ujo ja arka nainen
Olen ujo ja väritön persoona. Toiset pitävät minua vain taakkana ja välttelevät parhaansa mukaan. En tule koskaan työllistymään, sillä ryssin kaikki haastattelut ja työkokemus on olematonta (en kelpaa edes varastohommiin). Kavereita ei minulla ole (tai on muutama, jotka vaan koittavat hyötyä minusta). Olenkin harkinnut, että ryhtyisin vetämään huumeita ja pyrkisin joihinkin huumeporukoihin. Elämäni tulee kuitenkin olemaan säälittävää kitkuttamista, joten miksi en eläisi edes hetken onnellista ja tapahtumarikasta elämää.
Kommentit (131)
Itse olen myös melko huonossa tilanteessa. Silti en tahdo tehdä itselleni pahaa käyttämällä huumeita sillä olen muutenkin joutunut kärsimään niin paljon. Ihmiset ovat olleet kuin piruja omassa elämässäni, vaikka nuori vasta olenkin. Olen ihan kadonnut, enkä enää tunnista itseäni, vaikka tahtoisin palata siihen hetkeen kun kaikki oli vielä hyvin. Haluaisin löytää sen entisen minäni jostain. Ehkä tämä vielä onnistuu. Toivon myös, että sinäkään et tee itsellesi pahaa huumeilla, koska olet jo varmisti kärsinyt tarpeeksi muutenkin. Sinun ei tarvitse pilata elämääsi et ole syyllinen mihinkään. Yritetään me molemmat saada katse maasta ylös ja katsoa peiliin ja sanoa, että ollaan selvitty jo monesta ja ei ole mitään hävettävää. Yksin olen minäkin osin juuri niiden kauheiden ihmisten takia, kun jäin ihan porukasta ja nykyisin on vaikeaa luottaa muihin. Tupakkaa olen kyllä ajatellut alkaa polttaa, mutta ehkä se sallitaan jos sitä joskus rentoutumiseen käytän. Muuten yöt menee chatissa ollessa. Nämä ehkä pahimmat paheeni, mutta ehkä se sallitaan. Tsemppiä sinulle. Elossa ollaan vielä molemmat ja ehkä vielä toivutaankin kaikesta.
Mitäs, jos hakeutuisit työskentelemään eläinten kanssa, nehän yleensä tykkäävät kaikista ihmisistä, kunhan kohtelee niitä hyvin.
Kysy vaikka ilmaista harjoittelupaikkaa jostain eläinkaupasta, Korkeasaaresta ym ym.[/quote]
Hyvä vinkki tämäkin (:
ap
Vierailija kirjoitti:
Suuri salaisuus kirjoitti:
Resilienssi kirjoitti:
Ala meditoimaan ohjatusti. Voisit saada lisää psykologista joustavuutta ja kykyä selviytyä ja nähdä enemmän vaihtoehtoja kuin huumeet.
En suosittele joogaa tai mindfullnessia, niistä saa pahoja henkiä, riivaajia henkeensä.
Rukoile mieluummin Jeesusta ja pyydä pelastusta elämääsi ...ja sitten alkaa tapahtumaan... sillä Jeesus todella tulee ja muuttaa elämäsi ihmeellisesti niin, että et enää mitään muuta tarvitse.
Onks kokemusta joogasta ja riivaajista? Kiinnostais kuulla lisää.
Toi riivaaja juttu perustuu siihen, että koska jooga ja meditaatio on perua Hinduilta, niin se, että ottaa sen jooga-asennon, asanan, käy ikäänkuin palvelemaan niitä hindujen epäjumalia. Ja koska joogan perimmäinen tarkoitus on vapauttaa ihmisessä piilevä kundaliinienergia, käärmevoima, niin tämä kristittjen mukaan tulee saatanalta. Ja ottamalla sen jooga-asennon, tai meditoimalla, avaa välittömästi portin näille pahoille riivaajahengille.
Näin on kertonut esim. entinen hinduguru Maharaj R. Rabindranart. Hän kertoi kirjassaan "Gurun kuolema", kuinka hän pääsi näille astraalitason matkoilleen, kohtaamaan näitä jumaliaan ja kuinka pelottavaa se oli. Samoja astraalitason matkoja, mitä ihmiset voivat saada nautittuaan LSD:tä. Rabin mukaan tämä kaikki on peräisin saatanasta, perustuen ihmisten eksytykseen.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen myös melko huonossa tilanteessa. Silti en tahdo tehdä itselleni pahaa käyttämällä huumeita sillä olen muutenkin joutunut kärsimään niin paljon. Ihmiset ovat olleet kuin piruja omassa elämässäni, vaikka nuori vasta olenkin. Olen ihan kadonnut, enkä enää tunnista itseäni, vaikka tahtoisin palata siihen hetkeen kun kaikki oli vielä hyvin. Haluaisin löytää sen entisen minäni jostain. Ehkä tämä vielä onnistuu. Toivon myös, että sinäkään et tee itsellesi pahaa huumeilla, koska olet jo varmisti kärsinyt tarpeeksi muutenkin. Sinun ei tarvitse pilata elämääsi et ole syyllinen mihinkään. Yritetään me molemmat saada katse maasta ylös ja katsoa peiliin ja sanoa, että ollaan selvitty jo monesta ja ei ole mitään hävettävää. Yksin olen minäkin osin juuri niiden kauheiden ihmisten takia, kun jäin ihan porukasta ja nykyisin on vaikeaa luottaa muihin. Tupakkaa olen kyllä ajatellut alkaa polttaa, mutta ehkä se sallitaan jos sitä joskus rentoutumiseen käytän. Muuten yöt menee chatissa ollessa. Nämä ehkä pahimmat paheeni, mutta ehkä se sallitaan. Tsemppiä sinulle. Elossa ollaan vielä molemmat ja ehkä vielä toivutaankin kaikesta.
Yritetään. Voimia sulle.
ap
Kiitos Hanna tästäkin ketjusta, lupaan alkaa käyttää huumeita ja alkoa, jotta sinusta tulisi onnellisempi <3
Vierailija kirjoitti:
Kiitos Hanna tästäkin ketjusta, lupaan alkaa käyttää huumeita ja alkoa, jotta sinusta tulisi onnellisempi <3
En ole Hanna. Kuka Hanna?
ap
Vierailija kirjoitti:
Ap, en halua pelotella, mutta haluaisitko näyttää tällaiselta:
https://www.stara.fi/2014/07/27/narkomaanien-karmaisevia-muodonmuutoksi…
En haluisia näyttää tuollaiselta. Mutta jotenkin oon pohtinu, että saan pidettyä huumeiden käytön sopivissa rajoissa, jolloin positiiviset vaikutukset korostuvat.
ap
Valitettavasti huumeissa ei ole mitään positiivista. Se on vihoviimeinen ansa, joka laukeaa, heti kun alat käytämään niitä, etkä pääse sitten enää pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuri salaisuus kirjoitti:
Resilienssi kirjoitti:
Ala meditoimaan ohjatusti. Voisit saada lisää psykologista joustavuutta ja kykyä selviytyä ja nähdä enemmän vaihtoehtoja kuin huumeet.
En suosittele joogaa tai mindfullnessia, niistä saa pahoja henkiä, riivaajia henkeensä.
Rukoile mieluummin Jeesusta ja pyydä pelastusta elämääsi ...ja sitten alkaa tapahtumaan... sillä Jeesus todella tulee ja muuttaa elämäsi ihmeellisesti niin, että et enää mitään muuta tarvitse.
Onks kokemusta joogasta ja riivaajista? Kiinnostais kuulla lisää.
Toi riivaaja juttu perustuu siihen, että koska jooga ja meditaatio on perua Hinduilta, niin se, että ottaa sen jooga-asennon, asanan, käy ikäänkuin palvelemaan niitä hindujen epäjumalia. Ja koska joogan perimmäinen tarkoitus on vapauttaa ihmisessä piilevä kundaliinienergia, käärmevoima, niin tämä kristittjen mukaan tulee saatanalta. Ja ottamalla sen jooga-asennon, tai meditoimalla, avaa välittömästi portin näille pahoille riivaajahengille.
Näin on kertonut esim. entinen hinduguru Maharaj R. Rabindranart. Hän kertoi kirjassaan "Gurun kuolema", kuinka hän pääsi näille astraalitason matkoilleen, kohtaamaan näitä jumaliaan ja kuinka pelottavaa se oli. Samoja astraalitason matkoja, mitä ihmiset voivat saada nautittuaan LSD:tä. Rabin mukaan tämä kaikki on peräisin saatanasta, perustuen ihmisten eksytykseen.
Kiva myytti. Oisko kellään omakohtasia kokemuksia saatanallisista voimista?

Itse olen kyllä ollut todella pitkään uskossa Jeesukseen, enkä ole siis siksi harrastanut joogaa koskaan.
Eräs kaverini harrasti joogaa, eikä uskonut kun sanoin, että se tuo riivaajia sisimpään.
Kerran hänelle ilmestyi yöllä yliluonnolllinen kauhistuttava demoni, joka yritti raiskata hänet. Sillä hetkellä hän onneksi muisti keskustelumme ja huusi kauhuissaan Jeesusta apuun - silloin tuo hirveä olento häipyi eikä palannut, koska kaveri lopetti joogaamisen.
Tämä on oikeasti tosi juttu.
Riivaajahenkien läsnäoloa olen kerran konkreettisesti kokenut ennen uskoontuloani, kun pyysin suruissani juuri kuollutta sukulaistani antamaan merkkiä läsnäolostaan. Silloin alkoi astiat lennellä ja keinutuoli itsestään keinua ja uskokaa, se oli erittäin pelottavaa...
Samassa myös koin selkeästi, ettei se ollutkaan hän, vaan paha henki, joka esiintyi hänenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suuri salaisuus kirjoitti:
Resilienssi kirjoitti:
Ala meditoimaan ohjatusti. Voisit saada lisää psykologista joustavuutta ja kykyä selviytyä ja nähdä enemmän vaihtoehtoja kuin huumeet.
En suosittele joogaa tai mindfullnessia, niistä saa pahoja henkiä, riivaajia henkeensä.
Rukoile mieluummin Jeesusta ja pyydä pelastusta elämääsi ...ja sitten alkaa tapahtumaan... sillä Jeesus todella tulee ja muuttaa elämäsi ihmeellisesti niin, että et enää mitään muuta tarvitse.
Onks kokemusta joogasta ja riivaajista? Kiinnostais kuulla lisää.
Toi riivaaja juttu perustuu siihen, että koska jooga ja meditaatio on perua Hinduilta, niin se, että ottaa sen jooga-asennon, asanan, käy ikäänkuin palvelemaan niitä hindujen epäjumalia. Ja koska joogan perimmäinen tarkoitus on vapauttaa ihmisessä piilevä kundaliinienergia, käärmevoima, niin tämä kristittjen mukaan tulee saatanalta. Ja ottamalla sen jooga-asennon, tai meditoimalla, avaa välittömästi portin näille pahoille riivaajahengille.
Näin on kertonut esim. entinen hinduguru Maharaj R. Rabindranart. Hän kertoi kirjassaan "Gurun kuolema", kuinka hän pääsi näille astraalitason matkoilleen, kohtaamaan näitä jumaliaan ja kuinka pelottavaa se oli. Samoja astraalitason matkoja, mitä ihmiset voivat saada nautittuaan LSD:tä. Rabin mukaan tämä kaikki on peräisin saatanasta, perustuen ihmisten eksytykseen.
Tämä on kaikki totta, mitä kirjoitat, kannattaa lukea myös Doreen Irvine : Olin noita, se on vanha kirja, mutta kertoo hyvin pelottavalla tavalla kaikesta siitä suunnattomasta kauheudesta, mihin pimeyden henkivaltoihin sekoittuneet ihmiset voivat joutua.
Myös hindulaisuudesta kertova Barbara Szandorowska : Pimeää valoa, on kirja, joka kertoo näiden itämaisten uskontojen suurista valheista ja vaaroista.
Vierailija kirjoitti:
Kiva myytti. Oisko kellään omakohtasia kokemuksia saatanallisista voimista?
No ei se ole mikään myytti mitä tuo Rabi on kirjassaan kertonut meditoimisesta ja noista astraalimatkoista!
Lue vaikka se kirja, se on todella mielenkiintoinen. Siinä on mies, kuka sentään meditoinut ja joogannut koko ikänsä, ennenkuin kohtasi Jeesuksen!
Onhan Viktor Klimenkokin noista varoitellut. Lopetti meditoinnin, kun koki pienimuotoisen ruumiistapoistumis kokemuksen.
http://www.tv7.fi/vod/player/19920/
"Kokemansa avioeron jälkeen Hannele hakeutui selvännäkijälle, jonka esiin tuomat asiat jäivät piinaamaan hänen ajatusmaailmaansa. Hannele yritti vapautua näistä häiritsevistä ajatuksista joogan avulla, mutta ajautuikin syvemmälle pimeyden kahleisiin. Todellinen vapautuminen alkoi vasta seurakunnan työntekijän vastaanotolta, jossa Hannelen puolesta rukoiltiin."
On tuolla noita muitakin todistuksia New age jutuista ja kuinka ne johtivatkin vain pahaan ja ahdistukseen.
Elämän voi viettää ihan hyvin itsekseen ja hieman tylsästi kituuttaen. Itse olen päätynyt siihen, että yritän omalta osaltani vähentää kärsimystä maailmasta. Huumemaailmaan ajautuminen ei tuota päämäärää ainakaan edistä. Veljeni valitsi toisin ja siinä kohtaa kun kävin tapaamassa amfetamiini psykoosiin ajautunutta ihmisrauniota sairaalassa tiesin, että valintani on oikea.
Täytyy olla myötätuntoinen itseään kohtaan. Olemmehan yhä hengissä ja emmekä kiusaa toisia ihmisiä. Siitä pitää olla ylpeä. Myös jos rauhallisesti ja myötätuntoisesti tarkkailee muiden tekemisiä ja tekojen motiiveja voi hiljalleen oppia arvostamaan itseään ja omia valintoja. Eläinten kanssa touhuaminen oli minusta hyvä vinkki. Silloin unohtaa itsensä tarkkailun ja virheidensä suomimisen.
Mitä sä siis oikeasti elämääsi haluat? Ystäviä, harrastuksia, mitä? Ja mitä elämä tällä hetkellä käytännössä on? Oli se mitä tahansa niin en kyllä usko huumeiden auttavan yhtään... Ootko mitään baareilua tai keikoilla käymistä harrastanut? Joillekin kai tuollaiset on mieleistä sosiaalista aktiviteettia.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on kaikki totta, mitä kirjoitat, kannattaa lukea myös Doreen Irvine : Olin noita, se on vanha kirja, mutta kertoo hyvin pelottavalla tavalla kaikesta siitä suunnattomasta kauheudesta, mihin pimeyden henkivaltoihin sekoittuneet ihmiset voivat joutua.
Myös hindulaisuudesta kertova Barbara Szandorowska : Pimeää valoa, on kirja, joka kertoo näiden itämaisten uskontojen suurista valheista ja vaaroista.
Kiitos, täytyy kirjastosta lainata, jos löytyisi!
Ja tuhannet ihmiset harrastaa joogaa ja meditoi saaden niistä vain ja ainoastaan hyviä kokemuksia. Minä myös joogailen joskus, kivaa kevyttä treeniä ja samalla rauhoittaa ja rentouttaa. Että nuo pelottelut voi kyllä jättää ihan omaan arvoonsa.

Siltähän se voi aluksi vaikuttaakin. Mutta ei noi jutut todellakaan ole mitään hatusta vedettyä pelottelua.
Ne ovat ihan todellisia juttuja, ne ovat ihan oikeasti olemassa ja tapahtuneet ihmisille.
Se kertoo vaan siitä, että mikä voima siellä ihan todella perinpohjaisesti vaikuttaa!
Noi on loppujenlopuksi sen tason juttuja, että ei niitä kannata jättää omaan arvoonsa.
http://www.tv7.fi/vod/player/22887/
Spiritismi, henkien kutsuminen, jooga, energiahoidot, ennustaminen ja noituus voivat kiehtoa monia nykypäivänkin nuoria. Omien kokemustensa pohjalta aiheesta keskustelemassa on Outi Mattsson SRO:n musiikkilinjalta.
Monille ei ehkä vaan oo vielä tullut niitä huonoja kokemuksia, niinkun ei sinullekaan.
Mutta on olemssa niin paljon ihmisten kauhutarinoita alienien kaappauksista, just noista riivaajista sun muista.
Eikä niistä oo voinut vapautua täysin, muuten kuin Jeesuksen avulla.
Jokin juttu siinä vaan on !!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja tuhannet ihmiset harrastaa joogaa ja meditoi saaden niistä vain ja ainoastaan hyviä kokemuksia. Minä myös joogailen joskus, kivaa kevyttä treeniä ja samalla rauhoittaa ja rentouttaa. Että nuo pelottelut voi kyllä jättää ihan omaan arvoonsa.
Siltähän se voi aluksi vaikuttaakin. Mutta ei noi jutut todellakaan ole mitään hatusta vedettyä pelottelua.
Ne ovat ihan todellisia juttuja, ne ovat ihan oikeasti olemassa ja tapahtuneet ihmisille.
Se kertoo vaan siitä, että mikä voima siellä ihan todella perinpohjaisesti vaikuttaa!Noi on loppujenlopuksi sen tason juttuja, että ei niitä kannata jättää omaan arvoonsa.
http://www.tv7.fi/vod/player/22887/
Spiritismi, henkien kutsuminen, jooga, energiahoidot, ennustaminen ja noituus voivat kiehtoa monia nykypäivänkin nuoria. Omien kokemustensa pohjalta aiheesta keskustelemassa on Outi Mattsson SRO:n musiikkilinjalta.Monille ei ehkä vaan oo vielä tullut niitä huonoja kokemuksia, niinkun ei sinullekaan.
Mutta on olemssa niin paljon ihmisten kauhutarinoita alienien kaappauksista, just noista riivaajista sun muista.
Eikä niistä oo voinut vapautua täysin, muuten kuin Jeesuksen avulla.
Jokin juttu siinä vaan on !!
Kyllä, usko on todellinen asia joka tapahtuu ihmisille. Mutta vaikka uskon vaikutukset ovat todellisia, se mihin he uskovat ei ole todellista.
Vierailija kirjoitti:
Elämän voi viettää ihan hyvin itsekseen ja hieman tylsästi kituuttaen. Itse olen päätynyt siihen, että yritän omalta osaltani vähentää kärsimystä maailmasta. Huumemaailmaan ajautuminen ei tuota päämäärää ainakaan edistä. Veljeni valitsi toisin ja siinä kohtaa kun kävin tapaamassa amfetamiini psykoosiin ajautunutta ihmisrauniota sairaalassa tiesin, että valintani on oikea.
Täytyy olla myötätuntoinen itseään kohtaan. Olemmehan yhä hengissä ja emmekä kiusaa toisia ihmisiä. Siitä pitää olla ylpeä. Myös jos rauhallisesti ja myötätuntoisesti tarkkailee muiden tekemisiä ja tekojen motiiveja voi hiljalleen oppia arvostamaan itseään ja omia valintoja. Eläinten kanssa touhuaminen oli minusta hyvä vinkki. Silloin unohtaa itsensä tarkkailun ja virheidensä suomimisen.
Aivan ja sitten, mikä tuo itselle ja muille todella suurta iloa on vapaaehtoinen hyväntekeväisyystyö - käydä vaikka vanhuksen luona juttelemassa, kaupassa asiointia/torikahvit yhdessä tai käydä yksinäisen vammaisen/vakavasti sairaan kanssa teatterissa tai elokuvissa.
Se kohottaa itsetuntoa, kun näkee miten paljon voi auttaa muita ihan pikku asioillakin ja saada paljon hyvää ja iloa aikaan ja omat murheetkin siinä samassa unohtuvat.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, usko on todellinen asia joka tapahtuu ihmisille. Mutta vaikka uskon vaikutukset ovat todellisia, se mihin he uskovat ei ole todellista.
Eiköhän se Jeesus ihan todellinen henkilö ollut. Raamatussa puhutaan paljon, kuinka Jeesus ajoi riivaajia ulos ihmisistä ja muutenkin paransi.
Kyllä ne ihan todellisia asioita ovat, kyllä ne ihmisten elämän suuret muutokset ja kokemusket ovat ihan todellisia. Ei niitä muuten tapahtuisi.