PAPA-koe
Pitääkö PAPAssa käydä omakustanteisesti parin vuoden välein? Miksi julkisen puolen seulonnat 5 vuoden välein eivät riitä? Asun Helsingissä ja kävin ekaa kertaa julkisen puolen PAPA-seulonnassa 25-vuotiaana (puhdas tulos) ja ajattelin seuraavan kerran käydä 30-vuotiaana seuraavassa seulonnassa. Jos tämä ei ole riittävä väli, niin luulisi, että julkisella puolella niitä seulontoja tehtäisiin sitten useammin?
N28
Kommentit (53)
Jos ei halua käydä papakokeessa voi btw, tilata itselleen kotiin HPV testin. Nykykäsityksen mukaan vähintään ihan yhtä luotettava kuin papatesti :)
Kuten jollain aikaisemmalla, myös minulla muuttui papa kolmessa vuodessa puhtaasta HSILiksi (vahva epiteelivaurio ja epäily syövän esiasteesta). Jatkotutkimuksissa sitten oli nimenomaan syövän esiaste ja se poistettin sähkösilmukkahoidolla. Minulla oli tosin tuossa vaiheessa vaihtunut kumppani avioeron vuoksi. Valitettavasti en ollut tiennyt (eikä gynekologikaan sanonut, vaikka avioero oli tullut puheeksi) että kumppanin vaihtumisen jälkeen kannattaisi käydä esim jo vuoden kuluttua papassa.
En tietysti tiedä olisiko esiaste ehtinyt muuttua syöväksi ennen 5 vuoden seulonta-aikaa. Mutta esiasteen jälkeen syöpäriski on kohonnut seuraavat 20 vuotta, ja klinikan ohjeistus oli että minun tulisi käydä aina seulonnoissa ja kerran seulontojen välissä papassa eli noin 2.5 vuoden välein. Siitä ei klinikalla sanottu mitään, mutta oikeastihan myös naisilla suun alueen syöpien riski on kohonnut jos on ollut kondunkaulan syöpä/esiaste (HPV:n vuoksi). Joten hammastarkastuksissa kannattaa käydä säännöllisesti ja sanoa hammaslääkärille kohonneesta riskistä, niin hän tietää katsoa mahdolliset muutokset erityisen tarkkaan.
Jatkotutkimusten yhteydessä minulta otettiin myös HPV-testi (ne syöpävaaralliset) ja se oli aluksi positiivinen, sitten hoitojen jälkeen kontrolleissa lopulta negatiivinen. Hoitaja sanoi silloin, että nykyään seurataan nimenomaan tuota HPV-testiä ja sen tulosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä todennäköisyydestä, mutta minulla pomppasi kolmekymppisenä papa kolmessa vuodessa puhtaasta neloseen eli hyvin todennäköiseen syöpään. Voisin olla kuollut jos olisin odottanut 5 vuotta. Ei vaihtunut kumppani välissä eikä niitä muutenkaan ole elämässäni kovin montaa ollut.
Yksikin kumppani on tarpeeksi.
Oon kyllä miettinyt tätä, että se ettei kumppani vaihdu on tosiaan "tarpeeksi". Eli käytännössä jos sekstailee monta vuotta vain yhtä miestä ja sitten yhtäkkiä tartunta tuleekin, se on siis tullut tältä samalta mieheltä vai mitä? Eli vaikka homma hoidetaan siltä erää pois, sehän voi tulla uudestaankin kerran on jo samalta mieheltä aikaisemminkin tullut. Tuntuu vähän semmoiselta, että hoidettaisiin sukupuolitautia vain tartunnan saaneelta, mutta ei siltä kantajalta. Eikö näitä voi oikeasti mitenkään testata miehiltä, jos epäilys on, koska kyllähän tämmöinen systeemi aika järjettömältä tuntuu, että toista vain hoidetaan ja annetaan tarttua uudestaan ja uudestaan.

Entä jos kumppani vaihtuu puolen vuoden välein....? Miten usein silloin pitää käydä papassa :D Mä oon vähän kyllästyvämpää sorttia eli vaihtelen mun fuckbuddeja aika tiuhaan.

Niin ja mitä se hyödyttää, että kumppanin vaihtumisen jälkeen on käynyt ja ohhoh onkin positiivinen niin eikös se aika suurella todennäköisyydellä ole vastaisuudessakin positiivinen saman kumppanin kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä todennäköisyydestä, mutta minulla pomppasi kolmekymppisenä papa kolmessa vuodessa puhtaasta neloseen eli hyvin todennäköiseen syöpään. Voisin olla kuollut jos olisin odottanut 5 vuotta. Ei vaihtunut kumppani välissä eikä niitä muutenkaan ole elämässäni kovin montaa ollut.
Yksikin kumppani on tarpeeksi.
Oon kyllä miettinyt tätä, että se ettei kumppani vaihdu on tosiaan "tarpeeksi". Eli käytännössä jos sekstailee monta vuotta vain yhtä miestä ja sitten yhtäkkiä tartunta tuleekin, se on siis tullut tältä samalta mieheltä vai mitä? Eli vaikka homma hoidetaan siltä erää pois, sehän voi tulla uudestaankin kerran on jo samalta mieheltä aikaisemminkin tullut. Tuntuu vähän semmoiselta, että hoidettaisiin sukupuolitautia vain tartunnan saaneelta, mutta ei siltä kantajalta. Eikö näitä voi oikeasti mitenkään testata miehiltä, jos epäilys on, koska kyllähän tämmöinen systeemi aika järjettömältä tuntuu, että toista vain hoidetaan ja annetaan tarttua uudestaan ja uudestaan.
Hyvä kysymys!

Tartunta voi uinua elimistössä piilevänä vuosia, ennenkuin tulee esiin papassa. Minulle kävi näin. On epätodennäköistä saada tartunta ”uudestaan”.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen sijaan että valitetaan ettei seulontoja ole riittävästi, voisi arvostaa sitä, että niitä ylipäänsä on.
Otatan papan mieluiten omalla gynellä rutiinikäynnin yhteydessä. Se menee siinä samalla, ja lääkäri on taitava ja näytteenotto kivuton.
Papa on helppo ja halpa tapa suojautua yleiseltä syövältä.
Kiitos, lääketiede!Ei papa ole tapa suojautua syövältä. Itse kävin usein papassa ja lyhyessä ajassa lievä muutos vaihtui pahanlaatuiseen kohdunkaulan syöpään.
Sekin on harhaluulo että kohdunkaulan syöpä johtuu aina papilloomaviruksesta. 5-10% on niitä muita ja loppujen lopuksi 5-10% tarkoittaa joka kymmenettä-joka kahdettakymmenettä, ei se vaarallisempikaan muoto mikään todella harvinainen ole.Kyllä papa nimenomaan tehokkaasti suojaa syövältä. Toki yksittäisiä poikkeuksia voi olla mutta se ehkäisee valtavasti syöpiä väestötasolla.
Tapa suojautua syövältä on ottaa papilloomavirusrokote tai suojata ihoa auringolta. Papa-kokeessa käyminen ei suojaa syövältä vaan auttaa sen varhaisessa diagnosoinnissa.
Ei pidä paikkaansa. Papakokeella löydetään solumuutokset ennenkuin ne kehittyvät syöväksi, jolloin ne ehditään poistaa ajoissa. Papakoe nimenomaan _ehkäisee_ syöpää.
Ja jos jossain kohdunkaulan syöpä -esitteessä lukee, että suositusväli on ihan riittävä, niin ei se sitä välttämättä tarkoita, että luultavasti vältyt syövältä jos käyt suositusvälin mukaisesti seulonnassa. Tuleeko kustannustehokkaammaksi poistaa aina välillä muutama syöpäiseksi ehtinyt kohtu, vai lyhentää papa-kokeiden seulontaväliä? Ei terveydenhuolto halua julkisella puolella tarjota ilmaisia palveluja yhtään enempää kuin on pakko.
Ei tietenkään, mutta ei tämä liity mitenkään siihen etteikö papakoe ehkäisisi syöpää. Omalla kustannuksella minä ainakin käyn tiheämmin papassa, tai siis kävin siihen asti että löytyi tuo vahva syövän epäily. Nykyisin pääsen vuosittain ihan julkisilla varoilla. Voithan sairastua ihosyöpäänkin vaikka kuinka välttelisit aurinkoa, sikäli en ymmärrä väitettäsi ollenkaan.

Vaikka samalla logiikalla kuin kondomin käyttö on raskauden ehkäisyä ja sukupuolitaudeilta suojautumista, ja raskaustesti ja sukupuolitautitestit ovat diagnosoinnin välineitä. Esimerkiksi antibiootit ja jälkiehkäisy ovat sitten hoitoa diagnosoituihin ongelmiin.
Aurinkovoiteen käyttö on uv-säteiltä suojautumista varten, ja luomen tutkiminen on ihomuutosten diagnosointia - luomen muutosten tutkiminen ei ole syövän ehkäisyä, samoin kuin papa-kokeen ottaminen ei ole syövän ehkäisyä. Sitten kun on diagnosoitu niin hoidetaan tai ei hoideta mahdollista muutosta.

Mutta papakokeen tarkoitus ei ole etsiä syöpää (vaikka niitäkin voi löytyä), vaan muutoksia jotka voivat kehittyä syöväksi jos niitä ei poisteta. Siksi se ei ole sama kuin luomien tutkiminen - luomessa joko on syöpä tai ei ole, siinä olet oikeassa, mutta papakokeen tarkoitus on nimenomaan ennaltaehkäistä syöpien synty.
en oo ikinä käynyt papa-kokeessa :D pitäiskö?
Olin poissa Suomesta 25-vuotiaana niin ei tullut käytyä kun ei sitä kutsua sitten tullut. Pitäisikö käydä mut pitääköhän se nyt itse maksaa? Vissiin?
kyllä se 5 vuoden välein riittää!
Vierailija kirjoitti:
En tiedä todennäköisyydestä, mutta minulla pomppasi kolmekymppisenä papa kolmessa vuodessa puhtaasta neloseen eli hyvin todennäköiseen syöpään. Voisin olla kuollut jos olisin odottanut 5 vuotta. Ei vaihtunut kumppani välissä eikä niitä muutenkaan ole elämässäni kovin montaa ollut.
oliko oireita?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen sijaan että valitetaan ettei seulontoja ole riittävästi, voisi arvostaa sitä, että niitä ylipäänsä on.
Otatan papan mieluiten omalla gynellä rutiinikäynnin yhteydessä. Se menee siinä samalla, ja lääkäri on taitava ja näytteenotto kivuton.
Papa on helppo ja halpa tapa suojautua yleiseltä syövältä.
Kiitos, lääketiede!Ei papa ole tapa suojautua syövältä. Itse kävin usein papassa ja lyhyessä ajassa lievä muutos vaihtui pahanlaatuiseen kohdunkaulan syöpään.
Sekin on harhaluulo että kohdunkaulan syöpä johtuu aina papilloomaviruksesta. 5-10% on niitä muita ja loppujen lopuksi 5-10% tarkoittaa joka kymmenettä-joka kahdettakymmenettä, ei se vaarallisempikaan muoto mikään todella harvinainen ole.Kyllä papa nimenomaan tehokkaasti suojaa syövältä. Toki yksittäisiä poikkeuksia voi olla mutta se ehkäisee valtavasti syöpiä väestötasolla.
Tapa suojautua syövältä on ottaa papilloomavirusrokote tai suojata ihoa auringolta. Papa-kokeessa käyminen ei suojaa syövältä vaan auttaa sen varhaisessa diagnosoinnissa.
Ei pidä paikkaansa. Papakokeella löydetään solumuutokset ennenkuin ne kehittyvät syöväksi, jolloin ne ehditään poistaa ajoissa. Papakoe nimenomaan _ehkäisee_ syöpää.
Ja jos jossain kohdunkaulan syöpä -esitteessä lukee, että suositusväli on ihan riittävä, niin ei se sitä välttämättä tarkoita, että luultavasti vältyt syövältä jos käyt suositusvälin mukaisesti seulonnassa. Tuleeko kustannustehokkaammaksi poistaa aina välillä muutama syöpäiseksi ehtinyt kohtu, vai lyhentää papa-kokeiden seulontaväliä? Ei terveydenhuolto halua julkisella puolella tarjota ilmaisia palveluja yhtään enempää kuin on pakko.
Ei tietenkään, mutta ei tämä liity mitenkään siihen etteikö papakoe ehkäisisi syöpää. Omalla kustannuksella minä ainakin käyn tiheämmin papassa, tai siis kävin siihen asti että löytyi tuo vahva syövän epäily. Nykyisin pääsen vuosittain ihan julkisilla varoilla. Voithan sairastua ihosyöpäänkin vaikka kuinka välttelisit aurinkoa, sikäli en ymmärrä väitettäsi ollenkaan.
Vaikka samalla logiikalla kuin kondomin käyttö on raskauden ehkäisyä ja sukupuolitaudeilta suojautumista, ja raskaustesti ja sukupuolitautitestit ovat diagnosoinnin välineitä. Esimerkiksi antibiootit ja jälkiehkäisy ovat sitten hoitoa diagnosoituihin ongelmiin.
Aurinkovoiteen käyttö on uv-säteiltä suojautumista varten, ja luomen tutkiminen on ihomuutosten diagnosointia - luomen muutosten tutkiminen ei ole syövän ehkäisyä, samoin kuin papa-kokeen ottaminen ei ole syövän ehkäisyä. Sitten kun on diagnosoitu niin hoidetaan tai ei hoideta mahdollista muutosta.Mutta papakokeen tarkoitus ei ole etsiä syöpää (vaikka niitäkin voi löytyä), vaan muutoksia jotka voivat kehittyä syöväksi jos niitä ei poisteta. Siksi se ei ole sama kuin luomien tutkiminen - luomessa joko on syöpä tai ei ole, siinä olet oikeassa, mutta papakokeen tarkoitus on nimenomaan ennaltaehkäistä syöpien synty.
Papa-kokeen löydöksen hoitaminen, vaikkapa loop-hoidossa muutosten poisto olisi se, mikä voi ehkäistä syövän syntyä. Ja kyllä se papa-kokeen tarkoitus voi olla myös syövän etsiminen esimerkiksi niillä, joilla on ollut aggressiivinen syöpä, joka ei etukäteen hirveästi varoittelee millään välivaiheilla.
Onhan näitä, jotka käy diagnosoinnissa, yrittää ruokavaliolla hoitaa syöpää ja kupsahtaa sitten :)
En tiedä ihomuutosten tutkimisesta paljon, mutta luulisi, että niissä yhtä lailla on lieviä, seurattavia muutoksia tai aggressiivisia, heti hoitoon -muutoksia.

Ei ollut oireita. Ei solumuutoksissa juuri koskaan ole oireita.

Useinkaan solumuutoksia ei edes poisteta heti, vaan seurataan - milläs muulla kuin uusilla papakokeilla! Ne kun useinkin paranevat itsestään, mutta on tärkeää löytää ne, mitkä eivät parane. Mutta en ymmärrä, miksi tämä on sinulle sydämen asia. Papakokeella etsitään syövän esiasteita, jotta uusia syöpiä ei syntyisi. Kohdunkaulan syöpään sairastuisi ilman papakokeita tyypillisesti 30-40 -vuotias nainen, jolla on vielä paljon työvuosia edessä, inhimillisestä kärsimyksestä puhumattakaan. Kohdunkaulan syöpä oli Suomessa suurin työikäisten naisten tappaja ennen seulontoja käyttöönottoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen sijaan että valitetaan ettei seulontoja ole riittävästi, voisi arvostaa sitä, että niitä ylipäänsä on.
Otatan papan mieluiten omalla gynellä rutiinikäynnin yhteydessä. Se menee siinä samalla, ja lääkäri on taitava ja näytteenotto kivuton.
Papa on helppo ja halpa tapa suojautua yleiseltä syövältä.
Kiitos, lääketiede!Ei papa ole tapa suojautua syövältä. Itse kävin usein papassa ja lyhyessä ajassa lievä muutos vaihtui pahanlaatuiseen kohdunkaulan syöpään.
Sekin on harhaluulo että kohdunkaulan syöpä johtuu aina papilloomaviruksesta. 5-10% on niitä muita ja loppujen lopuksi 5-10% tarkoittaa joka kymmenettä-joka kahdettakymmenettä, ei se vaarallisempikaan muoto mikään todella harvinainen ole.Kyllä papa nimenomaan tehokkaasti suojaa syövältä. Toki yksittäisiä poikkeuksia voi olla mutta se ehkäisee valtavasti syöpiä väestötasolla.
Tapa suojautua syövältä on ottaa papilloomavirusrokote tai suojata ihoa auringolta. Papa-kokeessa käyminen ei suojaa syövältä vaan auttaa sen varhaisessa diagnosoinnissa.
Ei pidä paikkaansa. Papakokeella löydetään solumuutokset ennenkuin ne kehittyvät syöväksi, jolloin ne ehditään poistaa ajoissa. Papakoe nimenomaan _ehkäisee_ syöpää.
Ja jos jossain kohdunkaulan syöpä -esitteessä lukee, että suositusväli on ihan riittävä, niin ei se sitä välttämättä tarkoita, että luultavasti vältyt syövältä jos käyt suositusvälin mukaisesti seulonnassa. Tuleeko kustannustehokkaammaksi poistaa aina välillä muutama syöpäiseksi ehtinyt kohtu, vai lyhentää papa-kokeiden seulontaväliä? Ei terveydenhuolto halua julkisella puolella tarjota ilmaisia palveluja yhtään enempää kuin on pakko.
Ei tietenkään, mutta ei tämä liity mitenkään siihen etteikö papakoe ehkäisisi syöpää. Omalla kustannuksella minä ainakin käyn tiheämmin papassa, tai siis kävin siihen asti että löytyi tuo vahva syövän epäily. Nykyisin pääsen vuosittain ihan julkisilla varoilla. Voithan sairastua ihosyöpäänkin vaikka kuinka välttelisit aurinkoa, sikäli en ymmärrä väitettäsi ollenkaan.
Vaikka samalla logiikalla kuin kondomin käyttö on raskauden ehkäisyä ja sukupuolitaudeilta suojautumista, ja raskaustesti ja sukupuolitautitestit ovat diagnosoinnin välineitä. Esimerkiksi antibiootit ja jälkiehkäisy ovat sitten hoitoa diagnosoituihin ongelmiin.
Aurinkovoiteen käyttö on uv-säteiltä suojautumista varten, ja luomen tutkiminen on ihomuutosten diagnosointia - luomen muutosten tutkiminen ei ole syövän ehkäisyä, samoin kuin papa-kokeen ottaminen ei ole syövän ehkäisyä. Sitten kun on diagnosoitu niin hoidetaan tai ei hoideta mahdollista muutosta.Mutta papakokeen tarkoitus ei ole etsiä syöpää (vaikka niitäkin voi löytyä), vaan muutoksia jotka voivat kehittyä syöväksi jos niitä ei poisteta. Siksi se ei ole sama kuin luomien tutkiminen - luomessa joko on syöpä tai ei ole, siinä olet oikeassa, mutta papakokeen tarkoitus on nimenomaan ennaltaehkäistä syöpien synty.
Papa-kokeen löydöksen hoitaminen, vaikkapa loop-hoidossa muutosten poisto olisi se, mikä voi ehkäistä syövän syntyä. Ja kyllä se papa-kokeen tarkoitus voi olla myös syövän etsiminen esimerkiksi niillä, joilla on ollut aggressiivinen syöpä, joka ei etukäteen hirveästi varoittelee millään välivaiheilla.
Onhan näitä, jotka käy diagnosoinnissa, yrittää ruokavaliolla hoitaa syöpää ja kupsahtaa sitten :)
En tiedä ihomuutosten tutkimisesta paljon, mutta luulisi, että niissä yhtä lailla on lieviä, seurattavia muutoksia tai aggressiivisia, heti hoitoon -muutoksia.Useinkaan solumuutoksia ei edes poisteta heti, vaan seurataan - milläs muulla kuin uusilla papakokeilla! Ne kun useinkin paranevat itsestään, mutta on tärkeää löytää ne, mitkä eivät parane. Mutta en ymmärrä, miksi tämä on sinulle sydämen asia. Papakokeella etsitään syövän esiasteita, jotta uusia syöpiä ei syntyisi. Kohdunkaulan syöpään sairastuisi ilman papakokeita tyypillisesti 30-40 -vuotias nainen, jolla on vielä paljon työvuosia edessä, inhimillisestä kärsimyksestä puhumattakaan. Kohdunkaulan syöpä oli Suomessa suurin työikäisten naisten tappaja ennen seulontoja käyttöönottoa.
Siksi se on minulle tärkeää, että ihmiset eivät ajattelisi, että papa-kokeessa käyminen ESTÄÄ kohdunkaulan syöpään sairastumisen, koska se aiheuttaa turhan leiman niille, joilla papa-kokeessa tunnollisesti käyminen ei auttanut. Kaikki kohdunkaulan syövät kun eivät ole niitä hitaasti kehittyviä levyepiteelisyöpiä, jotka on aikaisin helppo havaita. Jos niitä onkin suurin osa tai 9/10 kohdunkaulan syövistä, niin 1/10 jättää kuitenkin aika suuren joukon terveydestään huolehtineita, mutta epäonnisia naisia. Kaiken muun päälle siinä viimeiseksi kaivataan asennetta, että siinähän kärsii, olisi käynyt papassa.

Onko mielestäsi parempi, jos ihmiset ajattelevat että turha sinne papaan on mennä, kun voin sairastua kuitenkin?
Tästä olen kyllä ihan samaa mieltä. Nykyään ei itse asiassa alle 25-vuotiaille edes suositella tuota papaa, jos ei erityisempiä oireita ole, koska se on epätodennäköinen. Täysin naurettavana etenkin pidän niitä ihan älyttömiä sörkkimiskäytäntöjä mitä vieläkin usein ehkäisyä hankkiessa täytyy käydä läpi. Jos teini-ikäinen neitsyt tyttö hankkii e-pillerit kuukautisiin tai iho-oireisiin ei ole nykyäänkään tavatonta, että lääkäri väkipakolla haluaa tehdä oikein perusteellisen gynekologisen tutkimuksen ja reseptejä ei saa uusittua, jos ei näissä ramppaa. Ei järjen häivääkään, lähinnä nöyryyttävää touhua.
Juurikin tuo asenne, että naisen värkki on vain ongelmalaitos, jota kiusallaan pitää koko ajan olla sorkkimassa, tuntuu itsestäkin välillä olevan vallallaan.