Mua ihmetyttää nämä "kärsin kovista kivuista tai olen vakavasti masentunut" ja silti ovat löytäneet kumppanin, on menty naimisiin jne

Minulla on vähäinen sekainen tilanne: puolisoni on kärsinyt sostilanpeloista vuosia ennen tapaamistamme ja ollut masentunut ,

minä puolestaan kärsin selån kieroudesta ja polvet paskana lisäksi mulla aika ajoin masennusta, olen äiti ja puolisoni isäpuoli.

Tyttäreni isä teki oman ratkaisunsa v. 2012 kun ei jaksanut enää. Ja multa kysytään kuinka mä jaksan? Helvetin hyvin .

Voin auttaa masennuksesta kärsiviä jos on tarve ymmärräb asettautua heidän tilaansa ja kuunnella heitä . Mitäpä sitten olen onnellinen kun on puoliso joka rakastaa mua punkerona ja minua vain itseni vuoksi.

Eli jos et ole sinut itsesi kanssa kyll se välittyy muihinkin ja harvemmin sua noteerataan. Pää pystyyn olet kaunis vaikka olisit pyöreä tai et missin mitoissa . Sä olet just sä ja hyvä juuri tuollaisena kuin olet.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni ollut masennuksia lievästä psykoottiseen ja en minäkään ymmärrä miten voi käydä töissä jos ei pysty keskittymään mihinkään eikä ymmärrä esim tekstiä tai mitä muut ihmiset puhuu, tämä siis oma kokemukseni vakavasta masennuksesta. Ymmärrän kyllä että jos masennus ei ole vienyt kognitiivisia kykyjä vaan vaikuttaa vain tunne-elämään, niin silloin töissäkäynti ynnä muu onnistuu, mutta silloin ei olekaan kai diagnoosina vakava vaan esim keskivaikea masennus. Minusta pahin masennus on se kun ei pysty edes robottimaiseen suorittamiseen, sen lisäksi että ei ole tunteita ja on koko ajan paska olo, nyt dg on lievä masennus ja olo on lähes koko ajan paska, mutta pystyn keskittymään ja siten suorittamaan jonkin verran.

Ei näköjään hyväksytty viestiä jossa kirjoitin että tietenkin pahin masennus virallisesta diagnoosista huolimatta on se joka päättyy oman käden kautta...

Olisi kyllä kiva jos kelpaisi jollekin köyhänä ja masentuneena, mutta pitäisi kai näyttää missiltä jotta se onnistuisi.

Onko sitten vain terveillä oikeus pariutua ja elää normaalia elämää? Tai, jos on perhe ja mennyt naimisiin, niin ei voi olla oikeita vaikeuksia? Kamoon. Kaikki ei myöskään jätä kumppania, jos hän sairastuu.

Käyttäjä10420 kirjoitti:

Minulla on vähäinen sekainen tilanne: puolisoni on kärsinyt sostilanpeloista vuosia ennen tapaamistamme ja ollut masentunut ,

minä puolestaan kärsin selån kieroudesta ja polvet paskana lisäksi mulla aika ajoin masennusta, olen äiti ja puolisoni isäpuoli.

Tyttäreni isä teki oman ratkaisunsa v. 2012 kun ei jaksanut enää. Ja multa kysytään kuinka mä jaksan? Helvetin hyvin .

Voin auttaa masennuksesta kärsiviä jos on tarve ymmärräb asettautua heidän tilaansa ja kuunnella heitä . Mitäpä sitten olen onnellinen kun on puoliso joka rakastaa mua punkerona ja minua vain itseni vuoksi.

Eli jos et ole sinut itsesi kanssa kyll se välittyy muihinkin ja harvemmin sua noteerataan. Pää pystyyn olet kaunis vaikka olisit pyöreä tai et missin mitoissa . Sä olet just sä ja hyvä juuri tuollaisena kuin olet.

Tuossahan se ongelma juuri on, miten voi olla "hyvä juuri sellaisena kuin on" jos kerran ei kuitenkaan kelpaa kellekään siksi että on epävarma? Eihän silloin ole hyvä juuri sellaisena kuin on vaan pitäisi muuttaa itseään niin ettei olisi epävarma. Ei siis kelpaa epävarmana. Ei ole hyvä juuri sellaisena kuin on.

Itsekin ihmettelen tätä. Olen ollut myös vakavasti masentunut nuorena ja ei ois tullut mieleenkään että olisin tuolloin kyennyt parisuhteeseen, vaikka joskus menin baariin. Olo oli niin tuskainen, ahdistunut ja neuroottinen. Oikeasti vakavasti masentuneet eivät todellakaan jaksa luoda ihmissuhteita. Masennustakin on niin monenlaista, että  tietenkään ei voi puhua kuin omasta puolestaan. Itselläni siihen liittyi neuroottisuus, ahdistus, pelot. Ei mulla olis kenellekään ihmiselle ollut mitään annettavaa eikä kukaan jaksa olla sellaisen ihmisen kanssa.  Naistenlehtien  muka masennus on usein asia erikseen.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä10420 kirjoitti:

Minulla on vähäinen sekainen tilanne: puolisoni on kärsinyt sostilanpeloista vuosia ennen tapaamistamme ja ollut masentunut ,

minä puolestaan kärsin selån kieroudesta ja polvet paskana lisäksi mulla aika ajoin masennusta, olen äiti ja puolisoni isäpuoli.

Tyttäreni isä teki oman ratkaisunsa v. 2012 kun ei jaksanut enää. Ja multa kysytään kuinka mä jaksan? Helvetin hyvin .

Voin auttaa masennuksesta kärsiviä jos on tarve ymmärräb asettautua heidän tilaansa ja kuunnella heitä . Mitäpä sitten olen onnellinen kun on puoliso joka rakastaa mua punkerona ja minua vain itseni vuoksi.

Eli jos et ole sinut itsesi kanssa kyll se välittyy muihinkin ja harvemmin sua noteerataan. Pää pystyyn olet kaunis vaikka olisit pyöreä tai et missin mitoissa . Sä olet just sä ja hyvä juuri tuollaisena kuin olet.

Tuossahan se ongelma juuri on, miten voi olla "hyvä juuri sellaisena kuin on" jos kerran ei kuitenkaan kelpaa kellekään siksi että on epävarma? Eihän silloin ole hyvä juuri sellaisena kuin on vaan pitäisi muuttaa itseään niin ettei olisi epävarma. Ei siis kelpaa epävarmana. Ei ole hyvä juuri sellaisena kuin on.

No juuri tämä! Itselläni ei ole masennusta eikä muutenkaan elämässä erityisiä hankaluuksia, mutta olen TODELLA epävarma itsestäni ja itsetuntoni on nollassa. Olen nyt yrittänyt deittailla ja tutustua uusiin ihmisiin, mutta kaikki kaatuvat juuri siksi, että kukaan ei jaksa katsella, kun minä istun mykkänä ja mietin, miten tässä tilanteessa pitäisi olla. Viimeksi eilen sain pakit oletettavasti sen takia, että viime treffeillä en saanut sanaa suustani. 

Tää on ihanan positiivinen ketju, ottaen huomioon aiheen raskauden. Tosiaan sairaus on vain yksi osa ihmisestä, ei koko ihminen ja sitten on ne kaikki muut asiat, ne joihin joku rakastuu.

Mä oon kans masentunut, saan ahdistuskohtauksia ruokakaupassa ja autoa ajaessa tulee hetkiä, jolloin oon ihan varma että joku ajaa mua päin ja mä kuolen. En siis enää uskalla ajaa ja myin autoni.

Netistä löysin ihanan miehen, joka on varma, että pääsen yli näistä ja sanookin, että on valmis tekemään mitä vain, tukeakseen mun parantumista. En olisi ikinä uskonut, että tuollainen helmi olisi jossain mun löydettävissäni. Asutaan yhdessä ja käydään kaupassa yhdessä. Ei koskaan suutu, jos oon "outo" ihmisten ilmoilla tai vaikka ryntään yllättäen kaupasta ulos ja jätän hänet yksin hoitamaan asiat loppuun.

Joissain ketjuissa haukutaan paljon miehiä ja tahdoinkin vaan kertoa, että kyllä niitä ihaniakin löytyy! Myös vähemmän täydellisille naisille. Vaikkei itse aina näe niitä omia hyviä puoliaan, joku toinen voi nähdä.

Valoisampaa huomista kaikille ja jaksamisia!

"Viimeksi eilen sain pakit oletettavasti sen takia, että viime treffeillä en saanut sanaa suustani. "

Mun ekat treffit mun miehen kanssa meni noin! Menin aivan lukkoon, sain sanottua vaan että mua nyt vähän jännittää. Istuin pienessä sykkyrässä enkä pystynyt katsomaan miestä silmiin. Oltiin siis viestitelty netissä viikon ajan ja nähtiin ekaa kertaa niin, että tulin miehen tykö syömään.

Mies tarjoili vaikka mitä syömistä, mutta mä en pystynyt syömään mitään. Olin ihan lukossa ja sulkeuduin aivan totaalisesti!

Lähtiessä ajattelin mokanneeni täysin.

Mies piti mua vain söpönä ja pelkäsi, että sulkeuduin, koska en pitänyt hänestä! Onneksi on netti ja asiat saatiin selvitettyä. Ja hiljalleen mäkin aloin puhua miehelle myös livenä.

En todellakaan usko mihinkään "siihen oikeaan", mutta tuo mies näyttää olevan mulle sopiva, koska kesti multa kaiken. Älä siis luovu toivosta! Voit löytää jonkun, joka ymmärtää sua kaikesta huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

"Viimeksi eilen sain pakit oletettavasti sen takia, että viime treffeillä en saanut sanaa suustani. "

Mun ekat treffit mun miehen kanssa meni noin! Menin aivan lukkoon, sain sanottua vaan että mua nyt vähän jännittää. Istuin pienessä sykkyrässä enkä pystynyt katsomaan miestä silmiin. Oltiin siis viestitelty netissä viikon ajan ja nähtiin ekaa kertaa niin, että tulin miehen tykö syömään.

Mies tarjoili vaikka mitä syömistä, mutta mä en pystynyt syömään mitään. Olin ihan lukossa ja sulkeuduin aivan totaalisesti!

Lähtiessä ajattelin mokanneeni täysin.

Mies piti mua vain söpönä ja pelkäsi, että sulkeuduin, koska en pitänyt hänestä! Onneksi on netti ja asiat saatiin selvitettyä. Ja hiljalleen mäkin aloin puhua miehelle myös livenä.

En todellakaan usko mihinkään "siihen oikeaan", mutta tuo mies näyttää olevan mulle sopiva, koska kesti multa kaiken. Älä siis luovu toivosta! Voit löytää jonkun, joka ymmärtää sua kaikesta huolimatta.

No kyllä tekisi jo mieli luopua toivosta, kun ei todellakaan ole ensimmäinen kerta, kun olen tämän takia mokannut treffit. Nämä viimeisimmät pakit tulivat mieheltä, jonka kanssa olen jutellut netissä pitkän aikaa ja olemme tavanneet kaksi kertaa. Ensimmäiset treffit menivät jotenkin luontevammin, kun oli enemmän puhuttavaa, mutta toiset treffit olivat oikeasti pelkkää hiljaisuutta. Ensitreffeillä ajattelin, että mies ymmärtää ujouteni, kun otti asian jotenkin mutkattomasti puheeksi, mutta niin vain olen nyt tullut hylätyksi. Mies ei vastaa enää viesteihini. 

Itse ex-hulluna sanon, että ihmisissä kai herää joku hoivavietti. En itse ikinä etsinyt puolisoita tai muita ystäviä. Harhautin itseäni esimerkiksi öisin ahdistuneena roikkumalla eri keskusteluhuoneissa, joissa oli muita yökyöpeleitä. Välillä purin oloa provoilemalla. En tosin ole objektiivisen kauneuskäsityksen silmissä ruma, joten yksinäisyyttä potevat ja kumppania kaipaavat ottivat herkästi yhteyttä. Lopulta sitten pariuduin yhden sellaisen kanssa ja pyöräytettiin ne vauvat ja perhe. Sain itseni henkisesti kuntoon siinä välissä jotenkin vahingossa ja kasvoin erilleen puolisosta. Ei ne(me?) hullut itse niitä puolisoita naarata esiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän tuollaisille naisille aina löytyy kumppani. Masentuneille miehille ei tosiaan :D

No haista huilu. Olen ollut masentunut 19-vuotiaasta asti enkä ole ikinä, siis ikinä päässyt edes miestä pitämään kädestä. Nyt olen 30v. Olen aina välillä ollut töissä, opiskellut, jopa yrittänyt nettideittejä kun ollut parempi kausi.

Sitten luen miten nämä "olen kärsinyt masennuksesta lapsesta saakka enkä pääse edes ovesta ulos enkä kauppaan kun saan paniikkikohtauksen"-naiset löytävät hetkessä uuden kumppanin eivätkä ole olleet kuin ehkä viikon elämässään sinkkuna.

En kertakaikkiaan käsitä miten nuo sos.pelkoiset löytävät hetkessä miehen käymään puolestaan kaupassa ja taluttamaan hoitajalle kun sanojensa mukaan eivät pysty olemaan ihmisten kanssa tekemisissä.

No haistappa sinä pillipersemursu vittu. Olen kuvailemasi nainen, parempina kausina äärimmäisen harvoin(kerran kaksi vuodessa noin) alkoholin avulla uskaltautunut ihmisten ilmoille ja tutustunut miehiin ja ahdistuksesta huolimatta solminut parisuhteitakin.

Mitä ihmeteltävää?

T. Vaikea psykoottinen masennus, sosiaalisten tilanteiden pelko, viimeksi kävin kaupassa 7-vuotiaana. 🙋

Onko  niin, että burn out, uupuminen, ei ole diagnoosi ja sairaus, ja siksi niistäkin kärsivät luokitellaan masentuneiksi?  Olen itse kovia kokenut ja vuosia nukkunut esim. 4 -5 tuntia yössä, koska huolet ja pelko painavat.  Silti en luokittele itseäni masentuneeksi, vaikka voimat ovat usein  lopussa. Töissä olen käynyt usein vit..tuksen voimalla. Kun suututtaa ja vaihastuttaa tai ahdistaa  uskallan sanoa sen ääneen voimasanoin, mutta katson, että paikka on oikea, esim. auto tai metsä. Joskus potkin tavaroita ja roskiksia, kun perk...eet painavat päälle. Mikä on siis se ero masentuneen ja esim. uupuneen tai ahdistuneen välillä? Olen vihastuksissani jostain syystä vahva, kun uskallan olla suuttunut. En ole koskaan ollut se "kiltti tyttö takarivistä".  Onneksi.

Tämä on tätä, kun ei tiedetä asioista, niin tehdään virheoletuksia. Se, että ihminen sairastaa kivuliasta sairautta tai masennusta, ei tarkoita sitä, etteikö hän koskaanikinämilloinkaan pystyisi tapaamaan ihmisiä ja esimerkiksi kohtaamaan tulevaa kumppaniaan. Esimerkiksi masennus kulkee usein aaltoina ja niiden sängyssämakaamuspäivien ja -kausien vastapainona voi olla parempia vastaavia.

Itse olen ollut pitkään masentunut. Masennukseni on luokiteltu useimmiten vaikeaksi, joskus keskivaikeaksi. Olen parisuhteessa. Parisuhteen alku oli vaikea, koska ahdisti ja pelotti, mutta rakkaus vei mukanaan. Uskokaa tai älkää, minulla on toisinaan energiaa jopa harrastaa seksiäkin. Jännä olettamus, ettei masentuneella koskaan voisi olla sellaista olotilaa, että olisi voimia seksiin ja raskaaksitulemiseen. Masentunut voi ajoittain jopa nauraakin, ajatelkaapa sitä!

Se, mihin minulla ei kuitenkaan ole voimia, on lapset. Sitä varten on ehkäisy. Voimia ei muutenkaan ole isoihin kirkkohäihin tai muihin suuriin juhliin. Elämä on usein vaikeaa ja puolisoni on joutunut kokemaan paljon. Usein pelkään jääväni yksin ja paljosta olen saurauteni takia joutunut luopumaan.

Mutta oikeasti halusin vaan sanoa, että ihminen pystyy olemaan vakavasti masentunut ja totaalisen epätoivoisessa tilassa näyttämättä sitä päälle päin. Itse olen hyvä vetämään naamarin päälle ja hymyn naamalle, mutta sitten ajoittain vain hajoan niin pahasti, että mut kuljetetaan päivystyksen kautta psykiatriselle osastolle. Sitten ollaan hoidossa ja kasataan itseä. Kaikki ei ole niin joko-tai mustavalkoista, että joko pystyt normaalisti asioihin tai et pysty mihinkään. Asioissa on myös niitä harmaan sävyjä.

En myöskään ymmärrä, miksei kipupotilaalla voisi olla perhettä ja lapsia. Kipu voi, sairaudesta riippuen, olla lamaavaa, mutta sitä voidaan hoitaa. Ei se monessakaan tapauksessa estä elämistä täysin, vaikka asioita rajoittaakin.

Minä olen ollut todella masentunut aina, mutta yritän olla sen estämättä elämästä elämääni. Välillä tulee hyviä kausia, jolloin näen enemmän ystäviä, etenen elämässä muutenkin ja sitten tulee hetkellinen stoppi, kun en meinaa päästä sängystä ylös. Läheiset tietävät tämän ja kestävät, koska kerron heille siitä aina suoraan.

Olen puolisona lämmin, huomioonottava, rakastava, välillä todella vaikea, mutta kaiken kaikkiaan haluan vain aina että toisella on hyvä olla.

Mistä löydän miehiä? Tai päädyin naimisiin? Jaa a. Välillä sitä ihmetellen itsekin. En mainosta olemalla masentunut, mutta en myöskään sitä peittele. Olen hauska, kun tulee hyvä kausi. Olen ihan nätti ja hyvässä työpaikassa... miehet yleensä pitävät minua älykkäänä ja salaperäisenä.

Yritän elää, vaikka en jaksaisi. Kumppani motivoi minua menemään eteenpäin

Vierailija kirjoitti:

Itse ex-hulluna sanon, että ihmisissä kai herää joku hoivavietti. En itse ikinä etsinyt puolisoita tai muita ystäviä. Harhautin itseäni esimerkiksi öisin ahdistuneena roikkumalla eri keskusteluhuoneissa, joissa oli muita yökyöpeleitä. Välillä purin oloa provoilemalla. En tosin ole objektiivisen kauneuskäsityksen silmissä ruma, joten yksinäisyyttä potevat ja kumppania kaipaavat ottivat herkästi yhteyttä. Lopulta sitten pariuduin yhden sellaisen kanssa ja pyöräytettiin ne vauvat ja perhe. Sain itseni henkisesti kuntoon siinä välissä jotenkin vahingossa ja kasvoin erilleen puolisosta. Ei ne(me?) hullut itse niitä puolisoita naarata esiin. 

Tätä minä itsekin pelkään että jos minä parannun niin kasvan henkisesti eroon kuitenkin siitä jonka kanssa menisin nyt yhteen. T. edellisestä sivulta se joka saa ehdotuksia mutta kieltäytyy kaikista. Onko se sitten joillekin sen arvoista kuitenkin? 

Olen myös vakavasti masentunut suorittaja. Toimin, kuin kone. Ilman tunteita. Jos ahdistaa, itkettää, suututtaa, mitä vain niin teen entistä enemmän ja entistä paremmin. Olen perheellinen ja ulospäin näytän (useimmiten) pärjäävältä ja päättäväisesti. Vain läheiset tietävät, kuinka rikki olen. En uskalla pysähtyä!

Vierailija kirjoitti:

Minä olen ollut todella masentunut aina, mutta yritän olla sen estämättä elämästä elämääni. Välillä tulee hyviä kausia, jolloin näen enemmän ystäviä, etenen elämässä muutenkin ja sitten tulee hetkellinen stoppi, kun en meinaa päästä sängystä ylös. Läheiset tietävät tämän ja kestävät, koska kerron heille siitä aina suoraan.

Olen puolisona lämmin, huomioonottava, rakastava, välillä todella vaikea, mutta kaiken kaikkiaan haluan vain aina että toisella on hyvä olla.

Mistä löydän miehiä? Tai päädyin naimisiin? Jaa a. Välillä sitä ihmetellen itsekin. En mainosta olemalla masentunut, mutta en myöskään sitä peittele. Olen hauska, kun tulee hyvä kausi. Olen ihan nätti ja hyvässä työpaikassa... miehet yleensä pitävät minua älykkäänä ja salaperäisenä.

Yritän elää, vaikka en jaksaisi. Kumppani motivoi minua menemään eteenpäin

No kai sinä nyt osaat sanoa, missä sinä niitä miehiä tapaat. Tuolla aloitussivulla joku sanoi samalla tavalla. Itse elän sellaista elämää, jossa ei edes tapaa ketään, joten kuulostaa oudolta, että toisille niitä miehiä vain jostain tulee, vaikkei missään itse käykään.

Minulla on krooninen masennus. Välillä on parempia aikoja ja välillä huonompia. Lisäksi ahdistuneisuushäiriö ja nuorempana syömishäiriön kaltaista oireilua. Tapasin mieheni melko nuorena ja avoimesti kerroin hänelle kaikesta. Nykyisin olemme olleet lähes 15 vuotta yhdessä ja lapsiakin on. 

Kuten edellä onkin useamman kerran mainittu, minussa on muitakin puolia kuin pelkkä masentuneisuus ja ahdistuneisuus. Puolisona olen myös kiltti, empaattinen, huumorintajuinen ja valloittava. Osaan olla hyvinkin iloinen, eikä minusta oikeastaan päällepäin näe, että sisällä kärsin pahimpina aikoina ihan hirveästi. Pääsääntöisesti olen pystynyt töissäkin käymään, mutta välillä olen ollut pitkään sairaslomalla. 

Mieheni hyväksyy minussa kaikki eri puolet. Hän tietää, etten ole tasapainoisin ihminen ja että saatan kieltäytyä lähtemästä jonnekin ahdistuksen takia. Hän myös hyväksyy, että muutaman kuukauden jaksoina saattaa tulla vaikeaa masennusta. Olen vähän omituinen muutenkin, mutta hänkään ei ole mikään tavallinen, eikä arvosta samoja asioita kuin suurin osa muista suomalaisista. 

Kysyin asiaa häneltä itseltään. Hän vastasi, että hän ei kiinnittänyt silloin asiaan huomiota, vaan rakastui. Rakastumisen jälkeen ei oikeastaan ollut muuta vaihtoehtoa kuin olla yhdessä. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän tuollaisille naisille aina löytyy kumppani. Masentuneille miehille ei tosiaan :D

Itselläni on masentunut mies, aion seistä hänen rinnallaan. Hänellä oli masennus diagnosoitu jo ennen kuin tapasimme. Uskon, että hän voi paremmin vielä joku päivä.

Jaa, mussa ei ole oikein muita puolia kuin masentuneisuus ja ahdistuneisuus. En ole ainakaan tällaisena juuri hyvä sellaisena kuin olen, ei ole ilmestynyt mistään miehiä tai ystäviä.