Valtataistelu anopin kanssa. Loppuuko se koskaan?

Anopin kanssa välit on näennäisesti kunnossa mutta en tule ikinä unohtamaan kuinka on loukannut minua mieheni ja minun ensimmäisen lapsen synnyttyä. Yritti kyykyttää minua ja omia vauvan, se klassinen kutsui-itseään-äidiksi jne., no ne perus jutut, kyllä te tiedätte. Miehen ja lasten vuoksi aion tulla toimeen anopin kanssa jatkossakin, mutta luottamus ei palaa koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Mummonmummo kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten on vielä näitä äiti-poika suhteita, joissa napanuora ei ole katkennut kuten meillä. Miehelle on sisäänrakennettu kotona joku malli, että äidin mieltä ei saa pahoittaa. Sen sijaan vaimon mielen voi pahoittaa, jos vaimon ja äidin ajatukset asioista eriävät. 8 vuotta on yritetty vääntää asiaa ratakiskosta. Välillä väsyttää aika helvetisti ja eroakin on tullut mietittyä. Tämäkään ei ole saanut miestä heräämään!

Ei ole olemassa napanuoraa. Voit ajatella itsesi kohdalle saman. Haluatko miehesi loukkaavan äitiäsi. Miehen äiti on äiti myös. Mitä paremmat välisi ovat anopin kanssa sen paremmat ne ovat mieheesi. Kyllä se anoppi ymmärtää puhetta, kunhan se ei ole vihaista ja loukkaavaa. Itsekin anoppina yritän olla mahdollisimman paljon pois tieltä. Mieli ei kyllä pahoitu jos asioista sovitaan ja mieluiten porukalla, kaikki osalliset läsnä. Päivä kerrallaan.

Täysin mielipuolinen ajatus, että perhe pitäisi päivittäisiä istuntoja anopin kanssa.

Sääliksi käy tällaisten anoppien miniät. :(

Aivan hirveää häirintää, josta kärsii miniän lisäksi varmasti koko perhe.

Vierailija kirjoitti:

Monet aiemmin ihan fiksuilta ja mukavilta vaikuttaneet anopit höpsähtävät täysin siinä vaiheessa, kun saavat lapsenlapsia.

Kyllä kysymyksessä on muu kuin "höpsähtäminen", jos arvostellaan, puututaan ja kävellään lapsen omien vanhempien yli. Itsekkyyttä ja ilkeyttä.

Mummonmummo kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten on vielä näitä äiti-poika suhteita, joissa napanuora ei ole katkennut kuten meillä. Miehelle on sisäänrakennettu kotona joku malli, että äidin mieltä ei saa pahoittaa. Sen sijaan vaimon mielen voi pahoittaa, jos vaimon ja äidin ajatukset asioista eriävät. 8 vuotta on yritetty vääntää asiaa ratakiskosta. Välillä väsyttää aika helvetisti ja eroakin on tullut mietittyä. Tämäkään ei ole saanut miestä heräämään!

Ei ole olemassa napanuoraa. Voit ajatella itsesi kohdalle saman. Haluatko miehesi loukkaavan äitiäsi. Miehen äiti on äiti myös. Mitä paremmat välisi ovat anopin kanssa sen paremmat ne ovat mieheesi. Kyllä se anoppi ymmärtää puhetta, kunhan se ei ole vihaista ja loukkaavaa. Itsekin anoppina yritän olla mahdollisimman paljon pois tieltä. Mieli ei kyllä pahoitu jos asioista sovitaan ja mieluiten porukalla, kaikki osalliset läsnä. Päivä kerrallaan.

Napanuoraa ymmärtämätön äiti on kylmä, kyllä se napanuora on vaan aina kaikissa terveissä äiti-lapsi suhteissa. Mutta jos äiti pitää kiinni napanuorasta, lastaan hallitsevan vallankäytön välineenä, ei ole tervettä . Kyllä mä toivoisin mieheni puuttuvan asiaan, vaikka sitten äitiään loukaten, jos anoppi jatkuvasti mitätöi tai loukkaa miniään. Sitä ennen on todennäköisesti yritetty puhua asiasta anopille, joka ei välitä kuunnella ja jatkaa rajatonta käytöstään. Jotkut eivät vaan ymmärrä puhetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mummonmummo kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten on vielä näitä äiti-poika suhteita, joissa napanuora ei ole katkennut kuten meillä. Miehelle on sisäänrakennettu kotona joku malli, että äidin mieltä ei saa pahoittaa. Sen sijaan vaimon mielen voi pahoittaa, jos vaimon ja äidin ajatukset asioista eriävät. 8 vuotta on yritetty vääntää asiaa ratakiskosta. Välillä väsyttää aika helvetisti ja eroakin on tullut mietittyä. Tämäkään ei ole saanut miestä heräämään!

Ei ole olemassa napanuoraa. Voit ajatella itsesi kohdalle saman. Haluatko miehesi loukkaavan äitiäsi. Miehen äiti on äiti myös. Mitä paremmat välisi ovat anopin kanssa sen paremmat ne ovat mieheesi. Kyllä se anoppi ymmärtää puhetta, kunhan se ei ole vihaista ja loukkaavaa. Itsekin anoppina yritän olla mahdollisimman paljon pois tieltä. Mieli ei kyllä pahoitu jos asioista sovitaan ja mieluiten porukalla, kaikki osalliset läsnä. Päivä kerrallaan.

Sinun mielestäsi on siis normaalia perhedynamiikkaa, jos mies ei pysty sanomaan äidilleen ei esim. olemme ajatelleet viettää tämän illan oman perheen kesken.

Minäkin olen anoppi, tosin  miniää minulla ei ole, koska molemmat lapseni ovat heteronaisia. Eli kaksi vävyä on.

Mutta kuinka se onkaan vaikeaa olla aikuisen lapsen äiti. Kun tuntuu että joka sanan puolikaskin tulee tulkituksi ja jyrisee aikuisen lapseni mielessä. Tahdon oikeasti lapseni olevan onnellinen, mutta tottakai ikävöin häntä ja haluaisin häntä tavata.

Tyypillistä viestintää: 

M: Ootteko tulossa pääsiäisenä meille? Siis ihan ok jos ette tuu, jos vaikka haluutte keskenänne viettää aikaa.

tytär: niinko haluuks sä meidät teille tai et? Teillä on siis jotain muuta menoa?

M: No ei oo vielä mitään suunnitelmia, ihan miten teille sopii, mut nyt kun on siihen viikonloppuun vielä puoltoista viikkoa niin aattelin vähän tiedustella, että mitkä on teidän suunnitelmat.

tytär: no mä en osaa yhtään sanoo, katotaan nyt sitten... 

Ja viikon kuluttua edellisestä:

M: niin ootteko tulossa jonain päivänä syömään?

Tytär: No ko ei me sitte oltu tervetulleita niin ollaan varattu nyt jo matka.

M: Herranjestas tottakai olette tervetulleita ja haluan teitä nähdä. Mimmonen matka?

Tytär: Risteilylle mennään (pv -pv)

M: No haluutteko sitte maanantaina tulla meille syömään ja nähtäis muutenkin?

Tytär: No kyl me kuule halutaan myös sitä omaa juhlaa viettää joten ei me nyt tulla teille

Jippii. Oon täysin epäonnistunut äiti. 

Mainittakoon, että koska vaan jossain on joku ongelma tyttären elämässä, niin apuni on tarpeellinen ja välttämätön siinä siunaaman hetkessä.

Etkö osaa sanoa, että on ikävä tytärtäsi ja olisi kiva nähdä? Hämmentyisin itsekin noista viesteistä.

Siihen saisi vastauksen, että meillä on kuule omakin elämä,ei me voida aina hyppiä sun vaihdevuosimielitekojen mukaan. Ei  näillä näkymin  olla tulossa pääsiäisenä. - Ja viikon kuluttua tästä tulee soitto, että hei,me tullaan huomenna, kun sulla oli ikävä. Sano siinä sitten, että ollaan lähdetty mökillä käymään, kun lapset ei ensin halunneet tulla pääsiäiskylään...

Vierailija kirjoitti:

Anopin kanssa välit on näennäisesti kunnossa mutta en tule ikinä unohtamaan kuinka on loukannut minua mieheni ja minun ensimmäisen lapsen synnyttyä. Yritti kyykyttää minua ja omia vauvan, se klassinen kutsui-itseään-äidiksi jne., no ne perus jutut, kyllä te tiedätte. Miehen ja lasten vuoksi aion tulla toimeen anopin kanssa jatkossakin, mutta luottamus ei palaa koskaan.

Huh meitä on enemmänkin. Mä olen ajatellut, että tilanteeni on harvinainen! Anoppi kutsui ensimmäistä lastamme koko vauvavuoden minun tytöksi, äidin tytöksi (viitaten itseensä) ja ylipäätään itseään äidiksi n. 10 kertaa joka tapaamisen aikana. Oli muutenkin tosi omiva, yritti jyrätä ristiäisissä jne. Minä vielä olen luonteeltani tosi kiltti, enkä oikein osaa sanoa vastaan.

Hetkeäkään en kyllä jaksa uskoa että tuo äidittely oli vahinko. Ei tuossa mittakaavassa voi olla, mitä anoppini harrasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anoppi ei ole paha ja tarkoittaa hyvää. On kuitenkin vaikea unohtaa joitain kommentteja:

- purkakaa talo ja rakentakaa talopaketti ja ottakaa velkaa paljon

-lopettakaa kissa

-eikö teidän kannattaisi erota?

-onko lapsi vahinko?

-ei missään tapauksessa lapsia kannata hankkia

- lasten arvosteleminen

varmasti vikaa itsessäni koska sanon vastaan enkä ole nöyrä

Olen törmännyt usein tilanteisiin, missä jonkun anoppi käskee lopettamaan lemmikin, koiran/kissan. Mikähän tuossa on taustalla? Lemmikit ovat olleet hyvinhoidettuja.

Mä en ole ketään käskenyt lopettamaan lemmikkiä. Mutta usein olen ajatellut että noillekin olisi kyllä parempi kun lopettaisivat toin koiran. Kun näkee, että nuori pari on muutenkin ihan umpiuupunut, kiireinen, stressaantunut töistä, lapsille äyskitään, kotitöistä riidellään ja sitten on vielä se koira. Siitäkin välillä riidellään että kuka ulkoiluttaa sitä ja kenen vuoro on tulla heti töistä/koulusta kotiin ja hoitaa koira. Vanhempana ihmisenä tajuaa että noilla on joo liikaa kaikkea, ja kyllä se koiran lopetus jollain lailla on kumminkin helpompi asia kuin lapsesta luopuminen, tai avioero. 

Olen luojan kiitos koirille allerginen, joten minä en ole se joka ottaa koiran viikoksi kun perhe lähtee reissulle. Siitäkin tietysti tulee perheelle stressiä, että mihin se koira nyt taas tungetaan...

Meillä on sama ongelma eli pojan perheessä on 2 koiraa, minä olen koirille allerginen. Pojan perheessä on jatkuvaa kinaa ja sanailua siitä,kenen tehtävä on ulkoiluttaa koirat, kuka hankkii loman ajaksi koiravahdin jne. Olen kuunnellut sitä ihan hiljaa (eilenkin kahvipöydässä) ja mietin, että joku toinen kuulisi miniän puheessa selkeitä vihjeitä siihen suuntaan, että minä en anoppina ole tarpeeksi apuna. Pari kertaa miniä on huokaillut, että allergioihin on siedätyshoidot,mutta en ole tähän tarttunut.

Kun on työt, harrastukset, lapset ja koirat, niin päivät ovat täysiä. Silti ei suostuta luopumaan mistään vaan oletetaan, että jos ei anoppi itse ota koiria, niin ainakin maksaa niiden kennelhoidot. Lapsiperheessä kun on raha tiukilla ja anoppi olisi luontainen ilmainen hoitaja.

Väitätkö tosissasi että miniä odottaisi allergisen ihmisen hoitavan koiria? En oikein suorilta usko. Mutta onneksi se onkin joku toinen, eikä sinä, joka päättelee tällaista.

Jos lemmikin on ottanut, niin siitä on kyllä sellainen vastuu että se on hoidettava kunnialla. Ei eläimet ole mitään heittopusseja jota voi milloin minkäkin takia lopettaa tai luovuttaa pois. Pitää olla todella painava syy. Pelkkä lapsiperhearki ei oikein sitä ole.

On sitten ihan erillinen asia, jos haluat auttaa tiukoilla elävää poikasi perhettä rahallisesti jos sinulla on sellaiseen mahdollisuus. Ihan hölmöä kuitenkin ajatella että heidän pitäisi luopua rakkaista perheenjäsenistä. Vaikka aika ja rahakin olisi välillä tiukoilla.

Entä onko sulla aikaa tai mahdollisuutta sitten auttaa poikasi perhettä? Haluatko auttaa tai oletko auttanut, millä tavalla? Vai onko hiljainen ehtosi minkäänlaiseen auttamiseen että luopuisivat niistä "turhista" eläimistä? Eihän eläimillä olekaan mitään väliä.. ?

En ole esittänyt koirien lopettamista, olen vain kieltäytynyt ottamasta niitä hoitoon ja sivuuttanut esitykset siitä, että maksan koirahoitolan maksun. Olen sitä mieltä, että jos kotieläimen ottaa, niin on siitä vastuussa ja silloin lomamatkaa varatessaan varmistaa, että koiralle on hoitopaikka. Ei pidä viikkoa ennen reissua kysellä, että tiedänkö mitään ilmaista paikkaa, mihin ne saisi, kun itse en voi niitä ottaa. Miksi minä tietäisin koirille lomakotia?

Toiseksi minun tehtäväni ei ole olla pojan perheen apuna, minä olen isovanhempi enkä apulainen. Jos eivät pärjää työn, lasten, harrastusten ja kotieläinten kanssa, niin ongelmana ei ole perheen kolmannen aikuisen puute vaan omat valinnat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mummonmummo kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten on vielä näitä äiti-poika suhteita, joissa napanuora ei ole katkennut kuten meillä. Miehelle on sisäänrakennettu kotona joku malli, että äidin mieltä ei saa pahoittaa. Sen sijaan vaimon mielen voi pahoittaa, jos vaimon ja äidin ajatukset asioista eriävät. 8 vuotta on yritetty vääntää asiaa ratakiskosta. Välillä väsyttää aika helvetisti ja eroakin on tullut mietittyä. Tämäkään ei ole saanut miestä heräämään!

Ei ole olemassa napanuoraa. Voit ajatella itsesi kohdalle saman. Haluatko miehesi loukkaavan äitiäsi. Miehen äiti on äiti myös. Mitä paremmat välisi ovat anopin kanssa sen paremmat ne ovat mieheesi. Kyllä se anoppi ymmärtää puhetta, kunhan se ei ole vihaista ja loukkaavaa. Itsekin anoppina yritän olla mahdollisimman paljon pois tieltä. Mieli ei kyllä pahoitu jos asioista sovitaan ja mieluiten porukalla, kaikki osalliset läsnä. Päivä kerrallaan.

Sinun mielestäsi on siis normaalia perhedynamiikkaa, jos mies ei pysty sanomaan äidilleen ei esim. olemme ajatelleet viettää tämän illan oman perheen kesken.

Minäkin olen anoppi, tosin  miniää minulla ei ole, koska molemmat lapseni ovat heteronaisia. Eli kaksi vävyä on.

Mutta kuinka se onkaan vaikeaa olla aikuisen lapsen äiti. Kun tuntuu että joka sanan puolikaskin tulee tulkituksi ja jyrisee aikuisen lapseni mielessä. Tahdon oikeasti lapseni olevan onnellinen, mutta tottakai ikävöin häntä ja haluaisin häntä tavata.

Tyypillistä viestintää: 

M: Ootteko tulossa pääsiäisenä meille? Siis ihan ok jos ette tuu, jos vaikka haluutte keskenänne viettää aikaa.

tytär: niinko haluuks sä meidät teille tai et? Teillä on siis jotain muuta menoa?

M: No ei oo vielä mitään suunnitelmia, ihan miten teille sopii, mut nyt kun on siihen viikonloppuun vielä puoltoista viikkoa niin aattelin vähän tiedustella, että mitkä on teidän suunnitelmat.

tytär: no mä en osaa yhtään sanoo, katotaan nyt sitten... 

Ja viikon kuluttua edellisestä:

M: niin ootteko tulossa jonain päivänä syömään?

Tytär: No ko ei me sitte oltu tervetulleita niin ollaan varattu nyt jo matka.

M: Herranjestas tottakai olette tervetulleita ja haluan teitä nähdä. Mimmonen matka?

Tytär: Risteilylle mennään (pv -pv)

M: No haluutteko sitte maanantaina tulla meille syömään ja nähtäis muutenkin?

Tytär: No kyl me kuule halutaan myös sitä omaa juhlaa viettää joten ei me nyt tulla teille

Jippii. Oon täysin epäonnistunut äiti. 

Mainittakoon, että koska vaan jossain on joku ongelma tyttären elämässä, niin apuni on tarpeellinen ja välttämätön siinä siunaaman hetkessä.

Etkö osaa sanoa, että on ikävä tytärtäsi ja olisi kiva nähdä? Hämmentyisin itsekin noista viesteistä.

Siihen saisi vastauksen, että meillä on kuule omakin elämä,ei me voida aina hyppiä sun vaihdevuosimielitekojen mukaan. Ei  näillä näkymin  olla tulossa pääsiäisenä. - Ja viikon kuluttua tästä tulee soitto, että hei,me tullaan huomenna, kun sulla oli ikävä. Sano siinä sitten, että ollaan lähdetty mökillä käymään, kun lapset ei ensin halunneet tulla pääsiäiskylään...

No mikä ongelma on? Tottakai sanot, että olette mökillä. Ei siinä tarvitse marttyyriksi alkaa sivulauseella selitellen, että kun ette tulleet pääisiäisenä käymään. Sanot vain, että sovitaan tapaaminen joskus myöhemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valtataisteluun tarvitaan kaksi

Paitsi silloin kun toinen alistuu tossuna, silloin se tosiaan on ohi. Mua hirvittää mennä tänään anoppilaan koska anoppi yrittää kyykyttää mua makean syömisellä niin että laatta melkein lentää. Kirjoitinkin siitä tänne ja jopa mieheni sanoi viime kerran jälkeen että omituista touhua. Kun olin viime kerralla väistänyt täysin ylivoimaisen isokokoisen munkkipossun syönnin laittamalla sen lapsen kanssa puoliksi ja tappelemalla puoliskan alas (syötyäni sitä ennen suuren määrän anopin makeita tarjottavia, ja yritettyäni kieltäytyä munkista), anoppi nousi mitään kysymättä ja kävi hakemassa pakastimesta jäätelötuutit sillä menetelmällä että ei ei ole vaihtoehto. Vielä tarkkaili ja kysyi että eikö olekin hyvää kun jouduin tuonkin syömään.

Ootko lapsi? Mikä ongelma on sanoa ettei syö herkkuja kuin murusen tai ei ollenkaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anoppi vastaa kirjoitti:

Sitten kun Sinusta tulee anoppi, niin varmaan olet sitten maailman mukautuvin ymmärtäväisin ja ihanin anoppi koskaan.

Kyllä me anopit joudutaan luovimaan, minä ainakin, kolmen niin erilaisen miniän seurassa.

En puutu mihinkään ja pidän etäisyyttä. Elän omaa elämää. Syötän ja juotan vimpan päälle kun tulevat kyläilemään. Neuvoja en jakele. Minulle riittää hyvin se, että tulen omien lasteni kanssa hyvin toimeen, ikinä ollu mitään ongelmaa. He kunnioittavat minua heidän äitinään, se huokuu kaikessa. Varmaan kun en ole puuttunut heidän elämäänsä ja valintoihin, vaan tukenut ja kannustanut.

Ovatpahan miniät aina tänne minun kotiin vierailulle tulleet, en ole huomannut, että olisi pakkopullaa. Ja on pyydetty vastavuoroin heille ja ihan asiallista on ollut.

Normaali ihminen ei puutu muiden elämään.

Totta, miniä ei ryhdy selittämään anopille, että siirrä tavarat pois lapsen ulottuvilta vaan hyväksyy sen, että normaali ihminen ei puutu muiden elämään.

Normaali anoppi tietenkin haluaa, että ympäristö on mahdollisimman turvallinen lapsenlapsellensa. Ei sitä tosiaan miniän tarvitse anopille selittää.

Normaali anoppi ajattelee, että kyläillessä vanhemmat vahtivat lapsiaan, ja samalla myös kasvattavat.

Joo, mutta sitten ei toki tarvitse ihmetellä miksi Pertti 1v:,n kanssa ei hirveästi jakseta kyläillä paikassa, jossa nuppineulat, sakset, puikot, kolikot, perintöposliinit ja anopin psyykelääkkeet ovat tv-tasoilla ja olohuoneen matalalla pöydällä. Alle parivuotiasta kun ei ihan yhden vierailun aikana välttämättä keretä kasvattaa siihen, että niihin ei saa koskea.

Ja en oleta että kukaan siirtelee tavaroita pois meidän lapsia varten. Mutta en kyläile sellaisissa paikoissa, missä esim. lääkkeitä tai saksia ei saa siirtää pois lapsen ulottuvilta.

Mutta eikö se normaali vanhempi joka tapauksessa kulje parivuotiaansa vierellä koko ajan opettamassa elämästä? Siinä on sakset, ne ovat terävät, niihin voi satuttaa itsensä. Niihin ei kosketa. Katso, hyllyssä on pieni nukke, sitä voidaan ihailla täältä vierestä jne.

Ei kai kyläily ole mikään kupla, jonka ajaksi vanhemmat unohtavat olevansa vanhempia ja olettavat, että joku muu kasvattaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anoppi vastaa kirjoitti:

Sitten kun Sinusta tulee anoppi, niin varmaan olet sitten maailman mukautuvin ymmärtäväisin ja ihanin anoppi koskaan.

Kyllä me anopit joudutaan luovimaan, minä ainakin, kolmen niin erilaisen miniän seurassa.

En puutu mihinkään ja pidän etäisyyttä. Elän omaa elämää. Syötän ja juotan vimpan päälle kun tulevat kyläilemään. Neuvoja en jakele. Minulle riittää hyvin se, että tulen omien lasteni kanssa hyvin toimeen, ikinä ollu mitään ongelmaa. He kunnioittavat minua heidän äitinään, se huokuu kaikessa. Varmaan kun en ole puuttunut heidän elämäänsä ja valintoihin, vaan tukenut ja kannustanut.

Ovatpahan miniät aina tänne minun kotiin vierailulle tulleet, en ole huomannut, että olisi pakkopullaa. Ja on pyydetty vastavuoroin heille ja ihan asiallista on ollut.

Normaali ihminen ei puutu muiden elämään.

Totta, miniä ei ryhdy selittämään anopille, että siirrä tavarat pois lapsen ulottuvilta vaan hyväksyy sen, että normaali ihminen ei puutu muiden elämään.

Normaali anoppi tietenkin haluaa, että ympäristö on mahdollisimman turvallinen lapsenlapsellensa. Ei sitä tosiaan miniän tarvitse anopille selittää.

Normaali anoppi ajattelee, että kyläillessä vanhemmat vahtivat lapsiaan, ja samalla myös kasvattavat.

Joo, mutta sitten ei toki tarvitse ihmetellä miksi Pertti 1v:,n kanssa ei hirveästi jakseta kyläillä paikassa, jossa nuppineulat, sakset, puikot, kolikot, perintöposliinit ja anopin psyykelääkkeet ovat tv-tasoilla ja olohuoneen matalalla pöydällä. Alle parivuotiasta kun ei ihan yhden vierailun aikana välttämättä keretä kasvattaa siihen, että niihin ei saa koskea.

Ja en oleta että kukaan siirtelee tavaroita pois meidän lapsia varten. Mutta en kyläile sellaisissa paikoissa, missä esim. lääkkeitä tai saksia ei saa siirtää pois lapsen ulottuvilta.

Mutta eikö se normaali vanhempi joka tapauksessa kulje parivuotiaansa vierellä koko ajan opettamassa elämästä? Siinä on sakset, ne ovat terävät, niihin voi satuttaa itsensä. Niihin ei kosketa. Katso, hyllyssä on pieni nukke, sitä voidaan ihailla täältä vierestä jne.

Ei kai kyläily ole mikään kupla, jonka ajaksi vanhemmat unohtavat olevansa vanhempia ja olettavat, että joku muu kasvattaa?

Oletko itse vanhempi? Normaali vanhempi sanoo juuri noin, ja sitten nostaa ne sakset pois.

Vanhemmankin ajatus kun saattaa hetkeksi jäädä keskusteluun, tai vanhempikin saattaa haluta käydä vessassa esimerkiksi päivän-parin vierailulla ja jopa sen muutaman tunnin kahvittelun aikana..

Kyllä turvallisuus menee kaiken edelle. Ehkä jonku karkin tai koriste-esineen kanssa voi noin toimia, mutta ei sellaisen mihin lapsi voi vahingoittaa itsensä vakavasti. Vanhemmallakaan ei ole silmät selässä 24/7, eikä yhdenkään taaperon hoidon tule perustua kuvitelmaan, että vanhempi voi kulkea aivan joka hetki vierellä, kun kyse on yli parin tunnin vierailusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mummonmummo kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten on vielä näitä äiti-poika suhteita, joissa napanuora ei ole katkennut kuten meillä. Miehelle on sisäänrakennettu kotona joku malli, että äidin mieltä ei saa pahoittaa. Sen sijaan vaimon mielen voi pahoittaa, jos vaimon ja äidin ajatukset asioista eriävät. 8 vuotta on yritetty vääntää asiaa ratakiskosta. Välillä väsyttää aika helvetisti ja eroakin on tullut mietittyä. Tämäkään ei ole saanut miestä heräämään!

Ei ole olemassa napanuoraa. Voit ajatella itsesi kohdalle saman. Haluatko miehesi loukkaavan äitiäsi. Miehen äiti on äiti myös. Mitä paremmat välisi ovat anopin kanssa sen paremmat ne ovat mieheesi. Kyllä se anoppi ymmärtää puhetta, kunhan se ei ole vihaista ja loukkaavaa. Itsekin anoppina yritän olla mahdollisimman paljon pois tieltä. Mieli ei kyllä pahoitu jos asioista sovitaan ja mieluiten porukalla, kaikki osalliset läsnä. Päivä kerrallaan.

Sinun mielestäsi on siis normaalia perhedynamiikkaa, jos mies ei pysty sanomaan äidilleen ei esim. olemme ajatelleet viettää tämän illan oman perheen kesken.

Minäkin olen anoppi, tosin  miniää minulla ei ole, koska molemmat lapseni ovat heteronaisia. Eli kaksi vävyä on.

Mutta kuinka se onkaan vaikeaa olla aikuisen lapsen äiti. Kun tuntuu että joka sanan puolikaskin tulee tulkituksi ja jyrisee aikuisen lapseni mielessä. Tahdon oikeasti lapseni olevan onnellinen, mutta tottakai ikävöin häntä ja haluaisin häntä tavata.

Tyypillistä viestintää: 

M: Ootteko tulossa pääsiäisenä meille? Siis ihan ok jos ette tuu, jos vaikka haluutte keskenänne viettää aikaa.

tytär: niinko haluuks sä meidät teille tai et? Teillä on siis jotain muuta menoa?

M: No ei oo vielä mitään suunnitelmia, ihan miten teille sopii, mut nyt kun on siihen viikonloppuun vielä puoltoista viikkoa niin aattelin vähän tiedustella, että mitkä on teidän suunnitelmat.

tytär: no mä en osaa yhtään sanoo, katotaan nyt sitten... 

Ja viikon kuluttua edellisestä:

M: niin ootteko tulossa jonain päivänä syömään?

Tytär: No ko ei me sitte oltu tervetulleita niin ollaan varattu nyt jo matka.

M: Herranjestas tottakai olette tervetulleita ja haluan teitä nähdä. Mimmonen matka?

Tytär: Risteilylle mennään (pv -pv)

M: No haluutteko sitte maanantaina tulla meille syömään ja nähtäis muutenkin?

Tytär: No kyl me kuule halutaan myös sitä omaa juhlaa viettää joten ei me nyt tulla teille

Jippii. Oon täysin epäonnistunut äiti. 

Mainittakoon, että koska vaan jossain on joku ongelma tyttären elämässä, niin apuni on tarpeellinen ja välttämätön siinä siunaaman hetkessä.

Etkö osaa sanoa, että on ikävä tytärtäsi ja olisi kiva nähdä? Hämmentyisin itsekin noista viesteistä.

Siihen saisi vastauksen, että meillä on kuule omakin elämä,ei me voida aina hyppiä sun vaihdevuosimielitekojen mukaan. Ei  näillä näkymin  olla tulossa pääsiäisenä. - Ja viikon kuluttua tästä tulee soitto, että hei,me tullaan huomenna, kun sulla oli ikävä. Sano siinä sitten, että ollaan lähdetty mökillä käymään, kun lapset ei ensin halunneet tulla pääsiäiskylään...

No mitä muuta tuossa pitäisi sanoa? Kertoo olevansa mökillä ja sillä selvä. Ei siinä tarvita mitään syyllistäviä lisäyksiä.

Oho... toi pakkosyöttö menee kyllä yli.huh. Itsellä välillä paremmat ja välillä huonommat... selustaani pyrin turvaan aina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun anoppi muuttui vasta kun sairastui vakavasti. Lopussa oli jo hyvinkin lämpimät välit.

En nyt tarkoita pahalla, mutta voi helvetti että tällainen on ärsyttävää. Ensin ollaan hankalia vuosikymmeniä, mutta kun sairastutaan ja loppu lähestyy, aletaankin mielistelemään ja odotetaan palvelua. Ei ne ihmisen tekemiset ja tekemättä jättämiset mihinkään enää muutu, vaikka kuinka olisi sen viimeisen sairasvuotensa kuinka ystävällinen tahansa. 

Höps. Ei ne sairaat ihmiset aina minkään palvelun perässä ole. Ehkä kyseinenkin anoppi tajusi, että miten ilkeästi hän on käyttäytynyt purkaessaan pahaa oloaan, eikä halua enää loppuun asti käyttäytyä kusipäisesti. Noin yksinkertaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän mistä puhut. Ei kannata vältellä ja yrittää jotenkin järjestää huomaamatta tilanteita niin että anopilla ei olisi "valtaa niihin", vaan opetella määrittämään omat henkilökohtaiset rajat selviksi ja näkyviksi, sekä lasten rajat myös. Yhdessä miehen kanssa määritätte perheenne rajat, ja se vaatii avointa keskustelua miehen kanssa anopin käytöksestä ja siitä mitä sinä toivot perhe-elämältä.

Jos anoppi on sellainen, että haluaisi jotenkin määrittää ja kontrolloida perheenne elämää (tai pahimmillaan tulla teidän ja lasten "väliin") niin tuolla tavalla väistellen ja varoen luot vain anopille optimaalista tilannetta siihen, kun lapset ovat jo isompia ja pitävät itse yhteyttä isovanhempiin. Sun pitää opettaa lapsillesi reippaan käytöksen avulla, että törppöä käytöstä ei pidä sietää ja oma perhe on oma perhe - kukaan ei kävele teidän vanhempien yli.

Jos haluat, niin kerro ihmeessä pahimmat tilanteet tänne. Kyllä täällä olla monillakin kokemusta aiheesta.

Onhan tässä kaikenlaisia isoja ja pieniä kiistoja välillä ollut. Tässä ihan tällainen lievä esimerkki siitä millaista vuorovaikutus anopin kanssa yleensä on:

Minä: "Viemme lapsen tähän tapahtumaan."

Anoppi: Hauska idea! Sinne me miehen kanssa lapsen viemmekin."

Minä: "Ei, vaan tämä on meidän perheen juttu. Haluamme tehdä lapsen kanssa kivoja asioita."

Anoppi: "Niin mekin. Siksi me lapsen viemmekin sinne."

Minä: "Ette vie. Me olemme vanhempia ja menemme tuonne lapsen kanssa."

Mies huutaa taka-alalla: "Älkää kinastelko. Voihan lapsen viedä tapahtumaan vaikka moneen kertaan."

Kun vuorovaikutus on tätä, niin en hirveän usein anopin seurassa jaksa olla. Hän on taitava lasten kanssa, mutta kova neuvomaan ja päsmäröimään muita. En siis yleensä ole paikalla, jos hän lasten seurassa joskus hetken tahtoo olla.

Ap

Siis minusta ap vaikuttaa ylläolevan esimerkin valossa siltä "hankalalta ihmiseltä". Mitä pahaa siinä on,että molemmat osapuolet (miniä/anoppi) menevät lasten kanssa johonkin tapahtumaan? Ei käsitä.

Me ei olla miehen vanhempien kanssa oikein missään tekemisissä. Miehen äiti pyörittelee silmiään kaikelle mitä teemme tai ostamme. Mihinkään ei saisi kulua rahaa. Kaikki pitäisi säästää. Ovat sairaalloisen pihejä. Varsinkin anoppi. Mies on kärsinyt tästä lapsuutensa ja haluaa nyt omalle lapselleen paremman lapsuuden. Kuitenkin anopin mielestä minä olen se, joka tuhlaa meidän perheen rahat(ihan varojemme mukaan eletään). Minä olen anopin mielestä kultalusikka suussa syntynyt snobi. Alkaa ärsyttämään jo ajatuskin anopin ilmeestä, kun lapselle _ostetaan_ pyörä eikä kaiveta roskalavalta. Viime kesänä anoppi oli ihan kauhuissaan, kun kävimme lapsen kanssa Lintsillä, Puuhamaassa ja Särkänniemessä saman kesän aikana. Mies ei lapsena päässyt kuin kerran Lintsille. Sekin luokkaretkellä.

Anoppini on ääliö, mutta onneksi asutaan kaukana eikä anoppi piheydessään raaski tulla koskaan kylään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän mistä puhut. Ei kannata vältellä ja yrittää jotenkin järjestää huomaamatta tilanteita niin että anopilla ei olisi "valtaa niihin", vaan opetella määrittämään omat henkilökohtaiset rajat selviksi ja näkyviksi, sekä lasten rajat myös. Yhdessä miehen kanssa määritätte perheenne rajat, ja se vaatii avointa keskustelua miehen kanssa anopin käytöksestä ja siitä mitä sinä toivot perhe-elämältä.

Jos anoppi on sellainen, että haluaisi jotenkin määrittää ja kontrolloida perheenne elämää (tai pahimmillaan tulla teidän ja lasten "väliin") niin tuolla tavalla väistellen ja varoen luot vain anopille optimaalista tilannetta siihen, kun lapset ovat jo isompia ja pitävät itse yhteyttä isovanhempiin. Sun pitää opettaa lapsillesi reippaan käytöksen avulla, että törppöä käytöstä ei pidä sietää ja oma perhe on oma perhe - kukaan ei kävele teidän vanhempien yli.

Jos haluat, niin kerro ihmeessä pahimmat tilanteet tänne. Kyllä täällä olla monillakin kokemusta aiheesta.

Onhan tässä kaikenlaisia isoja ja pieniä kiistoja välillä ollut. Tässä ihan tällainen lievä esimerkki siitä millaista vuorovaikutus anopin kanssa yleensä on:

Minä: "Viemme lapsen tähän tapahtumaan."

Anoppi: Hauska idea! Sinne me miehen kanssa lapsen viemmekin."

Minä: "Ei, vaan tämä on meidän perheen juttu. Haluamme tehdä lapsen kanssa kivoja asioita."

Anoppi: "Niin mekin. Siksi me lapsen viemmekin sinne."

Minä: "Ette vie. Me olemme vanhempia ja menemme tuonne lapsen kanssa."

Mies huutaa taka-alalla: "Älkää kinastelko. Voihan lapsen viedä tapahtumaan vaikka moneen kertaan."

Kun vuorovaikutus on tätä, niin en hirveän usein anopin seurassa jaksa olla. Hän on taitava lasten kanssa, mutta kova neuvomaan ja päsmäröimään muita. En siis yleensä ole paikalla, jos hän lasten seurassa joskus hetken tahtoo olla.

Ap

Siis minusta ap vaikuttaa ylläolevan esimerkin valossa siltä "hankalalta ihmiseltä". Mitä pahaa siinä on,että molemmat osapuolet (miniä/anoppi) menevät lasten kanssa johonkin tapahtumaan? Ei käsitä.

Et käsitä, ettei kyse ole siitä. Vaan siitä, ettei anoppi kuuntele.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän mistä puhut. Ei kannata vältellä ja yrittää jotenkin järjestää huomaamatta tilanteita niin että anopilla ei olisi "valtaa niihin", vaan opetella määrittämään omat henkilökohtaiset rajat selviksi ja näkyviksi, sekä lasten rajat myös. Yhdessä miehen kanssa määritätte perheenne rajat, ja se vaatii avointa keskustelua miehen kanssa anopin käytöksestä ja siitä mitä sinä toivot perhe-elämältä.

Jos anoppi on sellainen, että haluaisi jotenkin määrittää ja kontrolloida perheenne elämää (tai pahimmillaan tulla teidän ja lasten "väliin") niin tuolla tavalla väistellen ja varoen luot vain anopille optimaalista tilannetta siihen, kun lapset ovat jo isompia ja pitävät itse yhteyttä isovanhempiin. Sun pitää opettaa lapsillesi reippaan käytöksen avulla, että törppöä käytöstä ei pidä sietää ja oma perhe on oma perhe - kukaan ei kävele teidän vanhempien yli.

Jos haluat, niin kerro ihmeessä pahimmat tilanteet tänne. Kyllä täällä olla monillakin kokemusta aiheesta.

Onhan tässä kaikenlaisia isoja ja pieniä kiistoja välillä ollut. Tässä ihan tällainen lievä esimerkki siitä millaista vuorovaikutus anopin kanssa yleensä on:

Minä: "Viemme lapsen tähän tapahtumaan."

Anoppi: Hauska idea! Sinne me miehen kanssa lapsen viemmekin."

Minä: "Ei, vaan tämä on meidän perheen juttu. Haluamme tehdä lapsen kanssa kivoja asioita."

Anoppi: "Niin mekin. Siksi me lapsen viemmekin sinne."

Minä: "Ette vie. Me olemme vanhempia ja menemme tuonne lapsen kanssa."

Mies huutaa taka-alalla: "Älkää kinastelko. Voihan lapsen viedä tapahtumaan vaikka moneen kertaan."

Kun vuorovaikutus on tätä, niin en hirveän usein anopin seurassa jaksa olla. Hän on taitava lasten kanssa, mutta kova neuvomaan ja päsmäröimään muita. En siis yleensä ole paikalla, jos hän lasten seurassa joskus hetken tahtoo olla.

Ap

Siis minusta ap vaikuttaa ylläolevan esimerkin valossa siltä "hankalalta ihmiseltä". Mitä pahaa siinä on,että molemmat osapuolet (miniä/anoppi) menevät lasten kanssa johonkin tapahtumaan? Ei käsitä.

No koska on ihan mukavaa tehdä asioita välillä kokoonpanolla äiti, isä ja lapsi. Mummon kanssa voi erikseen sopia jotain vastaavaa.

Ja anoppihan halusi tuossa viedä ilman vanhempia lapsen tapahtumaan. Siis tapahtumaan, johon äiti ja isä olivat jo viemässä lasta, josta anoppi kuuli ekan kerran kun lapsen äiti mainitsi että ovat menossa sinne perheen kesken. Ja kaiken lisäksi anoppi vain ilmoitti, että ei, minä vien lapsen, ei kysynyt voiko viedä tai muuta vastaavaa.

Normaali tilanne normaalin mummon kanssa menisi näin:

M: Mennään ensi viikolla tapahtumaan x

A: Onpa kivan kuuloista. Mummokin voisi joku kerta lähteä matkaan tuollaiseen

M: Joo, minäpä laitan korvan taakse, niin voidaan joskus mennä isommallakin porukalla

Tai:

A: Kuulostaapa kivalta, mahtuisinkohan minäkin matkaan?

M: Nyt ollaan päätetty viettää perheaikaa ja mennään keskenään. Joku toinen kerta sitten.

A: Okei, joku toinen kerta.

Ei tuo ap:n kuvaana tilanne ollut mitenkään normaali, ja kyllä nimenomaan anoppi oli siinä se hankala osapuoli

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän mistä puhut. Ei kannata vältellä ja yrittää jotenkin järjestää huomaamatta tilanteita niin että anopilla ei olisi "valtaa niihin", vaan opetella määrittämään omat henkilökohtaiset rajat selviksi ja näkyviksi, sekä lasten rajat myös. Yhdessä miehen kanssa määritätte perheenne rajat, ja se vaatii avointa keskustelua miehen kanssa anopin käytöksestä ja siitä mitä sinä toivot perhe-elämältä.

Jos anoppi on sellainen, että haluaisi jotenkin määrittää ja kontrolloida perheenne elämää (tai pahimmillaan tulla teidän ja lasten "väliin") niin tuolla tavalla väistellen ja varoen luot vain anopille optimaalista tilannetta siihen, kun lapset ovat jo isompia ja pitävät itse yhteyttä isovanhempiin. Sun pitää opettaa lapsillesi reippaan käytöksen avulla, että törppöä käytöstä ei pidä sietää ja oma perhe on oma perhe - kukaan ei kävele teidän vanhempien yli.

Jos haluat, niin kerro ihmeessä pahimmat tilanteet tänne. Kyllä täällä olla monillakin kokemusta aiheesta.

Onhan tässä kaikenlaisia isoja ja pieniä kiistoja välillä ollut. Tässä ihan tällainen lievä esimerkki siitä millaista vuorovaikutus anopin kanssa yleensä on:

Minä: "Viemme lapsen tähän tapahtumaan."

Anoppi: Hauska idea! Sinne me miehen kanssa lapsen viemmekin."

Minä: "Ei, vaan tämä on meidän perheen juttu. Haluamme tehdä lapsen kanssa kivoja asioita."

Anoppi: "Niin mekin. Siksi me lapsen viemmekin sinne."

Minä: "Ette vie. Me olemme vanhempia ja menemme tuonne lapsen kanssa."

Mies huutaa taka-alalla: "Älkää kinastelko. Voihan lapsen viedä tapahtumaan vaikka moneen kertaan."

Kun vuorovaikutus on tätä, niin en hirveän usein anopin seurassa jaksa olla. Hän on taitava lasten kanssa, mutta kova neuvomaan ja päsmäröimään muita. En siis yleensä ole paikalla, jos hän lasten seurassa joskus hetken tahtoo olla.

Ap

Siis minusta ap vaikuttaa ylläolevan esimerkin valossa siltä "hankalalta ihmiseltä". Mitä pahaa siinä on,että molemmat osapuolet (miniä/anoppi) menevät lasten kanssa johonkin tapahtumaan? Ei käsitä.

Et käsitä, ettei kyse ole siitä. Vaan siitä, ettei anoppi kuuntele.

Kyllähän se kuuntelee, mutta toimii eri tavoin mitä ap odottaa. Miksi sitten kertoo kaikesta anopille, jos tietää ettei sen toiminta miellytä? Ongelma ratkaistu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän mistä puhut. Ei kannata vältellä ja yrittää jotenkin järjestää huomaamatta tilanteita niin että anopilla ei olisi "valtaa niihin", vaan opetella määrittämään omat henkilökohtaiset rajat selviksi ja näkyviksi, sekä lasten rajat myös. Yhdessä miehen kanssa määritätte perheenne rajat, ja se vaatii avointa keskustelua miehen kanssa anopin käytöksestä ja siitä mitä sinä toivot perhe-elämältä.

Jos anoppi on sellainen, että haluaisi jotenkin määrittää ja kontrolloida perheenne elämää (tai pahimmillaan tulla teidän ja lasten "väliin") niin tuolla tavalla väistellen ja varoen luot vain anopille optimaalista tilannetta siihen, kun lapset ovat jo isompia ja pitävät itse yhteyttä isovanhempiin. Sun pitää opettaa lapsillesi reippaan käytöksen avulla, että törppöä käytöstä ei pidä sietää ja oma perhe on oma perhe - kukaan ei kävele teidän vanhempien yli.

Jos haluat, niin kerro ihmeessä pahimmat tilanteet tänne. Kyllä täällä olla monillakin kokemusta aiheesta.

Onhan tässä kaikenlaisia isoja ja pieniä kiistoja välillä ollut. Tässä ihan tällainen lievä esimerkki siitä millaista vuorovaikutus anopin kanssa yleensä on:

Minä: "Viemme lapsen tähän tapahtumaan."

Anoppi: Hauska idea! Sinne me miehen kanssa lapsen viemmekin."

Minä: "Ei, vaan tämä on meidän perheen juttu. Haluamme tehdä lapsen kanssa kivoja asioita."

Anoppi: "Niin mekin. Siksi me lapsen viemmekin sinne."

Minä: "Ette vie. Me olemme vanhempia ja menemme tuonne lapsen kanssa."

Mies huutaa taka-alalla: "Älkää kinastelko. Voihan lapsen viedä tapahtumaan vaikka moneen kertaan."

Kun vuorovaikutus on tätä, niin en hirveän usein anopin seurassa jaksa olla. Hän on taitava lasten kanssa, mutta kova neuvomaan ja päsmäröimään muita. En siis yleensä ole paikalla, jos hän lasten seurassa joskus hetken tahtoo olla.

Ap

Siis minusta ap vaikuttaa ylläolevan esimerkin valossa siltä "hankalalta ihmiseltä". Mitä pahaa siinä on,että molemmat osapuolet (miniä/anoppi) menevät lasten kanssa johonkin tapahtumaan? Ei käsitä.

Kyllä se jotenkin kertoo molempien osapuolten kyvyistä luoda elämää suurempaa draamaa jostain noin triviaalista asiasta.  Pitää lähteä vanhuksen kanssa hoploppiin. Kyynel.