Lue keskustelun säännöt.
Syntyvyys laskee taas. Milloin uskalletaan alkaa puhua lapsettomuuden oikeista syistä?
06.04.2018 |
Lapsettomien motiiveja halutaan lapsellistaa. Puhutaan vastuuttomuudesta, nuoruuden pitkittymisestä ja bilettämisestä. Perheellinen ehkä luulee, että kaikki lapsettomat ovat samanlaisia kuin he itse olivat joskus ennen lapsia. Ihminen kasvaa, kehittyy ja kypsyy ilman niitä lapsiakin. Perheellinen ei vain enää pysty erottamaan omaa kasvua perheellistymisestä
Ajattelen että jos elämä olisi hyvää ja ennustettavaa niin sitten voisi tehdä lapsen. Koska silloin elämästä tulisi varmaan myös aika arkista ja tylsää. Lapsiperhe-elämä olisi uusi hieno elämänvaihe. Mutta nyt kun pitää samaan aikaan opiskella, tehdä pätkää, kevytyrittäjyyttä ja sitten vielä muuttaa työn perässä niin mä vaan yritän pysyä mukana. Ei puhettakaan että pystyis ees huonekasvia hankkimaan saati lasta. En tunne itseäni vastuuttomaksi tai nuoruuteni pitkittäjäksi. Tunnen itseni stressaantuneeksi ja velvollisuudentunteiseksi.
Että en halua lapsia, koska ei kai kukaan halua itselleen mitään mikä on käytännössä mahdotonta? Jos ois vakityö niin sitten ne lapsihalut vois herätä. En halua lapsia mutta tuntuu että se ei tavallaan ole oma päätös.. Jos joku ymmärtää mitä tarkoitan?
Kommentit (426)
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomuuteen on varmasti monia oikeita syitä.
Ehkä edellä on jo ollutkin, mutta sanon että iso syy on lisääntynyt jumalattomuus. Ei enää uskota Jumalaan ja siihen että Hän pitää huolen, ja toisaalta monilla ei ole rakkaudelliset vaan kylmät elämänarvot.
En näin uskovaisena oikein ymmärrä , miten se urattomuus liittyy lapsiin. Aivan kaksi eri kategoriaa. Ei minullakaan ole ollut vakiduunia kun sain ekan lapsen, mutta miksi se olisi estänyt lapsen saamista? Luotin että kaikki menee hyvin ilman stressaamista ja oman elämän vimmaista rakenteluakin, ja menikin. Nyt on kolme lasta ja vakiduuni.
Surullista että monet nuoret naiset kokevat, että on omissa käsissä, pärjääkö elämässä. Tämä luottamus taivaalliseen huolenpitoon EI tietty estä oman järjen käyttöä, minäkin olen korkeasti koulutettu, mutta en ole stressanut mistään ura-asioista koskaan, ei ole elämässä oleellisinta. Minun aarteeni on ihan muut asiat kuin mammona ja siihen panostaminen. Isoin aarre on tietty taivaassa, seuraavaksi parhaat aarteeni on lapseni <3
Hankin lapset epävarmassa elämäntilanteessa, vaikka olen uskonnoton. Luotan siihen, että viime kädessä saan toimeentulotukea, jos kaikki muu menee pieleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomuuteen on varmasti monia oikeita syitä.
Ehkä edellä on jo ollutkin, mutta sanon että iso syy on lisääntynyt jumalattomuus. Ei enää uskota Jumalaan ja siihen että Hän pitää huolen, ja toisaalta monilla ei ole rakkaudelliset vaan kylmät elämänarvot.
En näin uskovaisena oikein ymmärrä , miten se urattomuus liittyy lapsiin. Aivan kaksi eri kategoriaa. Ei minullakaan ole ollut vakiduunia kun sain ekan lapsen, mutta miksi se olisi estänyt lapsen saamista? Luotin että kaikki menee hyvin ilman stressaamista ja oman elämän vimmaista rakenteluakin, ja menikin. Nyt on kolme lasta ja vakiduuni.
Surullista että monet nuoret naiset kokevat, että on omissa käsissä, pärjääkö elämässä. Tämä luottamus taivaalliseen huolenpitoon EI tietty estä oman järjen käyttöä, minäkin olen korkeasti koulutettu, mutta en ole stressanut mistään ura-asioista koskaan, ei ole elämässä oleellisinta. Minun aarteeni on ihan muut asiat kuin mammona ja siihen panostaminen. Isoin aarre on tietty taivaassa, seuraavaksi parhaat aarteeni on lapseni <3
Hankin lapset epävarmassa elämäntilanteessa, vaikka olen uskonnoton. Luotan siihen, että viime kädessä saan toimeentulotukea, jos kaikki muu menee pieleen.
Ikävä kyllä luotto Jumalaan saattaa olla helpommin perusteltavissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomuuteen on varmasti monia oikeita syitä.
Ehkä edellä on jo ollutkin, mutta sanon että iso syy on lisääntynyt jumalattomuus. Ei enää uskota Jumalaan ja siihen että Hän pitää huolen, ja toisaalta monilla ei ole rakkaudelliset vaan kylmät elämänarvot.
En näin uskovaisena oikein ymmärrä , miten se urattomuus liittyy lapsiin. Aivan kaksi eri kategoriaa. Ei minullakaan ole ollut vakiduunia kun sain ekan lapsen, mutta miksi se olisi estänyt lapsen saamista? Luotin että kaikki menee hyvin ilman stressaamista ja oman elämän vimmaista rakenteluakin, ja menikin. Nyt on kolme lasta ja vakiduuni.
Surullista että monet nuoret naiset kokevat, että on omissa käsissä, pärjääkö elämässä. Tämä luottamus taivaalliseen huolenpitoon EI tietty estä oman järjen käyttöä, minäkin olen korkeasti koulutettu, mutta en ole stressanut mistään ura-asioista koskaan, ei ole elämässä oleellisinta. Minun aarteeni on ihan muut asiat kuin mammona ja siihen panostaminen. Isoin aarre on tietty taivaassa, seuraavaksi parhaat aarteeni on lapseni <3
Hankin lapset epävarmassa elämäntilanteessa, vaikka olen uskonnoton. Luotan siihen, että viime kädessä saan toimeentulotukea, jos kaikki muu menee pieleen.
Ikävä kyllä luotto Jumalaan saattaa olla helpommin perusteltavissa.
Toimeentulotukea maksetaan toistaiseksi yhä ihmisille, mutta jumalallista ilmestystä en ole vielä kokenut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän noista syistä puhutaan? Ja millä perusteella nuo ovat niitä oikeita syitä? Siksi, että ne ovat sinun syitäsi? Mitä asialle pitäisi mielestäsi tehdä? Ei valtio voi järjestää kaikille säännöllisiä tuloja ja työpaikkaa.
Tietenkin valtio voi järjestää täystyöllisyyden takaavan tilanteen, se on normaali tila taloudessa.
Nykyinen pätkätyökurjuus ja suurtyöttömyys on tarkoituksella luotu keinotekoinen tilanne. Porvarillisen politiikan keskiössä on aina ollut pyrkimys luoda ylitarjonta työvoimasta, tähän pyritään suurten tuloerojen mahdollistamiseksi. Unionin ajama vapaakauppa ja rajat auki politiikka palvelee juurikin porvarien pyrkimyksiä. Vaurautta heille, köyhyyttä muille.
En usko että koskaan enää tulee tilannetta että kaikille on töitä. Työn tehokkuus on noussut tasolle, jossa enää ei tarvita kaikkien työpanosta ja tämä kehitys tulee jatkumaan, eikä tämä ole edes huono asia.
Harva kaipaa työtä, toimeentulon takia sitä tehdään.
Nykyinen yhteiskuntajärjestelmä perustuu pitkälti työstä saatavaan palkkaan ja palkasta maksettavaan veroon. Tarvitaan muutos siihen että miten hyvinvointia jaetaan ja kerätään. Tarvitaan joku perustulon tyylinen sosiaaliturva, joka takaa ihmisten toimeentulon sekä mahdollistaa pätkä ja osa-aikatyöllisyyden. Poliitikoilla on suuri haaste muuttaa verotusta siten että sen painopiste siirtyy työn verottamisesta kulutuksen ja tuotannon verottamiseen.
Robotit verolle! Automaatioon joku jatkuva verosysteemi, sillä se korvaa eläviä työntekijöitä. Jotenkin on yhteiskunnan palvelut korvattava työttömälle.
Mä olen ystävieni kanssa juurikin siinä "lastentekoiässä" ainakin ulkopuolisten silmin. Kaikki ollaan korkeastikoulutettuja ja asutaan pk-seudulla ja käsittääkseni juuri meidänkaltaisten toivottaisiin lisääntyvän. Yleisestihän ajatellaan, että koulutustaso (ja tätä myöten yleensä varakkuus jne) "periytyy", korkeastikoulutetut ovat yleensä lasten kanssa kotona lyhyemmän aikaa jnejne.
Noh, meillä puolet ystäväpiiristä haaveilee lapsista, mutta elämän realiteetit (määräaikaisia työsuhteita, epävarma tulevaisuus , riittääkö rahat, jos teen lapsia saanko koskaan töitä jne) ja yleisesti muut epävarmuustekijät ovat sitä vastaan. Ja sitten se toinen puolisko, jotka ovat sitä mieltä, että ei tänne kannata jälkeläisiä tehdä, että maapallo ei kestä sitä.
Noh, me ollaan sitten niitä kolmekymppisiä ensisynnyttäjiä, joiden lapsiluku (maksimissaan siis se kaksi muksua) tulee täyteen vasta siinä neljänkympin kieppeillä. Ja samaan aikaan pohjanmaalla parikymppiset parturi-kampaajat pukaavat lapsia lapsi toisensa jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parin teini-ikäisen äitinä sanoisin, että lapsettomana olisin nykytilanteeseen verrattuna upporikas. Voisin asua espanjalaisessa rantakohteessa ympäri vuoden ja syödä ravintolassa vaikka joka päivä. Mutta kun tuli nuo lapset tehtyä, rahat menee heidän elatukseensa. Tänä vuonna olen ostanut mm. pari älypuhelinta á 500e, läppärin á 1500e (lukiota varten), vaatteita noin tonnilla ja yhden ulkomaanmatkan (lapsen osuus 700e). Asuntolainaa ja vastiketta lasten takia 40 neliötä suuremmasta asunnosta (n.90 m2) menee 600e kuussa (ilman lapsia selviäisi puolella tuosta summasta). Autoakin on pakko pitää jos lapset meinaavat mitään harrastaa (sen hintaa en uskalla edes laskea). Syksyllä pitää taas ostaa lukiokirjota törkeällä summalla. Juu, rakastan lapsiani ja he ovat tosi hyviä tyyppejä, mutta ihan HEMMETIN kalliita.
Minä olen vela yhdellä 18-vuotiaalla lapsella höystettynä. Sain lapseni nuorena, ja sen kanssa pärjäsin itsekseni hyvin, mutta nykytilantteeseen en tekisi yhtään lasta. En omaan tilanteeseeni, enkä yhteiskunnan tilanteeseen. Aloittaja puhuu pelkkää asiaa, kuten myös moni muu. Lapsia pitäisi tehdä "yhteisen hyvän" nimissä, mutta vastuu sysätään vanhemmille kokonaan. Myös sellainen vastuu, jota yksilö ei pysty kantaa, eli vastuu päiväkotejen toiminnasta, koulujen toiminnasta, terveyden ja sairaanhoidosta, erityisistä tuista jos lapsi niitä tarvitsee, älylaitteiden järjettömästä näpertämisestä, oman työpaikan säilymisestä, koulutuspaikkojen riittämisestä, ihan kaikesta. Mielestäni on aivan oikein, että lapset jätetään tekemättä siihen asti, kunnes tähän älyttömyyteen saadaan tolkku ensin yhteiskunnallisella tasolla!
Jännä homma että kahden, tai monessa tapauksessa vain yhden ihmisen, eli sen vanhemman niskoille sälytetään universumin kaikki vastuu. Ei ihme ettei sitä haluta ottaa, koska se on täysin realiteeteista irti olevaa haihattelua, että yksi ihminen kykenee ottamaan vastuun koko yhteiskunnan tilasta. Ja sitten jos se syntyvä lapsi ei menekään kaikilla yhteiskunnan määrittelemillä käyrillä, niin alkaa sormella osoittelu vanhempien suuntaan. Näin se oli itselläni, ja näin se tulee olemaan teillä kaikilla muillakin lapsenvääntäjillä.
Joten kyllä, ostan hattua niille keikille jotka tämän ovat ymmärtäneet, eivätkä lapsia tähän maailmaan suolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomuuteen on varmasti monia oikeita syitä.
Ehkä edellä on jo ollutkin, mutta sanon että iso syy on lisääntynyt jumalattomuus. Ei enää uskota Jumalaan ja siihen että Hän pitää huolen, ja toisaalta monilla ei ole rakkaudelliset vaan kylmät elämänarvot.
En näin uskovaisena oikein ymmärrä , miten se urattomuus liittyy lapsiin. Aivan kaksi eri kategoriaa. Ei minullakaan ole ollut vakiduunia kun sain ekan lapsen, mutta miksi se olisi estänyt lapsen saamista? Luotin että kaikki menee hyvin ilman stressaamista ja oman elämän vimmaista rakenteluakin, ja menikin. Nyt on kolme lasta ja vakiduuni.
Surullista että monet nuoret naiset kokevat, että on omissa käsissä, pärjääkö elämässä. Tämä luottamus taivaalliseen huolenpitoon EI tietty estä oman järjen käyttöä, minäkin olen korkeasti koulutettu, mutta en ole stressanut mistään ura-asioista koskaan, ei ole elämässä oleellisinta. Minun aarteeni on ihan muut asiat kuin mammona ja siihen panostaminen. Isoin aarre on tietty taivaassa, seuraavaksi parhaat aarteeni on lapseni <3
Hankin lapset epävarmassa elämäntilanteessa, vaikka olen uskonnoton. Luotan siihen, että viime kädessä saan toimeentulotukea, jos kaikki muu menee pieleen.
Ikävä kyllä luotto Jumalaan saattaa olla helpommin perusteltavissa.
Toimeentulotukea maksetaan toistaiseksi yhä ihmisille, mutta jumalallista ilmestystä en ole vielä kokenut.
Ellet ole itse toimeentulotukea hakenut ja saanut, ei uskosi perustu mihinkään. Moni on kokenut Jumalan kuulleen heidän rukouksensa, mutta Kelan tantta ei varmasti kuuntele, vaikka miten itket.
On täysin normaalia toivoa omille lapsilleen parempaa tai edes yhtä hyvää elämää kuin mitä itsellä on ollut. Aiemmat sukupolvet ovat olleet valmiita raatamaan ja tinkimään omastaan, jotta lapsillaan olisi parempi tulevaisuus. Ikävä kyllä me, teidän kolmekymppisten vanhemmat, epäonnistuimme tässä tehtävässä. Emme pystyneet - näin jälkikäteen mietin, yritimmekö edes? - luomaan yhteiskuntaa, jossa teillä olisi parempi tai edes yhtä hyvä elämä kuin mitä meillä itsellämme on ollut. Sylttytehdas löytyy siis meistä, ei suinkaan teistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On täysin normaalia toivoa omille lapsilleen parempaa tai edes yhtä hyvää elämää kuin mitä itsellä on ollut. Aiemmat sukupolvet ovat olleet valmiita raatamaan ja tinkimään omastaan, jotta lapsillaan olisi parempi tulevaisuus. Ikävä kyllä me, teidän kolmekymppisten vanhemmat, epäonnistuimme tässä tehtävässä. Emme pystyneet - näin jälkikäteen mietin, yritimmekö edes? - luomaan yhteiskuntaa, jossa teillä olisi parempi tai edes yhtä hyvä elämä kuin mitä meillä itsellämme on ollut. Sylttytehdas löytyy siis meistä, ei suinkaan teistä.
Periaatteessa olet oikeassa, mutta minä en ainakaan suostu tuntemaan itseäni vastuulliseksi yhteiskunnan nykytilasta. Minun aikani on mennyt elektroniikan, asumisen ja elämisen maksamiseen. Jos olisin poliitikko tai muu yhteiskunnallinen johtaja, silloin tuntisin syvää syyllisyyttä, mutta kun toimin ihan eri alalla, en oikein voi vaikuttaa mihinkään paitsi välittömään toimintaympäristööni. Yritän aina auttaa ja tukea kun pystyn, ihan kaikkia kanssaihmisiä. Harmi, että johtajamme eivät tätä tee.
Vierailija kirjoitti:
Lapsettomien motiiveja halutaan lapsellistaa. Puhutaan vastuuttomuudesta, nuoruuden pitkittymisestä ja bilettämisestä. Perheellinen ehkä luulee, että kaikki lapsettomat ovat samanlaisia kuin he itse olivat joskus ennen lapsia. Ihminen kasvaa, kehittyy ja kypsyy ilman niitä lapsiakin. Perheellinen ei vain enää pysty erottamaan omaa kasvua perheellistymisestä
Ajattelen että jos elämä olisi hyvää ja ennustettavaa niin sitten voisi tehdä lapsen. Koska silloin elämästä tulisi varmaan myös aika arkista ja tylsää. Lapsiperhe-elämä olisi uusi hieno elämänvaihe. Mutta nyt kun pitää samaan aikaan opiskella, tehdä pätkää, kevytyrittäjyyttä ja sitten vielä muuttaa työn perässä niin mä vaan yritän pysyä mukana. Ei puhettakaan että pystyis ees huonekasvia hankkimaan saati lasta. En tunne itseäni vastuuttomaksi tai nuoruuteni pitkittäjäksi. Tunnen itseni stressaantuneeksi ja velvollisuudentunteiseksi.
Että en halua lapsia, koska ei kai kukaan halua itselleen mitään mikä on käytännössä mahdotonta? Jos ois vakityö niin sitten ne lapsihalut vois herätä. En halua lapsia mutta tuntuu että se ei tavallaan ole oma päätös.. Jos joku ymmärtää mitä tarkoitan?
Olet älykäs ihminen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On täysin normaalia toivoa omille lapsilleen parempaa tai edes yhtä hyvää elämää kuin mitä itsellä on ollut. Aiemmat sukupolvet ovat olleet valmiita raatamaan ja tinkimään omastaan, jotta lapsillaan olisi parempi tulevaisuus. Ikävä kyllä me, teidän kolmekymppisten vanhemmat, epäonnistuimme tässä tehtävässä. Emme pystyneet - näin jälkikäteen mietin, yritimmekö edes? - luomaan yhteiskuntaa, jossa teillä olisi parempi tai edes yhtä hyvä elämä kuin mitä meillä itsellämme on ollut. Sylttytehdas löytyy siis meistä, ei suinkaan teistä.
Periaatteessa olet oikeassa, mutta minä en ainakaan suostu tuntemaan itseäni vastuulliseksi yhteiskunnan nykytilasta. Minun aikani on mennyt elektroniikan, asumisen ja elämisen maksamiseen. Jos olisin poliitikko tai muu yhteiskunnallinen johtaja, silloin tuntisin syvää syyllisyyttä, mutta kun toimin ihan eri alalla, en oikein voi vaikuttaa mihinkään paitsi välittömään toimintaympäristööni. Yritän aina auttaa ja tukea kun pystyn, ihan kaikkia kanssaihmisiä. Harmi, että johtajamme eivät tätä tee.
En minäkään yksilötasolla tunne vastulliseksi enkä syylliseksi. Me kuitenkin sukupolvena annoimme pari vuosikymmentä hurahtaa keskittyen omiin ja läheistemme elämiin sen sijaan, että olisimme olleet yhteiskunnallisesti ja poliittisesti aktiivisia. Tavallaan laitoimme silmämme kiinni ja ajattelimme, että varmasti asiat järjestyvät parhain päin ilman meitäkin. Enkä nyt sano, että loppujen lopuksi olisimme sukupolvenakaan pystyneet kovin paljoa asioihin vaikuttamaan. Ehkä olisimme, ehkä emme. Mutta emme edes yrittäneet, koska meillä oli omasta mielestämme tärkeämpääkin tekemistä. Toisaalta olemme olleet muutenkin sukupolvi, joka on näkymätön. Suurista ikäluokista on puhuttu kyllästymiseen asti ja puhutaan nyt nuorista ja lama-ajan lapsista, mutta eihän meille edes myydä ja markkinoida yhtään mitään.
Tuo on pötypuhetta, että vakityö johtaisi perheen perustamiseen. Olen naisvaltaisella alalla töissä, ja meidän työpaikalla on useita kolmikymppisiä naisia vakituisessa työsuhteessa, mutta heillä ei ole aikomustakaan tehdä lapsia. Ihan vaan oharina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on, että synnyttäjät ovat naisia ja sellainen täälläkin esiin tuleva maailmantuska ja "kuka haluaa lapsia tällaiseen maailmaan"-ilmiö on juuri naiselle tyypillinen. Miehet ehkä tuntisivat myös naista enemmän vastuuta kulttuurinsa ja perimänsä säilymisestä, mutta mieshän ei synnytä. Nainen pelkää ja on ahdistunut koska maailma on naiselle vaarallisempi paikka kuin miehelle.
Aika värittyneiden lasien kautta tunnut maailmaa katselevan.. Tuossa sinulle nyt vaikka tilastoa Suomesta muutaman vuoden takaa:
http://tilastokeskus.fi/til/ksyyt/2016/ksyyt_2016_2017-12-29_tie_001_fi…
"Vuonna 2016 tapaturmaisesti ja väkivaltaisesti kuolleista oli kaksi kolmasosaa miehiä." Todella vaikea kuvitella, että maailma olisi muuallakaan vaarallisempi paikka naisille kuin miehille.
Itse en ole ikinä edes ajatellut politiikkaan osallistumista, koska olen peruskiltti ihminen, joka haluaisi kaikille hyvää. En ymmärrä, miten tällaisella asenteella voisi politiikassa pärjätä. Siellä on jokaisella omat klikkiytyneet kannattajajoukkonsa ja koko sirkus on yhtä itsetarkoituksellista konfliktia ja typerää omaneduntavoittelua. Jo työpaikalla johtotehtäviin tuntuu pyrkiytyvän se kaikkein ikävin aines.
Minulle taitaa riittää mielipidevaikuttaminen vauva-palstalla, jossa joskus avaudun myös poliittisista ja yleishyödyllisitä aiheista, kuten vaikka eläinten oikeudet, veganismi, lähimmäisenrakkaus, ilmastonsuojelu ja vastuullinen julkisten varojen käyttö. En jaksaisi suu vaahdossa puhua arvoista ja syy-seuraus-suhteista jossain kaupunginvaltuustossa tai vielä vähemmän valtakunnanpolitiikassa, jossa pitäisi ensin oppia olemaan sanomatta mitään.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen vela yhdellä 18-vuotiaalla lapsella höystettynä. Sain lapseni nuorena, ja sen kanssa pärjäsin itsekseni hyvin, mutta nykytilantteeseen en tekisi yhtään lasta. En omaan tilanteeseeni, enkä yhteiskunnan tilanteeseen. Aloittaja puhuu pelkkää asiaa, kuten myös moni muu. Lapsia pitäisi tehdä "yhteisen hyvän" nimissä, mutta vastuu sysätään vanhemmille kokonaan. Myös sellainen vastuu, jota yksilö ei pysty kantaa, eli vastuu päiväkotejen toiminnasta, koulujen toiminnasta, terveyden ja sairaanhoidosta, erityisistä tuista jos lapsi niitä tarvitsee, älylaitteiden järjettömästä näpertämisestä, oman työpaikan säilymisestä, koulutuspaikkojen riittämisestä, ihan kaikesta. Mielestäni on aivan oikein, että lapset jätetään tekemättä siihen asti, kunnes tähän älyttömyyteen saadaan tolkku ensin yhteiskunnallisella tasolla!
Jännä homma että kahden, tai monessa tapauksessa vain yhden ihmisen, eli sen vanhemman niskoille sälytetään universumin kaikki vastuu. Ei ihme ettei sitä haluta ottaa, koska se on täysin realiteeteista irti olevaa haihattelua, että yksi ihminen kykenee ottamaan vastuun koko yhteiskunnan tilasta. Ja sitten jos se syntyvä lapsi ei menekään kaikilla yhteiskunnan määrittelemillä käyrillä, niin alkaa sormella osoittelu vanhempien suuntaan. Näin se oli itselläni, ja näin se tulee olemaan teillä kaikilla muillakin lapsenvääntäjillä.
Joten kyllä, ostan hattua niille keikille jotka tämän ovat ymmärtäneet, eivätkä lapsia tähän maailmaan suolla.
Vela, jolla on lapsi! Aina oppii uutta.
Minä olen vakityössä oleva nainen. Työpaikkaani ei juurikaan mikään uhkaa. Silti minulla on vain yksi lapsi. En pitänyt vauva-ajasta. Olin tosi yksinäinen, hulluksi meinasin tulla niiden kahden vuoden aikana, jotka kotona olin vailla aikuiskontakteja. En todellakaan viitsisi enää toista kertaa sellaista aikaa elää.
Lisäksi siinä on se taloudellinen puoli, että kun tässä menee tonni kuussa asuntolainaan, niin sitä + muuta elämää ja laskuja ei maksa pelkästään miehen 1500 euron tilillä ja sillä parilla hassulla satasella, mikä kotihoidon tuesta jää käteen. Itse pystyin olemaan vuoden ylimääräistä kotosalla vain sen takia, että olin säästänyt kymppitonnin etukäteen ihan vain sitä varten. Sillä maksettiin vuoden asuntolaina, ja miehen palkalla sitten maksettiin laskut ja ruuat ja bensat.
Olen peräisin köyhästä perheestä ja kavahdan rahattomuutta.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen ystävieni kanssa juurikin siinä "lastentekoiässä" ainakin ulkopuolisten silmin. Kaikki ollaan korkeastikoulutettuja ja asutaan pk-seudulla ja käsittääkseni juuri meidänkaltaisten toivottaisiin lisääntyvän. Yleisestihän ajatellaan, että koulutustaso (ja tätä myöten yleensä varakkuus jne) "periytyy", korkeastikoulutetut ovat yleensä lasten kanssa kotona lyhyemmän aikaa jnejne.
Noh, meillä puolet ystäväpiiristä haaveilee lapsista, mutta elämän realiteetit (määräaikaisia työsuhteita, epävarma tulevaisuus , riittääkö rahat, jos teen lapsia saanko koskaan töitä jne) ja yleisesti muut epävarmuustekijät ovat sitä vastaan. Ja sitten se toinen puolisko, jotka ovat sitä mieltä, että ei tänne kannata jälkeläisiä tehdä, että maapallo ei kestä sitä.
Noh, me ollaan sitten niitä kolmekymppisiä ensisynnyttäjiä, joiden lapsiluku (maksimissaan siis se kaksi muksua) tulee täyteen vasta siinä neljänkympin kieppeillä. Ja samaan aikaan pohjanmaalla parikymppiset parturi-kampaajat pukaavat lapsia lapsi toisensa jälkeen.
Melko uskaliasta olettaa, että kukaan juuri sinulta lapsia toivoisi. Ilmeisestihän sinä et ole työmarkkinoilla edes kohtuullisen hyvässä asemassa, kun ei ole vakituista työtä eikä hyviä tuloja. Nämähän ovat ammativalintakysymyksiä eivätkä mitään aikakautemme kysymyksiä, ei esim. humanisteilla ole ikinä ollut vakkaritöitä.
Niin, ehkä nuoria tulisi rohkaista toimimaan opitusta mallista poiketen. Ei kaiken tarvitse olla valmista lasten syntyessä. Opiskella voi myös lasten kanssa. Ja nykyistä kulutushysteriaakin voisi samalla purkaa, sillä vauva ei tarvitse viisiä rattaita ja kahta pesukonetta eikä ravintolaillallisia, vaan ihan syliä ja ruokaa.
Itse sain lapseni 22,23 ja 25 -vuotiaana. Olin vakituisessa työssä, mutt hanttihommissa, koulutuksena lukio ja ajatuksena lähteä opiskelemaan myöhemmin. Lapsilla on aina ollut elämä hyvin, samoin itsellä. Ruokaa, kattoa ja vaatteita ei ole keltään koskaan puuttunut, vaikka olin lasten kanssa kotona 8 vuotta. Elämä on ollut oikein hyvää. Nyt 40-vuotiaana mulla on akateeminen koulutus, vakityö ja elämä edelleen oikein hyvää. Asuntolaina on parin vuoden päästä maksettu. Vakkari työn sain heti kun valmistuin 34-vuotiaana, kun en enää näyttänyt potentiaaliselta lisääntyjältä = lapset oli jo olemassa.Lapset on nyt jo nuoria aikuisia tai siinä kynnyksellä ja elämä näyttäytyy tulevaisuudessakin oikein hyvältä. Nyt on aika tehdä asioita, joita muut ovat tehneet kolmekymppisenä. Nautin niistä nyt aivan yhtä paljon kuin olisin nauttinut 30-vuotiaana, mutta mulla ei ole stressiä oikeasta hetkestä saada lapsia. Suosittelen kaikille.
Jos usko auttaa, kannattaisiko uskovaisten viedä uskoaan nyt ensisijaisesti niiden yli 100 000 suomalaislapsen koteihin, jotka elävät tälläkin hetkellä köyhyysrajan alapuolella?