Paljonko koiran pito keskimäärin maksaa/kuukausi?
Harkitsen koiraa, mutta pitäisi tehdä laskelmia, onko minulla varaa.
Kommentit (685)
Meillä mies oli vahvasti sitä mieltä, että koiran kuuluu syödä jämäruoat ja markettiruoka saa luvan kelvata. Niin sitä on ennenkin maalla koirat pärjänneet. No kuinkas kävikään, koiralla kaikista totuttamisyrityksistä huolimatta herkkä vatsa/allergiaa. Muutamien ripulin siivousten jälkeen mieskin on joutunut muuttamaan mielensä. 30kg koira syö kuukaudessa n. 12kg säkin allergiaruokaa, hinta 70€/kk.
Vakuutus pari kolme sataa/vuosi. Madotuskin maksaa etenkin isolla koiralla.
Eläinlääkärikulut sitten oma tarinansa. Välillä menee vuosi pari ilman sen kummempaa, sitten tulee ryppäänä ongelmia. Esim. hammashoitoja suurin osa vakuutuksista ei korvaa. Ja suurin osa vakuutusyhtiöistä maksaa rahat vasta jälkikäteen, joten yllättäviä lääkärikäyntejä varten rahat pitää olla aina varattuna.
Jos ihmiset ihan oikeasti miettisivät, mitä koira oikeasti tarvii, ja tarjoaisivat niille sitä, koiria ei hankittaisi niin paljoa.
Kun itse hankin koiran 9 vuotta sitten, tiesin kyllä, että koira vaatii paljon. Silti tuli yllätyksenä se, miten suurta se vaativuus oikeasti on. Niin ajallisesti kuin rahallisesti. Voin vilpittömästi sanoa koiran hankinnan olleen tähän astisen elämäni yksi suurimmista virheistä. Olen kuitenkin periaatteen ihminen, joten kannan vastuuni loppuun asti - ei tässä onneksi enää vuosista puhuta.
Olen mm. muokannut työni niin, että yksinoloa ei ole ollut sitä 9 tuntia/päivä, mikä ihan liian monesta koiranomistajasta tuntuu olevan ok. Joko olen tehnyt töitä kotona, tehnyt osa-aikatyötä tai käynyt kesken päivän kotona. Jokainen voi miettiä, kuinka hankalaa sellainen elämä on. Tähän päälle vielä koiran krooninen, jatkuvaa lääkitystä vaativa sairaus, jatkuva huoli sen hyvinvoinnista ja viimeisenä pisarana koko ajan sotkuinen koti.
Koiran omistamisesta ja sen ihanuudesta puhutaan kyllä aika yksipuolisen positiiviseen sävyyn.
Olen mielessäni tosi väsynyt koiraan. Mietin koko ajan olenko liian nipo, mutta ei vain jaksaisi tätä jatkuvaa sotkua. Ja rahanmeno ja vaiva, viime ajat juostu lääkärillä iho-ongelmien ja muiden vaivojen vuoksi. Pesty shampoilla, lääkitty.
Koira on aivan mahtava luonne ja se hoidetaan viimeisen päälle, nytkin se makaa kainalossa sohvalla ja ihanasti lämmittää kylkeä. Olen hellinyt ja leikkinyt sen kanssa moneen otteeseen tänään. Se on kasvanut yhdessä lasten kanssa. Niillä on molemminpuolinen kiintymyssuhde eikä ikinä voitaisi luopua koirasta kesken kaiken. Taivuin nykyiseen koiraan alun perin hieman pitkin hampain ja tässä se on mukana mennyt 8v., mutta ei enää tähän perheeseen koiraa, kun nykyisestä aika jättää. Miettikää hyvät ihmiset tarkkaan ennen kuin sitoudutte koiran hankitaan.
Mitä kumman jatkuvaa sotkua koira tuo ihmisten arkeen?
Minulle koiran hankkiminen on ollut valtava ilo ja paras päätökseni. Olen ollut toki koirani suhteen onnekas, sillä se on ollut tosi terve ja helppo kaveri. On nyt 3,5v ja ollaan käytetty rokotusten lisäksi ehkä kerran vuodessa eläinlääkärissä hoitamassa jotain pikkuvaivaa (50-70e/krt). Olen laittanut koiraan kuitenkin paljon enemmän rahaa kuin se "tarvitsisi", tykkään harrastaa sen kanssa silloin tällöin ja ne hommat maksavat kyllä mansikoita. 12kg koira syö samankokoista ruokasäkkiään (~70e) pari kuukautta ja saa aika runsaasti luita, herkkuja ym. päälle, niihin menee ehkä 10-20e/kk.
Pentuaikana rahaa meni tarvikkeisiin ja erityisesti niihin, joita piti kasvaessa uusia. Kalliimmat ostin vasta kun koira oli aikuisen mitoissa, esim. laadukkaat valjaat pannan rinnalle. Hihnat ovat kestäneet heikoiten ja sen olen tainnut uusia kerran vuodessa. Leluja ostellaan aika harvoin uusia, koiralla on jo ne muutamat suosikit joiden varjoon loput jäävät joka tapauksessa. Joitain turhempia hankintoja on tullut tehtyä, koira ei esim. nuku omalla pedillään juuri koskaan, ostin pitkäkarvaiselle takin pitkiä automatkoja varten muttei ole tullut tarvetta, sadetakkikin on jota käytetään harvoin. Rutkasti halvemmallakin voisi siis päästä.
Mutta kyllä koiran pitäminen vaatii ehdottomasti riittävän määrän sukanvarressa, jos tuleekin jotain. Kuukausittaiset summat eivät ole kuitenkaan mitään hurjia, ellei ole allergia- tms. tapaus.
Englanninbulldogin pito maksaa satoja euroja kuukaudessa, keskimäärin, jaetaan kaikki kauneuslaikkeukset ja lääkärissä käynnit siihen.
Tavallisemman koiran kohdalla maksaa muutamia kymppejä, riippuu tietenkin aina siitä mitä ruokaa syöttää, aikooko harrastaa kuinka aktiivisesti, pitääkö hankkia koiran takia esim. auto ja vähän tuuristakin, yksittäinen eläinlääkärilasku voi minkä tahansa koiran kohdalla olla helposti satoja euroja, lähemmäs tonninkin, jos iskeekin joku sairaus päälle tai koira vaikka loukkaa itsensä.
Kysyit sotkusta. Esim.
-karvanlähtö
-hiekkaa/kuraa tassuissa/mahanaluskarvoissa/missä vain päin kodin pintoja
-märkä haiseva turkki
-koiranhaju tekstiileissä
-kuolaa paikassa x
-verta paikassa x (ihorikot, juoksuaika)
-ripuliviiruja takapuolessa tai paikassa x
-pissanhajua mahanaluskarvoissa
-esinahan tulehdustöhkää jossain päin kodin tekstiiliä
-oksennusta/ripulia matolla
-nenän kuvia ikkunalasissa
-mitä tahansa ällöttävää ympäristöstä löytynyttä kierimiseen kelvannutta sontaa turkissa
-luun tai muun herkun aiheuttamaa sotkua
-levitelty roskis (oma moka)
-levitelty biojäteastia (oma moka) nimerkillä levitellyn lohen haju oli aika vaikea saada lattiasta JA koirasta irti
Tätä kaikkea ei tietenkään ole koko ajan eikä joka koiran kanssa. Minulla on ollut vuosien varrella viisi koiraa, pientä ja isoa, urosta ja narttua, pitkä- ja lyhytkarvaista. Kaikkiin yllämainittuihin sotkuihin olen muun muassa törmännyt. Kaikista selviää siivoamalla, mutta ei koiranpidosta kyllä hyvällä tahdollakaan sotkuitta selviä.
Itse tilaan zooplussasta nappulasäkin kahdesti vuodessa 60 €/ 30 kg. Luihin mennee noin kolmekymppiä..
Satasen verran ylläpitoon vuodessa. Lääkärit yms tulee sitten tarvittaessa ja siihen on säästötili ja visakin...
Keskikokoinen koiruus. Alotuskustannukset on suurimmat. Vitjat, pannat, liivit, trimmeri, sakset... Pedin tein vanhasta sohvatyynystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä pienen koiran kulut: nappula ruoka 7,5e/kk, luut ja herkut 10e/kk. Sitten nämä kertahankinnat, kuten harja, sampoo, peti, leluja, hihna, panta jne..
Miten voi olla noin halpaa? Meillä kahden kissan ruuat maksaa 5€/päivä.
Varmaan halvinta markettimoskaa.
Mushin raakaruokapussi maksaa vajaat 6€. Parikiloinen koira syö siitä pussista pari viikkoa ainakin. Ihmetyttää miksi joku syöttäisi lemmikilleen mitään kalliita nappuloita tai teollista märkäruokaa.
[/quote]Varmaan halvinta markettimoskaa.[/quote]
Mushin raakaruokapussi maksaa vajaat 6€. Parikiloinen koira syö siitä pussista pari viikkoa ainakin. Ihmetyttää miksi joku syöttäisi lemmikilleen mitään kalliita nappuloita tai teollista märkäruokaa.[/quote]
Esimerkiksi siksi, että koiran vatsa ei enää kestänyt raakaa.
Sotkuista puheenollen, raakaruokinta on sotkuista.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan halvinta markettimoskaa.
Mushin raakaruokapussi maksaa vajaat 6€. Parikiloinen koira syö siitä pussista pari viikkoa ainakin. Ihmetyttää miksi joku syöttäisi lemmikilleen mitään kalliita nappuloita tai teollista märkäruokaa.
Esimerkiksi siksi, että koiran vatsa ei enää kestänyt raakaa.
Sotkuista puheenollen, raakaruokinta on sotkuista.
Miks se ei oo teollista? Kasvaako ne pullat jossain laitumella? Itse en taas ymmärrä miksi maksaa vedestä jos sitä saa Suomessa ilmatteeksi kraanasta.
Saako asuntoosi ottaa koiraa? Koiran aiheuttamien jälkien korjaus on kallista, ne eivät kuulu normaalin kulumisen piiriin.
Hanki mieluummin kissa. Koira haisee pahalta ja pitää aivan hirveää meteliä kun haukkuu. Koiraa joutuu myös viemään päivittäin pissalle ulos. Kissa on siinä suhteessa parempi, että osaa itse pestä itsensä ja huolehtia muutenkin puhtaudestaan ja osaa myös käydä itsenäisesti laatikolla asioillaan. Eikä pidä mitään meteliä ja syö myös paljon vähemmän kuin koirat. Koirat vaan haisee ja läähättää ja härkkii joka paikkaan. Suosittelisin ehdottomasti hankkimaan kissan, myös naapurisovun kannalta, varsinkin jos satut asumaan kerrostalossa.
Näistä kommenteista voisi Iltiksen tmv. toimittaja ottaa kopin, ja kirjoittaa koiran omistamisen varjopuolista sen ainaisen suitsutuksen sijaan. Jospa niitä kiertolaisiakin (kodinvaihtajia) olisi joskus vähemmän, kun ei tämän koirahuuman johdattelematta hankittaisi niitä niin heppoisin perustein.
- Se koiran vuoksi työelämäänsäkin rukannut
Oma kokemus:
Kun koiran hankin, meni alussa paljonkin rahaa, kun ostin pedin, pannat, hihnat, kynsisakset, leluja, harjan, talvitakin, koiran oma hinta, jne.... Tarvikkeita kannattaa ehdottomasti katsastaa Torista, löytyy hyväkuntoista halvalla. Monet myy käyttämättömiäkin valjaita ym., kun on tullut ostettua väärää kokoa!
Nykyään: Jos koira on terveenä ja kaikki normaalisti, ei mene kuussa rahaa mihinkään muuhun kuin ruokaan. Siihen menee noin 70 € kuussa (keskikokoinen koira, syö koiranruokaa ja "kotiruokaa").
Muita säännöllisiä menoja on matokuuri keväällä ja syksyllä, noin 20€ kerta. Rokotukset 3v välein, en muista kertahintaa.
Sitten näiden päälle voi tulla ylläri eläinlääkärikuluja. Ne on pahimpia, pienikin vaiva voi yhtäkkiä maksaa satasia eläinlääkärillä. Oma koira on perusterve, mutta 1-2 kertaa vuodessa tulee jotain miksi pitää viedä eläinlääkärille (esim. viime vuosina silmätulehdus, lenkillä tullut haava jalassa, anaalirauhasten tulehdus) ja yleensä näistä tulee se 100-200€ maksettavaa per vaiva, vaikka hoito olisi tosi simppeliä.
20e/kk ruokaan, 10e/kk muihin kuluihin (tarvikkeet, el). Toistaiseksi ei ole isompia kuluja ollut sitten pentuajan jälkeen jolloin tuli osteltua yhtä ja toista tarpeetonta ja tarpeellistakin.
En ole ikinä laskenut, mutta mietitäänpä. Noin 10-kiloisen koiran ravinnoksi ostetaan kolmen kuukauden välein 80 € maksava pussi laaturuokaa. Sen lisäksi koira saa pakasteesta raakalihapullia ja aina silloin tällöin muita herkkuja, luita ym. Koiralla on erilaisia tarvikkeita: pantojen, valjaiden ja hihnojen lisäksi esimerkiksi automatkoja varten turvavaljaat ja kuljetushäkki. Kotona koiralla on muutamia leluja ja kaksi omaa sänkyä.
Eläinlääkärissä on pitänyt aina välillä käydä. On ollut korvatulehdusta (lääkäri, labrat + lääkkeet n. 150 €), hammaskiven poistoa nukutuksessa (á 350 €) ja tietysti pentuna erilaisia rokotuksia. Punkkeja varten pitää joko saada eläinlääkäriltä joka kevät resepti apteekista ostettavia tablettimuotoisia lääkkeitä varten, tai sitten ostaa ilman reseptiä valeluliuoksia. Hintaa näillä on muutamasta kympistä n. 60 €/lääke. Reseptit erikseen.
Minusta kulut eivät ole olleet liian suuria, mutta toisaalta koira on ollut enimmäkseen terve. Edellisen koiramme loppuvuosina rahaa saattoi palaa satasia kuussa pelkkiin eläinlääkärikuluihin. Koirat ovat kuitenkin meille hyvin tärkeitä, ja niiden hoitokuluihin on varauduttu.
Kaksi kääpiökoira (n. 6kg). Eukanuba ruokaa tilaan noin joka toinen kuukausi ja rahaa menee 60 euroa. Rokotukset aikuiselle koiralle joka kolmas vuosi muutaman kympin. Vakuutukset yhteensä noin 600 euroa vuodessa.
Elättämiseen ei juuri rahaa mene noin pienillä koirilla. Edellisten päälle herkut ja lelut sillon tällöin niin arvioisin kuukausitasolla kulujen olevan 50-80 euron välissä.
Eläinlääkärikulut on asia erikseen vaikka koirani onkin perusterveitä. Hammas huollot ei mene vakuutuksiin ja niihin on mennyt 800 euroa. Vakuutuksista huolimatta maksettavaa pissatulehduksesta ja venähdyksestä jäi itselle maksettavaa 409 euroa. Eli hyvä ohje on tosiaan tuo touhutonni olla valmiina.
Vierailija kirjoitti:
Olen mielessäni tosi väsynyt koiraan. Mietin koko ajan olenko liian nipo, mutta ei vain jaksaisi tätä jatkuvaa sotkua. Ja rahanmeno ja vaiva, viime ajat juostu lääkärillä iho-ongelmien ja muiden vaivojen vuoksi. Pesty shampoilla, lääkitty.
Koira on aivan mahtava luonne ja se hoidetaan viimeisen päälle, nytkin se makaa kainalossa sohvalla ja ihanasti lämmittää kylkeä. Olen hellinyt ja leikkinyt sen kanssa moneen otteeseen tänään. Se on kasvanut yhdessä lasten kanssa. Niillä on molemminpuolinen kiintymyssuhde eikä ikinä voitaisi luopua koirasta kesken kaiken. Taivuin nykyiseen koiraan alun perin hieman pitkin hampain ja tässä se on mukana mennyt 8v., mutta ei enää tähän perheeseen koiraa, kun nykyisestä aika jättää. Miettikää hyvät ihmiset tarkkaan ennen kuin sitoudutte koiran hankitaan.
Sympatiat täältä! Ihan sama tilanne itselläni. Sotkun määrä ja rahanmeno ottaa päähän ihan älyttömästi. Koira ollut meillä jo yli kolme vuotta, mutta edelleen mielessäni kiroan päivittäin, että miksi tuli otettua. Koirasta huolehditaan hyvin, sen kanssa touhutaan mökillä ja kotona, se lenkkeilee paljon yms. Mutta itselleni jäi kuitenkin päävastuu koirasta, etenkin siivoamisen osalta. Meille ei ikinä enää koiraa, kun tuosta aika jättää.
Menee siihen elinikänään hyvän auton verran rahaa. Mutta se on myös jokapäiväinen kaveri.
Siihen voit varautua, että moni tulee olemaan kateellinen koirastasi.
Noin on. Meillä oli keskikokoinen koira ja kun aika jätti, huomaa että vei vähintään tuon summan kuukautta kohti. Oli trimmattava koira ja opettelin itse trimmaamaan joten olisi mennyt enemmän kuluja, jos olisi pitänyt viedä trimmaukseen muualle.
Koiran pito ei sovi rahattomalle. Koirasta pitää huolehtia kuin lapsesta ja kun reissuat, koiraa on hankala saada hoitoon muualle kuin ammattilaiselle hoitolaan ja se maksaa myös, eikä ole halpaa.