Muistelkaapa kouluajoiltanne, mikä oli kamalinta koululiikuntatunneillanne?

Vierailija kirjoitti:

Luokka-/koulukaverit

Vakaasti uskon, että jos koulukavereista suurin osa eivät olisi olleet niin inhottavia, olisin pystynyt nauttimaan liikunnasta enemmän. Olisin myös ollut valmiimpi varmaan kokeilemaan ja osallistumaan enemmän ja paremmin 😔

Meillä jaettiin joukkueet hyvät vs. huonot teemalla. Aluksi ihmetytti, hieman ärsytti ja lopulta me ns. tampiot otimme ilon irti tilanteesta. Vastapuolella viisi henkilöä ja opettaja, meidän joukkueessa lähes parikymmentä oppilasta. Kannustus ja kehut raikuivat meidän suusta ja kirosanat ja haukut vastapuolelta. Me pidimme hauskaa tosikkojen kiristellessä hampaitaan. Päällimmäisenä jäi mieleen se kun ne arimmat ja hiljaisimmatkin innostuivat koska meitä huonoja oli niin monta pitämässä meteliä. Opettajan mukaan laiskat olivat notkeita ja tätä muistimme käyttää kun testattiin prosentteja humpuuki kuntotestissä. Nöyryyttäminen näissä tuntui olevan pääosassa. 🤔

Ala-asteella se kun kapteenit valitsivat joukkueet.

Kapteeneina oli aina luokan pari liikuntapriimusta ja valitsivat aina ensin omat kaverit joukkueisiinsa. Vikana olo tuntui ihan murskaavalta.

Rukoilin aina että opettaja määräisi joukkueet, mutta niin kävi hyvin harvoin.

Yläasteella paritanssi.

Tytöt ja pojat jaettiin riviin vastapäätä toisiaan ja tästä sitten aina vastapäätä olevat tanssivat keskenään.

Poikien suunnalta tuli yökkäys ilmeitä, jos pari ei miellyttänyt.

Hyh, tätä kirjoittaessa tuli se sama inhottavan tuntuinen väänne vatsaan, kuin mitä noina hetkinä koin.

En tajua miksi nuorten innostus liikuntaan pitää tappaa tuollaisilla vastenmielisillä ja nöyryyttävillä kokemuksilla.

Ja niin, vielä se, että aina jalkapallossa/pesiksessä/sählyssä huudeltiin että "älä pelkää sitä palloa"'.

No vttu kylläpäs pelkään. En ota nenämurtumaa siksi että saisin liikunnasta edes kasin.

Meillä oli ala-asteella yhden vuoden opettaja joka nöyryytti ylipainoista tyttöä teettämällä siltaa toisten katsellessa eikä hyväksynyt millään miten teki sitä.

Samalle tytölle sanoi, että sählyä pelatessa voi mennä maaliin, kun on hyvä siinä sillä pallo ei mahdu ohi.

En siis itse ollut tuo tyttö, mutta jäi todella paha maku opettajasta.

Oma inhottavuus oli juuri nämä valinnat joukkueisiin ja jos itse jäi voikeiston joukkoon oli noloa.

Koululiikunta koostuu pääasiassa pallopeleistä ja muista joukkuelajeista, koska näin opettaja pääsee helpoimmalla.

Sen sijaan, että kannustettaisiin ihmisiä liikkumaan ja opetettaisiin oikeita tapoja liikkua, saadaan iso osa oppilaista vihaamaan kaikkea liikuntaa. Tuonkin ajan voisi käyttää tehokkaammin oikeasti tärkeiden kouluaineiden opiskeluun.

Vasta muutama vuosikymmen myöhemmin kiinnoistuin uudelleen kuntoilusta.

Huutojako.

Jos ongelmista on tuloillaan luokan kaverisuhteissa, tuo kyllä provosoi ne esiin voimakkaasti. Olen kyllä sitä mieltä, että yksittäisillä opettajilla in liikaa valtaa monesti, esim. tuo pitäisi kieltää kokonaan.

Telinevoimistelu. Pelotti tehdä niitä liikkeitä. Meillä piti vielä olla jumppapuvut päällä, jotka paljastivat jalat. Ihan kamalaa nöyryytystä, koska itsellä oli pienenä iho-ongelmia jaloissa. 

Ainakin se, kun piti esikoulussa mennä yksin harjoittelemaan kuperkeikkaa muusta ryhmästä erilleen. Edelleenkään en osaa kuperkeikkaa heittää, mutta olen ihan kunnon ihminen kuitenkin. 

Telinevoimistelussa olin vakuuttunut, että pääsen hengestäni, kun piti kiivetä puolapuille ja laskea puolapuiden varaan nostettua penkkiä alas. 

Sama juttu, kun olisi pitänyt kierteellä hypätä uima-altaaseen. 

Taisin olla aika hermostunut lapsi. 

Liikunta oli se kaikkein eniten vihaamani aine ja todella nöyryyttävä. Aina joukkuepelitunneilla ope valitsi kapteenit joukkueille, jotka sitten valitsi ketä halusi. Pesäpallossa olin tosi huono ja minut valittiin aina toiseksi viimeisenä. Voi sitä tyttöparkaa, joka valittiin aina joka lajissa viimeisenä, myös pesiksessä.

Talvet olivat pelkkää hiihtoa ja aina samaa latua ja usein otetiin aikaa. Ope laittoi sitten oikein tilastot koulun aulan seinälle, miten kunkin "kehitys" eteni talven aikana. Uimaopetusta ei käytännössä ollut, mentiin hallille ja veteen ja piti laskea pitkästikö ui ja sanoa lukema opelle. 

Jos opettaja oli sitä mieltä, että emme liikkuneet tunnilla riittävän innokkaasti, hän laittoi meidät juoksemaan ympäri urheilukenttää ja huusi samalla naama punaisena. Sen päälle tehtiin sitten vielä vatsalihasliikkeitä. Ihan sairasta. 

Sama ope myös käytti sellaista "opetusmenetelmää", että otti esimerkiksi jonkun oppilaan, joka ei osannut jotain liikuntajuttua ja sanoi, että älkää tehkö tätä niinkuin Liisa, vaan näin! 

Luojan kiitos, ei ole enää sama meno koulussa! Minusta on ihan hirveää, kun jotkut haikailee menneisyyteen, kyllä on hienoa, että oppilaat uskaltavat sanoa vastaan ja kertoa kotona mitä koulussa on tapahtunut. Ennen opettajat olivat kuin yksinvaltiaita ja saivat tehdä lähes mitä halusivat. Ei liity liikuntaan, mutta tiedän opettajan, joka otti tunnilla 6. lk:n tyttöjä syliinsä, jos nämä eivät osanneett, siis miesope. 

Vierailija kirjoitti:

Huutojako.

Jos ongelmista on tuloillaan luokan kaverisuhteissa, tuo kyllä provosoi ne esiin voimakkaasti. Olen kyllä sitä mieltä, että yksittäisillä opettajilla in liikaa valtaa monesti, esim. tuo pitäisi kieltää kokonaan.

Samaa mieltä kun jälkeenpäin miettii. Itsellä ei ollut tuon kanssa ongelmia, mutta eihän noissa huutojaoissa ole mitää järkeä. Liikuntatunneilla pääpointti pitäisi olla siinä, että kaikkia kannustetaan liikkumaan. Kiva varmaan aloittaa pelaaminen kun valitaan viimeisenä. 

Telinejumppa. Meidän kyläkoululla ei ollut telineitä ja olinkin ennen yläastetta nähnyt niitä vain telkkarissa. Seiskaluokalla olin venähtänyt jo 165cm pitkäksi ja kasvoin yhä ysiluokalle asti. Lienee sanomattakin selvää, että telinevoimistelusta ei tullut mun lajia, kun uusien pitkien raajojen hallinta ei muutenkaan ollut ihan helppoa. Harmi kyllä opettaja oli nuorena itse kilpaillutkin telinejumpassa, valmensi jumppajoukkuetta vapaa-ajallaan ja tunnillakin tästä innosta saatiin "nauttia".

Armeijatyyliset sulkeisharjoitukset tahtimarsseineen, ojennuksineen, poistumisineen yms. Tätä tarjottiin noin joka kolmas liikuntatunti 4-6lk aikana, kasarin puolivälissä Tampereella.

Yläasteella oli joskus vapaapainin alkeita, etenkin seiskalla ollessani yhdessä kasien kanssa en voinut välttää kiusausta "ninjailla" ja viisi vuotta judoilleena heittelin, väänsin ja vähän sääntöjenvastaisesti myös lukotin miten halusin itseäni isompiani. Sen päivän aikana paskahousut tulivat jollain välkällä porukalla päälle "näyttämään nokkimisjärjetystä" kun eivät yksin pärjänneet - mutta kuinka vihasin sitä fiilistä että olisi mukamas pitänyt antaa tasoitusta jotta ei olisi nolannut muita...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Cooperin testi

12 minuuttia juoksua ja kävelyä lopun aikaa, jos ei jaksanut millään ilveelläkään juosta koko testiaikaa.

En muista enää, että oliko tuo Cooperin juoksutesti aina keväisin vaiko syksyisin oppikouluaikanani? 

Pesäpalloa pelattiin myös melko usein yleisurheilukentällä.  Se oli ihan kivaa, vaikkakin saikin pelätä saavansa mailasta naamalle palloa heittäessä ilmaan, ja mailan pitäjän piti osuman siihen, ja eihän se aina osunutkaan, vaan joltakin lähti nenä pallon sijasta vähän sivummalle siirtyen.

Jos oot jaksanu juosta 12 minuuttia niin ei sun mihinkään tarvi enää kävellä kun testi on ohi. Sen kun lysähdät maahan jos siltä tuntuu. :)

Joukkuelajit huutojaolla. Kasvupyrähdykseni oli nopea ja tapahtui aikaisemmin kuin muilla, joten olin toisiin verrattuna kömpelö ja hidasliikkeinen totutellessani kehoni uusiin mittasuhteisiin. Seisoin aina siellä kahden viimeisen joukossa, kun joukkueita muodostettiin. 

Satuin olemaan hyvä liikunnassa mutten suosittu toisten tyttöjen mielestä, eli minut valittiin aina viimeisten joukossa joukkuepeleihin. Suositut mutta kömpelöt meni aina edellä. 

Uinnista en pitänyt enää yläasteella (miksiköhän?), onneksi sitä oli harvoin.

Pesäpallo oli minulle helppo laji, olin hyvä lyöjä mutta siitäkin rangaistiin kun nämä suositut ja hitaat tytöt eivät "jaksaneet" pallon perässä juosta tai "pelkäsivät, kun toi lyö niin kovaa". Olin muissakin pallopeleissä sitten aika raju ja agressiivinen pelaaja, otti niin aivoon nuo inisijät. 

En vähättele toisten kömpelyyttä kunhan se ei ole sellaista näyteltyä kömpelyyttä ja teeskentelyä, jostain syystä se oli "niin hauskaa" meidän koulussa. 

Liikuntaa en ole koskaan vihannut mutta aikuisena liikun ennemin lajeissa joissa en ole riippuvainen toisista ihmisitä ja heidän suorituskyvyistään.

Se ainainen pesäpallo. Kaikki keväät ja syksyt pelkkää pesäpalloa. Sääntöjä ei koskaan opetettu, kysyttiin vaan, että osaahan kaikki säännöt. Ja kun ilmaisit, että et osaa niin todettiin, että noh, melkein kaikki osaa, ei muuta ku pelaamaan. Ja se pelaaminen oli sitten sitä, että seisot se maila kädessä siinä oikein valokeilassa ja täristen/hikoillen yrität osua palloon kun koko muu ryhmä toljottaa. Sitten sulle huudetaan pää punaisena, että "juokse nyt jo perkele" samalla kun jotkut muut huutaa, että "älä nyt vielä juokse helvetin vajukki". Kyllä oli sitä kuuluisaa liikunnan iloa siinä!

Pakolliset suihkut tunnin jälkeen. Minulla alkoi rinnat kasvaa jo toisella luokalla ja vielä eri tahtiin. Kuukautiset sekä häpykarvat kolmannella, kyllä hävetti kun kaikki tuijottivat, supisivat ja naureskelivat kun ainoa varhaisin kehittynyt olin. Yritin jättäytyä aina viimeiseksi ja myöhästyin sen takia seuraavalta tunnilta.

Uiminen. Kun olin semmoinen rimpula enkä osannut ees kunnolla uida. Äiti sitten aika useesti kirjotti jonkun lappusen, ettei tarvinnut mennä. Esim kurkku on kipeä tms. Olen siis mies.

Oliko teillä muilla sama juttu, että mihinkään pallopeleihin ei ikinä kerrottu sääntöjä? Jotenkin oletettiin että oppilaat automaattisesti osaisivat ne. Silti pallopelejä pelattiin varmaan puolet kaikista liikuntatunneista. Aina oli omituinen kaaos kentällä, kun vain ne urheilullisimmat näyttivät tietävän mitä tekevät ja muille opettaja karjui naama punaisena haukkuen idiootiksi. Näin meillä oli 90-luvulla. Ei kyllä jäänyt yhtään lämpimiä muistoja koululiikunnasta, ja vieläkin olen epävarma liikkumaan erityisesti muiden seurassa.

Pahinta oli se lannistamisen ja ilkeyden ilmapiiri, jonka loivat sekä muut oppilaat että opettajat. Kaikki joukkuelajit olivat kamalia, olin niitä jotka aina valittiin viimeisinä. Ja enhän mä pelata osannutkaan. Ihan hirveintä oli pesäpallo, koska siinä olivat mukana kiusaajapojat. Kaikki aina huusivat yhtä aikaa ristiriitaisia ohjeita siitä mitä pitäisi tehdä.. Ulkovuorossa ollessa vain rukoilin koko ajan mielessäni, ettei pallo lentäisi mua kohti vaan saisin olla rauhassa (haukuilta). Yläasteella pesäpallo jäi, sen korvasi kammottava lentopallo. Yleisurheilussa olin keskiverto, paitsi kuulantyönnössä huono, pieni ja heiveröinen kun olen. Hiihdossa olin myös ok, koulun kisoissa pääsin jopa palkintosijoille. Telinevoimistelutunneilla pärjäsin myös kohtalaisesti, niitä olis mun puolesta saanut olla useamminkin. Kaikki muut taisivat inhota niitä! Yleisesti ottaen vihasin koululiikuntaa, mutta vapaa-ajalla kyllä kävin hiihtämässä, luistelemassa, yleisurheilukentällä (jos siellä ei ollut muita). Ja joskus jopa pelattiin perheen kesken pesäpalloa takapihalla! Tai jotain sen kaltaista.. Niin ja tykkäsin kiipeillä puissa:) Eli omaehtoisesti kun sai liikkua oli kivaa, mutta koulussa kyllä tehokkaasti nujerrettiin kaikki into. Haukkuja sai jos ei osannut, mutta vastaavasti osaamisesta ei saanut kehuja (en ainakaan minä epäsuosittu).

Hienhaju pukuhuoneessa!