Olen katsonut tässä pari 80-luvun elokuvaa ja niissä tunkeileva seksuaalisuus, jopa ahdistelu, esitetään normaalina
Katsoin Ghostbustersin ja Indiana Jonesin (Viimeinen ristiretki). Tungetteleva piirittäminen ja vihjailu esitetään niissä normaalina miehen ja naisen välisen kanssakäymisen muotona. Nykypäivän vinkkelistä tuntuu oudolta, että tuollaisen käytöksen esittäminen on ollut tekijöiden mielestä soveliasta, kun kyseessä on vieläpä lapsille ja nuorille suunnatuista elokuvista. Eipä ihme, että joillakuilla on vaikeaa löytää soveliasta kanssakäymisen tapaa vastakkaisen sukupuolen kanssa.
Kommentit (309)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ghostbusterssissa naisia piirittävä Venkman on parodia tuohon aikaan ääliöinä pidetyistä naisten naurattajista. Kysehän on elokuvasta, jossa sekotetaan komediaa ja fantasiaseikkailuja. Tuohon aikaan huumori oli paljon ronskimpaa. Toisaalta kuva naisista ei todellakaan ollut se, että heitä alistettiin. Aikakauteen kuuluu olennaisesti miesmäisiin vaatteisiin pukeutuvat atleettiset vahvat naiset. Monessa elokuvassa miehet olivat lopulta lähinnä altavastaajan asemassa. Kuten esim. Poliisiopistossa :D
Kyllä vaan kun naiset eivät yleensä ymmärrä, syystä tai toisesta, tuollaista itselleen nauramista. Ehkä se johtuu alistetusta asemastaan.
jep, sinkkuelämässä joka näköjään tässä ketjussa näkyy naisten vastineena "miestenleffoille" ei ikinä naureta itselleen, eikä myöskääm irl kaveriporukoissa!
erona tässä on se että miehet ei suurimmaksi osin suostu katsomaan sinkkuelämää vaikka suurin osa naisista katsoo indiana joneseja vaikkei niistä paljon innostukaan.
Sinkkuelämää taitaa olla yksinkertaisesti niin huono, ettei sitä viitsi miehet katsoa?
Ei kun taas vaan se sama ilmiö, miehet ei lähtökohtaisesti voi katsoa mitään missä eivät itse ole pääosassa.
Aijoo, näinhän se olikin... mieluummin miehet katselee miehiä kuin naisia XD
jos nettiä on uskominen niin miehet katsoo molempia, mutta ei samojen päämäärien kanssa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haamijengissähän Venkman esitetään ääliönä ihmissuhteissa. Ns. inhorealisteinen epäroolimalli.
Mikäs Vikassa Ristiretkessä tarkalleen arveluttaa?
Mutta sitä sen tapaa toimia ei kuitenkaan kyseenalaisteta. Kyseessä on nyt kuitenkin lasten elokuva.
Samanlainen päällekäyvä toiminta. Kun Indiana Jonesin pitäisi puhua työasioista tri Schneiderin (en jaksa tarkistaa, menikö nimi oikein), hän aloittaa päällekäyvän flirttailun.
Ap
No eikös ne kaks muuta haamujengiläistä koko ajan katso nenävartta pitkin Venkmanin toimintaa? Dana treffailee muita on toisessa elokuvassa lapsikin, eikä se ole Venkmanin.
Mitä Elsaan tulee, eikös se kansallissosialistipäämäärien takia viettele sekä Indyn että sen isän?
Pointtini oli se, millainen toiminta kuvataan normaalina miesten ja naisten kanssakäymisenä. Hyvin päällekäyvä flirttailu.
En ole nähnyt muita Ghostbusterseja, sen ensimmäisen vain.
Ap
No eikös se elokuva esitä Venkmania hieman kyseenalaisen?
Sitä paitsi siinä vaiheessa kun Gozer(?) on tehnyt Danasta Portinvartijan (asunnon seinä on rikki?) Venkman tulee katsomaan Danan levitointia ja Dana sanoo Venkmanille :"ota minut", johon Venkman vastaa kieltävästi.
Eli Venkmanilla on lopulta moraalinen selkäranka.
Indyt muuten sijoittuu 1930-luvulle, joten onko hyvä arvottaa niitä edes 80-luvun asteikolla?
Ei minusta kauheasti kyseenalaista, se esitetään kyllä koomisena, mutta ei kuitenkaan sellaisena, jota joku pitäisi oikeasti huonona tai vääränlaisena käytöksenä.
Indiana Jonesit on niin 80-luvun elokuvia kuin olla ja voi. Et tainnut ihan tosissasi olla tuon heiton kanssa :)
Ap
Eli Indyissä tapahtumat 80-lukulaisia vaikka elokuvat (kolme ekaa) tapahtuu 1930-luvulla?
Eihän tuossa väitteessä ole mitään järkeä.
Voi luoja... miten mä nyt tämän osaisin jotenkin yksinkertaisemmin selittää... Vaikka noiden elokuvien tapahtumat sijoittuisivat ulkoavaruuteen 3000-luvulle, ne olisivat silti niin 80-lukulaisia kuin olla ja voi. Elokuva on tehty 80-luvulla ja ilmentää 80-lukua, vaikka se sijoittuu 30-luvulle. 30-luku on kulissi. Aivan niin kuin mikä tahansa epookkielokuva kertoo enemmän siitä ajasta, jona se on tehty kuin siitä, jota se kuvaa.
Mä en nyt jaksa tästä tämän enempää vängätä. Jos sä olet sitä mieltä, että Indiana Jones -elokuvat edustavat 30-luvun ajatusmaailmaa, arvoja ja estetiikkaa, niin voit toki olla.
Ap
George Lucas halusi Indyillä palata 30-40 luvuilla esitettyihin "seikkailufilmeihin".
Eikä 80-luvulla muuten mietitty poliittista korrektiuutta kuten nykyään.
Jos joku henkilö 1930-luvun asetelmassa oli avoimen rasistinen 80-stantardeilla, ei asiaan puututtu.
Toisin kuin vaikka hiljattain ilmestyneessä Dr. Strangessa.
Mutta kyseessä oli kuitenkin 80-luvun elokuva!
Niin, ei mietitty! Mutta en kutsuisi sitä poliittiseksi korrektiudeksi, kutsuisin sitä moninäkökulmaisuudeksi. 80-luvulla toimija rooli on miehillä, naiset ovat enemmän koristeita. Naisena sitä on tympeää katsoa. Paljon mukavampaa on katsoa sellaista viihdettä, jossa toimijoina on erilaisia ihmisiä.
Ap
Mietis nyt hetki.
Jos katsot vaikka Downton Abbeytä tai Murdochin murhamysteereitä tai Hercule Poirottia, niin käyttäytyykö porukka niissä kuten kuvausvuonna, vai kuten 1910, 1880 tai 1920-luvulla?
Ghostbusters sijoittuu 80-luvulle. Indiana Jones ei.
Indiana Jones toimii ajankuvana, 1930-LUVULTA.
seksismi oli seksimiä vuosikymmeniä sitten, oli vaan valtavirtaa. se että sitä ei pidetty ongelmana tai outona ei muuta sitä, että juuri niitä se oli. miten se on vaikeaa myöntää?
orjuus on orjuutta, mikä tahansa vuosisata/-kymmen oli myös, mutta puolustatko myös sitä koska "se oli sen ajan ajatus"?
Mahtavaa että nykyäänkin joku uskoo moraali arvojen olemassaoloon eikä ole vain relativistinen nihilisti. Mutta mihin perustat sen absoluuttisen moraalin? Onko se aina kulloisenkin nykyisen vuoden edistyksellisyyttä? Jos moraali näin kehittyy niin hups ehkä orjuuskin on ollut jonkun silloisen vuoden edistystä. Rooman valtakunnassa vauvojen heittäminen kaatopaikalle oli yhtä moraalista kuin nykyinen suhtautumisemme aborttiin.
absoluuttista moraalia ei voi olla olemassa maailmassa jossa kaikilla ei ole samanlainen elämä ja kasvatus.
roomassa ne vauvat oli jo syntynyt, joten vähän vaikeeta verrata aborttiin. ja orjuus on aina ollut olemassa, joskus vaan vähemmän (koska toisen ihmisen pakotus tekemään jotain mitä ei itse tahdo uhkailemalla tms ei ole mikään uusi idea).
Onko identtinen elämä ja kasvatus edellytys moraalille? Hassu ajatus. Eihän tieteellinen tietokaan ole riippuvaista siitä että on eri koulutustasoja ja jotkut ovat täysin lukutaidottomia. Vauvojen tappaminen on verrannollista aborttiin koska siinä pyrittiin samaan mutta siihen aikaan ei ollut äidin hengelle yhtä turvallista tappaa lapsia kohtuun.
absoluuttiselle moraalille se on edellytys koska elämä ja kokemukset muovaa kaikille omat eettiset säännöt. se että monella on samanlaiset puhuu ehkä biologiasta, mutta vaikka kaikkien ei tarvitse tulla lyödyksi sanoakseen että se on väärin, jotkut eivät ilman sitä ole sitä vastaan.
tiede on tosiasia joka pysyy totena vaikka sitä vastaan tappelisi kuinka paljon; omena tulee aina tippumaan ellei ole painottomassa tilassa. mutta moraali ja tiede eivät ole sama asia paitsi ehkä filosofisesti.
abortti tehdään myös äidin turvallisuuden takia: sen jälkeen kun vauva on syntynyt äiti on jo saattanut kuolla joten sen takia en näe sitä verrainnollisena, tosin abortissakin on varmasti turvallisuusriskinsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ghostbusterssissa naisia piirittävä Venkman on parodia tuohon aikaan ääliöinä pidetyistä naisten naurattajista. Kysehän on elokuvasta, jossa sekotetaan komediaa ja fantasiaseikkailuja. Tuohon aikaan huumori oli paljon ronskimpaa. Toisaalta kuva naisista ei todellakaan ollut se, että heitä alistettiin. Aikakauteen kuuluu olennaisesti miesmäisiin vaatteisiin pukeutuvat atleettiset vahvat naiset. Monessa elokuvassa miehet olivat lopulta lähinnä altavastaajan asemassa. Kuten esim. Poliisiopistossa :D
Kyllä vaan kun naiset eivät yleensä ymmärrä, syystä tai toisesta, tuollaista itselleen nauramista. Ehkä se johtuu alistetusta asemastaan.
jep, sinkkuelämässä joka näköjään tässä ketjussa näkyy naisten vastineena "miestenleffoille" ei ikinä naureta itselleen, eikä myöskääm irl kaveriporukoissa!
erona tässä on se että miehet ei suurimmaksi osin suostu katsomaan sinkkuelämää vaikka suurin osa naisista katsoo indiana joneseja vaikkei niistä paljon innostukaan.
Sinkkuelämää taitaa olla yksinkertaisesti niin huono, ettei sitä viitsi miehet katsoa?
Ei kun taas vaan se sama ilmiö, miehet ei lähtökohtaisesti voi katsoa mitään missä eivät itse ole pääosassa.
Aijoo, näinhän se olikin... mieluummin miehet katselee miehiä kuin naisia XD
jos nettiä on uskominen niin miehet katsoo molempia, mutta ei samojen päämäärien kanssa
Elokuvien katsomisessa päämäärä?
Miltei kaikille on ajanvietettä ja viihdettä, feministille uhriutumisen aihe tai naisten voimaantuminen?

seksuaalinen hyvä olo on pornon päämäärä, vaikka sitä voi katsoa muutenkin ja ihailla dialogin taitavuutta se seksuaalinen osa on siinä se päämäärä, "muissa" elokuvissa viihde, taide, ja ajatteleminen on ennemminkin päämääränä. pornokin voi olla taiteellista mutta myös sen tekemisen syy vaikuttaa asiaan.
usko tai älä feministi ei koko ajan uhraudu tai ajattele naisten voimaantumista, useimmilla on elämä senkin ulkopuolella vaikka tekeekin valintoja naisten hyvinvoinnin eteen.
voit mennä puhumaan rasistien kanssa valkoisten kansanmurhasta jos haluat nähdä uhriutumista ja kunnolla.
Älä sitten kato niitä. Kasarilla naiset oli naisia ja miehet miehiä. Pätee muuten vieläkin meidän piireissä. Naisia kiihottaa vahva mies, he voivat väittää muuta mutta totta se on. Samoin miehet tykkäävät naisellisista naisista. Niin sen pitääkin olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haamijengissähän Venkman esitetään ääliönä ihmissuhteissa. Ns. inhorealisteinen epäroolimalli.
Mikäs Vikassa Ristiretkessä tarkalleen arveluttaa?
Mutta sitä sen tapaa toimia ei kuitenkaan kyseenalaisteta. Kyseessä on nyt kuitenkin lasten elokuva.
Samanlainen päällekäyvä toiminta. Kun Indiana Jonesin pitäisi puhua työasioista tri Schneiderin (en jaksa tarkistaa, menikö nimi oikein), hän aloittaa päällekäyvän flirttailun.
Ap
Nainenhan siinä pyörittää sekä isää, että poikaa. Ja kyllä sellainen selkeä halun ilmaisu on jees, joskus onnistaa toisinaan taas ei.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä nykyisin ahdistelua on ihan yhtä paljon kuin ennenkin, ahdistelijoista on vain tullut ovelampia, he odottavat tilaisuuksia joissa ei ole todistajia tai käyvät kiinni esim. kadulla kulkevaan yksinäiseen naiseen. Yhteenkään mieheen ei myöskään enää voi luottaa, että tulisi väliin jos joudut julkisesti ahdistelluksi, nämä nykyajan miessasiamiehet ovat vain sitä mieltä, että saa mitä tilaa.
Lisäksi meillä on nyt kokonaan uusia ryhmiä, joiden käsitys naisten asemasta on reippaasti 80-lukulaistenkin alapuolella.
Nyt on taas niin höyrypäistä tekstiä, etten tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.
Jeppe125 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haamijengissähän Venkman esitetään ääliönä ihmissuhteissa. Ns. inhorealisteinen epäroolimalli.
Mikäs Vikassa Ristiretkessä tarkalleen arveluttaa?
Mutta sitä sen tapaa toimia ei kuitenkaan kyseenalaisteta. Kyseessä on nyt kuitenkin lasten elokuva.
Samanlainen päällekäyvä toiminta. Kun Indiana Jonesin pitäisi puhua työasioista tri Schneiderin (en jaksa tarkistaa, menikö nimi oikein), hän aloittaa päällekäyvän flirttailun.
Ap
Nainenhan siinä pyörittää sekä isää, että poikaa. Ja kyllä sellainen selkeä halun ilmaisu on jees, joskus onnistaa toisinaan taas ei.
selkeä halun ilmaisu on todella jees, mutta ei päällekäyvä/aggressiivinen... nyt pettää muisti että miten indiana flirttaili ennen kuin tiesi tuosta isästään. mun muistaakseni sen jälkeen kun saivat tietää että kyseessä oli agentti niin jättivät siihen? mutta siis anyway, jos nainen ei olisi pyörittämässä koko juttua niin olisko ollut vielä ok?
Naisasianaisten jutut ovat parempaa komediaa kuin yksikään komediaelokuva ; )
Thelma ja Louise pelastavat kaiken!
Vierailija kirjoitti:
Jeppe125 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haamijengissähän Venkman esitetään ääliönä ihmissuhteissa. Ns. inhorealisteinen epäroolimalli.
Mikäs Vikassa Ristiretkessä tarkalleen arveluttaa?
Mutta sitä sen tapaa toimia ei kuitenkaan kyseenalaisteta. Kyseessä on nyt kuitenkin lasten elokuva.
Samanlainen päällekäyvä toiminta. Kun Indiana Jonesin pitäisi puhua työasioista tri Schneiderin (en jaksa tarkistaa, menikö nimi oikein), hän aloittaa päällekäyvän flirttailun.
Ap
Nainenhan siinä pyörittää sekä isää, että poikaa. Ja kyllä sellainen selkeä halun ilmaisu on jees, joskus onnistaa toisinaan taas ei.
selkeä halun ilmaisu on todella jees, mutta ei päällekäyvä/aggressiivinen... nyt pettää muisti että miten indiana flirttaili ennen kuin tiesi tuosta isästään. mun muistaakseni sen jälkeen kun saivat tietää että kyseessä oli agentti niin jättivät siihen? mutta siis anyway, jos nainen ei olisi pyörittämässä koko juttua niin olisko ollut vielä ok?
Lähetkö kahville juttelemaan leffasta?
Minä en kyllä kyseisiä elokuvia pidä mitenkään seksuaalisen ahdistelun kukkasina. Niissä flirtti on molemminpuolista, ei ahdistelua. Voisitko ap täsmentää, mikä sinua niissä niin kammoksutti - olen elokuva-alan ammattilainen ja elokuvafriikki ja nähnyt molemmat moneen kertaan, enkä oikein hiffaa perustelujasi.
Mutta SINÄNSÄ totta kai elokuvat siinä missä kaikki muukin kulttuuri heijastelee oman aikansa sukupuolirooleja. Nuo ap:n mainitsemat leffat ovat jo kolmen vuosikymmenen takaa. Totta kai moni asia on siinä ajassa muuttunut.
Samaten se Indiana Jones kertoo ajasta, johon sen juoni sijoittuu - eli 1930-luvun loppuun.
Olisi aika outoakin, jos elokuvien nais- ja mieskuvat olisivat nykyaikaisia, jos leffa sijoittuu vuosikymmenien takaiseen aikaan. Se olisi bye bye autenttisuudelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haamijengissähän Venkman esitetään ääliönä ihmissuhteissa. Ns. inhorealisteinen epäroolimalli.
Mikäs Vikassa Ristiretkessä tarkalleen arveluttaa?
Mutta sitä sen tapaa toimia ei kuitenkaan kyseenalaisteta. Kyseessä on nyt kuitenkin lasten elokuva.
Samanlainen päällekäyvä toiminta. Kun Indiana Jonesin pitäisi puhua työasioista tri Schneiderin (en jaksa tarkistaa, menikö nimi oikein), hän aloittaa päällekäyvän flirttailun.
Ap
No eikös ne kaks muuta haamujengiläistä koko ajan katso nenävartta pitkin Venkmanin toimintaa? Dana treffailee muita on toisessa elokuvassa lapsikin, eikä se ole Venkmanin.
Mitä Elsaan tulee, eikös se kansallissosialistipäämäärien takia viettele sekä Indyn että sen isän?
Pointtini oli se, millainen toiminta kuvataan normaalina miesten ja naisten kanssakäymisenä. Hyvin päällekäyvä flirttailu.
En ole nähnyt muita Ghostbusterseja, sen ensimmäisen vain.
Ap
No eikös se elokuva esitä Venkmania hieman kyseenalaisen?
Sitä paitsi siinä vaiheessa kun Gozer(?) on tehnyt Danasta Portinvartijan (asunnon seinä on rikki?) Venkman tulee katsomaan Danan levitointia ja Dana sanoo Venkmanille :"ota minut", johon Venkman vastaa kieltävästi.
Eli Venkmanilla on lopulta moraalinen selkäranka.
Indyt muuten sijoittuu 1930-luvulle, joten onko hyvä arvottaa niitä edes 80-luvun asteikolla?
Ei minusta kauheasti kyseenalaista, se esitetään kyllä koomisena, mutta ei kuitenkaan sellaisena, jota joku pitäisi oikeasti huonona tai vääränlaisena käytöksenä.
Indiana Jonesit on niin 80-luvun elokuvia kuin olla ja voi. Et tainnut ihan tosissasi olla tuon heiton kanssa :)
Ap
Eli Indyissä tapahtumat 80-lukulaisia vaikka elokuvat (kolme ekaa) tapahtuu 1930-luvulla?
Eihän tuossa väitteessä ole mitään järkeä.
Voi luoja... miten mä nyt tämän osaisin jotenkin yksinkertaisemmin selittää... Vaikka noiden elokuvien tapahtumat sijoittuisivat ulkoavaruuteen 3000-luvulle, ne olisivat silti niin 80-lukulaisia kuin olla ja voi. Elokuva on tehty 80-luvulla ja ilmentää 80-lukua, vaikka se sijoittuu 30-luvulle. 30-luku on kulissi. Aivan niin kuin mikä tahansa epookkielokuva kertoo enemmän siitä ajasta, jona se on tehty kuin siitä, jota se kuvaa.
Mä en nyt jaksa tästä tämän enempää vängätä. Jos sä olet sitä mieltä, että Indiana Jones -elokuvat edustavat 30-luvun ajatusmaailmaa, arvoja ja estetiikkaa, niin voit toki olla.
Ap
Oletko näitä historian uudelleenkirjoittajia, joiden mielestä esimerkiksi keskiajan naisten asemaa ei saisi kuvata sellaisena kuin se oikeasti oli? Mistä sinä erotat, mikä on 80-lukulaisuutta ja missä taas on haluttu kuvata juurikin sitä aikakautta, johon elokuvan tapahtumat sijoittuvat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haamijengissähän Venkman esitetään ääliönä ihmissuhteissa. Ns. inhorealisteinen epäroolimalli.
Mikäs Vikassa Ristiretkessä tarkalleen arveluttaa?
Mutta sitä sen tapaa toimia ei kuitenkaan kyseenalaisteta. Kyseessä on nyt kuitenkin lasten elokuva.
Samanlainen päällekäyvä toiminta. Kun Indiana Jonesin pitäisi puhua työasioista tri Schneiderin (en jaksa tarkistaa, menikö nimi oikein), hän aloittaa päällekäyvän flirttailun.
Ap
Siinä mielessä Ghostbusters ei ole "lasten elokuva" että Hollywoodin ja sitä kautta Suomen ikärajasuositukset ovat muuttuneet.
Enää ei menis esim Gremlins samalla ikärajalla läpi.
Haamujengi-franchise oli lapsille suunnattu, mutta elokuva ei todellakaan ole lastenelokuva...
En tiedä, mikä on mahtanut olla ikäsuositus silloin, mutta minäkin olen sen lapsena nähnyt ja lapsille suunnattuna sitä pidettiin (ja pitäisin vieläkin). Mikä sinä ajattelet olevan sen kohdeikäryhmä?
Ap
(Nuoret) aikuiset. Eihän lapset ymmärrä mitään siitä venkmanin limaisuudesta.
Olen eri mieltä. Kun tuon ajan viihteessä asiat esitettiin tietyllä tavalla (ja osittain ehkä esitetään vieläkin - en tiedä, en katso esim. mainstream-toimintaelokuvia), sitä kuluttavat lapset ja nuoret saivat kuvan, että tuo on nyt se tapa, jolla hommat hoidetaan. Kun ihailtu sankari toimii noin, niin kai se sitten on hyvä. Tietenkin koko suomalainen kulttuuri on hyvin toisenlaista kuin amerikkalainen, joten ei se nyt ihan yks yhteen mene, mutta kun asiat esitetään aina tietyllä tavalla, se kyllä muokkaa ajattelua (ajatellaan nyt vaikka morsiamen luovuttamista, joka on nykyiseen suomalaiseen kulttuuriin saatu amerikkalaisesta viihteestä).
Ap
Mutta niinhän se homma aina ja edelleen hoituu käytännössä, ihan sama miten paljon nykyään sievistellään ja voivotellaan. Röyhkeydellä ne naiset vaan kaadetaan. Jos haluatte muuttaa asiaa niin muuttakaa omaa käyttäytymistänne ja sitä, minkälaisille miehille annatte sen mahdollisuuden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haamijengissähän Venkman esitetään ääliönä ihmissuhteissa. Ns. inhorealisteinen epäroolimalli.
Mikäs Vikassa Ristiretkessä tarkalleen arveluttaa?
Mutta sitä sen tapaa toimia ei kuitenkaan kyseenalaisteta. Kyseessä on nyt kuitenkin lasten elokuva.
Samanlainen päällekäyvä toiminta. Kun Indiana Jonesin pitäisi puhua työasioista tri Schneiderin (en jaksa tarkistaa, menikö nimi oikein), hän aloittaa päällekäyvän flirttailun.
Ap
No eikös ne kaks muuta haamujengiläistä koko ajan katso nenävartta pitkin Venkmanin toimintaa? Dana treffailee muita on toisessa elokuvassa lapsikin, eikä se ole Venkmanin.
Mitä Elsaan tulee, eikös se kansallissosialistipäämäärien takia viettele sekä Indyn että sen isän?
Pointtini oli se, millainen toiminta kuvataan normaalina miesten ja naisten kanssakäymisenä. Hyvin päällekäyvä flirttailu.
En ole nähnyt muita Ghostbusterseja, sen ensimmäisen vain.
Ap
No eikös se elokuva esitä Venkmania hieman kyseenalaisen?
Sitä paitsi siinä vaiheessa kun Gozer(?) on tehnyt Danasta Portinvartijan (asunnon seinä on rikki?) Venkman tulee katsomaan Danan levitointia ja Dana sanoo Venkmanille :"ota minut", johon Venkman vastaa kieltävästi.
Eli Venkmanilla on lopulta moraalinen selkäranka.
Indyt muuten sijoittuu 1930-luvulle, joten onko hyvä arvottaa niitä edes 80-luvun asteikolla?
Ei minusta kauheasti kyseenalaista, se esitetään kyllä koomisena, mutta ei kuitenkaan sellaisena, jota joku pitäisi oikeasti huonona tai vääränlaisena käytöksenä.
Indiana Jonesit on niin 80-luvun elokuvia kuin olla ja voi. Et tainnut ihan tosissasi olla tuon heiton kanssa :)
Ap
Eli Indyissä tapahtumat 80-lukulaisia vaikka elokuvat (kolme ekaa) tapahtuu 1930-luvulla?
Eihän tuossa väitteessä ole mitään järkeä.
Voi luoja... miten mä nyt tämän osaisin jotenkin yksinkertaisemmin selittää... Vaikka noiden elokuvien tapahtumat sijoittuisivat ulkoavaruuteen 3000-luvulle, ne olisivat silti niin 80-lukulaisia kuin olla ja voi. Elokuva on tehty 80-luvulla ja ilmentää 80-lukua, vaikka se sijoittuu 30-luvulle. 30-luku on kulissi. Aivan niin kuin mikä tahansa epookkielokuva kertoo enemmän siitä ajasta, jona se on tehty kuin siitä, jota se kuvaa.
Mä en nyt jaksa tästä tämän enempää vängätä. Jos sä olet sitä mieltä, että Indiana Jones -elokuvat edustavat 30-luvun ajatusmaailmaa, arvoja ja estetiikkaa, niin voit toki olla.
Ap
George Lucas halusi Indyillä palata 30-40 luvuilla esitettyihin "seikkailufilmeihin".
Eikä 80-luvulla muuten mietitty poliittista korrektiuutta kuten nykyään.
Jos joku henkilö 1930-luvun asetelmassa oli avoimen rasistinen 80-stantardeilla, ei asiaan puututtu.
Toisin kuin vaikka hiljattain ilmestyneessä Dr. Strangessa.
Mutta kyseessä oli kuitenkin 80-luvun elokuva!
Niin, ei mietitty! Mutta en kutsuisi sitä poliittiseksi korrektiudeksi, kutsuisin sitä moninäkökulmaisuudeksi. 80-luvulla toimija rooli on miehillä, naiset ovat enemmän koristeita. Naisena sitä on tympeää katsoa. Paljon mukavampaa on katsoa sellaista viihdettä, jossa toimijoina on erilaisia ihmisiä.
Ap
Höpöhöpö, ainakaan noissa mainitsemissasi elokuvissa naiset eivät olleet mitään koristeita. Yritäpä keksiä edes esimerkki, missä olisivat, sen sijaan että luet feminismin peruskurssilla että näin on.
Nykyään homma vedetään jo överiksi, nainen mätkii kuutta 50 kiloa painavampaa ammattitappajaa turpiin ihan tuosta vaan ja sen pitäisi olla uskottavaa? Ihan typerän näköistä touhua. Miksi vahva nainen tarkoittaa aina fyysisesti vahvaa naista? Aika kapea kuva vahvuudesta.
Itseä häiritsee monissa sarjoissa ja elokuvissa se että joku vanhempi mies puristaa nuorta neitoa pyllystä ja neiti vaan hymyilee ystävällisesti. Ihan kuin se olis normaalia käytöstä ja kaikki nuoret nätit haluaa että niitä kähnitään pyllystä. Etenkin kun ite oikeassa elämässä tommoset tilanteet tuntuu vaan ahdistavalta niin mietityttää miksi sitä viljellään joka paikkaan normaalina käytöksensä.
Mun täytyy sanoa, että lapsena ja nuorena luin kirjoja niin että samaistuin päärooliin oli se sitten tyttö tai poika. Luin esim. poikien seikkailukirjoja ja kuvittelin mm. karkaavani merille. Katson elokuvia samalla tavalla, minulle on sama onko kyse miehestä tai naisesta, jos tyyppi on hyvä, se on hyvä. Silti minunkin on myönnettävä, että hyvin tyhmät ja ajan hampaan paljastamat entisten aikakausien karmeat roolit ärsyttivät ja ärsyttävät yhä.
Mm. se tv-sarja, jossa näytteli Paluu tulevaisuuten tähti, mikä se nyt olikaan. Siinä perheen poika oli fiksu ja älykäs "juppi" ja siskonsa idiootti bimbo. Myös Pulmusten tytär oli bimbo. Tiedän muutamankin miehen, joiden mielestä nämä sarjat ovat vallan hyviä (yhä) ja yksi asiaan vaikuttavista perusteluista ovat juurikin nämä "perinteiset" naisroolit.

Pulmusten kuva miehistä oli sitten mielestäsi mairitteleva?
En oikeasti halua elää planeetalla, jossa komediasarjatkin ovat feministeille rakenteellista sortoa ja uliuuu.
Vierailija kirjoitti:
Minä en kyllä kyseisiä elokuvia pidä mitenkään seksuaalisen ahdistelun kukkasina. Niissä flirtti on molemminpuolista, ei ahdistelua. Voisitko ap täsmentää, mikä sinua niissä niin kammoksutti - olen elokuva-alan ammattilainen ja elokuvafriikki ja nähnyt molemmat moneen kertaan, enkä oikein hiffaa perustelujasi.
Mutta SINÄNSÄ totta kai elokuvat siinä missä kaikki muukin kulttuuri heijastelee oman aikansa sukupuolirooleja. Nuo ap:n mainitsemat leffat ovat jo kolmen vuosikymmenen takaa. Totta kai moni asia on siinä ajassa muuttunut.
Samaten se Indiana Jones kertoo ajasta, johon sen juoni sijoittuu - eli 1930-luvun loppuun.
Olisi aika outoakin, jos elokuvien nais- ja mieskuvat olisivat nykyaikaisia, jos leffa sijoittuu vuosikymmenien takaiseen aikaan. Se olisi bye bye autenttisuudelle.
bye bye koko elokuvan 30-luvun autenttisuudelle tulee siinä kohdassa kun näkymätön silta tulee vastaan.