Lue keskustelun säännöt.
Miksi te keräätte kaikelaista roinaa perinnöksi lapsillenne?
18.03.2018 |
Miksi te kuvittelette, että keräämänne roina kiinnostaisi lapsianne joskus kun teistä aika jättää? Unohtakaa nyt edes hyvänen aika se vanhan elektroniikan säilöminen jälkipolville. Ketään ei esim. kiinosta 15 vuotta vanhat tietokoneet tai kännykät. Aika harva on myöskään kiinnostunut kulahtaneista astioista kaappinsa täytteenä. Niistä englantilaisista posliineista ei saa edes kirpparilla mitään ikinä. Ei ikinä.
Kommentit (134)
Vierailija kirjoitti:
Sanokaa nyt aivan suoraan, että perintö kyllä kiinnostaa (asunnot, sijoitukset), mutta mitään kuluja tai vaivaa se saamisesta ei saisi perilliselle tulla, vaan vanhusten itse olisi vielä voimissaan ollessaan edullisesti mimimoitava elämänsä perillisille edullisella tavalla.
Tämähän tässä taustalla on.
Minä olen yrittänyt sanoa iäkkäille vanhemmille, että myykää kaikki, ottakaa rahat ja tuhlatkaa ne nyt kun voitte! Että laittakaa menemään, matkustelkaa ja nauttikaa. Mitään ei tarvitse jättää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä osa puhuu hopeista, astioista ja käyttöhuonekaluista. Sitten on niitä jotka joutuvat setvimään lattiasta kattoon roinaa täyteen kerättyjä ok-taloja, jotka on autotalleja, vinttejä ja piharakennuksia myöten hamstrattu täyteen kaikkea käyttökelvotonta roinaa. Pihalla 30-vuotta vanha homehtunut asuntovaunu veneen moottoeita, rikkinäisiä ruohonleikkureita ja ties mitä muuta rojua. Sellaisen läpikäyminen on yhtä tuskaa, mitä jotkut ei täälläkään näytä käsittävän.
Tein tuon vuonna 2012 sekä kaupunkiasunnon pesälle että kesämökille. Ja uudelleen vuonna 2016.
Ei se nyt mikään maata kaatava nakki ollut vaikka kamaa oli tallessa 70-luvulta lähtien. Valitat turhasta.
Tähän kun lisäät sen että asut jossain monen sadan kilometrin päässä niin kyllä se alkaa vähän henkeä ahdistamaan. Siihen menee koko kesäloma. Meillä anoppi on päättänyt vuokrata varaston, kun turhat huonekalut ei enää mahdu asuntoon. Ei kuulemma raski niitä myydä. En ymmärrä mitä iloa niiden omistamisesta siellä varastossa on ja kenelle ajattelee niitä säilövänsä.
Vierailija kirjoitti:
Sanokaa nyt aivan suoraan, että perintö kyllä kiinnostaa (asunnot, sijoitukset), mutta mitään kuluja tai vaivaa se saamisesta ei saisi perilliselle tulla, vaan vanhusten itse olisi vielä voimissaan ollessaan edullisesti mimimoitava elämänsä perillisille edullisella tavalla.
Tämähän tässä taustalla on.
Minkälainen ihminen haluaa aiheuttaa lapsilleen tuollaista vaivaa? En itse ainakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua aloituksen ongelmaa. Ei se maksa paljoa viedä kaikki kaatopaikalle.
Niin, mikä on kellekin paljon.. ja riippuu kohteesta, mutta ei tosiaankaan ole ilmaista puuhaa. Jos on paljon tavaraa niin tilaat lavan, maksat kuljetuksen, vuokran, tyhjennyksen ja kilojen mukaan tavarasta. Helposti monta sataa euroa.
No entä sitten? Perintö lienee isompi.
Mutta perinnön saa vasta sitten, kun asunto on myyty. Kaikki asunnot eivät mene hetkessä kaupaksi eikä kaikilla perillisillä ole yks kaks napata jostain rahaa asunnon tyhjentämiseen.
Normaalin pesän tyhjentämiseen menee työjäan lisäksi maksimi 500 euroa. Ota vaikka laina tai jätä yksi Thaimaan matka tekemättä.
Onhan siellä kuitenkin se perintö odottamassa ja jos ei ole, niin kieltäydyt perinnöstä, jolloin ei tarvitse maksaa mitään.
Paitsi jos perijällä on alaikäisiä lapsia, sitten perintö menee lapsille ja lastenkin pitää maksaa perintövero, mutta eihän näillä ole rahaa, joten maksettava on. Nimimerkillä on ihan omaa kokemusta ja asiat tutkittu.
Voiko alaikäinen (lapsi) kieltäytyä perinnöstä?
Jos tässäkin tapauksessa vainaja olisi niin nuoti, että hänellä on alaikäisiä lapsia, kai elätte omien opetustenne mukaan jääkaappi tyhjänä viidenkymmenen esineen kanssa, jotka on jaoteltu valmiiksi roskakoreihin sen mukaan, mihin kierrätykseen ne kuuluvat? Jo huomenna voi joutua onnettomuuteen... Vai olisiko sittenkin syytä leipoa jo ne hautajaispullat pakkaseen, että on helpompi omaisille?
Pyrin tekemään parhaani. Hävitän tarpeettoman tavaran. En vuokraa varastoja näille tavaroille kuten anoppi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä osa puhuu hopeista, astioista ja käyttöhuonekaluista. Sitten on niitä jotka joutuvat setvimään lattiasta kattoon roinaa täyteen kerättyjä ok-taloja, jotka on autotalleja, vinttejä ja piharakennuksia myöten hamstrattu täyteen kaikkea käyttökelvotonta roinaa. Pihalla 30-vuotta vanha homehtunut asuntovaunu veneen moottoeita, rikkinäisiä ruohonleikkureita ja ties mitä muuta rojua. Sellaisen läpikäyminen on yhtä tuskaa, mitä jotkut ei täälläkään näytä käsittävän.
Tein tuon vuonna 2012 sekä kaupunkiasunnon pesälle että kesämökille. Ja uudelleen vuonna 2016.
Ei se nyt mikään maata kaatava nakki ollut vaikka kamaa oli tallessa 70-luvulta lähtien. Valitat turhasta.
Tähän kun lisäät sen että asut jossain monen sadan kilometrin päässä niin kyllä se alkaa vähän henkeä ahdistamaan. Siihen menee koko kesäloma. Meillä anoppi on päättänyt vuokrata varaston, kun turhat huonekalut ei enää mahdu asuntoon. Ei kuulemma raski niitä myydä. En ymmärrä mitä iloa niiden omistamisesta siellä varastossa on ja kenelle ajattelee niitä säilövänsä.
Katsos niitä voi vielä tarvita :D
Omat vanhempani ovat eläneet lapsuutensa 1930-luvun pula-aikana ja teini-ikänsä sotien aikana. Heille on ollut aina selvää, että mitään, mitä voi vielä joskus tulevaisuudessa tarvita, ei heitetä pois. Vielä 1960-luvullakin äiti teki meille lapsilleen vanhoista aikuisten vaatteista lasten vaatteita. Kun vaate meni niin huonoon kuntoon, ettei sitä edes paikkaamalla ja parsimalla saanut korjattua, siitä otettiin talteen ainakin napit ja vetoketjut. Jos niitä joskus tarvitsisi. Voisin kirjoittaa kirjan kaikesta tavarasta ja tavaran osasta, jota voi vielä joskus käyttää johonkin.
1960-luvun alussa syntyneenä muhun on iskostettu tuo sama "tätä voi vielä joskus tarvita" -ajatus. Olen tosin välillä miettinyt, mitä hyötykäyttöä voisi olla vanhoilla vhs-kaseteilla. Niihin sopivaa nauhuriakaan ei ole ollut enää kymmeneen vuoteen. TAI SIIS ON!!! Kirjahyllyn päällähän on rikkinäinen vhs-nauhuri. Siltä varalta, jos joskus vaikka tarvitsisi jotain osaa siitä :D
Mä luulen, että on vähän sellainen sukupolvikysymys, miten paljon tavaroitaan säästää. Nyt olen konmarittamassa kotiani ja todennut, miten vaikeaa on luopua "tätä voi vielä joskus tarvita" -asenteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eräs tuttavani keräilee muumimukeja jätettäväksi lapsilleen. Niitä on kymmeniä, kaapit tursuilee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä osa puhuu hopeista, astioista ja käyttöhuonekaluista. Sitten on niitä jotka joutuvat setvimään lattiasta kattoon roinaa täyteen kerättyjä ok-taloja, jotka on autotalleja, vinttejä ja piharakennuksia myöten hamstrattu täyteen kaikkea käyttökelvotonta roinaa. Pihalla 30-vuotta vanha homehtunut asuntovaunu veneen moottoeita, rikkinäisiä ruohonleikkureita ja ties mitä muuta rojua. Sellaisen läpikäyminen on yhtä tuskaa, mitä jotkut ei täälläkään näytä käsittävän.
Tein tuon vuonna 2012 sekä kaupunkiasunnon pesälle että kesämökille. Ja uudelleen vuonna 2016.
Ei se nyt mikään maata kaatava nakki ollut vaikka kamaa oli tallessa 70-luvulta lähtien. Valitat turhasta.
Tähän kun lisäät sen että asut jossain monen sadan kilometrin päässä niin kyllä se alkaa vähän henkeä ahdistamaan. Siihen menee koko kesäloma. Meillä anoppi on päättänyt vuokrata varaston, kun turhat huonekalut ei enää mahdu asuntoon. Ei kuulemma raski niitä myydä. En ymmärrä mitä iloa niiden omistamisesta siellä varastossa on ja kenelle ajattelee niitä säilövänsä.
Katsos niitä voi vielä tarvita :D
Omat vanhempani ovat eläneet lapsuutensa 1930-luvun pula-aikana ja teini-ikänsä sotien aikana. Heille on ollut aina selvää, että mitään, mitä voi vielä joskus tulevaisuudessa tarvita, ei heitetä pois. Vielä 1960-luvullakin äiti teki meille lapsilleen vanhoista aikuisten vaatteista lasten vaatteita. Kun vaate meni niin huonoon kuntoon, ettei sitä edes paikkaamalla ja parsimalla saanut korjattua, siitä otettiin talteen ainakin napit ja vetoketjut. Jos niitä joskus tarvitsisi. Voisin kirjoittaa kirjan kaikesta tavarasta ja tavaran osasta, jota voi vielä joskus käyttää johonkin.
1960-luvun alussa syntyneenä muhun on iskostettu tuo sama "tätä voi vielä joskus tarvita" -ajatus. Olen tosin välillä miettinyt, mitä hyötykäyttöä voisi olla vanhoilla vhs-kaseteilla. Niihin sopivaa nauhuriakaan ei ole ollut enää kymmeneen vuoteen. TAI SIIS ON!!! Kirjahyllyn päällähän on rikkinäinen vhs-nauhuri. Siltä varalta, jos joskus vaikka tarvitsisi jotain osaa siitä :D
Mä luulen, että on vähän sellainen sukupolvikysymys, miten paljon tavaroitaan säästää. Nyt olen konmarittamassa kotiani ja todennut, miten vaikeaa on luopua "tätä voi vielä joskus tarvita" -asenteesta.
Mutta nämä tavarat on tyyliin 3 kpl vanhaa sohvaa. Ymmärrän että sohvan tarvitsee ja ehkä toisen varalle, mutta kolme varastossa ja yksi käytössä? Jostakin niistä saattaisi vaikka joku ropo irrota jos myisi, mutta sen sijaan haluaa maksaa siitä varastoinnista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eräs tuttavani keräilee muumimukeja jätettäväksi lapsilleen. Niitä on kymmeniä, kaapit tursuilee.
Nämä muumimukit on kyllä kans yks juttu. Ja ylipäätään keräily sillä ajatuksella että säilömällä tavara muuttuu arvokkaaksi. Jos haluaa arvonnousua kannattaisi ostaa vaikka jotain rahastoa. Muumimukin hinnallakin sellaista jo saisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä osa puhuu hopeista, astioista ja käyttöhuonekaluista. Sitten on niitä jotka joutuvat setvimään lattiasta kattoon roinaa täyteen kerättyjä ok-taloja, jotka on autotalleja, vinttejä ja piharakennuksia myöten hamstrattu täyteen kaikkea käyttökelvotonta roinaa. Pihalla 30-vuotta vanha homehtunut asuntovaunu veneen moottoeita, rikkinäisiä ruohonleikkureita ja ties mitä muuta rojua. Sellaisen läpikäyminen on yhtä tuskaa, mitä jotkut ei täälläkään näytä käsittävän.
Tein tuon vuonna 2012 sekä kaupunkiasunnon pesälle että kesämökille. Ja uudelleen vuonna 2016.
Ei se nyt mikään maata kaatava nakki ollut vaikka kamaa oli tallessa 70-luvulta lähtien. Valitat turhasta.
Tähän kun lisäät sen että asut jossain monen sadan kilometrin päässä niin kyllä se alkaa vähän henkeä ahdistamaan. Siihen menee koko kesäloma. Meillä anoppi on päättänyt vuokrata varaston, kun turhat huonekalut ei enää mahdu asuntoon. Ei kuulemma raski niitä myydä. En ymmärrä mitä iloa niiden omistamisesta siellä varastossa on ja kenelle ajattelee niitä säilövänsä.
Katsos niitä voi vielä tarvita :D
Omat vanhempani ovat eläneet lapsuutensa 1930-luvun pula-aikana ja teini-ikänsä sotien aikana. Heille on ollut aina selvää, että mitään, mitä voi vielä joskus tulevaisuudessa tarvita, ei heitetä pois. Vielä 1960-luvullakin äiti teki meille lapsilleen vanhoista aikuisten vaatteista lasten vaatteita. Kun vaate meni niin huonoon kuntoon, ettei sitä edes paikkaamalla ja parsimalla saanut korjattua, siitä otettiin talteen ainakin napit ja vetoketjut. Jos niitä joskus tarvitsisi. Voisin kirjoittaa kirjan kaikesta tavarasta ja tavaran osasta, jota voi vielä joskus käyttää johonkin.
1960-luvun alussa syntyneenä muhun on iskostettu tuo sama "tätä voi vielä joskus tarvita" -ajatus. Olen tosin välillä miettinyt, mitä hyötykäyttöä voisi olla vanhoilla vhs-kaseteilla. Niihin sopivaa nauhuriakaan ei ole ollut enää kymmeneen vuoteen. TAI SIIS ON!!! Kirjahyllyn päällähän on rikkinäinen vhs-nauhuri. Siltä varalta, jos joskus vaikka tarvitsisi jotain osaa siitä :D
Mä luulen, että on vähän sellainen sukupolvikysymys, miten paljon tavaroitaan säästää. Nyt olen konmarittamassa kotiani ja todennut, miten vaikeaa on luopua "tätä voi vielä joskus tarvita" -asenteesta.
Mutta nämä tavarat on tyyliin 3 kpl vanhaa sohvaa. Ymmärrän että sohvan tarvitsee ja ehkä toisen varalle, mutta kolme varastossa ja yksi käytössä? Jostakin niistä saattaisi vaikka joku ropo irrota jos myisi, mutta sen sijaan haluaa maksaa siitä varastoinnista.
No katsos kun se yksi hajoaa, voi ottaa varastosta tilalle yhden. Ja kun sekin hajoaa, voi ottaa seuraavan.
Tosiasia on, että eihän tuossa ole oikeasti järjen häivääkään. Niinkuin ei siinä mun rikkinäisessä vhs-nauhurissanikaan. Mulla on myös yksi laatikollinen erilaisia latureita ja kaapeleita, joihin liittyviä laitteita mulla ei ole ollut enää tällä vuosituhannella. Omia vanhempiani ymmärrän, koska he elivät pitkään ajan, jolloin ihan oikeasti kaikkia vanhojakin tavaroita tarvittiin. Itselleni tämä on kuitenkin vain lapsuudessa opittu tapa, joka on myöhemmin muuttunut ainakin jonkinasteiseksi neuroosiksi. Olen suurituloinen, joten mulla ei olisi edes varallisuuden vuoksi mitään tarvetta säilyttää yhtään mitään. Voin aina ostaa uuden, jos tarvitsen. Mutta se vaan on jossain tuolla takaraivossa, että "tätä voi vielä tarvita" :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kommentteja lukiessa tulee mieleen ihmisten erilainen käsitys roinasta. Joillekin se voi olla aarre ja joillekin se sama on roskaa. Itse elän nykyään minimalistista elämää, niin ei tule kerättyä ylimääräistä. Samoin luovuin mökistäni hiljattain. Lapsemme eivät siellä enää viihdy ja heillä elämät muualla. Mitä sitä säilöämään, vaikka rakas on ollutkin vuosikaudet. Rahat pistin muualle kasvamaan ja tuloilla vuokraan pariksi viikoksi mökin jostain muualta., Voin vaihdella paikkaa pitkin kesää tai olla menemättä. Ymmärrän, että joillekin niillä asioilla on tunnearvoa, mutta luopuessani mökistä tunsin samalla helpotusta. Ei kiinteitä maksuja ympäri vuoden eikä sitä järjetöntä pihasavottaa. Eikä varsinkaan niitä extemporee loisivia sukulaisia ja tuttavia tuhlaamassa lomaani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä osa puhuu hopeista, astioista ja käyttöhuonekaluista. Sitten on niitä jotka joutuvat setvimään lattiasta kattoon roinaa täyteen kerättyjä ok-taloja, jotka on autotalleja, vinttejä ja piharakennuksia myöten hamstrattu täyteen kaikkea käyttökelvotonta roinaa. Pihalla 30-vuotta vanha homehtunut asuntovaunu veneen moottoeita, rikkinäisiä ruohonleikkureita ja ties mitä muuta rojua. Sellaisen läpikäyminen on yhtä tuskaa, mitä jotkut ei täälläkään näytä käsittävän.
Tein tuon vuonna 2012 sekä kaupunkiasunnon pesälle että kesämökille. Ja uudelleen vuonna 2016.
Ei se nyt mikään maata kaatava nakki ollut vaikka kamaa oli tallessa 70-luvulta lähtien. Valitat turhasta.
Tähän kun lisäät sen että asut jossain monen sadan kilometrin päässä niin kyllä se alkaa vähän henkeä ahdistamaan. Siihen menee koko kesäloma. Meillä anoppi on päättänyt vuokrata varaston, kun turhat huonekalut ei enää mahdu asuntoon. Ei kuulemma raski niitä myydä. En ymmärrä mitä iloa niiden omistamisesta siellä varastossa on ja kenelle ajattelee niitä säilövänsä.
Kyllä sä pystyt siihen, tsemppiä! Mä olen muutamia vuosia nuorempi ja tunnistin monta asiaa. Mm. tuon nappikokoelman, jonka seurauksena minulla oli äidin jo 60-luvulla keräämiä nappeja sekä jokaikinen ostamani vaatteen mukana tullut pieni "varanappipussukka". Hurahdin sitten konmaritukseen ja minimalismiin ja tajusin myös, että raahaan mukanani nappikokoelmaa millä en KOSKAAN tee mitään. Ja panin ne kaikki roskiin. Kyllä, ihan roskiin. En edes yrittänyt myydä, vaan roskiin vein minä syntinen ihminen. Ja olo keveni kymmenen kiloa kerralla. Minulla oli myös n. 50 suihkumyssyä, pientä saippuaa ym tarpeellista ilmaistavaraa, mitä matkoilta kertyi mukaan. Enkä käyttänyt niitä koskaan. Roskiin. Nykyisin en ota edes naistenlehtien välistä niitä näytteitä, enkä oikein niitä naistenlehtiäkään..
Katsos niitä voi vielä tarvita :D
Omat vanhempani ovat eläneet lapsuutensa 1930-luvun pula-aikana ja teini-ikänsä sotien aikana. Heille on ollut aina selvää, että mitään, mitä voi vielä joskus tulevaisuudessa tarvita, ei heitetä pois. Vielä 1960-luvullakin äiti teki meille lapsilleen vanhoista aikuisten vaatteista lasten vaatteita. Kun vaate meni niin huonoon kuntoon, ettei sitä edes paikkaamalla ja parsimalla saanut korjattua, siitä otettiin talteen ainakin napit ja vetoketjut. Jos niitä joskus tarvitsisi. Voisin kirjoittaa kirjan kaikesta tavarasta ja tavaran osasta, jota voi vielä joskus käyttää johonkin.
1960-luvun alussa syntyneenä muhun on iskostettu tuo sama "tätä voi vielä joskus tarvita" -ajatus. Olen tosin välillä miettinyt, mitä hyötykäyttöä voisi olla vanhoilla vhs-kaseteilla. Niihin sopivaa nauhuriakaan ei ole ollut enää kymmeneen vuoteen. TAI SIIS ON!!! Kirjahyllyn päällähän on rikkinäinen vhs-nauhuri. Siltä varalta, jos joskus vaikka tarvitsisi jotain osaa siitä :D
Mä luulen, että on vähän sellainen sukupolvikysymys, miten paljon tavaroitaan säästää. Nyt olen konmarittamassa kotiani ja todennut, miten vaikeaa on luopua "tätä voi vielä joskus tarvita" -asenteesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä osa puhuu hopeista, astioista ja käyttöhuonekaluista. Sitten on niitä jotka joutuvat setvimään lattiasta kattoon roinaa täyteen kerättyjä ok-taloja, jotka on autotalleja, vinttejä ja piharakennuksia myöten hamstrattu täyteen kaikkea käyttökelvotonta roinaa. Pihalla 30-vuotta vanha homehtunut asuntovaunu veneen moottoeita, rikkinäisiä ruohonleikkureita ja ties mitä muuta rojua. Sellaisen läpikäyminen on yhtä tuskaa, mitä jotkut ei täälläkään näytä käsittävän.
Tein tuon vuonna 2012 sekä kaupunkiasunnon pesälle että kesämökille. Ja uudelleen vuonna 2016.
Ei se nyt mikään maata kaatava nakki ollut vaikka kamaa oli tallessa 70-luvulta lähtien. Valitat turhasta.
Tähän kun lisäät sen että asut jossain monen sadan kilometrin päässä niin kyllä se alkaa vähän henkeä ahdistamaan. Siihen menee koko kesäloma. Meillä anoppi on päättänyt vuokrata varaston, kun turhat huonekalut ei enää mahdu asuntoon. Ei kuulemma raski niitä myydä. En ymmärrä mitä iloa niiden omistamisesta siellä varastossa on ja kenelle ajattelee niitä säilövänsä.
Katsos niitä voi vielä tarvita :D
Omat vanhempani ovat eläneet lapsuutensa 1930-luvun pula-aikana ja teini-ikänsä sotien aikana. Heille on ollut aina selvää, että mitään, mitä voi vielä joskus tulevaisuudessa tarvita, ei heitetä pois. Vielä 1960-luvullakin äiti teki meille lapsilleen vanhoista aikuisten vaatteista lasten vaatteita. Kun vaate meni niin huonoon kuntoon, ettei sitä edes paikkaamalla ja parsimalla saanut korjattua, siitä otettiin talteen ainakin napit ja vetoketjut. Jos niitä joskus tarvitsisi. Voisin kirjoittaa kirjan kaikesta tavarasta ja tavaran osasta, jota voi vielä joskus käyttää johonkin.
1960-luvun alussa syntyneenä muhun on iskostettu tuo sama "tätä voi vielä joskus tarvita" -ajatus. Olen tosin välillä miettinyt, mitä hyötykäyttöä voisi olla vanhoilla vhs-kaseteilla. Niihin sopivaa nauhuriakaan ei ole ollut enää kymmeneen vuoteen. TAI SIIS ON!!! Kirjahyllyn päällähän on rikkinäinen vhs-nauhuri. Siltä varalta, jos joskus vaikka tarvitsisi jotain osaa siitä :D
Mä luulen, että on vähän sellainen sukupolvikysymys, miten paljon tavaroitaan säästää. Nyt olen konmarittamassa kotiani ja todennut, miten vaikeaa on luopua "tätä voi vielä joskus tarvita" -asenteesta.
Mutta nämä tavarat on tyyliin 3 kpl vanhaa sohvaa. Ymmärrän että sohvan tarvitsee ja ehkä toisen varalle, mutta kolme varastossa ja yksi käytössä? Jostakin niistä saattaisi vaikka joku ropo irrota jos myisi, mutta sen sijaan haluaa maksaa siitä varastoinnista.
Ei tuossa kolmessa sohvassa mitään, mutta kun kotona on sohvakalusto, ja mökillä toinen, ja mökin varastossa muutama kymmenen lisää ja osa niistä on rikki/revennyt/homeessa ja hiirisukupolvien kotona niin..
Vierailija kirjoitti:
Katsos niitä voi vielä tarvita :D
Omat vanhempani ovat eläneet lapsuutensa 1930-luvun pula-aikana ja teini-ikänsä sotien aikana. Heille on ollut aina selvää, että mitään, mitä voi vielä joskus tulevaisuudessa tarvita, ei heitetä pois. Vielä 1960-luvullakin äiti teki meille lapsilleen vanhoista aikuisten vaatteista lasten vaatteita. Kun vaate meni niin huonoon kuntoon, ettei sitä edes paikkaamalla ja parsimalla saanut korjattua, siitä otettiin talteen ainakin napit ja vetoketjut. Jos niitä joskus tarvitsisi. Voisin kirjoittaa kirjan kaikesta tavarasta ja tavaran osasta, jota voi vielä joskus käyttää johonkin.
1960-luvun alussa syntyneenä muhun on iskostettu tuo sama "tätä voi vielä joskus tarvita" -ajatus. Olen tosin välillä miettinyt, mitä hyötykäyttöä voisi olla vanhoilla vhs-kaseteilla. Niihin sopivaa nauhuriakaan ei ole ollut enää kymmeneen vuoteen. TAI SIIS ON!!! Kirjahyllyn päällähän on rikkinäinen vhs-nauhuri. Siltä varalta, jos joskus vaikka tarvitsisi jotain osaa siitä :D
Mä luulen, että on vähän sellainen sukupolvikysymys, miten paljon tavaroitaan säästää. Nyt olen konmarittamassa kotiani ja todennut, miten vaikeaa on luopua "tätä voi vielä joskus tarvita" -asenteesta.
Tämä palsta sotki lainaukseni päin prinkkalaa, joten uusi yritys.
Kyllä sä pystyt siihen, tsemppiä! Mä olen muutamia vuosia nuorempi ja tunnistin monta asiaa. Mm. tuon nappikokoelman, jonka seurauksena minulla oli äidin jo 60-luvulla keräämiä nappeja sekä jokaikinen ostamani vaatteen mukana tullut pieni "varanappipussukka". Hurahdin sitten konmaritukseen ja minimalismiin ja tajusin myös, että raahaan mukanani nappikokoelmaa millä en KOSKAAN tee mitään. Ja panin ne kaikki roskiin. Kyllä, ihan roskiin. En edes yrittänyt myydä, vaan roskiin vein minä syntinen ihminen. Ja olo keveni kymmenen kiloa kerralla. Minulla oli myös n. 50 suihkumyssyä, pientä saippuaa ym tarpeellista ilmaistavaraa, mitä matkoilta kertyi mukaan. Enkä käyttänyt niitä koskaan. Roskiin. Nykyisin en ota edes naistenlehtien välistä niitä näytteitä, enkä oikein niitä naistenlehtiäkään..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin että roskiin muistot ja tavarat ja kun olet tarpeeksi raihnainen niin eutanasia päälle.
Mikähän ihmeen aivopieru tämäkin avaus oli taas olevinaan. Haisee hieman porvoolta.
Kuka muka kerää roinaa perinnöksi? Ei varmaan kukaan, en ainakaan minä. Ostan tavaraa mitä tarvitsen tai muuten vain haluan omaan käyttööni.
Meillä on muutamia tavaroita, joita voisi sanoa perintöroinaksi, mutta ne laskee yhden käden sormilla.
vanhat astiat eivät ole edes käyttökelpoisia. Muovit, lasi ja keramiikkia voivat olla myrkyllisiä.
Aika on ajanut monen rojun ohi.
Vanhan tavaran säilöminen ja väkisin tyrkyttäminen nuoremmille on henkistä väkivaltaa.
On hirveää saada ristikseen epämääräistä rompetta jolla on muka jotain mystistä "tunnearvoa".
Ymmärrän hyvin, mitä alkuperäinen kirjoittaja tarkoittaa. Olen nimittäin tyhjentänyt yhden asunnon ja kesämökin. Tämä asunto sijaitsi Etelä-Savossa pahalla muuttotappioseudulla ja siitä onneksi päästiin lopulta eroon, kun myytiin se 20 000 eurolla. Sen tyhjentäminen oli iso homma; sinne oli varastoitu kaikkea "tätä voi vielä tarvita"-asenteella ja suurin osa siitä oli täyttä roskaa, jolla kukaan ei tee mitään. Se vähäinen arvokas, mitä oli myytiin, mutta siitä ei saatu edes rahoja kuluja kattamaan.
Kesämökki oli vielä pahempi; tämä oli Kainuussa kaukana vesistöistä ja muista. Se oli vanha maalaistalo ja täten paikkoja oli paljon. Siellä sitä tavaraa riitti; muun muassa vanhoja moottoreiden osia, kahden hevosen vedettävä karhi jostain sota-ajalta yms. isoa ja painavaa. Täältä saatiin kyllä rahaa tavaroista, mutta nekään eivät riittäneet kuluihin, kun piti ottaa vapaata (lomat oli mennyt tuohon varsinaiseen asuntoon) ja lapsille piti olla hoitajaa yms. Tuota mökkiä on nyt myyty kohta kaksi vuotta. Seuraavaksi pitänee kokeille ottaako sen joku, jos me maksamme.
Vierailija kirjoitti:
Mikähän ihmeen aivopieru tämäkin avaus oli taas olevinaan. Haisee hieman porvoolta.
Kuka muka kerää roinaa perinnöksi? Ei varmaan kukaan, en ainakaan minä. Ostan tavaraa mitä tarvitsen tai muuten vain haluan omaan käyttööni.
Meillä on muutamia tavaroita, joita voisi sanoa perintöroinaksi, mutta ne laskee yhden käden sormilla.
Tässä nyt enemmänkin taidettiin tarkoittaa mitä kaikkea ihmiset ovat haalineet kotiinsa joita säilytetään eikä ajatella niitten olevan ongelma siinä vaiheessa, kun itseä ei enää ole.
Ja varmasti perinnöksi kelpaa laadukas tavara useimmille, mutta todella paljon löytyy omakotitalosta ja maalaistaloista törkyä millä ei mitään säilytysarvoa.
Oma anoppi elää edelleen ja säilöön laittaa kaiken, pesee jugurttikupit/leipäpussit ja monta kuutiota muovisia mehupöniköitä on tallessa eli onneksi on muovinkeräystä tänä päivänä ja sinne perintö päätyy...
Ihmisiä on paljon ja jokainen meistä erilainen eli turha täällä on syyllistää jos joku jotain kokee raskaana tai helppona.
On eroa jos tyhjentää yhden ihmisen yksiön tai koko suvun keräämät tavarat maalaistalosta jonne niitä hilattu vuosikymmeniä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua aloituksen ongelmaa. Ei se maksa paljoa viedä kaikki kaatopaikalle.
Niin, mikä on kellekin paljon.. ja riippuu kohteesta, mutta ei tosiaankaan ole ilmaista puuhaa. Jos on paljon tavaraa niin tilaat lavan, maksat kuljetuksen, vuokran, tyhjennyksen ja kilojen mukaan tavarasta. Helposti monta sataa euroa.
No entä sitten? Perintö lienee isompi.
Mutta perinnön saa vasta sitten, kun asunto on myyty. Kaikki asunnot eivät mene hetkessä kaupaksi eikä kaikilla perillisillä ole yks kaks napata jostain rahaa asunnon tyhjentämiseen.
Normaalin pesän tyhjentämiseen menee työjäan lisäksi maksimi 500 euroa. Ota vaikka laina tai jätä yksi Thaimaan matka tekemättä.
Onhan siellä kuitenkin se perintö odottamassa ja jos ei ole, niin kieltäydyt perinnöstä, jolloin ei tarvitse maksaa mitään.
Paitsi jos perijällä on alaikäisiä lapsia, sitten perintö menee lapsille ja lastenkin pitää maksaa perintövero, mutta eihän näillä ole rahaa, joten maksettava on. Nimimerkillä on ihan omaa kokemusta ja asiat tutkittu.
Voiko alaikäinen (lapsi) kieltäytyä perinnöstä?
Ongelma on se, että lapsi ei oikeustoimikelpoinen, vaan hänellä täytyy olla edunvalvoja, usein oma vanhempi. Mutta edunvalvoja EI voi luopua lapsen puolesta mistään, mistä lapselle tulisi mitään taloudellista hyötyä. Ja oletusarvoisesti vaivalloinenkin perikunta lopun viimein jättää jotain perintöä... joten teknisesti ei taida voida.
No minä olen se tuleva vainaja. Ja mulla on ihan hemmetisti kaikkea tarpeetonta vuosikymmenten varrella kertynyttä tavaraa. Lapseni ovat muuttaneet omilleen jo aikoja sitten. Olen pikkuhiljaa alkanut laittamaan pois sellaisia tavaroita, joita en ole itsekään enää moneen vuoteen tarvinnut.