Voiko joku kuvailla tunne-ilmapiirin, mitä jäi opiskelusta taidealan korkeakoulussa?

up

Pämppäysjuhlia oli paljon ja jäi porukan ulkopuolelle jos ei pämppäillyt. Tottakai siellä miespuoliset opettajat viihtyivät opiskelijoiden bileissä. Sen lisäksi alalla on kiusaamista sekä seksuaalista ahdistelua paljon.

Ylimeliset kusipäät riehuvat ja kuvittelevat olevansa maailman kermaa. Turhanpäiväisiä tyyppejä kaikkiaan.

Kiikkumaan asettui eräs.

up

.

up

Miksi AMK:ta on alettu nimittämään korkeakouluksi?

Opiskelin Kuvataideakatemiassa ja parasta tietenkin oli itse taide ja sen tekeminen. Sen ympärille rakentunut positiivinen ilmapiiri parasta. Sen ulkopuolella... sanomatta selvää, että kyseiseen maailmaan liittyy monenlaisia lieveilmiöitä.

Vierailija kirjoitti:

Pämppäysjuhlia oli paljon ja jäi porukan ulkopuolelle jos ei pämppäillyt. Tottakai siellä miespuoliset opettajat viihtyivät opiskelijoiden bileissä. Sen lisäksi alalla on kiusaamista sekä seksuaalista ahdistelua paljon.

Nykyään ei kuulemma niin paljoa. Tuore taiteilijapolvi on edellisä raittiimpaa porukkaa.

Mutta mitä fiiliksiä siitä koulusta jäi? Sisäinen moodi itsellänne opiskelun ajann? Kokeeko ihminen sellaisessa paikassa riittämättömyyttä tai häpeää, epävarmuutta ja välillä taas hyvää mieltä vai onko siellä vakaan hyvä olla? Vaikuttaa tietty kai persoonakin.

ap

Vierailija kirjoitti:

Mutta mitä fiiliksiä siitä koulusta jäi? Sisäinen moodi itsellänne opiskelun ajann? Kokeeko ihminen sellaisessa paikassa riittämättömyyttä tai häpeää, epävarmuutta ja välillä taas hyvää mieltä vai onko siellä vakaan hyvä olla? Vaikuttaa tietty kai persoonakin.

ap

Ainakin se kyseenalaistaa koko aiemman maailmankuvasi. Jos olet kovin turvallisuushakuinen, et välttämättä tule pärjäämään. Opiskellessa tukee eteen vaihtelevia tilanteita. Koulussa itseäni ahdisti se, ettei mitään voinut tehdä ilman, että oli toisten arvostelevien katseiden alaisena. Kuvataiteen kyseessä ollen oppii kyllä tietämään, miten paljon vallankäyttöä voi sisältyä katseeseen. Koulusta kestäi toipua yhtä kauan, mitä meni opiskeluun. Ihan omasta peroonasta riippuu onko esim. häpeäaltis persoona. Eniten siellä tehdään töitä itsensä kanssa, se on selvää.

Riittämättömyyteen liittyen on vielä sanottava se, että moni asia on kiinni ihan siitäkin, että paljon olet valmis tekemään töitä. Kuvataiteessa harjottelu on pienemmässä roolissa kuin esim. musiikissa. Sun täytyy itse löytää oma sisäinen motivaatio harjoitteluun. Kukaan ei opeta sitä sinulle. Luovuuttakaan ei voi keneenkään siirtää. Se on todella itsenäistä ja olet itse oman itsesi mittatikku. Parempi on kun tietää mitä tekee ja sitten tekee sen.

Olet ilmeisesti miettimässä taideopintoja? Mikä taiteenala?

Aika umpimielistä kuppikuntaista sakkia. Liikaa älykkäitä ihmisiä taistelemassa vähistä resursseista. Itse sovelsin tutkintoa ja vaihdoin alaa. Nyt hyvä työllisyys ja hermo lepää. Sanomattakin selvä, että vaikka visuaalisesti lahjakas, niin pää ei kestänyt sekavuutta, selkäänpuukotusta ja ihmisten angstia.

Vierailija kirjoitti:

Aika umpimielistä kuppikuntaista sakkia. Liikaa älykkäitä ihmisiä taistelemassa vähistä resursseista. Itse sovelsin tutkintoa ja vaihdoin alaa. Nyt hyvä työllisyys ja hermo lepää. Sanomattakin selvä, että vaikka visuaalisesti lahjakas, niin pää ei kestänyt sekavuutta, selkäänpuukotusta ja ihmisten angstia.

Voihan sitä noinkin toimia ja jos ei osaa asettaa rajoja, siitähän valinnassasi oli kyse? Vaikutat olevan täynnä vihaa, vaikja hermo lepääkin? Jokin ei täsmää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta mitä fiiliksiä siitä koulusta jäi? Sisäinen moodi itsellänne opiskelun ajann? Kokeeko ihminen sellaisessa paikassa riittämättömyyttä tai häpeää, epävarmuutta ja välillä taas hyvää mieltä vai onko siellä vakaan hyvä olla? Vaikuttaa tietty kai persoonakin.

ap

Ainakin se kyseenalaistaa koko aiemman maailmankuvasi. Jos olet kovin turvallisuushakuinen, et välttämättä tule pärjäämään. Opiskellessa tukee eteen vaihtelevia tilanteita. Koulussa itseäni ahdisti se, ettei mitään voinut tehdä ilman, että oli toisten arvostelevien katseiden alaisena. Kuvataiteen kyseessä ollen oppii kyllä tietämään, miten paljon vallankäyttöä voi sisältyä katseeseen. Koulusta kestäi toipua yhtä kauan, mitä meni opiskeluun. Ihan omasta peroonasta riippuu onko esim. häpeäaltis persoona. Eniten siellä tehdään töitä itsensä kanssa, se on selvää.

Miten tuo sitten näkyy?

Ei kun niin, siis liittyi juuri siihen mahdolliseen arvostelluksi tulemiseen?ap

Vierailija kirjoitti:

Riittämättömyyteen liittyen on vielä sanottava se, että moni asia on kiinni ihan siitäkin, että paljon olet valmis tekemään töitä. Kuvataiteessa harjottelu on pienemmässä roolissa kuin esim. musiikissa. Sun täytyy itse löytää oma sisäinen motivaatio harjoitteluun. Kukaan ei opeta sitä sinulle. Luovuuttakaan ei voi keneenkään siirtää. Se on todella itsenäistä ja olet itse oman itsesi mittatikku. Parempi on kun tietää mitä tekee ja sitten tekee sen.

Olet ilmeisesti miettimässä taideopintoja? Mikä taiteenala?

Niin, tätä juuri tarkoitan ja haluasiin tietää vaivasiko riittämättömyyden tunne läpi koulun = "en vain tee tarpeeksi töitä".  Musiikkia haluaisin ehkä opiskella. ap

Haluaisin päästä taideyliopistoon ”olemaan vain” muutamaksi vuodeksi. Olen kohta 20 vuotta tehnyt ja opiskellut taidetta pienissä kouluissa ja omakustanteisilla resursseilla. Olisi mukava saada arvostusta, olla osana luovuuden ilmapiiriä ja käyttää materiaaleja, joita joku muu on maksanut.

Tosi moni taiteilija on oikeasti ihan kauhean itsekeskeinen ja pyörii pientä piiriä oman nätin napansa ympärillä. Siihen kannattaa varautua! :) Niin herkkiä ollaan, ja jaksetaan mielellään kerrata sitä omaa tietä taiteilijuuteenm, että miten nyt  tällä hetkellä kiinostaakin käsitellä omissa töissä hetkellisyyttä ja ajan poimuja eilisen virrassa ja yhteiskunnallisen ajattelun läpinäkyvyyden kontekstia verrattuna kolmiulotteiseen käsitykseen minuuden ja sinuuden välisessä eriäväisyydessä ja ykseyden monotonisuudessa.  Mutta mun kokemuksen mukaan kyräilyä tai vertailua ei ole, vaan vilpittömästi iloitaan toisten onnistumisista. Välillä havaitsen ehkä pientä kilpailua siitä, kuinka erikoinen taiteilijapersoona itse kukin on, tai ehkä kuvittelen vain?