Lue keskustelun säännöt.
Mä oon ihan loppu! Tahdon lapseni laitokseen.
Väsynyt_äippä
23.03.2018 |
Tilanne siis se että ihana, rakas 7v tyttäreni ei tottele mitään! On yritetty jäähyä, on yritetty takavarikoida leluja, ollaan yritetty tv-kieltoa ja arestia. Mikään ei tehoa.
Aivan uhmaikäisestä ollut tällainen, kuvittelin että tilanne helpottaa kun lapsi kasvaa, wrong! Ei kiukuttele mutta on kuin pieni piru. Esimerkiksi jos rikkoo jotain, nauraa vaikka tietää että on kielletty. Nauraa kun pudottaa jotain. Nauraa kun sotkee ja kiusaa pikkuveljeään. Tietää tasan että kaikki ed.mainitut ovat kiellettyjä ja niistä seuraa rangaistus, ei vaikutusta.
(Eli ei, meillä ei vain uhkailla, jos jotakin uhataan se myös toteutuu.)
Palaa käpy tuohon mukulaan vaikka rakas onkin. Olemme yrittäneet kuukausikalenteriakin johon pistetään tarra iltaisin jos päivä on mennyt hyvin, jos ei niin menettää tarran ja jos tarroja ei ole vähintään 5 per vko koko kuukauden ajalta niin mitään kivaa ei tulekaan. Ei auta. Hymyilee vaan vaikka näkee että tarra lähti.
Onko jollakulla vielä mitään ideaa vai teenkö tytöstä lasun ja annan sijoittaa muualle? :(
Kommentit (287)
Saako tyttö huomiota naurullaan?
Korotatteko ääntä? Huudatte?
Sopikaa joku rangaistus esim lelu yksi kerrallaan kaniin huonosta käytöksestä tyynen rauhallisesti. Rauhallisesti kerrotte mitä tyttö teki ja miksi se on väärin. Älkää ”palkitko” häntä huutamalla tms.
Perheneuvolasta saatte apuja tai nepsy-valmentajalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsi hakee sinun huomiota. Jos rikkoo jotain niin saa silloin huomiosi.
Mitäpä jos viettäisin sen lapsen kanssa aikaa yhdessä ja kuuntelisit häntä?
Ette anna tarpeeksi hyvää huomiota. Vanhemman tehtävä on kertoa lapselle että hän on hyvä ja tärkeä.
Tässä APN tilanteessa lapsi uskoo jo olevansa vain paha ja ilkeä. Jos ei omat voimat riitä niin neuvolasta apua!
VMP. Huomio on kuin huume, mitä enemmän sitä saa, sen enemmän sitä haluaa. Liika huomionhaku on persoonallisuudenpiirre, joka on päässyt valtaamaan tilaa muulta elämältä. Ihan kuin alkoholi valtaa koko elämän, jos se saa ylivallan. Tässä tapauksessa sanoisin, että lapselle olisi hyväksi löytää yksinolemisen ilo, lukemalla kirjaa, piirtämällä, valokuvaamalla tms. mitä tahansa sellaista harrastamalla, johon voi ja pitää keskittyä ja joka pitää tehdä yksin ja itse. Tavoitteena voisi olla vaikka kokonaisen kuvan värittäminen ilman, että koko ajan joku on siinä vieressä selittämässä tai kehumassa tai auttamassa. Vaihtoehtona sadun kuuntelu, sivun lukeminen kirjasta, piirros tai valokuva jostain kohteesta jne. Jotain, josta lapsi itse on kiinnostunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä voin just taas kuvitella mun äitini tehneen tällaisen aloituksen minusta 35 vuotta sitten. Ja hän itse oli huono kasvattaja, ilkeä ja epäoikeudenmukainen ja käytökseni oli vain vastailua siihen, ja heijastumaa siitä. Äitini oli iso pasca henkilö.
Sulla on siis hyviä kehitysehdotuksia antaa AP:lle, ole hyvä. Älä ihmeessä kanna sisälläsi kaikkia hyviä kasvatusmetodeja.
Hm, oliskohan parempi, jos tämä kynttilä jäisi sinne vakan alle mieluummin kokonaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä voin just taas kuvitella mun äitini tehneen tällaisen aloituksen minusta 35 vuotta sitten. Ja hän itse oli huono kasvattaja, ilkeä ja epäoikeudenmukainen ja käytökseni oli vain vastailua siihen, ja heijastumaa siitä. Äitini oli iso pasca henkilö.
Sulla on siis hyviä kehitysehdotuksia antaa AP:lle, ole hyvä. Älä ihmeessä kanna sisälläsi kaikkia hyviä kasvatusmetodeja.
Hm, oliskohan parempi, jos tämä kynttilä jäisi sinne vakan alle mieluummin kokonaan?
Niin en tiennyt että oli Kivikissa.
ihmeelliset vuodet kirjoitti:
huh, varmasti rankka tilanne! itse kävin viime syksynä espoossa perheneuvolan tarjoaman ilmaisen kurssin, ihmeelliset vuodet. sieltä saisit paljonkin työkaluja kyseiseen käytökseen.
ydin juttu on kuitenkin lapsen kehuminen kaikesta hyvästä, sitä pitää vaan treenata niin että se on itsellä jatkuvasti mielessä.
omasta elämästä esimerkki mikä yllätti itseni;
olimme kolmen pojan kanssa saunomassa, pojilla kylpyammeet vierekkäin. yksi tunki jalkansa toisen ammeeseen ja pyysin aluksi ottamaan jalat pois. ei mitään vaikutusta, pyysin uudestaan ja aloin itse ärsyyntymään, ei vaikutusta. no sit aloin kehumaan poikaa joka oli nätisti ammeessaan niin johan lähti jalat omaan ammeeseensa, heti perään kehu tälle joka jaloilla toisia aluksi häiritsi!voit myös kokeilla huomiotta jättämistä huonosta käytöksestä mutta heti kun huono käytös loppuu kehut lasta.
palkitseminen tapahtuu niin että eka lapsi yrittää esim tunnin verran olla nätisti josta saa esim tarran. aluksi voit yrittää että kerran päivässä lapsi on sen tunnin verran kiltisti ja sit pidennät aikaa pikkuhiljaa. ja ansaittuja tarroja ei ikinä menetä!
jos kaipaat perusteellisempia vinkkejä lainaa kirjastosta se ihmeelliset vuodet kirja.
Ahaa. Kerrotaanko kirjassa myös mitä tehdä kun olisi muutakin tekemistä kuin antaa kaikki yhdelle ainoalle ihmiselle? Entä se muu elämä, kuka sen hoitaa sillä välin kun yksi lapsi saa kaiken hyvällä tai pahalla? Toinen lapsi, parisuhde, työ, kotityöt, henkilökohtainen hygienia, yksinolo ja latautuminen, kirjat, elokuvat, opiskelu, ystävät, sukulaiset, raha-asiat... Mistä helvetistä tulee tämä käsitys, että jos on lapsi, niin vanhemmat ovat hänelle koko oman elämänsä velkaa, sehän menee juuri päinvastoin! Jokainen saa sen, mihin resurssit riittävät, jos ei kelpaa niin olkoon ilman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tehdä lapsi, jos ei ole kykyjä kasvattamiseen?
TÄMÄ. Miljoona kertaa. Katkerat surkeat kasvattajat ja mammat alapeukuttaneet., eipä yllätä :-)) Ette kuitenkaan muuta alapeukuillanne mitään, joten tulkaa ihmeessä laittamaan niitä tähänkin.
Ps. Ja siis voi ihan kauheeta kun lapsi nauraa paskoille säännöillenne, joissa ei ole mitään järkeä ja joita ette ole sille koskaan asiallisesti ja rauhallisesti vaivautuneet selittämään, heti laitettu jotain jäähyä, nurkassa seisottamista tai muuta rangaistusta ja räyhäämistä päälle, onpa tainnut vyökin varmaan vähän viuhahdella. Newsflash, lapset eivät aina ymmärrä oikeaa väärästä ja tarvitsevat järkevän, jämäkän mutta ehdottoman hyväksyvän ja rakastavan perustelun tekemisilleen ja tekemättä jättämisilleen. Ei voi vain tiuskia "älä" tai "ei saa", vaan on vastuullisena aikuisena selitettävä tilanne ja kaikki sen puolet ja seuraamukset lapselle perinpohjin. Nyt olet onnistunut kasvattamaan lapsestasi uhmakkaan alakouluikäisen, joten onneksi olkoon vaan ja onnea tulevaan.
Ja jos joku nauru jännittävissä ja ns. vähän tuhmissa tilanteissa on pahinta mitä lapsi voi tehdä niin ole onnellinen ettei sinulla ole kokemusta niistä todellisista erityislapsista.
Toivotaan, että ap:n ja kaikkien muidenkin vastaavien laiskurimammojen lapset todella päätyvät "laitokseen", sellainenkin paikka nimittäin olisi heille huomattavasti vakaampi ja johdonmukaisempi paikka kasvaa ja varttua tasapainoisiksi yhteiskunnan jäseniksi.
Voi vittu sunkin kanssas. Mitä sä luulet, että laitoksissa tehdään? Lykätään se lapsi omaan huoneeseen ja käsketään olla sielllä kunnes osaa olla muitten kanssa. Jos ei auta, ovi laitetaan lukkoon. Tai sitten lähetetään eteenpäin toiseen laitokseen, jossa on jo betoniselli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tehdä lapsi, jos ei ole kykyjä kasvattamiseen?
TÄMÄ. Miljoona kertaa. Katkerat surkeat kasvattajat ja mammat alapeukuttaneet., eipä yllätä :-)) Ette kuitenkaan muuta alapeukuillanne mitään, joten tulkaa ihmeessä laittamaan niitä tähänkin.
Ps. Ja siis voi ihan kauheeta kun lapsi nauraa paskoille säännöillenne, joissa ei ole mitään järkeä ja joita ette ole sille koskaan asiallisesti ja rauhallisesti vaivautuneet selittämään, heti laitettu jotain jäähyä, nurkassa seisottamista tai muuta rangaistusta ja räyhäämistä päälle, onpa tainnut vyökin varmaan vähän viuhahdella. Newsflash, lapset eivät aina ymmärrä oikeaa väärästä ja tarvitsevat järkevän, jämäkän mutta ehdottoman hyväksyvän ja rakastavan perustelun tekemisilleen ja tekemättä jättämisilleen. Ei voi vain tiuskia "älä" tai "ei saa", vaan on vastuullisena aikuisena selitettävä tilanne ja kaikki sen puolet ja seuraamukset lapselle perinpohjin. Nyt olet onnistunut kasvattamaan lapsestasi uhmakkaan alakouluikäisen, joten onneksi olkoon vaan ja onnea tulevaan.
Ja jos joku nauru jännittävissä ja ns. vähän tuhmissa tilanteissa on pahinta mitä lapsi voi tehdä niin ole onnellinen ettei sinulla ole kokemusta niistä todellisista erityislapsista.
Toivotaan, että ap:n ja kaikkien muidenkin vastaavien laiskurimammojen lapset todella päätyvät "laitokseen", sellainenkin paikka nimittäin olisi heille huomattavasti vakaampi ja johdonmukaisempi paikka kasvaa ja varttua tasapainoisiksi yhteiskunnan jäseniksi.
Voi vittu sunkin kanssas. Mitä sä luulet, että laitoksissa tehdään? Lykätään se lapsi omaan huoneeseen ja käsketään olla sielllä kunnes osaa olla muitten kanssa. Jos ei auta, ovi laitetaan lukkoon. Tai sitten lähetetään eteenpäin toiseen laitokseen, jossa on jo betoniselli.
Älä nyt, tuohan oli omasta mielestään vuosisadan paras kasvattaja (mitä siitä vaikka niitä lapsia ei olekaan) =D.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsesi tarvitsee huomiota. (OMA KOKEMUS!) Olin itse tuollainen lapsi. Olin väkivaltainen äitiäni kohtaan koska en saanut haluamaani huomiota. Äiti ei koskaan leikkinyt mun kanssa tai puhunut kunnolla (kysellyt mitään). Sen lisäksi, minua kiusattiin päiväkodissa jota purin varmasti äitiini (koska hän oli ainoa turvallinen ihminen) ja kouluaikana olin muuten vaan onneton joten väkivaltaisuuteni jatkuu. Mutta minusta kasvoi kyllä kunnollinen aikuinen.
On tutkittua tietoa, että rankaiseminen ei toimi lapsiin keiden syy-seuraussuhteiden ymmärtäminen on heikkoa. Lasta kannattaa palkita ja opettaa vastuunportaiden periaate, jossa tilanne käydään läpi ja lapsi saa hyvittää tekonsa jollain tavalla. Lapselle on hyvä opettaa myös tunnetaitoja esim. kuvien avulla ja sanoittamalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos huomaat että voimat loppuvat ja alat tuntea vihaa lasta kohtaan.
Oisiko mahdollista laittaa lapsi vaikka kuukaudeksi sijaisperheeseen?
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tutulta. Miehen lapsi käyttäytyy samantyylisesti. Ei tunnu olevan empatiakykyä. Ihan kuin olisi vain mielissään mitä enemmän saa kaaosta aikaan. Rangaistuksista ei ole moksiskaan. Sanoo vaan "ihan sama" yms. Tuntuu ettei mikään kosketa häntä. Vaikka yrittää kuinka hyvällä (omasta sydämestään puhuen) tai sitten kovemmin sanoen ja rangaistuksen antamalla. Mikään ei aiheuta liikahdusta hänessä. Isäänsä käskyttää ja haukkuu, mitä isä yrittääkin tehdä/ostaa hänelle ei ole ikinä hyvä. Voin sanoa, että monet itkut oon itkenyt.
T
Minä kiinnitän huomioni tähän, vaikka ei olekaan aapeen kertomaa. Onko teillä ap yhtäköyttäyhdistys miehen kanssa asiassa, ettei olisi jostain tämäntapaisesta kysymys? Nimittäin ideaalitilanteessa ei tarvitsisi kertoa, miten lapsi tylyttää isäänsä, vaan olisi itsestään selvää, että jos hän niin toimii, olette yhtäläisesti kohteena molemmat. Eli kysymys olisi silloin vain lapsen ominaisuuksista.
Luontevin selitysmallihan se taitaa olla, että lapsi on vihainen, ylimielinen ja rankaiseva. Miksi?
Alkusyyhän on sinänsä samantekevä, jos tuloksena on se, että lapsi provosoi aikuisen samaan olotilaan, ja sama toisinpäin. Se pitäisi saada katkeamaan, yksinkertaisimmin niin, että vapaamatkustajavanhempi alkaa kantaa vastuuta ja lopettaa rusinoiden nyppimisen pullasta.
Meillä ollaan nyt 8-vuotiaan kanssa tässä pisteessä, mahdollista äitipuolisyndroomaa lukuun ottamatta samasta syystä kuin tämä kommentoimani kertoja. On vedetty erisuuntiin vanhempina. Nyt vasta on opittu vetämään samaan suuntaan, mutta ottaa varmasti aikansa, ennen kuin lapsessa näkyy myönteinen muutos. Meillä lapsi yrittää syrjiä minua, joka olen perheen kurinpitäjä samaan aikaan, kun isänsä on tehnyt kaikkensa hyvitelläkseen lasta, jolla on näin inhottava äiti. Olen siis oman lapseni äitipuoli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsesi tarvitsee huomiota. (OMA KOKEMUS!) Olin itse tuollainen lapsi. Olin väkivaltainen äitiäni kohtaan koska en saanut haluamaani huomiota. Äiti ei koskaan leikkinyt mun kanssa tai puhunut kunnolla (kysellyt mitään). Sen lisäksi, minua kiusattiin päiväkodissa jota purin varmasti äitiini (koska hän oli ainoa turvallinen ihminen) ja kouluaikana olin muuten vaan onneton joten väkivaltaisuuteni jatkuu. Mutta minusta kasvoi kyllä kunnollinen aikuinen.
Oliko äitisi sinun elämäsi ainoa tärkeä ja turvallinen ihminen? Minä asuin lapsuuteni mummoni kanssa. 60 vuotta ikäeroa ja olimme kuin eri planeetoilta. Rakkautta ja läheisyyttä oli, mutta ei ymmärrystä. Mummo oli hyvää hyvyyttään ottanut minut kasvatikseen, sillä vanhemmistani ei siihen ollut. Tuolla vuosikymmenellä oli häpeä ja vaarallistakin antaa lapsi adoptioon. Mummon omassa nuoruudessa lapsia yritettiin saada parempiin perheisiin jopa lehti-ilmoituksilla ja ei näille lapsille kovin hyvää elämää ollut tiedossa. Huutolaisuus, orpokodit, nälkä, espanjantautiin tms. kuoleminen oli osa mummon lapsuutta ja nuoruutta. Olin pitkään todella katkera ja tunsin, että elämä on antanut vähemmän kuin muille parempiosaisille. Lopulta kuitenkin opin ymmärtämään ja hyväksymään mummoni maailmankuvan ja tajusin, etten voinut syyttää häntä. Jos on lusikalla saanut, ei voi kauhalla antaa itsekään.
Miten sinä kasvoit kunnolliseksi aikuiseksi?
Vierailija kirjoitti:
Lapsesi tarvitsee huomiota. (OMA KOKEMUS!) Olin itse tuollainen lapsi. Olin väkivaltainen äitiäni kohtaan koska en saanut haluamaani huomiota. Äiti ei koskaan leikkinyt mun kanssa tai puhunut kunnolla (kysellyt mitään). Sen lisäksi, minua kiusattiin päiväkodissa jota purin varmasti äitiini (koska hän oli ainoa turvallinen ihminen) ja kouluaikana olin muuten vaan onneton joten väkivaltaisuuteni jatkuu. Mutta minusta kasvoi kyllä kunnollinen aikuinen.
Kullä meillä leikitäänkin, silloin kun tyttö haluaa. Useimmiten käskee pois, kukaan ei osaa leikkiä. Paitsi hän. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi tehdä lapsi, jos ei ole kykyjä kasvattamiseen?
Koska lasta ei voi valita etukäteen niinkuin lemmikkiä tai tavaraa. Lasta ei voi myöskään vaihtaa paremmin sopivaan, eikä viedä piikille kun se vaikuttaa sairaalta. Mutta meillä ei ole lapsitehtaita, joka tuottaisi valituista raaka-aineista tuotettuja virheettömiä laatuyksilöitä. Lapset siis toistaiseksi tehdään ihan itse. Syntyvyys on alenemassa tosin koko ajan, ehkäpä jonain päivänä ei ole fiksua tehdä itse omia lapsia, kun väestö uusiutuu tehtaissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
TUollainen kuukausikalenteri on ihan liian pitkä. Ottakaa päivä tavoitteeksi. jos päivä menee hyvin, palkinto heti. Muutoin yrität jättää huonon käytöksen huomioimatta. lapsi kertoo käytöksellään jotain. Vanhempana yritä saada selville mitä. Onko äiti liikaa ruudulla? tarvitseeko lapsi huomita?
Joo, yritettiin sitäkin että päivä hyvin ja palkinto heti juttua, mutta niitä päiviä jolloin menee hyvin on viikossa oikeasti ehkä korkeintaan yksi joten luovuttiin koko kalenterista.... ei, en ole liikaa ruudulla, en edes ehdi kunnolla silloin kun lapset ovat hereillä/kotona. Lapsi saa huomiota todella paljon. Ehkä vähän liikaakin, mutta hänelle kelpaa se negatiivinenkin huomio (oikeastaan tuntuu juuri sitä hakevan) ap
En nyt lukenut koko ketjua, mutta... vähentäkää tavoitteita. Kokonainen päivä haastavalle lapselle on tosi vaikeaa suoriutua hyvin. Pieniä juttuja, pieniä onnistumisia, joista palkitsette. Oman sängyn petaus (aikuinen auttaa, jos ei osaa.) Onnistunut ruokailu. Kouluun lähteminen ilman tappeluita tai läksyjen ALOITTAMINEN itse. Tms. Mikä olisi hänelle sopiva taso. Aloitusviestissä kerroitte että kiellätte, uhkaatte, rajoitatte, otatte pois jne. Negatiivista siis löydätte, keskittykää etsimään niitä onnistumisia, että voisitte myös kiittää. Olette jo huomanneet että lisä rajoittaminen ei vaan tehoa. Lapsi ei ole luonnostaan "paha" vaan haluaa miellyttää vanhempiaan. Ja antakaa hänelle mahdollisuus onnistumiseen! Niin pieniä juttuja, että pystyy. Pikkuhiljaa hän alkaa yrittämään itse enemmän ja isompia juttuja. Tsemppiä!
Kirja "ihmeelliset vuodet" lukuvinkkinä, vaikka varmaankin joku sitä edellä on kerinnyt suositella.
Onko siis niin, että asiat tapahtuvat silloin, kun tyttö haluaa? Mitä tapahtuu jos hänelle sanotaan ei nyt? Kohta? Huomenna?
Onko uhmakkuushäiriö sinulle tuttu? Tietoa löytyy helposti googlettamalla.
Mielestäni on outoa, että lapsesi on 7-vuotias ja adhd on jo suljettu pois. Yleensähän adhd:ta ei edes tutkita alle kouluikäisiltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsesi tarvitsee huomiota. (OMA KOKEMUS!) Olin itse tuollainen lapsi. Olin väkivaltainen äitiäni kohtaan koska en saanut haluamaani huomiota. Äiti ei koskaan leikkinyt mun kanssa tai puhunut kunnolla (kysellyt mitään). Sen lisäksi, minua kiusattiin päiväkodissa jota purin varmasti äitiini (koska hän oli ainoa turvallinen ihminen) ja kouluaikana olin muuten vaan onneton joten väkivaltaisuuteni jatkuu. Mutta minusta kasvoi kyllä kunnollinen aikuinen.
Kullä meillä leikitäänkin, silloin kun tyttö haluaa. Useimmiten käskee pois, kukaan ei osaa leikkiä. Paitsi hän. Ap
En lukenut koko ketjua, mutta ymmärrän niin sinua. Minulla myös lähipiirissä lapsi, joka ei siedä sitä, että joku ohjaa tai puuttuu tekemisiin.
Päivä on hyvä, jos asiat menevät aina lapsen kannalta mieluisasti. Mutta jos lapsen toimintaan joutuu puuttumaan tai jotenkin rajoittamaan, on kohta piru irti. Suuttuu aivan hillittömästi, puree, raapii ja heittää mitä tahansa lattiaan. Tuolloin ei auta muu kuin kiinnipitäminen. Ja tämä lapsi on kuusi vuotias.
Väsynyt_äippä kirjoitti:
Tilanne siis se että ihana, rakas 7v tyttäreni ei tottele mitään! On yritetty jäähyä, on yritetty takavarikoida leluja, ollaan yritetty tv-kieltoa ja arestia. Mikään ei tehoa.
Aivan uhmaikäisestä ollut tällainen, kuvittelin että tilanne helpottaa kun lapsi kasvaa, wrong! Ei kiukuttele mutta on kuin pieni piru. Esimerkiksi jos rikkoo jotain, nauraa vaikka tietää että on kielletty. Nauraa kun pudottaa jotain. Nauraa kun sotkee ja kiusaa pikkuveljeään. Tietää tasan että kaikki ed.mainitut ovat kiellettyjä ja niistä seuraa rangaistus, ei vaikutusta.
(Eli ei, meillä ei vain uhkailla, jos jotakin uhataan se myös toteutuu.)Palaa käpy tuohon mukulaan vaikka rakas onkin. Olemme yrittäneet kuukausikalenteriakin johon pistetään tarra iltaisin jos päivä on mennyt hyvin, jos ei niin menettää tarran ja jos tarroja ei ole vähintään 5 per vko koko kuukauden ajalta niin mitään kivaa ei tulekaan. Ei auta. Hymyilee vaan vaikka näkee että tarra lähti.
Onko jollakulla vielä mitään ideaa vai teenkö tytöstä lasun ja annan sijoittaa muualle? :(
No siis ei normii.... vie kuule nyt tai kärsit, tosta loppuikäsi! Äläkä täällä käy ulisemassa uli!
Ehdotan neuropsykiatria.ehkä jotakin apua ja ulkopuolista näkymystä löytyy sitä kautta.
älä kuitenkaan ole epätoivoinen,olet selvästi tehnyt parhaasi ja mielestäni toiminut vanhempana esimerkillisen hyvin hänen kanssaan vaikka paljon haastavia tilanteita ollut.