Olen katsonut tässä pari 80-luvun elokuvaa ja niissä tunkeileva seksuaalisuus, jopa ahdistelu, esitetään normaalina
Katsoin Ghostbustersin ja Indiana Jonesin (Viimeinen ristiretki). Tungetteleva piirittäminen ja vihjailu esitetään niissä normaalina miehen ja naisen välisen kanssakäymisen muotona. Nykypäivän vinkkelistä tuntuu oudolta, että tuollaisen käytöksen esittäminen on ollut tekijöiden mielestä soveliasta, kun kyseessä on vieläpä lapsille ja nuorille suunnatuista elokuvista. Eipä ihme, että joillakuilla on vaikeaa löytää soveliasta kanssakäymisen tapaa vastakkaisen sukupuolen kanssa.
Kommentit (309)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta siihen aikaan seksuaaliseen jännitteeseen sitten riitti kun oli oma kaunis itsensä. Ei posliinia, ei peppuseksiä, ei tatuointeja, ei kauneusleikkauksia, ym.
Mä en puhu nyt siitä, millaista 80-luvulla oli, puhun siitä, millaisen maailman silloin tehneet elokuvat loivat.
Ap
Tämähän mielenkiintoinen ajatus; 80-luvun elokuvat loivat maailman.
Loiko ne 90-luvun käyttäymismallit? Vaikuttaako ne nykypäivään? vaikuttaako 90-luvun elokuvat enemmän nykypäivään, kuin 80-luvun elokuvat? Kuinka kauan elokuvien vaikutus kestää? Entä kirjojen? Pitäisi varmaan siirtyä takaisin ennakkosensuuriin niin olisi tulevat sukupolvet pelastettu.
Suurin osa elokuvista/kirjoista/näytelmistä/peleistä on oman aikansa kuvia.
Oletko koskaan kuullut siitä, että joku fiktiivinen teos (vaikkapa elokuva) luo oman maailmansa tai universuminsa? Jos nyt otetaan tästä aivan konkreettinen esimerkki, niin fantasiateokset luovat sellaisen maailman, jota ei ole olemassa (vaikkapa Taru sormusten herrasta). Mutta mikä tahansa fiktio luon tietynlaisen maailman, koska se ei ole todellisuutta, vaikka se tavalla tai toisella kuvaisi sitä. Fiktiiviset kuvaukset kuitenkin vaikuttavat siihen, miten ihmiset ajattelevat.
En kirjoittanut, ettei aiempi tai myöhempi viihde vaikuttanut tai vaikuta mihinkään. Jos olet ennemmin kiinnostunut keskustelemaan asian vierestä kuin asiasta, minä en ole kiinnostunut jatkamaan keskustelua kanssasi.
Ap
Tietenkin kaikki mitä katsomme vaikuttaa meihin jotenkin. Joskus tarkoituksella ja joskus ei. Tarkoittaako se, että jollakin on oikeus rajoittaa sitä, minkälaisia elokuvia toiset tekevät? Fantasiamaailmat ovat hyvä esimerkki siitä, että kuka tahansa saa luoda oman maailmansa ja määritellä miten siinä maailmassa vaikkapa naiset elävät. Muilla ei ole siihen mitään valittamista, jokainen saa päättää mitä haluaa katsoa ja mitä ei. Ratkaisu ei voi olla se, että feministilauma kiljuu kaikki sellaiset elokuvat kumoon, jotka eivät miellytä. Tehkää omia maailmojanne ja kuvailkaa niissä asioita, joita haluatte näyttää. Elokuvien tarkoitus ei ole miellyttää kaikkia, tai edes kertoa katsojalle miten tämän tulisi asioista ajatella. Ihminen menee elokuviin viihtymään, eikä tekemään sosiaalipoliittista analyysiä. Feminismissä on yhtenä vikana se, että se ei erota viihdettä todellisuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haamijengissähän Venkman esitetään ääliönä ihmissuhteissa. Ns. inhorealisteinen epäroolimalli.
Mikäs Vikassa Ristiretkessä tarkalleen arveluttaa?
Mutta sitä sen tapaa toimia ei kuitenkaan kyseenalaisteta. Kyseessä on nyt kuitenkin lasten elokuva.
Samanlainen päällekäyvä toiminta. Kun Indiana Jonesin pitäisi puhua työasioista tri Schneiderin (en jaksa tarkistaa, menikö nimi oikein), hän aloittaa päällekäyvän flirttailun.
Ap
No eikös ne kaks muuta haamujengiläistä koko ajan katso nenävartta pitkin Venkmanin toimintaa? Dana treffailee muita on toisessa elokuvassa lapsikin, eikä se ole Venkmanin.
Mitä Elsaan tulee, eikös se kansallissosialistipäämäärien takia viettele sekä Indyn että sen isän?
Pointtini oli se, millainen toiminta kuvataan normaalina miesten ja naisten kanssakäymisenä. Hyvin päällekäyvä flirttailu.
En ole nähnyt muita Ghostbusterseja, sen ensimmäisen vain.
Ap
No eikös se elokuva esitä Venkmania hieman kyseenalaisen?
Sitä paitsi siinä vaiheessa kun Gozer(?) on tehnyt Danasta Portinvartijan (asunnon seinä on rikki?) Venkman tulee katsomaan Danan levitointia ja Dana sanoo Venkmanille :"ota minut", johon Venkman vastaa kieltävästi.
Eli Venkmanilla on lopulta moraalinen selkäranka.
Indyt muuten sijoittuu 1930-luvulle, joten onko hyvä arvottaa niitä edes 80-luvun asteikolla?
Ei minusta kauheasti kyseenalaista, se esitetään kyllä koomisena, mutta ei kuitenkaan sellaisena, jota joku pitäisi oikeasti huonona tai vääränlaisena käytöksenä.
Indiana Jonesit on niin 80-luvun elokuvia kuin olla ja voi. Et tainnut ihan tosissasi olla tuon heiton kanssa :)
Ap
Eli Indyissä tapahtumat 80-lukulaisia vaikka elokuvat (kolme ekaa) tapahtuu 1930-luvulla?
Eihän tuossa väitteessä ole mitään järkeä.
Voi luoja... miten mä nyt tämän osaisin jotenkin yksinkertaisemmin selittää... Vaikka noiden elokuvien tapahtumat sijoittuisivat ulkoavaruuteen 3000-luvulle, ne olisivat silti niin 80-lukulaisia kuin olla ja voi. Elokuva on tehty 80-luvulla ja ilmentää 80-lukua, vaikka se sijoittuu 30-luvulle. 30-luku on kulissi. Aivan niin kuin mikä tahansa epookkielokuva kertoo enemmän siitä ajasta, jona se on tehty kuin siitä, jota se kuvaa.
Mä en nyt jaksa tästä tämän enempää vängätä. Jos sä olet sitä mieltä, että Indiana Jones -elokuvat edustavat 30-luvun ajatusmaailmaa, arvoja ja estetiikkaa, niin voit toki olla.
Ap
George Lucas halusi Indyillä palata 30-40 luvuilla esitettyihin "seikkailufilmeihin".
Eikä 80-luvulla muuten mietitty poliittista korrektiuutta kuten nykyään.
Jos joku henkilö 1930-luvun asetelmassa oli avoimen rasistinen 80-stantardeilla, ei asiaan puututtu.
Toisin kuin vaikka hiljattain ilmestyneessä Dr. Strangessa.
Mutta kyseessä oli kuitenkin 80-luvun elokuva!
Niin, ei mietitty! Mutta en kutsuisi sitä poliittiseksi korrektiudeksi, kutsuisin sitä moninäkökulmaisuudeksi. 80-luvulla toimija rooli on miehillä, naiset ovat enemmän koristeita. Naisena sitä on tympeää katsoa. Paljon mukavampaa on katsoa sellaista viihdettä, jossa toimijoina on erilaisia ihmisiä.
Ap
Mietis nyt hetki.
Jos katsot vaikka Downton Abbeytä tai Murdochin murhamysteereitä tai Hercule Poirottia, niin käyttäytyykö porukka niissä kuten kuvausvuonna, vai kuten 1910, 1880 tai 1920-luvulla?
Ghostbusters sijoittuu 80-luvulle. Indiana Jones ei.
Indiana Jones toimii ajankuvana, 1930-LUVULTA.
Okei, eli siis keskustelemme tällä tasolla. Jos katson vaikka Downtown abbeyta, se tuo esiin todella vahvasti myös sen hetken arvoja, jona se on tehty. Tästä esimerkkinä vaikkapa suhtautuminen sodassa mielenterveytensä menettäneisiin (silloin he eivät juuri ymmärrystä saaneet) tai homoseksuaalisuus (Thomasin homoseksuaalisuudelle löytyy lopuksi enemmän ymmärtäjiä kuin tuomitsijoita, vaikka 1920–30-luvulla näin ei oikeasti olisi ollut.)
Indiana Joneseista taas on jopa vaikeaa löytää 1930-luvun asenteita. 30-luku on niissä lähinnä kulissi (enkä sano, että tuon tyypin toimintaelokuvassa pitäisi muuta ollakaan).
Ap
Mutta tosiaan jos se Venkmanin epäasiallinen käytösmalli ei välity elokuvantekijän visiosta limaisena ja epätoivottana tapana, on ehkä kovin vaikeaa olla samaa mieltä Indyjen ajankuvasta.
Itse lapsena Haamujengin katsonut.
Viestisi ei nyt ihan auennut minulle.
Ap
Eli ei siinä Haamujengissä ylistetä Venkmanin käytöstä, vaan siitä tehdään pilaa. Että kuin se ukko viitsii käyttäytyä niin tyhmästi.
Mutta se käytös esitetään harmittomana. Se nyt vain on sellainen, tuo hauska Venkman. Kuitenkin Venkman on elokuvan päähenkilö ja sankari, jonka puolella katsojan sympatiat ovat.
Ap
Tarinan kaari.
Venkman aloittaa luuserina, joka vastentahtoisesti alkaa kavereidensa kanssa (rahasta) auttamaan New Yorkia. Tarinan edetessä Venkmanin roolihenkilö kasvaa ihmisenä.
Kuten Bill Murrayn hahmo "Päiväni Murmelina"-elokuvassa.
Mikä tässä on niin vaikeaa ymmärtää?
Eikö missään muussa elokuvassa päähenkilö kasva henkisesti?
Tietääkseni se on yksin tarinankerronnan perusjippo.
Feministit eivät halua nähdä tarinaa ja kehityskaarta, heille pitäisi tehdä elokuvia joissa kaikki on valmiiksi ratkaistu ja ihanat ja monimuotoiset mallihahmot taputtelevat toisiaan selkään ja kehuvat toisiaan siitä, miten hyviä feministejä kaikki ovat. Ja lopputekstit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haamijengissähän Venkman esitetään ääliönä ihmissuhteissa. Ns. inhorealisteinen epäroolimalli.
Mikäs Vikassa Ristiretkessä tarkalleen arveluttaa?
Mutta sitä sen tapaa toimia ei kuitenkaan kyseenalaisteta. Kyseessä on nyt kuitenkin lasten elokuva.
Samanlainen päällekäyvä toiminta. Kun Indiana Jonesin pitäisi puhua työasioista tri Schneiderin (en jaksa tarkistaa, menikö nimi oikein), hän aloittaa päällekäyvän flirttailun.
Ap
No eikös ne kaks muuta haamujengiläistä koko ajan katso nenävartta pitkin Venkmanin toimintaa? Dana treffailee muita on toisessa elokuvassa lapsikin, eikä se ole Venkmanin.
Mitä Elsaan tulee, eikös se kansallissosialistipäämäärien takia viettele sekä Indyn että sen isän?
Pointtini oli se, millainen toiminta kuvataan normaalina miesten ja naisten kanssakäymisenä. Hyvin päällekäyvä flirttailu.
En ole nähnyt muita Ghostbusterseja, sen ensimmäisen vain.
Ap
No eikös se elokuva esitä Venkmania hieman kyseenalaisen?
Sitä paitsi siinä vaiheessa kun Gozer(?) on tehnyt Danasta Portinvartijan (asunnon seinä on rikki?) Venkman tulee katsomaan Danan levitointia ja Dana sanoo Venkmanille :"ota minut", johon Venkman vastaa kieltävästi.
Eli Venkmanilla on lopulta moraalinen selkäranka.
Indyt muuten sijoittuu 1930-luvulle, joten onko hyvä arvottaa niitä edes 80-luvun asteikolla?
Ei minusta kauheasti kyseenalaista, se esitetään kyllä koomisena, mutta ei kuitenkaan sellaisena, jota joku pitäisi oikeasti huonona tai vääränlaisena käytöksenä.
Indiana Jonesit on niin 80-luvun elokuvia kuin olla ja voi. Et tainnut ihan tosissasi olla tuon heiton kanssa :)
Ap
Eli Indyissä tapahtumat 80-lukulaisia vaikka elokuvat (kolme ekaa) tapahtuu 1930-luvulla?
Eihän tuossa väitteessä ole mitään järkeä.
Voi luoja... miten mä nyt tämän osaisin jotenkin yksinkertaisemmin selittää... Vaikka noiden elokuvien tapahtumat sijoittuisivat ulkoavaruuteen 3000-luvulle, ne olisivat silti niin 80-lukulaisia kuin olla ja voi. Elokuva on tehty 80-luvulla ja ilmentää 80-lukua, vaikka se sijoittuu 30-luvulle. 30-luku on kulissi. Aivan niin kuin mikä tahansa epookkielokuva kertoo enemmän siitä ajasta, jona se on tehty kuin siitä, jota se kuvaa.
Mä en nyt jaksa tästä tämän enempää vängätä. Jos sä olet sitä mieltä, että Indiana Jones -elokuvat edustavat 30-luvun ajatusmaailmaa, arvoja ja estetiikkaa, niin voit toki olla.
Ap
George Lucas halusi Indyillä palata 30-40 luvuilla esitettyihin "seikkailufilmeihin".
Eikä 80-luvulla muuten mietitty poliittista korrektiuutta kuten nykyään.
Jos joku henkilö 1930-luvun asetelmassa oli avoimen rasistinen 80-stantardeilla, ei asiaan puututtu.
Toisin kuin vaikka hiljattain ilmestyneessä Dr. Strangessa.
Mutta kyseessä oli kuitenkin 80-luvun elokuva!
Niin, ei mietitty! Mutta en kutsuisi sitä poliittiseksi korrektiudeksi, kutsuisin sitä moninäkökulmaisuudeksi. 80-luvulla toimija rooli on miehillä, naiset ovat enemmän koristeita. Naisena sitä on tympeää katsoa. Paljon mukavampaa on katsoa sellaista viihdettä, jossa toimijoina on erilaisia ihmisiä.
Ap
Mietis nyt hetki.
Jos katsot vaikka Downton Abbeytä tai Murdochin murhamysteereitä tai Hercule Poirottia, niin käyttäytyykö porukka niissä kuten kuvausvuonna, vai kuten 1910, 1880 tai 1920-luvulla?
Ghostbusters sijoittuu 80-luvulle. Indiana Jones ei.
Indiana Jones toimii ajankuvana, 1930-LUVULTA.
seksismi oli seksimiä vuosikymmeniä sitten, oli vaan valtavirtaa. se että sitä ei pidetty ongelmana tai outona ei muuta sitä, että juuri niitä se oli. miten se on vaikeaa myöntää?
orjuus on orjuutta, mikä tahansa vuosisata/-kymmen oli myös, mutta puolustatko myös sitä koska "se oli sen ajan ajatus"?
Elokuvat olivat ja ovat edelleen elokuvia, pakomaailmoja. Todellisuus on sitten erikseen.

Ei kukaan puolustamassa mitään sopivaa.
Fakta kuitenkin on että Lucas teki 80-luvulla filmejä joissa seikkailtiin 30-luvulla.
Olisko niissä pitänyt olla kuten 80-luvulla?
hmm. sori, mutta jos jossain leffasarjassa alkaa menemään yliluonnollista kamaa, niin se ei enää ole 30-luvun näyttämö vaan toinen maailma jossa on samoja tapahtumia. vaikka 30-luvulla oliskin voinut alkaa flirttailemaan ja käyttäytymään samalla tavalla ilman mitään ongelmia, aiheuttaen toisten ihmisten kuolemia jne, niin siinä on vähän vaikea alkaa sanomaan että "tämä 80-luvun 1930-luvun aikoja näyttävä elokuva on historiallisesti oikein".
sama kuin game of thronesin fantasiamaailmassa naisia raiskataan koko ajan, koska "historiallinen realismi".
Niin, koska kyseinen fantasiamaailma toimii yliluonnollisia elementtejä lukuunottamatta samankaltaisesti kuni oma keskiaikamme. Naisia siis raiskataan usein. Tosin näissä aina kätevästi unohdetaan, mitä raakuuksia miehille tehdään vähintään samalla mitalla, munien leikkaamista myöten. Ja että sarjassa on myös epärealistisen voimakkaita naishahmoja, kaikki eivät ole raiskattavia orjia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo on taas amerikkalaismallisen sjw-öyhötyksen nielleellä naisasianaisella ongelmat.
Niin, voisithan vaikka yrittää keskustella itse asiasta, sen sijaan, että öyhötät amerikkalaisen sovinistiliikkeen termejä käyttäen.
Ap
Sinun teoriasi mukaan siis elokuvat ja sarjat opettavat ihmisille käytösmallit ja moraalisen ajattelutavan?
Olet jo viljellyt ketjussa tyypillisiä feministien fraaseja ihan tarpeeksi osoittaaksesi olevasi täysin harhoissa elävä sjw-feministi.
No itse asiassa tiesitkö, että juuri tämä on tarinankerronnan eräs tärkeä funktio. Viestiä yhteiskunnan normit ja pitää niitä yllä. Niillä indoktrinoidaan lapset ja validoidaan tai kyseenalaistetaan aikuisten valmiit uskomukset. Jokainen tarina on mielipidevaikuttamista. Tämä ei ole ap:n eikä edes feministien teoria, vaan ihan yleisesti hyväksytty tosiseikka jonka voi sivuuttaa tai kiistää ainoastaan sulkemalla silmänsä kaikelta mitä taiteesta tiedetään.
Kerron sinulle salaisuuden. Taide imitoi elämää, ei toisinpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ghostbusterssissa naisia piirittävä Venkman on parodia tuohon aikaan ääliöinä pidetyistä naisten naurattajista. Kysehän on elokuvasta, jossa sekotetaan komediaa ja fantasiaseikkailuja. Tuohon aikaan huumori oli paljon ronskimpaa. Toisaalta kuva naisista ei todellakaan ollut se, että heitä alistettiin. Aikakauteen kuuluu olennaisesti miesmäisiin vaatteisiin pukeutuvat atleettiset vahvat naiset. Monessa elokuvassa miehet olivat lopulta lähinnä altavastaajan asemassa. Kuten esim. Poliisiopistossa :D
Näin mutta, Ap on päättänyt Venkmanin olevan kaiken pahan alku ja juuri.
Eikä siitä luovu.
venkman aloitti ällöttävänä ja lopetti siedettävänä. ongelma on se että sitä ällöttävyyttä ei mitenkään näytetty tuomittavana.
tuomitsiko lolitan miespäähahmo ikinä itseään?
Kiitos, tätä juuri tarkoitin. En ole ääripääihminen. Minusta on väsyttävää keskustella sellaisella tasolla, jolla jonkun mielestä Venkman on minusta kaiken pahan alku ja juuri. Ei Venkman ole se ongelma, vaan se, että tuossa maailmassa se Venkmanin käytös oli hauskaa, harmitonta. Ei tietenkään 80-luvun elokuvassa tuomittu tuollaista käytöstä, koska se oli yksi 80-luvun viihteen kulmakiviä ja HAUSKAA. Hah hah haa. Ja tästä syystä on opettavaista katsoa niitä 80-luvun elokuvia: näkee, miten maailma on muuttunut ja millaisen populaarikulttuurin ympärillä minä olen kasvanut. Aikuisena näkee eri asioita kuin lapsena, ja voi myös todeta, että tuon ajan seksuaalisten suhteiden kuvauksessa oli piirteitä, jotka tuntuivat epämiellyttäviltä jo silloin.
Ap
Eivätköhän ne elokuvan hahmot päätä, mikä on hauskaa ja harmitonta. Muistaakseni se blondi oli hyvinkin innoissaan jutussa mukana. Sinäkö ihan tosissaan loukkaannut fiktiivisten hahmojen puolesta, jotka eivät itse tajunneet loukkaantua? Feministiseen narsismiinhan kuuluu kyllä ajatus siitä, että KAIKEN pitäisi kertoa heistä ja heidän haluamallaan tavalla. Harmi vaan, kun KETÄÄN EI KIINNOSTA katsella teidän jorinaanne elokuvissa.
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen aihe. Itse ole nyt sairaana ollessani katsellut Frendejä Netflixistä, ja niissäkin on paljon sen ajan huumoria, mitä tuskin tänä päivänä tehtäisiin, liittyen lähinnä lesboihin ja sukupuoliseen suuntautumiseen yleensäkin. Monessa jaksossa naureskellaan Rossin ex-vaimon lesboudelle, vitsaillaan, pitäisikö kääntyä lesboksi tai onko jonkun asian tekeminen homoa vai ei. Tulee mieleen omat ala-asteajat, jolloin homo oli hupaisa haukkumasana ja pojat nälvi toisiaan väärässä korvassa olleesta lävistyksestä, kuinka se on homon merkki.
Esimerkkinä uudemmasta komediasarjasta Ensisilmäyksellässä Barneyn homoveli esitetään ihan normaalina, eikä kukaan kiusoittele ketään sen suhteen.
Onhan se ihan kauhea asia, jos homo tai lesbo osaa nauraa itselleen, eikä tee omasta seksuaalisuudestaan kaiken keskustelun pysäyttävää poliittista painajaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo on taas amerikkalaismallisen sjw-öyhötyksen nielleellä naisasianaisella ongelmat.
ärsyttääkö että (seksuaalista) häirintää ja suostuttelua ei enää hyväksytä samalla lailla?
Fiktiiviset 30-40 vuotta vanhat tarinat liittyvät seksuaaliseen häirintään millä tapaa?
Sillä tavalla, että ne olivat tuon ajan mainstream-viihdettä. Ne esittivät seksuaalisen ahdistelun ja päällekäyvän flirttailun harmittomana asiana. Kyse ei nyt ole pelkästään näistä kahdesta elokuvasta, vaan viihteestä ylipäätään. Otin nämä kaksi elokuvaa esimerkiksi, koska olen katsonut ne hiljattain, mutta koska olen syntynyt 80-luvun alussa, 80- ja 90-luvun viihde on ylipäätään tuttua ja kuvittanut lapsuuttani ja nuoruuttani. Ja nyt aikuisena olen ymmärtänyt, mikä siinä silloin lapsena ja nuorena kiusasi.
Ap
Eiköhän ihmiset kasva ja kehity ihan muilla standardeilla kuin elokuvien fiktiivisillä tarinoilla.
Niinpä. Olen itse syntynyt 70-luvun loppupuolella ja muistan lapsuuteni elokuvista lähinnä sen, miten pelkäsin katsoa kauhuelokuvia, kuten Hohto, Omen ja Uinu uinu lemmikkini. Katselin toki paljon muutakin, mm. nuo Indiana Jonesit, ja pidin niitä hauskoina ja viihdyttävinä. Jotenkin huolestuttavaa, että aikuisena pitäisi ahdistua siitä, mitä lapsena näki, jos ne lapsena eivät huolestuttaneet.
Vai nytkö ap todellakin muistaa, että huh heijaa kuinka lapsena ahdisti, ja onneksi nyt tajuan, että se oli tuo 80-luvun leffojen kauhea naiskuva.
Joo, ihan varmasti on huolestuttavaa. Kyllä, olin jo lapsena ja nuorena ajatteleva olento, ja kyllä, viihteen naiskuva vaikutti, mm. siksi, että siihen oli niin äärimmäisen vaikea samastua. Lapsena ei vain osaa antaa nimiä kaikille asioille, aikuisena sitten osaa (jos osaa).
Jos sinä et ole kiinnostunut elokuvien analysoimisesta, niin miksi pilkata niitä, jotka siitä pitävät? EN ole katsonut pitkään aikaan 80-luvun elokuvia, joten siksi tämä asia tuli nyt mieleen.
Ap
etenkin valkoset heteromiehet ei ymmärrä naisten (ja-tai ei-valkoisten) samaistumisongelmaa koska niiden valikoima on ollut IHAN eri laajuinen elokuvien alusta asti.
ja aivan, ei sitä ala nuorena miettimään että mikä tämän nimi on kun tuo mies ei jätä naista rauhaan vaikka tämä niin pyytää, itse vaan yritin jättää huomioimatta.
Just tämä!! Hyvin sanottu. Sen huomaa usein keskusteluissa elokuvien naishahmoista ja niiden puutteesta (tai mustien hahmojen). Aina joku valkoinen mies, joskus myös valkoinen nainen tulee sanomaan, että "itse ainakaan en välitä sankarin sukupuolesta tai rodusta...emmekö voisi asettua sellaisen yläpuolelle?" Joo, se on helppo sanoa sellaisen, jonka viiteryhmää agenttiset, aktiiviset sankarihahmot edustavat 99-prosenttisesti...
Siksi sinun kannattaakin keskittyä katsomaan tämän päivän elokuvia, joissa ei ole mainitsemaasi epäkohtaa. Erityisesti suosittelen sinulle Star wars -sarjan uusimpia osia, joissa vanhat sankarit on korvattu jykevällä naisenergialla alkuperäisen tarinan kustannuksella, ja sivuosiin on valittu tietenkin mustia miehiä.
"kustannuksella"... ja finn on yksi päähahmoista uudessa trilogiassa.
miksi ärsyttää kun on enemmän kuin yksi ei-valkoinen mies ja enemmän kuin yksi nainen joka puhuu enemmän kuink kaksi kertaa?
tää on aina niin jännää sosiaalisella ja psykologisella tasolla, sillä sekunnilla kun valkoset miehet ei enää oo pääasemassa niin koko tarina on pilalla.
Nimenomaan. Tää on niin paljastavaa - sankarien rodulla ja sukupuolella ei ole väliä KUNNES enemmistö sankareista onkin ei-valkoisia ja/tai naisia.
Aamen. En tiedä, miten henkilöhahmojen sukupuoli ja ihonväri ovat pois tarinasta.
Ap
Nykyään ongelma on se, että hahmojen ihonväri ja sukupuoli ON se tarina. Jotkut ihmiset haluavat tehdä näistä pinnallisista ominaisuuksista kaiken ytimen ja se näkyy suoraan elokuvien juonien tasossa. Se kun nyt vaan ei riitä hyväksi tarinaksi, että joku on mustaihoinen.
hgfhdfhg kirjoitti:

Annapa pari esimerkkiä siitä, mitä elokuvia tarkoitat.
Vierailija kirjoitti:
Ketju kertoo hyvin miten naiset katsovat viihdettä niin eri tavalla. Ottavat mallia siinä missä miehille se on todellisuuspakoa tai itselleen nauramista. Naiselle on ihan normaalia ostaa sitä mitä carriet sun muut mainostaa. Ajatelkaapa jos mies sanoisi ostavansa jotakin (kallista) koska macgyver/indiana jones/bond käyttää sitä samaa? "LAPSELLISTA!"
Venkman antaa miesten nauraa omille nuoruuden cringeilyille kun on yritetty kömpelösti iskeä aivan eri luokkaa olevaa naista. Naiset katsoo samanthan seksihurjasteluja -> "pitääpä puumailla itsekin". Kukaan normaali mies ei ala ahdistelemaan sen takia että elokuvassa(!) joku surkea hasbeen yrittää playboyilla ja saakin oven isketyksi naamaansa.
Tässä ollaan ytimessä. Miehet haluavat nähdä tarinoita ja seikkailuja ja naiset haluavat nähdä itsensä. Tai pitäisi varmaan tarkentaa, että SJW-naiset. Hehän eivät edusta kuin omaa pientä, mutta sitäkin äänekkäämpää joukkoaan.
ghfhgfh kirjoitti:

Mutta eivätkös ne ole juuri niitä miehiä, jotka vouhkaavat tästä SJW-asiasta, joita kiukuttaa se, että elokuvissa on naisia ja muunkin värisiä ihmisiä kuin valkoisia? Jos sinun mielestäsi miehet haluavat nähdä toimintaa (oikeastihan näin ei ole, kunhan haluat niputtaa oman elokuvamakusi koskemaan sukupuoltasi), ja naiset itsensä, heille pitäisi olla ihan sama, mitä sukupuolta tai etnisyyttä päähenkilö edustaa. Hmmm... teoriasi taitaa vuotaa aika monesta kohtaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haamijengissähän Venkman esitetään ääliönä ihmissuhteissa. Ns. inhorealisteinen epäroolimalli.
Mikäs Vikassa Ristiretkessä tarkalleen arveluttaa?
Mutta sitä sen tapaa toimia ei kuitenkaan kyseenalaisteta. Kyseessä on nyt kuitenkin lasten elokuva.
Samanlainen päällekäyvä toiminta. Kun Indiana Jonesin pitäisi puhua työasioista tri Schneiderin (en jaksa tarkistaa, menikö nimi oikein), hän aloittaa päällekäyvän flirttailun.
Ap
Oletko sä ollenkaan OIKEASTI katsonut sitä leffaa? Siinä se Schneider nimenomaan pyrki iskemään Indianan samalla lailla kuin oli vampannut Indianan isän, saadakseen keploteltua heiltä sen salaisen päiväkirjan.
Ei siinä siis Indiana "flirttaillut päällekäyvästi", vaan molemmat tekivät niin.
Ja se on kyllä kuule kutyymissä ja ok yhä - vastavuoroisuus näjetsen...
Feministilinssit kun on päässä niin kaikki nähty vääristyy. Se on uskonto.
gfhfdhdf kirjoitti:

Haastan sinut kommentoimaan itse asiaa ja jättämään puheet SJW:stä ja feministilinsseistä kokonaan pois.
Onpas tänne tullut paljon lisää sivuja! Selvästi on paljon ihmisiä, joiden mielestä tästä asiasta ei pitäisi keskustella.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ghostbusterssissa naisia piirittävä Venkman on parodia tuohon aikaan ääliöinä pidetyistä naisten naurattajista. Kysehän on elokuvasta, jossa sekotetaan komediaa ja fantasiaseikkailuja. Tuohon aikaan huumori oli paljon ronskimpaa. Toisaalta kuva naisista ei todellakaan ollut se, että heitä alistettiin. Aikakauteen kuuluu olennaisesti miesmäisiin vaatteisiin pukeutuvat atleettiset vahvat naiset. Monessa elokuvassa miehet olivat lopulta lähinnä altavastaajan asemassa. Kuten esim. Poliisiopistossa :D
Kyllä vaan kun naiset eivät yleensä ymmärrä, syystä tai toisesta, tuollaista itselleen nauramista. Ehkä se johtuu alistetusta asemastaan.
Nainen vaan ei osaa nauraa itselleen. Kun ei siedä minkäänlaista arvostelua mistään suunnasta, niin ei kai nyt sentään itseltään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viimeisimmässä Bondissa Bond käytännössä raiskasi naisen. Ohis.
Eikös nykybond ole eka bond josta naisetkin tykkää? Ainakin mun nuoruudessani se oli miesten juttu.
Kyllä ainakin mun kaveriporukassa naiset tykkäs bondeista 90-luvulla. Brosnan oli paras Bond mutta leffat ei niinkään. Nyky Bondilla on höröt korvat=not sexy.
gfhdfghdfh kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ghostbusterssissa naisia piirittävä Venkman on parodia tuohon aikaan ääliöinä pidetyistä naisten naurattajista. Kysehän on elokuvasta, jossa sekotetaan komediaa ja fantasiaseikkailuja. Tuohon aikaan huumori oli paljon ronskimpaa. Toisaalta kuva naisista ei todellakaan ollut se, että heitä alistettiin. Aikakauteen kuuluu olennaisesti miesmäisiin vaatteisiin pukeutuvat atleettiset vahvat naiset. Monessa elokuvassa miehet olivat lopulta lähinnä altavastaajan asemassa. Kuten esim. Poliisiopistossa :D
Kyllä vaan kun naiset eivät yleensä ymmärrä, syystä tai toisesta, tuollaista itselleen nauramista. Ehkä se johtuu alistetusta asemastaan.
Nainen vaan ei osaa nauraa itselleen. Kun ei siedä minkäänlaista arvostelua mistään suunnasta, niin ei kai nyt sentään itseltään?
Aikamoisia väittämiä ilman mitään perusteluja!

Kuka on tämä Nainen?
Ap
siinä vaiheessa kun suurin osa niistä hahmoista jotka oli samanikäsiä ja samaa sukupuolta kuin itse, mutta bimboja niin joo, en muistele innolla vaikka hahmoista nykyään tykkäänkin. pulmusista on pakko sanoo että ne kyl kaikki servaili toisiaan :D