Lue keskustelun säännöt.
Valtataistelu anopin kanssa. Loppuuko se koskaan?
01.04.2018 |
Minulla on hyvä, mutta hiukan jännitteinen suhde anoppiini. Lapset ovat vielä pieniä. Olen taitava väistelemään ristiriitatilanteita. Riitoja ei siis hirveästi ole, mutta varuillaan saa anopin seurassa olla.
Onko jollain täällä sellaista kokemusta, että tämä valtataistelu olisi loppunut johonkin? Esimerkiksi lasten kasvamiseen vähän vanhemmiksi yms.? Vai pitääkö minun asennoitua siten, että tälläisena tämä suhde anoppiin nyt näin lasten syntymän jälkeen tulee jatkumaan vuodesta toiseen?
Kommentit (500)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna vanhan hössätä. Teet silti kuten parhaaksi näet. Onko miehesi mammanpoika? Jätä se.
Miksi antaisin sen elähtäneen huuhkajan pilata enää yhtään sekuntia perheeni elämästä?
Tuolla kommentilla kerroitkin jo itsestäsi tarpeeksi kertoaksesi miksi anoppisi ei pidä sinusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anopin puuttuminen on ap:n tapauksessa voinut olla kertaluontoista tai sitten ihan pidempiaikaista. Meillä sitä kesti useamman vuoden.
Meillä anoppi on puuttunut lasten lukumäärään, häihin, perhejuhliin yleensä, sisustukseen, ripittänyt minut koska amk-tutkintoa opiskellessani en voinutkaan samaan aikaan enää tehdä 100% työaikaa mikäli halusin olla perheeni kanssa, arvostellut tapaamme tehdä mitä tahansa asioita ja suuttunut/loukkaantunut, kun ei olla tehty hänen ideoitaan mukaillen. Minut on käyty haukkumassa kodissamme muutaman kerran, aiheena ihan nämä edellämainitut ja melkeinpä mikä tahansa muukin.
Lapsia (5 kpl) kohtaan hän on ollut epätasa-arvoinen, yksi oli suosiossa ja toiset neljä ruikuttivat rannalla... Tässäkin vika kuulemma meissä, emme voi sanella ehtoja, millä tavoin hän toteuttaa isovanhemmuuttaan. Meistä vanhempien tehtävä kuitenkin on myös pitää omien lastensa puolta ja varmistaa, ettei heitä kohdella väärin.
Mies oli alkuun melkoinen tossukka eikä osannut pitää perheensä puolia. Äidille ei edes voinut sanoa, että "Ei" ilman pelkoa siitä, että äiti suuttuu - tai jopa, että välit menee. Minä taas en voinut ymmärtää, miksi anoppi - tai minunkaan äitini sen puoleen - saisi päättää ja määrätä perheemme elämästä ja miksi tälle ei saisi laittaa rajoja, jos se itsestä tuntuu epämukavalta.
Asioista sanominen kauniisti ei auttanut, napakammasta ilmaisusta anoppi loukkaantui eikä toisaalta edes halunnut nähdä omaa toimintaansa millään tavoin. Eli keskustele siinä sitten...
Mies pääsi myöhemmin yli hissukoinnistaan, mikä auttoi kummasti. Välit ovat meillä sinne päin viileät. Lapset kyläilevät anopin luona silloin tällöin, mutta siihen se valitettavasti jääkin. Näin on tosin helpompi miehen kannalta (ei halua kyläillä vanhemmillaan äitinsä temppujen ja sanomisten vuoksi) ja minunkin kannaltani. Jos voidaan tulla toimeen vain niin, että joku muu on koko ajan päättämässä kaikesta, eikä ymmärrä yli kolmikymppisen pariskunnan elää haluamallaan tavalla, niin ei sitten.
Toki aivan varmasti on asioita, joissa me olisimme voineet menetellä toisin. Mutta olisiko tosiaan ollut liikaa vaadittu, että olisimme välttyneet vuosikausien määräilyltä ja sitä seuranneelta äkäilyltä, kun meillä olikin erilainen näkemys?
Olen moneen kertaan todennut anopin puuttuvan kaikenlaiseen jatkuvasti. En silti halua hirveästi mässäillä yksityiskohdilla. Anoppihan saattaa vaikka lukea ketjun ja tunnistaa itsensä, jolloin perhesuhteet menevät vielä enemmän solmuun. Kaipaan vertaistukea, siksi tämän ketjun perustikän.
Ap
Mun anoppi ei tunnistaisi itseään. Ei ymmärrä esim. sitä, että joku pitää jatkuvia vierailuja tunkeiluna, ja ihan hyvää hyvyyttään neuvoo, kun miniä tekee ihan kaiken väärin.
Mulla on käynyt hyvin selväksi, että miehen koko suku on hyvin tarkkoja ns. kunniastaan ja kaikki pelkäävät ristiriitojen käsittelyä avoimesti. Aikamoiset ja pitkäaikaiset moitteet sai eräs entinen tyttöystävä kehdattuaan joskus ärtyneenä ääneen kritisoida puolisoaan.
Ap
Tuo on tosi huono asia. Tuo mahdollistaa anoppisi kaltaisten ihmisten käytöksen.
Niinhän se on. Toisen suvussa kulkeviin tapoihin on vain hankala mitenkään puuttua. Omat lapset voi toki kasvattaa toisin, mutta hirveästi enempää ei voi tehdä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna vanhan hössätä. Teet silti kuten parhaaksi näet. Onko miehesi mammanpoika? Jätä se.
Miksi antaisin sen elähtäneen huuhkajan pilata enää yhtään sekuntia perheeni elämästä?
Tuolla kommentilla kerroitkin jo itsestäsi tarpeeksi kertoaksesi miksi anoppisi ei pidä sinusta.
Niin. Anoppi on ilmeisesti myös ennustaja, koska inhosi minua jo ennen kuin oltiin edes tavattu.
Kyllähän sitä vuosien henkisen väkivallan, hatkuvan elämäämme puuttumisen, pskanpuhumisen ja manipulointiyritysten jälkeen kuka tahansa puhuisi anopistaan vain positiivisia asioita?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna vanhan hössätä. Teet silti kuten parhaaksi näet. Onko miehesi mammanpoika? Jätä se.
Miksi antaisin sen elähtäneen huuhkajan pilata enää yhtään sekuntia perheeni elämästä?
Tuolla kommentilla kerroitkin jo itsestäsi tarpeeksi kertoaksesi miksi anoppisi ei pidä sinusta.
Niin. Anoppi on ilmeisesti myös ennustaja, koska inhosi minua jo ennen kuin oltiin edes tavattu.
Kyllähän sitä vuosien henkisen väkivallan, hatkuvan elämäämme puuttumisen, pskanpuhumisen ja manipulointiyritysten jälkeen kuka tahansa puhuisi anopistaan vain positiivisia asioita?
Oletko edes yrittänyt korjata välejänne? Ai niin, oletpa tietysti, tottakai.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anopin puuttuminen on ap:n tapauksessa voinut olla kertaluontoista tai sitten ihan pidempiaikaista. Meillä sitä kesti useamman vuoden.
Meillä anoppi on puuttunut lasten lukumäärään, häihin, perhejuhliin yleensä, sisustukseen, ripittänyt minut koska amk-tutkintoa opiskellessani en voinutkaan samaan aikaan enää tehdä 100% työaikaa mikäli halusin olla perheeni kanssa, arvostellut tapaamme tehdä mitä tahansa asioita ja suuttunut/loukkaantunut, kun ei olla tehty hänen ideoitaan mukaillen. Minut on käyty haukkumassa kodissamme muutaman kerran, aiheena ihan nämä edellämainitut ja melkeinpä mikä tahansa muukin.
Lapsia (5 kpl) kohtaan hän on ollut epätasa-arvoinen, yksi oli suosiossa ja toiset neljä ruikuttivat rannalla... Tässäkin vika kuulemma meissä, emme voi sanella ehtoja, millä tavoin hän toteuttaa isovanhemmuuttaan. Meistä vanhempien tehtävä kuitenkin on myös pitää omien lastensa puolta ja varmistaa, ettei heitä kohdella väärin.
Mies oli alkuun melkoinen tossukka eikä osannut pitää perheensä puolia. Äidille ei edes voinut sanoa, että "Ei" ilman pelkoa siitä, että äiti suuttuu - tai jopa, että välit menee. Minä taas en voinut ymmärtää, miksi anoppi - tai minunkaan äitini sen puoleen - saisi päättää ja määrätä perheemme elämästä ja miksi tälle ei saisi laittaa rajoja, jos se itsestä tuntuu epämukavalta.
Asioista sanominen kauniisti ei auttanut, napakammasta ilmaisusta anoppi loukkaantui eikä toisaalta edes halunnut nähdä omaa toimintaansa millään tavoin. Eli keskustele siinä sitten...
Mies pääsi myöhemmin yli hissukoinnistaan, mikä auttoi kummasti. Välit ovat meillä sinne päin viileät. Lapset kyläilevät anopin luona silloin tällöin, mutta siihen se valitettavasti jääkin. Näin on tosin helpompi miehen kannalta (ei halua kyläillä vanhemmillaan äitinsä temppujen ja sanomisten vuoksi) ja minunkin kannaltani. Jos voidaan tulla toimeen vain niin, että joku muu on koko ajan päättämässä kaikesta, eikä ymmärrä yli kolmikymppisen pariskunnan elää haluamallaan tavalla, niin ei sitten.
Toki aivan varmasti on asioita, joissa me olisimme voineet menetellä toisin. Mutta olisiko tosiaan ollut liikaa vaadittu, että olisimme välttyneet vuosikausien määräilyltä ja sitä seuranneelta äkäilyltä, kun meillä olikin erilainen näkemys?
Olen moneen kertaan todennut anopin puuttuvan kaikenlaiseen jatkuvasti. En silti halua hirveästi mässäillä yksityiskohdilla. Anoppihan saattaa vaikka lukea ketjun ja tunnistaa itsensä, jolloin perhesuhteet menevät vielä enemmän solmuun. Kaipaan vertaistukea, siksi tämän ketjun perustikän.
Ap
Mun anoppi ei tunnistaisi itseään. Ei ymmärrä esim. sitä, että joku pitää jatkuvia vierailuja tunkeiluna, ja ihan hyvää hyvyyttään neuvoo, kun miniä tekee ihan kaiken väärin.
Mulla on käynyt hyvin selväksi, että miehen koko suku on hyvin tarkkoja ns. kunniastaan ja kaikki pelkäävät ristiriitojen käsittelyä avoimesti. Aikamoiset ja pitkäaikaiset moitteet sai eräs entinen tyttöystävä kehdattuaan joskus ärtyneenä ääneen kritisoida puolisoaan.
Ap
Tuo on tosi huono asia. Tuo mahdollistaa anoppisi kaltaisten ihmisten käytöksen.
Niinhän se on. Toisen suvussa kulkeviin tapoihin on vain hankala mitenkään puuttua. Omat lapset voi toki kasvattaa toisin, mutta hirveästi enempää ei voi tehdä.
Ap
Miksi toisten tapoihin pitäisi edes yrittää puuttua? Ihan turhaa energian tuhlausta. Oman aikansa voi käyttää niin paljon paremminkin kuin taistelemassa turhaan siitä miten jonkun toisen pitäisi käyttäytyä. Valtataisteluun en ainakaan omia lapsiani halua kasvattaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi anopin kanssa pitäisi käydä valtataistelua?
Minkälaisesta vallasta sitä taistelua käydään?
Siitä, että saa olla kotonaan kuin kotonaan. Sitä, ettei kukaan tule sinne määräämään, miten olet, miten sisustat, kukaan ei omin luvin käy vaihtamassa mattoa tai käymässä läpi henkilökohtaisia papereitasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna vanhan hössätä. Teet silti kuten parhaaksi näet. Onko miehesi mammanpoika? Jätä se.
Miksi antaisin sen elähtäneen huuhkajan pilata enää yhtään sekuntia perheeni elämästä?
Tuolla kommentilla kerroitkin jo itsestäsi tarpeeksi kertoaksesi miksi anoppisi ei pidä sinusta.
Niin. Anoppi on ilmeisesti myös ennustaja, koska inhosi minua jo ennen kuin oltiin edes tavattu.
Kyllähän sitä vuosien henkisen väkivallan, hatkuvan elämäämme puuttumisen, pskanpuhumisen ja manipulointiyritysten jälkeen kuka tahansa puhuisi anopistaan vain positiivisia asioita?
Oletko edes yrittänyt korjata välejänne? Ai niin, oletpa tietysti, tottakai.
Miten korjata välit narsistiin, ja pysyä siinä itse ehjänä?
En ole yrittänyt korjata välejä, enkä yritä. Etäisyys sopii mulle oikein hyvin. Paljon parempi olla mulla ja perheelläkin nyt kuin silloin, kun vielä yritin tulla anopin kanssa toimeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anopin puuttuminen on ap:n tapauksessa voinut olla kertaluontoista tai sitten ihan pidempiaikaista. Meillä sitä kesti useamman vuoden.
Meillä anoppi on puuttunut lasten lukumäärään, häihin, perhejuhliin yleensä, sisustukseen, ripittänyt minut koska amk-tutkintoa opiskellessani en voinutkaan samaan aikaan enää tehdä 100% työaikaa mikäli halusin olla perheeni kanssa, arvostellut tapaamme tehdä mitä tahansa asioita ja suuttunut/loukkaantunut, kun ei olla tehty hänen ideoitaan mukaillen. Minut on käyty haukkumassa kodissamme muutaman kerran, aiheena ihan nämä edellämainitut ja melkeinpä mikä tahansa muukin.
Lapsia (5 kpl) kohtaan hän on ollut epätasa-arvoinen, yksi oli suosiossa ja toiset neljä ruikuttivat rannalla... Tässäkin vika kuulemma meissä, emme voi sanella ehtoja, millä tavoin hän toteuttaa isovanhemmuuttaan. Meistä vanhempien tehtävä kuitenkin on myös pitää omien lastensa puolta ja varmistaa, ettei heitä kohdella väärin.
Mies oli alkuun melkoinen tossukka eikä osannut pitää perheensä puolia. Äidille ei edes voinut sanoa, että "Ei" ilman pelkoa siitä, että äiti suuttuu - tai jopa, että välit menee. Minä taas en voinut ymmärtää, miksi anoppi - tai minunkaan äitini sen puoleen - saisi päättää ja määrätä perheemme elämästä ja miksi tälle ei saisi laittaa rajoja, jos se itsestä tuntuu epämukavalta.
Asioista sanominen kauniisti ei auttanut, napakammasta ilmaisusta anoppi loukkaantui eikä toisaalta edes halunnut nähdä omaa toimintaansa millään tavoin. Eli keskustele siinä sitten...
Mies pääsi myöhemmin yli hissukoinnistaan, mikä auttoi kummasti. Välit ovat meillä sinne päin viileät. Lapset kyläilevät anopin luona silloin tällöin, mutta siihen se valitettavasti jääkin. Näin on tosin helpompi miehen kannalta (ei halua kyläillä vanhemmillaan äitinsä temppujen ja sanomisten vuoksi) ja minunkin kannaltani. Jos voidaan tulla toimeen vain niin, että joku muu on koko ajan päättämässä kaikesta, eikä ymmärrä yli kolmikymppisen pariskunnan elää haluamallaan tavalla, niin ei sitten.
Toki aivan varmasti on asioita, joissa me olisimme voineet menetellä toisin. Mutta olisiko tosiaan ollut liikaa vaadittu, että olisimme välttyneet vuosikausien määräilyltä ja sitä seuranneelta äkäilyltä, kun meillä olikin erilainen näkemys?
Olen moneen kertaan todennut anopin puuttuvan kaikenlaiseen jatkuvasti. En silti halua hirveästi mässäillä yksityiskohdilla. Anoppihan saattaa vaikka lukea ketjun ja tunnistaa itsensä, jolloin perhesuhteet menevät vielä enemmän solmuun. Kaipaan vertaistukea, siksi tämän ketjun perustikän.
Ap
Mun anoppi ei tunnistaisi itseään. Ei ymmärrä esim. sitä, että joku pitää jatkuvia vierailuja tunkeiluna, ja ihan hyvää hyvyyttään neuvoo, kun miniä tekee ihan kaiken väärin.
Mulla on käynyt hyvin selväksi, että miehen koko suku on hyvin tarkkoja ns. kunniastaan ja kaikki pelkäävät ristiriitojen käsittelyä avoimesti. Aikamoiset ja pitkäaikaiset moitteet sai eräs entinen tyttöystävä kehdattuaan joskus ärtyneenä ääneen kritisoida puolisoaan.
Ap
Tuo on tosi huono asia. Tuo mahdollistaa anoppisi kaltaisten ihmisten käytöksen.
Niinhän se on. Toisen suvussa kulkeviin tapoihin on vain hankala mitenkään puuttua. Omat lapset voi toki kasvattaa toisin, mutta hirveästi enempää ei voi tehdä.
Ap
Miksi toisten tapoihin pitäisi edes yrittää puuttua? Ihan turhaa energian tuhlausta. Oman aikansa voi käyttää niin paljon paremminkin kuin taistelemassa turhaan siitä miten jonkun toisen pitäisi käyttäytyä. Valtataisteluun en ainakaan omia lapsiani halua kasvattaa.
Lapsensa voi opettaa puhumaan ongelmista sekä pitämään puoliaan. Ei se ole opetusta valtataisteluun, vaan oppia elämään.
Vierailija kirjoitti:
Taisteluun tarvitaan aina kaksi....Pidä rajasi ja omat arvosi äläkä lähde mihinkään taisteluun mukaan.
Anopit jaksaa taistella vaikka lyhtypylvästä vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein eniten tahtoisin ettei anoppi menisi henkistä väkivaltaa miehen lapsiin, kai he kestävät paremmin kuin luulen, tästä aina kärsinyt.
Surullista kun pidän häntä pohjimmiltaan hyväluonteisena.
Ei uskoisi että aikuisia ihmisiä pidetään vankeina.
Niin mitä?
Mitä mitä? hmph
Joo siis en minäkään saanut oikein tolkkua sun kirjoituksesta.
Kuka on vankina, missä ja miksi?
Kuka on kärsinyt ja kuinka kauan (aina?) anopin henkisestä väkivallasta? Millaisesta henkisestä väkivallasta? jatkuuko vielä? Kuinka vanhoja miehen lapset ovat?
Ja ennen kaikkea, minne anoppi menee?
Tuo juttu ei tainnut avautua kenelläkään lukijalle.
Sen ikäisiä että pitäisi jo ymmärtää että on vapaa. Henkinen väkivalta, sanotaan pahasti, "et voi mennä äidin luo", tyttärelle: "olet yhtä ilkeä kuin äitisi". Lapsilla siis eri äiti.
En ole edes tavannut lapsia en ole voinut sanoa heille "et voi mennä sinne ja tänne".
Mistä minä tiedän mihin anoppi menee. Mutta hän uskoo että ilman häntä ei voida pärjätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi anopin kanssa pitäisi käydä valtataistelua?
Minkälaisesta vallasta sitä taistelua käydään?
Siitä, että saa olla kotonaan kuin kotonaan. Sitä, ettei kukaan tule sinne määräämään, miten olet, miten sisustat, kukaan ei omin luvin käy vaihtamassa mattoa tai käymässä läpi henkilökohtaisia papereitasi.
Minkälainen lapsi sallii tuollaisen määräilemisen omassa kodissaan? Miksi lapsi ei tee äidille selväksi että heillä ei käydä vaihtamassa mattoja tai lukemassa henkilökohtaisia papereita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taisteluun tarvitaan aina kaksi....Pidä rajasi ja omat arvosi äläkä lähde mihinkään taisteluun mukaan.
Anopit jaksaa taistella vaikka lyhtypylvästä vastaan.
Antaa anopin taistella lyhtypylvästä vastaan. Sitä on olisi jopa todennäköisesti ihan hauska seurata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi anopin kanssa pitäisi käydä valtataistelua?
Minkälaisesta vallasta sitä taistelua käydään?
Siitä, että saa olla kotonaan kuin kotonaan. Sitä, ettei kukaan tule sinne määräämään, miten olet, miten sisustat, kukaan ei omin luvin käy vaihtamassa mattoa tai käymässä läpi henkilökohtaisia papereitasi.
Minkälainen lapsi sallii tuollaisen määräilemisen omassa kodissaan? Miksi lapsi ei tee äidille selväksi että heillä ei käydä vaihtamassa mattoja tai lukemassa henkilökohtaisia papereita?
Kaikille ei vaan mene perille vaikka kuinka sanot että tällanen käytös on asiatonta ja sitä ei tehdä. Jotkut anopit vaan kokee oikeudekseen tunkeutua lapsensa ja tämän puolison elämään vaikka kuinka lapsi puuttuisikin määräilyyn. Ei auta kun katkasta välit kokonaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi anopin kanssa pitäisi käydä valtataistelua?
Minkälaisesta vallasta sitä taistelua käydään?
Siitä, että saa olla kotonaan kuin kotonaan. Sitä, ettei kukaan tule sinne määräämään, miten olet, miten sisustat, kukaan ei omin luvin käy vaihtamassa mattoa tai käymässä läpi henkilökohtaisia papereitasi.
Minkälainen lapsi sallii tuollaisen määräilemisen omassa kodissaan? Miksi lapsi ei tee äidille selväksi että heillä ei käydä vaihtamassa mattoja tai lukemassa henkilökohtaisia papereita?
Meillä katosi tuollaisen episodin jälkeen anopilta vara-avain.
Mutta paljon vaatii kyllä lapseltakin, että alkaa tosissaan pistää kampoihin hyvin hallitsevalle jyrä-äidilleen. Kun on joutunut toisen sairaan mielivallan kohteeksi jo ensimmäisen parkaisunsa hetkellä, niin tuollaista käytöstä saattaa pitää normaalina. Mun mies ainakin aluksi puolusteli äitiään juurikin niin, että ainahan se on tuollainen ollut. Nyt jo tajuaa, että äitinsä käytös on kaukana normaalista, eikä sitä todellakaan tarvitse hyväksyä.
Meillä edelleen etäiset välit anoppiin, koska kuuluu näihin rajattomiin tapauksiin. Oli jostain saanut tietää, että mun lapset on mun vanhempien luona tämän viikonlopun. Tuli tänne kun vielä nukuttiin, kaksin käsin hakkasi ovea, kun ei heti menty avaamaan. Kauhea itkupotkuraivari, kun lapset ovat "väärässä mummulassa", ja lasten on seuraava viikonloppu PAKKO mennä anopin luokse yökylään. Kun sanoin ei, niin voi taas sitä syyllistämisen ja marttyroinnin määrää. Huh huh.
Lapset eivät ole ikinä olleet anopilla yökylässä. Ei kai kukaan noin epävakaalle hullulle jättäisi lapsiaan? Aina sanoo että haluaa lapset hoitoon, mutta hoitaminen ei oikeasti kiinnosta, tai sit ei vaan jaksa. Jos ei parista tunnista ole selvinnyt 2 vuotta sitten, niin miten selviäisi yökyläilystä nyt? Lapset edelleen pieniä, 3 ja 5.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppi ei ole paha ja tarkoittaa hyvää. On kuitenkin vaikea unohtaa joitain kommentteja:
- purkakaa talo ja rakentakaa talopaketti ja ottakaa velkaa paljon
-lopettakaa kissa
-eikö teidän kannattaisi erota?
-onko lapsi vahinko?
-ei missään tapauksessa lapsia kannata hankkia
- lasten arvosteleminenvarmasti vikaa itsessäni koska sanon vastaan enkä ole nöyrä
Olen törmännyt usein tilanteisiin, missä jonkun anoppi käskee lopettamaan lemmikin, koiran/kissan. Mikähän tuossa on taustalla? Lemmikit ovat olleet hyvinhoidettuja.
Mä en ole ketään käskenyt lopettamaan lemmikkiä. Mutta usein olen ajatellut että noillekin olisi kyllä parempi kun lopettaisivat toin koiran. Kun näkee, että nuori pari on muutenkin ihan umpiuupunut, kiireinen, stressaantunut töistä, lapsille äyskitään, kotitöistä riidellään ja sitten on vielä se koira. Siitäkin välillä riidellään että kuka ulkoiluttaa sitä ja kenen vuoro on tulla heti töistä/koulusta kotiin ja hoitaa koira. Vanhempana ihmisenä tajuaa että noilla on joo liikaa kaikkea, ja kyllä se koiran lopetus jollain lailla on kumminkin helpompi asia kuin lapsesta luopuminen, tai avioero.
Olen luojan kiitos koirille allerginen, joten minä en ole se joka ottaa koiran viikoksi kun perhe lähtee reissulle. Siitäkin tietysti tulee perheelle stressiä, että mihin se koira nyt taas tungetaan...
Meillä on sama ongelma eli pojan perheessä on 2 koiraa, minä olen koirille allerginen. Pojan perheessä on jatkuvaa kinaa ja sanailua siitä,kenen tehtävä on ulkoiluttaa koirat, kuka hankkii loman ajaksi koiravahdin jne. Olen kuunnellut sitä ihan hiljaa (eilenkin kahvipöydässä) ja mietin, että joku toinen kuulisi miniän puheessa selkeitä vihjeitä siihen suuntaan, että minä en anoppina ole tarpeeksi apuna. Pari kertaa miniä on huokaillut, että allergioihin on siedätyshoidot,mutta en ole tähän tarttunut.
Kun on työt, harrastukset, lapset ja koirat, niin päivät ovat täysiä. Silti ei suostuta luopumaan mistään vaan oletetaan, että jos ei anoppi itse ota koiria, niin ainakin maksaa niiden kennelhoidot. Lapsiperheessä kun on raha tiukilla ja anoppi olisi luontainen ilmainen hoitaja.
Siis onko joku pyytänyt sinua maksamaan hoidot, vai keksiikö ihan itse?
Kyllä on pyydetty, koska muut saavat koiransa ilmaiseksi vanhemmilleen, minun poikani ei, joten jään jotenkin velkaa poikani perheelle (näin se on minulle selitetty). Heillä ei ole varaa viedä koiria kenneliin, minulla olisi, joten koska he ottavat lapset mukaan lomalle (eivät pidä isovanhempaa hoitoautomaattina), niin minun pitäisi kiitollisena siitä joko ottaa koirat tai maksaa niiden hoito. Mutta osaan olla hiljaa enkä ymmärrä koko asiaa, sen sijaan riemuitsen siitä, miten kivalle reissulle ovat lähdössä ja pohdiskelen ääneen, että toivottavasti olisi hyvä sää.
Onpa omituinen ajatuksen juoksu "nuorilla", mutta erittäin viisasta reagoida siihen noin.
Oma äitini on myös malttanut pysyä sivussa meidän asioista, vaikka olisi monesti vuosien varrella ollutkin aihetta puuttua. Vaimoni on tietyllä tavalla hankala ja varmasti olisi tehnyt jossain vaiheessa mieli neuvoa tai muuten ohjata järkevään toimintaan. Arvostan äitiäni suuresti tilan antamisesta, hän on ollut saatavilla tarvittaessa mutta samalla antanut tilaa nuorille toimia typerästi ja oppia kantapään kautta.
Eli meillä valtataisteluita ei ole ollut koska anoppi on malttanut suosiolla jättäytynyt sivuun vain hoitamaan omaa tonttiaan.
Eihän se edes ala kun tekee heti selväksi anopille että sen ei parane mestaroida lastensa perhe-elämää.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole helppoa anoppien kanssa... Meillä rasittavinta on se, että anoppi haluaa päättää mieheni tunteista. Hän on miehelleni vihainen, koska hänellä ei ole riittävän ikävä anoppia, ei riittävästi hyviä muistoja lapsuudesta, ei halua viettää viikkoa kesälomasta 24 h vuorokaudessa anopin kanssa...
Anoppi on tosi surullinen näistä jutuista, koska haluaisi mieheni rakastavan itseään edelleen 6-vuotiaan tapaan. Mies on yli 40 v eikä haluaisi nähdäkään anoppia, koska kokee ahdistavaksi nämä tunteita koskevat vaatimukset.
Voi elämä, ihanaa että kerroit. Olen pitkään ihmetellyt mikä oikein mättää isäni ja minun väleissä - samasta asiasta kyse! Isäni ei tosin sano sitä ääneen tai ainakaan suoraan. Mutta jotenkin tunnistin hänet tästä. Hän siis odottaa selvästi minulta, kolmekymppiseltä, sellaista lapsen rakkautta ja sitä, että elämäni olisi lapsen tavoin hänen ympärilleen kietoutunut. Ristiriitojahan siitä seuraa, kun näin ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Eihän se edes ala kun tekee heti selväksi anopille että sen ei parane mestaroida lastensa perhe-elämää.
Tuota ei oikein miniä tai vävy pysty tekemään. Se olisi oman lapsen tehtävä.
Minkälaisesta vallasta sitä taistelua käydään?