Miksen pysty antamaan anteeksi?

Mikä on saanut sinut antamaan anteeksi? Tai mikset ole kokenut sitä tarpeelliseksi?

Ei anteeksi ole pakko antaa. Ihmisellä on oikeus vihaan ja ikäviin ajatuksiin jotakuta kohtaan. Mun elämä on helpottunut huomattavasti, kun olen lakannut sen iänikuisen p*skojen ihmisten ymmärtämisen ja heille ainaisen anteeksi antamisen.

Sitten kun on tarpeeksi vihannut, saattaa helpottaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei anteeksi ole pakko antaa. Ihmisellä on oikeus vihaan ja ikäviin ajatuksiin jotakuta kohtaan. Mun elämä on helpottunut huomattavasti, kun olen lakannut sen iänikuisen p*skojen ihmisten ymmärtämisen ja heille ainaisen anteeksi antamisen.

Sitten kun on tarpeeksi vihannut, saattaa helpottaa.

Ei tietenkään ole pakko antaa anteeksi. Sanotaan vain, että anteeksiantamisen myötä saavuttaisi mielenrauhan. Sitä ei vain tunnu saavuttavan silloin, jos itse on yhä vihainen tapahtuneesta. Tällöin yritykset antaa anteeksi ja ymmärtää toisen toimintaa saavat lähinnä kiukkuiseksi.

Olen alkanut jossain vaiheessa ajatella, että ehkä tule koskaan olemaan niin sinut tapahtuneen kanssa, että voisin antaa anteeksi. Ehkä tulen koko loppuelämäni tuntemaan itseni satutetuksi, sen takia miten minua on kohdeltu.

Mä en anna koskaan anteeksi. Ainoa asia joka vapauttaa mut tästä vihasta, on kyseisen henkilön kuolema. Sitä odotellessa, sitten saan mielenrauhan.

Itselläni on samanlainen tilanne ap:n kanssa. Tapahtumista on nyt 3 vuotta ja vihan tunne alkaa olemaan poissa. En pysty silti antamaan anteeksi

Se on tämä nyky elämä sellaista. Voisi kutsua uhriutumisen ajanjaksoksi. Minua kohdeltiin väärin! Mitä paremmin yhteiskunnan asiat ovat, niin sitä pienemmistä asioista ihmiset loukkaantuvat, masentuvat, ahdistuvat tai muuten sekoavat. Siksi et voi antaa anteeksi. Ympäröivä henkisesti heikko ja draamaan taipuvainen yhteiskunta sinut siihen kasvatti.

Vierailija kirjoitti:

Se on tämä nyky elämä sellaista. Voisi kutsua uhriutumisen ajanjaksoksi. Minua kohdeltiin väärin! Mitä paremmin yhteiskunnan asiat ovat, niin sitä pienemmistä asioista ihmiset loukkaantuvat, masentuvat, ahdistuvat tai muuten sekoavat. Siksi et voi antaa anteeksi. Ympäröivä henkisesti heikko ja draamaan taipuvainen yhteiskunta sinut siihen kasvatti.

Tuskin ihmiset ennen ovat olleet sen jalompia luonteeltaan. Yhteisöstä tuleva paine esittää näennäisesti antaneensa anteeksi jollekin toiselle jossain pienessä kylässä on toki voinut olla silloin kovempi kuin nykyään. Ihan eri asia on se, millaisia ajatuksia nämä "anteeksiantaneet" ihmiset sitten päänsä sisällä ovat pyöritelleet.

Itselläni muijan huoraamisen ja perheen hajoamisen takia minun on ollut hyvin vaikeaa antaa anteeksi.Siitä on nyt noin 5vuotta ja olen päässyt pois siitä noidankehästä.Asioiden käsittelyyn ilmeisemmin menee muutama vuosi mitä olen ihmisiltä kuunnellut.

Tony Halme sanoi joskus että Jumala armahtaa,mutta minä en.Huomasin myöhemmin että armo kuuluu kyllä kaikille ja sen ymmärtämisen jälkeen olen ollut itsekkin vapaa.Siis oikeasti vapaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on tämä nyky elämä sellaista. Voisi kutsua uhriutumisen ajanjaksoksi. Minua kohdeltiin väärin! Mitä paremmin yhteiskunnan asiat ovat, niin sitä pienemmistä asioista ihmiset loukkaantuvat, masentuvat, ahdistuvat tai muuten sekoavat. Siksi et voi antaa anteeksi. Ympäröivä henkisesti heikko ja draamaan taipuvainen yhteiskunta sinut siihen kasvatti.

Tuskin ihmiset ennen ovat olleet sen jalompia luonteeltaan. Yhteisöstä tuleva paine esittää näennäisesti antaneensa anteeksi jollekin toiselle jossain pienessä kylässä on toki voinut olla silloin kovempi kuin nykyään. Ihan eri asia on se, millaisia ajatuksia nämä "anteeksiantaneet" ihmiset sitten päänsä sisällä ovat pyöritelleet.

Ei jalompia, mutta on ollut suurempi työkalupakki kohdata vastoinkäymisiä ja pettymyksiä. Ennen ihmiset kohdattiin kasvotusten ja asioista puhuttiin suoraan ja pettymykset kuuluivat elämään. Nykyään lapset kasvatetaan sokerikulhossa ja sen näkee siinä, että jo äänen korottaminen saa monet lapset "traumatisoitumaan". Ei aina, eivätkä kaikki, mutta yleisesti enemmän kuin ennen. Mitään karjumista ja väkivaltaa en tarkoita, mutta fakta on se, että meillä on asiat paremmin kuin koskaan, mutta ihmiset silti voivat valtavan huonosti. Syynä on se, että kaikki on pureskeltu valmiiksi, eikä ikinä saa tulla paha mieli yhtään mistään. Tuohon kun kasvaa, niin pienikin ikävä asia tuntuu valtavan isolta.

Ajan kanssa muistot himmenevät.

Vierailija kirjoitti:

Mä en anna koskaan anteeksi. Ainoa asia joka vapauttaa mut tästä vihasta, on kyseisen henkilön kuolema. Sitä odotellessa, sitten saan mielenrauhan.

Sinä  annat tuolla tavalla sille ihmiselle vallan joka sun pitäis ottaa omiin käsiisi. Se ihminen tulee hallitsemaan sua vielä  haudastakin. No, oma on valintasi. Vihan vastakohta on välinpitämättömyys. Välinpitämättömyys tarkoittaa ettei ihminen verkitse sulle mitään ja hänet voi  kokonaan unohtaa. Mietipä sitä. Miksi haluat käyttää energiaasi noin tyhmään ja turhaan juttuun kun sulla ois mahis käyttää se parempaankin?

Tapahtunut on vaikuttanut itsellä paljon omaan minäkuvaan. Ennen sitä ajattelin olevani sellainen ihminen, joka pääsisi kypsästi yli monenlaisista vaikeuksista ymmärtämällä ihmisten motiiveja jne.

Omat surkuhupaiset yritykset vuosien aikana antaa anteeksi ovat tehneet selväksi sen, ettei näin olekaan.

Itsessä on paljon monenlaista keskeneräisyyttä, katkeruutta ja vihaa. En pidä näistä ominaisuuksista itsessäni, jotka olen vaikeiden tapahtumien jälkeen joutunut kohtaamaan.

Anteeksi kannattaa aina antaa.

Intuitio kertoo paljon...

mutta ei ole pakko olla kuitenkaan missään tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on tämä nyky elämä sellaista. Voisi kutsua uhriutumisen ajanjaksoksi. Minua kohdeltiin väärin! Mitä paremmin yhteiskunnan asiat ovat, niin sitä pienemmistä asioista ihmiset loukkaantuvat, masentuvat, ahdistuvat tai muuten sekoavat. Siksi et voi antaa anteeksi. Ympäröivä henkisesti heikko ja draamaan taipuvainen yhteiskunta sinut siihen kasvatti.

Tuskin ihmiset ennen ovat olleet sen jalompia luonteeltaan. Yhteisöstä tuleva paine esittää näennäisesti antaneensa anteeksi jollekin toiselle jossain pienessä kylässä on toki voinut olla silloin kovempi kuin nykyään. Ihan eri asia on se, millaisia ajatuksia nämä "anteeksiantaneet" ihmiset sitten päänsä sisällä ovat pyöritelleet.

Ei jalompia, mutta on ollut suurempi työkalupakki kohdata vastoinkäymisiä ja pettymyksiä. Ennen ihmiset kohdattiin kasvotusten ja asioista puhuttiin suoraan ja pettymykset kuuluivat elämään. Nykyään lapset kasvatetaan sokerikulhossa ja sen näkee siinä, että jo äänen korottaminen saa monet lapset "traumatisoitumaan". Ei aina, eivätkä kaikki, mutta yleisesti enemmän kuin ennen. Mitään karjumista ja väkivaltaa en tarkoita, mutta fakta on se, että meillä on asiat paremmin kuin koskaan, mutta ihmiset silti voivat valtavan huonosti. Syynä on se, että kaikki on pureskeltu valmiiksi, eikä ikinä saa tulla paha mieli yhtään mistään. Tuohon kun kasvaa, niin pienikin ikävä asia tuntuu valtavan isolta.

Puhut aivan eri asioista kuin minä aloituksessani. Vaikea kokemus on ollut valtavan suuri. Kirjoituksesi tuntuu minusta mitätöivältä.

Jos vähän mietittäisiin kuinka hyvät oltavat meillä on täällä Suomessa.Keskityttäisiin onnellisuuteen ja iloisiin asioihin ihan jokaisen vuoksi.Miten olisi tällainen ajatus joka pistettäisiin jakoon jokaiselle omaan elämäänsä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en anna koskaan anteeksi. Ainoa asia joka vapauttaa mut tästä vihasta, on kyseisen henkilön kuolema. Sitä odotellessa, sitten saan mielenrauhan.

Sinä  annat tuolla tavalla sille ihmiselle vallan joka sun pitäis ottaa omiin käsiisi. Se ihminen tulee hallitsemaan sua vielä  haudastakin. No, oma on valintasi. Vihan vastakohta on välinpitämättömyys. Välinpitämättömyys tarkoittaa ettei ihminen verkitse sulle mitään ja hänet voi  kokonaan unohtaa. Mietipä sitä. Miksi haluat käyttää energiaasi noin tyhmään ja turhaan juttuun kun sulla ois mahis käyttää se parempaankin?

Ulkopuolisen viisastelua. Helppo sanoa noin, jos itse et koe noita tunteita.

Ajatushautomo kirjoitti:

Jos vähän mietittäisiin kuinka hyvät oltavat meillä on täällä Suomessa.Keskityttäisiin onnellisuuteen ja iloisiin asioihin ihan jokaisen vuoksi.Miten olisi tällainen ajatus joka pistettäisiin jakoon jokaiselle omaan elämäänsä?

Tulit sitten viisastelemaan. Viha jossakin ei sulje pois sitä, että muut asiat eivät tuottaisi iloa.

Vierailija kirjoitti:

Anteeksi kannattaa aina antaa.

Intuitio kertoo paljon...

mutta ei ole pakko olla kuitenkaan missään tekemisissä.

Varmasti kannattaisi, mutta kuten aloituksessani mainitsin, niin en pysty siihen. Ei onnistu. Olen yrittänyt kerta toisensa jälkeen. Ei ole onnistunut.

Vierailija kirjoitti:

Ajatushautomo kirjoitti:

Jos vähän mietittäisiin kuinka hyvät oltavat meillä on täällä Suomessa.Keskityttäisiin onnellisuuteen ja iloisiin asioihin ihan jokaisen vuoksi.Miten olisi tällainen ajatus joka pistettäisiin jakoon jokaiselle omaan elämäänsä?

Tulit sitten viisastelemaan. Viha jossakin ei sulje pois sitä, että muut asiat eivät tuottaisi iloa.

Samaa mieltä. Harvinaisen tökeröä ja alentuvaa tulla tarjoamaan sekundanuuskamuikkusnaminamia aloittajalle. 

Anteeksiantoa ei voi pakottaa, se tulee jos on tullakseen. Itselleen sillä vaan tekee pahaa, jos yrittää antaa anteeksi, vaikka ei ole siihen valmis. Vihaa rauhassa, jos siltä tuntuu. 

Mulla on elämässä ollut yksi ihminen, joka on ollut mua kohtaan todella paha. Häntä vihasin vuosikausia, mutta nyt viha on jo helpottanut. Anteeksiantoa en kuitenkaan häntä kohtaan tunne, muttta ihan jo tämä nykyinen vihan hellittäminen riittää. Sitten on tietenkin muiden ihmisten pienempiä tekoja, joiden anteeksiantaminen on käynyt suht helposti.