Miksen pysty antamaan anteeksi?

Vierailija kirjoitti:

Apua... Olen viestin 44 kirjoittaja. Olen pahoillani, sillä luin viestisi numero 42 vasta oman viestini lähetettyäni. Tuo on jo omaa kokemustani niin eriluokan asia, ettei sitä voi verrata omaani. Mutta sanoisin myös, että koskaan ei tarvitse antaa anteeksi, sinä et ole siihen velvollinen. Toivottavasti saat ja olet hakenut keskusteluapua muualtakin kuin täältä. Ja muista, vaikkei nyt siltä tunnukaan: sinä olet ihan hyvä ja riittävä. Halaus ja voimia.

Kiitos ihanasta viestistä. Arvostan tätä todella paljon. ❤️

Ap

Monet psykologit ja terapeutit on nykyisin sitä mieltä, että anteeksianto ei ole välttämätöntä eheytyäkseen. Päinvastoin, monet lakaisevat ikävät tunteet yliymmärtämisellä ja sillä kuuluisalla anteeksiannolla. Myöhemmin voi sitten kosahtaa kun ei ole oikeasti ikäviä asioita kunnolla käsitellyt. Minulle kävi näin, alkoholistivanhempiani vain ymmärsin ja ymmärsin, kuinka ovat sairaita, kyllä he minua rakastavat, jos vain annan anteeksi niin kyllä se siitä. Totuus oli, että alkoholismi toki on sairaus, mutta pulloon tarttuminen oma valinta. Tappelut, poliisit, ikuiset traumat olisi voitu estää. He eivät rakastaneet minua. Turha ymmärtää ja antaa anteeksi, eipä tosin ole kukaan pyytänytkään. Jopa terapiassa teininä sanottiin minulle, että koita antaa anteeksi ja siirry eteenpäin. Vasta aikuisiällä sain vihata ja tuntea ne piilossa olevat tunteet turvallisesti, asiantuntevan terapeutin kanssa. Nyt elämäni  on olosuhteisiin nähden hyvää, toki aivan tasapainossa tulen tuskin olemaan. Vauvasta asti hylätty ja väkivaltaa nähty niin kyllähän se jäljet jättää.

Sinun kokemuksesi on varmasti yksi rankimmista. Sun ei tarvitse antaa anteeksi, eikä ymmärtää. Tekohan on todella käsittämätön. Olen itsekin ollut itsemurhan partaalla joten toki voin samaistua siihen fiilikseen. Se vain loukkaa ja haavoittaa muita niin syvästi... Joten toistan vielä, älä pakota anteeksiantoa. Voit olla aivan normaali ihminen, suht sinut asian kanssa kun olet päässyt tarpeeksi pitkälle tuon käsittelyssä. Jossain vaiheessa voit olla vapaampi. Siihen voi mennä rutosti aikaa, siihen voi kuulua kamalia tunteita, epätoivoa, vihaa, ahdistusta. Anna niiden tulla. Sinulla on täysi oikeus tunteisiisi. Paljon voimia!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on tämä nyky elämä sellaista. Voisi kutsua uhriutumisen ajanjaksoksi. Minua kohdeltiin väärin! Mitä paremmin yhteiskunnan asiat ovat, niin sitä pienemmistä asioista ihmiset loukkaantuvat, masentuvat, ahdistuvat tai muuten sekoavat. Siksi et voi antaa anteeksi. Ympäröivä henkisesti heikko ja draamaan taipuvainen yhteiskunta sinut siihen kasvatti.

Tuskin ihmiset ennen ovat olleet sen jalompia luonteeltaan. Yhteisöstä tuleva paine esittää näennäisesti antaneensa anteeksi jollekin toiselle jossain pienessä kylässä on toki voinut olla silloin kovempi kuin nykyään. Ihan eri asia on se, millaisia ajatuksia nämä "anteeksiantaneet" ihmiset sitten päänsä sisällä ovat pyöritelleet.

Ei jalompia, mutta on ollut suurempi työkalupakki kohdata vastoinkäymisiä ja pettymyksiä. Ennen ihmiset kohdattiin kasvotusten ja asioista puhuttiin suoraan ja pettymykset kuuluivat elämään. Nykyään lapset kasvatetaan sokerikulhossa ja sen näkee siinä, että jo äänen korottaminen saa monet lapset "traumatisoitumaan". Ei aina, eivätkä kaikki, mutta yleisesti enemmän kuin ennen. Mitään karjumista ja väkivaltaa en tarkoita, mutta fakta on se, että meillä on asiat paremmin kuin koskaan, mutta ihmiset silti voivat valtavan huonosti. Syynä on se, että kaikki on pureskeltu valmiiksi, eikä ikinä saa tulla paha mieli yhtään mistään. Tuohon kun kasvaa, niin pienikin ikävä asia tuntuu valtavan isolta.

Puhut aivan eri asioista kuin minä aloituksessani. Vaikea kokemus on ollut valtavan suuri. Kirjoituksesi tuntuu minusta mitätöivältä.

En puhu, enkä vähättele. Kuitenkin, joku kohdatessaan vuosia jatkunutta pettämistä tai väkivaltaa tai eläkesäästöjen varastamisen tms. kohtaa asiat, käsittelee ne mielessään ja jatkaa elämää, mutta joku toinen traumatisoituu aivan samoista asioista loppuiäkseen. Tässä on hyvin iso rooli sillä miten vanhemmat ovat osanneet kasvattaa käsittelemään tunteita ja kohtaamaan vääryyttä.

Eli yksinkertaistan nyt. Et kykene antamaan anteeksi, koska et ole saanut ympäröivältä yhteisöltä sellaisia henkisiä työkaluja, jois n avulla osaisit käsitellä pelkoa ja/tai pettymyksiä ja/tai nöyryytystä ja/tai vääryyttä. Siksi ainoa tapa päästä siitä on käydä etsimässä ne työkalut nyt eli terapeutilla kehotan käymään, ja vihdoin pääset asiassa eteenpäin.

Kuolemassa tulee niin paljon erilaisia vaiheita että mikä sinä olet huutelemaan vajaavaisesta työkalujen puutteesta?

Se että myönnetään tunteet nimenomaan vie eteenpäin surutyössä.

Viha kuuluu osana surutyötä. Ja sana surutyö on kuvavaa koska suruminen on työtä.

Itse olen huomannut että moni asia on kuvattu havainnollistaen asiaa, kuten antaa anteeksi lapsena ei oikeastaan tarkoita uhrin katumista tai altistumista vaan anteeksi antaminen on merkki hyväksymisestä. Siitä kun sinulta pyydetään anteeksi -> annetaan anteeksi kun sen uhri käsittelee ja voi antaa anteeksi.

Siksi hämmentävää katsella vanhempien ohjaamista hiekkalaatikolla kun Matti lyö Teppoa ja syntyy kuhmu, joka pitää antaa anteeksi heti vaikka vielä itkettää.

Aivan! Monesti anteeksipyyntö voi tuntua aika vaikealta, jos väärin toiminut henkilö olettaa toisen heti laittavan vaikeat tunteensa sivuun ja samantien antavan anteeksi "kun anteeksi on jo pyydetty, ei saa silloin enää mököttää." Tällöin painostettuna anteeksi antaminen voi olla vain näennäistä kohteliaisuutta ellei vaikeita tunteita lainkaan päästä käsittelemään, vaan vaikea tilanne pyritään vain anteeksipyynnöllä sivuuttamaan. Anteeksi antaminen voi vääryyden kohteelta vaatia aikaa ja puhumista asioista perusteellisesti, vaikka toisen pyyntö saada anteeksi olisikin hyväntahtoinen ja vilpitön.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Se on tämä nyky elämä sellaista. Voisi kutsua uhriutumisen ajanjaksoksi. Minua kohdeltiin väärin! Mitä paremmin yhteiskunnan asiat ovat, niin sitä pienemmistä asioista ihmiset loukkaantuvat, masentuvat, ahdistuvat tai muuten sekoavat. Siksi et voi antaa anteeksi. Ympäröivä henkisesti heikko ja draamaan taipuvainen yhteiskunta sinut siihen kasvatti.

Ei me yleensä mitään pieniä asioita ole, joita ihmiset eivät voi antaa anteeksi.

Vierailija kirjoitti:

Monet psykologit ja terapeutit on nykyisin sitä mieltä, että anteeksianto ei ole välttämätöntä eheytyäkseen. Päinvastoin, monet lakaisevat ikävät tunteet yliymmärtämisellä ja sillä kuuluisalla anteeksiannolla. Myöhemmin voi sitten kosahtaa kun ei ole oikeasti ikäviä asioita kunnolla käsitellyt. Minulle kävi näin, alkoholistivanhempiani vain ymmärsin ja ymmärsin, kuinka ovat sairaita, kyllä he minua rakastavat, jos vain annan anteeksi niin kyllä se siitä. Totuus oli, että alkoholismi toki on sairaus, mutta pulloon tarttuminen oma valinta. Tappelut, poliisit, ikuiset traumat olisi voitu estää. He eivät rakastaneet minua. Turha ymmärtää ja antaa anteeksi, eipä tosin ole kukaan pyytänytkään. Jopa terapiassa teininä sanottiin minulle, että koita antaa anteeksi ja siirry eteenpäin. Vasta aikuisiällä sain vihata ja tuntea ne piilossa olevat tunteet turvallisesti, asiantuntevan terapeutin kanssa. Nyt elämäni  on olosuhteisiin nähden hyvää, toki aivan tasapainossa tulen tuskin olemaan. Vauvasta asti hylätty ja väkivaltaa nähty niin kyllähän se jäljet jättää.

Sinun kokemuksesi on varmasti yksi rankimmista. Sun ei tarvitse antaa anteeksi, eikä ymmärtää. Tekohan on todella käsittämätön. Olen itsekin ollut itsemurhan partaalla joten toki voin samaistua siihen fiilikseen. Se vain loukkaa ja haavoittaa muita niin syvästi... Joten toistan vielä, älä pakota anteeksiantoa. Voit olla aivan normaali ihminen, suht sinut asian kanssa kun olet päässyt tarpeeksi pitkälle tuon käsittelyssä. Jossain vaiheessa voit olla vapaampi. Siihen voi mennä rutosti aikaa, siihen voi kuulua kamalia tunteita, epätoivoa, vihaa, ahdistusta. Anna niiden tulla. Sinulla on täysi oikeus tunteisiisi. Paljon voimia!

Kiitos! Olen todella onnellinen siitä, että olen tässä ketjussa saanut näin paljon hyviä ja rakentavia kommentteja. Näiden lukeminen on tehnyt minulle todella hyvää. Pidän nämä ajatukset mielessäni.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mä en anna koskaan anteeksi. Ainoa asia joka vapauttaa mut tästä vihasta, on kyseisen henkilön kuolema. Sitä odotellessa, sitten saan mielenrauhan.

Sama täällä.

Ap, lue Bessel van der Kolkin kirja "Jäljet kehossa". Se voisi auttaa sinua paljon.

Lyhyesti: Voi olla, että anteeksiantoa ei koskaan tule. Asia sitten vain on niin. Olen pahoillani kaikista niistä typeristä kommenteista, joista jouduit kärsimään. Tsemppiä täältäkin <3

En anna anteeksi jollei anteeksi ensin pyydetä ja hyvitetä vääriä tekoja.

Vierailija kirjoitti:

Ap, lue Bessel van der Kolkin kirja "Jäljet kehossa". Se voisi auttaa sinua paljon.

Lyhyesti: Voi olla, että anteeksiantoa ei koskaan tule. Asia sitten vain on niin. Olen pahoillani kaikista niistä typeristä kommenteista, joista jouduit kärsimään. Tsemppiä täältäkin <3

Tähän kirjaan täytyy perehtyä. Kiitos!

Ap

Tietämättä tarkemmin, mitä aloittajalle on tapahtunut, niin olen kuitenkin samaa mieltä monen edellä kommentoinneen kanssa siitä, että ei ole pakkokaan antaa anteeksi. Tämä toki riippuu, mitä joku, tai jotkut ihmiselle tekevät. 

Itselläni tuli aika paljon huonoja kokemuksia miesten kanssa. Moni heistä käytti vain hyväkseen. Hauskaa olla piti ja etenkin siellä sängyssä, mutta jotenkin tuli sellainen tunne, että moni heistä näki seksin vain pelkkänä hauskanpitona. Eli he eivät tunteneet mitään emotionaalisella tasolla. 

Parin miehen kanssa synkkasi sen verran paremmin, että suhde kesti pidemmän aikaa. Ja yhden kanssa jopa asuttiin yhdessä. Mutta sekin floppasi monesta syystä. Ensiksi olin hänelle vain pelkkä kotiorja ja vuodekumppani. Jouduin siis hoitamaan valtaosan kaikista kotitöistä. Puolen vuoden kuluttua hän sitten etsi uutta kumppania deittisivustoilta, jopa avoimesti minun läsnäollessani. Kun suhde sitten päättyi, hän oli uuden kumppanin kanssa jotain puolitoista vuotta, joka sekin päättyi eroon. Sen jälkeen oltiin taas yksissä. Mies myös pyöritti ainakin kahta naista yhtä aikaa. Se on ilmeisesti joidenkin mielestä hyväksyttävää.

Olen tuntenut monenlaisia tunteita, surusta, katkeruuteen, jopa täyteen vihaan asti. Olen sitä mieltä, että on parempi käydä nekin läpi, kuin padota niitä sisälleen. Tottakai myös se, että tunteet pysyvät omassa hallinnassa on tärkeää. Etteivät asiat ja tilanteet karkaa käsistä, tai ettei tule tehtyä mitään peruuttamatonta ja suuntaa omia energioitaan vääriin asioihin.

Vierailija kirjoitti:

En anna anteeksi jollei anteeksi ensin pyydetä ja hyvitetä vääriä tekoja.

Tätä vääryyksien hyvittämistä jälkikäteen olen miettinyt paljon... Tuntuu ettei se monessakaan tapauksessa ole edes mahdollista. Esimerkiksi ikävät sanat usein jäävät mieleen kaihertamaan, vaikka niitä myöhemmin anteeksi pyydettäisiinkin.

Ap

Ap kerrot käyneesi terapiassa. Jäin miettimään minkälaisesta terapiasta mahtaa olla kyse? Traumaterapia voisi auttaa sinua parhaiten! Hirmu hyviä vastauksia olet saanut ja noihin minulla ei oikeastaan ole lisättävää, joissa on kirjoitettu siitä, että anteeksiantoa ei voi pakottaa ja kukin kulkee omaa tahtiaan haavojen parantamisessa. Voimia ja kaikkea hyvää elämääsi!

Mä saavuin anteeksiantoon luonnostaan sitten, kun olin ensin saanut terapiassa tarpeeksi "raivota". Muut ihmiset olivat aina hyssytelleet ja koittaneet saada ymmärtämään väärintekijöitä, mutta terapeutti suivaantui itsekin siitä, mitä olin kokenut. Tuli sellainen olo, etten ollutkaan hullu ja oli OK olla vihainen :) Kun en enää jaksanut olla vihainen, annoin anteeksi - enemmän siinä olikin kyse omasta vapautumisesta. Tietyt teot kun ovat musta vain anteeksiantamattomia, väärin, aina. Mutta ehkä jollain tasolla annoin anteeksi niille ihmisille erehtyväisyytensä. Siihen tosiaan pystyin vasta, kun olin saanut kokea oman vihani. Kyllä mulla vieläkin nousee välillä vihantunteita noista asioista jostain psyyken syövereistä, mutta nykyään tiedän, että kun vain tunnen ne, pääsen takaisin rauhaan :) Ei ole tarpeen yrittää kostaa mitään tms.

Minä olen miettinyt, että mitä kaikkea sitten pitäisi osata antaa anteeksi? Eksäni huumasi ja yritti raiskata minut. Sellaista en tule koskaan antamaan anteeksi. Viiden vuoden jälkeen en kuitenkaan ajattele häntä ja tapahtunutta kuin harvoin, mistä olen tyytyväinen. Silloin harvoin kun hän kuitenkin nousee mieleeni, on vihan tunne päällimmäisenä.

kirjoitti:

Minä olen miettinyt, että mitä kaikkea sitten pitäisi osata antaa anteeksi? Eksäni huumasi ja yritti raiskata minut. Sellaista en tule koskaan antamaan anteeksi. Viiden vuoden jälkeen en kuitenkaan ajattele häntä ja tapahtunutta kuin harvoin, mistä olen tyytyväinen. Silloin harvoin kun hän kuitenkin nousee mieleeni, on vihan tunne päällimmäisenä.

Kauhean kokemus! Olen pahoillani puolestasi ja toivon sinulle voimia elämääsi.

En tiedä, tätä mietin itsekin. Aina korostetaan miten olisi itselle hyvä antaa anteeksi eikä velloa katkeruudessa. Ei sen tarkemmin, että mitä oikein pitäisi pystyä antamaan anteeksi ja mitä ei edes tarvitse yrittää antaa anteeksi.

Ja toisaalta... Ihmisen elämä voi kuitenkin olla aika sattumanvaraistakin välillä. Jos esimerkiksi sattuisi menettämään lähes koko sukunsa kansanmurhassa, niin tuskin kovin moni silloin olettaisi tältä ihmiseltä lempeää suhtautumista näitä hirmuteon masinoineita tahoja kohtaan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Surullinen kirjoitti:

Olen yrittänyt antaa anteeksi ja päästä eteenpäin. Vuosikausia olen yrittänyt. En silti ole siihen pystynyt. Voin yhä pahoin, kun tämä ihminen ja hänen tekonsa tulevat mieleeni. Haluaisin saavuttaa mielenrauhan menneisyyden kanssa, mutten pysty. Koen olevani teon takia liian hajalla. Muuttuuko tämä koskaan?

Anteeksiantamattomuus johtuu AINA ylpeydestä! Terveellä tavalla nöyrä ihminen pystyy antamaan anteeksi, mutta sehän ei tarkoita sitä että varkaaseen ja valehtelijaan pitäisi kuitenkaan luottaa anteeksiantamisen jälkeen. Luottamus on ansaittava uudelleen, ja se onkin täysin eri asia.

Ylpeys saa aikaan ihmiselle tunteen omasta paremmuudesta, ja sieltä kumpuaa ajatus, MINUA on loukattu! MINÄ en pysty antamaan anteeksi. Ylpeä katsoo aina muita alaspäin, ja sieltä kumpuaa ajatus, kuinka TUO alempi julkesi loukata MINUA, loppu onkin sitten historiaa. Ylpeä ei vain ymmärrä olevansa ylpeä, he jopa ylpeilevät sillä, kuinka "nöyriä" ovatkaan. Nöyrä ihminen ei nosta itseään muiden yläpuolelle, ja samalla tasolla oleville onkin helppoa antaa anteeksi, kun itse ei kuitenkaan ole yhtään kummempi kuin muutkaan.

Mene muualle hurskastelemaan.

Mitäs hurskastelua kirjoittamassani oli, yllättikö sinua anteeksiantamattomuuden todellinen syy? Ylpeys on pahin asia mitä ihminen voi tehdä itselleen ja muille. Ylpeys on suurimpana syyllisenä kaikkiin eroihin, riitoihin, välirikkoihin ja jopa sotiin! Kaikki muut syyt ovat lähinnä ylpeyden seuraamuksia. Ylpeyden tähden tämä maailman on tässä pohjattomassa alennustilassa, missä se tänä päivänä rypee sieraimiaan myöten. Ylpeät eivät vain silloinkaan myönnä kuin päälakikin painuu pinnan alle.

Yleisin syy sotiin on vesi, muut alueelliset seikat voivat kiinnostaa myös mutta luonto ja sen ominaisuudet ovat pääasiallinen syy miksi ihmiset sotivat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En anna anteeksi jollei anteeksi ensin pyydetä ja hyvitetä vääriä tekoja.

Tätä vääryyksien hyvittämistä jälkikäteen olen miettinyt paljon... Tuntuu ettei se monessakaan tapauksessa ole edes mahdollista. Esimerkiksi ikävät sanat usein jäävät mieleen kaihertamaan, vaikka niitä myöhemmin anteeksi pyydettäisiinkin.

Ap

Tämä on ihmisyyttä. Varsinkin kun on huono itsetunto tai masentunut niin kurjia asioita pyörii mielessä.

Se on sama kuin ahdistuneena kaikki kaatuu päälle; Kirjoita ylös niitä asioita ja ratkaisut joita pohdit näin huomaa ettei ongelmia ole ehkä niin paljon mitä mielessä pyörii. Jos ongelmia ei tarkenna, sama kurja voi olla mielessä monesti päivässä ja oma mieli sanoo että on vain pelkkää kurjuutta eli ongelma kertaantuu mielessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Surullinen kirjoitti:

Olen yrittänyt antaa anteeksi ja päästä eteenpäin. Vuosikausia olen yrittänyt. En silti ole siihen pystynyt. Voin yhä pahoin, kun tämä ihminen ja hänen tekonsa tulevat mieleeni. Haluaisin saavuttaa mielenrauhan menneisyyden kanssa, mutten pysty. Koen olevani teon takia liian hajalla. Muuttuuko tämä koskaan?

Anteeksiantamattomuus johtuu AINA ylpeydestä! Terveellä tavalla nöyrä ihminen pystyy antamaan anteeksi, mutta sehän ei tarkoita sitä että varkaaseen ja valehtelijaan pitäisi kuitenkaan luottaa anteeksiantamisen jälkeen. Luottamus on ansaittava uudelleen, ja se onkin täysin eri asia.

Ylpeys saa aikaan ihmiselle tunteen omasta paremmuudesta, ja sieltä kumpuaa ajatus, MINUA on loukattu! MINÄ en pysty antamaan anteeksi. Ylpeä katsoo aina muita alaspäin, ja sieltä kumpuaa ajatus, kuinka TUO alempi julkesi loukata MINUA, loppu onkin sitten historiaa. Ylpeä ei vain ymmärrä olevansa ylpeä, he jopa ylpeilevät sillä, kuinka "nöyriä" ovatkaan. Nöyrä ihminen ei nosta itseään muiden yläpuolelle, ja samalla tasolla oleville onkin helppoa antaa anteeksi, kun itse ei kuitenkaan ole yhtään kummempi kuin muutkaan.

Mene muualle hurskastelemaan.

Mitäs hurskastelua kirjoittamassani oli, yllättikö sinua anteeksiantamattomuuden todellinen syy? Ylpeys on pahin asia mitä ihminen voi tehdä itselleen ja muille. Ylpeys on suurimpana syyllisenä kaikkiin eroihin, riitoihin, välirikkoihin ja jopa sotiin! Kaikki muut syyt ovat lähinnä ylpeyden seuraamuksia. Ylpeyden tähden tämä maailman on tässä pohjattomassa alennustilassa, missä se tänä päivänä rypee sieraimiaan myöten. Ylpeät eivät vain silloinkaan myönnä kuin päälakikin painuu pinnan alle.

Yleisin syy sotiin on vesi, muut alueelliset seikat voivat kiinnostaa myös mutta luonto ja sen ominaisuudet ovat pääasiallinen syy miksi ihmiset sotivat.

Ylpeys,ahneus,itsekkyys.Ne synnyttävät välinpitämättömyyttä toisia ja lähimmäisiämme kohtaan.Olemme tulleet aikaan jossa elämä on kertakäyttöistä ja halpaa markkinoiden myrskyisissä syövereissä.

Vierailija kirjoitti:

Ap kerrot käyneesi terapiassa. Jäin miettimään minkälaisesta terapiasta mahtaa olla kyse? Traumaterapia voisi auttaa sinua parhaiten! Hirmu hyviä vastauksia olet saanut ja noihin minulla ei oikeastaan ole lisättävää, joissa on kirjoitettu siitä, että anteeksiantoa ei voi pakottaa ja kukin kulkee omaa tahtiaan haavojen parantamisessa. Voimia ja kaikkea hyvää elämääsi!

Kelan korvaamassa 3-vuotisessa psykoterapiassa kävin. Muutin töiden takia ennen terapian aloittamista uudelle paikkakunnalle. Terapeutin sain siis etsiä täysin itsekseni Kelan listauksen perusteella.

Muutaman terapeutin luona kävin alkuhaastattelussa ja valitsin sen, joka tuntui kannustavammalta. Kriisissä ollessani en tullut koskaan kysyneeksi hänen suuntauksistaan eikä siitä tullut myöhemmin puhetta. Jälkikäteen olen kyllä miettinyt, että asiasta olisi pitänyt joskus kysyä.

Metsämies kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Surullinen kirjoitti:

Olen yrittänyt antaa anteeksi ja päästä eteenpäin. Vuosikausia olen yrittänyt. En silti ole siihen pystynyt. Voin yhä pahoin, kun tämä ihminen ja hänen tekonsa tulevat mieleeni. Haluaisin saavuttaa mielenrauhan menneisyyden kanssa, mutten pysty. Koen olevani teon takia liian hajalla. Muuttuuko tämä koskaan?

Anteeksiantamattomuus johtuu AINA ylpeydestä! Terveellä tavalla nöyrä ihminen pystyy antamaan anteeksi, mutta sehän ei tarkoita sitä että varkaaseen ja valehtelijaan pitäisi kuitenkaan luottaa anteeksiantamisen jälkeen. Luottamus on ansaittava uudelleen, ja se onkin täysin eri asia.

Ylpeys saa aikaan ihmiselle tunteen omasta paremmuudesta, ja sieltä kumpuaa ajatus, MINUA on loukattu! MINÄ en pysty antamaan anteeksi. Ylpeä katsoo aina muita alaspäin, ja sieltä kumpuaa ajatus, kuinka TUO alempi julkesi loukata MINUA, loppu onkin sitten historiaa. Ylpeä ei vain ymmärrä olevansa ylpeä, he jopa ylpeilevät sillä, kuinka "nöyriä" ovatkaan. Nöyrä ihminen ei nosta itseään muiden yläpuolelle, ja samalla tasolla oleville onkin helppoa antaa anteeksi, kun itse ei kuitenkaan ole yhtään kummempi kuin muutkaan.

Mene muualle hurskastelemaan.

Mitäs hurskastelua kirjoittamassani oli, yllättikö sinua anteeksiantamattomuuden todellinen syy? Ylpeys on pahin asia mitä ihminen voi tehdä itselleen ja muille. Ylpeys on suurimpana syyllisenä kaikkiin eroihin, riitoihin, välirikkoihin ja jopa sotiin! Kaikki muut syyt ovat lähinnä ylpeyden seuraamuksia. Ylpeyden tähden tämä maailman on tässä pohjattomassa alennustilassa, missä se tänä päivänä rypee sieraimiaan myöten. Ylpeät eivät vain silloinkaan myönnä kuin päälakikin painuu pinnan alle.

Yleisin syy sotiin on vesi, muut alueelliset seikat voivat kiinnostaa myös mutta luonto ja sen ominaisuudet ovat pääasiallinen syy miksi ihmiset sotivat.

Ylpeys,ahneus,itsekkyys.Ne synnyttävät välinpitämättömyyttä toisia ja lähimmäisiämme kohtaan.Olemme tulleet aikaan jossa elämä on kertakäyttöistä ja halpaa markkinoiden myrskyisissä syövereissä.

Tämä on aika yleisellä tasolla liikkuvaa pohdintaa. Ei ehkä nyt aivan liity alkuperäiseen aiheeseen. Toki jokaisen meistä tulisi pyrkiä kohtelemaan toisiamme mahdollisimman hyvin.

Ap