Miksi joissain piireissä väheksytään 20-vuotiaita äitejä iän puolesta?

Tämän keskustelut perusteella, olen huomannut useita syitä, miksi Suomessa syntyvyys on laskussa. Maallikkonäkemykseni on seuraava:

- ei vakituista työsuhdetta - odotetaan sita pysyvää palkkaa, jotta uskalletaan lapsia yrittämään. Vaarana on se, että ikä tulee vastaan, ja sitten lapsia ei enää saa. Ongelma tässä on se, että kuvitellaan, että se lapsi tarvitsee viimeisimmät ja kalleimmat varusteet ja kalliit harrastukset. Näin opetetaan lapsi jo pienestä pitäen materialismiin. On hyvä, jos lapsikin oppii elämään niukkuudessa, jotta oppii arvostamaan myös sitä, kun mahdollisuuksia on. 

- ei tueta nuoria vanhempia. Täällä keskusteluissa näkyy, että yleinen ajatus on se, että aivot kehittyvät 25-vuotiaaseen asti. Sittenkö ne alkavat rapistua? Ei - me kehitymme vielä aikuisenakin. Emme ole koskaan valmiita. Eli jos 20-vuotias päättää hankkia lapsen ja katsoo olevansa siihen valmis ja resurssit kunnossa, emme voi tuomita häntä. Tukekaamme häntä. 

- kun lapsi tehdään, myös vanhemmista tulee yhteiskunnan "riistaa". Monet vanhemmat pelkäävät ajatusta, että lapsen edun vuoksi koko yksityiselämä syynätään. On totta, että lapsia kasvaa todella kurjissa olosuhteissa ja silloin apua on pakko saada, mutta monelle vanhemmalle tulee oikeasti paineita hyvästä vanhemmuudestaan ja vanhemmuudesta tulee suorittamista. Varsinkin nuoret vastuulliset vanhemmat, joita jo valmiiksi ylenkatsotaan, kokevat tämän hyvin tuskalliseksi.

Nämä ovat minun hypoteeseja ja täysin maallikkoajatuksia, eri mieltä saa olla ja hyviä näkemyksiä saa antaa. 

Lopetetaan me kypsemmät vanhemmat ainakin ensimmäiseksi nuorten vanhempien väheksyminen ja ylenkatsominen. He ovat varmasti useimmiten yhtä hyviä, ellei parempiakin vanhempia kuin me. Silloin syntyvyyskin saadaan nousuun. Arvostetaan kaikkia äitejä ja isiä! <3

Vierailija kirjoitti:

Mäkin sain ainokaiseni juuri täytettyäni 22. Oli kunnon ihmisen pakolliset ammatti, aviomies ja asuntolaina. Laitoksella päivittelivät "nuorta rouvaa" ja puolisen vuotta myöhemmin autokoulussa "vanhaa rouvaa" - kun keskivertoikä tehdä jotakin ei täyty, on joillakin maailmankirjat sekaisin, tai siltä silloin tuntui - ja miksei osin vieläkin; nyt 17 vuotta myöhemmin kirjoitan gradua ja elän opintotuella (en siis ole aikuinen enkä valmis äidiksi ;)). Kiitos sen ammatin, asuntolainaa ei enää ole. Aviomies on edelleen, ja hyvä onkin. Elämä on oikein mukavaa. Samoja asioita voi tehdä myös eri järjestyksessä.

Ihana tarina! ;)

Varokaa ettette puolisosi kanssa vahingossakaan tee iltatähteä enää. Ympärillänne olevat ihmiset sekoisivat lopullisesti! :) :) :)

En tuomitse nuoria äitejä, ajattelen niin että elämästä pitää tehdä omannäköinen. Mutta samalla ajattelen että nykymaailmassa on miljoonia mahdollisuuksia, joista iso osa karsiutuu pois lapsen myötä. Esimerkiksi yliopistojen kielten opiskeluun pää- tai sivuaineena kuuluu kieliharjoittelu kohdemaassa. Lapsen kanssa ei enää lähdetä puolen vuoden vaihtoon tai kesätöihin ulkomaille. Eli lasta ei mielestäni kannata tehdä nuorena yo-pohjalta, jos ei ole käsitystä siitä mitä haluaa opiskella ja ammatikseen tehdä.

Ja toki matkustaa ehtii myöhemminkin, jos ylipäänsä haluaa, mutta ei se ole samanlaista kuin nuorena. Oma kokemukseni nuorena matkustelusta perustuu halpoihin hostelleihin ja uusiin kavereihin ympäri maailmaa. Nykyään mennään miehen kanssa aika tasokkaisiin paikkoihin eikä siellä ole samanlaista sosiaalisuutta. Matkustelu on hyvin erilaista.

Tunnen kyllä perheitä, joissa lapset on tehty parikymppisenä koska se on ollut elämän ainoa haave. Nyt he elävät onnellisena lähiöissä ok-taloissa ja käyvät töissä. Unelmaelämää heillä ja hyvä että ovat sen toteuttaneet.

Itse olin juuri 20 v. täyttänyt kun esikoinen syntyi. Synnärillä tunsin itseni ihan teiniksi kolmekymppisten sekana.

Ympäriltä sain lähinnä ihailevia kommentteja, että olen nuori vielä sitten kun lapseni on aikuinen.

Minun kohdallani tämä oli toimiva ratkaisu, nyt tämä esikoinen on fiksu teini. Ei nuori ikäni lasta pilannut, olin tosin itsenäistynyt aikaisin ja puoliso oli/on minua vanhempi.

Saman puolison kanssa olen edelleen. Vihreämpi maailman suhteen olin itsekin parikymppisenä, se on selvä. Mutta minulle/meille oli hyvä ratkaisu aloittaa perheenperustaminen silloin. :)

Vierailija kirjoitti:

En tuomitse nuoria äitejä, ajattelen niin että elämästä pitää tehdä omannäköinen. Mutta samalla ajattelen että nykymaailmassa on miljoonia mahdollisuuksia, joista iso osa karsiutuu pois lapsen myötä. Esimerkiksi yliopistojen kielten opiskeluun pää- tai sivuaineena kuuluu kieliharjoittelu kohdemaassa. Lapsen kanssa ei enää lähdetä puolen vuoden vaihtoon tai kesätöihin ulkomaille. Eli lasta ei mielestäni kannata tehdä nuorena yo-pohjalta, jos ei ole käsitystä siitä mitä haluaa opiskella ja ammatikseen tehdä.

Ja toki matkustaa ehtii myöhemminkin, jos ylipäänsä haluaa, mutta ei se ole samanlaista kuin nuorena. Oma kokemukseni nuorena matkustelusta perustuu halpoihin hostelleihin ja uusiin kavereihin ympäri maailmaa. Nykyään mennään miehen kanssa aika tasokkaisiin paikkoihin eikä siellä ole samanlaista sosiaalisuutta. Matkustelu on hyvin erilaista.

Tunnen kyllä perheitä, joissa lapset on tehty parikymppisenä koska se on ollut elämän ainoa haave. Nyt he elävät onnellisena lähiöissä ok-taloissa ja käyvät töissä. Unelmaelämää heillä ja hyvä että ovat sen toteuttaneet.

Juurikin omannäköisen. Yliopisto-opinnot - ja kieliopinnot onnistuvat myös lapsen kanssa. Kokemusta on. :) Jos ei ole kokemusta, ei voi myöskään tietää, miten em. asiat on mahdollista sovittaa yhteen. Onnistuu kyllä ja lapsikin oppii kielen samalla. Mielestäni työelämä joustaa huomattavasti vähemmän kuin opinnot.

Omaa elämääni reflektoiden, en kyllä tuntenut itseäni juuri lainkaan 20-vuotiaana. Nyt olen 28, ja koen että oikeasti aloin ymmärtää itseäni ihmisenä vasta noin 25-voutiaana. Sanoisin, että tuleville vanhemmille on erittäin tärkeää olla sillä tavalla irti vanhemmistaan ja lapsuudestaan/nuoruudestaan, että pystyy analysoimaan omien vanhempien kasvatusmetodeja, omaa luonnettaan ja miten ko. metodit ovat vaikuttaneet minäkuvan ja oman persoonan kehitykseen. Ihminen oppii mallista ja siksi ajattelenkin, että monet joilta jää tämä analyysi omien vanhempien käytösmalleista tekemättä, saattavat toistaa kasvatustyössään omien vanhempien mahdollisesti haitallisia valintoja.

Toki voi käydä niinkin, että omat vanhemmat ovat onnistuneet hyvin eikä opituista kasvatusmetodeista ole mitään haittaa. Mutta jokaisen vanhemman pitäisi joka tapauksessa ymmärtää se, että lapsi on herkkä otus, jonka reaktioita ei aina voi ennakoida. Kaikki varmasti muistavat omasta lapsuudestaan joitain pelottavia ja ahdistavia kokemuksia, joilta vanhemmat eivät ole osanneet suojella. Ei toki ole tarkotus kasvattaa lasta pumpulissa, mutta tukien antaen turvaa ikävissä tilanteissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mäkin sain ainokaiseni juuri täytettyäni 22. Oli kunnon ihmisen pakolliset ammatti, aviomies ja asuntolaina. Laitoksella päivittelivät "nuorta rouvaa" ja puolisen vuotta myöhemmin autokoulussa "vanhaa rouvaa" - kun keskivertoikä tehdä jotakin ei täyty, on joillakin maailmankirjat sekaisin, tai siltä silloin tuntui - ja miksei osin vieläkin; nyt 17 vuotta myöhemmin kirjoitan gradua ja elän opintotuella (en siis ole aikuinen enkä valmis äidiksi ;)). Kiitos sen ammatin, asuntolainaa ei enää ole. Aviomies on edelleen, ja hyvä onkin. Elämä on oikein mukavaa. Samoja asioita voi tehdä myös eri järjestyksessä.

Ihana tarina! ;)

Varokaa ettette puolisosi kanssa vahingossakaan tee iltatähteä enää. Ympärillänne olevat ihmiset sekoisivat lopullisesti! :) :) :)

Sellaista vahinkoa ei meillä pääse tapahtumaan - vastasin myös sille nuorelle naiselle, jonka dementoitunut isä on juuri muuttanut palvelutaloon. Meillä on jo ihan muut jutut mielessä kun tämä yksi tekee lähtöä pesästä. :) - Ympärillä olevista ihmisistä ne pysyvät, jotka eivät tuomitse, muut jäävät. Jokainen elää ainutkertaisen elämänsä (toivottavasti) kuten itse tahtoo, eikä kuten muut tahtovat. Ap tuntuu tietävän varsin vahvasti, mitä omaltaan haluaa, joten en näe mitään syytä, miksi hän ei voisi menestyä valitsemallaan tiellä.

Itse olin vielä 20-vuotiaana lapsi itsekin, eli aikamoinen hyppy olisi ollut äidiksi. Mutta uskon, että siitäkin tilanteesta olisi selvitty, elämä opettaa. Mutta mielestäni silti parempi, että tulin äidiksi vasta 29-vuotiaana, olin ehtinyt kypsyä rauhassa, kehittyä ihmisenä, opiskella, lukea kirjallisuutta ym. Silti, kyllä 20-vuotiaskin voi olla ihan paras mahdollinen äiti!

20-vuotias on todellakin melko nuori, esim. täysi-ikäistymisestä on vain 2 vuotta aikaa, opiskelut ovat usein aika alussa ja vaikka välivuotta pitäneillä voi vanhempien luota muuttamisesta olla vain vähän aikaa jne. eli se "aikuisuus" on vasta lähdössä kunnolla käyntiin. Kolmekymppinen sen sijaan on ehtinyt jo tottua aikuiselämään ja nähnyt jonkin verran mitä sillä on tarjottavaa.

20-vuotias on myös fyysisesti vielä hiukan epäkypsempi, mikä on näkynyt mm. impulssikontrollia mittaavissa testeissä ja muistaakseni myös aivot kehittyvät parinkympin puoleenväliin asti.

Enkä nyt tarkoita että 20-vuotias olisi automaattisesti jotenkin huono äiti tai ei saisi tehdä lapsia, mutta jos äidiksi tuleminen ei ole suurin unelma ikinä niin kannattaa ehkä odotella muutama vuosi kaikessa rauhassa ja nauttia niistä kokemuksista jotka lapsiperheen äitinä olisivat vaikeampia toteuttaa.

Olisi hyvä ehtiä elämään edes muutama vuosi omaakin elämää ennen lapsiperhe-elämää, että tietää mistä luopuu. Monilla nuorena perheen perustaneilla tulee hurja vaihe keski-iässä, kun he luulevat menettäneensä paljon elämästä kotona lasten kanssa ollessaan, ja sitten petetään ja erotaan ja keskitytään vain omaan itseen vuosien ajan. Jos on ehtinyt ennen perheen perustamista nähdä, millaista se ravintoloissa käyminen ja bilettäminen todellisuudessa on, niin sitten on realistisempi käsitys siitä, mistä luopuu, eikä kaipaa jotakin haavekuvaa mitä ei ole olemassa.

Vierailija kirjoitti:

En tuomitse nuoria äitejä, ajattelen niin että elämästä pitää tehdä omannäköinen. Mutta samalla ajattelen että nykymaailmassa on miljoonia mahdollisuuksia, joista iso osa karsiutuu pois lapsen myötä. Esimerkiksi yliopistojen kielten opiskeluun pää- tai sivuaineena kuuluu kieliharjoittelu kohdemaassa. Lapsen kanssa ei enää lähdetä puolen vuoden vaihtoon tai kesätöihin ulkomaille. Eli lasta ei mielestäni kannata tehdä nuorena yo-pohjalta, jos ei ole käsitystä siitä mitä haluaa opiskella ja ammatikseen tehdä.

Ja toki matkustaa ehtii myöhemminkin, jos ylipäänsä haluaa, mutta ei se ole samanlaista kuin nuorena. Oma kokemukseni nuorena matkustelusta perustuu halpoihin hostelleihin ja uusiin kavereihin ympäri maailmaa. Nykyään mennään miehen kanssa aika tasokkaisiin paikkoihin eikä siellä ole samanlaista sosiaalisuutta. Matkustelu on hyvin erilaista.

Tunnen kyllä perheitä, joissa lapset on tehty parikymppisenä koska se on ollut elämän ainoa haave. Nyt he elävät onnellisena lähiöissä ok-taloissa ja käyvät töissä. Unelmaelämää heillä ja hyvä että ovat sen toteuttaneet.

Ja minä tunnen lapsiperheitä, joissa isä on vähän väliä puolen vuoden ulkomaankomennuksilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan sama, minkä ikäinen äiti on, jos aikuisen tavoin tienaa itse omat rahansa ja pystyy elättämään lapsensa. Yleensä näitä yhteiskunnan peräkamarityttöjä vaan on enemmän nuoressa ikäluokassa.

Eli sinusta vaikka 27-vuotias opiskelija ei ole "aikuinen", eikä valmis äidiksi, jos elää opintotuella? Kyllähän nuo vanhempien saamat tuet on ihan juuri varta vasten luotu mahdollistamaan lasten tekeminen ja elättäminen vähävaraisemmillekin. Valtiohan nimenomaan (mm. rahallisilla tuilla auttamalla) haluaa tukea ihmisiä saamaan lapsia, jotta suuret ikäluokat tulisi tasapainotettua uusilla ikäluokilla.

Varsinaisella opintotuella tuskin kukaan elää tässä maassa.. eiköhän osa-aikatöitä pidä tehdä tai lainaa pidä nostaa siinä samalla. Jonkun parikymppisen miehenalun lompakon varaan ei kannata tehdä yhtäkään lasta, mies suurella todennäköisyydellä lähtee pikkulapsiaikana pois suhteesta.

Kyllä uskon, että joku parikymppinen voi olla paljon parempi äiti, kuin joku kolmekymppinen.

Kaikki ihmiset on erilaisia. Mulla vaan itsellä tulee heti reaktio, että "miksi noin nuorena? koko elämä pilalla." kun näen parikymppisen äidin monen lapsen kanssa.

Mutta tämä onkin vaan heijastus siitä, että en itse halua olla äiti, eikä se meinaa sitä, etteikö kyseinen nuori äiti ole elämäänsä tyytyväinen. Ihmiset eivät vaan yleensä ajattele omaa nokkaansa pidemmälle.

Vierailija kirjoitti:

- ei tueta nuoria vanhempia. Täällä keskusteluissa näkyy, että yleinen ajatus on se, että aivot kehittyvät 25-vuotiaaseen asti. Sittenkö ne alkavat rapistua?

Eivät, vaan sitten ne ovat kehittyneet. Alle 25-vuotias ei siis puhtaasti fyysisistä syistä ole samalla viivalla kuin 25-vuotias, koska aivoilla ei ole vielä ollut aikaa kehittyä samaan pisteeseen. Samalla periaatteella 15 -tai 17-vuotias on epäkypsempi kuin 20-vuotias, vaikka kaikkein dramaattisin kehitys toki tapahtuukin teini-iässä.

Tietenkin kehitymme koko elämämme ajan, mutta esimerkiksi 30- ja 35-vuotiaan erot kypsyydessä ovat enemmänkin kokemuksellisia kuin biologiasta johtuvia. Veikkaan että tämä aivojen kehittyminen on mainittu useaan kertaan siksi, että ap ei ota sitä huomioon aloituksessa ja puhuu ainoastaan elämänkokemuksesta.

Kaikesta muusta olen kyllä samaa mieltä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mäkin sain ainokaiseni juuri täytettyäni 22. Oli kunnon ihmisen pakolliset ammatti, aviomies ja asuntolaina. Laitoksella päivittelivät "nuorta rouvaa" ja puolisen vuotta myöhemmin autokoulussa "vanhaa rouvaa" - kun keskivertoikä tehdä jotakin ei täyty, on joillakin maailmankirjat sekaisin, tai siltä silloin tuntui - ja miksei osin vieläkin; nyt 17 vuotta myöhemmin kirjoitan gradua ja elän opintotuella (en siis ole aikuinen enkä valmis äidiksi ;)). Kiitos sen ammatin, asuntolainaa ei enää ole. Aviomies on edelleen, ja hyvä onkin. Elämä on oikein mukavaa. Samoja asioita voi tehdä myös eri järjestyksessä.

Ihana tarina! ;)

Varokaa ettette puolisosi kanssa vahingossakaan tee iltatähteä enää. Ympärillänne olevat ihmiset sekoisivat lopullisesti! :) :) :)

Sellaista vahinkoa ei meillä pääse tapahtumaan - vastasin myös sille nuorelle naiselle, jonka dementoitunut isä on juuri muuttanut palvelutaloon. Meillä on jo ihan muut jutut mielessä kun tämä yksi tekee lähtöä pesästä. :) - Ympärillä olevista ihmisistä ne pysyvät, jotka eivät tuomitse, muut jäävät. Jokainen elää ainutkertaisen elämänsä (toivottavasti) kuten itse tahtoo, eikä kuten muut tahtovat. Ap tuntuu tietävän varsin vahvasti, mitä omaltaan haluaa, joten en näe mitään syytä, miksi hän ei voisi menestyä valitsemallaan tiellä.

Se nuori nainen oli kolmekymppinen.

Sairauskohtaus voi iskeä missä iässä tahansa.

Me oltiin ihan kertoja 23-vuotiaina kun saatiin esikoinen, mutta kummasti kyllä se lapsen saaminen alkoi muuttaa meitä molempia aikuisempaan suuntaan. Esikoisen syntymän jälkeen koko elämä meni uusiksi, rutiinit muodostui tärkeäksi ja meistä tuli "tiimi". Alkoholi jäi kokonaan pois, samoin baarit. Yökukkuminen vaihtui klo 22 nukkumaan menoksi ja aamulla ylös klo 6 eikä vasta joskus iltapäivällä. Ruokavalio muuttui super terveelliseksi, lasten takia.

Oltiin kyllä tosi nuoria kun meistä tuli lapsiperhe, mutta kyllä elämä opettaa. Nyt lapsia on tullut lisää ja ollaan kohta 12 vuotta oltu yhdessä, matkustettu todella paljon ja rakennettu talo. Alle 30 ollaan vieläkin, enkä yhtään kuvittele että oltaisiin yhtään huonompia tai vähemmän valmiita vanhempia kuin 30 vuotiaan esikoisen saavat.

Vierailija kirjoitti:

Me oltiin ihan kertoja 23-vuotiaina kun saatiin esikoinen, mutta kummasti kyllä se lapsen saaminen alkoi muuttaa meitä molempia aikuisempaan suuntaan. Esikoisen syntymän jälkeen koko elämä meni uusiksi, rutiinit muodostui tärkeäksi ja meistä tuli "tiimi". Alkoholi jäi kokonaan pois, samoin baarit. Yökukkuminen vaihtui klo 22 nukkumaan menoksi ja aamulla ylös klo 6 eikä vasta joskus iltapäivällä. Ruokavalio muuttui super terveelliseksi, lasten takia.

Oltiin kyllä tosi nuoria kun meistä tuli lapsiperhe, mutta kyllä elämä opettaa. Nyt lapsia on tullut lisää ja ollaan kohta 12 vuotta oltu yhdessä, matkustettu todella paljon ja rakennettu talo. Alle 30 ollaan vieläkin, enkä yhtään kuvittele että oltaisiin yhtään huonompia tai vähemmän valmiita vanhempia kuin 30 vuotiaan esikoisen saavat.

*kersoja

Se nyt on ihan sama mitä teet ja minkäikäisenä, aina se on väärin. Sukulaiseni kauhistuivat kun menin ammattikorkeaan opiskelemaan, enkö meinaa lapsia tehdä ollenkaan (en meinannut, mutta tiedän paremmin kuin sanoa sen ääneen äiti-ihmisille). Yliopistoon menevät kaverini ihmettelivät, miksi menin ammattikorkeaan enkä yliopistoon, miksen halua parempaa tulevaisuutta lapsilleni.

Kun erosin 28vuotiaana avopuolisostani kaikki kauhistelivat mistä meinaan löytää äkkiä uuden miehen, johan minulle tulee kiire lapsen tekoon! No uusi mies oli jo, lapsia en edelleenkään halunnut. Kumpaakaan en kertonut.

Minun äitini oli 31-vuotias kun synnytti minut, ja lapsellisempaa ja naiivimpaa ihmistä ette löydä mistään. Hänellä on kyllä korkeakoulutus sekä työpaikka, isävalintakin oli oikein hyvä. Hän on matkustellut ulkomailla, asunut ja työskennellytkin nuorempana. Mutta silti maailmankuva on niin kovin pientä.

Vierailija kirjoitti:

En tuomitse nuoria äitejä, ajattelen niin että elämästä pitää tehdä omannäköinen. Mutta samalla ajattelen että nykymaailmassa on miljoonia mahdollisuuksia, joista iso osa karsiutuu pois lapsen myötä. Esimerkiksi yliopistojen kielten opiskeluun pää- tai sivuaineena kuuluu kieliharjoittelu kohdemaassa. Lapsen kanssa ei enää lähdetä puolen vuoden vaihtoon tai kesätöihin ulkomaille. Eli lasta ei mielestäni kannata tehdä nuorena yo-pohjalta, jos ei ole käsitystä siitä mitä haluaa opiskella ja ammatikseen tehdä.

Ja toki matkustaa ehtii myöhemminkin, jos ylipäänsä haluaa, mutta ei se ole samanlaista kuin nuorena. Oma kokemukseni nuorena matkustelusta perustuu halpoihin hostelleihin ja uusiin kavereihin ympäri maailmaa. Nykyään mennään miehen kanssa aika tasokkaisiin paikkoihin eikä siellä ole samanlaista sosiaalisuutta. Matkustelu on hyvin erilaista.

Tunnen kyllä perheitä, joissa lapset on tehty parikymppisenä koska se on ollut elämän ainoa haave. Nyt he elävät onnellisena lähiöissä ok-taloissa ja käyvät töissä. Unelmaelämää heillä ja hyvä että ovat sen toteuttaneet.

No se ettette mene halpoihin hostelleihin, on teidän oma valinta. :) Minä olen 40 ja menen. Matkustan muutenkin edelleen pienelllä budjetilla. No se täytyy myöntää, että halvat yöbussit valvomisineen käy kyllä jo enemmän kunnon päälle kuin nuorena. :)

Tuskin iällä on väliä, kunhan on elämä kunnossa ja lapsi/lapset ei kärsi