Lue keskustelun säännöt.
”En ole koskaan harrastanut seksiä...” – Merja, 42, kertoo, mitä miesten kanssa tapahtuu kerta toisensa jälkeen
Kommentit (292)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Nykyisin en edes käy ulkona."
No ei sitten pidä ihmetellä jos ei ole ketään. Ei ne kotoa tule hakemaan.
Luitko juttua?
Tuollainen tilanne on valtava häpeän aihe ja taakka hartioilla. Tietyn pisteen jälkeen ihminen luonnostaan vetäytyy kuoreensa, kun ei kykene selittämään tilannetta itselleen saati sitten toisille. Epäilys ihmisten ymmärtämättömyydestä on niinkyllä suuri, että ei yksinkertaisesti uskalleta laittaa itseä avoimeksi mahdolliselle satutukselle.
Ai.
Ei sen kokemattomuuden AV:n mukaan pitäisi elämää mitenkään haitata silloin kun kokematon on mies.
Miksi naisilla eri homma?
En ymmärrä. Luulisin että nuo tunteet ovat tuossa tilanteessa olevien kesken melko yleismaailmallisia - ,riippumatta sukupuolesta. Toki ihmiset ovat yksilöitä, mutta noin suuri poikkeavuus on vaikea juttu sekä henkilölle itselleen että vastapuolelle.
Kysessä on käsittääkseni kuitenkin asia, joka on yleisen elämänkokemuksen perusteella tyhmemmänkin ihmisen opittavissa. Jos verrataan aiemmassa kommentissa olevaan suunnistukseen, niin senkin voi osaamaton oppia, vieläpä hyvin, jos nyt ei ole esimerkiksi sokeutta tai muuta ihan olennaista fyysistä estettä sille.
Joo, kyllä mä tän ymmärrän. Ihmisen ajatusmaailma vain on usein hyvinkin irrationaalinen, eikä itseään pysty joka tilanteessa järkeistämään. Jos saisikin ajatukset pois omasta kokemattomuudesta on edessä vielä kuitenkin toisen ihmisen suhtautumisen muodostama kukkula. Pitäisi vain hypätä ja katsoa osaako uida. Tämä on vain monelle vaikeaa - varsinkin tuntemattomien ihmisten seurassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos Merja olisi vaan tehnyt aloitteen olisi hän kyllä saanut seksiä. Ja löytänyt todennäköisesti kumppaninkin.
Ei ole aspergerista kiinni, vaikka as tietysti karkoittaa jotkut. Toisia ei karkoita, ja useimmat eivät tunnista aspergeria vaan siitä pitää kertoa erikseen siinä vaiheessa kun tuntuu siltä että tieto voisi selventää asioita.
Olen naimisissa, ja mulla on outo (nepsy-normaali) mies joka tykkää kuunnella monologejani, on kuulemma kiinnostavampaa ja opettavaisempaa kuin lukeminen. :D Tykkää myös siitä että en teeskentele tai ole tahallani vaikea vaan sanon viimeistään kysyttäessä suoraan ja rehellisesti, mikä rassaa tai mitä haluan. On as-piirteissä paljon positiivistakin!
Veikkaukseni on, että jutun nainen on vaatimattoman näköinen ja syrjäänvetäytyvä heikon itsetunnon takia. Sellaisista kai tulee monelle kylmät vibat, varsinkin jos kasvonpiirteet ovat jotenkin koleat. Voi hyvin olla myös että muutama mies on ollut hänestä kiinnostunut, mutta hän ei ole tajunnut sitä. Kyllä kiinnostuneen täytyy tehdä as-ihmiselle aika selväksi missä mennään, mitkään pitkät katseet ja hymyt ei todellakaan mene jakeluun. Sitten ei ole vastannut näihin kiinnostuksen osoituksiin ja mies on kokenut tulleensa torjutuksi vaikka todellisuudessa nainen ei ole edes huomannut mitään.
Naisen mahdollisuus olisi hakeutua harrastuksiin joissa tapaa miehiä, esim. monet luontoharrastukset sopii hyvin asseille kun kiinnostusta yksityiskohtiin riittää. Kotoa ei kukaan tule hakemaan.
Vierailija kirjoitti:
Ethän esitä muuta kuin mitä olet. Nykyiset deittisysteemit vaikuttavat luonnottomilta ja hankalilta kun kaiken pitäisi ilmeisesti tapahtua niin nopeasti. Olisi hyvä etsiä tapa, jossa voi tutustua rauhassa toinen toisensa ajatuksiin ilman että mitään liian henkilökohtaista ja kipeää tarvitsee oksentaa ulos liian nopeasti.
Itselläni on hyvä ja kaunis kokemus perinteisestä kirjeenvaihdosta. Ei ollut mitään kiirettä ja rauhassa tutustuimme toisiimme. Luottamus ja ystävyys kehittyivät vähitellen. Suosittelen tätä tapaa. Voi säilyttää rauhallisuuden eikä tarvitse kiireesti todistella olevansa jotenkin edustavampi kuin onkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"fyysisesti tulen helposti raskaaksi"
Mitä ihmettä tua tarkoittaa?
Ongelma on ettei hän lähesty miehiä, hän odottaa että miehet lähestyisi häntä. Miehet tuskin vain mistään tietää että hän haluaa seuraa, luultavasti hänen olemus viestii ettei hän ole kiinnostunut. Ja näin kukaan ei edes yritä. Hän voi olla sellainen kenen seurassa ei ole heti luontevaa olla. Jotkut on helppoja ihmisiä, siis joiden seuraan on helppo mennä, ei ole vaivaannuttavaa, kireää, vaikkei mitään yhteistä olisi, tai puhuttavaa, silti on luontevaa seuraa.
En minä ainakaan edes yrittäisi sellaista miestä kuka kaikin tavoin viestii ettei ole kiinnostunut, kentiäs vielä vähän ärtyneen oloinen jos lähestyy. Kyllä sitä aika nopeaa rauhaan jättää.
Helpointa olisi jos tekisi netti ilmoituksen, jolloin hän jo kertoo miehille että on halukas tutustumaan ja etsii seuraa.
Minä, Merjaa viitisen vuotta nuorempi mies, tein Tinder-profiilin joku aika sitten. En tiedä seuraako siitä ikinä mitään, mutta on myönnettävä sen olevan ei niin positiivisella tavalla jännittävää. Jos tulee match pitää vastakumppani vakuuttaa kiinnostavuudestani, sitten pitää tavata ja sitten ehkä jotain muuta. Ja koko ajan takaraivossa huutaa pakokauhu, epäilys itsestä ja pelko vastapuolen ajatuksista. Ei ole mitään menneisyyden positiivisia kokemuksia joista hakea voimaa pahassa paikassa vaan kaikki on kuin sokkona yrittäisi ajaa autoa.
En edes osaisi esittää. Toki hieman kaartelen ja jätän jotain kertomatta, riippuen vastapuolen suhtautumisesta.
Kyllä minuakin kaveri- tai viestittelypohjalta alkava tapailu kiinnostaisi enemmän, mutta siihen on näin aikuisena enää hyvin vähän tilaisuuksia tai keinoja. Maailma liikkuu niin nopeaan ja kaikki halutaan heti, että siinä tämmöinen vähän hitaammin lämpenevä meinaa jäädä ihmissuhde-Ferrareiden jalkoihin.
Vierailija kirjoitti:
Voi hyvin olla myös että muutama mies on ollut hänestä kiinnostunut, mutta hän ei ole tajunnut sitä.
Tämä minullekin tuli mieleen. En ole itse asperger, mutta monessa kohtaa olen huomannut etten hoksaa sosiaalisia tilanteita aina samalla tavalla kuin muut. Nuorena, kun olin käynyt ottamassa korkeakoulupaikan vastaan ja odottelin bussia, nuori mies alkoi jutella minulle niitä näitä. Juteltiin bussimatka kaupunkiin ja hän pyysi puhelinnumeroani ja ehdotti että voitaisiin mennä joskus elokuviin. Vaikutti ihan mukavalta tyypiltä ja ajattelin, että mikä ettei. Sitten käytiin elokuvissa ja oliko elokuvan jälkeen vasta kun juteltiin ja hän ihmetteli, ettei minulla ole poikaystävää. Johon minä totesin, että miten niin, onhan minulla poikaystävä. Tämä toinen meni ihan hämilleen ja vasta silloin itsekin tajusin, että hänellä olikin ollut jotain ihan muuta mielessä kuin pelkkä kaveruus. Hän ei vain ollut tullut asiasta kysyneeksi enkä minä ollut ajatellut, että sitä pitäisi erikseen mainostaa kun toinen ei kysy. No, emme sitten enää tavanneet tuon jälkeen :-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsestä kiinni tuollainen. Reipasta asennetta, huumoria kehiin. Ei täällä kenenkään tarvi yksin olla. Mutta se on vain itsestä kiinni. Jos nyhjää kotona virkkuukoukun kanssa ja odottaa että mr. Parisuhde kolkuttaa oveen, niin yksin sitä jääkin. Ei todellakaan ole syy mikään arperger!!! Tiedän parikin aspergeria joilla on ihan perhekin!
Vierailija kirjoitti:
"Nykyisin en edes käy ulkona."
No ei sitten pidä ihmetellä jos ei ole ketään. Ei ne kotoa tule hakemaan.
Mut on kerran haettu. :)
Nauratti silloin tämä sanonta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varmaan nettitreffitkin kokeiltu mutta akateemiset rikkaat miehet eivät vastanneet. Naisells yksinäisyys on täysin oma valinta.
Sinullekin on tarjolla karvainen karju lähimmässä homobaarissa. Myös sinulle yksinäisyys on täysin oma valinta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Nykyisin en edes käy ulkona."
No ei sitten pidä ihmetellä jos ei ole ketään. Ei ne kotoa tule hakemaan.
Luitko juttua?
Tuollainen tilanne on valtava häpeän aihe ja taakka hartioilla. Tietyn pisteen jälkeen ihminen luonnostaan vetäytyy kuoreensa, kun ei kykene selittämään tilannetta itselleen saati sitten toisille. Epäilys ihmisten ymmärtämättömyydestä on niinkyllä suuri, että ei yksinkertaisesti uskalleta laittaa itseä avoimeksi mahdolliselle satutukselle.
No tartteeko sitä nelikymppisenä impenä ensimmäiseksi treffeillä alkaa toitottaa että mää muuten oon neitsyt. Mitä jos olisi siitä hiljaa?
Ei tietenkään tarvi. Siltikin se ajatus omasta poikkeavuudesta on aina läsnä ja vaikuttamassa käytökseen. Sinulla pitää olla selitys/valhe valmiina, jos entiset seurustelut ja muut liittyvät asiat tulevat treffeillä esiin keskusteluissa. Vaikea yhtälö ratkaistavaksi.
Ja kyllähän se puheeksi tulee, ennemmin tai myöhemmin. Jostain syystä se pitkän ja vakavan parisuhteen puuttuminen on päälle kolmekymppisellä melkoisen mittainen miinus ja karkottaa muuten potentiaaliset miehet. Tuntuu ihan järjettömältä, että pitäisi valehdella itselleen menneisyys jotta se ei tuhoaisi myös tulevaisuutta.
N41
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei täällä kenenkään tarvi yksin olla.
Ei muuta kuin 50 000 miehen vaikka kaikki maan naiset ottaisivat yhden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Nykyisin en edes käy ulkona."
No ei sitten pidä ihmetellä jos ei ole ketään. Ei ne kotoa tule hakemaan.
Luitko juttua?
Tuollainen tilanne on valtava häpeän aihe ja taakka hartioilla. Tietyn pisteen jälkeen ihminen luonnostaan vetäytyy kuoreensa, kun ei kykene selittämään tilannetta itselleen saati sitten toisille. Epäilys ihmisten ymmärtämättömyydestä on niinkyllä suuri, että ei yksinkertaisesti uskalleta laittaa itseä avoimeksi mahdolliselle satutukselle.
No tartteeko sitä nelikymppisenä impenä ensimmäiseksi treffeillä alkaa toitottaa että mää muuten oon neitsyt. Mitä jos olisi siitä hiljaa?
Ei tietenkään tarvi. Siltikin se ajatus omasta poikkeavuudesta on aina läsnä ja vaikuttamassa käytökseen. Sinulla pitää olla selitys/valhe valmiina, jos entiset seurustelut ja muut liittyvät asiat tulevat treffeillä esiin keskusteluissa. Vaikea yhtälö ratkaistavaksi.
Ja kyllähän se puheeksi tulee, ennemmin tai myöhemmin. Jostain syystä se pitkän ja vakavan parisuhteen puuttuminen on päälle kolmekymppisellä melkoisen mittainen miinus ja karkottaa muuten potentiaaliset miehet. Tuntuu ihan järjettömältä, että pitäisi valehdella itselleen menneisyys jotta se ei tuhoaisi myös tulevaisuutta.
N41
Miksi moinen nainen ei ottaisi vastaavaa miestä? Silloin ei kai tarvitsisi selitellä eikä ihmetellä jos olisi kaksi samanlaisella historialla olevaa. Kokemattomia miehiä löytyy kyllä pilvin pimein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Nykyisin en edes käy ulkona."
No ei sitten pidä ihmetellä jos ei ole ketään. Ei ne kotoa tule hakemaan.
Luitko juttua?
Tuollainen tilanne on valtava häpeän aihe ja taakka hartioilla. Tietyn pisteen jälkeen ihminen luonnostaan vetäytyy kuoreensa, kun ei kykene selittämään tilannetta itselleen saati sitten toisille. Epäilys ihmisten ymmärtämättömyydestä on niinkyllä suuri, että ei yksinkertaisesti uskalleta laittaa itseä avoimeksi mahdolliselle satutukselle.
No tartteeko sitä nelikymppisenä impenä ensimmäiseksi treffeillä alkaa toitottaa että mää muuten oon neitsyt. Mitä jos olisi siitä hiljaa?
Ei tietenkään tarvi. Siltikin se ajatus omasta poikkeavuudesta on aina läsnä ja vaikuttamassa käytökseen. Sinulla pitää olla selitys/valhe valmiina, jos entiset seurustelut ja muut liittyvät asiat tulevat treffeillä esiin keskusteluissa. Vaikea yhtälö ratkaistavaksi.
Ja kyllähän se puheeksi tulee, ennemmin tai myöhemmin. Jostain syystä se pitkän ja vakavan parisuhteen puuttuminen on päälle kolmekymppisellä melkoisen mittainen miinus ja karkottaa muuten potentiaaliset miehet. Tuntuu ihan järjettömältä, että pitäisi valehdella itselleen menneisyys jotta se ei tuhoaisi myös tulevaisuutta.
N41
Miksi moinen nainen ei ottaisi vastaavaa miestä? Silloin ei kai tarvitsisi selitellä eikä ihmetellä jos olisi kaksi samanlaisella historialla olevaa. Kokemattomia miehiä löytyy kyllä pilvin pimein.
*dyn-dyn dyn-dyn*
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan nettitreffitkin kokeiltu mutta akateemiset rikkaat miehet eivät vastanneet. Naisells yksinäisyys on täysin oma valinta.
Sinullekin on tarjolla karvainen karju lähimmässä homobaarissa. Myös sinulle yksinäisyys on täysin oma valinta.
mikä homofetissi sulla on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi käydä Gambiassa. Jos ihan vaan sitä seksiä haluaisi kokeilla edes kerran elämässä.
Once you go black, you never go back.
Kun laskee tavalla tai toisella vammaiset tai epänormaalin näköiset ihmiset niin helposti siitä tuon 2-3 prosenttia saa kasaan. Ei se aina auta vaikka olisi kuinka hyperaktiivinen ja sosiaalinen. Itsekin olen hieman poikkeavan oloinen mies ja kuulun tuohon (seksittömien ja parisuhteettomien) 40-50v ikäryhmään. Valitettavasti kaikille ei ole suotu geenejä, jotka olisivat suosioillisia parisuhdelotossa. Siksi en tuomitse ihmisiä, jotka tuovat sieltä ulkomailta mukanaan kumppanin (omasta ja vapaasta tahdostaan mukaan lähteneen).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei täällä kenenkään tarvi yksin olla.
Ei muuta kuin 50 000 miehen vaikka kaikki maan naiset ottaisivat yhden.
Onneksi kaikki ei ole heteroita ja jotkut haluaakin olla yksin tai haluaa muunlaisia suhteita kuin monogaamisia parisuhteita joihin kuuluu seksi.
Ei voi kun ihmetellä, että mistä tämä tässä ja muissakin ketjuissa näkyvä katkeruus oikein kumpuaa. En tunne "Merjaa", mutta jos hän tätä lukee, niin tuskinpa hyvillä mielin. Ko. lehtijutussa "Merja" ei kertaakaan sanonut, että olotilansa olisi miesten syy, miehet haluavat vain missejä & malleja, ja miehet sitä, tätä ja tuota. Sen sijaan täällä jo 1. sivulla nillitetään, että "Merja" on nirso/ruma/lihava/jokumuumikä. Miettikääpäs nyt, hyvät herrat. Ottaisitteko itse sen tatuoidun, ylipainoisen, rääväsuisen ja Kouvolatukkaisen Purjoliisan, jolla on 3 lasta eri miehille? Tarkoitukseni ei ollut loukata Purjoliisoja, mutta nuohan ne tuntuvat olevan suurimmat turn-offit... Niinpä. Ja ihan offtopiccina, mielestäni Hugh Grant, Brad Pitt ja muut kullanmurut eivät ole mitenkään ihmeellisiä/ihmeellisen näköisiä. Lähinnä persoonattomia. Yleisesti ottaen ok-näköisiä, mutta samanlaisia mahtuu 15 tusinaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei voi kun ihmetellä, että mistä tämä tässä ja muissakin ketjuissa näkyvä katkeruus oikein kumpuaa. En tunne "Merjaa", mutta jos hän tätä lukee, niin tuskinpa hyvillä mielin. Ko. lehtijutussa "Merja" ei kertaakaan sanonut, että olotilansa olisi miesten syy, miehet haluavat vain missejä & malleja, ja miehet sitä, tätä ja tuota. Sen sijaan täällä jo 1. sivulla nillitetään, että "Merja" on nirso/ruma/lihava/jokumuumikä. Miettikääpäs nyt, hyvät herrat. Ottaisitteko itse sen tatuoidun, ylipainoisen, rääväsuisen ja Kouvolatukkaisen Purjoliisan, jolla on 3 lasta eri miehille? Tarkoitukseni ei ollut loukata Purjoliisoja, mutta nuohan ne tuntuvat olevan suurimmat turn-offit... Niinpä. Ja ihan offtopiccina, mielestäni Hugh Grant, Brad Pitt ja muut kullanmurut eivät ole mitenkään ihmeellisiä/ihmeellisen näköisiä. Lähinnä persoonattomia. Yleisesti ottaen ok-näköisiä, mutta samanlaisia mahtuu 15 tusinaan.
Aika moni mies niihin Purjoliisoihin kuitenkin sekaantuu...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uutisessa kerrottiin että tällä naisella on asperger.
Tavallaan ymmärrän että voi olla normaalille raskasta kun aspergerihminen pitää pitkiä monologeja kiinnostuksen kohteistaan jotka välttämättä ei toista kiinnosta.Itse olen olemattoman seurustelukokemuksen omaava mies. Hyvin pieni määrä satunnaisia yhden illan humalaisia seksisekoiluja löytyy, mutta viimeisestäkin alkaa olla useampi vuosi aikaa. Joitakin vuosia sitten tuli se tunne, että jos vielä joskus meinaan saada parisuhteen tai perhettä, niin on yritettävä vaikka treffipalstojen kautta, vaikka yleensä naisten silmissä näkymättömänä ihmisenä koko ajatus lähteä esittelemään omaa naamaansa siellä tuntui hyvin nololta.
No, kuten arvata saattaa, yhteydenottoja naisilta tuli vain muutama. Oikeastaan vain yhden kanssa viestittelystä jäi sellainen kuva, että hän voisi olla henkilönä sellainen, että meillä synkkaisi hyvin. Hän kirjoitti henkilökohtaisen ja eloisan oloisesti, kertoi pieniä tarinoita kokemuksistaan, kun tuli puheeksi millaiset vapaa-ajan asiat kumpaakin kiinnostavat.
Kun joidenkin viikkojen päästä tapasin ensi kertaa kahvilla tämän naisen, niin kokemus oli hyvin erilainen kuin mihin olin henkisesti asennoitunut. Tuntui, että hän on kovin välinpitämätön, jopa poissaoleva ja etten saa hänestä oikein mitään otetta, ja että kirjeenvaihdosta välittynyt kuva lämpimästä persoonasta olikin etupäässä väärinkäsitystä. Jouduin muistuttelemaan itseäni, että tässä tosiaan on se sama ihminen, jonka kanssa olimme jo lupaavasti samalla aaltopituudella.
Toiveikkaasti ajattelin, että ehkä kyse oli kuitenkin ensitapaamisen jännityksestä, ja uudelleen viestiteltyämme sovimme vielä toisen tapaamisen. Eikä se siitä silti miksikään muuttunut. Nyt kasvot olivat jo tutut, ja periaatteessa tunsimme edeltäneen yhteydenpidon pohjalta jollain tasolla toisemme, mutta tunnelma ei päässyt kankeudestaan edes sille vaatimattomalle välittömyyden asteelle kuin tavanomaisessa kohtaamisessa satunnaisen naamatutun työkaverin kanssa. Tämän tapaamisen jälkeen laitoin naiselle viestin, jossa koetin jotenkin kohteliaasti muotoilla sanoiksi sen, että ei tuntuisi oikealta jatkaa tapaamisia jos koen väliemme jäävän vain kaveripohjaisiksi. Hän vaikutti vastauksessaan hieman yllättyneeltä, mutta otti sen muuten hyvin.
Siinä määrin kiusallinen maku itselleni kuitenkin koko kuviosta jäi, etten ole sittemmin enää nettitreffaillut. Ei ole helppoa muodostaa sosiaalisia suhteita, jos yhtälössä on yksi, saati sitten kaksi tältä osin jollain tapaa rajoitteista yksilöä.
Sehän se onkin surullista, että ihminen voi olla vaikka kuinka mukava ja lämmin, mutta jos hän ei osaa tuoda sitä esiin, hän vaikuttaa ikävältä ja tylyltä. Silloin jää helposti yksin, vaikka toivoisi toisten seuraa.
Kaikki eivät opi olemaan magneettisia seuran keskipisteitä, eikä tarvitsekaan, mutta on surullista, että toiset eivät iänkään myötä opi edes sitä alkeellisinta jutustelun taitoa.
Tiedän olevani sosiaalisesti kömpelö eikä uuden ihmisen kanssa keskutelu suju. Jännitän enkä osaa antaa itsestäni mitään. Töksäyttelen typeriä.
Tapasin netissä miehen jonka kanssa juttu luisti, helppoa se on kun ei olla kasvotusten. Meillä oli samanlainen huumorintaju ja molemmat olivat kiinnostuneita toisen asioista. Parin viikon kuluttua tuli aika tavata. Jännitin todella paljon. Pelkäsin että pilaan kaiken mutta samalla todella halusin tavata miehen.
Rohkaisin itseni ja kirjoitin suoraan hänelle että olen saattanut antaa väärän kuvan itsestäni ja tapaamisesta saattaa tulla kiusallinen minun puutteiden takia.
Se oli todellakin alkuun kamalaa ha mies yhä nauraa joillekin asioille mitä silloin töksäytin. Sanoo itse että oli joistakin hieman loukkaantunut mutta muisti mitä olin kertonut ja koitti antaa olla.
Ei vielä toinen eikä kolmaskaan kerta mennyt hyvin mutta hän ei pitänyt minua kylmänä tai töykeänä vaan yritti ymmärtää.
Ei sitä voi vaatia toiselta ihmiseltä mutta koska hän tiesi heti ettei keskustelu tule olemaan yhtä helppoa kuin netissä teki se siitä helpompaa.
Ylipaino pois niin kyllä alkaa miesten mielenkiinto herätä. Pari-kolmekymppiset saattavat ihailla järkkyjä irtoripsi-mekkkipommeja mutta nelikymppinen osaa jo arvostaa eri tavalla freesiä luomua.