#metoo on "mennyt liian pitkälle" eli pelottaa miehiä, koska valta-asetelma on kääntynyt päälaelleen
Tämä on tullut väistämättä mieleeni näitä keskusteluja seuratessa. Itketään sitä, kuinka viattomia miehiä ristiinnaulitaan ja kuinka tuhotaan toisilta ura ja elämä yhden peffantaputtelun takia.
Kummasti vaan naisilta on saatettu aiemmin pilata koko elämä kajoamalla ilman lupaa tai käyttämällä valtaansa ja auktoriteettiaan väärin. Meille naisille on tehty selväksi jo rintojen kasvaessa, että vartalomme ei kuulu meille.
Nyt tämä valta onkin sitten yhtäkkiä meillä naisilla ja voi pojat, lisää on vielä tulossa.
Minä ainakin liityn ilolla hysteerisen lynkkausjoukon jatkoksi tilaisuuden tullen. Teen numeron jokaisesta ahdistelijasta tai raiskaajasta ja joka kerta se taakka, jota olen omista ja ystävien kokemuksista väsyneenä mukanani kantanut, on hieman kevyempi. Jokainen putoava pää saa minut tuntemaan, että naisena minulla on sittenkin voimaa ja valtaa.
En yhtään ihmettele, että miehiä pelottaa.
Kommentit (528)
Itse en edes kävele samaan suuntaan missä näitä varoitusväri päässään käyskenteleviä "feministi" lähihoitaja , yliopistokirjailijoita on. Ja sekös heitä vituttaa. Olen onnellisesti naimisissa NAISEN kanssa ja minä olen MIES. Aivan kuten se terveessä suhteessa menee. Tämä näiden yksinäisten vihaisten naisten olisi syytä ymmärtää on se miksi heitä ei täysjärkinen mies edes halua eikä öyhöttää netissä kaiken maailman kampanjoinnin verhojen takana. Kyllä tulee olemaan tylsä ja yksinäinen elämä siellä omissa ringeissään missä näitä naurettavuuksia ikinä keksivätkään ja suunnittelevat. Ja miehet , kasvattakaa pallit ja paskat nakatkaa näistä väsyneistä ämmistä.
Vierailija kirjoitti:
Kysymys miehille: jos Louhimies olisi tumma ihoinen ma mu niin olisiko teko samalla tavalla puolustettavissa?
Suomileijonakorujen ylpeät viikingit ovat hiljaa. Koska ovat samaa paskaa itsekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on aivan yhtä pelottavaa, kuin Hitlerin ja natsien valtaannousu. Tuolloin asetelma kääntyy niinpäin, että "saksalaiset" nouusivat päälaelleen taloudellisesti ja osaamisessaan menestyneistä juutalaisista, sillä seurauksella että Saksa lopulta lyhistyi vuosikymmeniksi.
Nyt on asetelma meillä sellainen, että palkkaa pitäisi myöntää kuin viikkorahaa, eikä palkata "vastuusta". Vastuunkanto tulee valitettavasti lyhistymään pitkäksi aikaa, tässä hulluuden keskellä, jossa syyllisenä ovat nyt 50-70-lukujen vasemmistolaisen kasvatettu polvi, joka vain valittaa eikä tunne vastuuta.
Naisten pitäisi kyllä muuttua siitä sukupuoli genreestä miehisempään ja loogisempaan, eikä niin, että "naisellisella tunteilulla" ja vaatimuksilla pelkästään kuoritaan kerma.
Elämme nyt historian toisintoa 80-vuoden takaa, jossa siis tapahtui natsien nousu. Parikymmentä vuotta aiemmin tosin tapahtuin neuvostoliitossa kansannousu auktoritäärien ja älymystön verellä.
Nyt tämä veri vuotaa toki vain nenästä, mutta älymystön henkinen paine ja henkinen väkivalta on sama, ajaton.
Yllättävä veto. Natsikortin käyttöä voisi olettaa monissa muissa keskusteluissa, mutta että tässä :O Eikä natsikortin käyttö ole juuri koskaan hyvästä.
"Natsikortilla" on yleensä viitattu kommentteihin joissa se on ainoa peruste, kuten vaikka "Lastentarhat ovat pahoja, koska niitä oli Natsi-Saksassa" Nyt oli perustelut, joten natsikortin perinteinen määritelmä ei täyty.
Vierailija kirjoitti:
Olen itse viiskymppinen nainen, ja minusta näyttää, että yleisesti ottaen tämä on ongelma erityisesti vanhemmille setämiehille (ei tietenkään kaikille). Nuorempi sukupolvi on ihailtavan tietoista siitä, että nainenkin on ihminen, jota pitää kohdella sivistyneesti.
Vanhemmalle miessukupolvelle, joille y-kromosomin kautta tullut erikoisasema on ollut selviö jo kehdosta asti, kun äiti hyrisi siskolle "tyttö syntyi, tyhjä syntyi", #metoo on epäilemättä katkera pala neltäväksi.
Teissä vanhoissa suomalaisissa naisissa on ikävä kyllä sellainen vika, että te ette näy omassa ala-arvoisessa ja alati toisia ihmisiä mollaavassa käyttäytymisessänne mitään vikaa.
Voihan se nuori mies ensin luulla, että varsinkin katkeroitunut keski-ikäinen nainen on tekoirvistyksensä takana ihan mukava, mutta aina se totuus paljastuu kuitenkin ja sitten nuoremmastakin sukupolvesta tulee "setämiesmäisiä" naisten kohtelijoita.
Sitä saa mitä tilaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nimenomaan. Kun valta vaihtuu, niitä sietääkin pelottaa, jotka ovat kohdelleet toisia ihmisiä kuin paskaa. Olen ap:n kanssa samoilla linjoilla. Ihanaa, että voin vihdoinkin kertoa ahdistelusta ilman, että OMA maineeni menee. Syylliselle rangaistus ja uhrille vapaus, vihdoinkin!
Miten oma maine on tähän mennessä mennyt? Seksuaalirikosten tuomioiden yhteydessä ei kerrota tekijän henkilötietoja uhrin yksityisyyden säilyttämiseksi. Rikollisia on rangaistu niin pitkään kuin oikeuslaitos on ollut olemassa.
Sen mitä #metoo toki sallii on kenen tahansa tuomitseminen somessa ilman mitään todistusaineistoa, rikostutkimusta ja oikeuslaitosta.
#metoo on nykyajan noitajahti, missä ruumiita tulee hysteerisen mustamaalaamisen seurauksena päivittäin.
Johan sinä tässäkin kommentissa leimaat ahdistelun uhrit hysteerisiksi noitavainoajiksi. Mitä muuta se on kuin maineen pilaamista?
Ero on siinä, että toisessa tapauksessa todisteita on ja toisessa ei. Jos sanot, että "Erkki raiskasi minut" ja sinulla ei ole todisteita niin kyseessä on kunnialoukkaus, mutta jos ihminen sanoo jotain typerää julkisesti niin sinulla on oikeus kommentoida, että mitä joku sanoi oli typerää ja miksi.
Ai että mä nautin miehenä suunnattomasti #metoosta ja tästä Louhimies-casesta. Nyt revitään kerralla rikki henkisesti pikkupoikien tasolle jääneiden alistajamiesten asema. Nämä luuserit pitää todellakin asettaa naurunalaiseksi ja heille pitää osoittaa heidän todellinen pienuutensa. Sikailu on tullut tiensä päätökseen, moderni mies ei perusta identiteettiään toisten alaspainamiseen.
Suomalainen pussaava ja rakastava MIES. kirjoitti:
Itse en edes kävele samaan suuntaan missä näitä varoitusväri päässään käyskenteleviä "feministi" lähihoitaja , yliopistokirjailijoita on. Ja sekös heitä vituttaa. Olen onnellisesti naimisissa NAISEN kanssa ja minä olen MIES. Aivan kuten se terveessä suhteessa menee. Tämä näiden yksinäisten vihaisten naisten olisi syytä ymmärtää on se miksi heitä ei täysjärkinen mies edes halua eikä öyhöttää netissä kaiken maailman kampanjoinnin verhojen takana. Kyllä tulee olemaan tylsä ja yksinäinen elämä siellä omissa ringeissään missä näitä naurettavuuksia ikinä keksivätkään ja suunnittelevat. Ja miehet , kasvattakaa pallit ja paskat nakatkaa näistä väsyneistä ämmistä.
Minä olin 12 kun minuun kävi serkkuni kiinni. !5-vuotiaana minut yritettiin raiskata. 16-vuotiaana pakotettiin katsomaan pornoa ja uhattiin raiskata. 18-vuotiaana huoriteltiin. Isäpuoleni kävi kiinni ja pelastin itseni potkimalla. 22-vuotiaana pääsin töihin. Pomoni päätti työsuhteeni, koska en alkanut suhteeseen. Voisin kertoa lisää. Mutta sinä, mieskunan karju, sinä vähättelet minun kokemuksiani. Olet sika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse viiskymppinen nainen, ja minusta näyttää, että yleisesti ottaen tämä on ongelma erityisesti vanhemmille setämiehille (ei tietenkään kaikille). Nuorempi sukupolvi on ihailtavan tietoista siitä, että nainenkin on ihminen, jota pitää kohdella sivistyneesti.
Vanhemmalle miessukupolvelle, joille y-kromosomin kautta tullut erikoisasema on ollut selviö jo kehdosta asti, kun äiti hyrisi siskolle "tyttö syntyi, tyhjä syntyi", #metoo on epäilemättä katkera pala neltäväksi.
Teissä vanhoissa suomalaisissa naisissa on ikävä kyllä sellainen vika, että te ette näy omassa ala-arvoisessa ja alati toisia ihmisiä mollaavassa käyttäytymisessänne mitään vikaa.
Voihan se nuori mies ensin luulla, että varsinkin katkeroitunut keski-ikäinen nainen on tekoirvistyksensä takana ihan mukava, mutta aina se totuus paljastuu kuitenkin ja sitten nuoremmastakin sukupolvesta tulee "setämiesmäisiä" naisten kohtelijoita.
Sitä saa mitä tilaa.
Naisten ahdistelu on siis keski-ikäisten naisten vika? Wau.
Vierailija kirjoitti:
Aika hullua miten miestekijöitä sympatisoidaan aina. Naisuhreja haukutaan, huoritellaan ja ojennetaan. Taas nähdään miten suuri miehen arvo on, kun miestä puolustetaan jopa silloin kun hän itse ok väkivallankäyttäjä.
Miehen ja naisen suhde on myrkkyä. Miehen ja naisen väleissä naista syytetään aina jokaisesta ongelmasta. Lyöminen on naisen oma vika uhrina, tekijänä se on naisen vika,raiskaus on naisen vika, pettäminen on aina vain naisen vika, prostituutiosta on yhteiskunnassa syytetty vain naista. Miehet sille asettavat kysynnän ja prostituutiossa on enemmän miehiä ostajina kuin naisia myyjinä. Tiesittekö että latinalaisissa maissa puolet miehistä käy prostituoiduilla samalla kun naiset säästelevät neitsyyttään?
Itse olen onnellinen ettei koskan tarvitse elää noin myrkyllisissä suhteissa missä naisen halvennus jatkuu yhteiskunnasta kotiin. Sääliksi käy niin monia naisia.
Miehiä ymmärretään aina. Uhreina ja tekijöinä. Nainen saa aina paskan niskaan.
Kuka on puolustellut väkivallan käyttäjiä? Ei aina syytetä. On miesprostituutteja syytetty heidän teoistaan yhteiskunnassa. Kysyntä ei pakota ketään myymään itseään. Latinalaisessa Amerikassa syynä on katolisuus ja katolisuus ei kyllä maksullisissa käymistä kannata, joten ihan paheksuttua tuo on.
Olin aikaisemmin miesten kamarineito joka juoksenteli muistuttamassa siitä miten "ei kaikki miehet" ja että "kyllä molemmat sukupuolet ovat yhtä pahoja" ja "ei saa kaivaa sukupuolten välistä kuilua" ja niin pois päin. Halusin varmaankin tuntea ylemmyyttä olemalla "muita naisia fiksumpi". Nykypäivänä olen tajunnut että ehkä ei kaikki miehet, mutta aivan liian moni. Ei miesten ylivaltaa murreta ja tasa-arvoa saavuteta hyssyttelemällä ja vaihtamalla puheenaihetta. Naiset on ehdollistettu koko elämänsä ajan palvelemaan miehiä ja hyökkäämään toisiaan kohtaan, minkä vuoksi miehet saavat jatkaa sikailuaan.
Ja kyllä se on aivan totta, että #MeToon tuomitsevat miehet ovat aina niitä, joilla on kaapissaan eniten luurankoja. Pelkäävät oman uransa puolesta. Tavallinen, normaalisti käyttäytynyt mies ei pelkäisi.
Vierailija kirjoitti:
Kun tän ketjun kommentteja lukee, ei voi kuin todeta, että uskomatonta saastaa maa päällään kantaa.
Tulispa jo joku tauti ja hävittäisi ihmiskunnan. En jaksaisi katsella enää väkivaltaa, ahdistelua, kiusaamista ja typeryksien nillittämistä.
Lankesit trolliin.
On tää kyllä oikeasti mahtavaa kun luojan kiitos kuulun tähän (yllättävän suureen) ryhmään miehiä jotka nimenomaan nauraa näille pinkkitukkaisille lihaville sekopäille ja heidän tempauksilleen. Se vielä kasvattaa huumoria kun huomaa että he ovat lyöttäytyneet lesbojen , homojen , transgenderkissakoirien sekä pallittoimien miesten kanssa samaan leiriin. Soppa on valmis. Onneksi ei kuulu yhtään omaan ystäväpiiriin eikä työpaikkaan. Siellä saa porukalla kattella tasaisin väliajoin mitä tämä sekalainen seurakunta keksii. Ei muuta kuin onnea valitsemallenne tielle. Ja suomalaisille täyspäisille selkärangan omaaville naisille ja miehille tsemppiä , ei näitä tarvitse tosissaan ottaa. Se heitä vasta harmittaakin. Ja tältä palstalta se katkeruus näkyy kun ei heidän agendaa edes tosissaan ota. :)
Vierailija kirjoitti:
Suomalainen pussaava ja rakastava MIES. kirjoitti:
Itse en edes kävele samaan suuntaan missä näitä varoitusväri päässään käyskenteleviä "feministi" lähihoitaja , yliopistokirjailijoita on. Ja sekös heitä vituttaa. Olen onnellisesti naimisissa NAISEN kanssa ja minä olen MIES. Aivan kuten se terveessä suhteessa menee. Tämä näiden yksinäisten vihaisten naisten olisi syytä ymmärtää on se miksi heitä ei täysjärkinen mies edes halua eikä öyhöttää netissä kaiken maailman kampanjoinnin verhojen takana. Kyllä tulee olemaan tylsä ja yksinäinen elämä siellä omissa ringeissään missä näitä naurettavuuksia ikinä keksivätkään ja suunnittelevat. Ja miehet , kasvattakaa pallit ja paskat nakatkaa näistä väsyneistä ämmistä.
Minä olin 12 kun minuun kävi serkkuni kiinni. !5-vuotiaana minut yritettiin raiskata. 16-vuotiaana pakotettiin katsomaan pornoa ja uhattiin raiskata. 18-vuotiaana huoriteltiin. Isäpuoleni kävi kiinni ja pelastin itseni potkimalla. 22-vuotiaana pääsin töihin. Pomoni päätti työsuhteeni, koska en alkanut suhteeseen. Voisin kertoa lisää. Mutta sinä, mieskunan karju, sinä vähättelet minun kokemuksiani. Olet sika.
Hetkinen, vähättelikö karju sinun kokemuksiasi, oliko hän niistä tietoinen ja ottiko hän niihin kantaa?
En ole lukenut ketjua kokonaisuudessaan, mutta ilmeisesti ei. Kutsut kuitenkin kyseistä karjua siaksi.
Juuri tästä metoo-kampanjassa on pohjimmiltaan kyse. Kaikki miehet leimataan sioiksi sen perusteella, mitä joku yksittäinen nainen on kokenut omassa elämässään.
Vierailija kirjoitti:
Jostain syystä metoo-keskustelussa painotetaan itse tekoja, vaikka tekijä on se oleellisempi. Jos epämiellyttävä mies edes astuu samaan kuntosaliin, niin se on metoo ja tirkistelyä. Jos komea mies tulee sinne samaan kuntosaliin ja alkaa ehdotella panoa, niin ihanaa itsevarmuutta.
Tästä syystä meetoo-kampanja on voitto myös tavismiehelle. Naiset huomasivat vihdoinkin, että panoa ehdottavat karjut ovat sikoja. Itseään kunnioittava nainen ei tänä vuonna lähde heidän mukaansa vaan vaatii mieheltä käytöstapoja. Juuri nyt on sellaisten arkojen, kohteliaiden miesten tilaisuus, jotka eivät vielä hetki sitten olisi olleet naisille riittävän jänniä.
Vierailija kirjoitti:
Ne jotka pelkää; peiliin katsomisen paikka.
Niin on porvarit... eikun ei tämä ollutkaan parodiaoikeudenkäynti Neuvostoliitossa.
Vierailija kirjoitti:
Kovasti metoo:sta ottaa itseensä miehet, joilla on huono itsetunto ja huonot sosiaaliset taidot. Kaipa he ihan tosissaan ovat jutuissaan, sääliksi käy. On varmaan vaikea kääntää kelkkaa kun on aiemmin ihaillut ahdistelijoita ja toivonut olevansa kuin he. Ketäs nyt katsotaan ylöspäin? Näiden miesten itsetuntoa ei metoo muuta suuntaan tai toiseen, eikä metoo:lla ole sen kanssa juurikaan mitään tekemistä. Nämä miehet ovat vain ottaneet sen yhdeksi uudeksi syyksi, miksi heillä menee naisten kanssa huonosti. Sehän on aina naisten syy tietysti, valitsevat vääriä miehiä jne-. Näinhän heidän täytyy toisille miehille selittää, naisiahan ei nuo selitykset tippaakaan kiinnosta.
Sinä yksi, joka kääntää valta-asemaa oikein antaumuksella. Ei me olla ihailtu ahdistelijoita vaan vihattu. Eikä sinun ivasi satu, koska ilkeät naiset ovat aina olleet yhtä suuri kauhistus.
Täähän on ihan perus vauva.fi tier keskustelua. Eli ihan turhaa paskaa :D AP vetää kyl hienosti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne jotka pelkää; peiliin katsomisen paikka.
Niin on porvarit... eikun ei tämä ollutkaan parodiaoikeudenkäynti Neuvostoliitossa.
Onko sinulla syytä pelätä? Jos ei, miksi uliset? Se huutaa joka pelkää...
Se johtaisi aika moneen kuolemantuomioon tietyissä valtioissa.