Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mitä tehdä, kun mies ei suostu puhumaan?
08.03.2018 |
Mies on siis suuttunut jostain, en oikein tarkkaan tiedä mistä. Meillä on lapsi (minä äitiysvapaalla kotona, mies käy töissä) ja olisi pakko voida puhua edes jostain käytännön asioista. Ei suostu. Olen yrittänyt ystävällisesti ja vihaisesti. Olen odottanut pari päivää ja yrittänyt uudelleen. Ei suostu. Ei suostu edes kuuntelemaan mitä sanoisin, vaan laittaa kuulokkeet korvilleen ja musiikin kovalle, jotta ei vahingossakaan voisi kuulla. Minun pitäisi päästä hammaslääkäriin ylihuomenna, olen varannut ilta-ajan jotta mies voisi töiden puolesta hyvin olla silloin vauvan kanssa. Ei suostu vastaamaan että voiko olla silloin vauvan kanssa. Kysyin uudelleen tunnin päästä, ja vastaus oli "mistä vitu*ta sä oikein puhut???" ja kuulokkeet taas korville. Jos menen suihkuun kun mies on kotona, ja sanon että menen suihkuun, voitko mennä katsomaan vauvaa, jos se herää sillä aikaa, niin kuulokkeet taas korville, enkä pääse suihkuun, koska mies ei kuulisi vauvan itkua musiikki kovalla kuulokkeissa. Jos kysyn, että mistä on vihainen, niin seurauksena on täysi mykkäkoulu. Miten tällaisen tilanteen saa ratkeamaan, kun toinen ei suostu puhumaan yhtään? Ja lapsi oli yhdessä suunniteltu ja erittäin toivottu, ei mikään sellainen asia johon olisin miehen painostanut tms.
Kommentit (829)
Vierailija kirjoitti:
Ap täällä. Ei ole mitään loppuhuipennuksia, tilanne on suunnilleen sama kuin lauantaina. Luen koko ajan tänne tulevia kommentteja ja mietin niitä, tunteet vain on niin sekaisin, että en oikein osaa niihin kaikkiin kommentoida. Ap.
Ei ihme, että on tunteet sekaisin.
Minusta suurin kysymys on, pystytkö hyväksymään sen, että miehesi a) ajattelee noin sun panoksestasi yhteisen lapsen hoidossa, b) huolehtii sun hyvinvoinnistasi ja jaksamisestasi tuolla tasolla JA c) puhuu sulle niinkuin puhuu.
Mä en henkilökohtaisesti pystyisi.
Olen pahoillani sun puolestasi, tosi kamala tilanne. Koita jaksaa!
Kiitos sinulle. Juuri noita asioita tässä mietin. Vaikea niitä on hyväksyä :( , eikä mielestäni kenenkään edes tarvitse tuollaisia hyväksyä. Jonkunlainen ratkaisu tässä pitää nyt saada, mutta kun on kyse lapsen elämästä, niin ei sitä voi hätiköiden tehdä. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos sinulle. Juuri noita asioita tässä mietin. Vaikea niitä on hyväksyä :( , eikä mielestäni kenenkään edes tarvitse tuollaisia hyväksyä. Jonkunlainen ratkaisu tässä pitää nyt saada, mutta kun on kyse lapsen elämästä, niin ei sitä voi hätiköiden tehdä. Ap.
Ymmärrän ja hyvä onkin, ettei hätiköi. Nuo on vaan vähän sen tasoisia asioita, etteivät ne pohtimalla muutu. Mutta jokaisen täytyy ne itse toki läpikäydä ja teidät omat johtopäätöksensä.
Helpottaisiko ajatella, että mitä ikinä juuri nyt päätätkin tehdä, sen ei tarvitse olla lopullista? Jos uskot, että itse jaksat parhaiten asumalla erossa miehestä, voitte aina palata yhteen, jos niin on tarkoitettu ja jos pystytte selvittämään asiat, kun pöly on laskeutunut ja pystytte molemmat taas ajattelemaan selkeästi. Jos taas päätät jäädä tähän tilanteeseen ilman, että sen kummemmin selvitätte asiaa, se ei estä sua lähtemästä myöhemmin, kun näet sen ainoana vaihtoehtona ja sulla on siihen energiaa?
Oletteko puhuneet sen lauantain huutoepisodin jälkeen vai mykkyys jatkuu?
Jos anoppi on fiksu, lähestyisin häntä luottamuksella. Sanoisin olevani huolestunut miehestä ja kertoisin sensuroidusti ja pääpiirteittäin ongelmasta.
Vierailija kirjoitti:
Oletteko puhuneet sen lauantain huutoepisodin jälkeen vai mykkyys jatkuu?
Ollaan puhuttu arkisista asioista, mutta tunnelma on vähän kylmä, tosin se johtuu varmaan nyt myös minusta, koska haluan pitää etäisyyttä enkä ole kovin iloinen. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pari vinkkiä ap
Oma mieheni joka on tosi empaattinen muuten koki välillä tosi rankaksi pikkulapsivaiheen. Kun tuli töistä niin kotona oli kolme pientä lasta ja kovin ääntä ym. Välillä suutuin miehelle kun valitti tilanteesta. Vasta myöhemmin tajusin että mieheni on ilmeisesti erityisherkkä ja erityisesti äänille. Siksi lastenkin äänet kuormittavat häntä paljon enemmän kuin minua.
Meillä auttoi tällaiset asiat
- mies sai syötyään mennä rauhassa levähtämään hetkeksi musiikkia kuunnellen
- aamusta laitoin usein pyykkikoneen pyörimään heti kun nousi,me lasten kanssa jos mies jäi nukkumaan koska pyykkikoneen ääni ei häirinnyt häntä ja se vaimensi lapsista lähtevää meteliä
- lapset opetettiin jo taaperoiästä välttämään turhaa metelöintiä siis toki normaali leikkiminen ym ok mutta ei huutamista ja tavaroiden hakkaamista pattereihin tai heittelyä jneValitettavasti kuulostaa siltä että apn tilanteessa tällaiset ei auta koska mies liian itsekäs.
Tätä kutsutaan rakkaudeksi. Jos on mennyt naimisiin mailman ihanimman, sympaattisimman ja luotettavimman ihmisen kanssa, josta yhtäkkiä tulee hermoheikko kitisijä niin yksi mahdollinen lähestymistapa on se että niin kohtuutonta kuin se onkin niin on oikeasti mahdollista että hän ei jaksa. On totta että jotkut miehet yrittävät käyttää naisen kiintymystä hyväksi tekeytymällä avuttomiksi, mutta ei se tarkoita että kukaan mies ei koskaan ole ollut epäkäytännöllisen väsynyt, masentunut ja hajalla silloin kun hänen "ei pitäisi" olla. Ei se tarkoita että aikuinen ihminen on toiselle aikuiselle jotain palveluksia tai passaamista velkaa mutta jos näköpiirissä on pieniä asioita joita voi tehdä että omalla rakkaalla olisi parempi olo niin miksi kukaan valitsisi oman rakkaansa rääkkäämisen ikäänkuin rangaistukseksi siitä että hän on "paha" ? Vähintään se kertoo kiukuttelevalle (ja ilman oikeutusta puhki väsyneelle) osapuolelle että hanta rakastetaan vaikka hänen toimintaansa ei ollakaan tyytyväisiä, ja saattaa jopa saada hänet näkemään sen väsyneiden silmien läpi muunakin kuin vihollisen hyökkäyksenä. Torkkujen väliin jättämistä ei lasketa koska siitä on oikeasti haittaa toisin kuin pesukoneen napin painamisesta.
jos mies on valinnut tuon lähestymistavan, niin itse pelaisin mukana. Sekottaisin pakkaa. Alkaisin "leikkimään" yksinhuoltajaa. En pyytäisi mieheltä enää mitään. En edes kertoisi enää miehelle mitään oma-aloitteisesti paitsi ihan välttämätöntä. Esim. Jos mies alkaisi itse keskustelun vaikka kysymällä paljonko kello on, niin vastaisin ystävällisen kohteliaasti, mutta en pitkittäisi keskustelua. Liikkuisin mahd. paljon lapsen kanssa yhdessä esim. äiti-lapsi-jumpassa ja vaikka seurakunnan äiti-lapsi-kerhoissa. kävisin kahvilassa lapsen kanssa tapaamassa ystäviä (mielikuvitusystävätkin kelpaa). Veisin lapsen pariksi tunniksi hoitoon, jotta pääsisin kampaajalle. Antaisin kuvan itsenäisestä ja onnellisesta naisesta, joka pärjää hyvin lapsen kanssa yksinkin ja joka elää onnellista elämäänsä ilman miestäkin.
En tyrkyttäisi seksiä vaan jopa "unohtuisin"nukkumaan olkkarin sohvalle. En siis mököttäisi, murjottaisi tai syyllistäisi miestäni tai yrittäisi saada häntä "avautumaan". Jättäisin hänet kokonaan huomiotta. Olisin kohtelias aivan kuten esim. kaupan myyjälle tai työkaverille. En siis tyly, katkera tai sarkastinen.
Syy, miksi toimisin näin on siinä, että epäilen, että miehelläsi voi olla toinen nainen, johon hän on ihastunut. Hän todennäköisesti on puoliksi valmistautunut jättämään sinut. Hän ei vielä uskalla. Hän luo puoli-tahallaan negatiivista ilmapiiriä kotiinne, jotta irtiotto olisi helpompi. Hän näkee sinut tylsänä, arkisena, väsähtäneenä mammana, joka vain kitisee ja syyttelee ja on liian tarvitseva. Kun otat häneen etäisyyttä, häntä alkaa peloittamaan. Et olekkaan se "varma nakki", jonka syli on aina avoin. Nyt läheisyydenkaipuusi v*tuttaa häntä, mutta kun hän on elänyt pari viikkoa ilman läheisyyttäsi, hän alkaa kaivata sitä, ja yht'äkkiä alat näyttää arvokkaammalta ja tavoittelemisen arvoiselta hänen silmissään. Myös fakta, että olet onnellinen ja aktiivinen ilman häntä, tekee sinusta viehättävämmän.
Hän alkaa "ajatella asioita", kun sinä et ole siinä jatkuvasti "uimassa liiveihin". Nyt, jos mahdollista, sinun olisi sopiva aika matkustaa tapaamaan sitä vanhapiika-tätiäsi, jonka luona olet useasti luvannut käydä tai lähteä Tukholman lomalle. Nyt sinun kannattaisi panostaa ulkonäköösi. Kun otat etäisyyttä sekä henkisesti että fyysisesti, hän alkaa jahdata sinua ja pelätä menettävänsä sinut.
Jos lähdet matkoille, älä myöskään lähettele hänelle mitään kaipuutatihkuvia tekstareita tai suhdetilityksiä. Anna hänen hoidella se puoli! Älä vastaa aina kännykkään kun hän soittaa äläkä vastaa tekstareihin, ellei se ole joku tärkeä juttu äläkä laita mitään lemmekästä, vain ystävällinen ja asiallinen, persoonaton vastaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko jättänyt miehesi ulkopuoliseksi lapsen synnyttyä? Etkö kerro miehellesi, että tarvitset ja rakastat häntä, ja että hän hoitaa vauvaanne tosi ihanasti?
Te olette pari, jossa mies huolehtii perheen elatuksesta, ja nainen huolehtii lasten ja kodin hoidosta.
Jos vaadit miestäsi "tasa-arvoisesti" imuroimaan ja tiskaamaan työpäivän jälkeen, voit olla varma, ettei se ole miehesi mielestä oikein.
Sinä tarvitset miestäsi enemmän kuin miehesi tarvitsee sinua. Käyttäydy sen mukaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Galaktinen Sankari kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lukenut kaikkia vastauksia, mutta selväksi tuli, että miehesi on vain sun sekä vauvan elämämien ankeuttaja. Potki se mulkku helvettiin sun elämästä. Ensin voi olla rankkaa, mutta lopulta huomaat olevasi huomattavasti onnellisempi ilman häntä. Mykkäkouluja harrastavasta miesvauvasta, joka kimittää turhasta, eikä kykene edes auttavasti isän rooliin on ihan turha panostaa.
Jaa taas uusi itsehoitoterapiaansa harjoittava vuorovaikutusepäonnistuja julkaisee itseään koskevia terapiatekstejään.
Pitäisi ottaa sulta mallia hienoista vuorovaikutustaidoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikä tuon Galaktisen sankkerin ongelma oikein on? Miksi se riehuu täällä vauvapalstalla ja nimenomaan näissä vauva-aiheisissa ketjuissa?
Kirjoitustyylinsa muistuttaa kovasti erästä tyyppiä yhdeltä toiselta palstalta. Jos on sama, on katkera äideille, naisille, ja omasta lapsuudestaan.
Ihmetteli muuten yhdessä kohtaa mistä näkee että on mies. Se on ilmeistä, ja ihan ilman kirjoitushistoriansa tutkimista.
Hei Ap, ajattelin vain että ehkä haluaisit kuulla, että muutkin ovat olleet samankaltaisessa tilanteessa, et ole yksin tai omituinen. Se, että olet nyt hukassa, on tuttua minulle.
Minun isäni käytti äitiin tuota puhumattomuutta ja käyttää vieläkin joskus, ovat olleet yhdessä 30 v. ja aina mykkyys (pahimmillaan kuukausia kestävä) on pyyhkäisty historiaan asiaa käsittelemättä sitten, kun äiti on tarpeeksi madellut isän jalkojen juuressa. Minun kanssani isä oli monta vuotta puhumatta, kun kumpikaan ei halunnut antaa periksi. En voi sanoa, että lapsuuteni olisi ollut onnellinen, vaikka ei ollut fyysistä väkivaltaa, alkoholismia, köyhyyttä tms., en ollut onnetonkaan, mutta elämä oli varuillaan olemista ja kielteisten tunteiden ja eriävien mielipiteiden piilottamista. Isä oli ja on hyvällä tuulella ollessaan (mitä on useimmiten) rakastava ja hyvä, mutta se huono peittoaa valitettavasti hyvän.
Erosin lapseni isästä, koska hän jätti minut täysin yksin lapsen ja kodin kanssa. Ensin halusi lapsen ja oli innoissaan, mutta sitten kaikki olikin aivan v*ttupaskaa ja hankalaa. Ei käynyt töissä, joi liikaa ja harrasti omiaan, neuvoi sohvalta käsin miten kuuluu tehdä, ei vastannut kysymyksiini tai muutenkaan oikein jutellut kanssani mistään. Täysi Wagner siis ja silti minun oli todella vaikea lähteä. Tuntui, että olin aivan jumissa ja lamaantunut, olisin halunnut pysäyttää ajan tai lakata olemasta. Ahdisti läheisten jatkuvat tiedustelut, mitä aion tehdä ja neuvot siitä, mitä pitäisi tehdä ja miten. Syyllistivät jopa siitä, etten saanut mitään aikaan. Tuntui niin kohtuuttoman väärältä se, että en ollut tehnyt mitään pahaa ansaitakseni sellaiset elinolosuhteet ja kuitenkin minun olisi pitänyt kaiken muun työn lisäksi tehdä kaikki tilanteen muuttamiseksi. Ei ollut ketään auttamassa konkreettisesti, enkä olisi viitsinyt ottaakaan apua miehen arvaamattomuuden vuoksi. Olin joka päivä ahdistuneempi miehen käytöksestä ja pikkuhiljaa se tuntui vaikuttavan myös jaksamiseeni vauvan kanssa, joten aika vain tuntui loppuvan kesken. Aloin uskoa siihen, että pahemmaksi elämäni ei voisi mennä eron takia ja oman lapsuuden ahdistuksen muistelu sai haluamaan parempaa omalle lapselleni.
Nyt eron jälkeen elämä on tasaista ja rauhallista. Jaksan paremmin, kun ei tarvi jaksaa toisenkin puolesta. Sinulla on sen puolesta paremmin, että omistat asunnon melkein kokonaan, varmastikin on loogista, että mies lähtee muualle keräilemään voimiaan ja miettimään asioita etkä sinä vauvan kanssa. Jos ei onnistu, niin voit tulla lepäilemään luokseni pk-seudulle, vaikkei minulla ole tarjota isoja tiloja. Paljon voimia elämääsi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Selasin ketjua pitkälle taaksepäin, aina sunnuntaiaamuun, enkä löytänyt ap:n viestiä, mitä lauantaina tapahtui. Saivatko he siis puhutuksi? Mitä mies sanoi mykkäkoulun syyksi?
Vierailija kirjoitti:
Selasin ketjua pitkälle taaksepäin, aina sunnuntaiaamuun, enkä löytänyt ap:n viestiä, mitä lauantaina tapahtui. Saivatko he siis puhutuksi? Mitä mies sanoi mykkäkoulun syyksi?
Siellä tuli joku huutoepisodi, missä mies ilmaisi olevansa väsynyt ja vituttaa, kun vaimolla on niin paljon löysempää ja nukkuu vaan päikkäreitä päivisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse varmaan ottaisin ne kuulokkeet ja heittäisin pois tai sanoisin että "Joko kuuntelet tai nää lentää roskiin" ym
Vierailija kirjoitti:
Itse varmaan ottaisin ne kuulokkeet ja heittäisin pois tai sanoisin että "Joko kuuntelet tai nää lentää roskiin" ym
Tuo kyllä vain pahentaisi tilannetta ja olisi aika lapsellista käytöstä jos totta puhutaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehesi on sairas. Haet apua ja ilmoitat miehelle, vaikka sitten kirjallisessa muodossa, jos ei suostu kuuntelemaan, että näin ei voi jatkua , olet hakenut apua ja ryhdyt tarvittaviin toimiin asian suhteen, jos muutosta ei tule.
Tuo on henkistä väkivaltaa.
Soittaisin myös sinne turvakotiin.
Ja miehen äitiä pyytäisin lapsenvahdiksi hammaslääkärin ajaksi ja kerrot tilanteen.
Mitään väliä enää miten mies raivostuu, ei tuollaisessa kukaan elä, tuotahan tulee lisää tulevaisuudessa, jos et selkeästi stoppaa heti alkuunsa.
Äläkä anele ja pyydä anteeksi..
En pyydäkään anteeksi, kun en mielestäni ole tehnyt mitään väärää. Miehen äiti asuu kauempana, eli lapsenvahdiksi en häntä nyt saa. Pystyn siirtämään sitä hammaslääkäriä kyllä, mutta jos niin joudun tekemään niin luottamus mieheen meni lopullisesti sitten siinä. Ap.
"Luottamus menee lopullisesti sitten siinä"
Vittu mikä urpo olet itsekkin!!
Ei ihme että nykyään erotaan niin paljon. Pelkkiä pellejä täys koko maa.
Joo mä olen kanssa sellanen tulisielu, että kuulokkeet olis löhteneet ja mies taatusti kuunnellut mitä sanon ja vaihtoehdot olisivat olleet
- mykkä koulu loppuu just nyt
- lähden väliaikaisesti pariksi yöksi pois ja kun tulen odotan kuulevani miehen suusta jotain järkevää tai sittrn alan valmistella eroa
Vierailija kirjoitti:
Joo mä olen kanssa sellanen tulisielu, että kuulokkeet olis löhteneet ja mies taatusti kuunnellut mitä sanon ja vaihtoehdot olisivat olleet
- mykkä koulu loppuu just nyt
- lähden väliaikaisesti pariksi yöksi pois ja kun tulen odotan kuulevani miehen suusta jotain järkevää tai sittrn alan valmistella eroa
Miksiköhän esimerkiksi työpaikoilla ei käytetä enmmän tuota systeemiäsi siellä tapahtuvissa konfliktitilanteissa?
"Vanhempien välinen väkivalta ja mitätöivä kommunikaatio ovat tutkimusten mukaan vahingollisempaa kuin se, että lapsi tulisi seksuaalisesti hyväksikäytetyksi."
Alue: Aihe vapaa
Meillä mies oli pettänyt, oli sen jälkeen hetken normaalisti, sitten oli saanut tietää että syrjähyppynainen oli raskaana, ja alkoi mykkäkoulu. Loppui siihen kun kysyin haluatko erota... halusi kuulemma. Pikkuhiljaa tuli sit koko tarina esiin. Ero tuli.