Lue keskustelun säännöt.
Tulkitsetteko lamauttavaksi jos sanon lukiolaiselle, että yliopistoon on vaikea päästä?
04.03.2018 |
Kuvittelin että olen vain empaattinen ja valmistan etukäteen opiskelijaa siihen, että kaikki ei mene kuin stömsössä, ja ikäänkuin voisi varautua siihen.
Lukiolainen otti tämän otsikon maininnan negatiivisuutena, joka laskee oppimistuloksia, ja että on lähinnä ilkeästi sanottu.
Sanoin ettei ikimaailamssa olisi tullut mieleenkään mitenkään latistaa:(
Onko ajatuksia?
Kommentit (104)
En tiedä AP:n koulutustaustaa, mutta tiedän niin paljon vastaavia esimerkkejä omasta elämästäni joten yleistän nyt: Veikkaan, että tässä on yksi iso syy siihen, miksi koulutus periytyy.
Yliopistoa mystifioidaan liikaa niiden keskuudessa, jotka sitä eivät ole käyneet. Uskon täysin, että myös omilla vanhemmillani olivat hyvät aikeet, kun varoittelivat koko pääsykoekevään siitä, kuinka mahdotonta yliopistoon pääseminen on. Olihan se vaikeaa omalle alalleni, koska sisäänpääsyprosentti oli muistaakseni alle neljän prosentin luokkaa. Suurin osa lukiolaisista kuitenkin tietää sen, kuinka helppoa tai vaikeaa sinne alalle, minne pyrkii, pääseminen on. Varsinkin jos nuori lukee ahkerasti, niin hän todennäköisesti ymmärtää, että sisään ei vaan marssita pelkällä lahjakkuudella ja nokkeluudella.
Nyt kun kuuntelee niitä opiskelukavereita, joiden vanhemmilla on yliopistotaustaa tai jopa saman alan koulutus, huomaa eron vanhempien ja jopa eri ns. huippulukioiden ja maaseutulukioiden opojen tyylissä puhua jatkokoulutuksesta. Joillakin se saattaa mennä valitettavasti toiseen ääripäähän ("Sinä menet tälle tai tälle alalle, muuta arvokasta vaihtoehtoa ei ole!"), mutta suurin osa on kannustanut lukemisessa ja pitänyt sisäänpääsyä mahdollisena, vaikka toki vaikeana. Lähipiirin antama kannustus on tuossa tilanteessa todella arvokasta ja auttaa jaksamaan. Harva hyvää tahtovakaan ei-(yliopisto)koulutettu sisäänpääsyn vaikeudesta varoitteleva tajuaa, että vanhempien asenteet saattavat ratkaisevasti vaikuttaa nuoren valintaan ja suoriutumiseen.
Yliopistossa, edes vaikeapääsyisimmillä aloilla, ei ole pelkästään yli-ihmisiä. Suurin osa on normaaleja ihmisiä, joilla on suuri motivaatio ja kiinnostus omaa alaansa kohtaan. Älkää lannistako niitä nuorianne siinä tilanteessa, jossa stressi ja epätietoisuus ovat jo valmiita lannistamaan mieltä siinä määrin, että tekisi mieli luovuttaa kokonaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap on ihan kuin mun äiti, joka lannisti musta ulos viimeisetkin itseluottamuksen rippeet. Itseäni olen parsinut kokoon nyt aikuisiällä. Äiti jopa sanoi, ettei unelmia kannata olla, mun unelmat on turhia. Pitää vaan olla järkevä ja hankkia hänen mielestään järkevä ammatti. Negasi jatkuvasti juuri noin mun pyrkimykset opiskelupaikkoihin ja todellakin lannisti mut totaalisesti.
Olet ap kaukana empaattisesta, ihan vastakohta.
Surukseni joudun toteamaan että et ole empaattinen ja lisäksi olet hyvin negatiivinen ihminen.
En ole lannistanut ketään. Ikävää jos äitisi on latistanut sinua, minä en ole siihen syypää.
Noin se äitikin sanoi, ja sanoi ettei ole lannistanut ketään eikä ole mihinkään syypää. Niin tutun kuuloista. Mun oma kokemus on kuitenkin eri. Surullista ap jos et pysty näkemään miten sun sanat vaikuttaa lapseesi kun olet niin jumiutunut omaan näkökulmaasi. Sellaista toisen asemaan asettumisen puutetta taidetaan kutsua juuri empatiakyvyttömyydeksi.
Sehän on päivänselvää, että yliopistoon on vaikea päästä. Siis ainakin noille suosituimmille linjoille. Miksei sitä saa sanoa ääneen? Sehän on tavallaan kehu, kun toteaa, että vau, aiot tehdä jotain vähän vaikeampaa. Hyvä!
Sittenhän on syytä röyhistää rintaa, KUN pääsee sisään ja päihittää monet muut hakijat.
Ikävämpää minusta olisi sanoa, että sinne on helppo päästä - ja sitten, kun ei pääsekään, niin ihmetellä, mikset päässyt, kun sinne on niin helppo päästä. Tai vaihtoehtoisesti, kun pääsee sisään, todeta, että nii-in, sinne pääsee niin helposti. (Minulle kävi aikanaan niin kun pääsin yliopistoon - tietyt sukulaiset totesivt, että hainkin niin helpolle linjalle, johon otettiin peräti 10 % hakijoista, että kai sinne nyt pääsee kuka vaan...).
Ihan ihmeellistä, että ei saisi sanoa tuollaista faktaa ääneen, että yliopistoon ei Suomessa ihan varsinaisesti vaan kävellä sisään. Vähän niin kuin että synnyttäminen yleensä sattuu. Ei kai sitäkään saa sanoa, ettei vauvakuumeisille tule paha mieli.
Ihan normaalisti sanottu, eikä pitäisi herättää pahaa mieltä.
Mun äiti muisti kanssa sanoa aina, miten vaikeaa on päästä yliopistoon. Myös, että töitä on vaikea saada. Alitajuisesti ehkä haluat, että lapsi ei kasva, onnistu elämässään ja muuta kauas ulkomaille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut teistä olette nyt loukanneet minua sen verran, että jos näen jonkun kulkevan junaraiteilla, niin en varoita lähestyvästä junasta, koska tulkitsette sen negatiiviseksi ja empatian puutteeksi.
Että simmottiin.
ap.
Kuulostat aika tyhmältä. Toivottavasti lapsesi ei ole perinyt sinun älykkyyttä. Vai senkö takia varoittelit, että yliopistoon on vaikea päästä.
Millä logiikalla joku haluaisi ilmoituksen että kohta jää junan alle, mutta ei siedä ilmoitusta että yliopistoon on vaikea päästä?
ap.
Miksi haluat ilmoittaa, että yliopistoon vaikea päästä? Etenkin kun osalle se on ihan helppoa.
Vierailija kirjoitti:
Kunnon pullateinin olet kasvattanut. Kaikelta negatiiviseltä pitää suojata, ettei pieni mussukka pahoita mieltään
Näitä pullateinejä riittää yliopistoissa. Kaikki on muiden syytä, ja loukkaanutaan pienimmästäkin syystä. Lapsia ei pitäisi kasvattaa pumpulissa, että sitten pienikin asia ja neuvominen ja erilaisen näkökulman esittäminen koetaan suurena vääryytenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisaalta lukiopapereilla ei edes ole niin suurta merkitystä yliopistoon haettaessa, sillä sisään otetaan myös pelkän valintakoemenestyksen kautta. Toki helpottaa sisäänpääsymahdollisuuksia, jos kirjoitukset ovat menneet hyvin.
Jos rahaa löytyy yli 20 euroa, niin jonkun lyhyen kurssin pääsee kyllä suorittamaan avoimessa milloin vain.
Kai se on vähän sama juttu kuin parisuhde miehelle; rahalla saa useita niitä kokemuksia, mitkä parisuhteessa olija (tutkinto-opiskelija) saa ainakin näennäisesti ilmaiseksi, mutta se tietty virallinen leima (avoliitto, avioliitto, seurusteluleima, kihlat jne.) jää puuttumaan, kun ollaan avoimessa (maksullisissa).
Kuitenkin siellä maksullisissa (avoimessa) ollessa huomaa, että ei se opiskelu (seksi ja köllöttely) niin ihmeellistä ja ylivoimaista ole ja että ehkä joskus sinne yliopistoon (parisuhteeseen) pääsee, kun tarpeeksi ähertää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä lukiolaiset sen tietävät. Asia on esillä monesti esim. opo-tunneilla, joilla myös tutkitaan pääsyvaatimuksia ja laskeskellaan pisteitä ja vertaillaan saatua tulosta parin edellisen vuoden alimpiin hyväksyttyihin pistemääriin. Moni lukiolainen pelkää ihan turhaankin, ettei pääse yliopistoon, vaikka uratoiveet sitä edellyttäisivät. Työssäni pyrin kannustamaan opiskelijoita tavoittelemaan unelmiaan. Kotoa kukaan ei tule hakemaan sen paremmin opiskelemaan kuin työhönkään.
Olisin opiskellut arkkitehdiksi tai lakimieheksi mielelläni ellei olisi lannistettu vaikealla pääsyllä...
Opiskelin sitten muita juttuja, johon kukaan ei sanonut olevan vaikea päästä. Tilastojen valossa aihealueet, joita pääsin opiskelemaan olivat vaikeapääsyisempiä kuin nämä alat jotka aidosti kiinnostivat, mutta joihin koin olevan liian huono... Ehkä vielä haenkin niihin ja näytän mihin minusta on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä ei lamauttavaksi, mutta ei se välttämättä ole järkevää sanoa noin kuitenkaan. Ap:lla on myös niin omituinen asenne tässä ketjussa, että epäilen hänen kykyään olla oikeasti sensitiivinen lapsen tai nuoren tunteille.
Minusta voi hyvin sanoa vaikka että "hienoa että tiedät mitä haluat. Pääsykokeet vaatii paljon opiskelua, mutta uskon, että jaksat sen tehdä". tms.
Lievä ot, mutta mulle oli aina selvää, että menen opiskelemaan yliopistoon. Kotona kannustettiin ja pidettiin sitä myös itsestäänselvänä. Tiesin lukioon mennessä mihin haluan yrittää ja vaikka ko. pääaine oli jo silloin erittäin suosittu, niin uskoin vakaasti pystyväni siihen. Siksi oli aika shokki kun lukion opo sanoi aika suoraan, että sinne ei kyllä kannata yrittää, on liian vaikea päästä. (Olin siis erittäin hyvä koulussa). Mulla oli siihen saakka ollut vahva käsitys omista kyvyistäni oppijana ja identiteettini oli ns. kympin tytön ja tulevan yliopisto-opiskelijan mutta toi kommentti murensi sitä aika huolella pitkäksi aikaa. Olen vieläkin vähän järkyttynyt siitä, että opo katsoi asiakseen sanoa noin.
No, oli opo siinä mielessä oikeassa että pääsin sisään vasta tokalla yrityksellä. Nyt olen sitten valmistunut tohtoriksi ko. aineesta ja hyvin pärjännyt akateemisessa maailmassa.
Tässä on malliesimerkki siitä, miksi yhteiskuntaluokat periytyvät. Akateemisen perheen vanhemmat eivät koskaan sano, että yliopistoon on vaikea päästä, vaan että heidän lapsensa pääsevät ihan minne itse haluavat, kunhan ovat valmiita tekemään sen eteen töitä. Ja siksi heidän lapsensa pääsevät ihan minne itse haluavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä mä koen just tuollaiset kommentit ärsyttävän latistavina ja negatiivisina. Parempi on sanoa vaikka, että 'sä olet sisukas tyyppi, pääset varmasti sisään jos teet lujasti töitä ja pänttäät kunnolla pääsykokeisiin' tms.
Sitä paitsi tuo sanomasi ei ole edes totta. On aloja ja yliopistoja, jonne pääsee sisään kyllä aika helposti.
Vierailija kirjoitti:
Lukion suorittanut ei ole mikään lapsi. Elämään kuuluu koettelemukset ja niiden kohtaaminen on todennäköistä.
Millainen aikuinen selittää lapsilleen, että elämäsi tulee olemaan vaikeaa ja tulet kohtaamaan paljon vaikeuksia.... katkera, omaan elämäänsä pettynyt aikuinen.
Vanhempien pitää tukea lapsia mahdollisten vaikeuksien tullessa, eikä etukäteen niitä ennustaa.
No se vaikeushan riippuu täysin siitä, mitä alaa hakee opiskelemaan! Teatterikorkeakouluun ja Aalto-yliopiston leffalinjoille hyväksytään prosentti hakijoista, Itä-Suomen yliopiston matematiikkaan, kemiaan tai fysiikkaan taidettiin viime vuonnakin ottaa sisään lähes 90 prosenttia hakijoista.
Se on realismia!
Eiköhän se ole hyvä tietää etukäteen että osaa varautua myös mahdolliseen pettymykseen.
Esim. jos haluaa lääkäriksi, juristiksi tai liikkaopeksi niin ei sinne niin vain pääse.
Tiedän koska moni ystävän nuori on hakenut jo monta kertaa tietyille aloille eikä pääse.
Pitääkö ne nuoret siis pitää pumpulissa 2kymppiseksi asti ja sitten ne tappaa itsensä kun tulee eka oikea vastoinkäyminen mistä ei ollut mitään tajua????
Mä sanoin mun lapselle, että yliopistoon on vaikea päästä, joten ei stressaa välivuosista eikä lannistu jos joutuu useamman kerran yrittään. Viivalle jää monta yhtä hyvää kuin pääsee sisään.
Ja mun 'lapsi' pääsi toisella yrittämällä paikkaan, jonne pääsee vaan muutama prosentti.
Eli kait se konteksti vaikuttaa mitä sanoo. Tai jättää sanomatta.
Lähinnä valehtelulta kuulostaa.