Syntyvyys laskee taas. Milloin uskalletaan alkaa puhua lapsettomuuden oikeista syistä?
Lapsettomien motiiveja halutaan lapsellistaa. Puhutaan vastuuttomuudesta, nuoruuden pitkittymisestä ja bilettämisestä. Perheellinen ehkä luulee, että kaikki lapsettomat ovat samanlaisia kuin he itse olivat joskus ennen lapsia. Ihminen kasvaa, kehittyy ja kypsyy ilman niitä lapsiakin. Perheellinen ei vain enää pysty erottamaan omaa kasvua perheellistymisestä
Ajattelen että jos elämä olisi hyvää ja ennustettavaa niin sitten voisi tehdä lapsen. Koska silloin elämästä tulisi varmaan myös aika arkista ja tylsää. Lapsiperhe-elämä olisi uusi hieno elämänvaihe. Mutta nyt kun pitää samaan aikaan opiskella, tehdä pätkää, kevytyrittäjyyttä ja sitten vielä muuttaa työn perässä niin mä vaan yritän pysyä mukana. Ei puhettakaan että pystyis ees huonekasvia hankkimaan saati lasta. En tunne itseäni vastuuttomaksi tai nuoruuteni pitkittäjäksi. Tunnen itseni stressaantuneeksi ja velvollisuudentunteiseksi.
Että en halua lapsia, koska ei kai kukaan halua itselleen mitään mikä on käytännössä mahdotonta? Jos ois vakityö niin sitten ne lapsihalut vois herätä. En halua lapsia mutta tuntuu että se ei tavallaan ole oma päätös.. Jos joku ymmärtää mitä tarkoitan?
Kommentit (426)
Kyllähän suurin syy nykyiseen lapsien vähyyteen on huono talous- ja työllisyystilanne. En usko että sitä pystyy kukaan kieltämään.
Työsuhteet lyhenee ja muuttuu epäsäännöllisiksi vuorotöiksi samalla kun palkkataso laskee. Töihin on myös kokoajan vaikeampi päästä.
Lapsettomuus on useimmiten lääketieteellistä. Jos sensijaan nuoripari on lapsen hankkimisesta eri mieltä niin onpa tosiaan huonosti hoidettu tämän perhe-elämän tärkeimmän kysymyksen selvittely ennen avioliiton solmimista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulisin kyllä, että isompi syy kuin talous, on se että lapsiperhe-elämästä annetaan aika ankea kuva julkisuudessa ja somessa tätä on helppo ruokkia. Ja tottahan se onkin, monesta saa tinkiä lasten hyväksi. Ero vaikkapa omiin vanhempiin korostuu jo ihan siinä, että heidän ollessaan nuoria aikuisia, maailma oli aika paljon "tylsempi", jos miettii ihan tarjontaa vaikkapa matkailun, huvitusten, harrastusten, opiskelumahdollisuuksien jne osalta./quote]
Itse en näe somessa lapsiperheestä kuin äärimmäisen vaaleanpunaisia, ihania ja omg-upeita kuvauksia. Kaikki on onnea ihanaa ja parasta.
Ei kukaan aikuinen ihminen ihan oikeasti jätä perhettä perustamatta siksi, että saa mielikuvia. Tämä on juuri sitä aloituksessa peräänkuulutettua motiivien tyhmentämistä, joka raivostuttaa. "Te ootte niin hölmöjä, tää on oikeesti ihanaa!" Ihminen tekee tosi vaativia ja rasittavia juttuja, ihan vain jos haluaa.
Jokaisella on kuitenkin ihan ensikäden kokemuksia lapsiperheestä: omansa. Ja monella se kokemus ei ole kovin hyvä.
Itse näen ympärilläni paljon onnellisia lapsiperheitä. Heille yhteistä on se, että lisääntymistä ei ole maltettu millään odottaa (lisääntyminen on ollut elämän ihan ykkösjuttuja; monillehan näin ei ole) tai sitten taloudellinen tilanne on vakaa (vakityöt molemmilla, omaisuutta esim. perintöjen tms kautta).
Lapsettomia yhdistää taloudellinen/tulevaisuuden epävakaus ja se, että lapset ei ole mikään elämän ykkösasia, jolloin perheellistyminen on yksi stressitekijä joka jätetään pois.
Ai niinkuin tälläkin palstalla aina hehkutetaan lapsiperheonnea? Eiku...
Tottakai some on yksi tekijä, joka muokkaa ihmisten ajatuksia. Se on niin keskeinen asia nykyään lähes jokaiselle, vaikkei olisi edes mikään somen suurkuluttaja. Kun lehdetkin huutavat prismaperheistä, lapsiperheiden ongelmista, koulujen ja päiväkotien ahdingosta, lastensuojelun ongelmista, terveydenhuollon resurssien vähentämisestä jne, tottakai mielipide pikku hiljaa muokkautuu kielteiseen suuntaan vähitellen. Keskusteluissa, blogeissa jne asia vaan korostuu, koska ihminen hakeutuu sellaisille foorumeille, joissa saa vastakaikua omille ajatuksilleen. Tämän takia erilaiset melko äärimmäisetkin ajattelumallit saavat helpommin nykyään jalansijaa ja vastakaikua kuin ennen. On helppo sulkeutua sinne omaan somekuplaan samanmielisten kanssa.
Kyllä. Ja lisäisin vielä, että toisaalta moni (etenkin nuori) seuraa somejulkkisten luksuselämää, missä matkustellaan, syödään aina ulkona, on jatkuvasti uudet kalliit vaatteet... Ja halutaan samaa. Kun tällaisessa ympäristössä elää teinistä asti, tai nuoremmastakin, ei ne lapset ja tavallinen elämä tunnu oikein miltään. Mielipide muokkautuu pikku hiljaa matkan varrella, ja siinä vaiheessa kun ollaan parhaassa lisääntymisiässä, ajatus tuntuu kovin kaukaiselta. Tähän kun lisätään monia muita seikkoja, joita tässäkin ketjussa on tuotu esiin, en yhtään ihmettele, että kulttuuri ja asenteet ovat muokkautuneet perhevastaisemmiksi.
Mutta nyt eletään niitä aikoja, kun perheenperustamisiässä ovat ensimmäiset sukupolvet, joiden elämään some on kuulunut koko ajan. Ei se voi olla vaikuttamatta.
Tää on aika samankuuloinen argumentti kuin kouluampumiset ja videopelit. Vanhemmat ihmiset osoittaa syyttävän sormensa sinne, mistä ei ymmärrä yhtään mitään jotta oikeasti tärkeisiin asioihin ei tulisi mitään muutosta.
"Nuorten kotitalouksilla tulokehitys heikkoa"
https://www.stat.fi/til/tjt/2015/02/tjt_2015_02_2017-03-24_kat_004_fi.h…
"Nuorten kotitalouksien käytettävissä olevien tulojen kasvu on heikentynyt tuntuvasti, kun samalla vanhempien ikäluokkien tulokehitys on ollut keskimäärin vahvaa."
https://www.eurojatalous.fi/fi/2016/artikkelit/pitkittynyt-taantuma-hei…
"Nuorten heikon tulokehityksen taustalla on työttömyys, silpputyö sekä edeltäviä sukupolvia heikompi pääsy työmarkkinoille. Taantuma on vaikuttanut erityisesti 1980-luvulla ja myöhemmin syntyneiden työmarkkina-asemaan."
https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/taantuma-heikentaa-nuorten…
"Nuorten työllistymisvaikeudet alkavat näkyä lapsiperheiden toimeentulossa"
http://www2.supertk.fi/?cat=22&lang=fi&year=2005&skip=0&hotid=81
On saavutettu siinä suhteessa merkittävä yhteiskunnallinen murros, että enää nuoremman sukupolven taloudellinen tilanne ei ole parempi kuin edellisen.
https://uutisvuoksi.fi/mielipide/paakirjoitukset/8a5a62cf-c2ad-4364-9f7…
Kuten sanottu, lopettakaa lapsettomien motiivien naiivistaminen tai sitten hyväksykää se, että Suomi on kuoleva maa.
Kuten sanoin, some yms ovat yksi selittävä tekijä. En ole itse olennaisesti vanhempaa ikäluokkaa ja työssäni teen some- ja mediatutkimusta, joten tiedän kyllä mistä puhun. Ei median vaikutusta ihmisten asenteisiin voi kieltää, vaikka kuinka haluaisi ajatella kaikkien motiivien olevan kovinkin "yleviä" ja meidän muodostavan mielipiteemme itse ja vailla ulkoista vaikutusta.
Itse työskentelen somen ja median parissa, tutkimukseni olen tehnyt muilla aloilla. Joten voinen kertoa sinulle pari perusasiaa: se, että some vaikuttaa asioihin tutkimusten mukaan, ei tarkoita että voit itse keksiä jonkun syy-seuraussuhteen ja väittää että se pätee. Voin mäkin sanoa, että ylinopeudet on somen syytä. Somessa jaetaan videoita joissa ajetaan kovaa.
Jotta asia olisi totta, niin sekä väitteen (somessa jaetaan videoita) että seurauksen (ylinopeudet on lisääntyneet somen takia) pitäisi olla todistettuja.
Sä olet nyt itse tehnyt tulkinnan jota väität oikeaksi sillä perusteella, että some vaikuttaa ihmisiin. Toivon tosiaan, että sulla on pätevät ohjaajat tutkimuksiasi syynäämässä...
Liikuttavaa ylimielisyyttä. Mutta olkoot, voit elellä kuplassasi vapaasti uskoen, että muodostat itse käsityksesi tästä maailmasta ja omat mielipiteesi asioista.
Somen ja yleisestikin median vaikutusta esimerkiksi ihmisten kulutustottumuksiin, tulevaisuuden näkymiin ja elintaso-odotuksiin tutkitaan hyvinkin paljon ja siitä on runsaasti tutkimustuloksia olemassa (googlellakin löytyy, jos kiinnostaa lukea).
Lienet ihminen, joka luulee jäätelönsyönnin lisäävän hukkumiskuolevia. Onhan niillä lähes täydellinen ajallinen ja määrällinen korrelaatio!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuloromahdus: 1980–1995 syntyneiden ”petos” totta Suomessakin – ”Suuret ikäluokat pelastivat nahkansa”
Pitkään jatkunut taantuma uhkaa katkaista sukupolvesta toiseen jatkuneen elintason kasvun Suomessa. Nuorten kotitalouksien käytettävissä olevien tulojen kasvu on heikentynyt tuntuvasti, kun samalla vanhempien ikäluokkien tulokehitys on ollut keskimäärin vahvaa, Suomen Pankin analyysissä todetaan.
Pankin analyysin mukaan alle 35-vuotiaiden kotitalouksien elintaso ei juurikaan ole noussut vuosien 1990 ja 2013 välillä. Sen sijaan ”sitä vanhempien mutta alle 55-vuotiaiden kotitalouksien tulotaso on kuitenkin noussut noin 10 prosenttia korkeammaksi kuin edeltävällä sukupolvella”.
Sitten voidaan kysyä, miksi sukupolvelta toiselle elintason tulisi kasvaa? Eihän siinä ole maapallon kannalta mitään järkeä, elintason kasvun pysähtyminen olisi pelkästään hyvä asia pitkällä aikavälillä.
Samoin väkiluvun väheneminen on erittäin hyvä asia.
Maailman mittakaavassa kyllä. Suomen ei niinkään.
Eikä edes maailman mittakaavassa. On tiettyjä alueita joissa on aivan liikaa ihmisiä, mutta vastapainoksi maailmassa on valtavia täysin asuinkelpoisia alueita, täysin tyhjillään. Kaikki maailman ihmiset mahtuvat helposti seisomaan uudenmaan kokoiselle alueelle, niin että jokaisella on 1.5m2 tilaa ympärillään. Siis kaikki maailman ihmiset! Tämä maailma ei ole edes lähellekään liikakansoitettu vaikka meille valehdellaankin niin. Ruokakin riittää aivan mainiosti koko väkimäärän ruokkimiseen, mikäli se toteutettaisiin ryöstämättä suurinta osaa maailman ihmisistä. Ryöstäjät eivät vain halua myöntää tekosiaan, siksi syytetään liikakansoitusta. Valheen ammatilaiset laittavat syyt tekosistaankin uhrin niskoille, ja saavat tämän lähes katumaan omaa syntymäänsäkin, puhumattakaan oman jälkikasvun tekemisestä. Älkää ihmiset uskoko kaikkea mitä teille sanotaan, vaan tutkikaa asioita ihan itse, joka näin tekee, yllättyy totaalisesti siitä kuinka paljon maailman "mahtavat" tosiasiassa valehtelevat päin naamaa.
Se ei ole ongelma, ettei olisi tilaa. Ei välttämättä edes ruuantuotanto. Mutta saasteet, resurssien kulutus jne ovat kyllä. Jotta maapallo jaksaisi kantaa edes nykyisen väkimääränsä, tarvittaisiin joko olennaisesti heikompaa elintasoa tai todella paljon ympäristöystävällisempiä menetelmiä tuottaa esimerkiksi energiaa, kulutustavaraa jne.

Lienet ihminen, joka luulee olevansa hyvinkin hauska toistelemalla maailman kuluneinta tilastovertausta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parin teini-ikäisen äitinä sanoisin, että lapsettomana olisin nykytilanteeseen verrattuna upporikas. Voisin asua espanjalaisessa rantakohteessa ympäri vuoden ja syödä ravintolassa vaikka joka päivä. Mutta kun tuli nuo lapset tehtyä, rahat menee heidän elatukseensa. Tänä vuonna olen ostanut mm. pari älypuhelinta á 500e, läppärin á 1500e (lukiota varten), vaatteita noin tonnilla ja yhden ulkomaanmatkan (lapsen osuus 700e). Asuntolainaa ja vastiketta lasten takia 40 neliötä suuremmasta asunnosta (n.90 m2) menee 600e kuussa (ilman lapsia selviäisi puolella tuosta summasta). Autoakin on pakko pitää jos lapset meinaavat mitään harrastaa (sen hintaa en uskalla edes laskea). Syksyllä pitää taas ostaa lukiokirjota törkeällä summalla. Juu, rakastan lapsiani ja he ovat tosi hyviä tyyppejä, mutta ihan HEMMETIN kalliita.
Kulutusyhteiskunta vaan tuputtaa ihmisille ideaa, että sinun ja lapsesi on pakko ostaa kaikkea mahdollista tavaraa ja tietysti mahdollisimman kalliilla hinnalla, muuten ette ole onnellisia. Luettelet asioita, joita lapsesi ei välttämättä edes tarvitse, olet itse valinnut ostaa näitä asioita. Miksi teinille pitää ostaa 500e puhelin tai 1500e läppäri? Näitä saa paljon halvemmallakin. Ihan hyviä ja toimivia nekin on. Mutta tietysti teillä "hieno" merkki ratkaisee, vaikka siitä merkistä joudut maksamaan käytännössä ilmasta. Parin vuoden päästä sama puhelin on jo suuressa alennuksessa. Ostit kahdelle teinille vuodessa rättejä tonnilla?! Teinit ei kasva niin nopeasti, että tämä olisi millään tavalla perusteltua. Teillä varmaan kaapit pursuaa turhia vaatteita, joita käytetän vain muutaman kerran per vaate. Tai sitten merkki tässäkin ratkaisee. Täytyyhän meidän Maijalla olla Guccin saappikkaat... Olet vain jostain syystä päättänyt, että lapsille on pakko ostaa ihan kaiken mitä he keksii pyytää, jotta heistä tulisi onnellisia, mutta onnellisuus ei tule kaappeja täyttämällä. Etenkin pienet lapset kaipaa ennen kaikkea vanhempien rakkautta, lämpöä, opastusta, huomiota, yhteistä aikaa enemmän kuin mitään materiaa. Pienelle lapselle retki metsään tai järvessä uiminen on tarpeeksi jännittävää, ei ne osaa kaivata mitään kaukaisia ulkomaanmatkoja. Yhteiset retket, leikit, lukuhetket, yhdessä leipominen jne on kaikki mitä lapsesi oikeasti kaipaa. Ja teini-ikäinen taas voi itse käydä kesätöissä ja ostaa sitten itselleen mitä haluaa, 500e kännyköitäkin, jos uskoo sen olevan sen arvoista.
Kasvatusmetodillasi tulet vain aikaansaamaan sen, että lapsistasi tulee moninkertainen rasite luonnolle verrattuna jonkun säästeliään perheen kersoihin. Sun 2 lasta kuluttaa luontoa saman verran kuin jonkun 4!
Eli lapset tulee tasan tarkkaan niin kalliiksi kuin ite sallit. Hyvä vertauskohta on ulkomaanmatka, joka voi maksaa muutamia satoja tai vaihtoehtoisesti muutamia kymmeniä tuhansia euroja.
Höpöhöpö. Pienten lasten kanssa todellakin selviää pikkurahalla, mutta ennen kuin itse olet kasvattanut muutaman teinin aikuiseksi pääkaupunkiseudulle, suosittelen pitämään suun kiinni lasten edullisuudesta. Minä olen vielä hyvin pihi vanhempi! Tunnen nuoria, joihin käytetään rahaa moninkertainen määrä omiini verrattuna. On aika ikävää kulkea itse rääsyissä ja käyttää jotain Nokian näppäinpuhelinta kun kavereilla on kaikki uusimmat vehkeet. Aikuisena on helpompi haistattaa paskat koko yhteiskunnalle, mutta aika harva teini vielä uskaltaa luovuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulisin kyllä, että isompi syy kuin talous, on se että lapsiperhe-elämästä annetaan aika ankea kuva julkisuudessa ja somessa tätä on helppo ruokkia. Ja tottahan se onkin, monesta saa tinkiä lasten hyväksi. Ero vaikkapa omiin vanhempiin korostuu jo ihan siinä, että heidän ollessaan nuoria aikuisia, maailma oli aika paljon "tylsempi", jos miettii ihan tarjontaa vaikkapa matkailun, huvitusten, harrastusten, opiskelumahdollisuuksien jne osalta./quote]
Itse en näe somessa lapsiperheestä kuin äärimmäisen vaaleanpunaisia, ihania ja omg-upeita kuvauksia. Kaikki on onnea ihanaa ja parasta.
Ei kukaan aikuinen ihminen ihan oikeasti jätä perhettä perustamatta siksi, että saa mielikuvia. Tämä on juuri sitä aloituksessa peräänkuulutettua motiivien tyhmentämistä, joka raivostuttaa. "Te ootte niin hölmöjä, tää on oikeesti ihanaa!" Ihminen tekee tosi vaativia ja rasittavia juttuja, ihan vain jos haluaa.
Jokaisella on kuitenkin ihan ensikäden kokemuksia lapsiperheestä: omansa. Ja monella se kokemus ei ole kovin hyvä.
Itse näen ympärilläni paljon onnellisia lapsiperheitä. Heille yhteistä on se, että lisääntymistä ei ole maltettu millään odottaa (lisääntyminen on ollut elämän ihan ykkösjuttuja; monillehan näin ei ole) tai sitten taloudellinen tilanne on vakaa (vakityöt molemmilla, omaisuutta esim. perintöjen tms kautta).
Lapsettomia yhdistää taloudellinen/tulevaisuuden epävakaus ja se, että lapset ei ole mikään elämän ykkösasia, jolloin perheellistyminen on yksi stressitekijä joka jätetään pois.
Ai niinkuin tälläkin palstalla aina hehkutetaan lapsiperheonnea? Eiku...
Tottakai some on yksi tekijä, joka muokkaa ihmisten ajatuksia. Se on niin keskeinen asia nykyään lähes jokaiselle, vaikkei olisi edes mikään somen suurkuluttaja. Kun lehdetkin huutavat prismaperheistä, lapsiperheiden ongelmista, koulujen ja päiväkotien ahdingosta, lastensuojelun ongelmista, terveydenhuollon resurssien vähentämisestä jne, tottakai mielipide pikku hiljaa muokkautuu kielteiseen suuntaan vähitellen. Keskusteluissa, blogeissa jne asia vaan korostuu, koska ihminen hakeutuu sellaisille foorumeille, joissa saa vastakaikua omille ajatuksilleen. Tämän takia erilaiset melko äärimmäisetkin ajattelumallit saavat helpommin nykyään jalansijaa ja vastakaikua kuin ennen. On helppo sulkeutua sinne omaan somekuplaan samanmielisten kanssa.
Kyllä. Ja lisäisin vielä, että toisaalta moni (etenkin nuori) seuraa somejulkkisten luksuselämää, missä matkustellaan, syödään aina ulkona, on jatkuvasti uudet kalliit vaatteet... Ja halutaan samaa. Kun tällaisessa ympäristössä elää teinistä asti, tai nuoremmastakin, ei ne lapset ja tavallinen elämä tunnu oikein miltään. Mielipide muokkautuu pikku hiljaa matkan varrella, ja siinä vaiheessa kun ollaan parhaassa lisääntymisiässä, ajatus tuntuu kovin kaukaiselta. Tähän kun lisätään monia muita seikkoja, joita tässäkin ketjussa on tuotu esiin, en yhtään ihmettele, että kulttuuri ja asenteet ovat muokkautuneet perhevastaisemmiksi.
Mutta nyt eletään niitä aikoja, kun perheenperustamisiässä ovat ensimmäiset sukupolvet, joiden elämään some on kuulunut koko ajan. Ei se voi olla vaikuttamatta.
Tää on aika samankuuloinen argumentti kuin kouluampumiset ja videopelit. Vanhemmat ihmiset osoittaa syyttävän sormensa sinne, mistä ei ymmärrä yhtään mitään jotta oikeasti tärkeisiin asioihin ei tulisi mitään muutosta.
"Nuorten kotitalouksilla tulokehitys heikkoa"
https://www.stat.fi/til/tjt/2015/02/tjt_2015_02_2017-03-24_kat_004_fi.h…
"Nuorten kotitalouksien käytettävissä olevien tulojen kasvu on heikentynyt tuntuvasti, kun samalla vanhempien ikäluokkien tulokehitys on ollut keskimäärin vahvaa."
https://www.eurojatalous.fi/fi/2016/artikkelit/pitkittynyt-taantuma-hei…
"Nuorten heikon tulokehityksen taustalla on työttömyys, silpputyö sekä edeltäviä sukupolvia heikompi pääsy työmarkkinoille. Taantuma on vaikuttanut erityisesti 1980-luvulla ja myöhemmin syntyneiden työmarkkina-asemaan."
https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/taantuma-heikentaa-nuorten…
"Nuorten työllistymisvaikeudet alkavat näkyä lapsiperheiden toimeentulossa"
http://www2.supertk.fi/?cat=22&lang=fi&year=2005&skip=0&hotid=81
On saavutettu siinä suhteessa merkittävä yhteiskunnallinen murros, että enää nuoremman sukupolven taloudellinen tilanne ei ole parempi kuin edellisen.
https://uutisvuoksi.fi/mielipide/paakirjoitukset/8a5a62cf-c2ad-4364-9f7…
Kuten sanottu, lopettakaa lapsettomien motiivien naiivistaminen tai sitten hyväksykää se, että Suomi on kuoleva maa.
Kuten sanoin, some yms ovat yksi selittävä tekijä. En ole itse olennaisesti vanhempaa ikäluokkaa ja työssäni teen some- ja mediatutkimusta, joten tiedän kyllä mistä puhun. Ei median vaikutusta ihmisten asenteisiin voi kieltää, vaikka kuinka haluaisi ajatella kaikkien motiivien olevan kovinkin "yleviä" ja meidän muodostavan mielipiteemme itse ja vailla ulkoista vaikutusta.
Itse työskentelen somen ja median parissa, tutkimukseni olen tehnyt muilla aloilla. Joten voinen kertoa sinulle pari perusasiaa: se, että some vaikuttaa asioihin tutkimusten mukaan, ei tarkoita että voit itse keksiä jonkun syy-seuraussuhteen ja väittää että se pätee. Voin mäkin sanoa, että ylinopeudet on somen syytä. Somessa jaetaan videoita joissa ajetaan kovaa.
Jotta asia olisi totta, niin sekä väitteen (somessa jaetaan videoita) että seurauksen (ylinopeudet on lisääntyneet somen takia) pitäisi olla todistettuja.
Sä olet nyt itse tehnyt tulkinnan jota väität oikeaksi sillä perusteella, että some vaikuttaa ihmisiin. Toivon tosiaan, että sulla on pätevät ohjaajat tutkimuksiasi syynäämässä...
Liikuttavaa ylimielisyyttä. Mutta olkoot, voit elellä kuplassasi vapaasti uskoen, että muodostat itse käsityksesi tästä maailmasta ja omat mielipiteesi asioista.
Somen ja yleisestikin median vaikutusta esimerkiksi ihmisten kulutustottumuksiin, tulevaisuuden näkymiin ja elintaso-odotuksiin tutkitaan hyvinkin paljon ja siitä on runsaasti tutkimustuloksia olemassa (googlellakin löytyy, jos kiinnostaa lukea).
Se ei silti tarkoita sitä, että voit itse keksiä somesta syy-seuraussuhteita. Tutkimuksen teon periaatteista löytyy paljon myös sieltä googlesta, jos kiinnostaa lukea.
En keksikään. Somen ja median on todettu tutkimuksissa vaikuttavan siihen, miten ihmiset näkevät oman tulevaisuutensa (valoisana, synkkänä jne) ja miten ihmiset suhtautuvat erilaisiin keskeisiin kysymyksiin elämässä (opiskelu, työelämä, perhe jne..). Lisäksi arvotutkimuksissa näkyy selkeitä muutoksia arvoissa näillä sukupolvilla, joilla some on ollut keskeisesti osana elämää lapsuudesta saakka ja arvotutkijat nimenomaan pitävät mediaa yhtenä keskeisenä selittävänä tekijänä. Kuten sanoin, tutkimustuloksia löytyy Suomesta ja maailmalta ihan niin paljon kuin jaksaa vaan nettiä selata.
Jos lapsen saaminen on sinusta tylsää niin älä hanki lasta ! Asia on niin yksinkertainen. On paljon aviopareja joilla ei ole lasta ja silti voivat elää onnellisena. Mutta kyllä lapsen puuttuminen luo tyhjän aukon elämään. Sitä ei varmaan 20 vuotias huomaa, mutta kun täytät 50 niin varmasti ajattelet asiaa.
Lapsettomuuden oikeat syyt ovat varmasti selvillä jokaiselle ja niistä on puhuttu paljon eri palstoilla.

Miten sä nyt et ymmärrä :D KUKAAN ei kiistä sitä, että some vaikuttaa. Ei kukaan, totta kai se vaikuttaa!
Sä itse keksit nyt vain vaikuttimen ja sen suunnan. Minä näen vain ja ainoastaan positiivisia lapsiperhekuvauksia somessani. Sisustuskoteja, kauniita ja kilttejä lapsia, ulkomaanmatkoja pilttien kanssa. Joten nyt minä (jos olisin yhtä kova tieteilijä kuin sinä) voisin väittää, että tämä on yleinen trendi: positiiviset lapsikuvaukset. Tämän jälkeen menen vielä pidemmälle ja väitän, että lapsista ajatellaan pääasiallisesti positiivisesti, koska some. Ainut, mikä sinun ja minun väitettä yhdistää on se, että kumpaakaan ei ole todistettu, joten olemme molemmat kadunmiehenä pseudotieteilemässä.
Minulla ja lapsettomilla ystävilläni on pääsääntöisesti positiiviset kuvat lapsista ja lapsiperheistä. Silti oma elämämme on niin kaoottista ja stressaavaa, että perhettä ei haluta. Onko tuo positiivisuus siis somen ansiota, oi onpa tieteellistä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuloromahdus: 1980–1995 syntyneiden ”petos” totta Suomessakin – ”Suuret ikäluokat pelastivat nahkansa”
Pitkään jatkunut taantuma uhkaa katkaista sukupolvesta toiseen jatkuneen elintason kasvun Suomessa. Nuorten kotitalouksien käytettävissä olevien tulojen kasvu on heikentynyt tuntuvasti, kun samalla vanhempien ikäluokkien tulokehitys on ollut keskimäärin vahvaa, Suomen Pankin analyysissä todetaan.
Pankin analyysin mukaan alle 35-vuotiaiden kotitalouksien elintaso ei juurikaan ole noussut vuosien 1990 ja 2013 välillä. Sen sijaan ”sitä vanhempien mutta alle 55-vuotiaiden kotitalouksien tulotaso on kuitenkin noussut noin 10 prosenttia korkeammaksi kuin edeltävällä sukupolvella”.
Sitten voidaan kysyä, miksi sukupolvelta toiselle elintason tulisi kasvaa? Eihän siinä ole maapallon kannalta mitään järkeä, elintason kasvun pysähtyminen olisi pelkästään hyvä asia pitkällä aikavälillä.
Samoin väkiluvun väheneminen on erittäin hyvä asia.
Maailman mittakaavassa kyllä. Suomen ei niinkään.
Eikä edes maailman mittakaavassa. On tiettyjä alueita joissa on aivan liikaa ihmisiä, mutta vastapainoksi maailmassa on valtavia täysin asuinkelpoisia alueita, täysin tyhjillään. Kaikki maailman ihmiset mahtuvat helposti seisomaan uudenmaan kokoiselle alueelle, niin että jokaisella on 1.5m2 tilaa ympärillään. Siis kaikki maailman ihmiset! Tämä maailma ei ole edes lähellekään liikakansoitettu vaikka meille valehdellaankin niin. Ruokakin riittää aivan mainiosti koko väkimäärän ruokkimiseen, mikäli se toteutettaisiin ryöstämättä suurinta osaa maailman ihmisistä. Ryöstäjät eivät vain halua myöntää tekosiaan, siksi syytetään liikakansoitusta. Valheen ammatilaiset laittavat syyt tekosistaankin uhrin niskoille, ja saavat tämän lähes katumaan omaa syntymäänsäkin, puhumattakaan oman jälkikasvun tekemisestä. Älkää ihmiset uskoko kaikkea mitä teille sanotaan, vaan tutkikaa asioita ihan itse, joka näin tekee, yllättyy totaalisesti siitä kuinka paljon maailman "mahtavat" tosiasiassa valehtelevat päin naamaa.
Se ei ole ongelma, ettei olisi tilaa. Ei välttämättä edes ruuantuotanto. Mutta saasteet, resurssien kulutus jne ovat kyllä. Jotta maapallo jaksaisi kantaa edes nykyisen väkimääränsä, tarvittaisiin joko olennaisesti heikompaa elintasoa tai todella paljon ympäristöystävällisempiä menetelmiä tuottaa esimerkiksi energiaa, kulutustavaraa jne.
Ryöstön ja ahneuden seuraamusta ne saasteetkin täällä ovat. Me ei tarvita täällä "kulutus" tavaraa. Käyttöesineitä me tarvitaan, eikä niiden kestävä tuottaminen uhkaa maailmaa millään tavalla. Kestävistä käyttöesineista todelliseen tarpeeseen kun ei vain saa voittoa ja rahaa, siksi maailma hukuu kaikkeen pas*aan josta sitä rahaa ja voittoa saa. Ryöstäjät juoksevat rahan perässä niin kauan kuin viimeinenkin vesistä, metsä, pensas ja elukka on tuhottu. Vasta sitten he ymmärtävät että rahaa ei voi syödä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän. Ryhdytiin yrittämään lasta, kun edes minulla oli ns. normaali päivätyö. Sitä ennen ajatus tuntuin tosi vaikealta, kun oltiin kummatkin (tosin vakituisessa) vuorotöissä. Saatikka, jos olisimme ollet pätkätöissä. Edelleen tulevaisuus huolettaa. Omilta vanhemmiltani kuulleena sanoivat, että ennen oli paremmin siksi, että tulevaisuutta uskalsi suunnitella, koska oli uskoa siihen, että on olemassa jotain pysyvää kuten työpaikka ja varma tulo. Nykyisin kuka vain voi saada lähtöpassit ja tippua ahdinkoon. Riskejä kuitenkin täytyy ottaa, joten pää pystyyn ja tsemppiä.
Juuri näin. Omat lapseni ovat jo kolmekymppisiä ja esikoinen sai alkunsa jo ennenkuin valmistuin. Syntyi pari kuukautta valmistumiseni jälkeen. Ei silloin tarvinnut olla huolissaan siitä, ettei äitiysloman jälkeen saisi töitä. Tottakai sai.
Jotain on muuttunut. Meillä tuli lapset 90 luvun suuressa lamassa. Suoraan sairaanhoitajaopistosta äitiysvapaalle, koska töitä ei ollut lamassa ja silloinhan syntyvyys nousi, koska monikin ajatteli että nyt on hyvä sauma hankkia lapsi, kun töihinkin on niin vaikea päästä. Mutta silloin ihmisillä oli luottamus siihen että lama menee ohi ja tulevaisuus on valoisampi. Nyt on todella kuuma nousukausi menossa ja siitä huolimatta suuri osa kansasta elää kurjuudessa ja tulevaisuus on todella epävarma. Mitäs sitten kun tulee seuraava lama?
Ja kuitenkin ollaan keskimääräisesti rikkaampia kuin koskaan, työttömyysluvut hyvin pieniä? Suhteuttakaapa hieman. Kun itse tein lapset lama-aikaan, asuttiin vuokralla ja käytiin pätkätöissä. Omakotitalo hankittiin vasta myöhemmin, nyt nuorilla pareilla pitäisi heti olla vanhempiensa elintaso, tässä se ongelma.
Työttömyysluvut hyvin pieniä 😂😂😂 En oikeesti ymmärrä kommentin kirjoittajaa.
Työttömyysprosentteja vertaillessa täytyy ymmärtää sekin seikka, että nuorten aikuisten työttömyys on suhteellisesti lisääntynyt ja sitten voi mietiskellä tämän vaikutusta elämän rakentamiselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuloromahdus: 1980–1995 syntyneiden ”petos” totta Suomessakin – ”Suuret ikäluokat pelastivat nahkansa”
Pitkään jatkunut taantuma uhkaa katkaista sukupolvesta toiseen jatkuneen elintason kasvun Suomessa. Nuorten kotitalouksien käytettävissä olevien tulojen kasvu on heikentynyt tuntuvasti, kun samalla vanhempien ikäluokkien tulokehitys on ollut keskimäärin vahvaa, Suomen Pankin analyysissä todetaan.
Pankin analyysin mukaan alle 35-vuotiaiden kotitalouksien elintaso ei juurikaan ole noussut vuosien 1990 ja 2013 välillä. Sen sijaan ”sitä vanhempien mutta alle 55-vuotiaiden kotitalouksien tulotaso on kuitenkin noussut noin 10 prosenttia korkeammaksi kuin edeltävällä sukupolvella”.
Sitten voidaan kysyä, miksi sukupolvelta toiselle elintason tulisi kasvaa? Eihän siinä ole maapallon kannalta mitään järkeä, elintason kasvun pysähtyminen olisi pelkästään hyvä asia pitkällä aikavälillä.
Samoin väkiluvun väheneminen on erittäin hyvä asia.
Maailman mittakaavassa kyllä. Suomen ei niinkään.
Väkiluvun väheneminen myös Suomessa on hyvä asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulisin kyllä, että isompi syy kuin talous, on se että lapsiperhe-elämästä annetaan aika ankea kuva julkisuudessa ja somessa tätä on helppo ruokkia. Ja tottahan se onkin, monesta saa tinkiä lasten hyväksi. Ero vaikkapa omiin vanhempiin korostuu jo ihan siinä, että heidän ollessaan nuoria aikuisia, maailma oli aika paljon "tylsempi", jos miettii ihan tarjontaa vaikkapa matkailun, huvitusten, harrastusten, opiskelumahdollisuuksien jne osalta./quote]
Itse en näe somessa lapsiperheestä kuin äärimmäisen vaaleanpunaisia, ihania ja omg-upeita kuvauksia. Kaikki on onnea ihanaa ja parasta.
Ei kukaan aikuinen ihminen ihan oikeasti jätä perhettä perustamatta siksi, että saa mielikuvia. Tämä on juuri sitä aloituksessa peräänkuulutettua motiivien tyhmentämistä, joka raivostuttaa. "Te ootte niin hölmöjä, tää on oikeesti ihanaa!" Ihminen tekee tosi vaativia ja rasittavia juttuja, ihan vain jos haluaa.
Jokaisella on kuitenkin ihan ensikäden kokemuksia lapsiperheestä: omansa. Ja monella se kokemus ei ole kovin hyvä.
Itse näen ympärilläni paljon onnellisia lapsiperheitä. Heille yhteistä on se, että lisääntymistä ei ole maltettu millään odottaa (lisääntyminen on ollut elämän ihan ykkösjuttuja; monillehan näin ei ole) tai sitten taloudellinen tilanne on vakaa (vakityöt molemmilla, omaisuutta esim. perintöjen tms kautta).
Lapsettomia yhdistää taloudellinen/tulevaisuuden epävakaus ja se, että lapset ei ole mikään elämän ykkösasia, jolloin perheellistyminen on yksi stressitekijä joka jätetään pois.
Ai niinkuin tälläkin palstalla aina hehkutetaan lapsiperheonnea? Eiku...
Tottakai some on yksi tekijä, joka muokkaa ihmisten ajatuksia. Se on niin keskeinen asia nykyään lähes jokaiselle, vaikkei olisi edes mikään somen suurkuluttaja. Kun lehdetkin huutavat prismaperheistä, lapsiperheiden ongelmista, koulujen ja päiväkotien ahdingosta, lastensuojelun ongelmista, terveydenhuollon resurssien vähentämisestä jne, tottakai mielipide pikku hiljaa muokkautuu kielteiseen suuntaan vähitellen. Keskusteluissa, blogeissa jne asia vaan korostuu, koska ihminen hakeutuu sellaisille foorumeille, joissa saa vastakaikua omille ajatuksilleen. Tämän takia erilaiset melko äärimmäisetkin ajattelumallit saavat helpommin nykyään jalansijaa ja vastakaikua kuin ennen. On helppo sulkeutua sinne omaan somekuplaan samanmielisten kanssa.
Kyllä. Ja lisäisin vielä, että toisaalta moni (etenkin nuori) seuraa somejulkkisten luksuselämää, missä matkustellaan, syödään aina ulkona, on jatkuvasti uudet kalliit vaatteet... Ja halutaan samaa. Kun tällaisessa ympäristössä elää teinistä asti, tai nuoremmastakin, ei ne lapset ja tavallinen elämä tunnu oikein miltään. Mielipide muokkautuu pikku hiljaa matkan varrella, ja siinä vaiheessa kun ollaan parhaassa lisääntymisiässä, ajatus tuntuu kovin kaukaiselta. Tähän kun lisätään monia muita seikkoja, joita tässäkin ketjussa on tuotu esiin, en yhtään ihmettele, että kulttuuri ja asenteet ovat muokkautuneet perhevastaisemmiksi.
Mutta nyt eletään niitä aikoja, kun perheenperustamisiässä ovat ensimmäiset sukupolvet, joiden elämään some on kuulunut koko ajan. Ei se voi olla vaikuttamatta.
Tää on aika samankuuloinen argumentti kuin kouluampumiset ja videopelit. Vanhemmat ihmiset osoittaa syyttävän sormensa sinne, mistä ei ymmärrä yhtään mitään jotta oikeasti tärkeisiin asioihin ei tulisi mitään muutosta.
"Nuorten kotitalouksilla tulokehitys heikkoa"
https://www.stat.fi/til/tjt/2015/02/tjt_2015_02_2017-03-24_kat_004_fi.h…
"Nuorten kotitalouksien käytettävissä olevien tulojen kasvu on heikentynyt tuntuvasti, kun samalla vanhempien ikäluokkien tulokehitys on ollut keskimäärin vahvaa."
https://www.eurojatalous.fi/fi/2016/artikkelit/pitkittynyt-taantuma-hei…
"Nuorten heikon tulokehityksen taustalla on työttömyys, silpputyö sekä edeltäviä sukupolvia heikompi pääsy työmarkkinoille. Taantuma on vaikuttanut erityisesti 1980-luvulla ja myöhemmin syntyneiden työmarkkina-asemaan."
https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/taantuma-heikentaa-nuorten…
"Nuorten työllistymisvaikeudet alkavat näkyä lapsiperheiden toimeentulossa"
http://www2.supertk.fi/?cat=22&lang=fi&year=2005&skip=0&hotid=81
On saavutettu siinä suhteessa merkittävä yhteiskunnallinen murros, että enää nuoremman sukupolven taloudellinen tilanne ei ole parempi kuin edellisen.
https://uutisvuoksi.fi/mielipide/paakirjoitukset/8a5a62cf-c2ad-4364-9f7…
Kuten sanottu, lopettakaa lapsettomien motiivien naiivistaminen tai sitten hyväksykää se, että Suomi on kuoleva maa.
Kuten sanoin, some yms ovat yksi selittävä tekijä. En ole itse olennaisesti vanhempaa ikäluokkaa ja työssäni teen some- ja mediatutkimusta, joten tiedän kyllä mistä puhun. Ei median vaikutusta ihmisten asenteisiin voi kieltää, vaikka kuinka haluaisi ajatella kaikkien motiivien olevan kovinkin "yleviä" ja meidän muodostavan mielipiteemme itse ja vailla ulkoista vaikutusta.
Itse työskentelen somen ja median parissa, tutkimukseni olen tehnyt muilla aloilla. Joten voinen kertoa sinulle pari perusasiaa: se, että some vaikuttaa asioihin tutkimusten mukaan, ei tarkoita että voit itse keksiä jonkun syy-seuraussuhteen ja väittää että se pätee. Voin mäkin sanoa, että ylinopeudet on somen syytä. Somessa jaetaan videoita joissa ajetaan kovaa.
Jotta asia olisi totta, niin sekä väitteen (somessa jaetaan videoita) että seurauksen (ylinopeudet on lisääntyneet somen takia) pitäisi olla todistettuja.
Sä olet nyt itse tehnyt tulkinnan jota väität oikeaksi sillä perusteella, että some vaikuttaa ihmisiin. Toivon tosiaan, että sulla on pätevät ohjaajat tutkimuksiasi syynäämässä...
Liikuttavaa ylimielisyyttä. Mutta olkoot, voit elellä kuplassasi vapaasti uskoen, että muodostat itse käsityksesi tästä maailmasta ja omat mielipiteesi asioista.
Somen ja yleisestikin median vaikutusta esimerkiksi ihmisten kulutustottumuksiin, tulevaisuuden näkymiin ja elintaso-odotuksiin tutkitaan hyvinkin paljon ja siitä on runsaasti tutkimustuloksia olemassa (googlellakin löytyy, jos kiinnostaa lukea).
Se ei silti tarkoita sitä, että voit itse keksiä somesta syy-seuraussuhteita. Tutkimuksen teon periaatteista löytyy paljon myös sieltä googlesta, jos kiinnostaa lukea.
En keksikään. Somen ja median on todettu tutkimuksissa vaikuttavan siihen, miten ihmiset näkevät oman tulevaisuutensa (valoisana, synkkänä jne) ja miten ihmiset suhtautuvat erilaisiin keskeisiin kysymyksiin elämässä (opiskelu, työelämä, perhe jne..). Lisäksi arvotutkimuksissa näkyy selkeitä muutoksia arvoissa näillä sukupolvilla, joilla some on ollut keskeisesti osana elämää lapsuudesta saakka ja arvotutkijat nimenomaan pitävät mediaa yhtenä keskeisenä selittävänä tekijänä. Kuten sanoin, tutkimustuloksia löytyy Suomesta ja maailmalta ihan niin paljon kuin jaksaa vaan nettiä selata.
Miten sä nyt et ymmärrä :D KUKAAN ei kiistä sitä, että some vaikuttaa. Ei kukaan, totta kai se vaikuttaa!
Sä itse keksit nyt vain vaikuttimen ja sen suunnan. Minä näen vain ja ainoastaan positiivisia lapsiperhekuvauksia somessani. Sisustuskoteja, kauniita ja kilttejä lapsia, ulkomaanmatkoja pilttien kanssa. Joten nyt minä (jos olisin yhtä kova tieteilijä kuin sinä) voisin väittää, että tämä on yleinen trendi: positiiviset lapsikuvaukset. Tämän jälkeen menen vielä pidemmälle ja väitän, että lapsista ajatellaan pääasiallisesti positiivisesti, koska some. Ainut, mikä sinun ja minun väitettä yhdistää on se, että kumpaakaan ei ole todistettu, joten olemme molemmat kadunmiehenä pseudotieteilemässä.
Minulla ja lapsettomilla ystävilläni on pääsääntöisesti positiiviset kuvat lapsista ja lapsiperheistä. Silti oma elämämme on niin kaoottista ja stressaavaa, että perhettä ei haluta. Onko tuo positiivisuus siis somen ansiota, oi onpa tieteellistä!
No hehheh, ei tässä ole kyse siitä, mitä sinä näet somessa tai mitä minä näen. Koska se jo itsessään on värittynyttä sen mukaan millaisissa foorumeissa vietämme aikaa. Tai mitä lehtiä esimerkiksi luemme. Tai vaikka lukisimme samoja lähteitä, mitä niistä poimimme olennaisina omaan katsantokantaan nähden.
Vaan kyse on siitä, miten lapset, teinit ja nuoret aikuiset keskimäärin käyttävät somea ja millaista maailmankuvaa sieltä saadaan. Luuletko tosiaan, ettei tätä ole runsain mitoin tutkittu useillakin eri tieteen aloilla?

Annappa yksikin tutkimus jossa on todettu että negatiiviset perhekuvaukset muodostaa perhekuvausten suurimman joukon nuorilla somenäkyvyydessä ja kausaliteetti (huom! kausaliteetti, ei korrelaatio joka edelleen on tieteellisesti vain anekdootti) sille, miten perheestä ajatellaan?
Sä oot kyllä söpö :)

Hetken jo pelästyin että oikeasti teet jotain tutkimuksen parissa.

Siis edelleenkin väität, että kun jotain asiaa on tutkittu ja havaittu vaikutus niin voit itse keksiä sen vaikutuksen? On muuten tutkittu, että auringonvalo kasvattaa kuusia jopa 40 metrisiksi. Siispä voin väittää, että auringonkukka tai bambu kasvaa 40 metrisiksi koska asiaa on tutkittu ihan valtavasti? Ihan kamalan paljon on muuten tutkittu auringonvalon vaikutusta kasvien kasvuun kuules. Katsopa vaikka googlesta kuules.

Henkilökohtaisuuksiin meneminen onkin aina hedelmällinen tapa viedä keskustelua eteenpäin.

Olen pahoillani. Mulla vaan aidosti suli kaikki turhautuminen ton kommentin jälkeen ja alkoi hymyilyttämään. Mutta oikeassa olet.

Itse lapsettomana seuraan myös perheellisten blogeja, koska kiinnostaa nähdä elämää josta itsellä ei ole kokemusta. Ihan normaalilta vaikuttaa iloineen ja suruineen. Esimerkkejä tietysti saa myös ystävien perheistä. Varmasti antoisaa tietyn tyyppisille ihmisille ja hyvää elämää. Kuitenkin pohdittuani puolin ja toisin, ei perhe-elämä sovi pohdiskelevalle introvertille, joka arvostaa rauhaa sosiaalisen työn vastapainoksi. Raskaudesta en selviä ilman erikoisjärjestelyjä terveydentilan vuoksi.
Esität, että ihmiset tekevät päätöksiä virheellisen kuvan ja vaikutelmien perusteella. En ajattele, että ihmiset ovat lopulta niin johdateltavissa ilman kykyä asioiden kriittiseen punnitsemiseen. Voi olla, että vaikka käytössä olisi kaikki mahdollinen tieto asiasta, jotkut päätyvät silti erilaiseen ratkaisuun, kuin suurin osa. Tuntuu, että viittaat, etteivät lapsettomat osaa tehdä kriittisiä, punnittuja ratkaisuja, mutta perheelliset ovat somen vaikutuksille immuuneja. Väittämä: some ihannoi vapaata, lapsetonta luxuselämää. Velat: kyllä, tota oikeestaan haluan, niin, miksi tehdä lapsia? Perheelliset: Ei vaikuta minuun, haluan itsepintaisesti lapsia ja pystyn kriittisesti jättämään tämän ulkokultaisen pöhinän huomioitta.
Maapallo on pärjännyt ja tulee tulevaisuudessa pärjäämään oikein hyvin ilman ihmislajia.