Muistelkaapa kouluajoiltanne, mikä oli kamalinta koululiikuntatunneillanne?

Voimistelukokeet penkillä ja permannolla kaikkien nähden, ja opettaja huusi sitten numeron perään. Sain kutosen. Kun ei skolioosiselkä taivu, ei vain onnistu ne ihme liikkeet ja taivutukset. Ei sinänsä aiheuttanut kummempia traumoja. Samanlaisia kompuroita olimme koko perhe.

Se että työnsi kuulaa pidemmälle kun muut, ei merkinnyt mitään kun korkeushyppy ei sujunut. Voimaa oli, mutta 160 senttiä persjalkaisuutta on harvemmin hyvä lähtökohta korkeushyppyyn. Silti sitä piti tahkota, koska oli opettajan mielestä tärkein yleisurheilulaji. Huutojaot oli myös kauheita. Liikunta on alkanut kiinnostaa vasta aikuisena, kun omat lajit löytyi. Painonnostoon ei olisi koulussa ohjattukaan, koska "voimalajit ei sovi naisille". Opettaja antoi toisen opettajan tyttärelle ysejä liikunnasta, vaikkei tyttö osannut luistella yhtään, notkui vaan nilkat mutkalla pitkin jäätä, siinä missä hokkareilla luistellut ja jääkiekkoa pelannut kaveri sai kaseja, kun ei niillä voinut mitään kivoja temppujakaan tehdä.

Huutojaot. Säälitti ihan hirveesti kun oli aina ne samat tyypit vikoina :(

Hiihtokilpailut ja uinti kilpaa. Eli lajit, joissa olen huono enkä itse keksi, miten osaisin hiihtää tai uida nopeammin, mutta sitten pitäisi pärjätä.

 Silti minusta ihan ok, että oli hiihtoa koulussa ja uintia, se kilpailemaan laittaminen ei vaan nyt ollut niin hyvä juttu. Tai se, että teet muiden seuratessa sellaista, missä olet surkea.

Minä vuonna tuo Cooperin testi on tullut pakolliseksi koulussa, en muista  omilta kouluajoilta 90-luvulta tuollaista!

Juosta huonot urheiluliivit päällä kun pojat huuteli kentän reunalla. Painajainen...ja ajattelematonta opettajilta.

Ne ryhmäläiset, jotka pelissä seisoskeli eikä seuranneet peliä...yritä siinä sitten saada joukkuepeli tai syötettyä heille....nassuun meni tai mihin vaan, kun eivät viitsineet vaivautua.

Tuntuu, että liikunnanopettajiksi valikoitui ainakin ennen lähinnä sadistisia tyyppejä jotka salaa nauttivat teinien (ainakin tyttöjen) nolaamisesta.

Kaikenmaailman kuntotestit ja juoksu/uintikokeet. Todella nöyryyttävää, että opettaja kailottaa kaikkien kuullen, että 'JOO KYLLÄ PITÄIS VÄHÄN PAREMPI TULOS TULLA, OLET TÄÄLLÄ HEIKOIMMASSA SARAKKEESSA', kun kuitenkin olin täysin normaalipainoinen ja harrastin ratsastusta joka päivä ja pyöräilin joka päivä kouluun, mutta sori nyt vaan kun en enää siinä välissä kerinnyt salille nostamaan rautaa, että jaksaisin suorittaa sun mieliksi niitä lihaskuntotestejä tarpeeksi hyvin.

Myös telinevoimistelua vihasin, kun opettaja pakotti tekemään vaikka mitä temppuja ja olen aina ollut tosi arka tyyliin tekemään edes takaperin kuperkeikan, saatika, että olisi löytynyt kehonhallintaa niihin temppuihin, joista en ollut ikinä kuullutkaan.

- 100 kiloa lähentelevä jumppamaikka (yläasteella)

- ala-asteen jääkylmät pukuhuoneet, kylmät pukuhuoneen lattiat, kalseat suihkut joiden lattioissa oli jotain vihreää, muutenkin hämärät em. tilat (ala-aste oli joskus ~60 -luvulla rakennettu kivitalo)

Muuten kyllä tykkäsin koulun liikuntatunneista. Telinejumppa oli erityisen kivaa, kun kerran tai kaksi vuodessa liikuntasaliin kasattiin se telinevoimisteluhässäkkä.

KAIKKI.  Liikuntasalin kylmä lattia, sählyssä paljaisiin varpaisiin hakkaavat mailat, pukkihyppelyssä pelko että  päätyy sen hevosen yli maahan, kipeät niskat telinevoimistelusta, hiihtäminen verenmaku suussa ja selkä hiessä, suunnistuksessa eksyminen, pesäpallossa epävarmuus mihin suuntaan juosta..

Pisteenä ii:n päälle opettaja valvomassa että kaikki menevät suihkuun, oli naisope mutta se kiekuminen ja käsien läpsyttely " reippaasti nyt vaan, tytöt!" sekä jääkylmä pukuhuone ja toisten tyttöjen  arvostelevat virneet, pahinta oli menkkojen aikaan kun veri valui reisiä pitkin ja vieressä matkitaan oksentamista.

Vierailija kirjoitti:

Cooperin testi

Kyllä; Cooperin testi+ryhmäTyhmäsuihkut!

Vierailija kirjoitti:

Minä vuonna tuo Cooperin testi on tullut pakolliseksi koulussa, en muista  omilta kouluajoilta 90-luvulta tuollaista!

Sen ei saisi vaikuttaa numeroon mutta kyllä se vaikuttaa.

Koululiikunta oli pelkkää suorittamista. Mitään ei koskaan neuvottu eikä harjoiteltu. Esim. telinevoimistelussa jonossa vaan suorittamaan. Pallopeleissä vaan heti tunnin alussa huutojako ja sinne muiden sekaan mailalla mätkittäväksi. Lihaskuntoliikkeitä tehtiin miten sattuu hampaat irvessä ilman mitään ohjeita miten niitä kannattaa tehdä. Ihme pelleilyä.

Kaikki liikunnanopettajani olivat jostain syystä intohimoisia pallopelien harrastajia, ja näitä sitten pelattiin pääasiassa tunneilla. Pesäpalloa ja lentopalloa eniten. Säännöt kerrattiin ehkä parin vuoden välein ja kukaan ei kertonut miten palloa kannattaisi lyödä. Aika äkkiä porukka erottui niihin pallopelien harrastajiin tai liikunnassa vaan luonnostaan lahjakkaisiin jotka sai kehuja ja kymppejä ja sitten meihin jotka ei pallon perässä juoksemistesta ymmärtänyt mitään. Vasta aikuisena tajusin miksi liikunnan tunneilla oli niin kamalaa ja miksi en koskaan osannut mitään: koska opettaja keskittyi vain niiden jotain jo osaavien treenaamiseen, meillä ummikoilla oli ilmeisesti hänen mielestään motivaatio-ongelmia.

Yksilölajeista tykkäsin, voimistelu esimerkiksi oli ihan kivaa ja juoksu sekä muu yleisurheilu myös. Paha vaan että juoksu ja hiihto pilattiin aina ajanotolla ja kilpailulla: oli tärkeää pistää oppilaat paremmuusjärjestykseen. En vieläkään tykkää liikunnasta ja voin kertoa että vielä eka- tokaluokkalaisena se oli ihan oikeasti kivaa. Kiitos tästä koululiikunta. Toivottavasti nykyään opetusmenetelmät ovat edes vähän parantuneet.

Kaikki, kuten jo mainittukin. Lauma epävarmoja, hormonimyllerryksestä kärsiviä finninaamaisia teinejä samassa tilassa. Superatleettiset vapaa-ajalla harrastavat nuoret saivat opettajien suitsutusta ja loput nyrpeitä mulkaisuja ja sättimistä. En ollut yläasteella vielä ollenkaan sujut oman kroppani kanssa, liikkuminen oli kömpelöä enkä uskaltanut ponnistella tosissani kun ähkiminen, hikoilu ja hyppiminen tuntuivat kamalalta idealta muiden tarkkaillessa. Silloin kun pojat ja tytöt kuntoilivat sekaisin, opettajien mielestä oli hauskaa pelata pelejä joissa päästään kähmimään ja koskemaan toista sukupuolta mahdollisimman paljon. Kuntotestit tehtiin kaikkien edessä ja kaikki saivat tietää muiden suoritusten tulokset. Trampoliinilla oli pakko tehdä voltti vaikka pelotti ja kömpelöimpienkin piti kiivetä korkeille puomeille. Opettaja vahtimassa että kaikki käyvät suihkussa ja välillä suihku ruittasi ruskeaa kylmää vettä. Juoruilevat teinitytöt tuijottelemassa toisten alastomia kroppia ja pelko siitä että joku poika livahtaa virnistellen tyttöjen pukkariin kesken paidan vaihdon. Mulla ei taida olla koululiikunnasta ainoatakaan hyvää muistoa, jäljelle jäi vain nöyryytyksen tunteita ja pelko ryhmäliikuntaa kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Polttopallo. Mitä järkeä on heitellä toisia kovilla palloilla?

Täh? Meillä oli sellainen iso, pehmeä, vissiin superloni-pallo jolla pelattiin polttopalloa, onko joku opettaja niin älyvapaa että antaa pelata jollain kovalla pallolla?

Meilläkin oli pehmeitä palloja mutta joskus heiteltiin lentopalloilla.

Ihan tiivistettynä: kaikki. Pakollisen liikunnan loppumisen jälkeen meni lähes 20 v ennenkuin aloin vapaaehtoisesti harrastaa liikuntaa. 

Hirveimpiä asioita olivat: uinti (hirveä kiire, vaatteet märälle iholle, tukka roikkui märkänä, teini-ikäisenä myös alastomuus, opettajat vahtimassa pesuhuoneen ovella ja huutelemassa: alapesu! Jos ei ollut opettajien mielestä pessyt alapesua riittävän hyvin, piti palata saunan ovelta takaisin ja pestä uudelleen opettajien vartioidessa), kaikenlaiset testit ja kilpailut (niitä riitti, monta hiihtokilpailua joka talvi, yleisurheilukilpailut, luistelutestit, uintitestit, lihaskuntotestit, koripallotestit...), telinevoimistelu (pakolliset pukkihyppelyt, kärrynpyörät yms).

Ala-asteen opettaja oli kuin joku hullu natsi, hän nöyryytti ja aniharvalla oli liikunnasta enemmän kuin 7. Yläkoulun opettaja taas oli puolueellinen ja hänen tunneillaan lähinnä voimisteltiin ja pelattiin inhottavaa lentopalloa. 

NÄiden muistojen takia pidän nykyäänkin omien lasten koululiikuntaa täysin sivuaineena, jolla ei ole mitään merkitystä. Edelleen tuntuu olevan samantyyppistä liikunnanopetusta: tässä pallo, aletaan pelata. Kukaan ei oikeasti opeta mitään, ainakaan alakoulussa ja yläkoulun ope luulee, että kaikille on alakoulussa opetettu säännöt ja taidot. Onko muuta kouluainetta, jossa aletaan vain tekemään ilman opetusta ja sitten arvostellaan? Kannustan kyllä omia lapsia liikkumaan, mutta suoraan olen sanonut, että koululiikuntaan riittää, että pääsette läpi ja siihen taas riittää, että käy tunneilla. 

Kaikki joukkuepelit. Olin ujo ja minut valittiin aina viimeiseksi joukkueeseen. Pesiksessä olin erittäin hyvä, mutta niin vain aina viimeiseksi valittiin. Koripallossa kukaan ei koskaan syöttänyt minulle palloa, vaikka oli silmää saada se kori. Siellä ihan itsekseni sain poukkoilla saamatta ikinä palloa käsiini. Kentällä tönittiin sitäkin enemmän :( 

Aivan kaikki kilpailut ja niitähän silloin tosiaan riitti. Alkaen hernepussin juoksutuksesta. Kaikki tulokset opettaja huusi kovaan ääneen niin, että kaikki varmasti kuulivat. Telinevoimistelu oli kamalinta.