Miksen pysty antamaan anteeksi?

Ajatushautomo kirjoitti:

Jos vähän mietittäisiin kuinka hyvät oltavat meillä on täällä Suomessa.Keskityttäisiin onnellisuuteen ja iloisiin asioihin ihan jokaisen vuoksi.Miten olisi tällainen ajatus joka pistettäisiin jakoon jokaiselle omaan elämäänsä?

Kuulehan nyt toisten kokemuksia mitätöivä typerys! Jos itse tulee sairaalakuntoon hakatuksi, raiskatuksi, lapsena seksuaalisesti hyväksikäytetyksi tai jonkun muun aivan aikuisten oikeasti todella rikkovan tapahtumaketjun osaksi, helpotusta ei tuo tieto siitä, että asuu keskimäärin aika turvallisessa maassa. 

En tiedä mistä ap:n tapauksessa on kyse, mutta oletan, että jostain sellaisesta, minkä anteeksi antaminen ei ole pikkujuttu.

Lopeta ajattelemasta ihmisiä, jotka herättävät vaan negatiivista tunnetta. Ei sinun anteeksi tarvitse antaa, riittää kuin unohdat koko ihmisen.

Vierailija kirjoitti:

Lopeta ajattelemasta ihmisiä, jotka herättävät vaan negatiivista tunnetta. Ei sinun anteeksi tarvitse antaa, riittää kuin unohdat koko ihmisen.

En pysty. Hän murskasi koko maailmani.

Ap

Elämänkevät kirjoitti:

Itselläni muijan huoraamisen ja perheen hajoamisen takia minun on ollut hyvin vaikeaa antaa anteeksi.Siitä on nyt noin 5vuotta ja olen päässyt pois siitä noidankehästä.Asioiden käsittelyyn ilmeisemmin menee muutama vuosi mitä olen ihmisiltä kuunnellut.

Tony Halme sanoi joskus että Jumala armahtaa,mutta minä en.Huomasin myöhemmin että armo kuuluu kyllä kaikille ja sen ymmärtämisen jälkeen olen ollut itsekkin vapaa.Siis oikeasti vapaa.

Jaa, itse olen kyllä enemmän Tonyn linjoilla. En pysty koskaan antamaan anteeksi ex-vaimolleni, joka rikkoi perheemme pahimmalla mahdollisella hetkellä. Olen kuitenkin hyväksynyt tapahtuneen ja ajattelen sen kuitenkin olleen parempi vaihtoehto kuin eläminen ihmisen kanssa joka ei rakasta ja arvosta sinua.

Vierailija kirjoitti:

Anteeksiantoa ei voi pakottaa, se tulee jos on tullakseen. Itselleen sillä vaan tekee pahaa, jos yrittää antaa anteeksi, vaikka ei ole siihen valmis. Vihaa rauhassa, jos siltä tuntuu. 

Mulla on elämässä ollut yksi ihminen, joka on ollut mua kohtaan todella paha. Häntä vihasin vuosikausia, mutta nyt viha on jo helpottanut. Anteeksiantoa en kuitenkaan häntä kohtaan tunne, muttta ihan jo tämä nykyinen vihan hellittäminen riittää. Sitten on tietenkin muiden ihmisten pienempiä tekoja, joiden anteeksiantaminen on käynyt suht helposti.

Hyvä kommentti, kiitos. Tämä selkeytti omia ajatuksia.

Ap

Satutat itseäsi enemmän ja enemmän jos et pysty antamaan anteeksi sellaista asiaa, minkä haluaisit antaa anteeksi. Olet kuin lapsi, joka vaatii muilta ihmisiltä omien tarpeidesi ja mielipahasi huomioimista, mutta et kanna vastuuta omista tuntemuksistasi. 

Kannattaa kuitenkin muistaa että kaikkea ei tarvitse antaa anteeksi. Nyrkkisääntönä sanoisin että jos vastapuoli ei aidosti pyydä anteeksi ja ole kykenevä tekemään kaikkensa muuttuakseen, älä käytä aikaa anteeksiantamisen pohtimiseen. Hyväksy että et voi antaa anteeksi, move on. 

Jos anteeksi antaminen on SINULLE tärkeää, hanki siihen apua, ja työstä asiaa esimerkiksi terapiassa.

Vierailija kirjoitti:

Satutat itseäsi enemmän ja enemmän jos et pysty antamaan anteeksi sellaista asiaa, minkä haluaisit antaa anteeksi. Olet kuin lapsi, joka vaatii muilta ihmisiltä omien tarpeidesi ja mielipahasi huomioimista, mutta et kanna vastuuta omista tuntemuksistasi. 

Kannattaa kuitenkin muistaa että kaikkea ei tarvitse antaa anteeksi. Nyrkkisääntönä sanoisin että jos vastapuoli ei aidosti pyydä anteeksi ja ole kykenevä tekemään kaikkensa muuttuakseen, älä käytä aikaa anteeksiantamisen pohtimiseen. Hyväksy että et voi antaa anteeksi, move on. 

Jos anteeksi antaminen on SINULLE tärkeää, hanki siihen apua, ja työstä asiaa esimerkiksi terapiassa.

Ei ole pyytänyt anteeksi. En ole enää tekemisissä.

Ap

Minut on kasvatettu siten, että on tärkeää pyrkiä ymmärtämään muita ihmisiä ja antamaan anteeksi. Ehkä juuri siksi niin vaikealta tuntuukin etten siihen pysty.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ei anteeksi ole pakko antaa. Ihmisellä on oikeus vihaan ja ikäviin ajatuksiin jotakuta kohtaan. Mun elämä on helpottunut huomattavasti, kun olen lakannut sen iänikuisen p*skojen ihmisten ymmärtämisen ja heille ainaisen anteeksi antamisen.

Sitten kun on tarpeeksi vihannut, saattaa helpottaa.

Olen tismalleen samaa mieltä. Minä pääsin vaikeista ja traumaattisista kokemuksista yli vasta sitten, kun annoin itselleni luvan olla antamatta anteeksi. Nyt nämä asiat eivät ole enää vuosiin kummitelleet mielessä, kun päässä ei koko ajan pyöri "kyllä tämä ja tämäkin asia pitäisi jo antaa anteeksi". Tunnistan myös sen, että kun on aikansa vihannut, niin on helpompi päästää irti ja jatkaa elämäänsä. En edelleenkään tunne varsinaisesti myötätuntoa minua piinanneita ihmisiä kohtaan mutta en myöskään toivo heille mitään pahaa. Eläkööt elämäänsä, minä elän omaani.

Itse olen antanut anteeksi mutta myös tehnyt selväksi että kun minusta aika jättää saa ansionsa mukaisesti, eli ei mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei anteeksi ole pakko antaa. Ihmisellä on oikeus vihaan ja ikäviin ajatuksiin jotakuta kohtaan. Mun elämä on helpottunut huomattavasti, kun olen lakannut sen iänikuisen p*skojen ihmisten ymmärtämisen ja heille ainaisen anteeksi antamisen.

Sitten kun on tarpeeksi vihannut, saattaa helpottaa.

Olen tismalleen samaa mieltä. Minä pääsin vaikeista ja traumaattisista kokemuksista yli vasta sitten, kun annoin itselleni luvan olla antamatta anteeksi. Nyt nämä asiat eivät ole enää vuosiin kummitelleet mielessä, kun päässä ei koko ajan pyöri "kyllä tämä ja tämäkin asia pitäisi jo antaa anteeksi". Tunnistan myös sen, että kun on aikansa vihannut, niin on helpompi päästää irti ja jatkaa elämäänsä. En edelleenkään tunne varsinaisesti myötätuntoa minua piinanneita ihmisiä kohtaan mutta en myöskään toivo heille mitään pahaa. Eläkööt elämäänsä, minä elän omaani.

Kiitos. Tämä helpotti oloani paljon. Olen myös kokenut tuota voimakasta painetta, että olisi jo pitänyt päästä paremmin eteenpäin ja antaa anteeksi. Ja pettymystä siitä, etten ole siihen kyennyt. On hyvä, jos ei edes tarvitse suotta yrittää. Elämäähän pitää kuitenkin jatkaa.❤️

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on tämä nyky elämä sellaista. Voisi kutsua uhriutumisen ajanjaksoksi. Minua kohdeltiin väärin! Mitä paremmin yhteiskunnan asiat ovat, niin sitä pienemmistä asioista ihmiset loukkaantuvat, masentuvat, ahdistuvat tai muuten sekoavat. Siksi et voi antaa anteeksi. Ympäröivä henkisesti heikko ja draamaan taipuvainen yhteiskunta sinut siihen kasvatti.

Tuskin ihmiset ennen ovat olleet sen jalompia luonteeltaan. Yhteisöstä tuleva paine esittää näennäisesti antaneensa anteeksi jollekin toiselle jossain pienessä kylässä on toki voinut olla silloin kovempi kuin nykyään. Ihan eri asia on se, millaisia ajatuksia nämä "anteeksiantaneet" ihmiset sitten päänsä sisällä ovat pyöritelleet.

Ei jalompia, mutta on ollut suurempi työkalupakki kohdata vastoinkäymisiä ja pettymyksiä. Ennen ihmiset kohdattiin kasvotusten ja asioista puhuttiin suoraan ja pettymykset kuuluivat elämään. Nykyään lapset kasvatetaan sokerikulhossa ja sen näkee siinä, että jo äänen korottaminen saa monet lapset "traumatisoitumaan". Ei aina, eivätkä kaikki, mutta yleisesti enemmän kuin ennen. Mitään karjumista ja väkivaltaa en tarkoita, mutta fakta on se, että meillä on asiat paremmin kuin koskaan, mutta ihmiset silti voivat valtavan huonosti. Syynä on se, että kaikki on pureskeltu valmiiksi, eikä ikinä saa tulla paha mieli yhtään mistään. Tuohon kun kasvaa, niin pienikin ikävä asia tuntuu valtavan isolta.

Puhut aivan eri asioista kuin minä aloituksessani. Vaikea kokemus on ollut valtavan suuri. Kirjoituksesi tuntuu minusta mitätöivältä.

En puhu, enkä vähättele. Kuitenkin, joku kohdatessaan vuosia jatkunutta pettämistä tai väkivaltaa tai eläkesäästöjen varastamisen tms. kohtaa asiat, käsittelee ne mielessään ja jatkaa elämää, mutta joku toinen traumatisoituu aivan samoista asioista loppuiäkseen. Tässä on hyvin iso rooli sillä miten vanhemmat ovat osanneet kasvattaa käsittelemään tunteita ja kohtaamaan vääryyttä.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen antanut anteeksi mutta myös tehnyt selväksi että kun minusta aika jättää saa ansionsa mukaisesti, eli ei mitään.

Minulla ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia minkäänlaiseen pieneen tai isoon kostoon tai punttien tasaamiseen. Se on harmillista, sillä ajatus kostamisesta väärintekijälle voisi ajatuksen tasolla helpottaa omaa oloa, tietyllä tavalla voimaannuttaa. Nyt ilman sitä tunnen vain usein oloni hyvin voimattomaksi. Enkä pidä siitä tunteesta lainkaan.

Ap

Niin, ehkä se jota ap: n pitäisi ymmärtää on nimenomaan omat tunteet ja kokemukset. Vihasta kannattaisi yritää päästää irti ihan vain oman itsensä vuoksi, anteeksianto on toinen juttu.

Mun on myös vaikea päästä eroon katkeruuksistani, eli ns. antaa anteeksi, tai paremminkin vaikeaa vaan unohtaa ja antaa menneen olla. Olen miettinyt että pitäiskö kokeilla jotakin rituaalia tai jotakin, jolla vielä lerran muistelisi kaikki ne jutut, kokisi tuskat, ja sitten ehkä pääsisi eroon. Tyyliin kirjoita ne jutut tarinoiksi papereille, syvenny niihin jokaiseen joksikin aikaa, sitten vaikka käytä ne saunan sytykkeenä ja sauno pitkän kaavan mukaan. En tiedä. Tahtoisin niin eroon katkeruudestani, siitä tuskasta ja epätoivosta, surua ja kiukkua. Ymmärrän hyvin että jotkut voivat saada uskostaan lohtua tuossa.

70-luvulla kävin peruskoulun yläastetta. Koulukiusaajalle en anna ikinä anteeksi. Näin painajaisia tästä koulukiusaajasta vielä monia vuosia koulun päättymisen jälkeenkin. Se Pallopää vei Minun itsetuntoni moniksi vuosiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei anteeksi ole pakko antaa. Ihmisellä on oikeus vihaan ja ikäviin ajatuksiin jotakuta kohtaan. Mun elämä on helpottunut huomattavasti, kun olen lakannut sen iänikuisen p*skojen ihmisten ymmärtämisen ja heille ainaisen anteeksi antamisen.

Sitten kun on tarpeeksi vihannut, saattaa helpottaa.

Olen tismalleen samaa mieltä. Minä pääsin vaikeista ja traumaattisista kokemuksista yli vasta sitten, kun annoin itselleni luvan olla antamatta anteeksi. Nyt nämä asiat eivät ole enää vuosiin kummitelleet mielessä, kun päässä ei koko ajan pyöri "kyllä tämä ja tämäkin asia pitäisi jo antaa anteeksi". Tunnistan myös sen, että kun on aikansa vihannut, niin on helpompi päästää irti ja jatkaa elämäänsä. En edelleenkään tunne varsinaisesti myötätuntoa minua piinanneita ihmisiä kohtaan mutta en myöskään toivo heille mitään pahaa. Eläkööt elämäänsä, minä elän omaani.

Kiitos. Tämä helpotti oloani paljon. Olen myös kokenut tuota voimakasta painetta, että olisi jo pitänyt päästä paremmin eteenpäin ja antaa anteeksi. Ja pettymystä siitä, etten ole siihen kyennyt. On hyvä, jos ei edes tarvitse suotta yrittää. Elämäähän pitää kuitenkin jatkaa.❤️

Ap

Eipä kestä :) Hyvä, jos kommenttini helpotti oloasi.

t. 29

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on tämä nyky elämä sellaista. Voisi kutsua uhriutumisen ajanjaksoksi. Minua kohdeltiin väärin! Mitä paremmin yhteiskunnan asiat ovat, niin sitä pienemmistä asioista ihmiset loukkaantuvat, masentuvat, ahdistuvat tai muuten sekoavat. Siksi et voi antaa anteeksi. Ympäröivä henkisesti heikko ja draamaan taipuvainen yhteiskunta sinut siihen kasvatti.

Tuskin ihmiset ennen ovat olleet sen jalompia luonteeltaan. Yhteisöstä tuleva paine esittää näennäisesti antaneensa anteeksi jollekin toiselle jossain pienessä kylässä on toki voinut olla silloin kovempi kuin nykyään. Ihan eri asia on se, millaisia ajatuksia nämä "anteeksiantaneet" ihmiset sitten päänsä sisällä ovat pyöritelleet.

Ei jalompia, mutta on ollut suurempi työkalupakki kohdata vastoinkäymisiä ja pettymyksiä. Ennen ihmiset kohdattiin kasvotusten ja asioista puhuttiin suoraan ja pettymykset kuuluivat elämään. Nykyään lapset kasvatetaan sokerikulhossa ja sen näkee siinä, että jo äänen korottaminen saa monet lapset "traumatisoitumaan". Ei aina, eivätkä kaikki, mutta yleisesti enemmän kuin ennen. Mitään karjumista ja väkivaltaa en tarkoita, mutta fakta on se, että meillä on asiat paremmin kuin koskaan, mutta ihmiset silti voivat valtavan huonosti. Syynä on se, että kaikki on pureskeltu valmiiksi, eikä ikinä saa tulla paha mieli yhtään mistään. Tuohon kun kasvaa, niin pienikin ikävä asia tuntuu valtavan isolta.

Puhut aivan eri asioista kuin minä aloituksessani. Vaikea kokemus on ollut valtavan suuri. Kirjoituksesi tuntuu minusta mitätöivältä.

En puhu, enkä vähättele. Kuitenkin, joku kohdatessaan vuosia jatkunutta pettämistä tai väkivaltaa tai eläkesäästöjen varastamisen tms. kohtaa asiat, käsittelee ne mielessään ja jatkaa elämää, mutta joku toinen traumatisoituu aivan samoista asioista loppuiäkseen. Tässä on hyvin iso rooli sillä miten vanhemmat ovat osanneet kasvattaa käsittelemään tunteita ja kohtaamaan vääryyttä.

No, ovat opettaneet huonosti kohtaamaan yhtään mitään tunteita. Mutta se on ihan toinen keskustelunaihe. En lähtisi pelkästään siitä ajatuksesta, että tämä on pääosin kotikasvatuksen tulosta.

Ihmisillä on myös syntyjään hyvin eri mittakaavassa voimavaroja eri asioihin. Se, että sattuu olemaan jossain asiassa voimakkaampi tai pystyvämpi kuin joku muu ei ole ylpeilynaihe. Se on yhdenlainen etuoikeus ja siitä voi olla iloinen. Se ei silti oikeuta katsomaan ns. heikompia alaspäin.

Kaikkihan haluaisivat olla voimakkaita ja pystyviä ja päästä aina hienosti kaikesta tielleen osuneista vastuksista huolimatta eteenpäin. Se ei vain aina ole mahdollista. Voimia vastuksien selättämiseen on jokaisella vain rajoitetusti. Jossain vaiheessa ihminen saattaa päätyä murtumispisteeseen, jos hänellä paljon huonoa onnea on.

Ap

Minä en anna anteeksi.

Tosin olen kamppaillut tämän petoksen kanssa vasta vuoden.

Mutta tunnen itseni, minulle tämä ihminen tulee aina olemaan se joka petti minut. 

Vierailija kirjoitti:

Niin, ehkä se jota ap: n pitäisi ymmärtää on nimenomaan omat tunteet ja kokemukset. Vihasta kannattaisi yritää päästää irti ihan vain oman itsensä vuoksi, anteeksianto on toinen juttu.

Viha tuntuu isolta möykyltä. Siitä puhuminen pelottaa ihmisiä. Ja saa aikaan sen, että ihmiset siitä säikähtäneinä sanovat ettei viha ole terveellistä ja kehottavat ymmärtämään tätä ihmistä, hänen rikkonaisuuttaan yms.

Mutta en halua ymmärtää häntä! En kertakaikkiaan halua. Hänen rikkonaisuutensa takia minäkin menin rikki. Eikä oikein kukaan tunnu jaksavan tukea minua. Olen pohjimmiltani hyvin pettynyt ja surullinen. Tuntuu, kuin minut olisi hylätty moneen otteeseen. Ensin hän ja sitten muut, jotka eivät kipuani ole tahtoneet nähdä.

Ap