Miksi jotkut ihmiset toisinaan tervehtivät ja toisinaan eivät? En käsitä

Meillä oli töissä miespuolinen henkilöstöpäällikkö joka ei koskaan tervehtinyt mua jos olin töissä farkuissa, tai pitkissä housuissa. Jos taas olin mekossa, tai hame ja pusero päällä niin aina moikkasi jo kaukaa. No oli muutenkin aika outo makeilija ja lirkuttelija kun joskus tuli meidän tyttöjen kanssa samaan pöytään firman kahviossa ruoka/kahvitauoilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten voi noin paljon vaivata ja herättää ajatuksia ja mielipahaa vain se, tervehtiikö joku.

Jos on huono kasvomuisti tai ajatuksissaan ja joku tervehtii, niin tilanne, ja ihminen, ehtii mennä jo ohi, ei viitsi enää kääntyä huutamaan perään, että: niin juu huomenta vaan

Mutta kyllä sitä nyt sentään naapurinsa kasvoista tunnistaa siinä omalla alueella, jossa voi olettaa tapaavansa naapureita . Roskiksille on kapea kävelytie. Ei voi mitenkään olla nin ajatuksissaan, ettei huomaa.

Ja kaikkein kummallisinta on se, ettei vastata toisen tervehdykseen.

Kasvosokeutta on eriasteista. Joillakin se on niin pahana, ettei tunnista naapureita tai perheenjäseniäkään.

No tää naapuri ei aina tervehditään, vaikka osuu kohdalle mun astuessa omasta ulko-ovestani. Eli pakko sen on tunnistaa mut.

Ei tunnista, jos on kasvosokea. Itse olen jutellut rivarin postilaatikoilla yhteisestä harrastuksesta yhtiönaapurin kanssa yli tunnin, mutta en enää sen jälkeen ole häntä tunnistanut. Jotkut piirteet voivat olla sellaisia, että ne opettelemalla tunnistan muutaman ihmisen. Toinen keino on yrittää löytää esim. kävelytyylistä tai muusta ulkoisesta seikasta jotakin, mistä tunnistaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten voi noin paljon vaivata ja herättää ajatuksia ja mielipahaa vain se, tervehtiikö joku.

Jos on huono kasvomuisti tai ajatuksissaan ja joku tervehtii, niin tilanne, ja ihminen, ehtii mennä jo ohi, ei viitsi enää kääntyä huutamaan perään, että: niin juu huomenta vaan

Mutta kyllä sitä nyt sentään naapurinsa kasvoista tunnistaa siinä omalla alueella, jossa voi olettaa tapaavansa naapureita . Roskiksille on kapea kävelytie. Ei voi mitenkään olla nin ajatuksissaan, ettei huomaa.

Ja kaikkein kummallisinta on se, ettei vastata toisen tervehdykseen.

Kasvosokeutta on eriasteista. Joillakin se on niin pahana, ettei tunnista naapureita tai perheenjäseniäkään.

No tää naapuri ei aina tervehditään, vaikka osuu kohdalle mun astuessa omasta ulko-ovestani. Eli pakko sen on tunnistaa mut.

Ei tunnista, jos on kasvosokea. Itse olen jutellut rivarin postilaatikoilla yhteisestä harrastuksesta yhtiönaapurin kanssa yli tunnin, mutta en enää sen jälkeen ole häntä tunnistanut. Jotkut piirteet voivat olla sellaisia, että ne opettelemalla tunnistan muutaman ihmisen. Toinen keino on yrittää löytää esim. kävelytyylistä tai muusta ulkoisesta seikasta jotakin, mistä tunnistaa.

Minä olen myös tällä lailla kasvoonsa. En tunnista melko tuntunenkaan ihmisten kasvoja.

Yksi ihan toisenlainen tervehtimättömyysongelma on taas töissä. Siellä on mies, jonka kanssa on ollut silmäpeliä puoli vuotta.

Olen ihan ihmeissäni, kun vastaantullessa hän välillä tervehtii ja välillä ei. Voi esim jäädä ihan suoraan nenän eteen seisomaan, mutta väistää katseen eikä tervehdi. Toisina päivinä taas moikkaa oma-aloitteisesti. Todella hämmentävää.

Kasvpsokeus ei selitä sitä, että miksi nämä tuuliviiri eivät edes vaivaudu vastaamaan minun tervehdykseeni.

Taidan olla itse vähän tuollainen. Mietin joskus niin intensiivisesti esim. jotain hankalaa työasiaa samalla kun kävelen työpaikalleni, etten välttämättä huomaa tuttuja vastaantulijoita. 

Vastaan kyllä tervehdykseen, mutta en siis aina huomaa tuttuja, vaikka ihan silmät auki olenkin. 

Vierailija kirjoitti:

Siis esimerkiksi Tässä rivitalossamme asuu henkilö, joka joskus tervehtii ja joskus ei. Minusta tuo on kovin kiusallista. Miksi tervehtimiskäytäntömme pitää mennä hänen mielialojensa (?) mukaan. Hän on työssäkäyvä lääkäri, eli ei mikään syrjäytynyt. Tässä on kapea käytävä, jota pitkin kuljetaan roskiksille. Eli vastaantulijaa ei voi olla huomaamatta.

Sitten työpaikalla on samanlainen tapaus. Joskus tervehtii käytävällä ja joskus taas ei.

Mistä tälläinen käytös oikein johtuu.

Minusta tapoihin kuuluu aina tervehtiä.

Ei kyllä ole tervettä käytöstä tuollainen. Kehottaisin Sinua lopettamaan hänen tervehtimisen, ties mikä ongelmainen tuo tyyppi on :-O

Hyviä vaihtoehtoja esitetty. Tässä pari lisää: sokea kun lepakko ilman piilareita tai sitten kun on ajatuksissaan ei näe eikä kuule tai havannoi mitä tapahtuu.

Oletko autisti

Joku haluaa huolehtia vain omista asioistaan, ilmoittaa ekaluokan alussa että hoitaa läksyt ja muut kouluasiat ihan itse ja niin myös tekee, ei tervehdi vanhempiaankaan. Parikymmentä vuotta myöhemmin ei välitä tervehtiä työkavereitaan tai naapureitaan. Ole tyytyväinen jos omat lapsesi oppivat tervehtimään, naapurillesi on vähän liian myöhäistä yrittää opettaa tapoja eikä se ole sinun velvollisuutesikaan. 

Meillä on töissä lakimies, joka ei koskaan töissä tervehdi tai vastaa tervehdykseen, mutta jos hänet sattuu näkemään vapaa-ajalla, niin hän tervehtii ystävällisesti.

Tätä logiikkaa en ymmärrä.

Jos nyt kuitenkin joskus tervehtii, niin olisit vain tyytyväinen? Ei selvästikään pahaa tarkoita. Syitä voi olla vaikka kuinka paljon, ehkä todennäköisin että sattuu olemaan usein tosi ajatuksissaan eikä kerkeä reagoimaan tervehdykseen. Voi olla nolo tilanne hänellekin. Lääkärit muuten stereotyyppisesti ei ole mitään sosiaalisimpia ihmisiä ja usein sulkeutuneita omiin mietteisiinsä. 

Itse en ole lääkäri mutta on kyllä joskus mennyt naapurien tervehtimiset ohi, juurikin kun olen ollut aivan omissa ajatuksissa. Sitä havahtuu sitten kun naapuri on jo selän takana menossa ja tulee itsellekin typerä olo. Myöskin minun tervehtimisiini ei ole aina vastatattu, mutta en ole tehnyt asiasta suurempaa numeroa ja jatkan tervehtimistä jatkossa aivan iloisesti. Jos alat nyt jotenkin kostamaan naapurille, tilanne on se että hän jossain vaiheessa havahtuu siihen että et enää moikkaa häntä, hän tuumaa onko tehnyt jotain väärää että on pahoittanut mielesi (mutta ei välttämättä ymmärrä yhteyttä, voi pelätä että olet vaikka kuullut jotain juoruja) ja jatkaa myös tervehtimättä. Sitten ette enää koskaan tervehdi toisianne, jonkun typerän vahingon takia. 

Kannattaisiko sinunkin vain antaa olla vai haluatko pahoittaa mielen ihan vaan varmuuden vuoksi?

No sinä ap et taida käsittää oikein yhtikäs mitään.