Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Valtataistelu anopin kanssa. Loppuuko se koskaan?
01.04.2018 |
Minulla on hyvä, mutta hiukan jännitteinen suhde anoppiini. Lapset ovat vielä pieniä. Olen taitava väistelemään ristiriitatilanteita. Riitoja ei siis hirveästi ole, mutta varuillaan saa anopin seurassa olla.
Onko jollain täällä sellaista kokemusta, että tämä valtataistelu olisi loppunut johonkin? Esimerkiksi lasten kasvamiseen vähän vanhemmiksi yms.? Vai pitääkö minun asennoitua siten, että tälläisena tämä suhde anoppiin nyt näin lasten syntymän jälkeen tulee jatkumaan vuodesta toiseen?
Kommentit (500)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppi vastaa kirjoitti:
Sitten kun Sinusta tulee anoppi, niin varmaan olet sitten maailman mukautuvin ymmärtäväisin ja ihanin anoppi koskaan.
Kyllä me anopit joudutaan luovimaan, minä ainakin, kolmen niin erilaisen miniän seurassa.
En puutu mihinkään ja pidän etäisyyttä. Elän omaa elämää. Syötän ja juotan vimpan päälle kun tulevat kyläilemään. Neuvoja en jakele. Minulle riittää hyvin se, että tulen omien lasteni kanssa hyvin toimeen, ikinä ollu mitään ongelmaa. He kunnioittavat minua heidän äitinään, se huokuu kaikessa. Varmaan kun en ole puuttunut heidän elämäänsä ja valintoihin, vaan tukenut ja kannustanut.
Ovatpahan miniät aina tänne minun kotiin vierailulle tulleet, en ole huomannut, että olisi pakkopullaa. Ja on pyydetty vastavuoroin heille ja ihan asiallista on ollut.
Normaali ihminen ei puutu muiden elämään.
Totta, miniä ei ryhdy selittämään anopille, että siirrä tavarat pois lapsen ulottuvilta vaan hyväksyy sen, että normaali ihminen ei puutu muiden elämään.
Normaali anoppi tietenkin haluaa, että ympäristö on mahdollisimman turvallinen lapsenlapsellensa. Ei sitä tosiaan miniän tarvitse anopille selittää.
Normaali anoppi ajattelee, että kyläillessä vanhemmat vahtivat lapsiaan, ja samalla myös kasvattavat.
Eivät miniät välttämättä aina vahdi niitä lapsiaan, vaan olettavat, että anoppi voi vahtia. Lapset saavat myllätä vapaasti mummolassa, niin että kaikki on mullin mallin, kun pois lähtevät. Jos siitä anoppi huomauttaa, miniä suuttuu ja avautuu ilkeästä anopista esim
Vauva-palstalla.
Höpö höpö. Miksi se anopin oma poika, joka on lasten isä, ei vahdi omia lapsiaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hankitaanhan niitä lapsiakin ja sitten kinastellaan, kumpi tekee niiden kanssa mitäkin ja kumpi hoitaa sen ja sen asian. Se on hyvin tavallista lapsiperheissä. Ei siitä tarvitse isoa numeroa tehdä. Ei ne vanhemmat itsekään sitä oikeasti ongelmana pidä.
Aika outo ajatus tuo, että anopilla olisi jonkinlainen hoitovelvollisuus koiriin nähden, ja jos ei pysty sitä tekemään, niin hänen pitäisi sitten ainakin maksaa siitä, että joku muu taho hoitaa. Onkohan siitä oikeasti keskusteltu, vai onko vain anoppi itse päässään kuvitellut tällaista vaadetta olevan ilmassa?
Toinen juttu on tuo, että on aika vaikeata erottaa aina sitä, että mikä on sitä asioihin puuttumista. Anopin ihan viaton kommentointi johonkin voi olla miniän mielestä määräilemistä ja asioihinsa puuttumista. Saman asian voi sanoa miniän hyvä ystävätär, mutta sitäpä ei pidetäkään enää asioihin puuttumisena vaan ihan tavallisena kommentoimisena.
Muistakaa lapsiperheiden vanhemmat, että ne anopit ja yleensä isovanhemmat ei ole automaattisia lastenhoitajia, eivätkä myöskään rahan antajia. Teillä on se oma perhe nyt ja jos kerran teidän asioihinnekaan ei saa puuttua, niin ei silloin myöskään niihin taloudellisiin asioihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppi ei ole paha ja tarkoittaa hyvää. On kuitenkin vaikea unohtaa joitain kommentteja:
- purkakaa talo ja rakentakaa talopaketti ja ottakaa velkaa paljon
-lopettakaa kissa
-eikö teidän kannattaisi erota?
-onko lapsi vahinko?
-ei missään tapauksessa lapsia kannata hankkia
- lasten arvosteleminenvarmasti vikaa itsessäni koska sanon vastaan enkä ole nöyrä
Olen törmännyt usein tilanteisiin, missä jonkun anoppi käskee lopettamaan lemmikin, koiran/kissan. Mikähän tuossa on taustalla? Lemmikit ovat olleet hyvinhoidettuja.
Mä en ole ketään käskenyt lopettamaan lemmikkiä. Mutta usein olen ajatellut että noillekin olisi kyllä parempi kun lopettaisivat toin koiran. Kun näkee, että nuori pari on muutenkin ihan umpiuupunut, kiireinen, stressaantunut töistä, lapsille äyskitään, kotitöistä riidellään ja sitten on vielä se koira. Siitäkin välillä riidellään että kuka ulkoiluttaa sitä ja kenen vuoro on tulla heti töistä/koulusta kotiin ja hoitaa koira. Vanhempana ihmisenä tajuaa että noilla on joo liikaa kaikkea, ja kyllä se koiran lopetus jollain lailla on kumminkin helpompi asia kuin lapsesta luopuminen, tai avioero.
Olen luojan kiitos koirille allerginen, joten minä en ole se joka ottaa koiran viikoksi kun perhe lähtee reissulle. Siitäkin tietysti tulee perheelle stressiä, että mihin se koira nyt taas tungetaan...
Meillä on sama ongelma eli pojan perheessä on 2 koiraa, minä olen koirille allerginen. Pojan perheessä on jatkuvaa kinaa ja sanailua siitä,kenen tehtävä on ulkoiluttaa koirat, kuka hankkii loman ajaksi koiravahdin jne. Olen kuunnellut sitä ihan hiljaa (eilenkin kahvipöydässä) ja mietin, että joku toinen kuulisi miniän puheessa selkeitä vihjeitä siihen suuntaan, että minä en anoppina ole tarpeeksi apuna. Pari kertaa miniä on huokaillut, että allergioihin on siedätyshoidot,mutta en ole tähän tarttunut.
Kun on työt, harrastukset, lapset ja koirat, niin päivät ovat täysiä. Silti ei suostuta luopumaan mistään vaan oletetaan, että jos ei anoppi itse ota koiria, niin ainakin maksaa niiden kennelhoidot. Lapsiperheessä kun on raha tiukilla ja anoppi olisi luontainen ilmainen hoitaja.
Jos mulle ikinä koskaan ehdottaisi että mun pitää mennä siedätyshoitoon (jotta voisin ottaa hänen koiransa hoitoon!) niin loukkaantuisin todella. Oli ehdottaja miniä, anoppi tai oma lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Jos on hankalaa, niin mistä se johtuu? Eihän kaikki ihmiset sydänystäviä voi olla keskenään, mutta asialliset välit on hyvä olla. Minä olen ihan ok väleissä anoppini kanssa, vaikka joskus on ollut vaikeaa. Eniten on suututtanut se, että hän puolustelee aina poikaansa, olipa tämä tehnyt mitä tahansa. Toinen minua ärsyttävä asia on se, että hänen suunnitelmansa muuttuvat jatkuvasti. Jos hän sanoo tulevansa meille pääsiäislauantaina, on todennäköistä, että hän ilmoittaa suunnitelmien muuttumisesta vähän ennen ja tuleekin esim. maanantaina tai seuraavana viikonloppuna. Viimeksi viime kesänä hän luopui autosta dramaattisin elkein ja ilmoitti siirtyvänsä bussimatkustajaksi lopuksi elämäänsä. Minä hain hänet autolla meille kylään, ajoin useamman sata km vapaapäivänä, kun bussit kulki vähän huonosti viikonloppuisin. Yhtäkkiä hän parin viikon päästä osti auton, kun sattui olemaan niin edullisesti vähän ajettu. Hän muuttaa suunnitelmiaan myös kesken päivän. Sen takia hänen kanssaan on raskasta viettää pidemmälti aikaa yhdessä. Jos aamulla on puhuttu, että pestään mattoja yhdessä, aika varmasti päivän kulku muuttuu, esim. kauppareissuksi tai pitää lähteä palauttamaan kirjoja kirjastoon ja pulloja kauppaan. Olen itse sokea omille huonoille piirteilleni, joten olen yrittänyt sopeutua siihen, että anopilla on nuo huonot piirteet ja yritän tulla toimeen niistä huolimatta. Ehkä hän ajattelee minusta myös samoin.
Tuo suunnitelmien muuttuminen vaikuttaa aika yleiseltä piirteeltä anoppipopulaatiossa. Siis että suunnitelmia muutetaan viime tipassa ja niistä tiedotetaan viime tingassa. Anoppi kertoo suunnitelmastaan, muut ottavat sen tosissaan, alkavat sopeutua siihen ja tehdä taustatyötä ja sitten hän kertoo, että onkin suunnitellut jotain ihan muuta ja kaikki edellinen on peruttu. Ikäkysymys?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hitsi, itse olen vain kateellinen, että jollain on anoppi tai oma äiti, joka on kiinnostunut lapsenlapsista! Ällöttää, että lapsista pitää riidellä. Eikö asiaa voisi katsoa myös lapsen näkökulmasta? Mummin kanssakin olisi varmasti mukavaa viettää aikaa?
Eiköhän lapsen näkökulmasta ole tärkeintä, että myös vanhempien kanssa tehdään niitä kivoja juttuja oman perheen kesken. Ei kaikkea täydy jakaa isovanhemmille. Vanhemmat ovat lapselle tärkeimmät ihmiset elämässä.
Nimenomaan, kaikkea ei täydy jakaa eli kertoa niille mummoille. Miksi ap alunperin edes kertoi tapahtumasta?
Siis eikö edes tuollaisia juttuja voi joidenkin mielestä pitää normaalina keskusteluna, jos kysytään mitä suunnitelmia keväälle on? Tällaista vain rajattoman ihmisen kanssa vuorovaikutus on. Mikä hyvänsä juttu voidaan kääntää ihan ihmeelliseen suuntaan, vaikka kuinka varoisi seurassa sanojaan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hankitaanhan niitä lapsiakin ja sitten kinastellaan, kumpi tekee niiden kanssa mitäkin ja kumpi hoitaa sen ja sen asian. Se on hyvin tavallista lapsiperheissä. Ei siitä tarvitse isoa numeroa tehdä. Ei ne vanhemmat itsekään sitä oikeasti ongelmana pidä.
Aika outo ajatus tuo, että anopilla olisi jonkinlainen hoitovelvollisuus koiriin nähden, ja jos ei pysty sitä tekemään, niin hänen pitäisi sitten ainakin maksaa siitä, että joku muu taho hoitaa. Onkohan siitä oikeasti keskusteltu, vai onko vain anoppi itse päässään kuvitellut tällaista vaadetta olevan ilmassa?
Toinen juttu on tuo, että on aika vaikeata erottaa aina sitä, että mikä on sitä asioihin puuttumista. Anopin ihan viaton kommentointi johonkin voi olla miniän mielestä määräilemistä ja asioihinsa puuttumista. Saman asian voi sanoa miniän hyvä ystävätär, mutta sitäpä ei pidetäkään enää asioihin puuttumisena vaan ihan tavallisena kommentoimisena.
Muistakaa lapsiperheiden vanhemmat, että ne anopit ja yleensä isovanhemmat ei ole automaattisia lastenhoitajia, eivätkä myöskään rahan antajia. Teillä on se oma perhe nyt ja jos kerran teidän asioihinnekaan ei saa puuttua, niin ei silloin myöskään niihin taloudellisiin asioihin.
Jos kärsii tällaisesta ongelmasta siinä määrin kuin minä (en ole ap enkä lainaamasi), niin ei silloin halua ottaa vastaan rahaa anopilta, saati sitten antaa lapsia hoitoon hänelle.
(Nimimerkillä: esikoinen 5v, eikä kertaakaan olla vastaanotettu rahaa tai jätetty anoppia ja lasta kahdestaan)
Yleensä tällaiset rajattomat anopit/äidit ovat niitä joilla ei itsellään ole mitään suhteellisuudentajua sen suhteen, kuinka aikaisin ja usein lapsi voi viettää mummin kanssa aikaa, ja miten on soveltuvaa osallistua toisen perheen taloudellisiin hankintoihin. Meilläkin ensimmäistä kertaa esikoista pyydettiin hoitoon viikon iässä, reissuun olisi halunnut mukaan puolivuotiaana ja ammeesta ja hoitopöydästä lähtien olisi pitänyt antaa suvun ostaa kaikki. 1-vuotiaalle olisi halunnut antaa syntymäpäivälahjaksi 500 euroa (ei otettu vastaan, vaan toivottiin sen sijaan yhtä kivaa n. 30e lelua - mikä toki ihan hyvin itsekin oltaisiin voitu ostaa lapselle, mutta ilo haluttiin suoda mummolle)
Olen äitini lapsi ja äitini anopin lapsenlapsi.
Muistan miten minua aina inhotti äitini suhtautuminen mammaani. Äiti näki kaikessa mamman sanomisessa ja toiminnassa jotain joka oli häntä vastaan jollain tavalla. Että häntä nälvittiin, väheksyttiin, suosittiin tätejäni (mamman tyttäriä) hänen kustannuksellaan, mitä hullua milloinkin. Äitini avautui aivan pyytämättäni minulle, lapselle, kuinka tästä tilanteesta kärsikään. Vähän päälle kymmenvuotiaana sain sanotuksi että pidä akka turpas kiinni, isäni suku on myös minun suku...
Halveksin äitiäni edelleen, vaikka säälinkin toisaalta. Siinä anoppi-miniäsuhteessa ainakin se miniä oli se pöljempi osapuoli. Koska tunsin mammani tosi hyvin; hänhän mua lapsena enimmäkseen hoitikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näin tämän otsikon jo aiemmin ja silloin luin "valtataistelu apotin kanssa" ja ihmettelin kovasti. Ei sentää abbedissan kanssa. Nyt toisella palstavisiitilläni luin otsikon uudelleen ja huomasin erheeni. Taisin olla aiemmin hieman liian pääsiäistunnelmissa :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppi ei ole paha ja tarkoittaa hyvää. On kuitenkin vaikea unohtaa joitain kommentteja:
- purkakaa talo ja rakentakaa talopaketti ja ottakaa velkaa paljon
-lopettakaa kissa
-eikö teidän kannattaisi erota?
-onko lapsi vahinko?
-ei missään tapauksessa lapsia kannata hankkia
- lasten arvosteleminenvarmasti vikaa itsessäni koska sanon vastaan enkä ole nöyrä
Olen törmännyt usein tilanteisiin, missä jonkun anoppi käskee lopettamaan lemmikin, koiran/kissan. Mikähän tuossa on taustalla? Lemmikit ovat olleet hyvinhoidettuja.
Mä en ole ketään käskenyt lopettamaan lemmikkiä. Mutta usein olen ajatellut että noillekin olisi kyllä parempi kun lopettaisivat toin koiran. Kun näkee, että nuori pari on muutenkin ihan umpiuupunut, kiireinen, stressaantunut töistä, lapsille äyskitään, kotitöistä riidellään ja sitten on vielä se koira. Siitäkin välillä riidellään että kuka ulkoiluttaa sitä ja kenen vuoro on tulla heti töistä/koulusta kotiin ja hoitaa koira. Vanhempana ihmisenä tajuaa että noilla on joo liikaa kaikkea, ja kyllä se koiran lopetus jollain lailla on kumminkin helpompi asia kuin lapsesta luopuminen, tai avioero.
Olen luojan kiitos koirille allerginen, joten minä en ole se joka ottaa koiran viikoksi kun perhe lähtee reissulle. Siitäkin tietysti tulee perheelle stressiä, että mihin se koira nyt taas tungetaan...
Meillä on sama ongelma eli pojan perheessä on 2 koiraa, minä olen koirille allerginen. Pojan perheessä on jatkuvaa kinaa ja sanailua siitä,kenen tehtävä on ulkoiluttaa koirat, kuka hankkii loman ajaksi koiravahdin jne. Olen kuunnellut sitä ihan hiljaa (eilenkin kahvipöydässä) ja mietin, että joku toinen kuulisi miniän puheessa selkeitä vihjeitä siihen suuntaan, että minä en anoppina ole tarpeeksi apuna. Pari kertaa miniä on huokaillut, että allergioihin on siedätyshoidot,mutta en ole tähän tarttunut.
Kun on työt, harrastukset, lapset ja koirat, niin päivät ovat täysiä. Silti ei suostuta luopumaan mistään vaan oletetaan, että jos ei anoppi itse ota koiria, niin ainakin maksaa niiden kennelhoidot. Lapsiperheessä kun on raha tiukilla ja anoppi olisi luontainen ilmainen hoitaja.
Väitätkö tosissasi että miniä odottaisi allergisen ihmisen hoitavan koiria? En oikein suorilta usko. Mutta onneksi se onkin joku toinen, eikä sinä, joka päättelee tällaista.
Jos lemmikin on ottanut, niin siitä on kyllä sellainen vastuu että se on hoidettava kunnialla. Ei eläimet ole mitään heittopusseja jota voi milloin minkäkin takia lopettaa tai luovuttaa pois. Pitää olla todella painava syy. Pelkkä lapsiperhearki ei oikein sitä ole.
On sitten ihan erillinen asia, jos haluat auttaa tiukoilla elävää poikasi perhettä rahallisesti jos sinulla on sellaiseen mahdollisuus. Ihan hölmöä kuitenkin ajatella että heidän pitäisi luopua rakkaista perheenjäsenistä. Vaikka aika ja rahakin olisi välillä tiukoilla.
Entä onko sulla aikaa tai mahdollisuutta sitten auttaa poikasi perhettä? Haluatko auttaa tai oletko auttanut, millä tavalla? Vai onko hiljainen ehtosi minkäänlaiseen auttamiseen että luopuisivat niistä "turhista" eläimistä? Eihän eläimillä olekaan mitään väliä.. ?
Mä taas uskon. Ihminen, jolla ei allergioita ole, ei välttämättä tajua sitä tuskaa, mitä koira aiheuttaa allergiselle. Ja kun on kyse vain muutaman päivän lomasta, niin miksi ei.... kun muidenkin anopit ottaa koirat hoitoon, niin miksi ei siis hänenkin. Voi myös luulla allergiaa tekosyyksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hitsi, itse olen vain kateellinen, että jollain on anoppi tai oma äiti, joka on kiinnostunut lapsenlapsista! Ällöttää, että lapsista pitää riidellä. Eikö asiaa voisi katsoa myös lapsen näkökulmasta? Mummin kanssakin olisi varmasti mukavaa viettää aikaa?
Eiköhän lapsen näkökulmasta ole tärkeintä, että myös vanhempien kanssa tehdään niitä kivoja juttuja oman perheen kesken. Ei kaikkea täydy jakaa isovanhemmille. Vanhemmat ovat lapselle tärkeimmät ihmiset elämässä.
Nimenomaan, kaikkea ei täydy jakaa eli kertoa niille mummoille. Miksi ap alunperin edes kertoi tapahtumasta?
Niin miksi jutella ihan normaaleista asioista..? Turhaan nyt lähdet ap:ta syyttämään.
Ei tuo ollut syyte vaan neuvo. Turha lähteä tuollaisiin valtapeleihin. Kun ei kerro mitään, ei ole mitään, mihin sekaantua. Helppoa, ja toimii. Kertoa voi sitten asioistaan niille, joiden tietää toimivan toisin.
Vaikka itse olisi mielestään kuinka oikeassa, on ihan turha hakata päätään seinään. Ei se mummo siitä muutu.
Neuvona sanottuna olisi ollut esim näin: Jatkossa ap:n ei kannata enää puhua muuta kuin säästä eikä kertoa mitään tavallisiakaan asioita perheestään. Sen sijaan ei ole mikään ihmettelyn aihe että on puhunut ihan tavanomaisia asioita anopin kanssa.
On myös aika iso askel, jos meinaa tavallisen kanssakäymisen anopin kanssa lopettaa. Eli en usko että olisi niin "helppoa" ja yksinkertaista kuin annat ymmärtää. Samaa mieltä kyllä siinä kanssa että kannattaa kiinnittää huomiota siihen mitä kertoo. Ja tuo ap:n mies on myös avainasemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hitsi, itse olen vain kateellinen, että jollain on anoppi tai oma äiti, joka on kiinnostunut lapsenlapsista! Ällöttää, että lapsista pitää riidellä. Eikö asiaa voisi katsoa myös lapsen näkökulmasta? Mummin kanssakin olisi varmasti mukavaa viettää aikaa?
Eiköhän lapsen näkökulmasta ole tärkeintä, että myös vanhempien kanssa tehdään niitä kivoja juttuja oman perheen kesken. Ei kaikkea täydy jakaa isovanhemmille. Vanhemmat ovat lapselle tärkeimmät ihmiset elämässä.
Paitsi anoppi pojalleen?
Poika on toivottavasti jo aikuinen.
Yleensä aikuisen perheellisen ihmisen tärkeimmät ihmiset eivät ole hänen vanhempansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valtataisteluun tarvitaan kaksi
Paitsi silloin kun toinen alistuu tossuna, silloin se tosiaan on ohi. Mua hirvittää mennä tänään anoppilaan koska anoppi yrittää kyykyttää mua makean syömisellä niin että laatta melkein lentää. Kirjoitinkin siitä tänne ja jopa mieheni sanoi viime kerran jälkeen että omituista touhua. Kun olin viime kerralla väistänyt täysin ylivoimaisen isokokoisen munkkipossun syönnin laittamalla sen lapsen kanssa puoliksi ja tappelemalla puoliskan alas (syötyäni sitä ennen suuren määrän anopin makeita tarjottavia, ja yritettyäni kieltäytyä munkista), anoppi nousi mitään kysymättä ja kävi hakemassa pakastimesta jäätelötuutit sillä menetelmällä että ei ei ole vaihtoehto. Vielä tarkkaili ja kysyi että eikö olekin hyvää kun jouduin tuonkin syömään.
Älä syö herranjumala! Mitä siinä tapahtuu jos et syö? Tiedät itsekin, ettei mitään.
Näin minäkin sanoisin jos joku tällaista kertoisi mutta ne tilanteet on niin painostavia. Anoppi sanoo että tuossa on jokaiselle munkki, syökää, on tosi hyviä. Sanon kohteliaasti että kiitos mutta on niin runsaat tarjottavat että joudun jättämään väliin. Anoppi aloittaa saarnan siitä miten älyttömän, spesiaalin hyviä munkit on, kieltäydyn ystävällisesti toisen kerran, tuputus jatkuu, kolmas kerta, lisää tuputusta. Sitä haluais vain viettää normaalin kahvihetken mutta jos en myönny, anoppi menettää kasvonsa.
Sitten anoppi menettää kasvonsa. Sinä mieluummin melkein oksennat kuin annat anopin menettää kasvonsa?
Kyllä, koska joudun elämään tuon ihmisen kanssa vielä jatkossakin. Mietin tässä että jos tuota on taas tänään niin katkaisen sen vaikka vessaan menolla. Ja ymmärrän välittämisaspektin ja sitäkin kyllä on että välitetään ruoan avulla, mutta trust me, tässä ei ole kyse siitä. Muille perheenjäsenille on sallittua sanoa ei.
Ei tuollaisessa tuputtamisessa ole välittämisestä kyse. Anoppi haluaa tehdä sinusta pullukan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hitsi, itse olen vain kateellinen, että jollain on anoppi tai oma äiti, joka on kiinnostunut lapsenlapsista! Ällöttää, että lapsista pitää riidellä. Eikö asiaa voisi katsoa myös lapsen näkökulmasta? Mummin kanssakin olisi varmasti mukavaa viettää aikaa?
Eiköhän lapsen näkökulmasta ole tärkeintä, että myös vanhempien kanssa tehdään niitä kivoja juttuja oman perheen kesken. Ei kaikkea täydy jakaa isovanhemmille. Vanhemmat ovat lapselle tärkeimmät ihmiset elämässä.
Paitsi anoppi pojalleen?
Poika on toivottavasti jo aikuinen.
Yleensä aikuisen perheellisen ihmisen tärkeimmät ihmiset eivät ole hänen vanhempansa.
Toisaalta anopin tärkein ihminen voi olla hänen poikansa... tästä ne ristiriidat sitten alkavatkin, kun anoppi pitää aikuisen lapsen tiukasti pihdeissään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lapsen näkökulma kirjoitti:
Olen äitini lapsi ja äitini anopin lapsenlapsi.
Muistan miten minua aina inhotti äitini suhtautuminen mammaani. Äiti näki kaikessa mamman sanomisessa ja toiminnassa jotain joka oli häntä vastaan jollain tavalla. Että häntä nälvittiin, väheksyttiin, suosittiin tätejäni (mamman tyttäriä) hänen kustannuksellaan, mitä hullua milloinkin. Äitini avautui aivan pyytämättäni minulle, lapselle, kuinka tästä tilanteesta kärsikään. Vähän päälle kymmenvuotiaana sain sanotuksi että pidä akka turpas kiinni, isäni suku on myös minun suku...
Halveksin äitiäni edelleen, vaikka säälinkin toisaalta. Siinä anoppi-miniäsuhteessa ainakin se miniä oli se pöljempi osapuoli. Koska tunsin mammani tosi hyvin; hänhän mua lapsena enimmäkseen hoitikin.
Minullakin on vaikea suhde rajattomaan isääni ja on ollut ikävä kuunnella kuinka hän äitiänsä haukkuu. Mutta tässä keskustelussa ei nyt ollut kyse siitä miten hankalat ihmissuhteet ulospäin muille näyttäytyvät.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hitsi, itse olen vain kateellinen, että jollain on anoppi tai oma äiti, joka on kiinnostunut lapsenlapsista! Ällöttää, että lapsista pitää riidellä. Eikö asiaa voisi katsoa myös lapsen näkökulmasta? Mummin kanssakin olisi varmasti mukavaa viettää aikaa?
Eiköhän lapsen näkökulmasta ole tärkeintä, että myös vanhempien kanssa tehdään niitä kivoja juttuja oman perheen kesken. Ei kaikkea täydy jakaa isovanhemmille. Vanhemmat ovat lapselle tärkeimmät ihmiset elämässä.
Nimenomaan, kaikkea ei täydy jakaa eli kertoa niille mummoille. Miksi ap alunperin edes kertoi tapahtumasta?
Niin miksi jutella ihan normaaleista asioista..? Turhaan nyt lähdet ap:ta syyttämään.
Ei tuo ollut syyte vaan neuvo. Turha lähteä tuollaisiin valtapeleihin. Kun ei kerro mitään, ei ole mitään, mihin sekaantua. Helppoa, ja toimii. Kertoa voi sitten asioistaan niille, joiden tietää toimivan toisin.
Vaikka itse olisi mielestään kuinka oikeassa, on ihan turha hakata päätään seinään. Ei se mummo siitä muutu.
Neuvona sanottuna olisi ollut esim näin: Jatkossa ap:n ei kannata enää puhua muuta kuin säästä eikä kertoa mitään tavallisiakaan asioita perheestään. Sen sijaan ei ole mikään ihmettelyn aihe että on puhunut ihan tavanomaisia asioita anopin kanssa.
On myös aika iso askel, jos meinaa tavallisen kanssakäymisen anopin kanssa lopettaa. Eli en usko että olisi niin "helppoa" ja yksinkertaista kuin annat ymmärtää. Samaa mieltä kyllä siinä kanssa että kannattaa kiinnittää huomiota siihen mitä kertoo. Ja tuo ap:n mies on myös avainasemassa.
Kyllä, mies on tässä avainasemassa. Hän pystyy välillä toimimaan jämäkästi, mutta usein ahdistuu noissa tilanteissa pahasti.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hitsi, itse olen vain kateellinen, että jollain on anoppi tai oma äiti, joka on kiinnostunut lapsenlapsista! Ällöttää, että lapsista pitää riidellä. Eikö asiaa voisi katsoa myös lapsen näkökulmasta? Mummin kanssakin olisi varmasti mukavaa viettää aikaa?
Eiköhän lapsen näkökulmasta ole tärkeintä, että myös vanhempien kanssa tehdään niitä kivoja juttuja oman perheen kesken. Ei kaikkea täydy jakaa isovanhemmille. Vanhemmat ovat lapselle tärkeimmät ihmiset elämässä.
Paitsi anoppi pojalleen?
Poika on toivottavasti jo aikuinen.
Yleensä aikuisen perheellisen ihmisen tärkeimmät ihmiset eivät ole hänen vanhempansa.Toisaalta anopin tärkein ihminen voi olla hänen poikansa... tästä ne ristiriidat sitten alkavatkin, kun anoppi pitää aikuisen lapsen tiukasti pihdeissään.
Anopin oma ongelma, jos napanuora on jäänyt katkaisematta. Ei se silti oikeuta käytöstapojen puutetta. Toisten yksityisyyttä ja perheen omaa rauhaa tulee kunnioittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valtataisteluun tarvitaan kaksi
Paitsi silloin kun toinen alistuu tossuna, silloin se tosiaan on ohi. Mua hirvittää mennä tänään anoppilaan koska anoppi yrittää kyykyttää mua makean syömisellä niin että laatta melkein lentää. Kirjoitinkin siitä tänne ja jopa mieheni sanoi viime kerran jälkeen että omituista touhua. Kun olin viime kerralla väistänyt täysin ylivoimaisen isokokoisen munkkipossun syönnin laittamalla sen lapsen kanssa puoliksi ja tappelemalla puoliskan alas (syötyäni sitä ennen suuren määrän anopin makeita tarjottavia, ja yritettyäni kieltäytyä munkista), anoppi nousi mitään kysymättä ja kävi hakemassa pakastimesta jäätelötuutit sillä menetelmällä että ei ei ole vaihtoehto. Vielä tarkkaili ja kysyi että eikö olekin hyvää kun jouduin tuonkin syömään.
En lukenut koko ketjua, mutta onkohan anopilla epäily, että on kyse syömishäiriöstä esim. anoreksiasta, ja koettaa lihottaa. Kannattaisi kysyä suoraan.
Vierailija kirjoitti:
lapsen näkökulma kirjoitti:
Olen äitini lapsi ja äitini anopin lapsenlapsi.
Muistan miten minua aina inhotti äitini suhtautuminen mammaani. Äiti näki kaikessa mamman sanomisessa ja toiminnassa jotain joka oli häntä vastaan jollain tavalla. Että häntä nälvittiin, väheksyttiin, suosittiin tätejäni (mamman tyttäriä) hänen kustannuksellaan, mitä hullua milloinkin. Äitini avautui aivan pyytämättäni minulle, lapselle, kuinka tästä tilanteesta kärsikään. Vähän päälle kymmenvuotiaana sain sanotuksi että pidä akka turpas kiinni, isäni suku on myös minun suku...
Halveksin äitiäni edelleen, vaikka säälinkin toisaalta. Siinä anoppi-miniäsuhteessa ainakin se miniä oli se pöljempi osapuoli. Koska tunsin mammani tosi hyvin; hänhän mua lapsena enimmäkseen hoitikin.
Minullakin on vaikea suhde rajattomaan isääni ja on ollut ikävä kuunnella kuinka hän äitiänsä haukkuu. Mutta tässä keskustelussa ei nyt ollut kyse siitä miten hankalat ihmissuhteet ulospäin muille näyttäytyvät.
Ap
Tässä keskustelussa on hyvä muistaa, että miniä ja anopin kireät välit heijastuvat myös lapsenlapsiin. Äidilleni ei sopinut edes se, että isän kanssa käytiin kahdestaan mummolassa. Kun tultiin kotiin, niin alkoivat riidat jälleen. Meidän olisi pitänyt kaikkien vihata mummoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos on hankalaa, niin mistä se johtuu? Eihän kaikki ihmiset sydänystäviä voi olla keskenään, mutta asialliset välit on hyvä olla. Minä olen ihan ok väleissä anoppini kanssa, vaikka joskus on ollut vaikeaa. Eniten on suututtanut se, että hän puolustelee aina poikaansa, olipa tämä tehnyt mitä tahansa. Toinen minua ärsyttävä asia on se, että hänen suunnitelmansa muuttuvat jatkuvasti. Jos hän sanoo tulevansa meille pääsiäislauantaina, on todennäköistä, että hän ilmoittaa suunnitelmien muuttumisesta vähän ennen ja tuleekin esim. maanantaina tai seuraavana viikonloppuna. Viimeksi viime kesänä hän luopui autosta dramaattisin elkein ja ilmoitti siirtyvänsä bussimatkustajaksi lopuksi elämäänsä. Minä hain hänet autolla meille kylään, ajoin useamman sata km vapaapäivänä, kun bussit kulki vähän huonosti viikonloppuisin. Yhtäkkiä hän parin viikon päästä osti auton, kun sattui olemaan niin edullisesti vähän ajettu. Hän muuttaa suunnitelmiaan myös kesken päivän. Sen takia hänen kanssaan on raskasta viettää pidemmälti aikaa yhdessä. Jos aamulla on puhuttu, että pestään mattoja yhdessä, aika varmasti päivän kulku muuttuu, esim. kauppareissuksi tai pitää lähteä palauttamaan kirjoja kirjastoon ja pulloja kauppaan. Olen itse sokea omille huonoille piirteilleni, joten olen yrittänyt sopeutua siihen, että anopilla on nuo huonot piirteet ja yritän tulla toimeen niistä huolimatta. Ehkä hän ajattelee minusta myös samoin.
Tuo suunnitelmien muuttuminen vaikuttaa aika yleiseltä piirteeltä anoppipopulaatiossa. Siis että suunnitelmia muutetaan viime tipassa ja niistä tiedotetaan viime tingassa. Anoppi kertoo suunnitelmastaan, muut ottavat sen tosissaan, alkavat sopeutua siihen ja tehdä taustatyötä ja sitten hän kertoo, että onkin suunnitellut jotain ihan muuta ja kaikki edellinen on peruttu. Ikäkysymys?
Ikäkysymys varmaan. Nykyiset 50-70 vuotiaat ovat kamalan itsekeskeisiä. Munkin äiti ilmoittaa tulevansa kylään ja antaa odotuttaa itseään vaikka koko päivän ja illalla ilmoittaakin, että ei tuukkaan tänään vaan huomenna. Olen alkanut tekemään niin, että en odottele vaan vaadin tarkan ajan ja jos lipsuu niin ei tarvi nähdä. Kyllä se vanhakin koira oppii uusia juttuja jos on pakko. Lapsenlapsiaan ei ole hoitanut kertaakaan kun on parempaakin tekemistä. Noh, minä en aio häntä hoitaa kun vanhuus koittaa.
Alue: Aihe vapaa
Niinpä, ei ollut puhe alunperin sisustuksesta, vaan juuri tavaroista (ks. ketjun alkupässä):"Totta, miniä ei ryhdy selittämään anopille, että siirrä tavarat pois lapsen ulottuvilta vaan hyväksyy sen, että normaali ihminen ei puutu muiden elämään."
-eri