Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mua ihmetyttää nämä "kärsin kovista kivuista tai olen vakavasti masentunut" ja silti ovat löytäneet kumppanin, on menty naimisiin jne
10.03.2018 |
Jotenkin ihmetyttää, jos ihminen haastattelussa kuvailee elämäänsä masnpäälliseksi helvetiksi, millä voimavaroilla hän on löytänyt kumppsnin, millä voimavaroilla hän on harrastanut seksiä ja tullut raskaaksi, viettänyt häitä jne kun kaiken ensin kuvaillun perusteella luulisi ettei tuollaiseen pysty jos sairaus oli se nyt mikä hyvänsä, on niin kammottavan karmivaa.
Kommentit (85)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehille naisen ulkonäkö merkitsee paljon.
15. Joo, tuossa on jotain perää. Mies saa hoivata ja kokea olevansa hyödyksi. Mun edellinen välillä just sanoi, että pelkää, että jätän hänet. Ja lopulta jätinkin. Tosin se oli mua paljon menevämpi, sillä oli paljon yrittäjiä myös meidän suhteen aikana ja ei hänkään kuukautta pitempää ollut sinkkuna. Nyt sillä on yhtä menevä pirtsakka urheilijatypy, kuin mitä itse on.
Mun nykyinen on taas toista maata. Sen menevä eksä mankuu sitä yhä takaisin, mutta tää mies vaan tahtoo mut.
Tuossa jollain oli pointti, että sairas on myös sallivampi kumppani. Tuo kolahti! Tätä mun nykyinen hokee. Kuinka eksä olis jo suuttunut asiasta x tai ei hän ennen voinut näin tehdä tms. Mä en itse välitä niin pienistä asioista. Yritän kannustaa toista parhaani mukaan, kun itse en jaksa/kykene niin ymmärrän kuinka tärkeitä mm. viikonloput kavereiden kesken on. Niistä haaveilen itsekin, ehkä vielä joskus mullakin olis kavereita :)
Vaikea krooninen masennus ja muutakin. 20 vuotta onnellisesti naimisissa. Minä en ole sairauteni.
Mä löysin miehen mun hyvänä kautena. Kun tulee huonompi kausi, oon tosi kiitollinen mun miehelle. Välillä, kun oon pohjalla, tunnen syylisyyttä siitä, että oon taakkana ihanalle miehelle. Tätä syyllisyyttä yritän sillon paikkailla seksuaalisilla teoilla.... tää on siis vain mun oma kokemus. Mut tuo siis aloitusviestin kysymykseen miten jaksaa harrastaa seksiä ja saada aikaan vauvoja. Aina ei olis tehnyt mieli, mutta harrastin silti, kun syylisyys painoi ja yritti kynsin ja hampain pitää sen ainoa ihmisen, joka oli jäljellä, elämässään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sukupuolten välillä on kyllä huima ero.
Itse olen kärsinyt kahdesti lievästä masennuksesta. Sanon lievästä koska kävin kuitenkin kokoaikaisesti töissä ja olin ihan mukavaa seuraa sosiaalisissa tilanteissa kunhan varauduin etukäteen. Mitään pelkotiloja tms ei ole koskaan ollut.
Tein pitkään töitä parantaakseni mielialaani. Terveellinen ruokavalio, päivittäinen liikunta, säännöllinen unirytmi, muutokset työkuvioihin, meditointi ja filosofia, jne.
Vasta tämän kaiken jälkeen, kun minulla oli maine iloisena ja positiivisena heppuna, pari masentunutta ja yksinäistä naista kiinnostui. Nyt aletaan vihdoin päästä pisteeseen jossa kiinnostaisin muutenkin kuin miehenä joka pelastaa naisen masennuksen ja yksinäisyyden kourista.
Naisella tuntuu olevan itseisarvo. Se että on nainen, jo itsessään luo kysyntää. Mies on tavallaan ei mitään, kunnes osoittaa kyvykkyyttä jossain asiassa, oli se sitten työ tai sosiaalinen elämä. Tämä voi olla syykin miksi miehet tutkitusti selviävät masennuksesta huonommin; pelastajaa ei ole luvassa.
Tsemppiä kaikille masentuneille kuitenkin!
Jos nainen on nätti ja kiva. Vaikeuksia kokeneet ovat joskus mielenkiintoisempia ihmisiä eivätkä kitise pikkuasioista. Ei sairaus/terveys ole niin kauhean merkittävä tekijä, jos joku tyyppi vaan kolahtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä oletan, ettei heillä ole niin tiukkoja vaatimuksia kumppanille kuin monella muulla. He hyväksyvät toisessa virheitä, koska tiedostavat itsekin niitä omaavansa. Eivät ole niitä "en tuntenut ensitreffeillä kipinää, joten toisia treffejä ei tule" -tyyppeihin.
Monen mielestä he ovat varmasti sellaisessa suhteessa, jossa on ns. tyydytty siihen, mitä on saatu. Melkein kaikissa sinkkuketjuissa täällä tuomitaan sellaiset suhteet. Osa ihmisistä on kuitenkin onnellisia, kun vieressä on joku, jonka kanssa olla.
En allekirjoita ihan.
On kyse mistä vaan mutta vaikka itsellä olisi joku vaikea sairaus ei ajattele noin.
Moni muu samaa mieltä.
Riippuu siitä pitääkö toisesta jos hiukan arvioit toisen itsesi alapuolelle, sitten hän vielä antaa ymmärtää kannattaa nähdä vaivaa, kiinnostus lopahtaa.
Aloitusviestissä mainitut draamakuninkaalliset sikseen, mutta monesti mielenterveys- ja päihdeongelmat osuvat sellaisille ihmisille, jotka ovat jotenkin herkkiä. Monet ihmiset pitävät sellaista tunteellisuutta tai herkkyyttä viehättävänä toisissa ihmisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä oon kuule ajatellut ihan samaa! Ja ihan siis ihmiset, jotka ovat sairaslomalla/työkyvyttömiä, niin vaikuttavat kuitenkin pärjäävän sosiaalisessa elämässä, seurustelevat, viettävät aikaa ystävien kanssa jne. Itse olen esimerkiksi keskivaikeasti masentunut, ja jaksan kohtuullisesti opiskella, mutta sosiaalinen elämäni on nollassa. Ja uskoisin kyllä, että olisin vähemmän masentunutkin jos olisi kavereita. Mutta siis, olen miettinyt seuraavia selityksiä:
- Jotkut vaan ovat sisukkaampia ja sinnikkäämpiä kuin toiset. Esim. itse en ole jaksanut "taistella" kaverisuhteita/miestä saadakseni, mutta joku toinen on valmis käymään sen taistelun vaikeastikin masentuneena hankkiakseen kavereita tai miehen.
- Verkostot. Jospa näillä masentuneilla on ennestään sellainen ystäväpiiri tai suku, joka aina kannattelee heitä, ja sieltä verkoston kautta niitä kumppaneitakin ehkä löytyy.
- Ulkonäkö/karisma, joka houkuttaa ihmisiä puoleensa. Selittäisi sen, miksi esim. monet kerrat olen lukenut paniikkihäiriöisen, kaupassa käymään kykenemättömän naisen selittävän, miten löysi poikaystävänsä, kun tämä tuli koulussa tai opiskellessa juttelemaan. Joo, ei mulle vaan tollasta ole käynyt.
Jotkut tietyntyyppiset naiset vaan saa miehen. Se vaan on niin. Ja eivät osaakaan olla yksin. Samantyyppinen fakta kuin se, että luokan urheilullisin poika ei ole koskaan koulukiusattu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miehille naisen ulkonäkö merkitsee paljon.
Tuntuu merkkaavan, kun suohirviö-tasolla olevillakin naisilla näkyy olevan miehet.
Olen sairastanut keskivaikeaa masennusta 20 vuotta, lisäksi on fyysisiä, kipuja aiheuttavia sairauksia. Ulospäin näytän terveeltä ja hyvävoimaiselta. Minulla on ylempi korkeakoulututkinto, mutta tällä hetkellä olen työkyvyttömyyseläkkeellä.
Ensimmäinen avioliittoni kesti 10 vuotta ja toinen on kestänyt 7 vuotta. Entinen ja nykyinen mieheni ovat erittäin fiksuja, empaattisia, akateemisia ja hyvätuloisia.
Miesten mielestä olen hyvin kaunis ja älykäs, empaattinen, herkkä, tunnollinen, sivistynyt ja hyvä sängyssä, minkä oikeastaan luulen olevan ratkaisevin tekijä suosiolleni :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
14, mies kokee olevansa epäonnistunut ja saa tuntea olevansa hyödyllinen ja tarvittu kanssasi. Ei ole ehkä riittänyt rahkeet saada reipasta, aktiivista vaimoa ja elättää liutaa lapsia, mutta yhteen ongelmaisen naisen huolehtimiseen sentään riittää paukut. Lisäksi et ole ehkä kovin todennäköinen jättämään miestä, kun et niin paljon käy missään ja ole sillä tavalla kaikkien miesten makuun. Huonoitsetuntoiselle miehelle olet hyvä valinta.
Uskottava selitys. En edes ihastu naiseen, jolla on menee loistavasti ja kaikki täydellistä.
Ihan sitä vaan mietin jos on niiiiin masentunut, miten jaksaa nähdä vaivan, miten voimavarar riittää uuden ihmisen tapaamiseen? Sanonpa vaan.. Keskivaikea masennus.. Jep
Mulla on ystävä, jota on käytetty hyväksi nuorena (12v.). Tapaus on aiheuttanut hänelle trauman, joka ilmeni niin, että hänellä menivät alapään lihakset jumiin ja seksiin liittyvät asiat ällöttivät häntä valtavasti. Kuitenkin parikymppisenä löysi miehen, joka oli kärsivällinen ja kävi kaikki hoidot ja harjoitteet tämän naisen kanssa. Kävivät lääkärissä, terapioissa, seksuaaliterapeutilla, fysioterapeutilla ja tekivät luottamusharjoituksia. Nainen joutui jopa leikkaukseen, jossa hänen lihaksistonsa avattiin (koska sähköhoidot, relaksantit ja fys.terapia eivät auttaneet). He kävivät paljon läpi yhdessä ja nyt odottavat ensimmäistä lasta. Todellakin ovat ansainneet perheonnensa!
Mun mies oli masentunut kun tavattiin ja nyt viiden vuoden jälkeen masennus uusiutui. En tietenkään hylkää miestä, upea ihminen, jolla nyt sattuu olemaan hankala ja krooninen sairaus. Kiltein mies, jonka olen koskaan tavannut.
Vierailija kirjoitti:
Ihan sitä vaan mietin jos on niiiiin masentunut, miten jaksaa nähdä vaivan, miten voimavarar riittää uuden ihmisen tapaamiseen? Sanonpa vaan.. Keskivaikea masennus.. Jep
Mua auttoi lääkityksen aloitus. Tosin siitä tuli vähän sivuvaikutuksia ja tein vähän tyhmiäkin asioita siinä hurmoksessa... mutta niin. Välillä tulee kausia, kun menee hyvin ja sitten kohta menee taas huonommin ja välillä erittän huonosti. Välillä hoidot tehoo, välillä otetaan taas takapakkia.
Välillä jaksan uskoa parempaan ja yritän kaikkeni. Vällillä taas en.
Ootteko te muut sitten aina samassa mielentilassa ja mikään esim kesä/talvi ei vaikuta elämään? Mun on ollut vaikea hyväksyä sitä, että oon juurikin masentunut, tai siis että sillä diagnoosilla mennään. Oon usein miettinyt, että voisiko tää olla jotain muutakin ja että miten voisin päästä samaan, kuin ne menestyvät onnelliset ihmiset.
Alue: Aihe vapaa
Se alkoholi on siihen syvimpään ahdistukseen parempi poistaja, kuin yksikään lääke olisi. Itsekin tein sitä vuosia. Nykyään pärjään minimilääkityksellä, onneksi.