Lue keskustelun säännöt.
Olenko kohtuuton, tyttären sairaus
30.03.2018 |
Huoh, aikuinen tyttäreni (20v) sairastaa vakavaa perussairautta. Diagnoosin sai 17-vuotiaana.
Hän asuu omillaan, mutta on sairautensa suhteen vielä täysin riippuvainen meistä vanhemmista. Käyntejä sairaalassa on viikottain, lisäksi hänen tulee mennä herkästi päivystykseen. Joten olemme isänsä kanssa häntä sitten vieneet, olleet mukana vastaanotoilla jne. Aikaa menee useita tunteja per käynti.
Vaikka tunnen tuskaa tyttären puolesta, olen myös väsynyt olemaan aina valmiudessa lähteä kuskaamaan ja seuraksi vaikkapa päivystykseen. Eilen hänelle oli noussut kuume ja olisi taas pitänyt lähteä. Olimme juuri menossa saunaan ja kumpikin väsyneitä miehen kanssa, joten tarjouksiin laittamaan hänen tililleen taksirahaa ja käskin mennä itse. Tai pyytää jotain kaveria seuraksi.
Nyt hän on koko päivän lähetellyt viestejä, kuinka pettynyt on ja kuinka kohtuuttomia olimme. Kuinka pelottaa ja tuntuu pahalta, ettei olla tukena.
En tiedä, onko kohtuutonta olla väsynyt omainen, ja välillä olettaa, että aikuinen voi huolehtia itsekin itsestään?
Kommentit (175)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisitko kertoa, mikä on hänen perussairautensa? Ei sinua kukaan tunnista, koska sairaita ihmisiä on niin paljon. Auttaisi vaan, että voisi suhteuttaa, mimmoinen sairaus kyseessä, että oletko kohtuuton.
En lähde avaamaan sen enempää. Ei hengenvaarallinen, mutta hoitoja on viikoittain. Ja esim flunssat voivat viedä huonoon kuntoon. Ap
En sitten osaa vastata sun kysymykseen.
Miksi tätä yläpeukutetaan? Yrittäkää pliis ymmärtää, ettei täällä kannata todellakaan kertoa kaikkia tietojaan. Anonyymia palstaa ei olekaan. Ainakin mo.dh.et näkevät ip:n ja jos se on kiinteä, voidaan sen avulla katsoa esimerkiksi Hesarin tilaajatiedoista, kenen osoitteesta viestit tulevat.
Ja muutenkin, joihinkin sairauksiin sairastuu yksittäisiä, mahdollisesti kymmeniä vuodessa. Ei ole mitenkään poissuljettua, että samaan aikaan osastolla olleita tai heidän omaisiaan palstailee täällä.
No joitain tuollaisiahan nuo uteliaat juuri ovat. Toivovat tunnistavansa jonkun näistä ketjuista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sairaudesta riippuen, ehkä kannattaisi pyrkiä saamaan sairaus parempaan hoitotasapainoon niin ettei päivystyksessä tarvitsisi ylipäätään ravata.Hankala sanoa kun ei tiedetä mikä sairaus.Ehkä todella on harvinainen ja sairauden kertomisesta seuraisi tunnistettavuus
Minä olen jättänyt lapset tekemättä. Yksi keskeisistä syistä oli se, että minusta vanhemmuus ei lopu siihen, että lapsi on täysi-ikäinen. Lapsi ei ole projekti, joka aloitetaan ja lopetetaan, vaan lapsen hyvinvoinnista ja onnellisuudesta on vastuussa niin kauan kuin itse elää.
Kun on lapset tehnyt, niin sen jälkeen heihin on sidouduttava loppuelämäksi. Sinunkin. Muuten olet vanhempana kelvoton.
Täytyisi miettiä etukäteen ennen kuin tekee lapsia.
Mun 29v sukulainen odottaa myös, että vanhempansa/sisaruksensa/miehensä tulevat mukaan päivystykseen. Hän ei ole sairas, mutta terveysongelmia on ja ne voivat tulla äkillisesti. Muuten hän on täysin terve ja toimintakykyinen. Tuntuu vähän ihmeelliseltä, että aina sinne päivystykseen pitää saada joku...
Vierailija kirjoitti:
Minä olen jättänyt lapset tekemättä. Yksi keskeisistä syistä oli se, että minusta vanhemmuus ei lopu siihen, että lapsi on täysi-ikäinen. Lapsi ei ole projekti, joka aloitetaan ja lopetetaan, vaan lapsen hyvinvoinnista ja onnellisuudesta on vastuussa niin kauan kuin itse elää.
Kun on lapset tehnyt, niin sen jälkeen heihin on sidouduttava loppuelämäksi. Sinunkin. Muuten olet vanhempana kelvoton.
Täytyisi miettiä etukäteen ennen kuin tekee lapsia.
Eli vanhempana on kelvoton, jollei koko elämäänsä ole valmiina pomppaamaan vielä aikuisenakin lapsen jokaisen tarpeen mukaan? Selvä.
Mielestäni ap ja miehensä ovat ketjussa kertomansa perusteella aika paljon enemmän tukena tyttärensä sairaudessa kuin mitä kohtuudella voi olettaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eli vanhempana on kelvoton, jollei koko elämäänsä ole valmiina pomppaamaan vielä aikuisenakin lapsen jokaisen tarpeen mukaan? Selvä.
Totta kai sellainen vanhempi on kelvoton.
Kukaan ei valitse tänne syntyä. Syntyminen on aina kurja kohtalo, koska se tuo tullessaan myös surua ja murhetta. Paljon helpompi on olla olematta kuin elää.
Siksi vanhempien valinta tehdä lapsi on aina äärimmäisen itsekäs. Jos niin itsekkään valinnan tekee, niin silloin on myös pystyttävä kantamaan lapsesta vastuu omaan kuolemaansa saakka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli vanhempana on kelvoton, jollei koko elämäänsä ole valmiina pomppaamaan vielä aikuisenakin lapsen jokaisen tarpeen mukaan? Selvä.
Totta kai sellainen vanhempi on kelvoton.
Kukaan ei valitse tänne syntyä. Syntyminen on aina kurja kohtalo, koska se tuo tullessaan myös surua ja murhetta. Paljon helpompi on olla olematta kuin elää.
Siksi vanhempien valinta tehdä lapsi on aina äärimmäisen itsekäs. Jos niin itsekkään valinnan tekee, niin silloin on myös pystyttävä kantamaan lapsesta vastuu omaan kuolemaansa saakka.
Ja vastuun kantaminen = jokaisen pyynnön toteuttaminen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntuu oudolta lukea tätä ketjua.
Onneksi olen terve.
Muutin kotoa 15v ja olen siitä asti huolehtinut itsestäni.
Äitiin en pidä enää yhteyttä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli vanhempana on kelvoton, jollei koko elämäänsä ole valmiina pomppaamaan vielä aikuisenakin lapsen jokaisen tarpeen mukaan? Selvä.
Totta kai sellainen vanhempi on kelvoton.
Kukaan ei valitse tänne syntyä. Syntyminen on aina kurja kohtalo, koska se tuo tullessaan myös surua ja murhetta. Paljon helpompi on olla olematta kuin elää.
Siksi vanhempien valinta tehdä lapsi on aina äärimmäisen itsekäs. Jos niin itsekkään valinnan tekee, niin silloin on myös pystyttävä kantamaan lapsesta vastuu omaan kuolemaansa saakka.
Ja vastuun kantaminen = jokaisen pyynnön toteuttaminen?
Kyllä. en minä esimerkiksi olisi tahtonut maan päälle. Elämäni on monin tavoin kurjaa. Olen katkera siitä, että minut on tehty.
Siksi vielä keski-ikäisenäkin olen sitä mieltä, että vanhemmillani on velvollisuus pyrkiä tekemään minusta onnellinen.
En kertakaikkiaan voi käsittää ajattelutapaa, että tekee lapsen ja sen jälkeen olettaa, että lapsesta pitäisi kasvaa itsenäinen. Mihin tällainen ajattelu perustuu? Eihän lapsi valitse tänne syntyä. Ei lapselta voi odottaa mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli vanhempana on kelvoton, jollei koko elämäänsä ole valmiina pomppaamaan vielä aikuisenakin lapsen jokaisen tarpeen mukaan? Selvä.
Totta kai sellainen vanhempi on kelvoton.
Kukaan ei valitse tänne syntyä. Syntyminen on aina kurja kohtalo, koska se tuo tullessaan myös surua ja murhetta. Paljon helpompi on olla olematta kuin elää.
Siksi vanhempien valinta tehdä lapsi on aina äärimmäisen itsekäs. Jos niin itsekkään valinnan tekee, niin silloin on myös pystyttävä kantamaan lapsesta vastuu omaan kuolemaansa saakka.
Ja vastuun kantaminen = jokaisen pyynnön toteuttaminen?
Kyllä. en minä esimerkiksi olisi tahtonut maan päälle. Elämäni on monin tavoin kurjaa. Olen katkera siitä, että minut on tehty.
Siksi vielä keski-ikäisenäkin olen sitä mieltä, että vanhemmillani on velvollisuus pyrkiä tekemään minusta onnellinen.
En kertakaikkiaan voi käsittää ajattelutapaa, että tekee lapsen ja sen jälkeen olettaa, että lapsesta pitäisi kasvaa itsenäinen. Mihin tällainen ajattelu perustuu? Eihän lapsi valitse tänne syntyä. Ei lapselta voi odottaa mitään.
Uskomatonta sontaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli vanhempana on kelvoton, jollei koko elämäänsä ole valmiina pomppaamaan vielä aikuisenakin lapsen jokaisen tarpeen mukaan? Selvä.
Totta kai sellainen vanhempi on kelvoton.
Kukaan ei valitse tänne syntyä. Syntyminen on aina kurja kohtalo, koska se tuo tullessaan myös surua ja murhetta. Paljon helpompi on olla olematta kuin elää.
Siksi vanhempien valinta tehdä lapsi on aina äärimmäisen itsekäs. Jos niin itsekkään valinnan tekee, niin silloin on myös pystyttävä kantamaan lapsesta vastuu omaan kuolemaansa saakka.
Ja vastuun kantaminen = jokaisen pyynnön toteuttaminen?
Kyllä. en minä esimerkiksi olisi tahtonut maan päälle. Elämäni on monin tavoin kurjaa. Olen katkera siitä, että minut on tehty.
Siksi vielä keski-ikäisenäkin olen sitä mieltä, että vanhemmillani on velvollisuus pyrkiä tekemään minusta onnellinen.
En kertakaikkiaan voi käsittää ajattelutapaa, että tekee lapsen ja sen jälkeen olettaa, että lapsesta pitäisi kasvaa itsenäinen. Mihin tällainen ajattelu perustuu? Eihän lapsi valitse tänne syntyä. Ei lapselta voi odottaa mitään.
Tuolla logiikalla vanhemmat myös saisivat päättää kaikista asioistasi edelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän on 20-vuotias ja asuu omillaan.
Asuu omillaan.
Kyllä silloin pitää pärjätä ihan itse, varsinkin kun vielä saa taksirahaa ilmaiseksi.
Ihan mielellään käymme mukana lääkärissä, ihan jo senkin vuoksi, että on sitten ne ylimääräiset korvat kuuntelemassa ohjeita jne. Mutta jatkuva hälytysvalmiudessa oleminen aikuiselle tuntuu välillä todella rankalta. Emme ole missään uskaltaneet matkustaakaan tms diagnoosin jälkeen, jos apua vaikka tarvitsee. Ap
__________
Kyllä se jatkuvasti sairaana olo on PALJON raskaampaa kuin terveen "hälytysvalmiudessa" olo. Minä ymmärrän sen sairaana.
Jep, sairaana ei voi vaan päättää, että tänään en jaksa, pitää saada vapaa-aikas sairaudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli vanhempana on kelvoton, jollei koko elämäänsä ole valmiina pomppaamaan vielä aikuisenakin lapsen jokaisen tarpeen mukaan? Selvä.
Totta kai sellainen vanhempi on kelvoton.
Kukaan ei valitse tänne syntyä. Syntyminen on aina kurja kohtalo, koska se tuo tullessaan myös surua ja murhetta. Paljon helpompi on olla olematta kuin elää.
Siksi vanhempien valinta tehdä lapsi on aina äärimmäisen itsekäs. Jos niin itsekkään valinnan tekee, niin silloin on myös pystyttävä kantamaan lapsesta vastuu omaan kuolemaansa saakka.
Ja vastuun kantaminen = jokaisen pyynnön toteuttaminen?
Kyllä. en minä esimerkiksi olisi tahtonut maan päälle. Elämäni on monin tavoin kurjaa. Olen katkera siitä, että minut on tehty.
Siksi vielä keski-ikäisenäkin olen sitä mieltä, että vanhemmillani on velvollisuus pyrkiä tekemään minusta onnellinen.
En kertakaikkiaan voi käsittää ajattelutapaa, että tekee lapsen ja sen jälkeen olettaa, että lapsesta pitäisi kasvaa itsenäinen. Mihin tällainen ajattelu perustuu? Eihän lapsi valitse tänne syntyä. Ei lapselta voi odottaa mitään.
Uskomatonta sontaa.
Miksi se on sontaa? Olen mielenterveysongelmainen tukien varassa elävä luuseri, joka ajoittain joutuu osastolle ja jolla ei ole tässä maailmassa muuta tehtävää kuin odottaa kuolemaa. Ei ole rahaa eikä siksi mitään tekemistä, eikä myöskään ole ystäviä.
Miksi minut tänne tehtiin? Kuka kantaa tästä vastuun?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Moni sairastunut (ei kaikki, älkää pillastuko) on aika itsekäs sen sairautensa kanssa ja olettaa omaisiltaan aika paljon. Yleinen mielipidekin on yleensä sen sairastuneen puolella.
Ei siitä turhan puhuta, että joskus sairastavan läheisen rooli voi sairastuttaa sen auttajankin. Aikuisen lapsen kanssa pätee sama kuin vaikka oman vanhemman/sisaruksen jne kanssa: se autetaan, mitä kohtuudella jaksetaan ja sairastuneen tulee pyrkiä itsekin kasvattamaan turvaverkkoaan, eikä kuormittaa jotain yhtä tahoa. Viime kädessä kunnaltakin saa apua, mutta ei välttämättä tilanteessa, jossa on itsenäiseen elämään kykenevä ihminen.
Sairaan vartalo on itsekäs ja vaatii paljon huomiota sekä voi asettaa paljon rajoituksia, ei tavallaan ole sairaan valittavissa, onko itsekäs siinä mielessä. Ajan kanssa useimmat oppivat olemaan liikaa kiukuttelematta ulospäin ja löytävät tunteille jonkun reitin, koska oli se miten oikeutettua tahansa, niin alituista valitusta ei jaksa tietenkään kukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten ketjussa on varmasti useampaan kertaan jo todettu niin ei aina tarvitse jaksaa mutta ei ole kovin reilua myöskään jättää sitten yht'äkkiä auttamatta kun toinen on avun tarpeessa.
Omatoimisuuden opettelu ja muun turvaverkon rakentaminen olisi pitänyt aloittaa kun tytär vielä asui kotona. Sairaus ei ole tyttären syy eikä hän ole sitä itselleen valinnut joten kyllä tuossa hylkäämisen kokemus voi olla melko suuri jos todellakin on noin että hänen oikeasti tarvitsee mennä aina suorilta lääkäriin sairastuessaan. Et ole siis kohtuuton mutta ei tuo toisaalta ollut myöskään kohtuuton pyyntö tyttäreltä.
Mutta eihän häntä jätetty pärjäämään yksin, vaan tarjottiin apua maksaa taksi. Se ettei parikymppinen tai nuorempikaan muka pystyisi itsekseen odottelemaan päivystyksessä ja käymään lääkärillä on ihan silkkaa huomionhakua.
Jos on opetettu siihen että äiti ja isä lähtee aina mukaan niin ei se taksi ole sama asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli vanhempana on kelvoton, jollei koko elämäänsä ole valmiina pomppaamaan vielä aikuisenakin lapsen jokaisen tarpeen mukaan? Selvä.
Totta kai sellainen vanhempi on kelvoton.
Kukaan ei valitse tänne syntyä. Syntyminen on aina kurja kohtalo, koska se tuo tullessaan myös surua ja murhetta. Paljon helpompi on olla olematta kuin elää.
Siksi vanhempien valinta tehdä lapsi on aina äärimmäisen itsekäs. Jos niin itsekkään valinnan tekee, niin silloin on myös pystyttävä kantamaan lapsesta vastuu omaan kuolemaansa saakka.
Ja vastuun kantaminen = jokaisen pyynnön toteuttaminen?
Kyllä. en minä esimerkiksi olisi tahtonut maan päälle. Elämäni on monin tavoin kurjaa. Olen katkera siitä, että minut on tehty.
Siksi vielä keski-ikäisenäkin olen sitä mieltä, että vanhemmillani on velvollisuus pyrkiä tekemään minusta onnellinen.
En kertakaikkiaan voi käsittää ajattelutapaa, että tekee lapsen ja sen jälkeen olettaa, että lapsesta pitäisi kasvaa itsenäinen. Mihin tällainen ajattelu perustuu? Eihän lapsi valitse tänne syntyä. Ei lapselta voi odottaa mitään.
Uskomatonta sontaa.
Miksi se on sontaa? Olen mielenterveysongelmainen tukien varassa elävä luuseri, joka ajoittain joutuu osastolle ja jolla ei ole tässä maailmassa muuta tehtävää kuin odottaa kuolemaa. Ei ole rahaa eikä siksi mitään tekemistä, eikä myöskään ole ystäviä.
Miksi minut tänne tehtiin? Kuka kantaa tästä vastuun?
Eli jos sun isoisovanhemmat 100v eläisi, niin he huolehtisivat edelleen kasikymppisten lastensa, kuuskymppisten lastenlastensa ja nelikymppisten lastenlastenlastensa onnellisuudesta, ja vieläpä näiden parikymppisistä luuserikersoista? Koska eihän niistä kukaan ole pyytänyt tänne syntyä, kaikki on niiden isoisovanhempien syytä.
Vierailija kirjoitti:
Eli jos sun isoisovanhemmat 100v eläisi
Ei heidänkään olisi pitänyt tehdä lapsia. Äitinikin on äärimmäisen epätasapainoinen, mikä on vaikuttanut osaltaan omaan kohtalooni.
Miksi ihmeessä ihmiset tekevät lapsia, jos eivät pysty tarjoamaan näille hyviä geenejä ja jos eivät ole valmiita sitoutumaan näihin koko elämäkseen?
Lapsenne tarvitsee tukihenkilön. SPR:n ystävätoiminnan kautta voisi löytyä sellainen tai potilashdistyksen (=esim. syöpäyhdistys) kautta vertaistukea. Auttakaa ammattilaisten tuella tytärtänne itsenäistymään myös sairautensa suhteen. Jokaisen pitää pitemmällä aikavälillä tulemaan toimeen omien sairauksiensa kanssa itsenäisesti.
Itselläni on lukuisia pitkäaikaissaurauksia joten tiedän mistä puhun
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuten ketjussa on varmasti useampaan kertaan jo todettu niin ei aina tarvitse jaksaa mutta ei ole kovin reilua myöskään jättää sitten yht'äkkiä auttamatta kun toinen on avun tarpeessa.
Omatoimisuuden opettelu ja muun turvaverkon rakentaminen olisi pitänyt aloittaa kun tytär vielä asui kotona. Sairaus ei ole tyttären syy eikä hän ole sitä itselleen valinnut joten kyllä tuossa hylkäämisen kokemus voi olla melko suuri jos todellakin on noin että hänen oikeasti tarvitsee mennä aina suorilta lääkäriin sairastuessaan. Et ole siis kohtuuton mutta ei tuo toisaalta ollut myöskään kohtuuton pyyntö tyttäreltä.
Mutta eihän häntä jätetty pärjäämään yksin, vaan tarjottiin apua maksaa taksi. Se ettei parikymppinen tai nuorempikaan muka pystyisi itsekseen odottelemaan päivystyksessä ja käymään lääkärillä on ihan silkkaa huomionhakua.
Jos on opetettu siihen että äiti ja isä lähtee aina mukaan niin ei se taksi ole sama asia.
No sama asia ei olisi kuin mukaan lähtö. Mutta ei häntä jätetty yksin pohtimaan kuinka selviää jne vaan annettiin hyvä vaihtoehto.
Jätetty oman onnensa nojaan? Hylätty? Just joo.
Suomessa pääsee päivystykseen kyllä. Viime kädessä ambulanssilla, jos on hengenvaarallinen tilanne. Taksilla, jos ei-niin-akuutti. Opiskelija saattaa saada sairauskuluihin harkinnanvaraista avustusta sosiaalitoimelta, ja jos vanhemmat eivät ihan köyhiä ole, se 300e maksukatto mikä taksissa on vuodessa, ei ole kohtuutonta avustaakaan.
Enemmän kuulostaa opitulta avuttomuudelta mielestäni.