Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mikä siinä ärsyttää, jos jotkut elävät eri tavalla kuin ns. kuuluu (ei haluta naimisiin, ei omistusasuntoa, ei lapsia jne)?
Käytännössä aina kun on tullut tilanne, jossa on käynyt ilmi että joku ei halua samoja asioita kuin "kaikki", siitä on alkanut mahdoton mouhoaminen. Joskus jopa henkilön läsnäollessa, mutta useimmiten jälkeenpäin, vaikkapä töissä tai sukujuhlissa.
"Jo on outoa että anne ja arska eivät HALUA mennä naimisiin vaikka jo 10 vuotta on yhdessä asuttu mutta naimisiin eivät kuulemma mene", " en millään voi ymmärtää veljeäni kun hyvä työ ja palkka ja kaikki mutta haluaa asua vuokralla, vaikka sillä rahalla maksaisi omaakin", "mitäköhän pera ja pike oikein ajattelee kun eivät aio hankkia lapsia ja ovat jo sentään 4-kymppisiä".
Tarkoitus ei ole, että aletaan jankata jostakin häiden ihanuudesta, omistusasumisen järkevyydestä tai lastenhankinnan auvoisuudesta. Vaan siitä, mikä siinä monia (ehkä useimpia) niin kovasti ärsyttää, että hyvin harva sivuuttaa edellämainitun kaltaiset "epätavalliset" valinnat toteamalla jaa? Miksi sillä on niin paljon merkitystä juuri sille, joka on naimisissa/haluaa naimisiin, on hankkinut/haluaa hankkia omistusasunnon tai on hankkinut/haluaa hankkia lapsia? Kun eihän se toisten naimattomuus (vaikka voisivat avioitua), omistusasunnon hankkimattomuus (vaikka voisivat ostaa) tai lasten hankkimattomuus (vaikka voisivat saada) ole keneltäkään pois? Eihän näitä koskaan ala arvostella ja vatvoa ne, jotka ajattelevat samoin, vaan juurikin ne, jotka ajattelevat "niinkuin muutkin".
Miksi siis tuon kaltaisista valinnoista jaksetaan jauhaa vaikkei se itseen edes mitenkään vaikuta?
Kommentit (299)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Edesmennyt kulttimainetta nauttinut kolumnisti Walter De Camp kirjoitti kaiken pikkutuhman keskellä välillä todella viisaita. Eräs hänen aidosti parhaimpia elämänviisauksiaan, tai no, huomioita elämästä Suomessa oli seuraava:
"Mikään ei Suomessa ole niin kadehdittua, kuin näennäinen tai todellinen joutilaisuus".
Häh? Missä tuollaista ärsyyntymistä havaittavissa? Ite oon keski-ikänen lapseton, ei-koskaan-naimisiin, periaatteen vuoksi vuokralla asuva, enkä IKINÄ ole huomannut noiden asioiden ärsyttävän ketään. Joo, vanhemman polven sukulaiset utelee naimisiinmenosta jne, mutta ei siinä ärsyyntymistä ole havaittavissa.
En saisi pitää kotitöiden tekemisestä vaan minun pitäisi rasittua niistä hirveästi. Kotitöiden väitetään olevan KAIKKIEN mielestä niin kauheita, että ne on väkisin jaettava puolison kanssa tasan. Näin moni on tällä palstalle kommentoinut. Minkä mahdan sille että siivoaminen rentouttaa, ei todellakaan ole pakkopullaa minulle.
Sama asia kuin minä käskisin ihmisten jakaa heidän lempisuklaansa puolison kanssa tasan, koska suklaan syönti on niin väsyttävää.
Vierailija kirjoitti:
Tässä mietin, että mulla ainakin on kokemusta päinvastaisesta. Itse olen naimisiin menossa ja tahdon lapsia tulevaisuudessa. Kaveriporukkani kokee tarpeekseen arvostella jokaisen ihmisen joka etenee elämässä lastentekoon tai naimisiin ennen, valittavat että mikä pakko mennä naimisiin, lapset pilaavat elämän yms. Ovat myös niitä ihmisiä jotka valittavat suureen ääneen siitä kun kiukutteleviin lapsiin törmäävät julkisilla paikoilla jne (joka on muuten mielestäni todella outoa, lapset nyt kuitenkin on samaa ihmislajia, ainoastaan ihmisenpoikasia, eikä mitään outoja elukoita... tulee vähän olo, että suomalaiset on etääntymässä oikeasta elämästä ja ihmissuhteista. Ihmekään kun niin masentunut maa.)
Mulla toi kaveriporukasta poikkeava näkemys kumpuaa varmaan siitä että psykologiaa opiskelevana on saanut niin paljon tietoa siitä, miten paljon hyvää esim lasten teko tuo psyykkiselle hyvinvoinnille ja ehkäisee yksinäisyyttä yms. Musta Suomen syntyvyyden vauhdikas lasku myös on vähän pelottavaa ja mielelläni teen lapsia senkin takia.
Et ymmärrä psykologiasta hölkäsen pöläystäkään. Lapsien hankkiminen ei poista yksinäisyyyttä, eikä ennen kaikkea yksinäisyyden tunnetta, jota tuntevat monet lapsia tehneet ihmiset. Kyse on paljon laajemmasta yhteiskunnallisesta ongelmasta, joka koskettaa kymmeniä tuhansia ihmisiä eri ikäryhmistä ja yhteiskuntaluokista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kirkuva roska erityisesti sukulaisteni silmissä, sillä olemme vuokralla asuva, vapaaehtoisesti lapseton, naimaton, lähes nelikymppinen ja vieläpä vegaani- ja ateistipariskunta. Vieläpä olen onnellinenkin.
Mistä tunnistaa vapaaehtoisesti lapsettoman, urbaania vihervasemmistolaistraveller-elämää viettävän henkilön? Hän kyllä, kertoo sen sinulle.
Ongelma on siis se, että ”valtavirrasta” erottuva henkilö usein nostaa itsensä muiden yläpuolelle, mikä kyllä näkyy ja kuuluu asenteessa. Se ärsyttää, ei ne elämän valinnat itsessään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
45 syytä olla hankkimatta lasta:
1. Perinnöllisten sairauksien periyttäminen lapselle.
2. Raskaus pahoinvointi, hormonien heittelyt ja tukaluus.
3. Synnytyksen supistukset, kivut ja repeämiset.
4. Imetyksen kivut ja lapsen riippuvuus rintaruokinnasta.
5. Vanhemmuuden valtava vastuu lapsen pärjäämisestä elämässä.
6. Pelko jos ei opi rakastamaan tai vihaa lastaan.
7. Taakka jos lapsi on vammainen, erityislapsi tai ongelmalapsi.
8. Synnytyksen jälkeinen masennus ja oma jaksaminen.
9. Paniikkikohtauksen ja tajunnanmenettäminen lapsen kanssa kahdestaan.
10. Univaje, ei pitkiä aamuja tai laiskottelu päiviä viikonloppuisin tai lomilla.
11. Kakka, pissa, puklu, räkä ja oksennus huoltopalveluna toimiminen.
12. Pelko jos toinen tai molemmat vanhemmat kuolevat ja mitä lapsen elämä sen jälkeen on.
13. Arki on äänekästä vuoristorataa, uhrautumista, suorittamista ja aikatauluttamista.
14. Ahdistus istua hiekkalaatikolla, leikkipuistossa ja vanhempainilloissa.
15. Parisuhteen katkerat riidat koti- ja lastenhoidon tasan menemisestä.
16. Päiväkotiin väkisin raahaaminen ja sieltä ajoissa hakeminen.
17. Lapsen hoito itse kipeänä ja tukiverkoston puuttuminen.
18. Pelko jos lapsi vammautuu, sairastuu vakavasti, hukkuu tai kuolee jäätyään auton alle.
19. Häpeä kun et saa raivoavaa lastasi kuriin julkisella paikalla.
20. Lapsen ruoka-allergiat, syömättömyys, itku, uhma, röyhkeys, ilkeys, kiittämättömyys ja viha sinua kohtaan.
21. Riitely mitä kasvatus menetelmiä vanhemmat käyttävät yhdessä ja erikseen.
22. Syyllisyys ja riittämättömyyden tunne vanhempana kun työ vie liikaa aikaa.
23. Jatkuva huomion antaminen ja mielenrauhan puuttuminen.
24. Aika mieleisille harrastuksille, lemmikeille ja omaan hyvinvointiin vähenee.
25. Katkeruus ja valitus menetetystä ajasta ja vapaudesta lisääntyy.
26. Häpeä kun palaa lomalta töihin lepäämään lapsenhoidosta.
27. Kodin sotku, melu, kinastelu, rauhattomuus, tavaran määrä, loputtomat kotityöt ja pyykkivuoret.
28. Seksi vähenee ja stressi lisääntyy että lapset näkevät tai kuulevat rakastelua tai alastomuutta.
29. Lastenkutsut, yökyläilyt, huvipuistot, perhelomat ja kuskaus harrastuksiin.
30. Stressi rahasta kustantaaksesi lapsen itsenäiseksi.
31. Aika kahden keskiselle ajalle ja aikuisille keskusteluille parisuhteessa hupenee.
32. Huoli lapsen koulun uhista, koulukiusaamisesta, kaveripiiristä, kaverittomuudesta tai päihteistä.
33. Läksyistä, kotiintulo- ja ruoka-ajoista sekä mobiililaitteiden käytöstä riiteleminen.
34. Lapsen suojelu namusediltä, pornolta, väkivallalta, raiskaukselta, sydänsuruilta ja raskaudelta.
35. Lapsen suojelu masennukselta, alkoholilta, huumeilta, päiväkoti-/koulu- ja nettikiusaamiselta.
36. Huoli jättää lapsi elämään tuhoutuvalle ja alati ylikansoitetulle maapallolle.
37. Katumus kun ymmärtää että lapsi ei tuokkaan onnea ja elämästä on vain tullut vaikeampaa.
38. Oman identiteetin totaalinen katoaminen ja eläminen vain lapsen kautta.
39. Huomata että on onneton, uupunut, itkevä ja räjähtänyt vanhempi.
40. Katua kun on hankkinut lapsen vääristä syistä: painostus, koska muutkin tai kun niin on tapana.
41. Pettyä omaan vanhemmuuteen, kun ei pärjää oman lapsen kanssa.
42. Kamppailla syyllisyydessä kun katuu lasta, vaikka lapsen kuuluisi olla aina haluttu ja rakastettu.
43. Häpeä kokea lapsi rasitteena tai jos lapsi huostaanotetaan kun ei jaksa taakan alla.
44. Stressi kokea lapsi virheenä joka uhkaa parisuhdetta.
45. Mahdollisen eron tultua kohdata yksinhuoltajan ongelmat.
Olen huomannut, että alemmat sosiaaliluokat muutenkin juoruavat muiden asioista enemmän kuin ylemmät. Varsinkin naiset. Kun ei ole juurikaan kiinnostavaa omaa elämää tai ajatuksia, yritään sitä kiinnostavaa etsiä muualta.
Tietysti ei kaikki työväenluokan ihmiset ole tällaisia, mutta kyllä se on yleisempää siellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaa vois sanoa ihan kaikkeen liittyvissä asioissa jos joku ei halua käydä töissä on mukamas joku idiootti (itse käyn töissä) tai jos joku haluaa irrottautua paskasta yhteiskunnasta vaikka pilven avulla on mukamas idiootti (taiteilijat käyttää pilvee) jos tykkää urheilla on mukamas idiootti. Nykyään ihan sama mitä teet niin oot idiootti. Sentakia ei kannata todellakaan miettii muita ihmisiä. Kannattaa vaan keskittyy omiin haaveisiin jos unohdat kaiken muun niin tuut saavuttaa sen mitä haluat.
Se, miksi "poikkeustapaukset" ärsyttävät, johtuu yksinkertaisesti empatiakyvyttömyydestä ja ymmärtämättömyydestä.
Ei nähdä eikä halutakaan nähdä kuin oma minäminäminä, oma elämä ja omat valinnat, jotka tietysti ovat (olevinaan) ainut oikea tapa olla, tehdä ja elää.
---
Nämä ihmiset ajattelevat todennäköisesti esimerkiksi näin:
- ainoastaan sairauden vuoksi kohtunsa menettänyt nainen ei "ymmärrettävästä syystä" ole biologinen äiti.
- ainoastaan pikkupalkkainen helsinkiläinen ei osta "ymmärrettävästä syystä" omistusasuntoa.
- ainoastaan suhteestaan epävarmat eivät "ymmärrettävästä syystä" avioidu...
Jne. jne. jne.
Täytyy siis keksiä pikkupäässä joku itselle sopiva selitys, kuten kohduttomuus, köyhyys tai epävarma perhetilanne on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Monille ihmisille on myös Erittäin Tärkeää kuvitella, että muut ihailevat, ihastelevat ja ehkä jopa kadehtivat heidän asioitaan ja tekemisiään, vaikka ne olisivat tuikitavallisia jollaisia on 99% ihmisistä.
Ja jotkut taas kuvittelevat näillä "erikoisilla" valinnoillaan olevansa jotenkin niin hirveän erilaisia ja spesiaaleja ja että toiset sitten ihailevat salaa heidän mahtavaa "erilaisuuttaan". Välillä tuntuu, että näitä valintoja tehdään ihan vain siksi, että halutaan erottua joukosta ;D
No lähinnä ihmetyttää, jos joku ei halua omistusasuntoa = hoitanut asiansa päin peetä/on vuokraloukussa yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muutamia vaihtoehtoja tulee mieleen.
a) Ihminen saattaa kokea loukkaavana itseään kohtaan, että joku toinen ei pidäkään samoja asioita tavoittelemisen arvoisina kuin itse.
b) Edelliseen liittyen: ihminen olisi halunnut olla omien valintojensa kanssa rohkeampi, mutta on tukahduttanut tunteensa ja heijastaa epävamuuttaan "vaihtoehtoihmisiin".
c) Ihmiset eivät välttämättä ymmärrä, että toinen voi tehdä "kummallisia" valintoja, koska hänen taustansa ovat niin erilaiset. Esimerkiksi lapsena väkivallan ja alkoholismin keskellä elänyt ei ehkä koe, että vanhemmuus on häntä varten. Tätä voi olla vaikea ymmärtää, jos itse on elänyt suojatun ja turvatun lapsuuden.
d) Epävarma ihminen hakee hyväksyntää yhteiskunnalta elämällä jokin kuvitteellisen sapluunan mukaan. (Harva varmaan tosin myöntää elävänsä näin.) Hän ei voi ymmärtää, ettei joku toinen tarvitsekaan samaa hyväksyntää.
Vierailija kirjoitti:
No lähinnä ihmetyttää, jos joku ei halua omistusasuntoa = hoitanut asiansa päin peetä/on vuokraloukussa yms.
Eiks oo vähän yksinkertaista ajatella, et vuokralla asuminen johtuu vain näistä.
Vierailija kirjoitti:
Tällä palstalla kritisoidaan huomattavasti pienempiäkin "sääntörikkomuksia". Suomalaisille - etenkin naisille - säännöt ovat kaiken a ja o. Jos kaikesta ei ole olemassa sääntöä, miten kuuluu elää, moni olisi todella pahasti hukassa. Pahinta on se, että vahdataan ja kritisoidaan sitten muita, jotka eivät näitä sääntöjä noudata. Hyviä esimerkkejä säännöistä on:
asuntolaina
pitkä parisuhde (pitkän parisuhteen kuuluu olla ihanne ja tavoite, lisäksi halveksutaan eroamiasta, koska suhdetta pidetään tärkeämpänä kuin onnellisuutta)
meikkaamattomuus (suomessa ei saa meikata vahvasti, vain luonnollinen meikki on sääntöjen mukainen)
pukeutuminen (koreilla ei saa, paljastavasti ei saa pukeutua, kotona pitää pukeutua pieruverkkareihin, tai muuten on hienosteleva snobi, joka luulee olevansa muita parempi.
Monogamia (kaikki muut suhdemuodot ovat kiellettyjä)
jne jne. Sääntöjä on joka lähtöön seksistä ihmisuhteisiin sekä ulkonäköön. Itseäni ei ole ikinä jaksanut kiinnostaa ja siksi saankin usein niskaani paljon suorastaan vihaa tai aggressioita. Pahinta tuntui olevan se, kun muutin ulkomaille, koska en pitänyt räntäsateesta ja pimeydestä. Tuntui, että oli enemmän kuin OK valittaa asiasta, mutta mitään sille ei saisi tehdä tai on petturi.
Jos omaa osaani mietin, niin pahin mahdollinen elämä olisi sellainen, että asuisin edelleen synnyinpaikkakunnalla (kun nyt haluan ehdottomasti asua eri maissa, jotta todella tutustun vieraisiin kulttuureihin ja saan elämänkokemusta), olisin pahimmillaan naimisissa ollut jo alle kolmekymppisenä, asuntolaina ja olisi pari lasta. Niitä sitten suoritetaan henkihievereissä kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Elämä on imurointia, ruuanlaittoa, lastenhoitoa... siinä jää koko elämä kokematta ja elämättä vain siksi, että haluaa sen elämän suorittaa. Lisäksi tuollaisissa pitkissä nuorena aloitetuissa suhteissa on lähes väistämättä intohimotonta seksiä. Upeat seksikokemukset, intohimo ja muut ovat olleet itselleni äärimmäisen tärkeitä kokemuksia. Juuri nämä ihmiset ovat pahimpia kriitikoita.
Huvittavalla tavalla kritisoit tuossa ankarasti niitä jotka haluavat elää elämäänsä toisin kuin sinä.
Ja olet toki yleistyksessäsi väärässäkin, mutta lienet kovin nuori eikä sinulla vielä ole paljonkaan elämänkokemusta. ehkä sitä vuosien mittaan karttuu ja opit hyväksymään myös itsestäsi poikkeavan tavan elää elämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Eiks 100% kaupunkien sinkuista asu ja elä tolleen? Se on ongelma korkeintaan jälkikasvusta haaveilevasta äidistä, joka pelkää että oma rakas lapsi jää yksinäiseksi.
Itse asun Hkissä ja enemmän ihmettelyä ja perustelujen vaatimista aiheuttavat avioitumiset, vaikka ollaan kaikki 25-33v.
Eli itsekkin sorrut ihmettelyyn toisten ihmisten elämän valinnoista.Siitä kai tässä keskustelussa kuitenkin pohjimmiltaan on kyse!
Vierailija kirjoitti:
Joskus nuo ns. erikoiset ratkaisut ovat vaan suorastaan typeriä. Ne eivät ole järkeviä tai rahaa tuhlaavia tai jossain onnettomuustilanteissa suorastaan typeriä. Avioliitto on ennenkaikkea juriidinen sopimus ja silloin kannattaa ehkä miettiä kannattaako vai eikö kannata mennä naimisiin. Ja mitä se käytännössä tarkoittaa. Se ei vaan ole monelle selvää ja kuolema tilanteissa tai eroissa tulee valitettavia tilanteita, joita järkeä käyttämällä olisi voinut välttää.
Joskus noissa tilanteissa kyllä ihmettelen, että miksi jotain typerää valitaan ja saatan sen jopa sanoa. Eikä kyse ole siitä, että tuo tilanne on eri kuin minun.
Samoin noissa asumisjutuissa. On asioita, jotka kannattaa ja jotka ei, kun kaikki asiat on otettu huomioon. Toiset eivät vaan kykene ottamaan huomioon ja sitten jääräpäissään jämähtävät johonkin ihan hölmöön juttuun. Mutta, jos sanot, niin joku kateus tai suvaitsemattomuuskortti vederään esille.
Eli ehkä se vaan on sitä, että toisten hölmöys ärsyttää, eikä voi olla sanomatta asiasta.
Tuossa on vain se, että ulkopuolinen ei tiedä toisen ihmisen elämästä kaikkia niitä asioita, jotka hän ottaa huomioon valintoja tehdessään. Itse olen saanut useinkin kuulla valinnoistani, etteivät ne ole järkeviä. Vaan kun itse olen valintaa tehdessäni tiennyt kyllä mitä olen tehnyt.
Esimerkiksi:
On ihmetelty, miksi en ole halunnut ostaa omistusasuntoa asuinpaikkakunnaltani, vaikka on ollut hyvä työ ja palkka (no se on paikkakunnalla, jossa en halua asua ja kärkyn koko ajan pääsyä pois sieltä).
On ihmetelty miksi olen sen sijaan ostanut vanhan talon hornan tuutista (no se on unelmieni talo, jossa viihdyn; koska se sijaitsee hornan tuutissa, ei se paljon maksanut; se antaa minulle tunteen kodista tilanteessa, jossa joudun vakituisesti asumaan muualla kuin tahtoisin; se on pitkän tähtäimen valinta, talo jossa haluan viettää eläkepäiväni)
Olen itsekin saanut kuulla parin viime vuoden aikana ihmettelyjä elämäntyylistämme. Olemme päälle viisikymppisiä ja ensimäisessä avioliitossamme. Tuossa parin vuoden sisällä on ollut järkyttävä erobuumi päällä ikätovereissa ja olen saanut kuulla useasti, että eikö ole tylsää elää yhdessä liitossa ja miten jaksat kykkiä kotona, kun voimanaiset panee korkkareita kattoon ja kyllä uusi mies on ihana ja en kyllä ikinä jaksaisi olla noin vanhoillinen, että pysyy naimisissa.
Alue: Aihe vapaa
Se on aivan sama miten elät, aina joku on kummastelemassa valintoja.