Ensi kesän hääkutsut taas saapunut...
Olen ehkä hirveä ihminen, mutta en voi sille mitään että en vaan jaksa häitä. Muutama ystävä menee kesällä naimisiin ja kolmas ensi syksynä. Tiedossa olisi häiden lisäksi kahdet polttarit. Mua ei vaan millään kiinnosta, vaikka ovat mulle muuten tosi rakkaita ystäviä. Kahdet häistä on juuri ihanasti heinäkuussa, jolloin minulla on kesäloma. Voin sanoa että en tule tuhlaamaan kahta viikonloppua kesälomastani näihin häihin. Nyt mietin vain miten kieltäydyn ystävällisesti toisista. Onko muilla samoja ajatuksia?
Kommentit (248)
Vierailija kirjoitti:
Niin, kyllä suomalaiseen mentaliteettiin sopivat paremmin hautajaiset kuin häät.
Hautajaiset on arvokkaammat, ne eivät ole kärsineet inflaatiota kuten häät. Häitä saatetaan pitää vaikka on jo lapset tehtynä. Tai mennään naimisiin toista kertaa. Joutuu vähän arvuuttelemaan, että vieläkö tulee kolmanneet häät.
Hautajaiset sen sijaan. Niissä on jotain lopullista, niitä ei peruta eikä niistä tule uusintaa. Tunnelma on paljon juhlavampi kun pysähdytään sen asian äärellä, että tämän ihmisen elämä on päättynyt ikuisiksi ajoiksi. Osa porukasta arvelee näkevänsä hänet rajan tuolla puolen, mutta varmuutta ei ole kellään. Osa vanhemmista osallistujista miettii, kenen vuoro on seuraavaksi. Hautajaisissa mennään syvissä vesissä ja ihmetellään kuinka lyhyt on ihmisen elämä.
Paljon mieluummin menen hautajaisiin kuin häihin!
Kannattaa muuten säästää kuitit häälahjoista. Jos hääpari eroaa alle viiden vuoden päästä niin silloin voi pyytää häälahjat takaisin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset häät on kyllä tylsiä pönötysjuhlia. Varsinkin alkottomissa se tunnelma ei edes parane iltaa kohti. Outoa on myös että ihmiset lähtee juhlapaikalta jo ennen aikojaan. Olen asunut vuosikausia ulkomailla ja kiertänyt häissä ympäri maailman. Häät on hyvä syy valita kohde lomalle. Tammikuussa olin 3 viikkoa Etelä-Afrikassa ja yksi päivä meni ystävän häissä. En olisi muuten varmaan ikinä sinne matkustanut, kivat muistot jäi!
Aina joka ketjuun eksyy yksi jota hävettää kaikki suomalainen ja ulkomailla on kaikki on parempaa ja hienompaa. Mistä teidän häpeänne sikiää?
On se jännä miten tämäkin ketju on täynnä kommentteja suomalaisten häiden tylsyydestä, mutta lainasit juuri minun tekstiäni. Suomalaisille on ihan ok haukkua omaa maataan, politiikkaa, oikeuslaitosta, teiden kuntoa ja jopa juhlia, mutta voi Jeesus mikä älämölö alkaa kun joku ulkosuomalainen sanoo jotain negatiivista synnyinmaastaan. Olen ihan ylpeästi suomalainen, mutta totuus on se, että monet asiat Suomessa on aivan perseestä. Häät esimerkiksi. Nykyisessä asuinpaikassani paskaa on, että päivähoito maksaa 1500€ kuussa.
Minä toivoisin että häitä olisi enemmän. Viime kesänä oli yhdet ja oli tosi kivat juhlat ystävien kesken. Suurin osa minun ystävistäni on jo eronneita, mutta uuden kumppanin löytyessä, eivät mene naimisiin tai sitten karkaavat naimisiin. Joten ainakaan vähän vanhemmalla väellä ei ole hirveästi muita kuin sukulaisten hääjuhlia, jos niitäkään.
Me pidämme tänä kesänä mieheni kanssa 20v. hääpäiväbileet lähimmille ystäville ja sukulasislle. Suvusta vain ne, joiden kanssa olemme oikeasti tekemisissä ja kaikki kutsutut ovat onneksi ottaneet kutsun mielissään vastaan. Ikävältä tuntuisi, jos joku tärkeä ystävä jättäisi tulematta sen takia, ettei jaksa. On kuitenkin aika tärkeä juhlan aihe minulle/meille. Toki en siitä loukkaantuisi, mutta mielellään haluan että läheisimmät ihmiset ovat paikalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä ongelmaa. Siellähän saa huolella ilmaseks ruokaa ja juomaa. Kelpais.
Matkat toiselle puolelle Suomea, hotellimajoitus + häälahja. Ei ollutkaan ihan ilmainen ateria.
Harvemmin sitä nyt niin eri puolella Suomea läheisten ystävien kanssa asutaan.
Miten niin? Ihmiset muuttavat paikkakunnalta toiselle ja tutustuvat toisiinsa esim. opiskellessa, jolloin valmistumisen jälkeen luonnollisesti hajaannutaan eri teille. Ja vaikka itse pysyisi aina samalla paikkakunnalla, niin yleensä ystävistä ainakin joku päätyy vaihtamaan seutua. Ei ystävyyksien silti tarvitse katketa.
Jos nyt puhutaan vaikka yli 500 kilometrin välimatkoista, niin ei niitä hääkutsuja varmasti joka vuosi tule eikä varsinkaan monta vuodessa. Toki jos on todella paljon kavereita Helsingissä ja itse muuttaa Ouluun niin ehkä sitten, harvalla on niin hirveän paljon läheisiä ystäviä että häihin kutsutaan kymmeniä kertoja. Jos se naimisiin menevä on ystävä eikä vaan joku tuttu, niin kyllä se tilaisuus on aika ainutlaatuinen ja voi matkustaa muutaman sata kilometriä sen takia, ihme marinaa ettei jaksa ystävän häihin mennä kun menee viikonloppu hukkaan...
Meillä on ihan läheisen miehen sukulaisen häät tiedossa kesällä. Polttarit olisivat lasketun ajan tienoilla, eli ei mene, sillä haluaa päästä mukaan synnytykseen.
Sitten häihin pitäisi vuokrata auto, johon mahtuu kolme lasta istuimineen. Kaikki ruuat, juhlavaatteet, besat ja kaikki maksaisivat ihan liikaa. Meillä menisi n. 700€ yksiin häihin ja jos jäisimme yöksi paikkakunnalle, summa kohoaisi ihan älyttömästi. Ei ole varaa pistää kenenkään yhteen päivään tuota summaa. Etenkin kun miehellä ei edes ole kesälomaa ja pienen vauvan kanssa on vaikea lähteä pitkään matkaan kun vielä imettää. Mutta kiva, että on näitä joiden mielestä tällainen tilaisuus on ainutlaatuinen ja kaikkien läheisten on mentävä sinne hinnalla millä hyvänsä.
Miksi mies ei voisi mennä häihin yksin? Hänen läheisestään kun on kyse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, kyllä suomalaiseen mentaliteettiin sopivat paremmin hautajaiset kuin häät.
Hautajaiset on arvokkaammat, ne eivät ole kärsineet inflaatiota kuten häät. Häitä saatetaan pitää vaikka on jo lapset tehtynä. Tai mennään naimisiin toista kertaa. Joutuu vähän arvuuttelemaan, että vieläkö tulee kolmanneet häät.
Hautajaiset sen sijaan. Niissä on jotain lopullista, niitä ei peruta eikä niistä tule uusintaa. Tunnelma on paljon juhlavampi kun pysähdytään sen asian äärellä, että tämän ihmisen elämä on päättynyt ikuisiksi ajoiksi. Osa porukasta arvelee näkevänsä hänet rajan tuolla puolen, mutta varmuutta ei ole kellään. Osa vanhemmista osallistujista miettii, kenen vuoro on seuraavaksi. Hautajaisissa mennään syvissä vesissä ja ihmetellään kuinka lyhyt on ihmisen elämä.
Paljon mieluummin menen hautajaisiin kuin häihin!
Sinun ei ole ilmeisesti tarvinnut mennä lähiomaisen hautajaisiin, kun noin kirjoittelet. Enpä tiedä mitään rankempaa, kuin haudata läheinen ihminen, voin sanoa että hautajaisiin ei todellakaan ole kivempi mennä kuin häihin.
9/40 kutsutusta tuli viime kesänä meidän häihimme. Mietin että kai porukoilla oli matkat varattuna mutta tämän jälkeen olen aika varma heidän olevan samanlaisia perseitä kuin sinä. Hauskaa kevättä ja toivottavasti sinulla on niin hyviä ystäviä että tuhlaavat aikaansa ja tulevat sinun häihisi:)
Vierailija kirjoitti:
Kiität kohteliaasti kutsusta ja vastaat, että valitettavasti olet estynyt tulemasta. Syitä ei tarvitse esittää. Samoin polttareiden osalta.
... mutta älä sitten ihmettele, jos sun synttäreille/ tupareihin/illanistujaisiin/kissanristiäisiin
on yllättävän moni estynyt tulemasta.
Älä hämmästele sitäkään, jos havahdut jossain vaiheessa huomaamaan, ettet enää tiedä, mitä ystävillesi nykyään kuuluu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä ongelmaa. Siellähän saa huolella ilmaseks ruokaa ja juomaa. Kelpais.
Matkat toiselle puolelle Suomea, hotellimajoitus + häälahja. Ei ollutkaan ihan ilmainen ateria.
Harvemmin sitä nyt niin eri puolella Suomea läheisten ystävien kanssa asutaan.
Miten niin? Ihmiset muuttavat paikkakunnalta toiselle ja tutustuvat toisiinsa esim. opiskellessa, jolloin valmistumisen jälkeen luonnollisesti hajaannutaan eri teille. Ja vaikka itse pysyisi aina samalla paikkakunnalla, niin yleensä ystävistä ainakin joku päätyy vaihtamaan seutua. Ei ystävyyksien silti tarvitse katketa.
Jos nyt puhutaan vaikka yli 500 kilometrin välimatkoista, niin ei niitä hääkutsuja varmasti joka vuosi tule eikä varsinkaan monta vuodessa. Toki jos on todella paljon kavereita Helsingissä ja itse muuttaa Ouluun niin ehkä sitten, harvalla on niin hirveän paljon läheisiä ystäviä että häihin kutsutaan kymmeniä kertoja. Jos se naimisiin menevä on ystävä eikä vaan joku tuttu, niin kyllä se tilaisuus on aika ainutlaatuinen ja voi matkustaa muutaman sata kilometriä sen takia, ihme marinaa ettei jaksa ystävän häihin mennä kun menee viikonloppu hukkaan...
Meillä on ihan läheisen miehen sukulaisen häät tiedossa kesällä. Polttarit olisivat lasketun ajan tienoilla, eli ei mene, sillä haluaa päästä mukaan synnytykseen.
Sitten häihin pitäisi vuokrata auto, johon mahtuu kolme lasta istuimineen. Kaikki ruuat, juhlavaatteet, besat ja kaikki maksaisivat ihan liikaa. Meillä menisi n. 700€ yksiin häihin ja jos jäisimme yöksi paikkakunnalle, summa kohoaisi ihan älyttömästi. Ei ole varaa pistää kenenkään yhteen päivään tuota summaa. Etenkin kun miehellä ei edes ole kesälomaa ja pienen vauvan kanssa on vaikea lähteä pitkään matkaan kun vielä imettää. Mutta kiva, että on näitä joiden mielestä tällainen tilaisuus on ainutlaatuinen ja kaikkien läheisten on mentävä sinne hinnalla millä hyvänsä.Miksi mies ei voisi mennä häihin yksin? Hänen läheisestään kun on kyse.
Koska sukulainen selvästi ilmoitti, että haluaa myös lapset häihin kun puhuimme, että ehkä mies yksin tulisi. Ja miehellä ei sitä kesälomaa ole, silti tulee vuokra-auton hinta, uusi puku (vanha pieni, sillä tekee nykyään fyysistä työtä), ehkä yöpyminen? Ja jaksaako edes lähteä, jos vauvalla paha koliikki ja valvottaa paljon.
Toisekseen, tämäkään sukulainen ei ikinä käy meillä. Ei juhlissa, eikä muutenkaan. Nyt on monen vuoden ajan aina sanonut tulevansa käymään seuraavassa kuussa, ikinä ei kuulu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun hyvä ystävä ilmoitti ihan suoraan ettei ole kiinostinut tulemaan häihin. Minusta oli kiva että hän sanoi sen rehehellisesti.
Hän ei kuitenkaan sitten arvostanut seuraavana kesänä minun rehellisyyttäni kun kissansa kuoli ja sanoin että mulla alko just loma ja oon terassilla, soitellaan myöhemmin.
Eli jos ei mene toisen juhliin, ei saa myöskään loukkaantua jos sinun tärkeää päivää/asiaa tms. Ei noteerata.
Eli et oikeasti arvostanut ystäväsi rehellisyyttä, vaan loukkaannuit ja sen sijaan että olisit rehellisesti sen myöntänyt, kostit kaverillesi kun hänen kissansa kuoli. Vaikutat varsin kaksinaamaiselta kaverilta.
Miten kissan kuolema kostetaan?
Miten kissan kuolema pitäisi huomioida?
Ja ennen kaikkea, miten kissa liittyy häihin?
Vierailija kirjoitti:
Jos häihin kutsutaan, niin yritän kyllä päästä paikalle. Polttareita sensijaan en jaksa enää yhtään. Ne ovat vielä siitä hankalia, että usein ajankohtaa vatvotaan kunnes "kaikille käy" ja omaa osallistumattomuutta ei voi pehmentää millään valkoisella valheella.
Tämä!
Itselläni on tulossa oman rakkaan siskon polttarit ja häät kesällä ja ahdistaa jo ajatuskin polttareista! Mietin, että voisin yllättäen "sairastua"... Häihin tietenkin osallistun, vaikka ei nekään niin innosta.
Häitä ei kannata viettää kesällä. Vaan vasta syksyllä tai talvella tai keväällä. Kesälomat menee pilalle kun kaksi viikonloppua pitää varata siihen, että pakkaa perheen autoon, ajaa ne jonnekin takahikiälleä ja pukee ne bensiksen vessassa. Se on kahden päivän reissu ja katkoo mökkeilyt ja matkat. Heinäkuussa sanon aina ei häille.
Kyllä japanilaiset ovat ihania. He voivat vuokrata isovanhempia, sukulaisia, lapsia ja eläimiä esittämään tiettyä roolia heidän juhlissaan yms. Tässä olisi yritysidea: prinsessahäiden järjestäjät voivat vuokrata koko häävieraspoppoon ja oikeat sukulaiset saavat sen tilinumeron, johon voivat köyhäinapunsa lähettää. Kaikki ovat tyytyväisiä.
Vierailija kirjoitti:
Olen ehkä hirveä ihminen, mutta en voi sille mitään että en vaan jaksa häitä. Muutama ystävä menee kesällä naimisiin ja kolmas ensi syksynä. Tiedossa olisi häiden lisäksi kahdet polttarit. Mua ei vaan millään kiinnosta, vaikka ovat mulle muuten tosi rakkaita ystäviä. Kahdet häistä on juuri ihanasti heinäkuussa, jolloin minulla on kesäloma. Voin sanoa että en tule tuhlaamaan kahta viikonloppua kesälomastani näihin häihin. Nyt mietin vain miten kieltäydyn ystävällisesti toisista. Onko muilla samoja ajatuksia?
Te hääkutsuista valittajat; antakaa pari kutsua minulle. Rakastan häitä, ne ovat niin ihania juhlia. Tänä kesänä ei ole juhlia tiedossa.
Myönnän olevani nykyään vähän yksinäinen, mutta en ole moniin vuosiin saanut hääkutsua. Tänä kesänä on onneksi yhdet ja olen ihan innoissani!
Ymmärrän teitä joilla kutsuja on jo liikaa, mutta voitte ainakin olla onnellisia ystävistä. :)
Kyllä mulle oma loma on tärkeämpi. Suunnittelilisin lomani niin että pääsen edes yksiin häihin, jos on läheinen ystävä. Mutta lomamatka ensin, häät sitten. Polttarit väliin jos elleivät ole kovinkin aikaseen.
Eikös voi mennä vaan toiseen, joko polttarit tai häät?
Sanot vaan et sorry, tuli buukattua jo loma
Menin naimisiin kuusi vuotta sitten ja paras, rakas ystäväni oli kutsuttu tottakai. Kysyin, voisiko hän toimia kahvinkeittäjänä, nuoremman tyttäreni apuna. Häät olivat kotonani, vieraita 20. Hän teki oharit, aikuinen lapsi oli flunssassa. Kutsuin hänet myös maistraattiin todistajaksi tyttäreni lisäksi, teki oharit. Kävimme vielä siunaamassa liittomme kirkossa kahdestaan. Hän teki siinäkin oharit. Kaikkiin näihin tilaisuuksiin hän oli lupautunut. Jäi paha maku suuhun ja ystävyytemme hiipuikin minun puolelta. Häntä olin auttanut monet kerrat monissa asioissa, sydämestäni.
Hauska ajatus!
Problem solved ;-)
Seuraava etappi viiskymppiselle on ystävien ja sukulaisten monttupileet.
Eli ap ottaa nyt lusikan kauniiseen nuoreen käteensä ja on hyvä ja menee häihin, johon hänet on kutsuttu.