rahojen tuloa pitää karsia menoja todella äärimmilleen. Lapsi huomaa kyllä, kun tällaisessa rahatilanteessa hajoaa pesukone, auto tai muu välttämättömyys ja se näkyy ruokapöydässä ja muualla lapsen elämässä kun ylimääräistä ei yksinkertaisesti ole. Ei ole varaa osallistua koulun retkille, ei ole varaa edes leffalippuun. Pienituloisissa perheissä alkaa kasaantumaan toisenlaisetkin ongelmat, eivätkä ne ole sitä että harmittaa kun ei pääse ratsastamaan omalla hevosella. Elämä kapeutuu ja kalkkeutuu uomiinsa ja näköalat alkavat huveta niin että tuntuu ettei ulospääsyä ole.

Kyllä mä tuon tiedän. Ystävistäni kaksi on juuri tuollaisessa elämäntilanteessa eikä toivoa paremmasta ole näköpiirissä. Elävät jatkuvasti veitsenterällä. Käytännöllisesti katsoen mitään ei jää säästöön, koska aina tulee jotain, joka vie rahat. Tili on nollilla jo ennen seuraavaa rahapäivää. Ja tämä vaikuttaa lapsiin juuri siten, että he eivät pääse osallisiksi samoista asioista kuin mistä heidän kaverinsa pääsevät. Jos heidän kaverinsa olisivat yhtä köyhistä perheistä kuin he itsekin, tätä ongelmaa ei olisi. Mutta kun kavereilla on mahdollisuus paljon enempään kuin heillä. Olen koittanut auttaa sen mitä pystyn esim ostamalla leffaan sarjalippuja ja postittamalla heille. Samoin lahjakortteja esim Raxiin, jotta nämä lapset pääsisivät joskus itsekin nk osalliseksi ja jopa niin, että voisivat tarjota jollekin toiselle pienituloisen perheen lapselle leffan tai sapuskat Raxissa. Ei nämä mun pienet satunnaiset lahjoitukseni kuitenkaan muuta heidän kokonaistilannettaan yhtään miksikään.

Silti et näe sitä kuinka tärkeää heillekin olisi saada lapsilleen jotkut kohtuuhintaiset harrastukset vaan sanot että vanhempien pitäisi ottaa vastuu lastensa elämästä ja muuttaa asenteitaan.

Mikä on käsityksesi kohtuuhintaisesta harrastuksesta ja mihin kaikkeen muuhun rahojen pitäisi riittää? Pitäisikö sen kohtuuhintaisen harrastuksen lisäksi päästä edes kerran kesässä jätskikiskalle ja huvipuistoon, omistaa marsu tai koira ja ties mitä muuta?

Kuten sanottu, kohtuuhintainen on nykypäivänä n. 300-400€/vuosi esim. edullisissa joukkuelajeissa. Jalkapallo säbä jne. ainakin pk-seudulla.

Kohtuullista on myös että loma-aikana saisi kokea jonkin ei niin arkisen asian. Esimerkiksi se huvipuistossa käynti. Aina toitotetaan köyhille, että menkää kirjastoon, puistoilkaa ym. ilmaistapahtumat. Ne tiedetään kyllä ja niitä tehdään koko vuosi.

Ohis...on paljon ilmaisia harrastusmahdollisuuksia. Miksi ne eivät kelpaa? Ai niin, koska ne ovat ilmaisia. 

Kelpaako ohikselle ne?