Tyttöystävä painostaa kihloihin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi olet kimpassa tuollaisen naisen kanssa? 

Ei se suhteen alussa sellaista ollut, nyt olen vaan toivonut, että ehkä asiat palaisi siihen suuntaan mitä ne on aiemmin ollut.

Meillä oli poikaystävän kanssa todella ihanaa alussa. Olin varma että tässä on se unelmieni mies, ja tuntui että olemme samalla aaltopituudella. Tein alusta saakka selväksi että haluan naimisiin, enkä halua vain seurustella, eli jos tämä ei tunnu oikealta, voi jatkaa matkaa.

No mies sitten teki muutamia liikkeitä, josta aloin epäillä ettei olisi tosissaan kanssani. Minusta tuli mustasukkainen ja epäilevä ja suhteemme kärsi. Olen puhunut avioliitosta, mutta mies ei halua siihen suuntaan laisinkaan, mutta haluaa olla kanssani? Se on tehnyt minusta katkeran sekä epäluuloisen.

Vaikea erota, kun odottaa että toinen haluaisi sitoutua, mutta silti sitä ei halua odottaa... luulen että mies olisi onnellinen ilman minua, mutta en ymmärrä miksei lähde.

Eli tavallaan painostan kihloihin, mutta tavallaan en kuitenkaan. Tein pelisäännöt selväksi alussa ja mies ei enää halua pelata niillä säännöillä. Ei minusta voi tulla samaa mitä alussa, kun tarpeitani ei täytetä.

Hei, meillä on aika samanlainen tilanne. Olen odottanut Kosintaa jo vuosia, miehen mielestä näin on hyvä ja miksi sitoutua. Olen alkanut jättää tekemättä wifey juttuja mieheni puolesta, jos hän ei kerran tee minusta vaimoa niin miksi hän saisi hyvät puolet? Pesköön itse vaatteensa ja itse syön leipomukseni. No, tuskin tämä suhde enää kauan kestääkään.

Niin. Olen yrittänyt olla edelleen hyvä tyttöystävä, mutta vaikea peittää pettymystään. Tiedän kyllä ettei avioliitto ole niin iso juttu kaikille, eikä se suhdetta paranna. Itseäni vain harmittaa se, että toinen tiesi alusta saakka että sitä haluan ja nyt tuntuu että vuosia mennyt hukkaan, enkä saa mitä toivon.

Sama.. Meillä mies vielä alussa vitsaili että sitten kun nai minut ja olen vaimo ja blabla. Yritän saada miehen vielä viimeistä kertaa tajuamaan mitä menettää :( en haluaisi mitään muuta kuin että hän haluaisi tehdä minusta vaimon. Huoh.

Meilläkin on ollut todella paljon tuota vitsailua, tai että puhuu jotain häihin liittyvästä ja kun alan innostua, vetää sen takaisin ”siis sehän oli vitsiä!” Ja ihmettelee miksi koen itseni jotenkin nöyryytetyksi..

Että kyllähän täällä tuo mies varmasti kokee että painostan häntä kihloihin, mutta ei se kyllä kontrolloimisen halusta johdu.

Ei ihme jos alkaa pelottaa, jos asiasta ei voi edes vitsailla niin ettet ole jo kirkkoa varaamassa.

Naimisiinmeno on monelle iso askel, eikä sellainen "nojoo mennä vaan". Asiasta vitsailu on monesti sitä asian asian makustelua, jossa asiaa voi käsitellä kepeästi. Jos suhtautuisit siihen samalla kepeydellä, niin hiljalleen ne jutut voisikin yhdessätuumin muuttua vakavammiksi.

Alussa se oli sellaista. Suunniteltiin ja puhuttiin ja unelmoitiin. Mutta sitten mies alkoi katselemaan sormuksia, hääpaikkoja, häämenuja, häämatkakohteita, sekä kyseli ”mitä jos kosin sua tässä” ”ajattelin kosia sua tänä vuonna” ja sitten... kun vihdoinkin aloin ottamaan näitä tosissaan, koska olimme jo vakiintuneet siinä vaiheessa - mies olikin vitsaillut! Eikä tämä ole lähitulevaisuudessa tapahtuvia asioita.

Enää jotenkin en pysty ottamaan aihetta ”lupsakasti”, kun en tiedä mitä ajatella.

Voi olla, että homma konkretisoi miehelle liian pelottavasti noiden häämatkojen ja sormuksien katsomisen myötä. Vaikkei avioliitto monelle ole muuta kuin "pelkkä paperinpala", niin on siinä ainakin omasta mielestä se isompi sitoutumisen lataus. Vielä kun monesti se toive olisi mennä vain kerran elämässään naimisiin, niin periaatteessa ymmärrän jos tulee epäröintiä. Tosin se epäröintikin tietty voi kertoa jostain.

Niin. En osaa sanoa. Aiheesta on tullut tietynlainen tabu jo kotona. Ei osata kumpikaan enää puhua siitä hyvällä taikka huonolla. Varmasti omalla käyttäytymiselläni olen pilannut paljon. En vain halua, että roikotetaan vuosikausia, oli sitten pelokas tai muuten vain kykenemätön tekemään päätöstä sitoutumisesta. Miestä varmasti pelottaa edes ottaa aihetta puheeksi, tai sitten on vain tyytyväinen ettei tarvitse jankata enää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko antanut jotain syytä miksei luota? Voisiko hän olla epävarma haluatko olla sitoutunut häneen? Jospa hän pelkää, että olet ns. toinen jalka ovesta ulkona?

Ihana tuo oletus, että epäluottamuksen takana on epäluotettava käytös. Kun tosiasiassa jos et voi luottaa kumppaniisi, niin joko opit luottamaan tai ero on ainoa ratkaisu.

Itselläni ex-poikaystävä oli jatkuvasti epäilemässä, ja syyksi kertoi minun olevan epäluotettava. Tämä mm. siksi, että minulla oli ollut tapailusuhteita ennen häntä, enkä ollut siveästi odotellut Juuri Hänen saapumistaan elämääni.

Hänkin halusi muuten hyvin nopeasti kihloihin, merkkaustapa nääs. Saadaan oikein sormuksella merkittyä. Luottamustahan se sormus ei lisännyt, vaan päinvastoin käytös paheni pahenemistaan. Aivan sama vaikka lopulta en käynyt ulkona yksin kuin koiraa lenkittämässä, niin h*oriteltiin ja puhelin + tietokoneen sivuhistoriat syynättiin maaninen ilme kasvoilla. Oli aivan varma, että minulla on salasuhde, ja käyn pikaisesti tapaamassa tätä salarakasta esim. viiden minuutin kauppareissun aikana, tai niillä koiran ulkoilutuksilla. Joskus koiraa lenkittäessä tämä hiippaili salaa perääni ja varjosti kuin mikäkin salapoliisi koko sen ajan.

Lopulta tuli väkivalta kuvioihin mukaan, ja ero tuli. Eron jälkeinen vainoaminen olikin sitten jo ihan juttunsa.

Että sanoisin jokaiselle, jonka puoliso kohtelee epäluuloisesti, että joko se puoliso alkaa luottaa tai sitten ero. Suhteesta ei tule yhtään mitään, jos toinen jatkuvasti kohtelee toista kuin jotain vankia tai rikollista.

Itse juuri ajattelen, että josko se muuttuisi ja ehkä se syyllistäminen ja epäily loppuisi. Välillä näyttää jonkun aikaa, että mennään vähän parempaan suuntaan, mutta sitten aina jossain vaiheessa palataan alkupisteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi olet kimpassa tuollaisen naisen kanssa? 

Ei se suhteen alussa sellaista ollut, nyt olen vaan toivonut, että ehkä asiat palaisi siihen suuntaan mitä ne on aiemmin ollut.

Meillä oli poikaystävän kanssa todella ihanaa alussa. Olin varma että tässä on se unelmieni mies, ja tuntui että olemme samalla aaltopituudella. Tein alusta saakka selväksi että haluan naimisiin, enkä halua vain seurustella, eli jos tämä ei tunnu oikealta, voi jatkaa matkaa.

No mies sitten teki muutamia liikkeitä, josta aloin epäillä ettei olisi tosissaan kanssani. Minusta tuli mustasukkainen ja epäilevä ja suhteemme kärsi. Olen puhunut avioliitosta, mutta mies ei halua siihen suuntaan laisinkaan, mutta haluaa olla kanssani? Se on tehnyt minusta katkeran sekä epäluuloisen.

Vaikea erota, kun odottaa että toinen haluaisi sitoutua, mutta silti sitä ei halua odottaa... luulen että mies olisi onnellinen ilman minua, mutta en ymmärrä miksei lähde.

Eli tavallaan painostan kihloihin, mutta tavallaan en kuitenkaan. Tein pelisäännöt selväksi alussa ja mies ei enää halua pelata niillä säännöillä. Ei minusta voi tulla samaa mitä alussa, kun tarpeitani ei täytetä.

Hei, meillä on aika samanlainen tilanne. Olen odottanut Kosintaa jo vuosia, miehen mielestä näin on hyvä ja miksi sitoutua. Olen alkanut jättää tekemättä wifey juttuja mieheni puolesta, jos hän ei kerran tee minusta vaimoa niin miksi hän saisi hyvät puolet? Pesköön itse vaatteensa ja itse syön leipomukseni. No, tuskin tämä suhde enää kauan kestääkään.

Niin. Olen yrittänyt olla edelleen hyvä tyttöystävä, mutta vaikea peittää pettymystään. Tiedän kyllä ettei avioliitto ole niin iso juttu kaikille, eikä se suhdetta paranna. Itseäni vain harmittaa se, että toinen tiesi alusta saakka että sitä haluan ja nyt tuntuu että vuosia mennyt hukkaan, enkä saa mitä toivon.

Sama.. Meillä mies vielä alussa vitsaili että sitten kun nai minut ja olen vaimo ja blabla. Yritän saada miehen vielä viimeistä kertaa tajuamaan mitä menettää :( en haluaisi mitään muuta kuin että hän haluaisi tehdä minusta vaimon. Huoh.

Meilläkin on ollut todella paljon tuota vitsailua, tai että puhuu jotain häihin liittyvästä ja kun alan innostua, vetää sen takaisin ”siis sehän oli vitsiä!” Ja ihmettelee miksi koen itseni jotenkin nöyryytetyksi..

Että kyllähän täällä tuo mies varmasti kokee että painostan häntä kihloihin, mutta ei se kyllä kontrolloimisen halusta johdu.

Ei ihme jos alkaa pelottaa, jos asiasta ei voi edes vitsailla niin ettet ole jo kirkkoa varaamassa.

Naimisiinmeno on monelle iso askel, eikä sellainen "nojoo mennä vaan". Asiasta vitsailu on monesti sitä asian asian makustelua, jossa asiaa voi käsitellä kepeästi. Jos suhtautuisit siihen samalla kepeydellä, niin hiljalleen ne jutut voisikin yhdessätuumin muuttua vakavammiksi.

Alussa se oli sellaista. Suunniteltiin ja puhuttiin ja unelmoitiin. Mutta sitten mies alkoi katselemaan sormuksia, hääpaikkoja, häämenuja, häämatkakohteita, sekä kyseli ”mitä jos kosin sua tässä” ”ajattelin kosia sua tänä vuonna” ja sitten... kun vihdoinkin aloin ottamaan näitä tosissaan, koska olimme jo vakiintuneet siinä vaiheessa - mies olikin vitsaillut! Eikä tämä ole lähitulevaisuudessa tapahtuvia asioita.

Enää jotenkin en pysty ottamaan aihetta ”lupsakasti”, kun en tiedä mitä ajatella.

Voi olla, että homma konkretisoi miehelle liian pelottavasti noiden häämatkojen ja sormuksien katsomisen myötä. Vaikkei avioliitto monelle ole muuta kuin "pelkkä paperinpala", niin on siinä ainakin omasta mielestä se isompi sitoutumisen lataus. Vielä kun monesti se toive olisi mennä vain kerran elämässään naimisiin, niin periaatteessa ymmärrän jos tulee epäröintiä. Tosin se epäröintikin tietty voi kertoa jostain.

Niin. En osaa sanoa. Aiheesta on tullut tietynlainen tabu jo kotona. Ei osata kumpikaan enää puhua siitä hyvällä taikka huonolla. Varmasti omalla käyttäytymiselläni olen pilannut paljon. En vain halua, että roikotetaan vuosikausia, oli sitten pelokas tai muuten vain kykenemätön tekemään päätöstä sitoutumisesta. Miestä varmasti pelottaa edes ottaa aihetta puheeksi, tai sitten on vain tyytyväinen ettei tarvitse jankata enää.

No mites jos vaan rehellisesti ottaisitte asian esiin. Mieskin voisi kertoa, että mikä siinä ajatuksessa pelottaa / tunteeko ettei ole oikean ihmisen kanssa yhdessä.

Kihloihin = naimalupaus.

Mut joo, mä välillä ihmettelen tätä naimakammoa, otetaan asuntolainat ja muutetaan yhteen, mutta kun tulee puhe sitoutumisesta, hyvä ettei juosta pensaaseen piiloon. Eiks yhteenmuutto ja asuntolaina ole jo aika kova sitoutumisen aste? Mitä siinä pelätään? Avioeroa? Omaisuuden puolesta? Mitä?

Koomista on myös tämä että rakastan, rakastan, mutten tahdo sitoutua. Miksi et? Mitä sitä odottelee? Jos ei halua sitoutua, niin sitten lienee parasta erota, eikä roikotella toisia tyhjillä lupauksilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hän ei luota minuun oikeastaan missään asiassa ja lähes päivittäin kertoo asioita mitkä minussa on vikana tai mikä ärsyttää, mutta silti haluaisi mennä kihloihin. Miksi? Onko jollain kokemusta saman tyyppisistä tilanteista?

Älä missään tapauksessa suostu minkäänlaiseen painostukseen, jos et todella itse halua sitoutua häneen. Seuraavaksi hän varmaan painostaisi naimisiin, sitten hankkimaan lapsia jne. Mieti, onko tyttö "se oikea" sinulle, ja haluatko todella vanheta hänen kanssaan. Parempi erota nyt, kuin katua myöhemmin!

Muistelen aina sitä aikaa kun asiat oli todella hyvin, silloin olin ihan täysin varma että haluan sitoutua. Nyt en enää tiedä että mihin suuntaan tässä ollaan menossa ja moni asia on muuttunut todella negatiiviseksi. Haluaisin vaan takaisin siihen tilanteeseen missä molemmat oli tyytyväisiä ilman mitään luottamuksen puutteita ja epäilyjä.

Vierailija kirjoitti:

Kihloihin = naimalupaus.

Mut joo, mä välillä ihmettelen tätä naimakammoa, otetaan asuntolainat ja muutetaan yhteen, mutta kun tulee puhe sitoutumisesta, hyvä ettei juosta pensaaseen piiloon. Eiks yhteenmuutto ja asuntolaina ole jo aika kova sitoutumisen aste? Mitä siinä pelätään? Avioeroa? Omaisuuden puolesta? Mitä?

Koomista on myös tämä että rakastan, rakastan, mutten tahdo sitoutua. Miksi et? Mitä sitä odottelee? Jos ei halua sitoutua, niin sitten lienee parasta erota, eikä roikotella toisia tyhjillä lupauksilla.

Ehkä siihen avioliittoon kuitenkin on kytekytynyt erityinen lataus. Voidaan hankkia asuntolainat, muuttaa yhteen ja hankkia jopa lapsia, mutta avioliitto vasta on joillain se kynnyskysymys lopullisesta sitoutumisesta.

Näin kun itse miettii, niin onhan siinä eri tunne puhua tyttöystävästä kuin vaimosta, tai aviomiehestä kuin poikaystävästä.