Muistelkaapa kouluajoiltanne, mikä oli kamalinta koululiikuntatunneillanne?

Tamburiinin tahdissa juokseminen ja hyppelehtiminen voikkasalissa. Tapahtui jopa 90-luvulla.

Telinevoimistelu ja uinti. Miksi tunkea 20 kehostaan epävarmaa nuorta samaan suihkutilaan ja altaaseen? Telinevoimistelussa nyt vaan ei ole mitään järkeä.

Luistelu...

Mulla oli aina ikivanhat, kylmät ja kulahtaneet luistimet, tai sitten koulun vielä huonommat lainaluistimat. Siis sellaiset, joissa tuntuu naulankannat pohjasta läpi ja varret ei tue enää yhtään ja ekan kymmenen minuutin jälkeen on jo jalkaterätkin tunnottomat kylmästä.

En ikinä oppinut luistelemaan kunnolla. Vielä yläasteellakin päädyin luistelemaan kehää kentän reunoilla kun muuta harjoittelivat kaunoluistelua tms. Noh, joskus pääsin sentään  jääpalloon mukaan.

Kamalinta oli opettajat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Telinevoimistelu. Opettaja pakotti tekemään hyppyjä ja kuperkeikan telineellä. Pelotti stnasti

Samat sanat! Se juosten ponnahduslaudalle, ja siitä sitten hajareisin ruskeakeinonahkaisen hevosen selän ylitse siniselle patjalle ja jalat suorana ryhtikkäänä!HEH

Jep!!!! No can do!

1500 metriä

Uinti

Huutovalinnat

Ryhmäsuihkut

Ja kidutuksen lopuksi paska numero.

Kyllä se kallistuu sinne telinevoimistelun puolelle. Puomi, hevonen ja nojapuut ikävimmät, eikä se renkaissa roikkuminenkaan herkkua ollut. Piti myös kiivetä köyttä ylös. Tamburiinimarssin avulla järjestäydyttiin joka liikkatunnin aluksi neliriviin ja kaikilla piti olla sininen voimistelupuku. Lukiossa oli mukavampi ope ja saatiin itsekkin vaikuttaa tunteihin. Hänellä oli lista jossa kerrottiin kuinka monta tuntia mitään esim voimistelua, palloilua jne pitää olla. Onneksi voimisteluksi kelpasi jooga ja me kaikki oltiin siitä paljon innostuneena kuin telinevoimistelusta. Tapahtui 80-luvulla.

telinevoimistelu

mitään ei opetettu, piti vaan mennä puomille ja 2-tasonojapuille ja hyppiä pukin yli, tehdä kuperkeikkoja ja ties mitä. koko ajan peläten että niskat menevät, joku luu katkeaa ja sattuu. osaavat saivat kehuja ja muut möngersivät perässä minkä pystyivät.

ai niin ja ainakin yhdellä meni melkein niskat kun lensi trampoliinilta lattialle eikä patjalle

Telinevoimistelu oli kamalaa. Ja se, että mulla ei ollut asianmukaisia liikuntavaatteita, niin jouduin olemaan pikkuhousuilla. Toinen puoli liikuntasalista verholla eristetty pojille. Olin lihava ja ennenaikaisesti kehittynyt.

Rusettiluistelustakin jäi pahat muistot, mun pari ei koskaan ilmottautunut...

Miksi muistelisin jotain ikuisuus sitten tapahtuneiden asioiden ikävyyksiä? koululiilunta oli kuitenkin enimmäkseen mukavaa vaikken erityisen liikunnallinen ollutkaan.

Kaikki, mutta lentopallo oli kaikkein kauheinta. Tein mitä tahansa päästäkseni pois niiltä tunneilta.

Vierailija kirjoitti:

Se, kun kisaparinani 60m juoksussa juossut tyttö kiilasi minut levittämällä kätensä eikä opettaja tehnyt tai sanonut mitään. 4.lk.

Mulla oli tämän tyypin sukulaissielu luokallani. Ala-asteen hiihtokisoissa lähdin kaverini perään, huusin "latua", mutta hän vaan viuhtoi edessä. Hiihdin hänen suksilleen ja huusin latua mutta muija vaan riuhtoi siinä pää aivan tulipunaisena, huohottaen ja hikisenä. Luuli, että voittaa minut kun ei päästä ohitse. Tulimme näin loppumatkan ja kaikki katsoivat kun hiihdin hänen päällään ja raivosin "latua" ja hän huhkii edessä tuulimyllynä.

Tuloslistalla olin ennen häntä :D

Muutenhan inhosin liikuntaa, hiihtoa ja kilpailuja.

Pesäpallo ja koripallo! Inhosin yli kaiken ja inhoan edelleen! Kaikista muista pidin kovasti. Erityisesti hiihto,uinti ja telinevoimistelu. Liikuntanumeroni oli aina 9-10.

Käsillä seisonta puolapuita vasten. Se oli ihan hirveetä, vaikkakin luokkakaveri piti nilkoistani kiinni siinä pää lattiaa kohden kämmen pohjaset lattiaa vasten seisten. Naama oli ihan punainen seisonnan jälkeen, kun veri pakkasi päähän.

Kuperkeikka oli mulle jo ihan huippusuoritus sinisen muovipatjan päällä.

Rekillä oli ihan hirveetä tehdä niitä keikautuksia.  Kädet meinasivat retkahtaa sijoiltaan kun piti kiepauttaa ympäri ja joskus meinasin pudota naamalleni alas patjalle vai liekkö ollut sitäkään alla.

Kärrinpyörä jäi kyllä tekemättä, mutta ihailin kyllä itseäni sirompien ja pienempien tyttöjen kärrinpyörän taitajia.

Olin enemmän pallopelien tykkääjä, eritoten lentopallosta ja pesäpallosta tykkäsin koko kouluaikani liikuntatunneillani.

Suunnistus oli aivan kamalaa, kerrankin eksyin luokkakaverini kanssa metsään, ja alkoi hirvittämään, koska ison metsän laidassa sijaitsi vankimielisairaala. Selvisimme kuitenkin pois metsästä, ja rastit tuli löydettyä.

Telinevoimistelu. Pelkäsin kaikkea mitä siinä piti tehdä, kamalaa oli kun yksitellen mentiin jonossa tekemään temppuja. En osannut enkä uskaltanut. Edelleen muistan, miten tein tangon ympäri kiepin ja mätkähdin maahan. Olin alle 10v. Yläasteella kieltäydyin osallistumasta telinevoimisteluun.

Kaikki joukkuevalinnat, missä kaksi liikunnallisinta tyttöä valitsi joukkueet ja itse olit aina viimeisten joukossa.

Ylipäätään kaikki, missä piti tehdä jotain niin, että kaikki muut tuijottavat. Olen vaan jotenkin kömpelö ja huono liikunnassa, pelkään kaikissa pallopeleissä jne että sattuu. Liikuntatunneilla ei koskaan opetettu mitään tekniikoita tai juuri edes sääntöjä. Sinne vaan pelaamaan.

Edelleen inhoan kaikkia joukkuelajeja.

Kaunoluistelu. Siis 8-kuvion kaartelussa loppui aina vauhti kesken jossain vaiheessa, mutta kolmoskuvion sain ihan kivasti suoritettua.

Vaaka oli jo niin ja näin luistimet jalassa.

Taaksepäin luistelu nyt joten kuten luisti, mutta piruetin kanssa oli vähän niin ja näin.

Olisinkin enemmän tykännyt pikaluistelusta kuin kuvioluistelusta.

Muut tytöt.

Pakolliset harvat voimistelutunnit. Lihaksia oli silloin nuorena ruipelona aika nihkeästi ja liikkeet meni miten meni jos meni. 

Pahinta oli opettaja. Hän suosi liikunnallisia oppilaita ja avoimesti halveksui muita. En muista hänen koskaan kannustaneen ketään, mutta urheilullisille hän puhui tavallisesti ja muille lähinnä v*ttuili... Vanha kääkkä joka ei osannut näyttää mallia missään lajissa. Terveisiä vaan, pilasit loppuelämäkseni uskoni siihen, että voisin osata liikkua tai harrastaa jotain muutakin urheilua, kuin hyötyliikuntaa.

Sitten ne lajit...

Uiminen. Siinä oli jotain nöyryyttävää, kun luokka jaettiin kolmeen ryhmään tason mukaan. Itse olin keskitasoa, mutta surin niiden muutaman onnettoman puolesta, jotka eivät koskaan oppineet uimaan ja teineinäkin vielä joutuivat pikkulasten altaaseen harjoituksiin sen hirveän rottinkisilmukan kanssa. :( 

Pesäpallo oli kamalaa myös, pallo pelotti enkä ollut vähääkään kilpailuhenkinen. Inhosin sitä, että yksilöt olivat "vastuussa" häviöstä, eli ne jotka eivät osanneet lyödä mailalla tai juosta kovaa. Jalkapallossa tai sählyssä on kokoajan meneillään joku kaaos niin, ettei yksittäisiä mokailuja kukaan huomaa, mutta pesiksessä on omat esiintymisvuorot kaikilla ja se on vaan hanurista.

Korkeushyppyä en tajunnut ollenkaan mutta ei siitä sentään traumoja jäänyt.

Kivointa oli luistelu ja suunnistus.

Olen 55 v. Vantaalla, korsossa, Kisatien koulussa, liikuntatunnilla opettaja pakotti kaikki tytöt, jotka kertoivat, että heillä on kuukautiset, laskemaan housut alas, todistaakseen asian. Hän oli hirveä opettaja. Nauroi kaikille pyöreille oppilaille. Etunimi jäänyt mieleen: Seija. Harmi, kun en muista sukunimeä. Järkyttävä liikunnanopettaja. Tuhosi itsetuntoni pitkäksi aikaa.